Seitsenpäinen lohikäärme

Euroopan Unioni käy henkistä taistelua monilla rintamilla; kysymyksessä on rauha ja demokratia – nuo toisen maailmansodan jälkeen ja sen karvaista opetuksista kasvaneet keskeiset yhteistoiminnan ja elämäntavan periaatteet. Juuri eilisessä kokouksessa Riikassa Euroopan Unionin valtionvarainministerit kävivät keskustelua yhdellä noista rintamista. Kysymys on odotusarvoisen finanssipolitiikan seurauksista.

Siinä talouspoliittisia taivaita tavoitelleet pankit ja investointilaitokset lainasivat mielikuvitusrahaa työpaikkojen toivossa investoineille yrittäjille ja muille toimijoille, valtioiden toimiessa näiden uutta lupaavien hankkeiden takaajina. Uutta ei syntynyt, mutta velkaa tuli ja samalla kasvava määrä velkojen korkoja. Kreikka ja kumppanit maksavat näitä velkoja lähinnä suurille saksalaisille ja ranskalaisille pankeille troikan, ”instituutioiden” (Euroopan Unioni, IMF ja EKP) toimiessa rahoittajana ja mm. Kreikan yhteiskuntapolitiikan armottomina kiristäjänä. Puhutaan austerity-politiikasta, riistämisestä joka ajaa kansan köyhyyteen ja pirstoo yhteiskunnan rakenteet. Tämä politiikka repii sisältäpäin koko Euroopan Unionia. Valtavirtaisen talouspolitiikan vastustajat pitävät vaihtoehtoista politiikkaa mahdollisena ja tietenkin myös vaativat sitä. Jos hiljaisia signaaleja halutaan kuunnella, tässä olisi yksi ehdottoman tärkeä paikka sellaiselle.

Runsas vuosi sitten avautui toinen henkisen taistelun rintama itään, suhtautumisessa Ukrainaan ja Venäjään. Euroopan Unioni oli jo vuosia tavoitellut jäsenyyttä valmistelevaa liitännäissuhdetta Ukrainan ja EU:n välille ja tammikuussa 2014 silloinen Ukrainan laillinen hallitus pääsi ottamaan sopimusluonnokseen kantaa. Tuo uusi arkkitehtuuri sivuutti vanhat sopimukset ja niiden mukaiset rakenteet suhteessa Venäjään ja edellytti uutta, EU:n toimintapolitiikkaan suuntautunutta asennoitumista itse asiassa kaikilla yhteiskuntaelämän aloilla.
Perinteiseen Venäjä-yhteistyöhön suuntautunut hallitus hylkäsi tämän sopimusluonnoksen, alkoivat Maidanin aukion mielenosoitukset ja seurasi niiden pohjalta tapahtunut väkivaltainen vallanvaihto. Presidentti Janukovitsh pakeni Venäjälle ja Maidanin aukion joukot ottivat vallan enemmän tai vähemmän verisessä, lännen tukemassa vallankaappauksessa. Sekasortoisen tilanteen keskellä Venäjä valtasi Krimin niemimaan, jonka seurauksena Euroopan Unioni alkoi demokratian ja kansainvälisen oikeuden nimissä asettaa sanktioita yksityisille, Venäjän johtoa lähellä oleville poliittisille toimijoille. Toimien oikeutuksesta käydään molemmin puolin rintamaa henkistä sotaa, jonka loppua ei ole näkyvissä. Venäjän suunnitelmat kilpailevan talousalueen rakentamiseen on pirstottu ja vastapainoksi luonnorikkauksistaan ja ennenkaikkea energiastaan tunnettu Venäjä asettaa ehtoja omille toimituksilleen. Olitpa puolesta tai vastaan, niin tämä henkinen taistelurintama on ja pysyy eikä merkkejä sen sulamisesta ole näkyvissä.

Tänä keväänä on yhä selvemmin avautunut kolmas taistelurintama, jossa ei ole kysymys pelkästään henkisestä vaan sanan todellisessa merkityksessä myös fyysisestä olemassaolosta. Afrikan maista tulvii pakolaisia Pohjois-Afrikkaan ja sieltä edelleen merelle kohden Eurooppaa Italian ja myös muiden välimeren maiden kautta. Euroopan Unioni valmistautuu sotaa muistuttaviin toimiin varjellakseen rajojaan ja käännyttäkseen tämän päivän merirosvouksen uhreiksi joutuneet pakolaiset takaisin matkalle läpi Saharan, jonne varmaankin satoja ja tuhansia pakolaisia menehtyi jo ennen Välimerelle pääsyään. Sodankaltaisten toimien sijasta olisi vaadittu suurimittaista tietotaidon ja osaamisen rakentamista Afrikan maissa niin ettei sieltä olisi ollut tarvetta lähteä tuolle hirvittävälle ja täysin epävarmalle vaellukselle. Sellaista poliittista valmiutta ei Euroopan Unionista ole löytynyt ja uusi, ihmisuhreja vaativa rintama etelän suuntaan on tosiasia.

