Porvarillisen politiikan ytimessä
toimivasta Kokoomuksesta syntyy aika-ajoin erikoinen ja päällisin
puolin katsoen ristiriitainenkin kuva. Keskeiset kokoomuspoliitikot
nostavat vuoronperään esille kärkeviä, hengeltään yhteistä
hyvinvointia mitä ilmeisimmin rapauttavia ehdotuksia. Viimeisimpänä
tähän erään kuuluu Helsingin terveystoimen kaupunginjohtajan
esitys palkattomasta ensimmäisestä sairauslomapäivästä ja
sairausajan palkan rajaamisesta 80 prosenttiin. Kysymys on siis
palkanalennuksesta, jonka Kokoomuksen puoluevaltuusto näkyy
hyväksyneen puolueen viralliseksi tavoitteeksi, vaikka kysymys on
työmarkkinoilla sovitusta asiasta.
Tämä ei ole ensimmäinen eikä ainoa
asia, jossa elinkeinoelämän Keskusliiton mielen mukaisia aloitteita
on yksittäisten kokoomuslaisten vaikuttajien toimesta nostettu
esille. Onko kysymys poliittisesta strategiasta? Yksittäinen
kannanotto ihmetyttää, kaksi tapausta sopii vielä sattumaksi mutta
kolme osoittaa jo tendenssiä jonka takana on mitä ilmeisimmin
poliittinen, julkilausumaton strategia.
Kun porvarillinen poliittinen
vaikuttaja heittää riskialttiin ja yleisesti irrationaaliksi
mielletyn ehdotuksen kehiin, tarttuu puolueeton porvarillinen media
mielihyvin uuteen aiheseen ja kutsuu elinkeinolämän tai
rahoituslaitoksen edustajan vakuuttelemaan ehdotuksen mielekkyyttä.
Päälinjana perusteleissa näyttää olevan se, että kun pankeilla
ja yrityksillä menee hyvin ja tulosta syntyy, voi kansakin odottaa
yhteisen kakun kasvavan. Se että Euroopan ja läntisen maailman
talous on ajautunut konservatiivisen politiikan seurauksena pysyvään
kriisiin, ei tunnu hegemoniaa pitävien ajatuksen lentoa haittaavan.
Kun Kokoomus heittää pallon ilmaan ja
elinkeinoelämä kutsutaan lyöjäksi, muistuttaa tilanne jossakin
määrin pesäpalloa – kuitenkin sillä erotuksella että tässä
lukkarin on asettunut sisävuoroa pelaavan joukkueen tukijaksi.
Ryhtyvätkö kokoomuslaiset vaikuttajat tähän puuhaan hyvän
hyvyyttään, kun tiedossa on mitä ilmeisen ja voimakas vastustava
reaktio?
Poliittisesti pehmeän profiilin alla on siis kovia piilokärkiä, jiotka - jos ne viedään puolue-elimiin päätettäviksi - nousevat näennäisestä pehmoilusta huolimatta virallisen politiikan tavoitteiksi. Puoluejohto kyllä kestää tällaisen ylikävelyn tai jyräämisen, varsinkin jos se on osa julkilausumatonta poliittista strategiaa.
Takavuosien kaappari-instituutiot ja
siihen liittynyt yhteispeli yritysmaailman kanssa on saanut
poliittisen pohdiskelijan epäluuloiseksi. Oikeastaan sitä odottaa,
mistäpäin merkkejä uudesta ja julkilausumattomasta pelin
politiikasta alkaa nousta esiin. En oikein jaksa uskoa että
porvaripoliitikot näitä ehdotuksia sattumalta ilmaan heittävät.
Kyseessä on mitä ilmeisemmin yhteispeli, jossa molempien,
elinkeinoelämän uusliberalismin ja sitä tukevan porvarillisen
politiikan on tarkoitus vahvistaa hegemoniaansa. Poliittisesti
uhkarohkean, kiistanalaisen ja elinkeinoelämän yksiulotteisen
strategian tukemisesta on saatava myös palkitsemista. Kysymään
vain jää, mitä palkitsemista ja missä muodossa poliitikot voivat
tästä yhteispelistä odottaa?
1 kommentti:
Tasavallan presidentti on aloitteellaan alkanut hämmentää voimakkaasti sisäpolitiikkaa palkanlaskualoitteiden kautta. Vaikutus näkyy erityisesti työmarkkinatilanteessa. Sopimusten ja lainsäädännön sijasta tässä ollaan siirtymässä charitas-tyyppiseen hyväntekeväisyyspolitiikkaan, joka on perinteinen konservatiivinen tapa suhtautua yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen ja sen puutteiden lievittämiseen. Poliittisen päätöksentekokoneiston ja työmarkkinapolitiikan keskeinen tehtävä on luoda sellaisia rakenneratkaisuja, joilla sekä epäoikeudenmukaisuutta että kansantalouden epävakautta korjataan. Palkkahaitarin oleellinen kaventaminen ja avoimien paklkkataulukoiden käyttö ovat tällaisia keinoja silloin kun rahaa ei ole käytettävissä tai sen määrä on vähenemässä. Suurin maksettava palkka tulisi olla korkeintaan viisi kertaa niin suuri kuin pienin maksettava palkka.
Lähetä kommentti