Sosialidemokratian kriisi

Sosialidemokratian kriisin ei tarvitsisi oikeastaan olla politiikan tärkeä puheenaihe ollenkaan - eihän runsaan 15%:n kannatuksen saava puolue ole enää tulevaisuuden suhteen mikään niin merkittävä poliittinen tekijä etteikö ilman sitäkin pärjättäisi. Se että liike on tukeutunut  lähes koko  115-vuotisen historiansa ajan kansanvaltaan ja  siihen että yhteiskunnalliset muutokset perustuvat kansan yhteiskunnallisin oloihin ja sieltä kasvavaan tarpeseen, tekee tilanteen sosialidemokratian kannalta kuitenkin edelleen hyvin samanlaiseksi kuin se on ollut koko sen historian ajan. Jotta "työ kättemme ja hengenkin" olisi jatkossakin ylevää työtä, voidaan aavistaa että edessä on suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Sosialidemokratian heikkous merkitsee vain sitä että uudistukset viivästyvät ja muutokset saattavat muuttua myrskyisiksi ja jopa väkivaltaisiksi.

Missä määrin sosialidemokratia saa syyttää itseään vallitsevasta tilanteesta? Aika paljonkin, jos lähdetään siitä että suuret ihanteet pitää osata jalostaa yhteiskunnallisiksi uudistuksiksi. Demokratian ja osallistamisen kehittäminen jäi puolitiehen - ellei peräti alkutekijöihinsä - Forssan 1903 puoluekokouksen suurista odotuksista huolimatta. Työn vapauttaminen ja työelämän rakenteiden muuttaminen niin että ihmisen omaehtoisuus voisi sitä kautta toteutua on supistunut pelkäksi taisteluksi toimeentulosta. Demokratia elämäntapana ei sekään ole kehittynyt analyyttiseksi ja mieltä kiehtovaksi harjoitukseksi, vaan epäproduktiiviset, vieraantuneet ja uhkaavat toimintamallit murentavat yhä tehokkaasti ihmisten aitoa yhdenvertaisuutta ja täyttä toteutumista. Merkkejä on jo siitäkin että koko yhteiskuntaluonteen painopiste siirtyy erilaisten, pohjimmiltan epäproduktiivisten ja vieraantuneiden toimintamallien temmellyskentäksi. Autoritaarisuus, narsismi, yletön kilpasuoritusten korostaminen ja idolien palvonta, omistamisen irtautuminen todellisista tarpeista, väkivallan ja tuhoamisen purkaukset ovat tuollaisia, helposti hallitsemattomiksi kasvavia yhteiskunnallisen  luonteenpiirteistön harhateitä.

Monessa asia on kuitenkin onnistuttu: jopa poliittinen demokratia maassamme on sosialidemokraattisen liikkeen ensimmäisiä suuria yhteriskunnallsia uudistuksia. Yleinen ja yhtäläinen ääni- ja vaalioikeus, kokoontumisvapaus ja vapaa järjestäytyminen ovat sosialidemokratian kauaskantoisia  yhteiskunnallsia uudistuksia jo sadan vuoden takaa. Monien etsimisten ja synkkienkin yhteiskunnallisten vaiheiden kautta on kasvettu yleisesti hyväksyttyyn parlamentaariseen demokratiaan ja ihmisen oikeuksia kunnioittavaan oikeus- ja hyvinvointivaltioon. Vahva, hyvinvointipalveluja tuottava  kunnallishallinto, työeläkejärjestelmämme, sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvät saavutukset ja odotukset, peruskoulu, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion yleinen hyväksyntä ja niihin perustuva kansainvälinen arvostus ovat myös suomalaisen sosialidemokratian saavutuksia.

Hyvinvointivaltion kriisi on tietenkin myös osa sosialidemokratian kriisiä. Vahva hyvinvointivaltio ajautui kriisiin merkittävien ideologisten vastakkainasettelujen seurauksena. Neuvostoliiton kommunistiseksi ja sosialistiseksi ja jopa "tieteelliseksi" ylistetty vahva valtio ajautui autoritaaristen ja väkivaltaisten rakenteidensa seurauksena romahdustilaan. Samaan aikaan monetaristinen ja vahvaa valtiota vapautta rajoittavana järjestelmänä pitävä uusliberalismi sai jalansijaa ja muodostui sosialismia vastustavan oikeiston keskeiseksi toimintastrategiaksi. Näin tapahtui koko läntisessä maailmassa, mikä merkitsi myös sosialidemokratian joutumista kansankotiajatuksineen ja pohjoismaisine hyvinvointivaltioineen puolustuskannalle. Pohjoismainen sosialidemokratia paketoitiin monetaristien leirissä yhteen kommunistisen liikkeen kanssa, vaikka sosialidemokratia edusti täysin toisenlaista, hengeltään kansanvaltaista tulkintaa työväenliikkeen arvoperinteestä.

