Sosialidemokratia - politico non grata

Minulta on siis vienyt jonkin aikaa ennenkuin olen selkeämmin tajunnut, että Euroopan Unioni on markkina- eikä sosiaaliprojekti. Olisi kyllä alunpitäen pitänyt ymmärtää että sisämarkkinat keskittyy markkinoiden toimintaan, jossa yrityksillä, pankeilla, investointi- ja vakuutuslaitoksilla on merkittävä rooli.

Se mikä muodostui hämmentäväksi seikaksi oli valtiollisten elinten merkittävä, keskeinen rooli näiden sisämarkkinoiden luomisessa. Neljää suurta vapautta, työn, rahan, palvelusten ja ihmisten vapaata liikkuvuutta piti siis katsella myös markkinoiden, ei pelkästään ihmisten ja valtiorakenteen näkökulmasta.

Oli siis kysymys valtioiden välisestä yhteistyöstä ja yhteisestä sopimisesta. Kun itse jouduin - ja pääsin  - 1970-luvun alkupuolella mukaan silloisen Euroopan Yhteisön, EY:n eräisiin elimiin mukaan ollessani kansainvälisen järjestön tehtävissä, yritin perustella EY:n vastustajille - myös sosialidemokraateille - että kysymyshän on valtioiden välisestä yhteistyöstä. Vielä Suomen liittyessä Euroopan Unioniin tämä peruslähtökohta oli omassa suhtautumisessani Euroopan Unioniin hallitsevaa. Pidin myös itsestään selvänä että kun kerran Euroopan Unionista järjestetyssä kansanäänestyksessä oli päädytty jäsenyyden kannalle, niin myös liittyminen yhteiseen valuuttaunioniin ja euroon kuului luonnollisesti  asiaan. En protestoinut vaikka euroon liittymisestä ei kansanäänestystä järjestettykään.

Olin myös jossakin määrin naivin harhakäsityksen vallassa sen suhteen, että oletin pohjoismaisen, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion mallin olevan niin ylivoimainen, että se olisi vietävissä myös muualle Eurooppaan, miksei myös muualle maailmaan. Euroopan Unioni ei ole kuitenkaan näitä pohjoismaille niin tyypillisiä julkisia palvelurakenteita arvostanut. Markkinoiden aseman vahvistamisen rinnalla alettiin yhteiselle hyvinvoinnille, yhteisten voimavarojen keräämiselle ja sitä kautta luotaville subjektiivisille oikeuksille ja kaikkia koskeville palveluille asettaa esteitä. Jo viimeistään vuonna 1991 oli luotu periaatepohja niille ratkaisuille, jotka sitten vahvistettiin Maastrichtin kokouksessa 1996.Tuossa sopimuksessa valtion ja julkisen sektorin roolia kavennettiin massiivisesti. Julkisen sektorin kasvulle - ja samalla yhteisten palvelujen kehittämiselle - asetettiin tiukat rajat. Myös  Euroopan Keskuspankkia koskevassa perussopimuksessa (artikla 123) päätettiin, että "Tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa tai jäsenvaltioiden keskuspankeissa, jäljempänä ’kansalliset keskuspankit’, unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi ovat kiellettyjä samoin kuin se, että Euroopan keskuspankki tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan niiltä velkasitoumuksia." Yhteisöllisten palvelurakenteiden toteuttaminen valtioiden tai kuntien avulla ja Euroopan keskuspankin rahoituksella kiellettiin yksiselitteisesti.

Olisi siis pitänyt ymmärtää, että sellainen yhteisen sektorin vahvistaminen, joka on pohjoismaisen hyvinvointimallin perustana, ei ole mahdollista Euroopan Unionissa. Hintavakauden ylläpito on niin keskeinen tehtävä, että riskiä tässä suhteessa ei voida edes periaatteessa ottaa. Kun rahajärjestelmä ei jousta eikä luo kysynnälle edellytyksiä, ainoaksi joustavaksi tekijäksi muodostuu  yritysten kautta tapahtuva kasvu ja niiden tarjoamat työpaikat ehdoilla jotka globaali kilpailutilanne asettaa.
Kun katselen tätä taustaa vasten sosialidemokraattisen politiikan mahdollisuuksia Euroopassa ja etenkin nyt Kreikan tilanteesta saatavien kokemusten valossa, joutuu toteamaan että Euroopan Unioni ei salli sellaisen elvyttävän politiikan toteuttamista joka on ollut hyvinvoinnin kasvattamisen kautta mahdollista ja tyypillistä pohjoismaissa. Sosialidemokratian rooli voi perusasetelmista johtuen olla ainoastaan puolustautuva, defensiivinen, kaikkein heikompia ja pahimpia ongelmia vaihtoehtoina poissulkeva toimintatapa. Visio yhteisestä, kansanvaltaisesta, avoimesta, perinteisen valtion rahapolitiikan keinoilla toteutettavasta  hyvinvoinnin kasvattamisesta ei ole mahdollista ilman perustavaa olevaa sääntöjen rikkomista.

Kun siis sosialidemokraattien gallup-kannatus mataa maassa, niin voi vain todeta että kansa on havainnut tämän Euroopan Unionin myötä syntyneen sosialidemokratian poliittisen vammaisuuden  jo paljon aikaisemmin kuin liike itse. Toivon pitäminen yllä perustuu tietenkin vapauden, yhdenvertaisuuden ja yhteisen vastuullisuuden ideaan - joka ei kuitenkaan Unionin rakenteissa ole sosialidemokratian keinoin mahdollista. Sosialidemokratia on kansanliikkeenä eitoivottu ja poliittisilta visioiltaan  Unionin perustavoitteen kanssa ristiriidassa oleva liike, politico non grata.

Turha siis haikailla sosialidemokraattisen uudistuspolitiikan perään Unionin tai valtiollisten rakenteiden kautta.