Musta lippu horisontissa?

Huhtikuun 23. päivä 2012 ilmestynyt saksalainen aikakauslehti Der Spiegel julkaisi mielenkiintoista analyysia maanosamme keskeisessä veturimaassa nopeasti esiinkasvaneesta poliittisesta liikkeestä, nimittäin Piraattipuoluleesta. Kysymys ei ole mistään vähäisestä ilmiöstä, vetäähän tämä puolue paikka paikoin saman verran tai jopa enemmän kannattajia kuin esimerkiksi Saksassa poliittisesti vahva vihreä liike.

Lehden piratismia käsittelevällä otsikolla ”Avanti dilettanti” (Eteenpäin harrastelijat) on sekä kielteinen että myönteinen merkityksensä. Kielteisessä ja vähättelevässä mielessä diletantti on Wikipedian mukaan ”epäpätevä henkilö, jonka tietämisen taso on pinnallista ja diletantismi nähdään osaamattomuutena tai aloittelijamaisuutena”. Sanan myönteisessä merkityksessä ”diletantin positiivinen määritelmä korostaa harrastelijamaisuutta voimavarana ja innovatiivisuuden mahdollistajana. Diletantismi merkitsee tällöin mahdollisuutta tietoon, joka ei ole ammattilaisuuden tai asiantuntijuuden leimaamaa tai kapea-alaista, eikä välttämättä mukaile rahataloutta tai asiantuntija-instituutioita. Positiivisessa määritelmässä diletantti assosioituu erityisestä tietämyksestään huolimatta terveeseen järkeen, laajaan yleissivistykseen, vilpittömään sitoutumiseen ja taloudelliseen riippumattomuuteen. Usein positiivinen määritelmä tuokin selvästi esille käsitteeseen liittyvän vahvan poliittisen latauksen; diletantti voi asemastaan käsin kyseenalaistaa voimassaolevia valtasuhteita ja totuttuja käytäntöjä”.

Poliittisena liikkeenä piratismiin sopii Der Spiegelin otsikointi hyvin; piratismi kiinnostaa nuoria aikuisia, korkeakouluasteisen koulutuksen saaneita, itsenäisessä asemassa olevia ja erikoista kyllä, poliittisesti muutoin nukkuvaa, passiivista kansalaista. Poliittisesti piratismi näyttäisi rokottavan ainakin Berliinissä vihreitä, sosialidemokraatteja ja sikäläistä vasemmistoliittoa, Linkeä.

Liike on noussut poliittisena liikkeenä nopeasti pinnalle, erään sen johtajan ilmaisun mukaan samalla tavoin kuin kansallissosialismi 1920-30 -lukujen taitteessa. Ilmaisussa on viitteitä myös siihen, että tämä ensisijaisesti internetissä tapahtuva poliittinen aktivismi vetää puoleensa myös nuoria äärioikeistolaisia, siis natsihenkisiä toimijoita.

Poliitisen piratismin myönteisiin puoliin voidaan laskea sen yritys voimistaa vapaata, omaehtoista ja rajoittamatonta kansalaistoimintaa. Kuten Euro-parlamentin äskettäinen ACTA-äänesyts osoittaa, markkinoilla on tarve ja sinnikäs pyrkimys rajoittaa paitsi piratismia, aineistojen kuten musiikin, videoiden ja muun muuten maksullisen materiaalin kopiointia ja uudelleenkäyttöä netissä. Kysymys on paitsi tekijänoikeuksista, myös ansaintamahdollisuuksista ja ylipäätään internetin valjastamista markkinoiden tarpeisiin.

Internet on kuitenkin avannut valtavasti mahdollisuuksia vapaaseen ja avoimeen tiedonvälitykseen, julkaisemiseen ja täysin uuteen tietoisuuteen. Uuden sukupolven aktivistit haluavat tämän vapauden ja ajankohtaisuuden säilyvän edelleen – ja sillä on siis myös Euroopan parlamentin päätöksellä saatu tuki takanaan. Tiedossa on myös, että veljen vartijoita löytyy myös kansanvaltaisista liikkeistä; usein se pukeutuu muotoon vaatimuksena omalla nimellä kirjoittamisesta ja ilmaisemisesta. Uusi sukupolvi ei halua olla vanhojen rakenteiden ja ajattelutapojen rakentamassa veljeyden vankilassa. Piraatit esiintyvätkin hyvin usein nimimerkin suojissa jopa toimiessaan omassa puolueessaan.

Rajalinjausta käydään siis edelleen, sillä vapaudella on internetissäkin kahdet kasvot. Luovan toiminnan tekijöillä on oikeus suojata tuotteitaan ja saada niistä asianmukainen korvaus, sitä kai voidaan pitää selvänä. Tohtorinväitöskirjan tekeminen kopioimalla internetin lähteistä ei ole sallittua eikä muukaan lainaaminen lähdettä mainitsematta. Kuten vihakirjoituksista ja myös poliittisesta mobbaamisesta tiedetään, internet ei vapauta ihmistä, alistavasta, hamuavasta ja vallanhaluisesta, väkivaltaisesta tai muuten satuttavasta ja epäproduktiivisesti kaavautuneesta  luonteenlaadusta. Poliittisena liikkeenä piraattipuolue on taipuvainen jäämään uudenlaiseksi kaappari-instituutioksi, joka yrittää rakentaa online-demokratiaa ja väittää siksi olevansa uusi, merkittävä voima.

Netin kauta tapahtuvalla välittömällä aktivismilla on Der Spiegelin mukaan muitakin heikkouksia. Kaikilla ei ole aikaa eikä halua istua jatkuvasti tietokoneen ääressä osallistumalla loputtomiin ja usein vailla asiasisältöä oleviin ”poliittisiin” keskusteluihin. Työelämässä olevat produktiiviset kansalaiset ovat netin kautta tapahtuvassa poliittisessa online-toiminnassa sivutekijöitä, vaikka he työpanoksellaan luovat samaan aikaan todellisia arvoja. Päätöksenteko ja ohjelmien laatiminen avoimessa tilassa ei ole niitä kaikkein helpoimpia tehtäviä. Ja kuten arvata saattaa, piraateiltakin – kuten muiltakin populistisilla aaseilla ratsastavilta - puuttuvat usein ne konkreettiset vaihtoehdot, joilla maailmaa muutetaan paremmaksi. Poliittinen piratismi on sekin osoittautumassa merirosvolaivaksi, joka taivaanrannassa näyttää viattomalta ja tavanomaiselta alukselta, mutta jossa lähemmässä tarkastelussa liehuukin anarkistihenkinen, pääkallokuvioinen musta lippu. Ainakin Saksassa se näkyy ampuvan reikiä ainakin punavihreiden oranssiin aatejaalaan.

Voisi sanoa, että SOME – sosiaalinen media – on antanut uudenlaisen mahdollisuuden mielipiteenilmaisuun ja tiedonvälitykseen. Tässä mielessä sillä on paljon, joissakin tapauksissa ratkaisevaakin merkitystä. Se ei kuitenkaan korvaa sitä sosiaalistumis-, aktivoitumis- ja vastuunottoprosessia, joka tapahtuu ihmisten välittömässä kohtaamisessa kansalaistoiminnassa.