Mikä on sosialidemokratian strategia tilanteessa, kun järjestötoiminta on lamassa, media on kokonaisuudessaan poliittisten vastustajien käsissä ja maassa on hallitus joka tekee politiikkaa konservatiivien ja uusliberaalien sanelemilla ehdoilla?
En oikein usko kovaääniseen kapinointiin, varsinkaan kun ei ole välineitä eduskunnan kyselytuntia lukuunottamatta missä ääntä saataisiin kuuluviin. Vuosiksi unohtunut ammattiyhdistysliikkeen yhteys työväenliikkeen arvoperintöön on johtanut siihen ettei työelämään kohdistuva lakkoliike - yleislakosta puhumattakaan - ole tällä hetkellä se jolla joukkoihin luodaan tietoisuutta. Sosiaalinen media tarjoaa yhden merkittävän kanavan ja sitä toki käytetäänkin, mutta kattavuus kaikesta hälinästä huolimatta on aika pinnallista ja taitaa rajoittua aika pieneen piiriin. Oman ajatuksen esittämistä vältellään ja syynä on paitsi tottumattomuus myös aito pelko siitä, että Some ennepitkää rankaisee avomielistä käyttäjäänsä. Porvaristo vyöryttää luokkataistelua ylhäältä ajatuspajojen ja salaisten rahoituskanaviensa kautta. Mediaan ei sosialidemokratialla ole tänä päivänä sellaista pääsyä että siellä voisi arvojaan ryvettymättä puolustaa.
Euroopan Unionin rakenne on alkanut selvästi muuttua markkinaehtoisesta markkina-alisteiseksi. Pohjan tähän luovat tietenkin jo EU:n perussopimukset, jotka yksiselitteisesti kieltävät sen vaihtoehdon, jonka varaan kansanvaltainen pohjoismainen hyvinvointivaltio on rakennettu. Erityisen selvästi sen joutuvat kokemaan ne sosialidemokraatit jotka ovat menestyneet kunnallisvaaleissa ja joutuvat omissa kotikunnissaan säästöpolitiikan jyrän alle ilman että pääsisivät kehittämään verotusoikeudella varustetun ja ihannetapauksessa erilaisia omia rahoitusinstrumentteja käyttävän kunnan toimintamahdollisuuksia. Lyhyesti sanottuna, sosialidemokratiasta on tullut vallankäyttäjän ja toimintamahdollisuuksien luojan sijasta rikolliseen verrattava resurssien tuhlaaja, joka on joutumassa poliittiseksi pakolaiseksi omassa maassaan. Sosialidemokratia - in domestic exile.
Sosialidemokratian arvomaailmalla on tietynlainen sympatiasuhde juutalaisuuteen. Tämä ei johdu pelkästään juutalaisten kokemista kärsimyksistä diasporassa, vaan demokraattisen sosialismin ja messiaanisen ajan yhteisestä sanomasta, harmonian tavoittelusta ja siihen liittyvien arvojen tarkasta vaalimisesta. Juutalainen uskonnollisuus edustaa tässä toista ääripäätä, demokraattisen sosialismin ihanne toista, yhteiskunnallisella kielellä ilmaistua visiota tulevasta. Mitä juutalaiset ovat tehneet silloin kun heidän asemansa yhteiskunnassa on joutunut uhanalaiseksi?
Juutalainen vastaus - ainakin yksi merkittävä - on ollut eristäytyminen omaan asuinalueeseen, ghettoon tai korkealle vuorelle kuten tapahtui Massadassa lähellä Kuollutta merta ensimmäisellä vuosisadalla jKr. Luotiin oma yhteisö, jossa vaalittiin perinnettä, syvennettiin Mooseksen opin sanomaa, sovellettiin sitä elämään, luotiin symboleja, tunnuksia arvojen konkretisoimiseksi. Maailmaa ympärillä myllerrettiin mutta juutalaisten pyhät arvot nimettömästä jumalasta ja harmonian tavoittelusta säilyivät ja ovat yhä varteenotettavana elämäntapavaihtoehtona sovellettavissa. Uskon juutalaisten edelleenkin vaalivan arvojaan suljetuissa yhteisöissä joihin ulkopuolisella ei juurikaan ole pääsyä.
Poliittinen ympäristö on käynyt sosialidemokratialle vihamieliseksi ja vaikka sen arvot ovat säilyttäneet tuoreutensa ja merkittävyytensä, niiden itsestäänselvyydestä on kasvanut - taas kerran - välinpitämättömyys joka näyttää estävän nuorempaa sukupolvea tunnistamasta sosialidemokraattista arvotraditiota ja sen saavutuksia poliittisessa vastuunotossa. Kansanvalta näyttää työntävän sen keskeisen kehittäjän, sosialidemokratian ulos ihmiskeskeisen poliittisen työn toteuttajana.