Neljännen rintaman muodostavat markkinahenkisen Euroopan ja lännen valmistelemat vapaakauppasopimukset, joista yksi viimeisimmistä koskee myös Afrikan maita. Niitä ollaan valjastamassa vapaakaupan nimissä tuotantoalueiksi eurooppalaisille ja läntisille markkinoille. Samat ongelmat kuin mitä on USA:n (TTIP) ja Kanadan (CETA) kanssa työn alla olevissa sopimuksissa toistuvat Afrikan ja Tyynen meren alueeseen suuntautuvassa vapaakauppasopimuksessa. Vapaakauppasopimusten lupaillaan tuovan työtä ja toimeentuloa, halvempia hintoja ja sitä kautta lisääntyvää hyvinvointia. Ankara kilpailu näyttäisi kuitenkin merkitsevän työtä vailla pysyvää toimeentuloa, sosiaalista turvaa ja armotonta kilpailua palkkojen, työehtojen, ympäristön ja sosiaalisen rakenteen kustannuksella. Kysymys on tälläkin rintamalla jatkossa elämästä tai kuolemasta ja todennäköisesti yhä hurjemmista pakolaisvirroista.

Viidennen rintaman taustalla ovat Euroopan Unionin vapaakauppahankkeet ja niiden kautta tuleva uhka eurooppalaiselle demokratialle. Hyvinvointia, infrastruktuuria ja kaikille tarkoitettuja palveluja on vuosikymmeniä rakennettu hallinnoltaan avoimien yhteiskunnallisten instituutioiden varaan. Jokainen julkisen sektorin työpaikka ja tehtävä on syntynyt yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden ja niiden varaan muodostettujen elinten toimesta.
Euroopan Unionin yhteismarkkinoiden seuraava askel – mikäli vapaakauppasopimukset astuvat voimaan siinä pelätyssä muodossa josta on tihkunut tietoja – merkitsee markkinaehtoisuuden syvenemistä diktaatiksi, jossa markkina-alisteisuus on keskeinen piirre. Etusija on aina kaupallisilla toimijoilla ja julkinen aloitteellisuus muuttuu alisteiseksi ja pahimmassa tapauksessa jopa rangaistavaksi suhteessa yksityiseen. Oikeudenkäyntiprosesseja on jo nyt meneillään useita kymmeniä, joissa yksityiset toimijat vaativat korvauksia mnenettämistään toiminta-asemista.

Poliittinen seuraus esimerkiksi kansanvaltaan ja avoimeen toimintatapaan perustuvan pohjoismaisen hyvinvointimallin kannalta on musertava; tämä pohjoismaisen sosialidemokratian luomus muuttuu vapaakauppasopimusten myötä markkina-alisteiseksi, toissijaiseksi ja pahimmillaan rangaistavaksi rakenteeksi. Sosialidemokraateista tulee Mika Waltarin kielikuvaa käyttääkseni modernin ihmiskunnan vihollisia. Tässä käydään suurta henkistä taistelua Euroopan Unionin keskeisestä lähtökohdasta, demokratiasta. Akatemiaprofessori Martti Koskenniemi on kiinnittänyt tähän useissa eri yhteyksissä huomiota. Euroopassa on käynnissä valtavat mittasuhteet saanut protestiliike vapaakauppasopimusten pelottavaa jyrää vastaan.

