Yrjö Kallinen politiikan moraalista

Yrjö Kallinen:
Politiikan moraalista
"Jos joku lukijoista sattuisi muistamaan erään radioesitykseni "Moraalisista ennakkoluuloista" - esitys sai myöhemmin  painetun asun Werner Söderströmin julkaisemassa puheiden kokoelmassa - niin hän varmaan oudostelisi sitä, että tällä kertaa puhun moraalista politiikan yhteydessä. Silloinhan rohkenin väittää, että koko moraalia tarvitsemme vain silloin, kun sydämestämme on sammunut luonnollinen myötätunto lähimmäisiämme kohtaan ja eritoten silloin, kun omahyväisyytemme ja kovuutemme tarvitsevat pyhäpukua.

Asia on kuitenkin siten, että emme voi hyljätä käytännöstä jotakin sanaa sen vuoksi, että sitä myös väärinkäytetään. Emme voi esim. lakata puhumasta  rauhasta, vaikka näemmekin kaikkialla varustauduttavan sotaan rauhan nimessä.

Totta puhuen tämän kertainen aihenimi: "Politiikan moraali", on minulle annettu ja samallla ehdotettu, että maailmaa aika kauan vaeltaneena ja sitä puolelta jos toiseltakin tarkastelleena ihmisenä sanoisin siitä muutaman sanan.

---

Esitän tässä erään ajatuksen, joka käsittääkseni on teoreettisesti täysin looginen ja jota tosiasiat tukevat. --- Ajatus on tämä:
Luonnossa, historiassa ja ihmiselämässä ympärillämme ei ole mitään irrallista. Sotakaan ei ole, äärimmäisyyden esille ottaaksemme, mikään irrallinen ilmiö. Sen syynä eivät ole aseistetut armeijat, kuten antimilitaristit usein kuvittelevat. Aseistautuminen tietysti aina johtaa vasta-aseistautumiseen, ja kilpavarustelu päätyy sotaan. Mutta kilpavarustelun ja sodan syyt, samoin poliittisen tiimellyksen ja sen moraalittomuuden juuret ovat jokapäiväisessä elämässämme, yleisesti vallitsevissa arvostuksissamme, uskomuksissamme ja pyrkimyksissämme.

---

Niin kauan kuin yleisesti uskomme keskinäisen kilpailun sekä arvoon että väistämättömyyteen, elämä tulee olemaan pääasiallisesti kilpailua, taistelua ja sotaa. Ja niin kauan kuin tämä asiantila vallitsee, se selvästi näyttää ainoalta mahdolliselta. Taistelun, etuilemisen, toisten yläpuolelle kiipeämisen tila todellistaa ja tarpeellistaa itsensä siten, että kaikki muunlainen tuntuu ilmeisen mahdottomalta, naurettavalta tai vaaralliseltakin.

---

Kun uskomme, että ihminen on ihmiselle susi, kuten jo vanhassa latinassa sanottiin, niin elämä muodostuu susien elämäksi. Jos joku rohkenee esittää toisenlaisen olotilan mahdollisuutta, hänet on helppo nujertaa sanomalla: Katso miten lampaiden käy tässä susien maailmassa! Susimaisuus kuvastuu tajuumme tosiasiana. Sen vaihtoehdoksi asetamme lammasmaisuuden, emme suinkaan edes hevosmaisuutta, ihmismäisyydestä puhumattakaan.

Susimaisuus ihmisessä tarvitsee kiihokkeita ja siksi ajattelunkin täytyy olla jyrkkien vastakohtien sävyttämää, väkevää, dramaattista. Vaihtoehtoina siis ovat joko susimaisuus tai lammasmaisuus. Mikä tehoava realismi tuntuukaan tällöin olevan alati toistetussa ohjesanassa: Syö tai tule syödyksi!

---

Onko ihme, jos nuorisomme valitsee n.s. realismin tien, jonka päässä viittoo menestys, kunnia ja ehkä nimi historiaan? Lapsesta pitäen meille taotaan päähän sekä kotona että koulussa menestymisen, toisten edelle pääsemisen aatetta ja tahtoa. Meidät kasvatetaan elämäntaistelua varten, meitä aseistetaan tiedoilla ja taidoilla, jotta voittaisimme tuossa taistelussa, saisimme paljon toisten saadessa vähän.