Vanha suomalainen sananlasku sanoo: ei tupata kun ei tykätä. Sosialidemokratialla ei ole pääsyä porvarillisesti johdettuun mediaan - siis miksi olisimme kolkuttelemassa ovia ulkopuolelta. Emme ole ennenkään kaivanneet ulkoista tunnustusta puhumattakaan sen arvomerkeistä, vaikka pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltio vieläkin palvelee monin eri tavoin kansalaisia alasajosta ja rakenneuhista huolimatta. "Luokkataistelu ylhäältä" väittää, että ei ole varaa maksaa palkkoja - pidetään siis eri muodoin taukoa vaihdon välineen vastaanottamisessa. Keskitytään kuluttamisessa vain olennaiseen ja vietetään pyhäpäivää ylitöiden sijasta juutalaisen tapaan harmonian hengessä. Keskitetään ostoksemme ja elämämme yksinkertaisten arvojen ympärille. Suljetaan ahne ja pahansuopa maailma itsemme ulkopuolelle. Monet taitavat tehdä edelläkuvatun jo lähes välttämättömyyden pakosta.
Lakko tarkoitti kieltäytymisestä oman työpanoksen antamisesta ehdoilla jotka osoittautuivat riistäviksi ja ihmisarvoa alentaviksi. Jos koko yhteiskunta alkaa vuosia jatkuneen markkinaihailun seurauksena hylkiä yhteistä hyvinvointia, vastaus voi silloinkin olla sama kuin työtaistelussa, lakossa: omaa henkistä ja fyysistä panosta ei anneta käyttöön, vaan keskitytään omissa yhteisöissä vision, uuden harmonian kehittämiseen. Me tulemme mukaan sitten kun kutsu kuuluu! Zen buddhistisen sanonnan mukaan mestari on lähellä kun oppilas on valmis...
Sosialidemokratian tulee omissa joukoissaan paneutua uudelleen tavoitteidensa ja niiden perusteiden analysointiin. Millä tavalla ihmisoikeuksiin ja ihmisyyteen kuuluu osallistumisen oikeus ja osallistamisen mahdollistaminen? Millainen tehtävä omaehtoisuudella ja itsensä toteuttamisella on hyvinvointiyhteiskunnassa? Miten varmistamme sosiaalisten oikeuksien ja toimeentulon toteutumisen jokaisen kohdalla? Mikä tehtävä yrittämisellä ja yritysmaailmalla on resursseiltaan rajallisessa ja ympäristöltään uhatussa maailmassa. Eikö ole aika lopettaa sotiminen ja siirtyä ihmiskunnan esihistoriasta tapaus ihmisen toteuttavaan, yhteisiä humanistisia arvoja vaalivaan maailmanaikaan? Onko omalla ja maapallon tasapainolla yhteinen nimittäjä?
Kun ajatellaan sosialidemokratian strategiaa näissä uusissa oloissa, omat järjestöt - sellaiset kuin osuuskauppaliike, ammattiyhdistysliike, sivistys- ja kulttuurijärjestöt - joutuvat uudelleen ottamaan hoitaakseen niitä tehtäviä, joita hyvinvointivaltiossa hoidettiin yhteisesti. Voisin kuvitella hyvinvointivaltion tukehduttamisen johtavan uuteen yhteistoimintatietoisuuteen, kun havaitaan verorahojen valuvan kaupallistamisen kautta kasvottomien, veroja kiertävien nykyajan kapitalistien talouspiratismia suosiviin veroparatiiseihin.
Sosialidemokratian tulee omissa joukoissaan paneutua uudelleen tavoitteidensa ja niiden perusteiden analysointiin. Millä tavalla ihmisoikeuksiin ja ihmisyyteen kuuluu osallistumisen oikeus ja osallistamisen mahdollistaminen? Millainen tehtävä omaehtoisuudella ja itsensä toteuttamisella on hyvinvointiyhteiskunnassa? Miten varmistamme sosiaalisten oikeuksien ja toimeentulon toteutumisen jokaisen kohdalla? Mikä tehtävä yrittämisellä ja yritysmaailmalla on resursseiltaan rajallisessa ja ympäristöltään uhatussa maailmassa. Eikö ole aika lopettaa sotiminen ja siirtyä ihmiskunnan esihistoriasta tapaus ihmisen toteuttavaan, yhteisiä humanistisia arvoja vaalivaan maailmanaikaan? Onko omalla ja maapallon tasapainolla yhteinen nimittäjä?
Kun ajatellaan sosialidemokratian strategiaa näissä uusissa oloissa, omat järjestöt - sellaiset kuin osuuskauppaliike, ammattiyhdistysliike, sivistys- ja kulttuurijärjestöt - joutuvat uudelleen ottamaan hoitaakseen niitä tehtäviä, joita hyvinvointivaltiossa hoidettiin yhteisesti. Voisin kuvitella hyvinvointivaltion tukehduttamisen johtavan uuteen yhteistoimintatietoisuuteen, kun havaitaan verorahojen valuvan kaupallistamisen kautta kasvottomien, veroja kiertävien nykyajan kapitalistien talouspiratismia suosiviin veroparatiiseihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti