Keskusteluun avoimesta yhteiskunnasta haastaa tänään kaksikin nimimiestä; eilen 22.4. 2016 Hjallis Harkimon juontamassa keskusteluohjelmassa Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos puhui avoimen yhteiskunnan ja avoimen maailman puolesta; vastakohtana oli järjestäytynyt yhteiskunta ja mitä ilmeisimmin rakenne nimeltä valtio ja julkinen sektori, joka säätää lakeja ja rajoittaa hänen mukaansa ihmisen vapautta jopa niin, että valtion toimintaa on rajoitettava ja aloite annettava yksityisille toimijoille.
Tänään 23.4. 2016 pääministeri Juha Sipilä on puolestaan puhunut Keskustapuolueen kokouksessa Jyväskylässä ja kysellyt sitä, että mitä vikaa yhtiössä rakenteena on. Yhtiöt ovat hänen mukaansa selvinneet tehtävistään yleensä hyvin ja Helsingin kaupungillakin on hänen mukaansa jo satoihin laskettava yhtiöiden määrä toimintoja suorittamassa.
Yhtiöittämisestä on Helsingissä todellakin jängätty usein vuositolkulla ja erityisesti julkisen alan henkilöstö, Helsingin tapauksessa kaupungin ja mm. liikennelaitoksen työntekijät ovat käyneet uskomattoman kovaa, voimille käypää taistelua esimerkiksi Liikennelaitoksen bussiliikenteen yhtiöittämistä vastaan. Yhtiömuoto ei ole ollut taloudellisesti yhtään sen edullisempi kuin toiminta kaupungin liikelaitoksena. Siniset bussit hävisivät kaupunkikuvasta ja tilalle tuli kaikenlaista romua eri puolilta Eurooppaa bussiliikennettä hoitamaan. Vitsinä keskusteltiinkin siitä, että pesäpallomaassa Suomessa ei saa olla jalkapallon mentäviä reikiä bussien kyljessä - pesäpallon mentävä reikä vielä sentään hyväksyttiin.
Vuosia tätä markkinayhteiskuntaa rakennettaessa on puhuttu avoimesta ja suljetusta sektorista. Tässä keskustelussa monet johtavat sosialidemokraatitkin puhuvat markkinataloudesta avoimena ja julkisesta suljettuna sektorina. Nyt kun julkinen sektori ja markkinat aiotaan asettaa lopullisesti samalle viivalle tai oikeastaan yhtiöittämisvaatimuksen myötä julkinen alistetaan yksityiselle, puheet avoimesta ja suljetusta kilpailutaloudesta on parasta lopettaa - se ei kuvaa enää ajassa tapahtuvaa, siis reaalista tilannetta.
Avoimen ja suljetun talouden vaihtoehdoista puhuttaessa juuri kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota siihen demokratian kannalta aivan olennaiseen seikkaan, millaisia rakenteita yhtiö ja julkinen toimija ovat hallinnoltaan. Tämä on mitä merkityksellisintä kansanvallan, läpinäkyvyyden, päätöksenteon ja todellisen tehokkuuden kannalta.
Nykyään puhutaan myös hyvästä hallinnosta ja sille asetetaan koko joukko vaatimuksia. Kansalaisen kannalta yhtiörakenne ei täytä kuin lain asettamat minimivaatimukset. Se on liikesalaisuuden suojaamaa, kilpailunkin vuoksi tiukasti julkisuudelta suljettua toimintaa. Yhtiörakenne on tiukan hierarkinen ja muistaakseni mm. Björn Wahlroos on puolustanut toimitusjohtajan ehdotonta auktoriteettia yhtiön päätöksenteossa. Luottamusta joko on tai sitten ei. Toimitusjohtaja on pomo vaikka hän jossakin määrin alaisiaan kuuntelisikin.
Autoritaarinen elämänasenne on yksi perustavimpaa laatua olevista epäproduktiivisista luonteenpiirteistöistä ihmisen suuntautumisessa kautta maailman ja kautta ihmishistorian. Sekoittuneena hillittömään omistamisen haluun ja hamuamiseen, alistamiseen, narsismiin ja nöyryyttämiseen, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan tai kaiken pysäyttävään nekrofiiliin, kanssaihmisen kohtalosta piittaamattomaan tuhomisvimmaan, tarvittaessa vaikka tappamiseen, autoritaarisen rationaalisuuden hyväksyminen ja salliminen omana toimintatapana on - on aina ollut - mitä arveluttavinta uhkapeliä. Alistettujen raivo, väkivalta ja sekasortoinen käyttäytyminen on se hinta jota tästä yksinvallasta kaikkialla maailmassa ja joka hetki maksetaan. Ei voi olla kylliksi varoittamatta tästä yleisestä, urautuneesta ja vähäiselle analyysille jääneestä, usein uskonnollisen vakaumuksen tukemasta demokraattisen elämäntavan vihollisesta.
