Produktiivinen elämäntapa aikamme tabuna

Helsingin Sanomien  9.10. 2013  uutisten mukaan päähallituspuolue Kokoomus olisi valmis pysäyttämään ja tulevaisuudessa estämään sellaiset lakiesitykset, jotka lisäävät kuntien tehtäviä. Ideologista  valintaa ei voi juuri selkeämmin ilmaista. Toiminnallisena vaihtoehtona on yksityinen pääoma. yritykset, pankit, ehkä jotkut säätiömuodot ja kaupallisen elämäntavan toteuttaminen henkilökohtaisessa elämässä. Ehdotuksia yhteisen sektorin vahvistamiseksi ei konservatiivien puolelta ole tullut ennenkään, mutta ajatus yhteistä turvallisuutta ja hyvinvointia koskevien aloitteiden rakenteellisesta estämisestä on tyrmäävää.

Pohjoismaisen, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion vahvistaminen yhteisen säästämisen, voimavarojen kartuttamisen kautta voisi mielestäni edelleenkin nopeasti vahvistaa työllisyyttä ja nostaa Suomi uudelleen omille jaloilleen. Uusia rahoitusinstrumentteja tarvitaan yhteisen rakenteen vahvistamiseksi. Uutisissa 8.10. 2013 tuli  tietoa, jonka mukaan pörssiin on tänä vuonna sijoitettu 75 mrd (!) euroa, mikä on tietenkin pois yhteisestä kulutuksesta ja siten pelkkänä odotusarvona ajatellen tulevaa kasvua. Vastapainona tälle tuhlaamiselle julkiselle sektorille voitaisiin ja pitäisi luoda joukkovelkakirjamuotoisia kehittämisrahastoja, joiden kautta kansalaiset voisivat osoittaa luottamustaan ja arvostustaan hyvinvointivaltiota ja sen taustalla olevaa yhteiskuntakäsitystä kohtaan.

Voiko veroa kantava yhteisö, valtio tai kunta - mahdollisesti myös kirkko - pärjätä taloudellisesti? Julkinen hallinto, valtio ja kunnat omaavat  veronkantoon oikeutettuina yhteisöinä huomattavan marginaalin tuottoisaan toimintaan - juuri tämän havaitsemiselle perustuu ajatus ja menestymisen kokemukset pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta.

Kun tätä taustaa vasten katselee esimerkiksi sosialidemokratian tulevaisuuden strategiaa, on kiinnitettävä huomiota juuri yhteisen säästämisen suureen merkitykseen ja uusien muotojen kehittämiseen sen vahvistamiseksi. Suoranainen verojen ja maksujen korottaminen palvelutuotannon katteeksi on loppuunkuljettu tie. Juuri siksi uusien rahoitusinstrumenttien kehittäminen yhteiselle sektorille on yksi suuria tulevaisuuden tehtäviä. Uskon että julkisia palveluja ja kansanvaltaista, pohjoismaista hyvinvointivaltioideaa kannattava kansakunta on valmis myös sijoittamaan pitkäjännitteisesti julkisiin hankkeisiin, kunhan sopivia instrumentteja sitä varten on kehitetty. Sijoittajana voisivat siis olla yksityiset kansalaiset, yritykset ja laitokset jotka kokevat yhteisen vastuunoton hyväksi ja tarpeelliseksi.

Porvarillisen puolen vastaväitteet rakentuvat sen ajatuksen varaan, että omistajien rahoja ei voida loputtomasti sijoittaa sellaisiin tarkoituksiin joita nämä eivät halua tukea. 1800-luvun sosialisti Proudhon totesi jo puolitoistasataa vuotta sitten omistamisen olevan varkautta. Vaikka ei kohtuullista omistamista syntinä pitäisikään, on syytä muistaa että vain työ luo arvoja, yrityksissäkin. Itselleen pääomia kahmivat omistajat ja ja johtavissa asemissa olevat mellastavat pääomilla jotka kaiken järjen mukaan kuuluvat niille jotka arvoja ovat luoneet. Vaikka tässä yhteydessä lakia ei rikottaisikaan, niin elämänasenteen tasolla ainakin valtionkirkkomme kristillisten ihanteiden tulisi muistuttaa kaikkia jäseniään myös lähimmäisen oikeuksista. Automaattiset arvoa tuottavat rakenteet ovat nekin pohjimmiltaan työn kautta syntyneet ja siksi niidenkin tuottama tulos kuuluu yhteiseen, jaettavaan  pääomaan, joko palkan tai verotuksen muodossa.

Meitä siis taivutetaan sekä koko valtakunnan, Euroopan ja länsimaisen kulttuurin alueella hyväksymään kaupallisuus ja omistamiseen liittyvät privileegiot normaaliksi elämänmuodoksi. Minun henkisen mestarini ja opettajani Erich Frommin mukaan nämä molemmat kuuluvat ihmisluonteessa epäproduktiiviseen oireryhmään. Tätä pahanlaatuista, malignanttia suuntautumistapaa vastassa on produktiivinen suuntautuminen, jonka tunnusmerkkejä lyhyesti ilmaistuna ovat työ suhteessa esineitten maailmaan ja rakkaus, ymmärtäminen ja välittäminen suhteessa kanssaihmisiin. Kaupallisen asennoitumisen yhteiskunnallisena luonteenpiirteenä Fromm luokittelee suhteellisen uudeksi, pahanlaatuiseksi piirteeksi ihumisluonteessa. Hänen mielestään siinä on havaittavissa   nekrofiili, elottomasta kiinnostunut  suhtautuminen  maailmaan kokonaisuudessaan. Se näkyy välinpitämättömyytenä ja mielen kovettamisenna, paatuneisuutena  suhteessa niihin uhkiin ja vaaroihin, joita kaupallinen, omistava ja narsistinen asennoituminen aiheuttaa sekä suhteessa ulkoiseen ympäristöön että kanssakäymisen tasolla ihmisiin.
Vaikuttaa siltä että produktiivisesta elämäntavasta on tulossa tabu, joka ei rakenteiden tasolla enää ollenkaan olisi valittavissa. Kuinka pitkään näin voi jatkua?