Kolmen A:n keskustelua

Vaalien alla näyttävät puolueemme yhtäkkiä kaikki kovin samanlaisilta; kaikki haluavat demokratiaa, hyvinvointia ja turvallisuutta. Poliittisia vastustajia ei ole, on vain hyviä ja arvokkaita päämääriä. Keskustelussa vanhuspalvelulaista, veroparatiiseista, sairausajan karanteeneista, kuntauudistuksesta tai kunnallisten palvelujen toteuttamisesta – onko politiikalla ja valinnoilla sittenkään mitään väliä?

Koen niin, että pitkän perinteen omaava sosialidemokraattinen liike on tottunut nostamaan tasa-arvo- ja oikeudenmukaisuuslähtökohdistaan esille uusia ja melko konkreettisiakin reformivaihtoehtoja, jota sitten vaalien alla nousevat kunkin puolueen argumentointikielellä poliittisen keskustelun teemoiksi. Kaikki puolueet näytävät vaalien alla niin sosiaalisilta ja demokraattisilta, että melkein luulisi elettävän yksipuoluejärjestelmässä.

Sanankäyttö on kuitenkin väljää: kaikki haluavat uudistaa, kuka mihinkin suuntaan. Palvelut ovat tärkeitä, mutta ei näytä olevan kovin paljon väliä sillä kuka ja miten palvelut tuotetaan. Ostopalvelut ja omana työnä tehdyt ovat kilpailutustilanteessa samalla viivalla.

Median – kokonaisrakenteeltan kaupalliseen suuntaan voimakkaasti kallellaan olevan – tavasta nostaa asioita esille arvokeskusteluun ei tule apuja. Kaikki näyttää vaalien alla sekavalta mössöltä. Vaalijärjestelmämmekään ei korosta arvoja vaan yksilöitä; median esiinnostamat idolit ovat  eturivissä, heidän naamansa tietenkin tunnetaan. Talousasiantuntijat ovat lähes laidasta laitaan pankkien ja suurten talousinstituutioiden palveluksessa, arvokeskustelussa on kieli pidettävä keskellä suuta. Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt, sanotaan.

Ääri-ilmaisuja vältetään, halutaan olla kauniita ja rohkeita, hyviä uudistajia kaiken kaikkiaan. Kuinka on sitten pelättävissä, että ilmaisujen takaa löytyy sittenkin eroja jotka totetettuna vievät vallan eri suuntiin? Hyvinvointia kaikille saattaa tarkoittaa sekä pohjoismaista hyvinvointivaltiota, vahvaa, kansanvaltaista, itse palveluja tuottavaa julkista sektoria – mutta myös täysin yksityistettyä, kaupallistettua, veroparatiisisaarilla kotipesäänsä pitäviä kansainvälisiä yrityksiä, niiden perinteisistä ja usein ihan suomalaisista nimistä huolimatta? Kuntauudistus saattaa merkitä vahvoja, monipuoliseen ja vaativaan palveluun kykeneviä suurkuntia – ja samalla kertaa nykyistä pienten kuntien järjestelmää, jossa yksikin hengityskonepotilas saattaa viedä jo muutenkin heikon kunnallistalouden yhä pahempaan velkakierteeseen.

Kansa on kaikesta huolimatta ottanut kunnalliset, omana työnä tehdyt hyvinvointipalvelut omakseen, arki ja koko yhteiskunta pyörii niiden varassa. Poliittisia intohimoja, intriigejä on, mutta ne kätkeytyvät Arvoitukselliseen, Ambivalenttiin (hämärään) Argumentointiin, jotka tositilanteessa kääntyvät kätkettyjen tarkoitusperien suuntaan. Hyväuskoinen äänestäjä on taas kerran tullut petetyksi ja politiikan ankea maine on samalla tullut uudelleen todistetuksi.

Poliittinen semantiikka on vaikea laji ja kätketyille tarkoituksille on eduksi se, että kansalainen ei kovin tarkasti seuraa ajankohtaista yhteiskunnallista keskustelua.

Ei Suomi tässä lajissa maailman ainoa kansakunta ole. Seurasin viime yönä (4.10. -12) USA:n presidenttivaalien keskustelun ensimmäistä väittelyä kahden pääehdokkaan, demokraattien Obaman ja republikaanien Romneyn välillä. Kieli sielläkin on kuin kuuta osoittava sormi: se ei ole kuu, vaan epämääräisellä tavalla tavoitteita osoitteleva sormi. Päämäärästäkin ollaan vielä yhtä kaukana kuin mitä sormi on kuusta.