Perälauta on auki!

Euroopassa on herättänyt huomiota Suomen hallituksen vaatimus Espanjalle Euroopan väliaikaisesta vakausrahastosta (ERVV) annettavan lainan vakuuksista. Eli mm. Saksassa on epäilty Suomen harkitsevan eroa eurosta, jos erillisvakuuksia ei Suomen lainaosuudelle saada.

Valtionvarainministeri ja SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on useampaan kertaan näissä molemmissa ominaisuuksissa vakuuttanut että Suomi on itse asiassa hyötynyt euron mukana tulleesta vakaudesta eikä kritiikki kohdistu tähän maksuvälineeseen, vaan harjoitettuun politiikkaan vakauden saavuttamiseksi Euroopassa.

Kun Suomi siis vaatii vakuuksia nyt Espanjan tapauksessa lainaosuudelleen, kysymys on Suomen hallituksen epäsuorasta kriittisestä ilmaisusta harjoitetun vakauspolitiikan suhteen. Vaatimus vakuuksien saamisesta ERVV:n lainoille päätettiin tiukan väännön jälkeen hallitusneuvotteluissa. Tämä on se selkänoja, jonka varassa valtionvarainministeri Urpilainen neuvotteluja Espanjan kanssa ryhtyy käymään.

Vakuuksien vaatiminen tuotti Kreikan tapauksessa jo tulosta; erillistilille on jo maksettu ilmeisesti yli kymmenkertainen määrä verrattuna siihen, mitä Suomi aikoo vuonna 2013 sijoittaa vaikean nuorisotyöttömyyden puskuroimiseen yhteiskuntatakuuksi nimitetyn toimenpidekokonaisuuden muodossa.

Suomen kannalta tämä on toistaiseksi Euroopan talouskriisissä ainoa sellainen elementti, joka toimii sosialidemokraattien visioiden suuntaisesti. Ainakin osa annettavasta lainasta muuttuu vakuuksien kautta yhteisten voimavarojen kartuttamiseksi. Nämä varat ja niiden sijoitustuotot ovat myöhemmin käytettävissä reaalitalouden tukemiseen. Miten se aikanaan tapahtuu, on tietenkin tärkeä poliittinen linjakysymys. Uskoisin sosialidemokraattien hakevan silloinkin voimavaroja avoimen ja kansanvaltaisen julkisen hallinnon ja palvelujen laadulliseen ja määrälliseen parantamiseen.

Suomi ei siis tältä osin aja entisen sontakuskin tapaan ”perälauta auki”, jolloin arvokas voimatekijä muuttuu siisteyttä ja liikkumista haittaavaksi mieliharmiksi. Manner-Euroopassa näyttää tässä suhteesssa vallitsevan irrationaali toiveikkuus, jota valtamedia sielläkin lähes yhteen ääneen toitottaa. Kun 172 arvostettua saksalaista taloustieteilijää esitti pari päivää sitten julkisen hätähuudon EU:n huippukokouksen avattua syntymässä olevan pysyvän vakuusrahaston periaatteessa myös pankkien tukemiseen, syytti saksalainen valtionvarainministeri Schäuble asiantuntijajoukkoa tarpeettomasta ja riskialttiista pelottelusta, esittämättä kuitenkaan itse asiaan uusia perusteluja. 

Täysin selvää on että pysyvä vakausmekanismi ei tuhatmiljardisesta volyymistaan huolimatta riitä lähellekään kattamaan pankkien valtavaa, julkisen sektoriin verrattuna ainakin nelinkertaista velkataakkaa, Pankit eivät itse ole ottaneet askeltakaan tukeakseen toinen toisiaan kriisitilanteissa, vaan heti on huudettu valtiota ja kansalaisia ottamaan vastuuta tämän tärkeän rahoitusoinstrumentin hengissäpysymisestä. Kun tiedetään, että omaisuudensuoja – myös pankkien omistajatahojen suhteen – on selvästi vahvempi kuin takaajina toimivien valtioiden, merkitse se hätätilanteessa ensisijaisen vastuun siirtymistä valtioille.

On asetuttu jyrkästi vastustamaan tähän saakka ainoaa ”virallista” eurobondimallia, jossa valtiot ottaisivat yhteisvastuuta toisen euromaan veloista. Nyt kuitenkin avataan koko tulossa oleva pysyvä vakausmekanismi pankkijärjestelmän tukemiselle. Käden käänteessä ja ilman mitään julkista keskustelua avattiin uusi väylä markkinaliberalismin tukemiselle - samalla kun reaalitaloutta tukevia Euroopan sosialidemokraattien ja sosialistien ehdotuksia viivytellään ja painetaan marginaaliin.

On kai vielä kerran sanottava, että julkisen sektorin alasajo säästövaatimuksilla samalla kun ovia avataan markkinoiden toiminnalle ilman säätelyä, on se itseaiheutettu taloudellinen sairaus, kehäpäätelmä, joka maanosaa ja läntistä pääomakulttuuria meidän aikanamme vaivaa. Ajetaan perälauta auki tavalla joka näyttää vievän Euroopan pysyvään, monikymmenvuotiseen kurimukseen. Tämä kaikki tapahtuu ideologisin perustein, koska markkinatalous mielletään itseohjautuvaksi ja omia virheitään korjaavaksi järjestelmäksi. Reaalitaloudesta irtautumisen myötä tämä periaate ei näytä kuitenkaan uhkapelimaailmassa enää toimivan.

Jo vuosituhannen alussa itävaltalainen taloustieteilijä Stephan Schulmeister kuvasi tämän uuden ilmiön teoreettista pohjaa ja sen itseaiheutettua, tuhosuuntaista, alaspäin vievää kierrettä, jossa hoitotoimenpiteet muodostuvat kierrettä kiihdyttäväksi tekijäksi. Olen referoinut tätä vuosituhannen alun yhtä merkittävintä analyytikkoa aikaisemmissa blogeissani. Käy vilkaisemassa blogiokirjoitustani ”Rupinen hedelmä”, kirjoitettu maaliskuussa 2012.