Osaamisen ontologiaa

Demokraatin päätoimittaja Mikko Salmi nosti 14.7. 2016 palstallaan "Salmiakkia" hyvinvointivaltion olemuksen uudella tavalla esille. Dosentti Jari Ehnrootilta on ilmestynyt uusi kirja hyvinvointivaltiosta. Kirja haastaa Salmen mukaan katselemaan hyvinvointivaltiota uudesta näkökulmasta. Nykyinen hyvinvointivaltioajattelu perustuu Ehnrootin mukaan "valheelle vapaudesta". Kysymys ei ole pelkästä hyvinvoinnista sanan vastaanottavassa mielessä (well-being), vaan myös perustan luomisesta toiminnalliselle aktiivisuudelle, ihmisenä olemisen täydelle toteuttamiselle (well-doing).  Yksilön vapaus ja oikeudet on sidottava yksilön vastuuseen ja velvollisuuksiin.

Pelkän päätoimittajan referaatin perusteella en ryhdy tietenkään arvostelemaan tai kommentoimaan kirjaa jota en ole itse lukenut. Herätteenä se kylläkin toimii ja palauttaa minun tapauksessani mieleen ajan 1950-luvulla, jolloin liityin jäseneksi Sos.-dem. Puolueeseen. Jäsenyyden tunnuksena sain punaisen jäsenkirjan, johon oli painettu puolueen silloinen vuoden 1952 periaateohjelma. Se oli kuuluisa "Oittisen periaateohjelma" jota voidaan monessa mielessä pitää harvinaisen onnistuneena ja inspiroivana. Periaateohjelmassa puhuttiin "demokratiasta elämänmuotona ja uudistustyön välineenä". En usko liioittelevani kun sanon, että  tuo virkahdus muodostui minulle hyvin merkittäväksi lähtökohdaksi yrittäessäni soveltaa demokratiaa omaan elämään ja toimintaan. Yhtenä osoituksena siitä voisi olla vaikka ne blogikirjoitukset, joita olen viime aikoina kirjoittanut tunnisteen "demokratia elämäntapana" alle.

Jo Demokraatin päätoimittajan lyhyen maininnan perusteella voi todeta, että sosialidemokratia ei ole ollut järin aktiivinen Oittisen vuoden 1952 kuvaaman ilmauksen kehittäjänä. Muistan 1980-luvun alkupuolelta tapauksen, kun silloinkin käytiin keskustelua periaateohjelmasta ja demokratiasta elämänmuotona. Yleensä tämä elämäntapaa koskeva ulottuvuus kuitattiin vain sillä, että "sosialidemokratian toteuttamiseen on monta tietä" . Liikkeen kannattajaksi voi päätyä niin marxilaisista, uskonnollisista, tieteellisistä kuin elämän arkisista tilanteistakin lähtien. Yhdistyksen kokouksen laillinen läpivienti riittäköön demokraattisen mielenlaatumme ilmaukseksi - niinkö?

Näinhän toki on, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että demokratia elämänmuotona ja uudistustyönvälineenä näyttää sallivan kovin monenlaista elämäntapaa. Jos minkäänlaista analyysia ei tehdä, monet liikkeen olemukselle vieraat, jopa päinvastaiset käytännöt pääsevät hiipimään ja elämään muodollisen demokratian ulkokuoren alla. Epäproduktiivista elämänmuotoa on monta lajia alkaen autoritaarisesta alistumista vaativasta ja sitä noudattavasta, omistavasta ja hamuavasta, väkivaltaisesta ja voimankäyttöön uskovasta aina kaupalliseen ja jopa tuhosuuntaiseen asennoitumiseen. Tässä blogissa ei ole tarkoitus  mennä syvemmälle  ihmisen puutteellisuuksien tarkasteluun, riittää kun totean vain että nämä kaikki suuntautumistavat elävät  piilevinä myös muodollisen demokratian pohjalta toimivissa yhteisöissä. Niiden aktivoituessa tarvitaan syvempää demokratia-analyysia - ja sen kehittäminen vaatii myös aktiivista suhtautumista demokratian olemuksen tutkimiseen ja tunnistamiseen. Kysymys on tässäkin asiassa tiedosta, osaamisesta ja harjoituksesta.

Jos demokratia yhteistoiminnan muotona jää avaamatta, seurauksena on  vajavaiseksi jäävä, meidän oloissamme palveluita odottava, vastaanottava suhde hyvinvointivaltioon. Well-being ei todellakaan sellaisenaan riitä.  Demokratian tulee olla myös vastaus vapauden ja välttämättömyyden, vastaanottamisen ja vastuunottamisen väliseen jännitteeseen.

Demokratia yhteistoiminnan välineenä haastaa siis ihmistä toiminnallisuuteen, aktivoitumiseen ja yhteisöllisyyteen. Sosialidemokratian käsitys omaehtoisuudesta, luovuudesta ja työn vapauttamisesta tähtää ihmisen itsensä toteuttamiseen, täyteen syntymiseen ihmisenä kaikkine toistaiseksi toteutumattomine mahdollisuuksineen. Elämän tarkoituksena on juuri toteuttaa nämä meissä piilevät voimavarat.

