Tasavallan presidentin uudenvuoden puhe oleskeluyhteiskunnasta herättää keskustelua ja mietteitä. Oleskelu elämänmuotona saattaa kuitenkin sisältää muutakin kuin yritystä elää toisten kustannuksella. Ainakin se jää määrällisesti aika vähäiseksi, sillä yksinkertainen elämä jo sellaisenaan edellyttää ahneuden aisoissa pitämistä. Ahneus ei yksinkertaisessa elämäntavassa voi lähtökohtaisestikaan nousta hallitsevaksi luonteenpiirteeksi.
Mitä ahneus on? 1800-luvun teoreetikko Proudhon oli yksi niistä, joka herätti nuoren Karl Marxin kiinnittämään tähän asiaan huomiota pääomaa ja yhteiskunnan rakennetta ja sosiaalisia suhteita koskevassa teorianmuodostuksessaan. Teoksessaan ”Mitä omistus on” Proudhon luonnehtii omistamisen olevan varkautta. Hän perusteleelausettaan sillä ettei kenelläkään ole ikuista omistusoikeutta. Vaikka emme luopuisikaan oikeudesta omalla työllä hankittuun omaisuuteen – joka meidän oloissamme on monellakin tavalla välttämätöntä – tämä jo 1800-luvulla käyty keskustelu osoittaa ahnehtivan omistamisen ongelmallisen luonteen.
Rakkauden korkea veisu, tuo raamatun teksti joka kuuluu vihkikaavaamme, korostaa myös rakastamisen, siis olemisen syvimmän merkityksen ja omistamisen merkityksettömyyden sen rinnalla.
Oleminen on ihmisen keskeinen elämänmuoto, jossa ihminen toteuttaa ja kehittää itseään, taitojaan ja elämäntapaansa. Juuri se on jotakin muuta kuin ahnehtiminen, omistaminen, tavaran ja materiaalin, aseman ja arvomerkkien kautta tapahtuvaa itsensä heijastamista. Frankfurtin sosiaalipsykologisen koulukunnan kriittisen teorian kehittäjistä Erich Fromm kiinnitti teoksessaan ”Olla vai omistaa” tämän tärkeään kysymyksen huomiota. ”Oleva ihminen perustaa turvallisuutensa, identiteetintunteensa ja itseluottamuksesa siihen, mitä hän on, tarpeesensa olla yhteydessä ympäröivään maailmaan ja tuntea sitä kohtaan kiinnostusta, rakkautta ja solidaarisuutta, sen sijaan että ne perustuisivat tarpeeseen omistaa maailma, pitää sitä hallussaan ja vallita sitä – ja siten tulla omistustensa orjaksi.” (Erich Frommin Teoksesta ”Olla vai omistaa”, luvusta Uusi ihminen)
Kun tutustuu Kalevalan suuriin hahmoihin, Väinämöiseen, Ilmariseen, Lemminkäisen äitiin kiinnittyy huomio siihen että näiden omistuksista ei puhuta juuri mitään. Keskeisin kohta liittyen omistukseen on Kalevalassa Kullervon tarina, josta Kalervon ja Untamon rajariitojen ja sitä seuranneen sotimisen seurauksena tulee tuhovoimainen orja, pirstoja, kaiken kauniin ja hyvän hävittäjä. Elämisen taidossa on Kalevalassakin kysymys ehyenä olemisesta, jota omistaminen ahneuksineen, kateuksineen ja riitoineen rikkoo peruuttamattomalla tavalla.
Löytääkseen itsensä monet hakeutuvat yritykseen löytää vaihtoehtoa stressaavaan arkiseen oravanpyörään. Esimerkiksi jooga on noussut viime vuosikymmeninä vakavasti otettavaksi harjoitusmuodoksi oman kehonsa ja henkisyytensä löytämisessä. Siinäkin hiljentymisellä, keskittymisellä, mielensä tyhjentämisellä ja aidon oman itsensä löytämisellä, oikealla olemisella on suuri merkitys. Se ei kuitenkaan johda passiivisuuteen, vaan parhaimmillaan levolliseen, tasapainoiseen itsensä tunnistamiseen myös työyhteisössä. Kun tavoitteena ei ole ahnehtiminen eikä hierarkiaan perustuva asema, myös harmonia työyhteisön sosiaalisissa suhteissa muodostuu oikean olemisen kautta tasapainoiseksi ja stressivapaaksi.
Intensiivinen luova toimeliaisuus imee voimaa kyvystä olla yksin itsensä kanssa, tunnistaa aitoja ja todellisia tuntemuksiaan ja tilan luomista aluksi ehkä heikkonakin signaalina vilahtavalle uudelle ajatukselle, havainnolle. Ainakin hetkeksi ihmisen olisi kyettävä rauhoittumaan, eristäytymään ja tunnistamaan omia todellisia tuntojaan. Oleva elämäntapa, oleskelukin, avaa tähän arvaamattomia, uusia mahdollisuuksia, näköaloja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti