Euroopan Unionin ilmasto-ohjelma ja sen rahoitus

Päivän Helsingin Sanomat raportoi Euroopan Komission 14.1. 2020 julkaisemasta, vuoteen 2050  hiilineutraaliin Eurooppaan pyrkivästä ilmasto-ohjelmasta ja sen rahoituksesta. Kansalaisella lienee oikeus ja velvollisuus esittää tähän ohjelmaan ja sen toteuttamiseen liittyviä kysymyksiä.

Kun hiilivoimaloita ja muita ilmaston kannalta haitallisia energiantuotantomuotoja ryhdytään uusimaan, niin millä tavalla suhtaudutaan yksityisiin energiantuottajiin? Sisältyykö niiden poistamiseen kilpailukyvyttömäksi käyneelle 'markkinalle' sille luonnostaan kuuluva taloudellinen riski? Miten uusien ilmastoystävällisten tekniikoiden käyttäjät valitaan voimassaolevien kilpailusäännösten puitteissa? Voiko jäsenvaltio saada Euroopan Unionin tukea kansalaisille tarpeellisen energian tuotamiseen uusilla ilmastoystävällisillä keinoilla? Voidaanko tähän äärimmäisen tärkeään hankkeeseen käyttää talous- ja rahapolitiikan moderneja sovellutuksia,  joiden mukaan keskuspankki - tässä tapauksesa EKP -  voi Komission linjausten pohjalta omilla päätöksillään ja kirjanpidolla rahoittaa näitä kiireellisiä ja  tarpeellisia hankkeita? Miten suhtaudutaan uusiin, hiilidioksiidipäästöjen kannalta erittäin kilpailukykyisiin pieniin ydinreaktoreihin, jotka ovat nykytekniikalla entistä turvallisempiua ja jotka voivat käyttää polttoaineenaan myös vanhojen ydinvoimaloiden jopa plutoniumpitoista ydinjätettä (der Spiegel  nr. 51/2019)?

Pitäminen kiinni erittäin kilpailukykyisen markkinan periaatteesta (Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3) EU:n ilmastopolitiikka tarkoittaisi rakentamista markkinaratkaisujen varaan.
Hiilivoimaloiden ja muiden päästöjä aiheuttavaan tekniikkaan perustuvien laitosten alasajoon pakotetut yksityiset energiantuottajat voisivat ilmeisesti vedota voimassaoleviin vapaakauppasopimuksiin ja vaatia niiden sisältämissä erityistuomioistuimissa valtioilta, siis veronmaksajilta,  huimia korvauksia menetetyistä, odotusarvoisesti vuosikymmeniksi arvioiduista tuloista. Tällaisista tapauksista on jo esimerkkejä ja ratkaisuja olemassa. Ilmastokysymyksiä tärkeämmäksi tekijäksi kansainvälisissä yrityksissä saattaa  noudts globaalin yhteiskuntavastuun sijasta yritysvastuu ja sen keskeinen motiivi, voiton tavoittelu.

Kansanvaltainen, demokraattinen ja hyvinvointivaltiota palveleva ratkaisu olisi uusien energiavoimaloiden rakentaminen demokraattisen valtion varaan - mutta juuri tämä vaihtoehto on Euroopan Unionin konsolidoiduissa peruskirjoissa nimenomaan estetty. Kielto on ehdoton eikä jäsenvaltio tai sen viranomainen saa perussopimuksen lojaalisuusperiaatteiden mukaan edes esittää tällaista kysymystä.

Vaatimuksen peruskirjojen avaamisesta voi esittää ainoastaan kansalaisyhteiskunta, joka järjestöjen ja kansalaisaktivismin muodossa hakee kestävää, tulevaisuuteen suuntautunutta ratkaisua. Kuitenkin esimerkiksi Saksassa tällaisia järjestöjä - esimerkkinä Saksan Attac - uhataan valtionavun ulkopuolelle sulkemisella, koska niitä pidetään väärällä tavalla poliittina toimijoina.