Ajan kuvaan kuuluu demokraattisten rakenteiden, mm. kansalaisjärjestökentän rapistuminen ja – siltä näyttää – korvautuminen ylhäältä päin luoduilla ”kokoavilla” rakenteilla, jotka kaikki alistetaan keskinäiselle kilpailulle, siis yhdelle ainoalle arvolähtökohdalle entisen moniarvoisuuden sijasta. Ällistyttävää on että edes korkean koulutuksen saaneet toimijat ja asiantuntijat europarlamentaarikoista puhumattakaan eivät osaa kiinnittää huomiota tähän ”suuruuden ekonomian” nimissä tekeillä olevaan demokraattisten oikeuksien karsimiseen. Kun kansalaisjärjestöjen kautta tapahtuva kasvu yhteisyyteen, aktivisuuteen, osallistumiseen ja vastuunottoon katkaistaan, se ei lupaa hyvää tulevan ajan kansalaistaidoille ja yhteiskunnalliselle tietoisuudelle. Tunnusomaista tälle kehitykselle on se, että vanhat ihmiset – ne jotka oppivat järjestötoiminnalle tärkeitä taitoja – ottavat viimeisillä voimillaan vastuuta järjestöistä ja jopa puolueista – joiden varaan demokratian pitäisi viime kädessä rakentua. Tämä henkinen taistelurintama on todellinen, mutta kilpailu- ja kulutusyhteiskunta ei tunnista tapahtumassa olevaa romahdusta.

Jos lisään vielä yhden uhkan ja taistelurintaman tähän kokonaiskuvaan, niin mielikuva seitsenpäisestä lohikäärmeestä täydellistyy: se on yhteiskuntien polarisoituminen, rikkauksien keskittyminen, köyhyyden, prekariaatin ja näköalattomuuden yleistyminen ja yhteiskunnallisen arvaamattomuuden todennäköistyminen sekasorron kasvaessa. Tilanne ei ole kenenkään hallinnassa, ei markinoiden, ei populististen kansanliikkeiden eikä myöskään vanhojen, vahvempia yhteiskunnallisia rakenteita haikailevien. Epämääräinen, useilla rintamilla käytävä henkinen taistelu, joka saa yhä ilmeisemmin myös fyysisiä muotoja, jatkuu.
Seitsenpäinen lohikäärme, tarua vai totta? Euroopan Unionin sisäistä kehitystä ja kamppailua seuratessa alkaa tuntua siltä että se on mitä suurimassa määrin totta.
Lisäys 9.4. 2016:
Huhtikuun alkupuolla 2016 nousi keskusteluun ns. "Panamapaperit", jotka kertovat yhden veroparatiisin sisälle kätketyistä, veronkiertoon ja yksityiseen, erilaisista lähtökhdiosta tapahtuvaan voitontavoitteluun perustetuista Off Shore yrityksistä. Tämä on myös yksi piirre tämän seitsenpäisen, uusliberalistisen ja markkina-alisteisen Euroopan Unionin lähestymistapaa vahvistaen sen taloudellisesti moraalitonta Minotaurus-ilmettä:
""Ei mitään hatun alle piiloon..." OECD:n mukaan veroparatiisin - jonne ns. off-shore sijoituksia tehdään - määrittää kolme keskeistä tekijää: 1) Olemattomat tai vain nimelliset verot. Lisäksi alueet tarjoavat mahdollisuuden välttää veroja myös sellaisille henkilöille, jotka eivät asu alueella. 2) Puutteellinen tietojen vaihto. Alueiden lait ja hallintokäytännöt tavallisesti salaavat liiketoiminnan tai ihmisten tiedot muilta veroviranomaisilta.
3) Avoimuuden puute. OECD:n mukaan lakeja pitäisi soveltaa avoimesti ja johdonmukaisesti. Jos yksi alue salaa tietoja, eivät muiden alueiden veroviranomaiset voi soveltaa lakejaan tehokkaasti tai reilusti.
Itävaltalaisen Der Standard lehden mukaan varovaisten arvioiden mukaan veroparatiiseihin on kätketty jopa 35 000 mrd dollaria. Yksin Panamassa on n. 350 000 postilaatikkofirmaa, jotka on pääsääntöisesti perustettu veronkiertoa ja varojen piilottamista varten. Panama ei ole kuitenkaan suurin veroparatiisi, suurempia on mm. Hongkong ja Brittiläiset neitsytsaaret - joka ironista kylläkin kuuluu OECD:n ns. "valkoiselle listalle", siis muodolliset lailliset ehdot täyttävien maiden joukkoon. Itävaltalainen lehti vaatii että mitään sijoituksia ei saa jättää piiloon "hatun alle".

