Aamu alkaa lehden lukemisella. Meidän perheessä on luettu sosialidemokraattien pää-äänenkannattajaa jo kuutisenkymmentä vuotta; sosialidemokraattista lehteä luettiin kotonani lapsuudessa sitä ennenkin - se oli Jyväskylässä ilmestyvä “Työn voima”. Työn voima? Sitä teemaa puntaroi tämänkin päivän lehti, monestakin suunnasta.
Esa Suominen, asunto- ja viestintäministerin tämänhetkinen erityisavustaja kirjoittaa otsikolla “Takuulla työhön” . Kirjoittaja näkee kasvavan työttömyyden keskellä tarjolla olevien työpaikkojen ja tarvittavan työn välisen epäsuhdan:”...työvoimaa on tarjolla yli viisinkertainen määrä avoimiin työpaikkoihin nähden, ja luvut kehittyvät kumpikin tahoillaan väärään suuntaan.” Mikä siis neuvoksi?
“Talouspolitiikassa tulisi keskittyä luomaan mahdollisimman laajalle yhteiskuntaan leviävää kulutuskysyntää. Tätä voitaisiin toteuttaa julkisen sektorin investointipolitiikalla jolla rakennettaisiin tulevan kasvun edellytyksiä ja työllistettäisiin suoraan ihmisiä. Mutta myös luomalla aktiivisesti työtä, viime kädessä valtion tai kunnan laskuun.” Kursivointi on tässä kirjoittajan tekemää huomiontia.
Samassa lehdessä kansanedustaja Johannes Koskinen haluaisi edistää työllisyyttä ja kasvua viennin rahoituksella. “Tarvitaan täsmäiskuja vauhdittamaan yritysten ja viennin kasvua. Syksyn lisätalousarviossa ja syksyn rakennepoliittisessa kannanotossa lyötiin alkutahteja. Lisäksi pienille ja keskisuurille yrityksille halutaan raivata uutta reittiä kasvun ja investointien rahoitukseen pk-yritysten joukkovelkakirjalainoilla, joita valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera voisi merkitä.” Koskinen antaa ymmärtää että Finnveran rahoituitusmahdollisuudet tulisi moninkertaistaa Ruotsin ja Saksan malliin yirysten kasvun mahdollistamiseksi, viennin edistämiseksi ja tätä kautta syntyvän työn ja toimeentulon varmistamiseksi kansalaisille.
Kolmannen näkökulman tarjoaa projektitutkija Antti Alaja Kalevi Sorsa -säätiöstä raportoidessaan Ruotsin demareiden tekemää aloitetta “globaalista luokkakompromissista”. Tätä ajatusta on tuotu esille vastikään Leipzigissä Saksan Sosialidemokraattisen puolueen 150-vuotisjuhlien yhteydessä perustetun “Progressive Alliancen” nimissä, joka on laaja aatteellinesti löyhähkö yhtyeenliittymä. Kirjoituksen mukaan se näyttää syntyneen tyytymättömyyden osoituksena nykyistä Sosialistista Internationaalia ja sen johtotapaa vastaan. Taustalla näyttäisi olevan muutakin: työn ja pääoman välisestä sovittamattomasta ristiriidasta olisi siirryttävä globaaliin luokkakompromissiin. Sen kehittelijänä on ruotsalainen työväenliikkeen ajatuspaja (Arbetarrörelssens tankesmedja) ja sen alaisuudessa julkaistu Monika Arvidsonin työpaperi “globaalista luokkakompromissista, joka rakentuisi vapaan ja reilun kaupan, laajalti jakautuvan vaurauden ja reilun työn periaatteiden varaan.. Taloudellinen kilpailu ei saa johtaa tilanteeseen, jossa kansantaloudet pyrkivät kilpailemaan entistä alemmilla työehdoilla ja verotuksella. --- Arvidsonin ajattelussa lähdetään liikkeelle siitä, että eri intressiryhmien tulisi ymmärtää yhteistyön ja konseksuksen edut.” Ruotsalainen sosialidemokratia SAP:n puheenjohtajan Stefan Lövenin johdolla antaa kuulemma tukensa tälle ajattelulle.
Onko sosialidemokratian arvospektri tullut avattua tässä kokonaisuudessaan? Jo kauan sitten kuolleen Työn Voiman nimen takana on suuri ajatus työstä ja toiminnasta ihmisen omaehtoisuuden, toimeentulon ja hyvinvoinnin lähteenä. Veljeyden ja tasa-arvon tulisi palvella tätä työväenliikkeen arvoperinnön ajatonta, humanistista ja syvästi radikaalia lähtökohtaa. Onnistuuko se jatkuvaan kasvuun, uusien yritysten tuotteiden, lisääntyvän kulutuksen ja kovan kansainvälisen kilpailun asettamien ehtojen kautta? Vai onko jo tällä sukupolvella, tässä ja nyt oikeus vaatia osuutta kakusta itselleen? Vai onko vielä tämänklin sukupolven uhrauduttava tulevaisuudelle yritysten kasvun ja luokkakompromissin nimissä? Onko kansanvaltaan perustuva hyvinvointivaltio jo kasvanut mittoihin, joiden yli ei voida mennä? Vai onko niin kuten Suominen sanoo, että on päästävä takuulla töihin ja että sen tulee tapahtua aikailematta ja julkisen sektorin kautta laajentamalla voimakkaasti työn tarjontaa?
Tässä ollaan edelleen sillä vedenjakajalla, josta on käyty keskustelua jo siitä saakka, kun työllisyyskehitys alkoi heikentyä, hätätilahallituksia perustettiin ja alettiin keskustella täystyöllisyydestä joko kasvun kautta tai erilaisista takuun muodoista palkan, toimeentulon ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Parin sukupolven aikana kurjuuteen vajonneet ovat jo kuolleet, vieläkö tarvitaan pari sukupolvea lisää? Vai onko oikeus ihmisyyteen vasta ikuisuudessa toteutuva odotusarvo?
Vai onko niin - kuten Sosialistisen Internationaalin ja Progressive Alliancen välisestä jännitteestä käy ilmi - että on syntynyt työelämään littyvän strategian suhteen kaksi erilaista, lyhyen aikavälin tavoitteissa erilaista ja toisiaan vastaan politiikassa kilpailevaa sosialidemokraattista suuntaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti