Onko aatteessamme korjattavaa?

Lomakohteen kirjastossa alkaa minulle tuntematon henkilö nimeltä Erkki Könkkölä kuvata kuusikymmentä vuotta sitten ilmestyneen  Sosialistisen Aikakauslehden kautta sosialidemokratian syvintä olemusta. Tässä otteita hänen sanomastaan:

"Sosialidemokratian elävästä ja ajankohtaisesta sisällöstä ei vain saisi koskaan puuttua eräs seikka: kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttaminen. Käsittääkseni on kyllä Suomen Sosialidemokratia tämän yleensä muistanutkin, mutta silti on jossakin sosiaalisessa aatteellisuudessa ja yhteiskunnallisessa parannustyössä joskus unohdettu kaikkein heikoimmat samalla, kun on askarreltu muutenkin toimeentulevien elinehtojen parantamiseksi. Raamatussa oleva kertomus laupiaasta samarialaisesta on verraton esimerkki aatteellisuudesta, joka puuhailee ylevissä asioissa, mutta unohtaa kaikkein tärkeimmän ja kaikkein eniten apua tarvitsevan, joka useinkaan ei ole kaukana. Sosialidemokraattisen aatteellisuuden tulisi kuin silmäterää suojella tuota "laupiaan samarialaisen" mieltä eli sosiaalisesti herkkää omaatuntoa, joka huomaa kipeimmän avun tarpeen. Milloinkaan ei saisi minkään sinänsä hyvien päämäärien tavoittamisessa unohtaa kaikkein suurimmassa hädässä olevia.

Sosialidemokratia on aate, jonka mukaan valtiovallan mielipiteeksi on saatava enemmistön mielipide ja aate. joka ei halua toiminnassaan ja päämääriensä tavoittamisessa käyttää mitään pakkoa tai väkivaltaa. Silti riippuu sosialidemokratian, kuten kaiken aatteellisuuden, menestys viime kädessä enemmän sen aktiivisten, toimivien kannattajien aatteellisesta voimakkuudesta kuin suurista äänestäjämassoista. Kristus valloitti maailman vain kaksitoista apostolia alkuperäisenä kannattajajoukkonaan ja kourallinen aatteenmiehiä Leningradissa teki Venäjästä kommunistisen maailmanvallan. Sosialidemokraattisen työväenliikkeenkin läpimurto on viime kädessä riippunut sen, itse asiassa suhteellisen vähälukuisen, aatteellisen ydinjoukon siveellisestä ja aatteellisesta voimasta. Vaikka demokratiamme sääntöjen mukaan enemmistö saa määrätä ja esimerkiksi valtiollisessa elämässä pitäisi tämän mukaisesti eduskuntaryhmän suuruuden olla tavoiteltavimman päämäärän - niinkuin tärkeä onkin - niin on sittenkin sitäkin tärkeämpi sosialidemokraattien siveellinen ja aatteellinen laatu. Juuri valtiollisessa elämässäkin viime kädessä merkitsee sosialidemokratian kannattajien ja poliitikkojen laatu enemmän kuin heidän määränsä. Tämä on mielestäni selitysperuste sosialidemokratiamme sodanjälkeisillekin menestyksille ja voitoille.

Sosialidemokratia on esiintynyt yhteiskunnallisena, taloudellisena ja sivistyksellisenä herätys- ja uudistusliikkeenä, mutta se on aina ollut myös siveellinen aate ja asettanut eetillisiä vaatimuksia kannattajilleen. Kaikkien sosialidemokratian oppien, Marxista alkaen, perustana ovat olleet sivistyslain tietyt vaatimukset. Sosialidemokratian siveellisyyden pääperiaatetta, sosiaalista mielenlaatua, kaikkien ihmisten oikeutta riittävään toimeentuloon ja sivistykseen sekä yhteiskunnan edun asettamista yksityisen edelle, vastaa kristillisessa siveysopissa lähimmäisenrakkauden käsky.

Sosialidemokraattisen siveyskäsityksen mukaan on erikoisesti henkilökohtaisen rikastumisen tavoitteleminen erityisen tuomittavaa. Yksilön taloudellisen ponnistelun päämääränä tulee tietysti olla hänen oma toimeentulonsa, mutta ei hänen omansa, vaan yhteiskunnan rikastuminen. Henkilökohtaisen rikastumisen tavoittaminen ylimpänä päämääränä eli ahneus on juuri siveellinen vika, joka varmimmin tappaa harrastajassaan kaiken aatteellisuuden. Ihmisellä voi olla suuriakin siveellisiä puutteita ja hän voi silti olla korkeasti aatteellinen, ellei hän ole ahne.

Kansainvälisyys on aina ollut eräs sosialidemokratian aatteellisuuden ydinkohdista. Olisiko tässä suhteessa tapahtumassa muutos työväenliikkeen alkuaikoihin nähden, tai olisiko tuota muutosta ainakin tavoiteltava?  Alunperin kai käsitettiin kansainvälisyys pääasiassa köyhälistön voiman kokoamiseksi yhteistä vastustajaa vastaan tai yhteisen vallankumouksen valmistamiseksi. Kansainvälisesti yhtyneellä sosialidemokraattisella voimalla  on tietysti vieläkin merkitystä yksin jo maailmanrauhankin takia, mutta olisikohan sosialidemokratian kansainvälisyydessä oleva tästä lähtien pääpaino auttavan käden ojentamisessa aina sinne, missä sosiaalista hätää enimmin esiintyy? Tällaisen kansainvälisyyden omaksuminen tulee tietysti sitä tärkeämmäksi, mitä lähemmäksi kunkin maan sosialidemokratia pääsee omia kotoisia päämääriään.

Ote (Erkki Könkkölän kirjoituksesta Sosialistisessa Aikakauslehdessä 3/1955)