---

Mitä sitten on politiikka? Sehän ei ole eikä voi olla mitään muuta kuin yleisesti vallitsevassa kilpailun ja taistelun tilassa esiintyvien pyrkimys- ja voimatihentymien huipentunutta kamppailua. Joskus on käytetty vertausta jonka mukaan poliitikko on keihään kärki, mutta keihään vartta pitelee hänen takanaan oleva eturyhmitys, puolue tai kansa. Vertaukset ontuvat, sillä poliitikko on myös jossakin määrin omaehtoinen tekijä, mutta sellaisenakin hänen täytyy olla toimeenpanija, jossa huipentuu, pelkistyy ja terävöityy takanaolevien voitontahto.

---

Tätä siis tahdon sanoa: Politiikan moraalissa ja moraalittomuudessa tulee esille yleisen elämänmenomme moraali ja moraalittomuus. Jos kerta pidämme realistisena ajatteluna ihmisen vertaamista suteen ja kansoja susilaumoihin, jotka hyökkäävät ilman muuta jokaisen puolustuskyvyttömän kimppuun, niin totta maar tämän kaltaisen "reaalitajun" mukaisesti panemme politiikkaa hoitelemaan pitkähampaisimmat sudet.

---

Hitler oli kirotun oikeassa sanoessaan, että jos hän onnistuu, niin myöhemmät sukupolvet tulevat ylistämään häntä eikä juuri kukaan kysy, minkälaisin menetelmin hän voitti. Saman tietää ja samaan uskoo minkä tahansa ideologian esille nostama vahva mies. Häikäilemättömimmät tyypit rynnistävät valtaan ei vain siellä, missä diktatuurin aate avoimesti tunnustetaan, vaan myös siellä, missä kansanvallasta enimmin puhutaan.

---

Tuhoamisvälineemme ovat rajattomasti tehokkaammat kuin petoeläimen välineet, ja jos siitä huolimatta elämme petoeläimen tavoin, tulos on ilman muuta selvä.

---

Maailman mieletön kompuroiminen kohti kuilua osoittaa, että arvokas on hyljätty ja arvoton on omaksuttu. Ja niinpä politiikkakin, ja eritoten se, mikä upeilee n.s. "reaalipolitiikan" nimellä, on suurimmalta osaltaan taikauskoista mammonan palvontaa, pimeätä ideologiaa, uskoa sanan kehnoimmassa mielessä ja kelpaa elämänohjeeksi vain siinä tapauksessa, että hyväksymme yhteisen tuhon tavoittelemisen arvoiseksi päämääräksi.

---

Lännen johtavat poliitikot vakuuttavat meille tuon tuostakin: Kommunistien johtajat ovat reaalipoliitikkoja - he kunnioittavat voimaa ja vain voimaa! Tämä sanotaan puolittaen ylistäen, koska samanlainen reaalipolitiikan käsitys on sanojilla itselläänkin. Natsien oppi rajoittamattoman julmuuden periaatteineen oli ja on vain puhtaaksi viljeltyä "reaalipolitiikkaa", joskin laskelmiin pääsi pujahtamaan virheitä.

---

Missähän olisi, tällä pienellä pallollamme maa ja kansa, joka kaiuttaisi herätyshuudon sanoutumalla irti tuosta kivikauden uskosta, jollainen atomikaudella merkitsee vain tuhoa, eikä mitään muuta kuin tuhoa? Missä olisi kansa, kyllin valveutunut, rohkea ja luja osoittaakseen kansoille tien rauhaan hylkäämällä sodan kerta kaikkiaan, takomalla miekat auroiksi ja astumalla rauhan tilaan keneltäkään aseellista suojaa anelematta? - Carlyle lupasi nuorille mahdollisuuden piirtää taivaanlakeen kertomuksen sankarillisesta elämästä: mitähän jos jokin kansa piirtäisi sekä taivaanlakeen että ihmissuvun historiaan kertomuksen tietoisesta siirtymisestä petoeläinperinteistä ihmisyyden aikakauteen? Kukapa tietää, mitä kauaskantoisia seuraamuksia moisella teolla saattaisi olla ajankohtana, jolloin järkevimmät kaikkialla käsittävät ihmissuvun olemassaolon olevan vaakalaudalla hetkestä hetkeen."

(Yrjö Kallisen kirjoitus on julkaistu kokonaisuudessaan  Sosialistisen Aikakauslehden numerossa 3/1955)