Hallinnon suhteen julkinen sektori on rakenteeltaan kansanvaltainen, demokratiaan ja läpinäkyvyyteen perustuva. Päätöksistä voidaan valittaa ja tämä luonnollisesti viivästyttää eteenpäinmenoa etenkin suuria ja monimutkaisia ratkaisuja tehtäessä. On opittu kuitenkin hakemaan myös yhteistä linjaa, puhutaan konsensuksesta. Pohjoismainen hyvinvointivaltio, laadukas, tehokas, avoin ja tasapuolinen - se on mielestäni parhain historiallinen todiste siitä, että organisaatiot voidaan rakentaa myös kansanvallan pohjalle ja että pysyvää, kaikkiin kansalaisiin kohdistuvaa laadukasta tulosta myös syntyy.
Yhtiön tarkoituksena on jo lainsäädännönkin mukaan tuottaa voittoa. Tämä piirre tekee yhtiöstä julkisen sektorin toimijana arveluttavan ja kansalaisten veronmaksumotivaatiota jäytävän tekijän. Osa maksetuista veroista valuu yhtiömuodossa väistämättä yhtiöiden omistajien taskuihin voittoina ja kun yhtiöt tätä nykyä ovat suuria kansainvälisiä toimijoita, osa verovaroista päätyy kansainvälisille, globaaleille omistajille. Julkisen sektorin toimiessa ja tuottaessa palveluja tätä vaarallista elementtiä ei ole, varsinkin jos palkkojen suhteen toimitaan hyväksyttyjen sopimusrakenteiden puitteissa. Voitontavoittelu näkyy ennenpitkää myös toiminnan laadussa, vaikka yrittäjät omissa suljetuissa klubeissaan yhtiörakenteen ylivoimaa itsestään selvyytenä kaiketi pitävätkin.
Yksityisen ja julkisen sektorin kilpailun siunauksellisuudesta puhutaan paljonkin. Kun markkinaehtoiseen vaihtoehtoon pyrkivä poliittinen tahto on vuosia vallankahvassa, näkyy se julkisen sektorin mahdollisuuksien köyhdyttämisenä ja rajaamisena. Helsingissä on tuiki tavallista, että jopa lakisääteisissä terveyspalveluissa julkisen sektorin toimija kehottaa kääntymään yksityisen palveluntarjoja puoleen ja osaa ehdottaa jopa yritystä joka tehtävän voisi hoitaa. Minullekin on käynyt näin mm. hammashoidossa ja ajokortin lääkärintodistusta hakiessani. Pelkään tällaiseen toimintaan myös liittyvän piilevää korruptiota.
Juha Sipilä väläytti tänään puheessaan uuden valtionyhtiön perustamista, jonka tehtäväksi tulisi rakentaa koko SOTE-ratkaisua palveleva tietoliikennekokonaisuus. Julkisen sektorin omat ratkaisut tässä suhteessa olisivat kokonaisvaltaisia ja niin pitääkin olla. Yhtiöiden kohdalla Euroopan Unioni vaatii määräajoin tapahtuvaa kilpailuttamista. Kun hinta kuulemma todellisuudessa ratkaisee, niin miten voidaan taata ratkaisujen ja valintojen pitkäjänteisyys? Mikä on kansalaisen tietoturva näissä mahdollisesti ja alati muuttuvissa rakenteissa? Sanokaa minun sanoneen, että tästä on syntymässä kahtiajakautuneeseen SOTE-rakenteeseen - jo siihen pelkästään - hirmuinen revohka. Kansalaisen oikeusturva ja demokraattiset oikeudet taitavat tulla valovuoden jälkijunassa näissä ratkaisuissa.
Keskustapuolue tuntuu olevan edelleen huolettoman luottavainen yhtiörakenteisiin, vaikka ei ole montakaan vuotta siitä, kun Keskustapuolue ja Kehittyvän Suomen eri yhtiöversiot pistivät maan sekaisin ja taisivat onnistua pudottamaan sosialidemokratian maan johtavan puolueen roolista muutaman vaivaisen tuhannen äänen erolla. Yhtiömuoto on altis kilpailulle ja on valmis lobbaamaan sekä rahalla että henkilösuhteilla saavuttaakseen päämääränsä. Tärkein kannustin on voitontavoittelu eikä siinä yhteydessä ensisijaisesti haluta nähdä kokonaisuuden vaatimuksia oman lautasen reunan yli. Yhtiövastuu astuu yhteiskuntavastuun tilalle. Tämä koskee sekä yhtiöiden hallinnossa olevia että korruptiivisen vaikuttamisen kohteeksi joutuvia julkisen sektorin päättäjiä.
