Terveisiä oleskeluyhteiskunnasta

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö lanseerasi uudenvuodenpuheessaan uuden ilmaisun; oleskeluyhteiskunta, jossa kansalainen jättää tietoisesti mahdollisuutensa käyttämättä.

Oleskeluyhteiskunta rajattunakin kielikuvana on sävyltään samalla kertaa sekä velvoittava että syyllistävä sen kohdalla, joka syystä tai toisesta ns. aktiivi-iässä jättäytyy työyhteiskunnan ulkopuolelle, vaikka fyysisiä ja ehkä henkisiäkin edellytyksiä osallistumiselle olisi.

Ensimmäisenä tulevat mieleen omilla tai perheen ja suvun pääomatuloilla elävät, joilla ei ole taloudellista pakkoa ryhtyä mihinkään työsuhteseen. Tasavallan presidentti tarkoitti kuitenkin ilmeisesti niitä – ennenkaikkea nuoria aikuisia jotka jättäytyvät elämään pienimuotoista, vähään kulutukseen ja etsimiseen suuntautunutta elämää. Vaihtoehtoinen ja poikkeava elämäntapa olisivat tässä mielessä oleskeluyhteiskunnan tunnusmerkkejä. Moraalisessa katsannossa jokaisen olisi hakeuduttava työsuhteeseen;: joka ei palkkatyötä tee, sen ei pidä leipääkään syömän.

Omat mahdollisuudet jäävät useimmiten käyttämättä sen vuoksi että tulee irtisanotuksi työstä kun firma katoaa alta tai tulee lomautetuksi tuotannollisin ja taloudellisin perustein. Työttömänä osaamisen taidot jäävät helposti vajaakäytölle ja resurssien puuttumisen vuoksi kehittämättä. Ajautuminen oleskeluyhteiskuntaan alkaa todellisten mahdollisuuksien puuttumisesta, näköalattomuudesta. Joku saattaisi sanoa että sekä työtä että rahaa - molempia -  on olemassa. Tässäkään suhteessa nämä kaksi resurssilähdettä eivät kohtaa toisiaan. Oma yhteiskuntamme on perustuslaissaan kuitenkin luvannut ottaa kansalaisen työn suojelukseensa.

Oleskeluyhteiskunta, joka huoltosuhteena aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia on tietenkin huomattavasti laajempi. Alle kouluikäiset lapset, oppivelvollisuutensa päättäneet mutta työelämän ulkopuolella olevat nuoret, lastaan kotiin hoitamaan jäävät, isyys- ja äitiyslomalaiset, työttömät, lomautetut, terveydellisen perustein vajaatyökykyiset tai invaliditeetin perusteella työelämään sijoittumattomat; suurimman ryhmän muodostavat eläkkeelle siirtyneet. Näyttäisi siltä että oleskeluyhteiskunnassa oleskelee likipitäen kaksi miljoonaa suomalaista. Valtaosa tästä on hyväksyttyä, poliittisiin päätöksiin perustuvaa rakennetta. Tulee vähän syyllinen olo, vaikkei viimeistä neljännestään elävällä kunnosta ja taidoista huolimatta enää kysyntää ole. Jos olisikin, niin tulisi samalla vietyä työpaikka joltakin nuoremmalta. Parempi tyytyä oleskeluun ja puuhasteluun.

Hyvin kyllä tiedetään, ettei oleskeluyhteiskunta täysin passiivinen ole. Presidenttikin korosti vapaaehtoistyön suurta merkitystä puheessaan. Jos yhteiskuntaa katsellaan taloudellisten silmälasien läpi, voidaan todeta että vapaaehtoistyö ei bruttokansantuotetta nykyisillä mittareilla juurikaan nosta. Suuri sadan auton ketjukolari lumipyryisellä moottoritiellä on tässä mielessä kansantaloudellisesti arvokkaampaa. Siitä syntyy töitä ja tuloja autokorjaamoille, sairaaloille, terveydenhoitohenkilökunnalle, vakuutusyhtiöille ja ties minne.

Nuorten ongelmista ja juuri alkavasta nuorten yhteiskuntatakuusta ei tässä yhteydessä sanottu mitään. Onnistuessaan sillä olisi valtava merkitys ja samalla se todistaisi taloudellisen kasvun olevan mahdollista vain tukasta itseään nostamalla. Tähän astisilla – tiedossa olevilla – satsauksilla ei vielä päästä sellaisiin tuloihin, että vuosikymmenten päässä olevan tulevan eläkkeen tienaaminen nuorelle onnistuisi. Odotetaan ihmettä – ehkä presidentin yhteistä vastuuta ja kanssaetsimisen henkeä korostava puhe herättää uusiin, rohkeisiin ratkaisuihin.