Kerran kotka – aina kotka

Nuoret Kotkat -järjestö on viettänyt juuri 70-vuotisjuhlaleiriään Sauvon Ahtelassa. Osanottajia on eri puolilta Eurooppaa ja muuta maailmaa. Leiriperinne on tässä kasvamaansaattamisliikkeessä vahva ja kokemusta löytyy vuosikymmenien varrelta. Vanhat osaajatkin näyttivät olevan paikalla leirillä vieraillessani. Olin järjestänyt kohtaamisen juhlaleirille Saksasta Suomeen tulleen ystäväpariskunan kanssa. Tämän perheen pää oli 1970-luvun alussa johtamassa Saksan SJD-Die Falkenin 400:n osanottajan ryhmää Lahden Herrasmannin kansainvälisellä kotkaleirillä, jonka tunnus oli ”Uudenlaisen maailman tää joukko luoda tahtoo”. Tunnus tuli Dagfin Rimestadin leirille tekemästä ja tunnetun kotkakasvattajan ja helismaaperinteen vaalijan Salusiinin suomentamasta leirin tunnuslaulusta.

Tunnettua lienee että tässä sosialidemokraattisia kasvatusarvoja korostavassa lapsiliikkeessä kilpailu ei ole keskeisessä vaan enemmänkin leikinomaisessa asemassa. Sen tarkoitus on tuoda riemullisia hetkiä yhdelle jos toisellekin ja elämyksellistä yhteyttä muihin mukanaolijoihin ja myös luontoon. Kotkaliikkeen kasvatusperiaatteeet eivät nojaa merkkisuorituksiin ja portaittain lisääntyvään kognitiiviseen tietoon, vaan vapauttaviin, uusia näköaloja avaaviin elämyksiin yhteisessä toiminnassa, yhteistyön oppimisessa. Usein se jatkuu tätä kautta tapahtuvassa aktivoitumisessa ja aikanaan vastuunotossa elämän moninaisilla alueilla. Jokainen kokoaa omalla tavallaan näitä elämyksiä ja tuosta kokonaisuudesta nousee se affektiivisten, elämyksellisten tuntemusten ja arvojen joukko, kokonaisuus joka antaa suuntaa elämälle.

Kotkaliikkeen kasvatusarvojen juuret ovat pohjoismaisessa kasvatusperinteessä, jonka suuri oppimestari sanan teoreettisessa mielessä oli Torsten Husén. Hänen ryhmätyöhön ja yhdessä oppimiseen ja kasvamiseen perustunut ryhmädynamiikkansa löysi sovelluksia mm. Ruotsin Työväen Sivistysliikkeen ABF:n toiminnassa mm. laajan opintokerhotoiminnan (studiecirkel) muoodssa.. Ruosin kotkaliikettä vastaava järjestö Unga Örnar kehitti tätä ryhmädunamiikkaa edelleen lapsijärjestön kasvuympäristöön sopivaksi, demokratiaa ja siihen kasvamista toteuttavaksi kokonaisuudeksi. Siinä aloite on viime kädesä aina subjektilla, mukanaolevalla osallistujalla. Edellisten sukupolvien arvopohja välittyy elämyksellisten, affektiivisten tapahtumien ja kokemusten, ohjaajien, kasvattajien ja nämä arvot sisäistäneiden muiden toimijoiden, esimerkiksi vanhempien kautta.

Sosialidemokraattiset kasvatusarvot pohjoismaissa eroavat jonkin verran mannermaan perinteestä, joka muodostui kasvatuksen alueella hierarkiseksi. militantiksi ja kognitiivista osaamista korostavaksi. Merkkisuoritukset, osaamisen muodolliset symboolit, arvojärjestys ja siihen liittyvät kunniamerkit sävyttivät tätä kasvatustapaa ja niiden pohjalta oletettiin tavoiteltavan arvopohjan välittyvän. Kyllä sitäkin varmaan tapahtuu, mutta dynamiikaltaan tämä lähestymistapa on sukua toiseen maailmansotaan saakka vahvasti vaikuttaneille autoritaarisille, moninaisia ilmauksia saaneille, aika epäproduktivisille arvoille. Niistä irtautuminen ei ole helppoa, näyttäähän affektiivinen, muodoista piittaamaton elämysten varaan rakentuva toimintatapa sekavalta, selkeytymättömältä ja omia teitään noudattavalta kaaokselta. Noista yhteisöistä kasvaa kuitenkin demokratiaa, kanssaimisten oikeuksia kunnioittavia ja yhteiskuntarakenteeseen kansanvaltaa soveltavia kansalaisia, joide nuoruuden elämykset kantavat läpi elämän tuoden iloa, pysyvää toveruutta, kansalaiskuntoa ja vahvan vakaumuksen mahdollisuudesta soveltaa kansanvaltaa yhteiskuntaan ja elämän monimuotoisuuteen. ”Hyvä toveruus” on ilmaisu jolla kotkaliikkeen kautta kasvaneissa on erityisen palöjon merkityustä.

Saksalainen ystäväni kertoi vuonna 1909 syntyneestä, lasten leiritoimintaan monipuolisesti perehtyneestä Herman Echtermeierista, veteraanista joka 87-vuotiaana julkaisi kirjan ”Einmal Falken – immer Falken” /(Kerran kotka – aina kotka)).

Arvoihin yhdistynyt elämys kantaa – läpi elämän.