Ammattiyhdistysliike kunnallisvaaleissa

Ammattiyhdistysliike ja kunnallisvaalit? Onko niillä mitään tekemistä toistensa kanssa? Saako julkisessa palvelutehtävässä oleva olla maktiivinen myös kunnallispolitiikassa. Voiko yksityisessä palvelusuhteessa  oleva tehtä myös julkista palvelutehtävää?

Myös työntekijöitä kiinnostaa työpaikkojen ja ennenkaikkea oman työpaikan säilyminen. Tulisiko julkisista palvelutehtävistä tässä suhteessa apuja?

Yrityksillä näyttää olevan alan järjestöjen ilmaisujen mukaan julkisella sektorilla tekemistä paljonkin. Ennenkaikkea tämä liityy kuntien palvelutehtävän toteuttamiseen. Yritykset haluavat paitsi päästä mukaan julkisen sektorin palveluntuottajiksi, ne haluavat myös vaikuttaa siihen että yritysten mukaantuloa tukevat voimat ovat vahvasti päätäntäelimissä edustettuna.

Julkisen sektorin työntekijöillä kunnissa ja ylikunnallisissa elimissä on kysymys omasta tehtävästä ja palvelujen suorittamisesta ”omana työnä”. Julkisen sektorin avoin rakenne, laadukkaan palvelun tuottaminen ilman piilotavoitteita – kuten henkilökohtaisen voiton tavoittelua - on selkeä ja eettisesti merkittävä arvolähtökohta. On tältäkin kannalta ymmärrettävää että julkisen sektorin palveluksessa olevat pyrkivät vaikuttamaan vahvan, omana työnä tehtävän rakenteen säilyttämiseen ja vahvistamiseen.

Kun julkinen sektori meillä on myös suuri työllistäjä, olisi kohtuutonta sulkea julkisessa palvelusuhteessa olevat pois esimerkiksi osallistumisesta vaaleihin ehdokkaana ja valituksi tultua päättäjänä. Asiantuntemuksella on varmasti suurta merkitystä, kunhan vain ei päästetä syntymään tilanteita, jossa yhteinen intressi ja yksityinen eduntavoittelu ovat vaikuttamassa yhtä aikaa.

Yksityisen palveluntuottajan rooli edellyttää eettistä valvontaa ja ohjeistusta sekin. Mikäpä olisi parempi paikka näiden arvojen ja toimintastrategian rakentamiseen kuin työpaikkademokratia ja myötämääräämiseen tarkoitetut elimet. Vai onko? Se seikka että kuullessaan sanan yhteistoimintaneuvottelu työntekijät alkavat hyppiä seinille työpaikkansa menettämisen pelossa, kuvaa sitä alennustilaa johon yhteistoiminnassa yrityksissä on ajauduttu. Tällaiselta pohjalta julkisen palvelutehtävän siirtyminen yksityisen palveluntottajan tehtäväksi merkitsee ajautumista anarkiaan.

Yritykselle itselleenkin olisi eduksi se, että yhteyksiä julkiseen sektoriin ja esimerkiksi kunnallisiin päättäjiin pidettäisiin laajemmalla pohjalka kuin yrittäjän itsensä ja strategiseksi kontaktiksi katsotun yksittäisen poliitikon tai puolueen välillä. Asian yhteinen pohdinta yhteistyöelimissä toisi paljon kaivattua avoimuutta ja yhteistä sitoutumista tavoiteltujen hankkeiden toteuttamiseen. Niinpä ammattiyhdistysaktiivit kunnallisissa luottamuselimissä voisivat ottaa tavoitteeksi kunnan ja palveluntarjoajien yhteiset vuosittaisen tilaisuuden, ”palvelumessut” joissa vertailua voitaisiin suorittaa ja kontakteja rakentaa.

Ammattiyhdistysväen aktiivinen ote on senkin vuoksi tärkeää, koska yksityinen palveluntuottaja on hallintorakenteeltaan suljettu ja tietoa yrityksen taloustilanteesta tai varojen sijoittelusta ei ole ilman ponnistelua käytettävissä. On jokseenkin kummallista että yrittäjien omat järjestöt ja taustalla toimivat leijonat, rotarit ja muut todenäköisesti vaikutusvaltaiset lieveliikkeet eivät ole kiinnittäneet näihin eettisiin seikkoihin juurikaan huomiota, ei ainakaan julkisuudessa. Hyväntekeväisyydestä hyvien palvelujen tekemiseen on pitkä matka!

Palveluelinkeinon puolella on siis paljon tehtävää, jotta arvoiltaan arveluttavat käytännöt – kuten verovälttelyn suunniteltu hyväksikäyttö esimerkiksi tällä hetkellä puheena olevan veroparatiiseissa toimimisen muodossa eivät muodostuisi liiketoiminnan valtavirraksi. Suomalainen elämänmuoto arvostaa suoruutta, rehellisyyttä ja vastuunkantoa keplottelun sijasta.

Terve palkkarakenne, suomalaisen sopimuspolitiikan käyttäminen ilman tempuilua palvelusuhteen keskeisenä periaatteena palvelutehtävää suoritettaessa, oikeat henkilöstömitoitukset ja rehti halu yhteistoimintaan ovat niitä ehtoja, jotka vahvistavat yritysten roolia julkisen palveutehtävän potentiaalina suorittajana. Palkat tuovat verotuloja kuntaan ja ostovoimaa liike-elämään, elivoimaa koko yhteisöön.

Jos tähän ei päästä eivätkä käytännöt ole selviä tarjouskilpailun tuloksia ratkottaessa, oikea vaihtoehto – vaikka se kilpailutilanteessa näyttäisi kalliimmaltakin - on työn tekeminen ja palvelun tottaminen julkisen hallinnon omana työnä. Se taas edellyttää huimaa ponnistusta julkiselta sektorilta itseltään niin hallinnollisesti, taloudellisesti kuin toimintakäytännöissäkin.

Poliittista tahtoa ja voimaa oman rakenteen vahvistamisen hankitaan kunnallisvaaleissa. Niin se vain on.