Vapaa kettu vapaassa kanatarhassa

EK on julkaissut oman strategiansa Eva-raportissaan koskien palvelujen tuottamista julkisen sektorin itsensä, yritysten ja erilaisten palveluja tuottavien yleishyödyllisten yhteisöjen toimesta. "­Pal­ve­lut au­ki! – Vii­si vaa­ti­mus­ta kun­tauu­dis­tuk­sel­le" -ra­port­ti ha­luaa ni­men­sä mu­kaan ava­ta kun­ta­lais­ten pal­ve­lut kil­pai­lul­le ja mur­taa kun­tien mo­no­po­lin nii­den tuo­tan­nos­sa.

Vaikuttaa siltä että ainakin Kokoomusta ja sen ministereitä painostetaan kovasti adoptoimaan EK:n palvelujen tuottamisstrategia. Ajatuksen hyväksyminen ei ole kaukana myöskään Keskustapuolueen aikaisemmista poliittisista linjanvedoista - yhteistoiminta yritysten kanssa ehti jo edellisellä vaalikaudella poikia koko joukon raastupaan johtaneita hankkeita. Miesmuisti on tunnetusti kaksi viikkoa ja siksi on aika tyrkyttää kansalle uudelleen yritysystävällistä strategiaa ei ainoastaan palvelujen tuottamiseksi, vaan myös voittoa tavoittelevan yritystoiminnan mahdollistamiseksi julkisilla palvelumarkkinoilla.

Kun tiedossa on että elinkeinoelämän strategisia suunnitelmia ei voida eikä haluta suoralta kädeltä ainakaan porvariston leirissä tyrmätä, joutuvat kunnallisvaalien jälkeen muodostuneet uudet kunnanvaltuustot ja kuntien hallintoelimet ottamaan konkreettisesti kantaa siihen, millä tavalla palveluja kunnissa ja niiden yhteistoiminnassa tuotetaan. Yritysten ja julkisen sektorin yhteistoimintaa ei ole saatettu korruptiouhasta ja maasuttamismahdollisuuksista huolimatta sellaiselle tasolle, että se vastaisi palvelutoiminnan edellyttämässä yhteistyössä vaadittavia eettisiä normeja. Sitä ei taideta tehdä tässäkään raportissa.

Omana työnä palvelujen tuottaminen tapahtuu ainakin periaatteessa avoimen kunnallisen hallinnon alaisuudessa. Uusilla valtuutetuilla tulee olemaan uskomattoman vaativa tehtävä saada virkakoneisto valmistelemaan myös omana työnä tehtävää vaihtoehtoa siitäkin huolimatta että se parhaiten vastaa demokratian, avoimuuden ja kustannusten kasvun omissa käsissä pitämisen tärkeitä periaatteita.
Kuntien yhteistoimintaan perustuvassa mallissa hankkeet jäävät melkeinpä säännönmukaisesti hallintohimmeleiden organisoitavaksi jolloin yhteys kunnalliseen demokratiaan käytännössä katkeaa. Pienten kuntien yhteistyössä päätöksenteko voi muuttua poliittisesti täysin yksipuoliseksi - siinä julkilausumaton mutta keskeinen Keskustapuolueen päiväuni.

Julkisen ja yksityisen sektorin suhteen vallitsee muutamia suuria periaatteellisia väärinkäsityksiä. Kun puhutaan avoimesta sektorista, tarkoitetaan yksityistä yrittämistä. Julkinen sektori on tässä katsannossa ollut suljettua - sinne ei yksityisellä palvelutuotannolla ole ollut pääsyä. Jos suljettua rakennetta pidetään paheena, on syytä katsoa palvelutuotannon rakenteita entistä kokonaisvaltaisemmin. Hallinnollisesta näkökulmasta nämäkin arvot näyttäytyvät toisella tavalla: yksityinen sektori on suljettua ja läpinäkymätöntä, julkinen hallinto edustaa avoimuutta, transparenssia ja demokratiaa. Näiden asettaminen kilpailutuksessa samalle viivalle merkitsee hallinnollisesti epädemokraattisen ja suljetun yhtäällä ja kansanvaltaisen ja transparenssin toisaalla kokemista  samanarvoisina.

