Alisuorittajien maa?

"Tuntuu, että me suomalaiset olemme alisuorittajia. Emme saa vahvuuksistamme irti." Pääministeri Kataisen toteamus Helsingin Sanomien haatattelussa 6.8. 2013 on paljon puhuvaa tekstiä lyhyydestään huolimatta.

Suomalainen alisuorittaminen, johtuuko se geeniperinnöstämme, osaamattomuudesta erinomaisesta peruskoulustamme ja koulutustasostamme huolimatta – vai jostain muusta?

Työväenliikkeen arvo- ja analyysiperinteessä on totuttu katselemaan myös inhimillisiä ongelmia ainakin jossakin määrin myös vuorovaikutussuhteena ympärillä olevaan yhteiskuntaan ja sen toimintatapaan. Taloudellinen perusrakenne heijastuu turvallisuuden tunteeseemme, tietoisuuteemme ja ratkaisumalleihimme. Nämä puolestaan – muodostuessaan pysyviksi luonteenpiirteiksi – heijastuvat takaisin politiikan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta rakenteiden muotoutumiseen. Prosessit ovat pitkiä ja luonteenrakenteessa olevat ratkaisumallit hyvin pysyviä ja stabiileja. Muutokset voivat tapahtua tietenkin joko parempaan, produktiiviseen tai huonompaan, eiproduktiiviseen suuntaan.

Yhteiskuntarakenteen ja psykologian, siis ihmistä koskevan yhdistäminen ja vuorovaikutussuhteiden löytäminen on kiinnostanut jo pitkään. Yrityksiä yhdistää psykoanalyysi ja yhteiskuntarakenteen vaikutus sai erityisen paljon merkitys Frankfurtin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella 1930-luvulla. Syntyi Frankfurtin sosiaalipsykologinen koulukunta Max Horkheimerin johdolla, johon kutsuttiin nousevia tutkijoita, mm. Herbert Marcuse, Theodor Adorno ja Erich Fromm. Nouseva kansallissosialismi asetti kuitenkin ehtoja laitoksen toiminnalle ja tärkeitä tutkimushankkeita jäi kesken koulukunnan eliniäksi valittujen jäsenten joutuessa pakenemaan maasta.

Ensimmäisen maailmansodan seuraukset, 1930-luvun lama, työttömyys ja ennenkaikkea keskiluokan lisääntyvä epätoivo näkyivät jyrkentyneinä ja suvaitsemattomina, vihamielisinä asenteina. Toisaalta menestyjien joukossa narsistiset asenteet vahvistuivat, haluttiin löytää se ”ylisuorittajien” Saksa, joka todistaisi juuri tämän kansakunnan olevan ylivertainen naapureihinsa jaa muuhun maailmaan verrattuna. Muutokset luonteenpiirteistössä loivat pohjaa natsi-Saksan nousulle niin, että vuosikymmenen puolivälin mennessä Hitler tuli vapaissa vaaleissa valituksi kansallissosialistien johtajaksi. Ei ole epäilystäkään siitä etteikö Hitlerin korostamat poliittiset tavoitteet olisi puhutelleet massoja ja vastanneet yhteiskuntaluonteen keskeisiin piirteisiin.

Frankfurtin koulukunnassa Erich Fromm teki tutkimusta vallitsevan yhteiskuntarakenteen ja kansan, erityisesti työväestön välisestä suhteesta vastauksien löytämiseksi vallitsevien asenteiden ja toteutetun politiikan välisistä yhteisistä tekijöistä. Osoittautui että työväestön keskuudessa autoritaariset ja suvaitsemattomuuteen viittaavat asenteet olivat voimakkaasti läsnä. Fromm käytti tutkimuksessa soveltavaa psykoanalyyttista menetelmää  sekä kehittämäänsä luonteenpiirteistöjä kuvaavaa karakterologiaa. Autoritaarisia ja suvaitsemattomuutta generoivia luonteenpiirteitä hän kuvaili epäproduktiivisiksi, elämää, vapautta ja omaehtoisuutta tukevia piirteitä produktiivisiksi.

Jo 1930-luvun puoliväliin tultaessa alkoi näkyä merkkejä siitä että tutkimus osoittautuisi vaaralliseksi sekä sen tekijöiden että koko sosiaalipyskologisen laitoksen kannalta. Laitoksen johtaja Max Horkheimer ei ollut valmius laitoksen nimissä julkaisemaan Frommin alustaviakaan, varoittavaksi sanaksi tarkoitettuja tutkimustuloksia. Ne nimittäin osoittivat että Saksan työväenluokka ei ollut henkisesti sellaisessa tilassa että se olisi kyennyt estämään Hitlerin valtaannousua. Päinvastoin, koventuneet asenteet johtivat siihen että työväestö tuki kansallissosialisteja. ”Sosialismia yhdessä maassa” ja sen omista lähtökohdista oli Hitlerin populistinen ja sittemmin juuri järjestäytyneelle työväenliikkeelle, ammattiliitoille, juutalaisille ja muille vähemmistöryhmille kohtalokkaaksi osoittautunut slogan. Natsi-Saksan populismiin kuului juuri työväestön tunnusten käyttö omiin tarkoituksiinsa: ”Työ tekee vapaaksi”, Ausschwitzin keskitysleirin portin päälle taottu tunnusteksti lienee niitä kaikkein tunnetuimpia.

Fromm joutui keräämään tutkimusaineistonsa ja loukkkaantuneena keskeisen työnsä mitätöimiseen koulukunnan piirissä hän päätti että tutkimuksen tulokset saadaan julkaista vasta hänen kuolemansa jälkeen. Tutkimus julkaistiin nimellä ”Arbeiter und Angestellte am Vorabend des Dritten Reiches” (DTV 1983, ISBN 3-423-04409-8).

Menemättä tämän pidemmälle 1930-luvun Saksan yhteiskunnallisen tilanteen kuvaamiseen voi vain todeta että yhteiskuntarakenne ja Frommin käsiteistöstä tuleva "yhteiskuntaluonne" ovat vuorovaikutussuhteessa keskenään. Asennemaailma kertoo siis myös siitä kuinka onnistuneita tehdyt poliittiset rakenneratkaisut ovat tasapainoisen, demokraattisen ja produktiivisen asenneilmaston kannalta.

Epäproduktiivisiksi Fromm luokitteli tuossa tutkimuksessaan autoritaariset, hamuamiseen, omistamiseen, väkivaltaan ja tuhosuuntaisuuteen viittaavat luonteenpiirteet. Produktiiviset elämää ylläpitävät rakenteet kuten usko ihmisten yhtäläisiin oikeuksiin ja yhdenvertaisuuteen, taloudelliseen, sosiaaliseen ja sivistykselliseen kansanvaltaan, luovuuteen ja omaehtoisuuteen jäivät 1930-luvun Saksassa selvästi alakynteen. Tuo epäproduktiivinen asenneilmasto ja sille yhteiskuntaluonteeseen juurtunut tuki olivat siis merkittävänä syynä kansallissosialismin nousuun ja toiseen maailmansotaan.

Kun siis puhumme alisuorittamisesta omassa maassamme, tulemme tässä esitetyistä lähtökohdista sanoneeksi jotain hyvin tärkeää myös omasta yhteiskunnastamme ja koko läntisestä kulttuuristamme. Kun epäproduktiiviset asenneilmastot pääsevät niskan päälle, siitä seuraaa vakavia yhteiskunnallisia levottomuuksia. Epätoivoisessa tilanteessa kysytään suurta johtajaa – se on populismin mestarin suuri hetki. Seuraukset voivat olla kohtalokkaita, sillä kyseenalaisilla konsteilla saavutettu valta sokaisee, nostaa esiin epäproduktiivisia toimijoita ja tuhoaa ensimmäisenä mahdollisuuden vastuulliseen, koko yhteisöä ylläpitävän toimintaan.