Lisäys 17.4. 2016:
Friedrich Ebert Stiftung - vuonna 1925 perustettu saksalainen sosialidemokrattinen säätiö, julkaisi helmikuussa 2016 pdf-pamfletin Euroopan Unionin massiivisista haasteista tästä eteenpäin ja kansalaisten näkemyksistä näihin haasteisiin vastaamisesta. Siinä julkaistussa taulukossa Suomi kuuluu taloudellisessa kehityksessään kolmanteen eli alimpaan ryhmään, samaan jossa ns. PIIGS-maat (Portugali, Italia, Irlanti, Kreikka ja Espanja) ovat. Suomi on pudonnut pois jopa keskiryhmästä, jossa on nähtävissä merkkejä taloudellisesta toipumisesta.

Lisäys 16.2. 2018
Saksalaisen arvostetun, viikottain ilmestyvät  Der Spiegel -lehden haastattelussa ulkoministeri Sigmar Gabriel nostaa vielä yhden uuden ja suuren uhkan Euroopan Unionin menestymiselle. Kysymys on sinänsä hyväksyttävästä kilpailusta ja kaikkein voimakkaimmasta Euroopan haastajasta - Kiinasta. Kiinalla on resursseineen ja toimintatapoineen maailmanlaajuinen strategia, jolla se toimii Afrikassa, Itä-Euroopassa ja ylipäätään ns. kolmannessa maailmassa - ja myös Euroopassa. Esimerkiksi Suomessa Kiina rakentaa puuta bipojalostavaa tehjdasta Kemiin, ilmeiusesti samantapaista kuin joka juuri on saatui valmiiksi osin Euroopan Unionin ja EKP:n määrällisellä tuella Äänekoskelle. Euroopan Unionin globaali kilpailustrategia ei käyttää muiden mantereiden edullisempaa työvoimaa hyväkseen ja samalla köyhdyttää omaa mannerta - tulothan menevät kansainvälisten yritysten omiin laareihin ja odotusarvoiseen politiikkaan. Jopa näiden yritysten kotipaikasta euromaat käyvät keskenään kisaa - armotonta verokilpailua -  mikä edelleen syö sitä hyötyä jota globaalista kilpailusta pitäisi saada.

Lyhyesti: kaikki nämä suuret, makrotason haasteet edellyttäisivät Euroopan Unionilta kokonaan toisenlaista talous- ja rahapolitiikkaa, jotta näihin suuriin haasteisiin voitaisiin vastata. Pitäisi pystyä välittämään turvallisuutta, yhteistyötä, visiota maailmanlaajuisesta yhteisestä hyvinvoinnista. Pitäytyminen pelkästään markkinavaihtoehdon määrälliseen elvyttämiseen ja siihen irrationaaliin uskoon että yhdellä siivellä voi lentää, antaa lisäpointta Sigmar Gabrielin haastattelussa esittämälle pelolle Euroopan jäämisestä täysin kansainvälisen kehityksen kelkasta.

Jonkun olisi rohjettava nostaa kissa pöydälle ja todeta: Euroopan Unionin ja EKP:n toimintaa ohjaava konsolidoitu peruskirja on avattava ja sitä on näiden valtavien haasteiden edessä yksimielisesti ja konsensuksella muutettava niin, että aito sekatalousjärjestelmä, valtiot investoiden ja markkinat tuotteistaen yhdessä nostavat maanosan kylmän sodan ja ideologisen vastakkainasettelun aiheuttamasta traumasta. Vain täten voidaan läntisen arvoyhteisön politiikkaa tervehdyttää  ja ryhtyä katselemaan yhdessä eteenpäin.

Lisäys 12.3. 2018
Pullon henki
Maaliskuun 2018 alussa USA:n presidentti Trump on ilmoittanut massiivisista, jopa 25 prosentin  tulleista teräksen ja alumiinin tuonnille ja tänään 12.3. 2018 35. prosentin tulleista saksalaisille autoille. Vapaakauppasopimusten verkosto alkaa repeillä ja tekee sen täysin odottamattomalla tavalla: vapaakauppasopimusten reilu peli ei riitäkään USA:lle. Ei riittänyt sekään että yritykset saavat vapaakaupassa ensisijaisen roolin suhteessa demokraattiseen valtioon ja sen laitoksiin. Paljastuu, että koko vapaakaupan tavoitteet ovat paitsi ideologisia suhteessa demokraattisen valtioon ja yksityiseen voitontavoitteluun, myös pohjimmiltaan amerikkalaisen protektionismin suojaksi ajateltu maailmanlaajuinen verkosto. "America first" ei näytä toteutuvankaan läntisen arvoyhteisön järkähtämättömien, henkiseen kallioon hakattujen periaateiden muodossa. Jotta perimmäiset ja todelliset tavoitteet toteutuisivat, USA on presidenttinsä Trumpin johdolla aloittamassa kauppasotaa, joka uhkaa romuttaa luottamukselliset suhteet ja niiden varaan rakennetut, reiluksi peliksi ja vapaaksi kilpailuksi oletetut rakenteet.

