Ajatuksia eurooppalaisessa ahdingossa

Olemme tänä aamuna 15.7. 2016  heränneet uutisiin Nizzassa kuorma-autolla tehdystä massamurhasta. Kauhisteluun on aihetta - mutta niin on myös yritykseen analysoida sitä, mitä Euroopalle ja maailmalle on tapahtumassa.

Syyllisiä etsitään ja syyllisiä löytyy. Tietokoneaika ja sähköinen viestintä tarjoavat uudenlaisia mahdollisuuksia puuttua potentiaalien terroristien toimintaan. Ihonväri, etninen tausta, uskonto ja mahdollinen aikaisempi rikosrekisteri joutuvat tarkkailun alle. Se mitä kirjoitetaan sosiaalisessa mediassa, työhistoria, poliittinen aktiivisuus, yhteiskuntakriittisyys, varomattomat sanat, vihapuhe, uhkailu ja kaiken tämän peittely neutraalilla käyttäytymisellä julkisuudessa - perusteita otteiden kiristämisen löytyy lukemattomasti. Mikäli olen oikein ymmärtänyt sanktioiden moraalista oikeutusta, niin syyllisiä, myös potentiaalisia syyllisiä tullaan rankaisemaan uusilla investigoinnin ja toimenpiteiden arsenaalilla.

TV1:n jälkiviisaissa asiaa analysoitiin ja yksi kolmesta osanottajasta - ilmeisesti kehitysaputehtävissä kokemusta saanut  - kiinnitti huomiota siihen tilanteeseen, missä tuhosuuntainen ratkaisujen etsintä alkaa saada merkitystä. Tunne siitä että on joutunut uhriksi, kokemus siitä että elämää ylläpitävää ulospääsyä tilanteesta ei ole, kääntää osan tällaisista ihmsistä tuhosuuntaiselle tielle. Kun en kykene näissä olosuhteissa hyvään, kykenen ainakin pahaan. Keinoja nekrofiilisten, tuhosuuntaisten toimien toteuttamiselle löytyy niin paljon kuin ihmisiäkin.

Se toinen kysymys, joka eurooppalaisten on tehtävä, koskee omaa käyttäytymistämme, omia asenteitamme, omia ratkaisutapojamme. Eurooppa on koettu sivistyksen ja demokratian, myös hyvinvoinnin ja vähitellen myös turvallisuudenkin mantereeksi, vaikka kehitys ei suoraviivaista ole ollutkaan ja monia suuria - todella suuria - pettymyksiä on koettu täälläkin. Olemmeko tehneet kaikkemme ja tärkeimmät asiat lisäksi oikein, jotta massiivinen tuhosuuntaisuus ei taas kerran lähtisi liikkeelle?

Pakolaisten ja vierastyöläisten asema ei ole ollut häävi sen enempää Ranskassa kuin monissa muissakaan Euroopan maissa. Nyt presidentiksi uudelleen pyrkivä Sarkozy oli jo karkoittamassa edellisellä kaudellaan vierastyöläisiä takaisin omiin entisiin kotimaihinsa. Eurooppalainen populismi on kasvanut tältä samalta asennepohjalta ja viimeksi Iso-Britannia sai kokea tilanteen, jossa irtipäästetty populismi sai aikaan saarivaltion tosiasiallisen eron Euroopan Unionista.

Kirjoitin muutama päivä sitten blogikirjoituksen, jossa arvostelin Euroopan Unionin muotopuolta raha- ja finanssipoliittista rakennetta. Kun valtio, julkiset rakenteet niiden alaisia laitoksia myöten on suljettu elvyttämisen, kriisien hallintaanottamisen ja uusien, myös pakolaisia koskevien infrastruktuuri- ja palvelurakenteiden kehittämisen ulkopuolelle, Eurooppa on käymässä yhä haavoittuvammaksi myös juuri nyt tapahtuneen massamurhan kaltaisissa tilanteissa. "Sosialidemokratialle tyypillinen yhteisen sektorin varaan rakentuva elvyttäminen ei ole Euroopan Unionissa mahdollista kuin varsin rajallisessa määrin keskeisesti hyväksyttävien projektien ja ohjelmien puitteissa. Suuria, varsinkin äkkiä eteen nousevia yhteiskunnallisia ongelmia ei niiden kautta saada hoidetuksi", kirjoitin.

