Snellmannin ja Väinämöisen opetuksia

”Kun toisaalla kasataan rikkauksia, silloin sen rinnalla manataan esiin kurjuutta; joka tänään valittaa, huomenna etsii kostoa.” Tämä on J.V, Snellmannin käännös Philaréte Chaslesin artikkelista Kallavesi -lehteen vuonna 1846 (lainaus Raoul Palmgrenin kirjan esipuheesta ”Työläiskirjallisuus”, s. 4, WSOY 1965).

Tämä twittaus lähes 167. vuoden takaa sopii mielestäni motoksi vielä tänäänkin tilanteelle, joka on syntynyt työmarkkinaosapuolten vastakkainasettelusta. Kysymys ei ole pelkästään koulutuspäivistä, vaan syvästä periaatteellisesta, ideologisia sävyjä omaavasta ristiriidasta. Vastakkain ovat yritysmaailman ja palkansaajan edut ja oikeudet. Eikä pelkästään palkansaajan, vaan koko kansan – varsinkin silloin kun yhteiskuntavastuuta vältellään ja yritetään kääntää yhteisiin tarkoituksiin koottuja verovaroja ja kansalaisille tarkoitettuja oikeuksia yritysmailman tukimuodoiksi.

”Opintovapaalla tarkoitetaan tässä laissa aikaa, joksi työnantaja on vapauttanut työntekijän palvelussuhteeseensa kuuluvien tehtävien suorittamisesta koulutusta tai opiskelua varten.

Opintovapaaksi ei lueta aikaa, jonka kuluessa työntekijä työnantajan määräyksestä opiskelee tai saa koulutusta taikka jonka osalta työehto- tai virkaehtosopimuksin on sovittu siitä, että koulutus tai opiskelu rinnastetaan työssäoloon, taikka jonka kuluessa työntekijä osallistuu ammattinsa edellyttämään lakisääteiseen koulutukseen, ellei työntekijä tähän kirjallisesti suostu.”

Näin sanotaan opintovapaalain toisessa pykälässä. Opintovapaata ei siis pidä kammeta työnantajan – yrityksen – ehdoilla tapahtuvan koulutustoiminnan muodoksi. Minusta näyttää siltä että EK yrittää ehdotuksessaan valjastaa lakisääteisen opintovapaan yritysten sisäisen koulutustoiminnan välikappaleeksi. Se on vastoin lain henkeä ja vapaan, omaehtoisen sivistyön periaatteita.

Näin on sopimus kolmen päivän koulutusvapaasta kytketty osaksi laajempaa pakettia, jossa yritykset yrittävät EK:n johdolla kaventaa yhteiskuntavastuutaan. Eläkeiän lakisääteinen pidentäminenkin tähtää työnantajan eläkemaksujen jakaantumisteen pidemmälle jaksolle. Näin maksuosuudet vuositasolla pienenisivät ja eläkevarojen vuosittainen kertymä vähenisi.

Julkisen sektorin alasajo näyttää ilmeiseltä; valtion ja kuntien ei katsota voivan toimia palvelujen tuottajina. Kunnanjohtajan ja hallintotoimijan pitäisi ilmeisesti katsoa aidanraosta ulkopuolelta, millä tavalla yhteisiksi tarkoitettuja palveluja hoidetaan. Euroopan Unionin konservatiivinen hegemonia sanelee yksiselitteisesti ja lähes vääjäämättömästi tämän yksiulotteisen suunnan.

Yritysmaailma on suhteessa kansalaisiin hallintotavaltaan suljettu järjestelmä. Liikesalaisuudet, pyhä omistusoikeus ja suojautuminen kilpailulta rajaavat avointa tiedonsaantia ikäänkuin itsestäänselvyytenä ja oikeutettuna lähestymistapana. Niiden takana kootaan rikkauksia ja manataan esiin kurjuutta, kuten J.V. Snellmannin toimittamassa Kallavesi-lehdessä jo ennen maamme teollisen vallankumouksen todellista alkamista todetaan. Pohjimmiltaan on kysymys yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta, kansanvallasta ja demokratiasta.

”Kun puhe ei auta on lyötävä persettä penkkiin” oli se kuuluisa Paperiliiton puheenjohtajan Veikko Ahtolan tokaisu ennen sosiaalisen median aikaansaamaa twittausvallankumousta. Lakossa on vielä kysymys rauhanomaisesta oman aktiviteetin antamisesta kieltäytymisestä, kun olosuhteet alkavat käydä sietämättömiksi. Valittamista seuraa turhautuminen, kosto, väkivalta ja tuhosuuntaisuus. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun yksittäiset ja toisistaan näennäisesti riippumattomilta näyttävät väkivallan ja koston ilmaukset muuttuvat organisoiduksi toiminnaksi. Tämä on se hinta, mikä vapauden ja omaehtoisuuden menettämisestä joudutaan maksamaan. Kovat ja itsekkäät asenteet ruokkivat väkivaltaa – ja ovat itseasiassa yksi sen muoto, esiaste.

Mitä sanoo kansalliseepoksemme Kalevala riiston ja koston kierteestä? Kullervon tarinan soisi ymmärrettävän kansanperinteemme antamaksi neuvoksi tätä vieraanuttavaa kehitystä vastaan. Toimikoon tässä Väinämöinen Kalevalan kuudesneljättärunon loppusäkeillä meidän opettajanamme:

"Elkötte, etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko
luona tuhman tuuittajan, vierahan väsyttelijän!
Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama
ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamahan,
vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi."