Tehtävä talousjohdolle

Kunnallisvaalit lähestyvät, mukana on paljon uusia ehdokkaita ja uusia valtuutettujakin on vuodenvaiheessa varmaan runsaanpuoleisesti aloittamassa uutta tehtävää. Jo vaalikamppailun aikana on tullut kehiteltyä teemoja ja esiteltyäkin niitä, mutta aina on noussut vastaan kysymys: mistä rahat? Millä resursseilla? Kuinka uudistus rahoitetaan?

Kuntien taloudellisesta tilanteesta saattaa nuorelle ja uudelle valtuutetulle ylipäätään tulla ensimmäinen lannistava kynnys, jossa kuvitelmat uudistuksista joudutaan työntämään taka-alalle. Voisin kuvitella ensimmäisten uusien valtuustojen preppaustilaisuuksien keskeisenä teemana olevan kunnan taloudellisen tilanteen, sen tasapainottaminen, säästämistarpeet ja prioriteettien asettaminen vallitsevien tosiasioiden pohjalta.

Juuri tämä on se tuleva tilanne jossa sormi tahtoo mennä yhdeltä jos toiseltakin kummastuksen suuhun. Eikö mitään siitä uudesta ja tarpeellisesta jota vaalikamppailun aikana on jo suunniteltu, kyetäkään toteuttamaan? Pelkkiä säästöjä karsimista, raastavaa realismia?

Kun julkisen talouden rahoituspohjasta puhutaan, on verojen ja maksujen ohella puhuttu varsin vähän muista mahdollisista rahoitusinstrumenteista. Voisiko sellaisia ylipäätään olla olemassa?

Se on tiedossa että suomalaiset ovat valmiita maksamaan veronsa hyvinvointiyhteiskunnan pystyssäpitämiseksi. Veroprosentit ovat jo nyt korkealla, hyvällä pohjoismaisella tasolla, tekisi mieli sanoa. Mutta rajansa kaikella. Ei uusi valtuutettu voi lähteä ensimmäiseksi verojen ja maksujen korottamisesta puhumaan.

Meille kaupataan pörssiosakkeita, rahastosäästämistä, uusia odotusarvoihin perustuvia tuotteita. Odotukset ja lupaukset ovat usein suuria, sellaisiinhan ostopäätös useimmiten pankin tarjoaman kahvikupposen ääressä perustuu. Suuria ovat olleet tavallisen yksityissäästäjän pettymyksetkin, kun katselee tilannetta koko Euroopan tasolla.

Voitaisiinko kuntien rahoituksen tueksi ja vaihtoehdoksi pörssijoittamiselle luoda omia rahoitusinstrumentteja, vaikkapa joukkovelkakirjalainoja? Sellaisiahan on jo olemassa, tosin kuntarahoitus toimii itse sijoitusyhtiönä ajatellen julkisen hallinnon rahoittamisen ohella myös omaa menestystään. Kun kunnan rahoitustarve on tässä ensisijaista, tulee kysyä: voisiko kunta itse laskea liikkeelle oman, projekti- tai toimialakohtaisen joukkovelkakirjalainan?

Kunnilla on yleensä maa- ja kiinteistöomaisuutta runsaasti, joten kyllä kunnissa vakuuksia riittää joukkovelkakirjalainan liikkeellelaskemiseksi. Keskeinen tekijä on kuitenkin kunnan oikeus kantaa veroa. Kahdenkymmenen prosentin ”pylläysoikeus” kuntaveron muodossa merkitsee lisätuloa jokaisesta kunnan alueella työllistetystä. Tiedossa on, että kuntien tarjoamat tehtävät ovat työvaltaisia, valtaosa hankkeiden rahoituksesta menee palkkoihin, siis työllistämiseen. Raha kiertää vuoden aikana monessa kukkarossa ja kassassa, työllisyydellä ja sen parantamisella on valtava voima. On oikeastaan ihme että tätä dynamiikkaa ei ole nykyistä enempää tutkittu.

Voisiko kunta itse laskea liikkeelle projektikohtaisen, pysyväksi rahoitusinstrumentiksi tarkoitetun velkakirjan? Voisiko kunta tältä osin toimia itse omana pankkinaan? Nämä ovat asioita jotka pitää selvittää ja joita sietäisi kokeilla. Uusi valtuusto voisi antaa kunnan rahoitusjohdolle ensi töikseen tehtävän vaikkapa sadan euron suuruisen nuorisotakuubondin, vanhustenhuoltobondin, sosiaaliturvabondin tai rakennushankebondin liikkeellelaskemiseksi. Bondi tarkoittaa tässä määräkokoista joukkovelkakirjayksikköä, joka olisi vapaasti ostettavissa ja jolle kunta maksaa pankkikorkoa korkeampaa korkoa. Motiivina tällaisten bondien ostamiseen on hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen rahoittaminen ja uuden dynamikan saattaminen liikkeelle julkisissa palveluissa.

Vaalikamppailun aikana olisi jo etukäteen tärkeää selvittää, mitkä puolueet ovat ylipäätään valmiita julkisen sektorin vahvistamiseen ja yhteisen säästämisen kasvattamiseen uusilla rahoitusinstrumenteilla. Samaa tarvetta dynaamiseen toimintaan löytyy varmati muistakin kunnallisvaalipuolueista, mutta ei varmastikaan kaikista.

Vain yksi esimerkki: nuoret pitäisi saada hallituksen valmisteleman valtakunnallisen nuorisotakuun hengessä nopeasti työn syrjään kiinni. Huoli nuorten tulevaisuudesta painaa meidän kaikkien mieltä. Eikö tähän hankkeeseen kannattaisi kuntabondin, uuden rahoitusinstrumentin muodossa panostaa?

Kun uusi valtuutettu siis joutuu kunnan taloudellisen todellisuuden kanssa vastakkain, olisi hyvä olla suunnitelma valmiina uusien vaihtoehtojen löytämiseksi. Jo etukäteen tulisi hakea kavereita myös muista valtuustoryhmistä ennenkuin aloitekyvyttömyys ja omaan ryhmään sulkeutuminen pääsee uudessa valtuustoryhmässä vallan päälle.

Hyökkäys on paras puolustus, sanotaan. Aloitteellisuus ja rohkeus vaatia uusia lähestymistapoja on luonnollinen osa ainakin uuden valtuutetun elämänasennetta – yli puoluerajojen. Yhteistä sektoria on vahvistettava. Siksi kunnan talousjohdolle on asetettava myös tehtäväksi työstää uusia, dynaamisuutta ja todellista toivoa luovia rahoitusinstrumentteja. Projektikohtainen kuntabondi, määräkokoiseen yksikköön pohjautuva joukkovelkakirjalaina voi olla yksi varteenotettava vaihtoehto.

Sopiiko tällainen myös kuntayhtymään tai muihin kuntien yhteisiin hallintohimmeleihin? No ei sovi, koska niillä ei ole veronkanto-oikeutta eikä riittävästi omaa omaisuuttakaan. Bondin voi laskea liikkeelle vain veronkanto-oikeudella varustettu yhteisö.

Kunta on juuri sellainen.