Alustavien suunnitelmien mukaan Euroopan Investointipankille on asetettu tärkeä tehtävä ilmastomuutoksen torjumisessa - on puhuttu jopa 1000 miljardin euron panostuksesta suhteellisen lyhyellä aikavälillä ilmastonsuojeluun hiilineutraaliin energiantuotantoon pääsemiseksi. Euroopan Investointipankki toimii kuitenkin EKP:n alaisuudessa ja noudattaa investointipolitiikassaan täsmälleen samoja peruskirjan sääntöjä kuin talouspolitiikasta vastaava komissio ja rahapolitiikkaa toteuttava EKP. Sopinee kysyä: miten käy kansanvaltaisen, parlamentaarisen valtion tässä hiilineutraalisuutta tavoittelevassa muodonmuutoksessa?

Saksa on hyvää vauhtia luopumassa ydinvoimasta ja siellä keskustelu uudentyyppisen, vihreää ajattelua voimakkaasti tukevan uuden ajan ydinteknologian käyttämisestä näyttää mahdottomalta. Komission ympäristöohjelma näyttää tässä asettuvan yksiselitteisesti Saksan omaksumalle kannalle samaan aikaan kun USA, Kanada ja Kiina satsaavat voimakkaasti pienten, sarjaan rakennettavien ydinenergiaa tuottavien, jopa ydinjätteitä polttoaineena käyttävien reaktoreiden kannalle. Jopa Suomessa tällaisia SMR-nimellä kulkevia hankkeita on vireillä. Niiden tuottama energia olisi hinnaltaan hyvin lähellä aurinko- ja tuulivoimalla tuotettua energiaa ja samoin lähes päästötöntä.

30-vuotisen sodan taisteluista

Voi olla että olen tehnyt turhaa työtä, kun olen tutkinut kolmikymmenvuotista sotaa ja siihen liittyviä tapahtumia. Oman sukututkimukseni kannalta taustalla on merkittävä kysymys: millä perusteella sukumme varhaisin tiedossa oleva "kanta-isä", Brusius Matinpoika sai 1640-luvulla - ja mahdollisesti vähän aikaisemminkin kruunun torpan Liesveden ja Ukonjärven väliseltä kannakselta nykyisen Hankasalmen ja Konneveden rajamailta,  siihen maailmanaikaan Rautalammin pitäjästä? Rautalammin Rossien sukututkimus on - sinänsä erittäin ansiokkaasti - seurannut kirkonkirjoihin, käräjäpöytäkirjoihin, nimihistoriaan ja ja maanomistussasiakirjoihin perustuvia dokumentteja. Näyttää mielestäni edelleenkin siltä, että 1600-luvun alkupuolella sukuhistoriassamme on vielä selvittämättömiä aukkokohtia.

Rautalammin Rossien sukututkimusta teki alkuvaiheessa tohtori Lieslahti ja hänen selvitystensa mukaan Rautalammin Kimingillä, nykyisellä Viitasaaren Suovanlahdella oli Silon talon alustalaisena Rossi-niminen perhe jo 1500-luvun lopulla. Tri Jalkasen 1900-luvun alussa tekemän Pohjois-Savon historiaa tohtorinväitöskirjatasoisen tutkimuksen mukaan Rautalammin pohjoisosista kootut ruodut otettiin mukaan hämäläisten joukkojen kanssa Turkuun ja sieltä edelleen kolmikymmenvuotiseen sotaan. Pitäjän eteläosien ruodut vietiin Viipuriin ja sieltä edelleen Baltiaan  taistelemaan isänmaan eli Ruotsin kruunun puolesta.

Oliko Brusius Rossi mukana kolmikymmenvuotisessa sodassa? Tämä kysymys on kiehtonut minua pitkään ja siksi olen halunnut koota aineistoa mm. Heikki Linnoven kirjasta "Hakkapeliittain mukana 30-vuotisessa sodassa" ja  Jussi T. Lappalaisen kirjan "Sadan vuoden sotatien" niistä tapahtumista, joissa pohjoissavolaiset joukot näyttelivät merkittävää osaa.

Hakkapeliittain mukana 30-vuotisessa sodassa
- Lainauksia Heikki Linnoven kirjasta vuodelta 1936 (K.F. Puromiehen kirjapaino)
Breitenfeldin taistelu v. 1630

“Ennen marssimääräystä kuningas ratsastaa ohi rintaman tarkastaen vielä kerran jokaisen joukko-osaston ja sen miehistön. Oikealla siivellä hänet ottaa vastaan Banér, jolla täällä lähinnä kuningasta itseään on ylin johto. Tuossa on Åke Tott saksalaisten joukkojen etunenässä ja hänen rinnallaan pelkkiä ruotsalaisia ja suomalaisia osastoja. Äärimmäisenä kunniapaikalla on Stålhandske suomalaisineen. Sitten Stenbock smoolantilaisineen, Soop länsigöötalaisineen ja Rotkirch itägöötalaisineen. Kaikki ratsuväkeä.(s. 14)
---
“Silloin saa keisarillinen armeija yhtäkkiä merkin rynnäkköön. Silmänräpäyksessä hyökkää Pappenheim vasempine siipineen eteenpäin. Hevosten kaviot kpisevat. Tomupilvi pöllähtää korkealle ilmaan. On kuin rajumyrsky hurjina pyörrepäivä raivoaisi. Tämä tuulispää toi rautapukuiset ratsumiehet ruotsalaisten oikean siiven ulottuville.
Tyynenä istuvat ruotsalaiset ja suomalaiset satuloissaan. Samassa paukahtavat sadat musketitTämä tervehdys pysäyttää rajun hyökkäyksen. Vihollisen hevoset pillastuvat.Niitä ei saada eteenpäin kannuksia iskemälläkään. Hirvittävä on mieshukka Pappenheimin ratsuväen riveissä. Miehet ja hevoset vyöryvät verissään. Ensi rynnäkkö on torjuttu.
Mutta pahaa ennustava tomupilvi nousee uudelleen. Se suuntautuu nyt toiselta taholta. Ruotsalsaisten oikea siipi on nyt pakoitettu tämän tähden muuttamaan asemaa. Tämä tapahtuu mitä täsmällisimmin, nopeasti ja ihmeteltävän hyvässä järjestyksessä.Kun hyökkääjät ovat iskemässä, kun miekat lentävät huotristaan, kun komennukset kajahtelevat, avataan muskettituli uudestaan. Kuningas ja Banér jakavat neuvojaan keskellä hurjinta kahakkaa. Stålhandske hyökkää rautapukuisten, tummien miesten kimppuun. “Hakkaa päälle” huudot pusertuvat hänen suomalaistensa hammasrivien välistä rajuina ja musertavina kuin hornan nauru. Niiden iskuja ei kestä mikään. Oli kuin heidän ryhdistään ja katseistaan olisi voinut lukea:

“Kuka meidän tiellämme kestää vois!
Kun on kerran lähtenyt Pohjan mies -
Seis, voitto pois!”

Keisarillisten vasen sivusta perääntyy uudelleen. Mutta se hyökkää taas. Seitsemästi uudistuu  hyökkäys. Seitsemästi se torjutaan. Ja kun keisarillisten viimeinen hyökkäys on lyöty, pakenevat joukotn sekasortoisina voittajien tieltä. Pappenheim on haavoittunut, Schönburg, Grotta ja Holsteinin herttua ovat kaatuneet. Sankarikuioleman ovat Ruotsin joukkojen päällikjöistä saavuttaneet Aderkas ja Damitz.
Aiheeseen liittyvää: Festung Königstein
https://www.youtube.com/watch?v=aony_cjr0nw

Sadan vuoden sotatie
- Lainauksia Jussi T. Lappalaisen kirjasta Breitenfeldtin taistelusta

"Kustaa II Adolfin sotaretki etelään 1631-32
Tilly oli tällä välin valloittanut Saksille kuuluneen Leipzigin. Kustaa II Adolf päätti liittolaisineen käydä taisteluun ja lähti Ruotsin ja Saksin armeijain kanssa marssimaan Leipzigiä kohti. Hänellä oli noin 16300 jalkamiestä ja 7600 ratsumiestä; suomalaisia olivat vain edellämainitut kaksi ratsuväkieskadroonaa noin 700 miehen vahvuisina ja sekä kuninkaan armeijaan siirretty 380 miehiseksi huvennut Savon jalkaväki. Kansallisia joukkoja oli kaikkiaankin vain viidennes koko armeijasta. Saksin armeijassa oli noin 12100 jalkamiestä ja 5200 ratsumiestä. Kokjo käytettävissä ollut voima ylitti siis 40000 miestä, joita vastaan Tillyllä oli asettaa noin 31000 jalkamiestä ja 11000 ratsumiestä.

