Irti tulopolitiikasta

Otsikon sanonta palauttaa mieleen 1980-luvun ja Kommunistisen Puolueen vähemmistösiiven senaikaiset lentävät lauseet. Kysymys oli silloinkin  kasvusta ja palkanmuodostuksesta. Oli alettu puhua työyhteisöistä ja niiden kehittämisestä yhteisenä projektina työnantajien ja työntekijöiden kesken. Korostettiin samassa veneessä olemista. Sanottiin myös että uusia työpaikkoja ja palkanmaksuvaraa saadaan kasvun kautta. Taustalla oli Kekkosen lanseeraama kansallinen hätätila työttömyyden kasvun vuoksi.

Mikä siis neuvoksi? Puhuttiin tulopolitiikasta, jonka tuli perustua palkanmaksuvaraan ja yritysten kasvun mahdollistamiseen. Oli alettu puhua myös jakopolitiikasta - ratkaisuja työttömyyden poistamiseksi, työpaikkojen luomiseksi oli saatava nopeammin kuin taloudellisen kasvu ja sen epämääräiseen tulevaisuuteen ulottuva  odottelu tarkoitti. Kasvua sitten tulikin - yli kymmenen vuoden viiveellä. Syntyi työpaikkojakin, mutta 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun työttömistä kasvoi taas kerran elämään pettyneiden ja ennenaikaisesti kuolevien sukupolvi.

Tulopolitiikasta  vaativat siis taistolaiset. Taktiikkana ammattiyhdistysliikkeessä näillä oli ollut aina muutamaa prosenttiyksikköä kovemmat palkankorotusvaatimukset kuin mitä ammattiliittojen yleensä sosialidemokraattinen johto vaati. Tavoiteltiin vallankumouksellista tilannetta, johon palkkaerojen kasvu, työttömyys ja niiden mukana seuraava  taloudellinen kurjistuminen väistämättä johtaisi. Tulopolitiikka merkitsi luokkasopuilua josta ei hyvä seuraisi. Kun lähtee herrojen kanssa marjaan, niin siinä menevät niin marjat kuin ropposetkin - näin sanonta kuului.

Toisenlaistakin irtautumista pelkästä tulopolitiikasta voitiin tietenkin ajatella. Sosialidemokraattien politiikka oli koko sodanjälkeisen ajan lähtenyt paitsi teollistamisesta, myös hyvinvointivaltion perustan laskemisesta ns. julkisella säästämisellä, mikä tarkoitti yhteisten voimavarojen kasvattamista. Oli ajateltavissa että voitaisiin luoda rahastoja eläkerahastojen malliin, joita varoja käytettäisiin kasvussa olevan julkisen sektorin tarpeisiin.

Ruotsissa oli jo 1970-luvulla kehitetty ajatus palkansaajarahastoista, joka toimintamekanismina osoittautui niin vahvaksi että se kaiketi siitä syystä piti lopettaa. Valta yksityisomistukseen perustuvissa yrityksissä olisi suhteellisen nopeaa vauhtia valunut palkansaajarahastojen omistuksen kautta työntekijäpuolelle ja näiden ammattiliitoille. Tällaista "sosialismia" ei Ruotsiin edes johtavat sosialidemokraatit halunneet.  Sosialidemokraatit halusivat verotuksen  kautta vahvistaa kansankotiaan, josta muodostui sitten vahva malli kansanvaltaiselle, pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle.

Hyvinvointivaltio ei perustunut ainoastaan kasvuun, jota vauhditti Ruotsissa vahva maahanmuuttoliike. Suomestakin siirryttiin sadoin tuhansin Ruotsiin töihin ja työtä siellä riitti. Mutta samalla maksettiin veroja ja kasvatettiin nopeaa vauhtia ruotsalaista hyvinvointimallia. Lisääntyvä yhdenvertaisuus - ökad jämlikhet - se oli Olof Palmen ajan yksi suuria tunnuksia poliittisen tahdon ilmauksena. Politiikka oli tahdon asia - politik är att vilja - tämänkin sanonta muistuttaa meitä 1960-80 -lukujen sosialidemokraattien taistelusta ja tahdonvoimasta tasa-arvoisemman yhteiskunnan luomisessa.

Haluan täsä korostaa, että kasvun ja tulopolitiikan rinnalla myös jakopolitiikka ja yhteisen kakun kasvattaminen ovat tärkeitä ja välttämättömiä. Sitä kautta luodaan uusia työpaikkoja ja vastataan niihin polttaviin tarpeisiin joita edelleenkin on ja joihin juuri vahvan  valtiokoneiston oletetaan vastaavan. Tämä tehtävä ei ole karannut minnekään, se on periaatteessa jatkuvasti vaihtoehtona odottamassa. Siksi uusia rahoitusinstrumentteja yhteisen sektorin palvelujen varmistamiseksi tarvitaan tässä - juuri tässä - ajassa.

Pelkkä tulopolitiikka, jota nykyään toteutetaan yritysten ja pankkien ehdoilla ja yhteisen sektorin mahdollisuuksia laiminlyöden, johtaa lisääntyvään eriarvoisuuteen ja riistoon. Tässä suhteessa - konservatiivisen hegemonian ylivoimaisella sanelulla -  Eurooppa ja Suomi sen mukana on ottanut askelia taaksepäin.