Kirjassaan "Rakkauden vaikea taito" (kirjayhtymä 1977) Frankfurtin Goethe yliopiston  1930-luvun sosiaalipsykologian laitoksen, "Frankfurtin  koulun", elinikäiseksi johtaajaksi valittu psykoanalyytikko Erich Fromm kuvaa tätä elämäntaitoa mielestäni mitä parhaiten. Hänen käsitteistössään rakkaus elämää kohtaan on juuri demokratiaa elämänmuotona. Siinä onnistuminen edellyttää kurinalaisuutta, keskittymistä, kärsivällisyyttä ja - jos aikoo tulla mestariksi tässä taidossa - kaiken mahdollisen huomion kiinnittämistä sen harjoittamiseen. Harjoitus tekee mestarin, niinhän sitä sanotaan.

En malta olla siteeraamatta Frommia tässä yhteydessä edelleen. Kirjassaan "Vaarallinen vapaus" (Kirjayhtymä 1962) Fromm toteaa vapaudesta seuraavaa:"Olemme ylpeät siitä, että emme ole minkään ulkoisen auktoriteetin alaisia, että olemme vapaat ilmaisemaan ajatuksemme ja tunteemme ja pidämme selviönä, että tämä vapaus melkein automaattisesti takaa myös yksilöllisyytemme. Meillä oleva oikeus ilmaista ajatuksemme merkitsee kuitenkin jotakin vain siinä tapauksessa, että meillä on omia ajatuksia; vapautuminen ulkoisista auktoriteeteista on voitto vain sikäli kuin sisäiset psykologiset edellytykset ovat sellaiset, että pystymme toteuttamaan yksilöllisyytemme." Fromm puhuu vapauden kahdesta puolesta, vapaudesta jostakin - ja vapaudesta johonkin. Alistuva, autoritäärinen voimattomuus johtaa pakenemiseen ja mukautumiseen. Hyvinvoinnin kohdalla se merkitsee vastaanottavaa tyytymistä olevaan, well-being olotilaan.

Yksi parhaita kohtaamiani osaamisten ja harjoituksen ontologiaa tavoittelevista traditioista löytyy intialaisesta vedantakulttuurista. Patanjalin Joogasutrat käsittelevät perusteellisesti - joidenkin mielestä tyhjentävästi - ihmisenä olemista, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vedantakulttuurin sanoma on tuhansia vuosia vanhaa ja äärimmäisen rikasta; kaiken symboliikan, meditaation, asanoiden, hengitysharjoitusten ja mantrojen tarkoituksena on  herättää ihminen täyteen tietoisuuteen mahdollisuuksistaan ja valaistua toimimaan ja käyttämään voimavarojaan - lempeästi, ymmärtävästi mutta ehdottoman päättävästi. Uskon ihmiskeskeisillä kulttuureilla olevan muutenkin paljon annettavaa demokratialle elämänmuotona.

Tässä yhteydessä on mainittava myös tietokirjailija, voimaantumisen teoriaa ja käytäntöä kouluttava Juhani Räsänen, jonka intensiivisenä tavoitteena on ollut jo pari vuosikymmentä saada koulu, opetus ja opiskelu saamaan aivan erityisen, voimaannuttavan sisällön. Uskomattoman syvällisellä tavalla hän avaa tätä ihmiseksi tulemista ja sen varaan rakentuvaa koulutus- ja kasvatusjärjestelmää. En ole muualla tavannut vastaavaa ilmaisujen ja kielellisen kuvauksen kirjoa, jossa tätä täyteen toiminnallisuuteen suuntautuvaa "demokratiaa elämäntapana" äidinkielellämme kuvattaisiin.

Kuinka saada ihmiset liikkeelle? Minkälainen yhteiskunnallinen ja poliittinen ilmapiiri suosii aktiivista, demokraattista elämänmuotoa? Mainitsen vielä omista blogikirjoituksistani  tunnisteen osallistaminen , jonka alla pohdiskelen well-doing -ulottuvuuden sisältöä ja mahdollisuuksia.

Vapaan ihmisen elämänmuotoa ei edusta joutilas köllöttely, ei kiihkeä kilpailu tuloksista, asemista tai pärjäämisestä kaupallisessa kilpailussa. Tärkein ja paras motiivi ryhtyä toimimaan ja rakentamaan uutta ja parempaa löytyy  lujasta uskosta ihmisyyteen - ja sinnikkäästä harjoituksesta toteuttaa itsessään uinuvat aidot, todelliset mahdollisuudet.

Kysymys on demokratiasta elämänmuotona ja uudistustyön välineenä - syvällisesti ja kokonaisvaltaisesti ymmärrettynä.