Onko tässä kysymyksessä juuri meidän aikaamme liittyvä ilmiö? Vuonna 1903 Sosialidemokraattisen Puolueen Forssan kokouksessa, sen kuntaohjelmassa todettiin: kunnan työt on tehtävä omana työnä, niitä ei pidä antaa "välikäsille". Nyt nämä välikädet ovat taas kourimassa taskujamme.
Ongelman tekee suunnattoman vaikeaksi ja raskaaksi se, että tällä tuhosuuntaisella kehityksellä on vahva, hegemoninen asema Euroopan Unionissa. Ratkaisua tähän ongelmaan ei ole näköpiirissä - jo vuosia ennen Euroopan Unioniin liittymistämme tehtyjen ratkaisujen johdosta. Demokraattisin keinoin niitä ei voida muuttaa. Muutoksen on kuitenkin tultava ja mitä todennäköisimmin se tapahtuu hallitsemattomasti, kaoottisesti. Tämä kapitalismin markkina-alisteinen malli ajautuu umpikujaan - ja aika on jo nyt raskaana massojen muutosvaatimuksista ja raivosta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ilpo,
Hyvin olet ajankohtaisen asian sanoiksi asetellut. Tämänkaltaista pohdiskelua tarvittaisiin enemmän, ja tuotokselle laajaa julkisuutta. Kyllä tämänkin moni kiinnostuneena lukisi mediavälieestä. Oletko harkinnut.
Mutta: minkälainen on täsmennettynä sekaoottinen tila, minkä kehkeytymistä pidät todennäköisenä? Onko historiassa vertautumia, minkä mukaan voisi orientoitua?
Kiitos Pentti kommentistasi!
Olen juuri aloittamassa tekstiä yhtiöiden Suomen - ja yhtiöiden Euroopan - edellyttämästä työntekijän luonteenrakenteesta. Autoritaarisen johtamisen alainen henkilökunta on asenteiltaan suurelta osin autoritaarista sekin, nimittäin alistunutta, vastaanottavaista, naiviuteen saakka kritiikitöntä, itseään ilmaisematonta, suukuollutta joukkoa. Tämä autoritaarisen luonteenlaadun ambivalenssi kaksijakoisuus ei suoraan paljasta sitä, että valtaan päästyään myös alistettua, vastaanottavaista elämää eläneet ovat itsekin taipuvaisia autoritaariseen toiminta- ja perustelutapaan. Usein sanotaankin, että kaikkein julmin työnjohtaja tulee joukosta nostetusta työkaverista. Nöyristely ja ihailu ylöspäin - ja alla olevien polkeminen kuvaa autoritaarisuuden kaksijakoista kuvaa.Frankfurtin koulukunnan tunnettu sosiaalipsykologi Erich Fromm on mielestäni parhaiten kuvannut autoritaarisuuden epäproduktiivista olemusta.
Pieniä johtajien ja vastuuta kantavien autoritaariseen asennoitumiseen perustuvia kaoottisia tilanteita sattuu jatkuvasti eikä kukaan välty niiltä kokonaan. Autoritaarinen ilmapiiri vaikuttaa kaikilla elämän ja toiminnan tasoilla. Suurista yhteiskunnallisista romahtamista ilmeisesti Kreikka on tuorein esimerkki. Neuvostoliiton romahtaminen johti vanhan rakenteen sirpaloitumisen ja hirvittävään kaaokseen ja ryöstöretkeen. Vallan ottaminen omiin käsiin näkyy merkitsevän kanssaihmisen hyväksikäyttöä, kauppojen ryöstelyä, varastamista, tappamista ja kylmäkiskoista välinpitämättömyyttä, hallitsematonta tilannetta.Yhdysvalloistakin löytyy romahtaneita kaupunkeja, slummiutumista, elämän proletarisoitumista - proletaarihan tarkoittaa ihmistä jolla ei ole enää mitään menetettävää.
Esimerkkejä on muitakin. Ilmeisesti hirvittävin minun elinaikanani tapahtunut ja vahvasti dokumentoitu on Natsi-Saksan tuhoutuminen toisen maailmansodan loppuvaiheissa. Jugoslavian hajoaminen, Ruandan kansanmurha - kaikkien näiden takana on Yhteisön yhteiskuntaluonteen (tämäkin on Frommin käsitteistöä) tasolla tapahtunut käänne epäproduktiiviseen suuntaan. Aidon muutoksen aikaansaaminen on historiallinen tehtävä - ja sosialidemokratian historia on elävä esimerkki tällaisen yhteiskunnallisen muutoksen käyntiinsaattamisesta.
Lähetä kommentti