Kasvun heikkoja signaaleja

Suomi, Eurooppa ja ilmeisesti koko maailma tuskailee ja pähkäilee taloudellisen kasvun vaatimuksissa ja odotuksissa. Uutta visiota, uusia innovaatioita, uusia kaupaksi käyviä keksintöjä haetaan kuumeisesti. Me kaikki tiedämme, että tuo uusi ei synny kovinkaan usein loogisen ja kognitiivisen prosessin tuloksena, vaan se tulee arvaamatonta ja ennalta määrittelemätöntä reittiä tietoisuuteemme, ajatuksiimme, mielikuvitukseemme ja sitä kautta käytännön työvälineeksi.

Puhutaan myös heikoista signaaleista. Uusi saattaa olla jo olemassa ja muhimassa keskuudessamme, mutta se ei ole jostakin syystä saanut vielä yleistä hyväksyntää. Ajatteluumme, tottumuksiimme, yhteiskuntaluonteeseemme liittyvät kiellot, tabut rajaavat oikeastaan jo ulottuvilla olevan mahdollisuuden pois tietoisuudestamme.

Uuden löytäminen, keksiminen, havaitseminen ja nappaaminen työstettäväksi on juuri siksi niin vaikeaa ja harvinaislaatuista, koska se edellyttää rohkeutta ottaa normaaliuden ulkopuolelta heikkona signaalina tuleva, ohikiitävä ajatus kiinni ja työstämisen kohteeksi. Tuosta heikosta signaalista liikkeelle lähtevä ajatus alkaa työstettäessä kasvaa; se saa uusia ulottuvuuksia. Siitä tulee uuden oletus, sen ympärille kasvaa visio sen soveltuvuudesta.

Pahin on kuitenkin vielä edessä: sen pitäisi läpäistä yleinen hyväksyntä, voittaa muutosvastarinta, kyetä lyömään myönteisellä tavalla kiilaa luutuneisiin ja paatuneisiin toimintamalleihin ja asenteisiin. Yhden esineen kohdalla se saattaa onnistuakin, mutta kun on kysymys esimerkiksi uudesta sosiaalisia suhteita edellyttävästä toimintarakenteesta, mahdollisuudet taitavat pudota promillen osasiin.

Onko uuden keksimisellä, löytämisellä, tuotteistamisella ja lanseeraamisella meidän oloissamme ylipäätään mahdollisuuksia? Puhtaasti teoreettisena mahdollisuutenna voisi vastata myönteisesti, vaikkakin käytännön sitoutuminen normaaliuteen, tavanomaisuuteen ja jo tarjolla ja siten tietoisuudessamme oleviin vaihtoehtoihin suvereenisti rajaakin uuden innovaation useimmiten todellisuuden ulkopuolelle.

Tavaraa alkaa olla maailma jo täynnä. Tavalliseen kerrostalohuoneistoon tai edes omakotitaloon ei ilman uutta tilaa sovi lisää enää juurikaan mitään. Globaali teknologinen perusta tuottaa sitä ehtymättömällä voimalla ja tavalla, joka uhkaa maapallon ekologista tasapainoa paitsi tämän päivän ihmisen, flooran ja faunan, myös elinkelpoisen tulevaisuuden kannalta. Ainoastaan ihmisellä elävistä olennoista on mahdollisuus vaikuttaa tasapainon saavuttamiseen ja säilyttämiseen. Tämä asettaa uuden kehittämiselle ja keksimiselle ankaran eettisen rajoituksen.

Voisiko suomalainen arvoperintö tarjota pohjaa uusille näissä oloissa jotakin laadullisesti uutta, arvokasta ja globaalisiti käyttökelpoista? Sellaista joka täyttää sekä ympäristön asettamat vaatimukset ja ihmisen aineelliset – ja etenkin henkiset tarpeet?

Rehellisyytemme, avoimuus, tasa-arvoajattelumme pitkä perintö, käytännön kekseliäisyytemme selvitä ankarissa olosuhteissa, kykymme aika-ajoin nopeaankin muutokseen, yhteiskunnallinen vastuullisuutemme, kielemme yhteys luontoon, kalevalainen myyttinen perinteemme, voisiko näistä syntyä esimerkiksi yritysmaailman rakenteisiin sellainen toimintamalli, joka kelpaisi myös maailmalle, muissa oloissa syntyneeseen, samoja arvoja kunnioittaviin olosuhteisiin? Ajattelen tässä radikaaliin humanistiseen kulttuuriperintöön tukeutuvaa tuottamisen, yrittämisen, palvelemisen ja eettiseti kestäväksi koetun elvyttämistä innovatiivisiksi, laadullisiksi tuotteiksi.

Voisiko siis perinteisiin suomalaisiin  perustuva yrittämisen malli sopia esimerkiksi ja vientituotteeksi muulle maailmalle vähän samalla tavalla kuin Yhdysvaltain suurlähetystön luoma uutta teknologiaa hyödyntävä, ekologisesti avantgardistinen talo? Voisipa hyvinkin,  jos se sopisi yhteen yritäjiemme ja elinkeinoelämän keskeisten arvosovellutusten kanssa. Näin ei taida kuitenkaan olla - suomalaiseen arvoperinteeseen kuuluva lähestymistapa taitaa muistuttaa enemmän kauhukuvaa, tabua jota ei passaa liian paljon ajatella ja jonka ei pidä antaa sekoittaa menestyväksi koettua elinkeinoelämän ideologiaa ja yrittämisen valtavirtaa.

Jos pärjääminen kovassa kilpailussa voisi muodostua kansakunnan menestyksen tukevaksi pohjaksi, luulisi talviurheilussa menestyneiden norjalaisten olevan maailman innovatiivisinta kansaa. Norjalaisista keksinnöistä ei kuitenkaan tule äkkiseltään mieleen muuta kuin kuivattu turska, sinänsä maukkaan lipeäkalan ilmakuivattu raaka-aine.

Kirjoitan tätä auringon juuri noustessa horisontin alapuolelta valaisemaan tulevaa päivää, tuomaan toivoa ja muistuttaen maapallomme kannalta ikuisista ja alati pysyvistä arvoista. Viestinä, heikkona signaalina silläkin on arvonsa. Uusi on rakennettava aina pysyvälle, elämää ylläpitävälle perustalle.