Enemmän valoa...

Euroopan tulevaisuus aiheuttaa suurta huolta, eikä syyttä. Mantereen suurisuuntaiset rauhaan ja demokratiaan alunperin tähdänneet hankkeet Euroopan Unionin ja sen instituutioiden muodossa näyttävät muodostuvan suureksi pettymykseksi. Yhteisen valuutan ja vapaan liikkuvuuden edut eivät näytä painavan riittävästi siinä vaa'assa, josta kansalaisten tietoisuus muodostuu. Tulonjaon revähtäminen yli mielikuvituksen rajojen, mahdottomuus hankkia elantonsa työtä tekemällä ja kansainvälisten yritysten  ja niitä kotipaikkoinaan pitävien kansojen kilpailu ovat latistaneet suurisuuntaiset visiot hiljalleen hiipuvaksi auringonlaskun ilmapiiriksi. Tulevaisuudesta ei ole nähtävissä muuta kuin hämärää ja edelleen pimenevää.

Mihin katoavat työllä aikaansaadut voimavarat? Suurimittaista sotaakaan ei ole nähty mantereella enää lähes seitsemäänkymmeneen vuoteen, mutta edelleen näköalat ovat  monien suurten kansanryhmien kohdalla kaikkea muuta kuin toivorikkaat. Euroopan nuoret, työttömät aikuiset, pienillä palkoilla elävät tavalliset kansalaiset ja harmaantuvan Euroopan eläkeläisjoukot elävät pessimistisissä tunnelmissa; harmaata riittää arkipäivässä katsoipa mihin suuntaan tahansa.

Politiikasta ei näy tulevan apua Euroopan kehittämiseen. Demokratia yhdistyneenä pysyvään ideologiseen jakaantumiseen näyttä muodostavan tulpan kehityssuunnan kääntämiselle yhteisen hyvinvoinnin suuntaan. Eurooppaa on nyt johdettu sen perustamisesta lähtien vapaaseen kilpailuun ja markkinoiden johtavaan rooliin talouselämässä perustuen. Eurooppalainen hallintohimmeli tuottaa säännönmukaisesti EU:n elimiin sekä poliitisella että virkamiestasolla markkina-arvoihin perustuvan enemmistön. Ainostaan tästä taustasta generoituvat ehdotukset pääsevät Euroopan yhteisön elimissä todellisen toteutuksen piiriin. Tässä lähestymistavassa yhteiskuntavastuu ja sosiaalinen tietoisuus on alistettu voitontavoittelun hyväuskoiseksi alajuonteeksi. Vuosikymmenten aikana rakennettu eurooppalainen lainsäädännöllinen perusta tukee tätä poliittista rakennetta. Muutosta suurten linjojen tasolla ei tähän suuntaukseen ole odotettavissa. Ei siitäkään huolimatta, että edelleen kamppaillaan säästöliekille ajettujen valtioiden käsittämättömän suurten velkavuorten kanssa.  

Kotimaisessa politiikassa vallitsee samantyyppinen umpikuja. Ideologinen vastakkainasettelu on vahva mikä näkyy etenkin työmarkkinoiden etujärjestöjen politiikassa. Populismi ja opportunismi näyttävät olevan ideologisten linjaerimielisyyksien lisäksi pahiten ristivetoa aiheuttavia kysymyksiä. Suurten  kunta- ja terveydenhoitouudistusten politiikkaa ja hallintoa jakavien  suuntariitojen seuraukset ovat keskeisiä päivän puheenaiheita mediassa. Eurooppalaisen tulpan lisäksi meillä on pysyväisluontoinen kotimainen tukos yhteisen hyvinvoinnin kehittämisen tiellä. Toivo ja optimismi ovat osoittautumassa perättömäksi, irrationaaliksi poliittiseksi propagandaksi.

Kun tähän lisätään yhteiskunnallisen osallistumisen vähäisyys ja mielipiteenmuodostumisen riippuvaisuus kovin yksipuolisesta, kaupallisesti ja markkinahenkisesti suuntautuneesta mediasta, on tullut pääpiirteittäin kuvattua henkisen harmauden ja yhteiskunnallisen valon vähäisyys omassa ajassamme.

”Enemmän valoa" väitetään olleen Goethen viimeiset sanat. Wolfgang Goethe oli Weimarin klassikkoihin kuuluva, ajan antiikkiin nojaava uushumanisti, joka antoi vaikutteita myös suomalaiseen kansallisromantiikan ajan kirjallisuuteen (Wikipedia).
Valoisampaa aikaa kohden tässä jo vuodenaikaan nähden mennään. Politiikassa ja yhteiskuntaelämässä valoa ei ole näköpiirissä. Suuria rakenteellisia uudistuksia tarvittaisiin, mutta ne saavat uinua edelleen aikahorisontin tuolla puolen, näkymättömissä, tavoittamattomissa.
Jos analyysini on oikea, se ei lupaa hyvää Euroopalle, hyvinvoinnille, rauhalle eikä demokratialle. Onko suuri eurooppalainen ponnistus epäonnistumassa?