Breitenfeldin kylän lähellä armeijat bryhmittyivät taistelujärjestykseen 7.9. 1631. Nyt nähtäisiin, sulaisiko Pohjolan lumikuningas etelän auringossa, kuten keisarilliset olivat pilkallisesti ennustaneet. Tilly komensi itse armeijansa keskustaa, hänen vasenta ratsuväkisiipeään sotamarsalkka kreivi Gottfried Henrik von Pappenheim ja oikeaa kenraalimajuri Egon von Fürstenberg. Kustaa II Adolfin joukot olivat kahdessa taistelulinjassa, joiden takana oli vielä kaksi ratsuväkirykmenttiä. Kuningas itse oli keskustassa, vasenta siipeä komensi sotamarsalkaksi ylennetty Kustaa Kaarlenpoika Horn ja oikeaa kenraaliluutnantti Johan Banér. Kaikki suomalaisosastot olivat oikealla siivellä. Koko taistelulinja oli noin kolmen kilometrin levyinen. Päästäkseen silmiin paistavasta auringosta ja kuivan kesän irropittamsta pölystä Kustaa II Adolf yritti siirtää armeijaansa oikealle, mutta soinen maasto teki aikeen tyhjäksi.

Keskeneräinen ryhmitys houkutteli Pappenheimin kello 14 aikaan hyökkäämään kyrasseereillaan suoraan Banérin rintamaan. Kolmen turhan yrityksen jälkeen Pappenheim koetti iskeä sivustaan, mutta toinen taistelulinja torjui hänet muskettimiesten tulella ja ratsumiesten rynnäköllä. Pappenheimin kyrassieerit olivat odottaneet ratsuväkivastustajaltaan sivistynyttä karakolointia, mutta laukaistuaan nämä tiukkana rintamana tulivatkin suoraan päälle, myös naurettavan pienillä villinnäköisillä hevosilla ratsastaneet miehet, jotka hirveästi karjuivat käsittämättömiä kehotushuutoja. Taistelun loppuvaiheessa Pappenheimin ratsuväki sai tarpeekseen, lähti vetäytymään ja sitä seurannut jalkaväki jäi Ruotsin armeijan ratsumiesten saaliiksi. (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivut5 63-65)
---
Tarjoutuneista kolmesta etenemisvaihtoehdosta Kustaa II Adolf valitsi marssin vauraaseen Baijeriin, joka oli katolisen liigan parasta tukialuetta.. Marssi alkoi 17.9.. Kolmen viikon matkanteon jälkeen levättiin kuukausi Mainin varrella W¨åurzburgissa, josta on peräisin Johan Adler Salviuksen kuuluisa kirje Ruotsiin:
“Meidän Suomen poikamme, jotka nyt tottuvat viinimaahan tuolla ylhäällä, eivät taida hevillä palata takaisin Savoon. Liivinmaan taistelussa heidän oli usein tyydyttävä veteen ja karkeaan, homehtuneeseen leipään olutjuustonsa painikkeeksi. Nyt suomalainen hämmentää viinikastiketta kypärässään ja syö vehnäsämpylää sen keralla.”
Syy, miksi Savo mainittiin, oli tietysti se, että Suomen jalkaväestä edelleen vain  savolaiset olivat kuninkaan mukana. Kustaa II Adolf marssi marraskuussa 1631 Frankfurt am Mainiin ja sieltä Mainziin ja muuhun Reinin laaksoon, jolloin hän vuoden 1631 loppuun mennessä pystyi valvomaan myös Reinin liikennettä.  (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivu 68)
---