Euroopan Unioni on nyt joutumassa käymään taistelua uudella ja odottamattomalla rintamalla. Kauppasota on vaarassa nousta politiikan uudeksi muodoksi. Kun tiedetään että sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua, avautuu uusi vihamielinen rintama Euroopan Unioninkin ratkaistavaksi. Ongelmia on paljon ja olen jo aikaisemmin puhunutkin "seitsenpäisestä lohikäärmeestä", joka joutuu nyt kehittämään uuden, tultasyöksevän pään puolustautuakseen kauppasodassa.

Saksa on joutumassa terästeollisuuksineen, pitkälle kehittyneine  teknologioineen ja autoteollisuuksineen erityisellä tavalla tämän vaarallisella tavalla uhkaavan kauppasodan keskiöön. Jos uusi koalitiohallitus jatkaa konservatiivisen CDU:ta edustavan entisen valtionvarainministerin Wolfgang Schäublen linjoilla, kovenevat autoritaariset otteet ovat mitä todennäköisin tapa yrittää ratkaista saksalainen ja eurooppalainen ongelmavyyhti. Valtionvarainministeriksi on kuitenkin nyt nousemassa Olaf Scholze, sosialidemokraattisen SPD:n väliaikainen puheenjohtaja, tässä tehtävässä  huhtikuulle saakka. Hän on onnistunut erinomaisesti Hampurin pormestarina. Hänelle aukeaa nyt historiallinen paikka löytää uudentyyppisiä ratkaisuja sekä tähän että moniin muihinkin konservatiivisen ja uusliberaalin poliittisen toimintastrategian aiheuttamiin älyttömiin - irrationaaleihin - ongelmiin.

Sekä Saksa että Eurooppoa voisi näyttää kokonaan toisenlaiselta, jos olisi kykyä uuteen asennoitumiseen. Euroopan ei tarvitse olla niin avuton kuin miltä nyt näyttää.
Juuri nyt olisi tärkeä hetki katsella uudelleen Euroopan Unionin toimintatapaa, sen talous- ja rahapolitiikkaa - ja vastata vaihtoehtoisella tavalla sekä alkavaan kauppasotaan että muihinkin Unionin suuriin ongelmiin. Euroopan Unionin konsolidoitua peruskirjaa olisi muutettava yksipuolisesta, markkinoihin suuntautuvasta ja sille ehdollistetusta finanssipolitiikasta sekatalouden, siis myös demokraattisen valtiokoneiston avaamien mahdollisuuksien suuntaan. Tämä mahdollisuus on nykyisissä peruskirjoissa ja mm. Maastrichtin sopimuksessa rajattu mahdollisimman ahtaalle. Euroopassa valtiot alkavat yhä enemmän muistuttaa ravinnon puutteessa kehittymättömäksi jäävää sikiötä. Myös valtiot olisi saatava määrällisen elvytyksen piiriin; olisi aloitettava massiivinen sosiaalisen Euroopan rakennustyö sen määrällisen elvytyksen tyyliin, joka vuosina 2014-2018 on suuntautunut vajaatehoisena ja epätasapainoisena yritysmaailman hankkeiden tueksi. Tuota vaihetta voitaisiin presidentti Rooseveltin amerikkalaisen 1930-luvun mallin mukaan kutsua otsikolla New Deal 2.0.

Uusi asennoituminen vaatii eurooppalaisen valtaenemmistön, valistuneiden porvareiden pragmaattista ja ennakkoluulotonta heräämistä uuteen aikaan. Neuvostokommunismia ei tarvitse enää pelätä, demokraattinen, jälkikeynesiläiseeen finanssi- ja rahapolitiikkaan nojautuva uusi asennoituminen voi avata Pandoran lippaan. Euroopan Unionin perussopimuksella pulloon pantu eurooppalainen hyvä henki on päästettävä tekemään ihmeitä. Kauppasotaan ei tarvitse vastata yhtä suurella hulluudella. Eurooppalaiselle teräkselle, alumiinille ja saksalaisille autoillekin riittää markkinoita omassa maanosassa ja joka tapauksessa itseriittoisen Amerikan ulkopuolella.