Romahduksen vaara

Euroopan tulevaisuus on kaiketi ollut mielessä jo niillä toisen maailmansodan jälkeisillä vaikuttajilla, jotka initioivat uutta, rauhaan ja demokratiaan perustuvaa maanosaa sodan rauniokasojen keskellä. Kansojen välinen viha oli syytä painaa pragmaattisesti ulos toiminnan ytimestä, oli aika ryhtyä rakentamaan harmoonisempaa ja tasapainoisempaa Eurooppaa. Kun tulevaisuudesta puhutaan, sodan ja tuhon mahdollisuus, samoin kuin äärimmäisyyksiin saakka ulottuvat loukkaukset ihmisarvoa ja kansalaisten yhdenvertaisuutta vastaan on syytä pitää mielessä. Ne ovat toisiaan ruokkivia uhkia ja päästessään täyteen berserkkimäiseen raivoon ihmisluontoon kuuluvaa pahuutta on lähes mahdotonta rauhanomaisin keinoin pysäyttää.

Eurooppaa on siis rakennettava yhteisen hyvinvoinnin aikaansaamiseksi; demokratian asettama vaatimus hyvinvoinnille on hallinnon ja toimeenpanorakenteiden avoimuus. Vallassa olevien on oltava tietoisia vastuustaan kansanvaltaisesti valituille elimille ja vallankäyttönsä määräaikaisuudesta. Pitää muistaa että kilpailu on ahneiden sotaa, koskipa se sitten yksilön toimintaa tai kansojen keskinäisiä suhteita. Euroopan Unionin omaksumat suuret vapaudet ovat lähtökohtaisesti alisteisia demokratian ja rauhan periaatteille. Se tarkoittaa, että jos ihmisoikeudet ja olemassaolo joutuvat uhatuiksi, vapauksien tulkinnassa on haettava uusia, kestävämpiä ratkaisumalleja.

Kun tämän päivän Eurooppa lähtee tavoittelemaan yhteisöllisyyteen perustuvaa hyvinvointia, on viime vuosikymmenien aikana käynyt kuten huonosti onnistuneessa ampumahiihdossa. Paukut eivät ole osuneet ja on päässyt syntymään miljardien eurojen ja minuuttien sijasta vuosien takamatka ennenkuin on edes päästään neutraalille lähtöviivalle. Katolinen perhekeskeinen hyvinvointiajattelu ei ole synnyttänyt pohjoismaisen ajattelutavan mukaista visiota kansalaisten hyvinvointia ylläpitävistä palveluista ja yritysten toimintaa tukevasta infrastruktuurista. Yhteinen hyvinvointi ei ole mahdollista ilman yhteistä vastuunottoa. Eurooppalaisten vapauksien tulkinta on puolestaan johtanut yhteisen sektorin vähättelyyn ja alasajoon. Edellytyksiä on luotu yrittämisen vapaudelle, sen rahoitukselle ja tuelle. On tultu rajalle, jossa eurooppalaiset perusarvot, rauha ja demokratia ovat ilmiselvästi uhattuina.

Yhden blogikirjoituksen puitteissa voi vain viitata vapaan ja rajoittamattoman yritystoiminnan aiheuttamiin ylilyönteihin keinottelutalouden, oman voiton tavoittelun, epäterveen kilpailun ja aidon yhteisen intressin aliarvioimisen tiellä. Pohjoismainen, kansanvaltainen ja kaiken lisäksi hyvinvointia generoiva malli ei ole nousut sille kuuluvaan asemaan eurooppalaisessa politiikassa. Tehtyjen taloudellisten virheiden seurauksena kestää vuosikymmeniä ja menetetään kokonaisia sukupolvia ennenkuin ollaan edes lähtöviivalla jossa ryhdytään kokoamaan ja kasvattamaan yhteisiä voimavaroja. Paradoksaalista on, että yhteisten voimavarojen kokoaminen ei näytä kuuluvan hengeltään konservatiivisen Euroopan agendaan. Kansanvallan edusmiehet katselevat aidanraosta ulkopuolelta kuinka resursseja julkisista palveluista vähennetään ja kuinka globaalit kilpailijat tekevät voittoja vaivin kootuilla yhteisillä varoilla.

Poliittisesti kansallismieliset liikkeet ovat jo nyt nousseet eri puolilla maanosaa ja alkuperäisiä Euroopan yhteisön arvoja uhkaaviksi voimiksi. Olisiko palattava takaisin kansallisesti sulkeutuneeseen Impivaaraan ja lopetettava yhteisen, koko maanosaa kattavan rakenteelliseen hyvinvoinnin tavoittelu? Tämä on se hinta jonka Eurooppa joutuu maksamaan konservatiivisille arvoille - ja markkinaliberalismille sen yhtenä osana – vuosikymmeniä ohjatusta politiikasta. Sen ainoa moraalinen – samoin kuin kansallismielisten ja populististen liikkeidenkin - oikeutus perustuu vaaleissa saavutettuun menestykseen. Tässä suhteessa vastuu palautuu kansalaisten yhteiskunnalliseen tietoisuuteen ja yhteiskunnalliseen osaamiseen. Valinnat eivät ole vahvistaneet yhteistä turvallisuutta, mielenosoitukset käyvät yhä uhkaavimmiksi. Kun tuli on irti yhtaikaa monessa eri paikassa, on tulimyrskyn vaara koko ajan olemassa. Ovatko korjausliikkeet näillä poliittisilla voimasuhteilla ylipäätään mahdollisia?

Euroopan poliittisten johtajien valtaenemmistön katsantotapa on suhteessa uudistumiseen edelleen entisen, jo nyt suureen katastrofiin johtaneen muutoksen osalta ennallaan. Toisenlaisiakin ajatuksia ja ehdotuksia on esitetty, mutta esityslistalle - puhumattakaan toimenpiteisiin ryhtymisestä- ne eivät ole yltäneet. Maltillisten Euroopan tulevaisuutta kuvaavien sanakäänteiden takana on yritys pitää ehdottomasti ja peräänantamattomasti kiinni aiemmin valitusta linjasta. Mutta kun mun myrsky tulee, niin maltillisuus katoaa ensimmäisen rysähdyksen myötä ja samalla katoavat myös rauha ja demokratian rippeetkin.

Shakissa voi tehdä ehkä muutaman, väärän ja huonosti perustellun siirron - ja saattaa siitä huolimatta hyvällä onnella voittaa pelin. Ennen pitkää virheet kasautuvat kuitenkin niin suuriksi että häviötä ei voida enää välttää.

En ole iloinen todetessani vertauksen shakkipeliin sopivan myös  seuraavan Euroopan tulevaisuutta koskevaan todennäköisyyteen: romahdus on varteenotettava eurooppalainen tulevaisuudenkuva.