maanantai 1. lokakuuta 2012

Poliittista pesäpalloa


Porvarillisen politiikan ytimessä toimivasta Kokoomuksesta syntyy aika-ajoin erikoinen ja päällisin puolin katsoen ristiriitainenkin kuva. Keskeiset kokoomuspoliitikot nostavat vuoronperään esille kärkeviä, hengeltään yhteistä hyvinvointia mitä ilmeisimmin rapauttavia ehdotuksia. Viimeisimpänä tähän erään kuuluu Helsingin terveystoimen kaupunginjohtajan esitys palkattomasta ensimmäisestä sairauslomapäivästä ja sairausajan palkan rajaamisesta 80 prosenttiin. Kysymys on siis palkanalennuksesta, jonka Kokoomuksen puoluevaltuusto näkyy hyväksyneen puolueen viralliseksi tavoitteeksi, vaikka kysymys on työmarkkinoilla sovitusta asiasta.

Tämä ei ole ensimmäinen eikä ainoa asia, jossa elinkeinoelämän Keskusliiton mielen mukaisia aloitteita on yksittäisten kokoomuslaisten vaikuttajien toimesta nostettu esille. Onko kysymys poliittisesta strategiasta? Yksittäinen kannanotto ihmetyttää, kaksi tapausta sopii vielä sattumaksi mutta kolme osoittaa jo tendenssiä jonka takana on mitä ilmeisimmin poliittinen, julkilausumaton strategia.

Kun porvarillinen poliittinen vaikuttaja heittää riskialttiin ja yleisesti irrationaaliksi mielletyn ehdotuksen kehiin, tarttuu puolueeton porvarillinen media mielihyvin uuteen aiheseen ja kutsuu elinkeinolämän tai rahoituslaitoksen edustajan vakuuttelemaan ehdotuksen mielekkyyttä. Päälinjana perusteleissa näyttää olevan se, että kun pankeilla ja yrityksillä menee hyvin ja tulosta syntyy, voi kansakin odottaa yhteisen kakun kasvavan. Se että Euroopan ja läntisen maailman talous on ajautunut konservatiivisen politiikan seurauksena pysyvään kriisiin, ei tunnu hegemoniaa pitävien ajatuksen lentoa haittaavan.

Kun Kokoomus heittää pallon ilmaan ja elinkeinoelämä kutsutaan lyöjäksi, muistuttaa tilanne jossakin määrin pesäpalloa – kuitenkin sillä erotuksella että tässä lukkarin on asettunut sisävuoroa pelaavan joukkueen tukijaksi. Ryhtyvätkö kokoomuslaiset vaikuttajat tähän puuhaan hyvän hyvyyttään, kun tiedossa on mitä ilmeisen ja voimakas vastustava reaktio?

Poliittisesti pehmeän profiilin alla on siis kovia piilokärkiä, jiotka - jos ne viedään puolue-elimiin päätettäviksi - nousevat  näennäisestä pehmoilusta huolimatta virallisen politiikan tavoitteiksi. Puoluejohto kyllä kestää tällaisen ylikävelyn tai jyräämisen, varsinkin jos se on osa julkilausumatonta poliittista strategiaa.

Takavuosien kaappari-instituutiot ja siihen liittynyt yhteispeli yritysmaailman kanssa on saanut poliittisen pohdiskelijan epäluuloiseksi. Oikeastaan sitä odottaa, mistäpäin merkkejä uudesta ja julkilausumattomasta pelin politiikasta alkaa nousta esiin. En oikein jaksa uskoa että porvaripoliitikot näitä ehdotuksia sattumalta ilmaan heittävät. Kyseessä on mitä ilmeisemmin yhteispeli, jossa molempien, elinkeinoelämän uusliberalismin ja sitä tukevan porvarillisen politiikan on tarkoitus vahvistaa hegemoniaansa. Poliittisesti uhkarohkean, kiistanalaisen ja elinkeinoelämän yksiulotteisen strategian tukemisesta on saatava myös palkitsemista. Kysymään vain jää, mitä palkitsemista ja missä muodossa poliitikot voivat tästä yhteispelistä odottaa?

1 kommentti:

Ilpo Rossi kirjoitti...

Tasavallan presidentti on aloitteellaan alkanut hämmentää voimakkaasti sisäpolitiikkaa palkanlaskualoitteiden kautta. Vaikutus näkyy erityisesti työmarkkinatilanteessa. Sopimusten ja lainsäädännön sijasta tässä ollaan siirtymässä charitas-tyyppiseen hyväntekeväisyyspolitiikkaan, joka on perinteinen konservatiivinen tapa suhtautua yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen ja sen puutteiden lievittämiseen. Poliittisen päätöksentekokoneiston ja työmarkkinapolitiikan keskeinen tehtävä on luoda sellaisia rakenneratkaisuja, joilla sekä epäoikeudenmukaisuutta että kansantalouden epävakautta korjataan. Palkkahaitarin oleellinen kaventaminen ja avoimien paklkkataulukoiden käyttö ovat tällaisia keinoja silloin kun rahaa ei ole käytettävissä tai sen määrä on vähenemässä. Suurin maksettava palkka tulisi olla korkeintaan viisi kertaa niin suuri kuin pienin maksettava palkka.