Toisen maailmansodan jälkeen syntyneet eurooppalaiset sisämarkkinat, jotka saatettiin pystyyn 1950-luvulla demokratian ja rauhan takaamiseksi mantereellamme, omaksuivat nopeasti markkinatalouden vapauksien edistämisen keskeiseksi toimintaideologiakseen. Unionin kehitys on kiihtyvällä vaihdolla rajannut hyvinvointivaltion kehittämismahdollisuuksia ja samaan aikaan luonut valtavan määrän erilaisia vapauksia hyvinvointia generoivaksi oletetulle yritysmaailmalle. Sosialidemokraattisten arvojen ylläpitäminen ei ole siten enää kiinni poliittisesta voimasta omassa maassa; suuri määrä rakenteellisia, Unionin tasollatehtyjä ratkaisuja vyöryy maahamme ehdollistaen voimakkaasti kotimaista poliittista päätöksentekkoa. Kaupallistaminen, budjetin kasvurajat, velkaantumisen aste, valtioon kohdistetut, säästöjen nimellä tehdyt leikkaukset ovat johtaneet sosialidemokratian rakennemallit kuilun partaalle. Uusliberalistinen odotusarvopolitiikka on pilannut myös mahdollisuudet yritysten reaalisen kasvun kautta tapahtuvaan elpymiseen. Kasvuedellytysten luominen verohelpotuksilla ja valtion massiivisella taloudellisella tuella on alkanut vain vahvistaa hyvinvointivaltion tuhoamisen kierrettä.

Kun sosialidemokraattinen tiedottaminen on jatkossa lähes pelkästään sosiaalisen median ja aneemiseksi käyneen kansalaistoiminnan varassa, mahdollisuudet uuteen nousuun näyttävät perin huonoilta.Kuitenkin  vallitsevat megatrendit aiheuttavat niin suuria yhteiskunnallsia ongelmia, että ne uhkaavat ihmisten jokapäiväistä toimeentuloa, sosiaalista turvallisuutta, kansanterveyttä, tulevaisuuden näköaloja, sananvapautta ja arvokasta elämää ylipäätään lähes kaikkialla Euroopassa ja läntisessä maailmassa. Ilma on sakeana jokaista kansalaista koskevia muutostarpeita. Muualla Euroopassa tilanne on vieläkin huolestuttavampi eikä edes Saksa, Euroopan keskeinen teollinen mahti ole suojassa uhkaavalta romahdukselta.

Kotimaassa  muillakaan puolueilla ei ole selkeitä vastausvaihtoehtoja näihin yhteiskunnallisiin ongelmiin, jos sellaiseksi ei lasketa perussuomalaisten selkeästi eurooppavastaiseksi muuttunutta järjestöpolitiikkaa ja toimintaa parlamentissa. Historiansa aikana sosialidemokratia on joutunut kokemaan monenlaisia ja yhteiskunnallisesti vaarallisia, suurta vahinkoa aiheuttaneita hyökkäyksiä niin poliittisen oikeiston kuin vasemmistonkin taholta - puhumattakaan populistisista, vihaa lietsovista, kansallismielisistä liikkeistä.

Vaihtoehtoisen politiikan ytimessä sosialidemokratia on laajana eurooppalaisena uudistusliikkeenä edelleen keskeisessä strategisessa asemassa. Poliittisen kannatuksen väheneminen pakottaa liikkeen taas etsimään uutta strategiaa ja sisäistä uudistumista - se on putoavien kannatuslukujen alitajuista, myönteistä antia. Liikkeen arvoperinteestä tulee nousemaan uusia ratkaisumalleja,  yhteiskunnallisia uudistuksia. Olen jo niistä blogeissani kirjoittanutkin. Ne kypsyvät aikanaan osaksi tulevien sukupolvien Suomea.