Eettisiä vaihtoehtoja

Yhteiskuntaelämään kaivataan asiantuntemuksen lisäksi myös eettistä pohdintaa. Viimeksi tämän asian on nostanut esille nykyinen kuntaministeri Henna Virkkunen. Laukaisevana yksityiskohtana oli elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen siirtyminen suoraan tärkeästä ministerin tehtävästä työnantajien Elinkeinoelämän Valtuuskunnan johtoon. Itse hän ei nähnyt välittömässä siirtymisessä mitään arveluttavaa – sellaista etiikka on.

Etiikka ei ole eksakti tieteen laji vaan historiaan, elämäntilanteeseen ja yhteiskuntaan ehdollisessa suhteessa oleva käsitys oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Päinvastoin kuin kuvitellaan, eettisiä vaihtoehtoja on runsaasti. Ne eivät ole suoraan valittavissa kuin kaupan hyllyltä, vaan niiden sitoutuneisuus ihmisenä olemiseen meidän oloissamme ratkaisee sen ”jalkoterien asennon” mistä näkökulmasta me omaa etiikkaamme rakennamme.

Frankfurtin koulukunnan suuri mestari Erich Fromm on kirjassaan ”Ihmisen osa” (Kirjayhtymä 1965) kuvannut ihmisen eettisiä vaihtoehtoja. Hän erottaa ainakin kuusi erilaista lähestymistapaa eettiseen elämänasenteeseen.

Se keskeisin etiikan laji on Frommin käsitteistössä humanistista etiikkaa. Elämän taitoa, elämän kunnioittamista itsessä, muissa ihmisissä ja elonkehässä ylipäätään; ihmisen nostamista lajiolentona keskeiseen, ratkaisevaan asemaan. Totuus tekee ihmisen vapaaksi; uskalla epäillä ja etsiä ihmisyydelle parempia vaihtoehtoja.

Toisen etiikan lajin, ei niinkään harvinaisen, muodostaa autoritaarinen etiikka. Useimpien kohdalla se tarkoittaa kykyä sopeutua ja olla tottelevainen. Mitalin toisena puolena tässä ambivalentissa eettisessä suhtautumisessa on itsekeskeisyys ja narsismi, muista piittaamattomuus, arroganssi, röyhkeys – ja siihen perustuva etiikka. Elämä on kilpailua, vahvempi voittakoon – niin syntyy myös elinvoimainen yhteiskunta; minä kuulun etuoikeutettujen joukkoon.

Abosoluuttinen etiikka tarkoittaa epäilemättömyyden taitoa. Yhteiskunnallisesti valistumaton ja passiivinen ihminen lienee tunnusomaisin tällaisen eettisen vaihtoehdon kannattaja. Sen aktiiviset muodot voivat johtaa uskomattomiin katastrofeihin, kun epäilykyvytön massa kääntyy tukemaan vaikkapa narsistista, mobbaavaa ja suuruudenhulluja visioita hahmottelevaa johtajaa.

Relativistinen etiikka tarkoittaa sitoutumattomuuden etiikkaa. Ammattiliittojen vaaleissa mukana ovat sosialidemokraatit ja sitoutumattomat, vasemmistoliitto ja sitoutumattomat. Ilmoitustuloilla elävä porvarillisjohtoinen media korostaa sitoutumattomuuttaan. Sitoutumaton toimija – siinä on relativistisen etiikan paradoksi tiivistettynä kahteen sanaan!

Fromm kirjoittaa myös yhteisösidonnaisesta etiikasta, eristäytymisen taidosta. Vetäytymisessä ja hiljentymisessä on varmasti paljon hyvääkin, joskin 40 000 uskovaisen kokoontumisessa ei enää varmaankaan koeta erillisyyden tynnetta. Kun koko yhteisö eristäytyy yhteiskunnasta, voidaan puhua sen sisällä kehittyvästä yhteisösidonnaisesta etiikasta, ”eristäytymisen taidosta”.

Biologiasidonnainen etiikka, ”eläimellistämisen taito” näkyy sekin eettisessä kirjossamme, jopa esimerkiksi vihreän politiikan ääri-ilmiöissä. Tämä primitiivireaktioita, voimaa ja väkivaltaa sisällään pitävä tapa lähestyä elämää näkyy sekin suomalaisessakin yhteiskunnassa. ”Voima on samaa kuin totuus” sopisi ilmeisesti tämän elämäntavan tunnuslauseeksi.

Niin että kun kuntaministeri Virkkunen peräänkuuluttaa myös eettisiä pohtijoita yhteiskuntaelämän rakennetta ja toimintatapoja työstäviin ryhmiin, edessä on valitsijoiden omaan luonteenpiirteistöön ja eettiseen linjavalintaan liittyviä ratkaisuja. Humanistinen etiikka on niistä vain yksi, ei aina niin kovin vahvasti esillä oleva etiikan laji.