Euroopan Unioni on jo kuitenkin peruskirjassaan asettunut  tiukasti demokratian puolustamisen ja tukemisen kannalle. Kun siis Unionin kilpailutussääntöjen perusteella vaaditaan kilpailuttamisen pakkoa esimerkiksi kunnallisten palvelujen tuottamisessa, uhmataan tietoisesti kansalaisten demokratialle asettamia vaatimuksia sekä hallinnollisesti että myös verovarojen käytön näkökulmasta. Kansalainen ei koe oikeudenmukaisena sitä, että hänen palveluihin suuntautuvista odotuksistaan ja julkisten palvelujen arvostuksesta ryhdytään nyhtämään myös liikevoittoja yrityksille. Laajat kaupalliset - usein jo kansainväliset - palveluyritykset vievät veroeuroista osan omien tiliensä katteeksi ja siinä mielessä ne ovat lopullisesti pois itse tuotettavasta palvelusta.

Toinen suuri väärinkäsitys koskee säästämistä. Hyvinvointivaltion kulujen vähentäminen on säästöä yksityiseen kulutuksen yhteisten palvelujen kustannuksella. Olisi aika saattaa yhteisöllisen säästämisen ajatus kunniaan, jolloin säästämisellä tarkoitetaan yhteisten voimavarojen kartuttamista eikä niiden vähentämistä. Vahva julkinen sektori muodostaa toimivan puskurin markkinoiden heilahteluja ja globaalin talouden epävarmuuksia vastaan. Sinne sijoitetut varat kiertävät vuoden aikana monessa kukkarossa ja tuottavat yhdessä päätettyjen palvelutehtävien muodossa välitöntä laatua elämään ja tarjoavat lisääntyvän pääoman kierron kautta toimintamahdollisuuksia myös yritystoiminnalle.

Kansalaisjärjestöjen rooli palvelujen tuottajana on jossakin määrin erilainen kuin varsinaisen yritystoiminnan. Jo sääntöjensä perusteella ne rajaavat voitontavoittelun pois toiminnastaan ja perustavat toimintansa arvoihin ja aatteeseen myös palvelutehtävää suorittaessaan. Yhdistyslaki velvoittaa niitä demokraattisiin käytäntöihin omassa toiminnassaan. Tässä suhteessa ne muodostavat arvokkaan lisän kansalaisten suunnasta tulevalle mielipiteenmuodostukselle, yhteistoiminnalle ja kasvulle vastuunottoon. Järjestöjen pakkoyhdistäminen ja kilpailuttaminen sekä keskenään että yritysten kanssa tuhoaa tehokkaasti järjestöjen aatteellista arvopohjaa.

Valtuustojen ja kunnallisten hallintoelinmten uusiutuminen kunnallisvaalien seurauksena on tietenkin kuntien elinvoimaisuuden kannalta tärkeää, kunhan ei unohdeta sitä että uusi päättäjäsukupolvi on kasvatettava eettisesti vahvaan kansanvaltaiseen ajattelutapaan puoluekannasta riippumatta. Olisi suuri vahinko jos uudet valtuutetut joutuisivat taloudellisten pakkojen edessä heittämään sisällölliset odotukset ja ajatukset tien poskeen. Silloin jotakin aivan olennaista  putoaa pois kunnallisesta itsehallinnosta. 

Ainakaan HS:n uutisen (Helsingin Sanomat, kotimaa 22.8. 2012) mukaan yritystoiminnan luomasta korruptiouhasta ei puhuta mitään. Ei ilmeisesti myöskään siitä, että EVA:n raportti perustuu selvästi markkinaliberalistisille odotuksille, jotka ovat saattaneet koko läntisen maailman talouden kaaokseen. Uudet kunnallisvaltuustot ja kunnalliset toimielimet joutuvat siis selvittelemään sitä, miten kunnallinen demokratia selviää siitä, jos ja kun vapaan kilpailutalouden kettu päästetään  kuntayhteisön kanatarhaan.