Baabelin torni

Suomessa on tänään vaalipäivä. Keskusta johtaa gallupeja, Kokoomus, perussuomalaiset ja sosialidemokraatit käyvät melko tasaväkistä kamppailua seuraavista sijoista. Kolme näistä neljästä on hengeltään konservatiivisia, porvarillisia puolueita, sosialidemokraatit on television jälkiviisaiden Kalle Isokallionkin mukaan sosialistinen puolue. Totta on, kuuluhan se Euroopan parlamentissakin Sosialistien ja demokraattien parlamenttiryhmään ja pyrkii ainakin jossain määrin vaihtoehtoiseen talous, yhteiskunta- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Konservatiivinen enemmistö Euroopan Unionissa tarkoittaa - on tarkoittanut jo pitkään - markkinaehtoista lähestymistapaa Euroopan tulevaisuuden ja harjoitetun politiikan tuloksena syntyneiden kriisien ratkaisemiseen. Suomalaisessa keskustelussa se tarkoittaa yritystoiminnan edellytysten parantamista ja kasvun edellytysten luomista yritystoiminnan varaan. Kun Suomi jo väestöpohjansakin vuoksi on pieni kulutusalue ja ostovoimaltaan - markkinoiden edellyttämän kilpailussa pärjäämisen vuoksi - pysähtynyt, panokset on suunnattu viennin edellytysten parantamiseen.

Parhaat palat tässä kilpailussa vie Euroopan talousmoottori Saksa ja oikeastaan kaikki muut käyvät kamppailua omien erityisosaamisalueidensa avulla mahdollisuuksiensa mukaan, Suomi siinä yhtenä mukana. Viime aikoina emme ole oikein pärjänneet kansakuntana tässä menossa muuten kuin eräiden jo kansainvälistyneiden yritysten osalta. Kone, Nokia ja kumppanit porskuttavat, rahaa tulee - mutta se on vain vähäiseltä osin tuottamassa työpaikkoja kotimaahan. Viennin kautta maan talouden parantaminen edellyttäisi taianomaista harppausta eteenpäin - sellaista ei nyt kuitenkaan ole näkyvissä.

Markkinaehtoisuuden pohjalta edetään mitä todennäköisimmin myös vaalien jälkeen. Se tarkoittaa yhteistä hyvinvointia ja sen toiminnallisia jäseniä heikentävää ja rampauttavaa säästöpolitiikkaa - ja lisää tukia yritysten kilpailuedellytysten vahvistamiseen. Mukaan on tulossa Euroopan Unionin taholta vielä uusia lisäelementtejä, ennenkaikkea päätöksentekoasteelle tulevien uusien vapaakauppasopimusten muodossa. Ne tarkoittavat yritystoiminnan aseman vahvistamista oletetun kasvun moottorina ja etuoikeutetun aseman varmistamista yrityksille myös palvelujen tuottajana. Onko tässä jotakin uutta?

Jo Maastrichtin sopimuksessa ja Euroopan valuuttaunionin luomisessa ajatus yritysvetoisesta Euroopasta oli vahvasti läsnä. Valtion kasvulle ja velkaantumiselle asetettiin tiukat rajat ja mahdollisuus keskuspankkivetoiseen, julkisen vallan kautta tapahtuvaan yhteiskunnalliseen rakennustyöhön rajattiin pois kieltämällä tämä sosialismia, kommunismia ja myös pohjoismaista hyvinvointimallia muistuttava etenemistapa kokonaan. Maastrichtin sopimuksen myöhemmässä käsittelyssä näiden rajojen rikkominen tehtiin rangaistavaksi. Euroopan Unioni ei ole tässä lähtenyt Unionin sisällä rangaistusten suuntaan liikkeelle kuin kaikkein velkaisimpien maiden osalta, mutta kansainvälistä finanssivalvontaa harjoittavat yritykset ovat luokituksineen tässä aktiivisesti ja ilmeisen vaikutusvaltaisesti mukana. Kysymys näiden osalta ei ole kuitenkaan demokraattisten rakenteiden kautta tulevasta valvonnasta vaan yritysintresseihin perustuvasta piiskaamisesta.

