Poliittinen etälamautin

Sosialidemokraattisen Puolueen puheenjohtaja Antti Rinne näkyy Demokraatisssa ottaneen kantaa valmisteilla olevaan SOTE-ratkaisuun toteamalla, että SDP ei hyväksy yritysvetoista SOTE-toimintaa, vaan että päätösvallan tulee olla julkisen sektorin ja siis kansanvaltaisen, parlamentarismin mukaisen päätöksenteon piiriin kuuluvaa. Hän sanoo SOTE-linjausten nousevan kuntavaalien tärkeimmäksi teemaksi. Sanavalinnat ovat omiani, mutta uskon Antti Rinteen tarkoittaneen juuri sosiaali- ja terveystoimen auktoriteetin pitämistä vaaleissa valittujen elinten käsissä.

Sosiaalisessa mediassa käydään juuri keskustelua siitä, mitä syntymässä oleva vapaakaupparatkaisujen ’myriadi’ tässä yhteydessä tarkoittaa. Yhtenä ulottuvuutena niissä kaikissa on erityinen välimiestuomioistuin, jonka tehtävänä on mm. ratkoa kaupan alalla syntyviä eturistiriitoja. Juuri EU:n ja Kanadan välillä hyväksytty CETA-sopimus pitää sisällään tämän juridisen menettelyn. Kansallisella päätöksenteolla tähän erityistuomioistuimeen voidaan vaikuttaa vain välillisesti, sillä osapuolet – tässä tapauksessa EU ja Kanada, mahdollisesti myös yritykset – valitsevat edustajat näihin juridisiin elimiin. Tietoa tässä suhteessa on vielä vähän eikä tutkiva journalismikaan ole vielä asiaa avannut, poliittisesta koneistosta puhumattakaan. Vaikutusmahdollisuudet näiden elinten kokoonpanoon pienellä, Suomen kaltaisella maalla ovat lähes olemattomat, vastannevat lähinnä kansanlääkityksen homeopaattista vaikutustasoa.

Vapaakauppasopimusten tarkoituksena on tuoda taloudellisia etuja ja yrityksille niitä on ilmeisesti tulossa ja tätä kautta välillisesti myös kansalaisille. Demokratiamenetyksistä julkisuus ei halua keskustella, vaikka mm. emeritusakatemiaprofessori Martti Koskenniemi on pitänyt tätä puolta vakavana uhkana. Vapaakauppasopimuksia on valmisteltu strategisista syistä lähes pimennossa eikä ainakaan minulla ole vielä ollut käytössä tämän laajan sopimuksen yksityiskohtia. Lienevätkö europarlamentaarikot todella tienneet, mitä he tätä tietääkseni monituhatsivuista asiakirjaa hyväksyessään ovat tosiasiassa päättäneet?

Omalta kohdaltani toivon taas kerran olevani epäilyksineni väärässä. Kun aatteelliseen arvoperintööni kuulu mm. Karl Marxin toinen mielitwiitti eli ”Jokainen tarkistus on tarkistettava”  pohdiskelen, mitä mahdollisuuksia Rinteellä ja sosialidemokratialla on pitää kiinni tästä julkisen sektorin ”ensi yön oikeutuksesta”. Hallituksen valmistelut jatkuvat kuitenkin edelleen siinä hengessä että Kokoomuksen ”valinnan vapauteen” vetoavasti verhottu markkinoiden pääsy SOTE-toteutukseen toteutuu. Ilmeisesti Kokoomuksen linjaus on lähimpänä  myös EU:n kilpailuttamisperiaatteita ja tulossa olevien vapaakauppasopimusten henkeä.

Kun julkisen ja yksityisen sektorin intressit joutuvat SOTE-ratkaisujen toteutuksessa ristiriitaan, tullaan jatkossa juridisia ratkaisukeinoja ilmeisesti käyttämään entistä enemmän sen ratkaisemiseksi, kenellä on oikeus kyseessä olevia palveluja toteuttaa. Julkinen sektori lähestyy asiaa kansalaisen palvelutarpeen näkökulmasta ja yritysmaailma ansaintaperiaatteesta. Onhan meillä merkkejä siitä, että yritysmaailma meilläkin nousee oikein vauhdilla ja vakavasti terveys- ja sosiaalipalveluja tuottamaan.

