Kuka voittaa?

Kaupallisuus ja siihen kuuluva idolien palvonta puskee lävitse puolueiden puheenjohtajista keskusteltaessa. Haetaan ihmemtyyppiä joka pistää kerralla asiat kuntoon. Puheenjohtajan edellytetään olevan jonkinlainen Taika-Jim tai viidakon Urja, Phantom, joka yksin laittaa puolueen ja maan asiat kuntoon. Kuinka hyvin tällainen sopii järjestödemokratiaan tai kansanvaltaiseen toimintatapaan ylipäätään?

Puheenjohtajapeli mediassa muistuttaa aika pitkälle amerikkalaisia saippuasarjoja; haetaan kauniita ja rohkeita, nuoria ja väsymättömiä, räväköitä ja kärsimättömiä. Parhaat tässä liikkeeessä tapaamani johtajat ovat olleet aika tavallisen näköisiä ja kokoisia, mutta tiukan paikan tullen määrätietoisia vaikuttajia. Kaupallisen elämäntyylin peliin, jossa pöytälaatikosta vedetään sopiva tilannenaamari päälle, siihen ei pidä kansanvallan varaan rakentuvassa yhteisössä lähteä. Sisällöt ja visiot ratkaisevat!

Puoluejohto valitaan aina kaudeksi kerrallaan ja tämä sääntö koskee kaikkia. Kyse ei ole uhasta vaan yhteisesti päätetystä käytännöstä. Mediaa tietenkin kiinnostaa hengeltään aika epäproduktiivinen puheenjohtajapeli ja taustalla manipulointiin pyrkivä ajatus siitä että puheenjohtaja määräisi politiikan suunnan. Sosialidemokraattisessa puolueessa - jota kaikkein parhaiten tunnen - keskeiset linjaukset tehdään yhteisillä päätöksillä ja myös puheenjohtajan on näiden linjausten mukaan elettävä. Olla innostava, visioiva, uusia vaihtoehtoja esiinnostava - ja hyväksyä nämä piirteet iloisena asiana muissakin mukanaolijoissa - sellaiseen henkeen on sosialidemokratian pyrittävä - kirjoitin näin puhenjohtajapelistä Facebookissa Helsingin Sanomien nostettua 20.7. 2916 (Kotimaa, puolueet) SDP:n puheenjohtajakysymyksen tikun nokkaan. Tässä suhteessa kaikki mainitut ovat hyviä vaihtoehtoja ja tuskin tulevat olemaan esteenä uuden tulemiselle. Tämä aika alkaa olla raskaana uuden, demoratiaa kunnioittavamman  vision syntymiselle.

Frankfurtin sosiaalipsykologisen koulukunnan mestareiden - kuten mm. Erich Frommin - ajattelussa ja kuvauksissa kaupallinen luonteenpiirteistö sijoittuu epäproduktiivisten suuntautumisten joukkoon. Yhdessä alistavan ja vastaanottavan autoritaarisuuden, hamuavan, mielikuvituksen rajoja hipovan ahneuden ja omistamisen, väkivaltaan ja jopa sadismiin mieltymisen rinnalla Fromm sijoittaa kaupallisen elämäntavan yhdeksi elottomuutta, nekrofiliaa ilmaisevaksi kaavatuneisuuden muodoksi.

Tämä tuli mieleen Yhdysvaltain republikaanien puoluekokouskuvauksia katsellessani, kun presidenttiehdokkaaksi valitun Donald Trumpin häntä sukupolvea nuorempi ja kaunis vaimo Melanie marssitettiin todistamaan miehensä visioiden puolesta. Heti hoksattiin että lähes sanasta sanaan saman puheenvuoron oli käyttänyt vastavalitun presidentin puoliso Michelle Obama vuonna 2008. Kun naamiot putoavat,  kaupallisuudelle niin tyypillinen plagiointi paljastuu. 

Plagiointi on toisen henkilön tuotannon käyttämistä siitä ilmoittamatta, varastamiseeen verrattavaa? Kaupallisuuteen kuuluu myös pettäminen. Tämän aamun 21.7. 2016 uutisissa kuultiin että  norjalainen huippuhiihtäjä Martin Johnsrud Sundby on jäänyt kiinni dopingista. Tiedossa on myös että maailman kansainvälinen olympiakomitea ehdottaa Venäjän sulkemista kokonaan pois kansainvälisestä kilpaurheilusta systemaattiseksi väitetyn ja viranomaisten tukemasta dopingin, pettämisen organisoinnista. Kysymys on oletetusta ja ilmeisesti todistetusta systemaattisesta pettämisestä vuoden 2014 talviolympialaisissa, jotka järjestettiin Shotsissa. Olkoon totta tai ei, pettäminen ja sen avulla ansiottoman arvonnousun tavoittelu on tyypillistä kaupalliseen orientaatioon kuuluvaa epäproduktiivista toimintatapaa.

Idolien palvonta on yksi aikamme merkittävimmistä kaupallisuuden muodoista. Erich Fromm viittaa tässä yhteydessä kristinuskon eettiseen sanomaan ja erityisesti kymmeneen käskyyn. Jo toisessa käskyssä pilvenä ilmestynyt auktoriteetti kieltää nimensä mainitsemista missään yhteydessä ja ylipäätään minkään kuvan, esineen tai symbolin palvomisen. Sitä joka tällaiseen palvontaan ryhtyy - se ei toisen käskyn mukaan jää rankaisematta.

Epäjumalanpalveluksesta käytetään englannin kielessä ilmausta idolatry ja samassa kielessä sana viittaa myös joissakin yhteyksissä mielisairauteen. Idolin, johtajan, idean, ideologian palvonta on valtionkirkkomme mukaan syntiä. Maalliselta kannalta katsottuna se on myös - ainakin pahimmillaan - uhka myös demokratialle. Kun kuuntelen televisiouutisista Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin tiukkaa sanailua kumousta yrittäneiden rankaisusta ja hetkessä esiinnousseista mustista listoista, poliisien, opettajien, lakimiesten, yhteiskunnallisten aktiivien  ja sotilaiden pidätyksistä - ja samalla hänen kannattajiensa alamaisista palvontarituaaleista, minulle nousee väistämättä mieleen sekä kristinuskon että myös Islamin ehdoton kielto kuvien ja esineiden palvonnasta. 

Kun siis media käy meilläkin kuumana puheenjohtajavaalien, gallupeiden ja kaikenlaisten julkisuuden henkilöiden rankkausten kanssa, aiheutetaan sillä samalla myös uusia esteitä sellaisille elämää ja kansanvaltaa ylläpitäville arvoille kuin luovuus, jokaisen ihmisen oikeus oman ainutlaatuisuutensa kehittämiseen, lahjakkuuteensa  ja taitoihinsa perustuvan panoksen antamiseen yhteisölle. 

Manipulointi, plagiointi, stimulantit ja idolien perusteeton palvominen. Valtakunnan tärkeimmän ja suurimman päivälehden kirjoitus 20.7. 2016 Kotimaa - puolueet -osastolla antoi siis aiheen kaupallisuuden ja siihen liittyvän epäproduktiivisuuden tarkasteluun ja sen vähemmän imarteleviin ilmenemismuotoihin juuri tämän hetken maailmassa. En väitä että kuvaukseni on tyhjentävä, mutta demokratian ja yhteisen hyvinvoinnin kannalta sillä on merkitystä. Kun kysytään että kuka voittaa, vastaus on ilmeinen: regressio, taantumus, paluu asenteisiin ja arvoihin, joiden olisi toivonut jo jäävän ihmiskunnan esihistoriaan.