Siis onko tässä jotakin uutta? Uutta on markkinoiden etuoikeutetun aseman muuttuminen markkinaehtoisesta markkina-alisteiseksi, siirtyminen suositusluontoisesta ehdottomaksi diktaatiksi siirtyvään malliin. Uuden yhteiskunnan rakentaminen julkisten, kansanvaltaisten hallinnoitujen laitosten varaan ei ole enää mahdollista muuten kuin pyytämällä markkinoita tukevalta enemmistöltä lupa tällaisen toiminnan toteuttamiseen. Unionin tasolla suora hankkeiden julkinen tukirahoitus on mahdollisuutena suljettu kokonaan pois. Ajankohtainen yksityiskohta on Kreikan tekemä sopimus Venäjän kanssa kaasuputken rakentamisesta Kreikan kautta Eurooppaan. Siinä Venäjä tukee Kreikan valtiota - tällainen ei ole tämän päivän Unionissa eikä nykyisillä rakenteilla mahdollista. Samalla tuo sopimus osoittaa, että utopia vahvasta, hyvinvointia generoivasta valtiosta elää edelleen. En usko erehtyväni kun totean että Kreikan toimintatapa Unionissa tuomitaan - vaikka tosiasiassa nykykriisin voittamiseksi Unionin olisi jo aikoja sitten pitänyt muuttaa perusrakenteitaan valtiojohtoisen elvyttämisen suuntaan.

Markkina-alisteinen yhteiskunta on kuvattu hyvin talousteoriassa ja keskeinen, klassinen pääoman ja sen vallan kuvaaja on tietenkin Karl Marx ja muutkin radikaaliin humanismiin yhteiskuntakritiikkinsä rakentaneet. Uutena, tämän vuosituhannen piirteenä markkinavetoiseen ajatteluun on tullut piirre, jonka mukaan mielikuvituksella ja odotusarvoilla voidaan markkinoilla tehdä lisää rahaa. Tällä mielikuvituksen ja ihmisen irrationaalin visioinnin tuotteella on kyllä jo juuret vanhassa testamentissa. Ihmiset uskoivat kykenevänsä rakentamaan tornin, joka ulottuisi maasta Jumalan luo taivaaseen. Tällaista röyhkeyttä Jumala ei kuitenkaan sallinut, vaan suuttui ja sekoitti ihmisten kielet niin että he eivät ymmärtäneet toisiaan ja Baabelin torni jäi rakentamatta. Tämän päivän kristillinen yhteisö - sen nimissähän myös maailmaa rakennetaan - ei ole lukenut ymmärryksellä tuota oppikirjaa, johon ilmeinen vaalivoittajakin vanhoissa vaalimainoksissaan vakaumuksensa rakentaa. Markkinaehtoinen, todellisuudesta irtioton saanut pääomavalta rakentaa edelleen varoituksista huolimatta tuota nykyajan Baabelin tornia, yhtenä kotikaupunkinaan toinen B:llä alkava Euroopan ja maailman valtakeskus.

Vastakkain siis ovat yhtäällä elävä, omaa elämäänsä ja aikaansa rationaalisesti hallinnoimaan pyrkivä elävä ihminen ja toisaalla pääoma, kuollut raha joka on ottamassa yhä selkeämmin määräävän aseman tänään vaaliuurnille menevien ja heidän lastensa maailmassa. Kun konservatiivijohtajamme eri tavoin vakuuttavat humanismiaan ja ihmisen puolella olemistaan, he kuitenkin asettavat ilmeisesti kaiken toivonsa tuon tämän vuosituhannen alun Baabelin tornin rakentamiseen. Vakuuttaessaan humanismiaan he puhuvat vastoin todellista arvomaailmaansa. Radikaalin humanismin juuresta löytyy aina ihminen itse.

Minusta näyttää siltä että demokratian varaan rakennettu yhteiskunta saa hoitaa vaalit miten parhaiten taitaa, vaikka sinnekin markkinat ovat suosikkeineen tunkeutuneet. Toinen, sekin vahvasti markkinoiden varaan rakennettava elementti on sotakoneisto, jonka välineet nekin markkinat tuottavat. Hyvinvointi on tästä eteenpäin yhä vahvemmin markkinoiden, osamaksuksi kelpaavien palvelusetelien, kaupallisesti toimivan, yhteiskunnallista arvottamista rajaavan median ja asennemaailman armoilla.

Mitä seurauksia tällä on toimintatapaani ihmisenä ja poliitisena olentona, siihen joudun palaamaan vaalien jälkeen.