Yksi näistä merkeistä on se, että juuri äskettäin on perustettu erityinen Hyvinvointialan liitto, joka aloittaa toimintansa vuoden 2017 alusta ja jonka toimitusjohtajaksi juuri äskettäin valittiin Ulla-Maija Rajakangas, markkinaintressiä mm. sosiaalisessa mediassa johdonmukaisesti puolustanut pitkän linjan sosialidemokraatti. Sosiaalisessa mediasa hän ei ole tästä ulottuvuudesta tainnut mainita sanaakaan, vaikka onhan se hänen postauksistaan ollut aavistettavissa. Kysymys kuuluu: mikä on Hyvinvointialan Liiton intressi? Mitä se tavoittelee? Mistä se saa tulot toimintaansa? Minun oletukseni on, että lyhyen alkuvaiheen jälkeen Hyvinvointialan liiton rahoitus tulee verovaroista, ei yhteisillä päätöksillä, vaan juristiikkaa, EU:n markkinaperiaatteita ja vapaakauppasopimusten tarjoamia mahdollisuuksia hyväksikäyttäen. Yritysmaailma rakentaa palvelutuotantoa ja ansaintaansa markkinahegemonian varaan. Euroopan Unionin rakenteet tarjoavat tämän mahdollisuuden yritysmaailmalle hopealautasella. Sosialidemokraatti tämän toiminnan johdossa tarkoittaa mielestäni eettisesti sitä, että tässä keitetään vohlaa emänsä maidossa, vanhaa juutalaista sanontaa lainatakseni.

Kun siis sosialidemokratia tästä eteenpäin vaatii julkisen sektorin ensisijaista asemaa palvelutuotannosta päätettäessä, otetaan tässä se tietoinen riski että oikeutta tullaan käymään siitä, kuka noita palveluja saa toteuttaa. Pian nähdään, kuinka aktiivista tai mahdollisesti agressiivista roolia Hyvinvointialan liitto tulee toiminnassaan käyttämään. Silloin kun on kysymys rahan ansaitsemisesta, kaikkia juridisesti sallittuja keinoja tullaan tietenkin käyttämään. Kun esimerkkejä päätöksistä alkaa tulla ja julkinen sektori joutuu verovaroin suurten sakkojen maksajaksi yrityksille, muodostuu näistä tapauksista julkisten palvelujen autoriteettia murtava tekijä. Niistä muodostuu uusi politiikan etälamautin, jolla tehokkaasti ehkäistään palvelujen toteuttamista omana työnä.

Tässä siis pitäisi valmistautua kunnallisvaaleihin, hankkia ehdokkaita ja vakuuttaa heidät sosialidemokraattisten vaihtoehtojen kaikkivoipaisuudesta. Kuntouttavia ja voimaannuttavia ne olisivatkin – jos ne olisivat aidosti politiikassa sallittuja. Sosialidemokratian keskeinen väline yhteisen hyvinvoinnin luojana, valtio ja kunta eli veronmaksuoikeudella varustettu kansalaisyhteiskunta on EU:n peruskirjoin, eurooppalaisen lainsäädännön kautta, direktiivein ja tuomioistuimin saatettu pois päiviltä. Demokraattiset ja sosialistiset ratkaisumallit, yhteisen sektorin varaan rakentuvat, ovat lainvastaisia ja poliittiset toimet siihen suuntaan aiheuttavat rangaistuksia. Tässä suhteessa markkinalogiikan etälamautin on jo täydessä käytössä. Poliittinen vasemmisto on tullut yhteisin päätöksin – ja myös omasta tahdostaan – poliittisena voimana kuohituksi.

Myös sosialidemokraattisen puolueen periaateohjelmaa valmistellaan. Aikooko sosialidemokratia pitää vielä kiinni julkisen sektorin keskeisestä roolista poliittisena kuntouttamisen ja voimaannuttamisen välineenä? Näkyykö eurooppalaisen etälamauttimen vaikutus jo keskusteluun tulevissa julkisen sektorin roolia koskevissa esityksissä? Mikä on sosialidemokratian suositus julkisen sektorin voimaannuttamisen suhteen uusille kunnallisvaaliehdokkaille?