Pohjoismaisen hyvinvointiajattelun mukaan - kiitos naapurimaamme Ruotsin sosialidemokraattien vuosikymmeniä jatkuneen aktiivisen rakenteiden kautta hyvinvointia  luovan politiikan - olemme oppineet ymmärtämään, että yhteistä hyvinvointia luodaan solidaarisella, tasa-arvoisella politiikalla ja kohtelemalla jokaista yksilöä universaalina, ihmisoikeuksiin oikeutettuna olentona. Euroopan Unioni ei ole ottanut lähtökohdakseen tätä pohjoismaissa hyvinvointia ja stabiilia kansalaisyhteiskuntaa edistänyttä - toteuttanuttakin - rakennetta, vaan hakee vastauksia sellaisista epäproduktiivisista ratkaisumalleista kuin autoritaarisuus, kurittaminen, äärimmäiseen kilpailuun sopeuttaminen. Mitä vähemmän yhteisiä, tehottomiksi ja lannistaviksi väitettyvjä rakenteita - sitä parempi. Ei maailma tietenkään pohjoismaissakaan valmiiksi ole tullut - mutta nyt saamme maistaa sitä mitä yhteisen hyvinvoinnin vaihtoehtona tarjoiltu markkinaliberalismi meille tarjoaa.


Euroopan Unioni käy taistelua monilla rintamilla ja markkinaratkaisut eivät näy antavan vastausta  syntyneisiin ongelmiin. Pitää muistaa että markkinaratkaisujen takana on konservatiivien ja arvoliberaalien yhteiskuntaluonne, jossa autoritaarisuus, omistaminen, omaisuuden ja aseman puolustaminen ovat ikuisia, ehdottomia arvoja. Ikävä vain, että autoritaarinen, kovakorvainen ja narsistinen lähestymistapa saa niin kovin helposti seurakseen väkivaltaan, voimankäyttöön ja jopa tuhosuuntaiseen toimintatapaan kuuluvia ratkaisumalleja. Toivottavasti - vaikka toista pelkään -näin ei käy myös uusia muotoja saavan, epätoivoisen ja tuhosuuntaisen, kaikkia mahdollisia keinoja käyttävän terrorismin kanssa.

Tuhosuuntainen tai muutoin eiproduktiivinen elämäntapa ja siihen liittyvät luonteenpiirteet eivät tietenkään ole vain kärsivien, uhriksi joutuvien nurja valinta. Tällaista kaavautunutta suuntautumista löytyy kaikista yhteiskuntaluokista eikä näitä elämän ylläpitämisen kannalta vääriä valintoja saada kaiketi koskaan ihmisyydestä kitkettyä. Yhteiskunnalliset, ennenkaikkea taloudelliset rakenteet heijastuvat vahvasti  yksityisen ihmisen käyttäytymiseen ja mitä ilmeisimmin koko yhteiskuntaluonteeseen, massojen tapaan valita vastauksia ja toimintatapoja. Näin uskon - kysymyksessä on materialistisen historiankäsityksen ydinajatus: yhteiskunnan perusrakenne välittyy monin tavoin kaikkeen kokemaamme ja ohjaa valintojamme aina haistamista, maistamista ja kanssaihmisiin suhtautumista myöten.

Onko sosialidemokratialla mitään annettavaa Euroopalle tilanteessa, jossa myyttiset maahiset, mytologian hirviöt ja tuhosuuntaiset voimat näyttävät saavan  yliotteen koko mantereesta? Muistutan vain siitä, että työväenliikkeen - ja sosialidemokratian - arvopohja on taloudellisen vaihtoehdon ohella myös sosiaalipsykologinen. Kun tehdään tilaa produktiivisille, elintilaa ja elinvoimaa mahdollistaville ratkaisuille, ihmisen luonnollinen, elämää ylläpitävä ja ehdottomaan ihmisrakkauteen perustuva elämäntapa voittaa tilaa. Väärät yhteiskunnalliset valinnat herättävät maahiset ja yksisilmäiset hirviöt henkiin. Tässä mielessä kalevalaisella ja kreikkalaisella mytologialla on varoituksen sana sanottavana.

Saapa siis nähdä, onko Euroopan poliittisella eliitillä ja vallanpitäjillä jotain uutta ja ratkaisevaa sanottavana yhä kurjemmaksi käyvään ilmapiiriin. Aikaisemmin vastaus on ollut se, että entistä linjaa luvataan jatkaa - lääkeannosta vain suurennetaan. Osataanko yhdistää terrorin kierre vallitsevaan yhteiskunnalliseen tilaan? Jaksetaanko uskoa siihen, että yhteinen hyvinvointi ja oikeudenmukaisesti jaettu vauraus voi luoda myös vakautta ja rauhaa mantereelle? Demokratian lupaus on tarjota vaihtoehtoja. Demokratia kätkeee sisälleen myös ajatuksen siitä, että vaihtoehdoilla on myös merkitystä.