Moniarvoisuuden aika on ohi

Euroopan parlamentissa ja ministerineuvostoissa alkaa vastakkainasettelun aika olla todellakin ohi. Kun italialainen Tajani valittiin 17.1. 2017  Euroopan parlamentin puheenjohtajaksi, oikeistovoimilla on värisuora Euroopan Unionin keskeisisä hallintotehtävissä, niin poliittisten päättäjien kuin keskeisten virkamiestenkin puolella. Suomikin on antanut tähän merkittävän panoksen.

Euroopan Komissiossa on toteutettu meille kunnallishallinnosta tuttua periaatetta, jonka mukaan kaikki poliitiset voimat ovat edustettuina  toimeenpanossa. Tämä näkyy komissaarien paikkajaossa ja myös Euroopan parlamentissa siten, että toinen suuri ryhmittymä, sosialistit ja demokraatit ovat konsensus-periaatteella saaneet parlamentin puheenjohtajan paikan. Ainakin symbolisesti tämä on edustanut eurooppalaista käsitystä parlamentarismista.

Nyt paikkansa jättänyt puheenjohtaja  Martin Schulz edustaa - kuulemma yhtenä harvoista - Saksassa eurooppalaista ajattelua ja parlamentaariseen käytäntöön perustuen tuki yhteisiä päätöksiä.  Niiden sisältö ja läpivienti vaati yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen turvallisuuden rinnalla markkinoiden toimintaperiaatteiden pitkällemenevää hyväksymistä. Julkisivu vaikutti ehyeltä, mutta jo ensimmäiset kommentit myöhään vaalipäivän iltana antoivat ymmärtää, että Schulzin vaatimuksia ei pidetty kaikilta osin hyväksyttävinä ja että hänen lähestymistapansa ei  sopinut konservatiivien hegemoniaa vaalivaan toimintakäytäntöön.

Vastakkainasettelun aika toimeenpanossa on ohi tavalla, joka tarkoittaa konservatiivisten oikeistovoimien yksiselitteistä vastuuta toteutettavasta politiikasta. Konsensuksen sijalle on vuosien mittaan noussut yhä selvemmin markkina-ehtoisuus ja rakenneratkaisuissa jopa markkina-alisteisuus. Sellainen hyvinvointivaltio joka on tyypillistä pohjoismaissa, ei sovi tähän ajattelutapaan ollenkaan. Rakenneratkaisut ovat siten 1980-luvun lopun olleet valtion, yhteisen sektorin kautta tapahtuvaa toimintaa poissulkevia ja jopa syrjiviä. Kysymyksessä on puhdas konservatiiviseen markkinaideaan perustuva ideologinen toimintamalli. Uskotaan että kun jokainen riistää toinen toistaan, kaikki lopulta tulevat onnellisiksi.

Tämän pitkälle viedyn ideologisen virityksen rinnalla Euroopan Unioni näyttäytyy kyvyttömänä ratkaisemaan suuria taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia. Myöskään toiveet siitä, että markkinat toisivat kaikille hyvinvointia, eivät näytä toteutuvan. Markkinoiden eettiseen käyttäytymiskoodiin ei kuulu yhteiskuntavastuu. Yritysvastuun periaatteet ovat suurten kansanjoukkojen kannalta kaupallisia, oman voiton tavoittelua ja mahdollisuuksien avautuessa kylmää ja avointa riistoa suosivia.

Historian lehti on juuri nyt kääntymässä, kun USA:ssa valitaan presidentiksi mies, joka on itse ollut omakohtaisesti kehittämässä yritystoimintaansa  agressiivisesti kaupallisia arvoja soveltaen. Hänen kritiikkinsä Euroopan Unionia, Kiinaa ja ja mm. vapaakauppasopimuksia kohtaan ei lähde yhdenvertaisuuden korostamisesta vaan nykyistäkin itsekkäämmästä omaan lautaseen tuijottamisesta, jota 'My country first' suoraviivaisesti symboloi. Venäjän suvaitseminen edustaa tietynlaista poikkeusta linjasta, mikä viittaa siihen että toisella suurvallalla on käytettävissään keinoja jotka voivat äkkiä pudottaa Yhdysvaltain tulevan presidentin maailman hylkiöiden joukkoon. Muuten eivät luopuminen pakotteista tai puheet jonkinasteisesta liennytyksestä taida olla ymmärrettävissä.

Suomen konservatiivinen hallitus on ollut Euroopan Unionin ytimessä ajamassa tätä yhä kärjistyneempää yksiulotteista linjaa. Katainen, Vapaavuori ja monet muut oikeistovaikuttajat ovat saaneet keskeisiä asemia virkamiehinä ja muodostavat tehokkaan tulpan sosiaalisesti oikeudenmukaisempien rakenteiden ja ohjelmien toteuttamiselle. Tässä suhteessa heille lankeaa historiallisesti suuri, yli Suomen rajojen ja koko Eurooppaan ulottuva vastuu. Euroopan Unioni on lähellä pirstoutuimista jo tähän saakka harjoitetun yksiulotteisen politiikan seurauksena. Kun vaaleilla ei ole nähtävissä olevassa tulevaisuudessa odotettavissa mitään olennaisia mahdollisuuksia muutokseen vahvasti sementoitujen perusrakenteiden osalta, muutos voi tapahtua vain sosiaalisen oikeudenmukaisuuden heräämisen - tai sitten äärimmäisen väkivaltaisen ja tuhosuuntaisen murroksen kautta.

 Tässä suhteessa Euroopan parlamentin puheenjohtajan vaalin tulos ei osoita heräämisen merkkejä. Vastakkainasettelun aika näyttää Euroopan Unionin keskeisissä elimissä olevan ohi - mutta niin on myös suhde pluralismiin, moniarvoisuuteen. Varoittavat äänet ovat vielä liian heikkoja ja herääminen saattaa - taas kerran - tapahtua liian myöhään.

Lisäpäivitys 5.3. 2017
Iltasamonien toimittaja Jan Hurri kertoo tunnetun sosialidemokraatin Pekka Krpisen vastailmestyneestä kirjasta, jossa hän arvostelee Euroopan Rahaliittoon tapahtunutta liittymistä pelkällä eduskunnan päätökselle ja ilman asianmukaista avaavaa ja syventävää periaatekeskustelua.

Kirjoitin asiasta Facebooksivullani:"Mielestäni Korpinen näkee yhtenä ensimmäisistä julkisuudessa esiinnousevista sosialidemokraateista Euroopan Unionin rakenteiden ideologisen vääristyneisyyden ja sen aiheuttaman uhkan Suomelle ja muille euromaille - lukuunottamatta Saksaa joka käärii potin omaan valtion kassaansa ja havittelee taas kerran suurvalta-asemaa. Ero eurosta johtaisi todennäköisesti rajuun inflaatioon ja luottoluokituslaitosten estottomaan simputukseen, joka söisi nopeasti kansallisen pääoman työeläkerahastoja myöten.

Pohjoismainen rahaliitto hyvinvointivaltiota tukevin rahapoliittisen perustein olisi Korpisenkin mainitsema varteenotettava vaihtoehto.
Edes eurokokemusta omaava SPD:n liittokansleriehdokas Martin Schulz ei ole kiihkeästä ja melkein kuumeisesta vaalikampanjastaan huolimatta tehnyt juuri mitään ehdotuksia Euroopan Unionin tilanteen parantamiseksi ja EU:n muodostamasta arvouhkasta yhteiselle eurooppalaiselle hyvinvoinnille."