Ruotsi-Suomen armeija Lech-virralla. Tillyn viimeinen taistelu.
Vuoden 1632 alussa kuningas oli suunnannut matkansa Baijeriin ja maaliskuun lopulla hän armeijoineen oli Tonavan varrella sijaitsevassa pienessä Donauwörthin kaupungissa, noin peninkulman matkan päässä Lechjoen suusta.Donauwörthin asujamisto oli ollut kauttaaltaan protestanttinen, mutta Baijerin Maximiliam oli jesuiittojen avulla hävittänyt täältä protestanttisuuden jauudistanut katolisen opin kaikessa täyteydessään. Kustaa Aadolf vaati kaupungin antautumista. Siitä ei näyttänyt kuitenkaan tulevan mitään, sillä Sachsen-Lauenburgin herttua, joka 4000 miestä käsittävine njoukkoineen puolusti tätä tärkeätä Tonavan ylimenopaikkaa, seisoi järkkymättömänä paikoillaan. Silloin ruotsalainen tykistönpäällikkö, Breitenfeldin päiviltä tuttu Torstensson antoi patterinsa soida, jopa niin perinpohjin, että Lauenburgilainen varusväkineen heti päätä pahkaa yön selkään painui pakosalle etsien suojaa Tonavan eteläiseltä rannalta.
Näin olio Ruotsin kuningas päässyt poikki Saksan suurimman joen ilman että Tilly mitenkään oli voinut häntä suunnitelmissaan estää eipä edes viivästyttääkään. Tilly oli tässä kerrottujen tapausten sattuessa Ingolstadtin linnoituksessa, mutta siirtyi sieltä lujiin asemiin Rainiin, joka sijaitsee vajaan peninkulman matkan päässä Lechin laskupaikasta Tonavaan, joen itäisellä rannalla. Tämän toimenpiteen avulla hän tahtoi estää vastustajaansa kulkemasta Lechin yli Baijeriin. Vihollisten sotajoukot seisoivat siis kutakuinkin vastakkain Lechin molemmilla rannoilla.
---
Rainin kaupungin kohdalla olleen sillan Tilly taasen sinne tultuaan oli revityttänyt. Olihan kuninkaalla kyllä suomalaistensa ja ruotsalaistensa keskuudessa kelpo sillanrakentajia, oli urhoollista väkeä, jopa uskalikkoja, jotka olivat valmiita ryhtymään melkeinpä vaikka mihin. Mutta sillan rakentaminen Tillyn järeän tykistön suojattomalla tulilinjalla, missä sen todennäköisesti täytyi tapahtua, oli enemmän kuin ylivoimaista. Ja siihen oli kuitenkin kaikesta huolimatta ryhdyttävä.
---
 Huolimatta useiden päälliköidensä epäröimisestä ja varoituksista, Kustaa Aadolf oli päättänyt kulkea Lechin poikki. Olihan hän purjehtinut yli Itämeren, kulkenut urhoineen yli Reinin ja Tonavan. Miten olisi mahdollista peräytyä Lechin partaalta. Sehän oli edellisiin verraten vain pahainen puro.
Tilly oli sijoittunut päävoimineen, kuten sanottu, virran itäisellä rannalla oleville jyrkänteille. Näiden rinteillä ja alhalla jokilaaksossa kasvoi matalaa metsää. Lähelle virran äyrästä hän oli kaivauttanut syviä maavalleja sekä umpia ja väijytyksiä, joita oli rakennettu kaadetuista puista. Hänen järeä tykistönsä oli asetettu rantakumpareiden alle.
---
Tosin Tillyllä oli vain 20000 miestä armeijassaan ruotsalaisten 32000 vastaan, mutta hänen asemansa oli loistava eikä tällaisten  olosuhteiden vallitessa merkinnyt suuria miesluvun enemmyys.
---
Rakennusaineita sillan tekoa varten keräiltiin. Torstenssonin 72 tykkiä käsittävät patterit lähettelivät ukkosen jylinää muistuttavia tervehdyksiäään koko tämän päivän, vieläpä seuraavankin. Tilly vastasi samalla mitalla.
---
Täältä etelämpänä, noin puolentoista kilometrin päässä ruotsalaisten alkuperäisistä asemista, sijaitsikin varsinainen ylimenopaikka. Virta mutkistuu juuri tuolla kohdalla länteen ja jatkuu juokusussaan sen jälkeen heti taas pohjoista kohti. Siullä paikalla on myös saari lähempänä oikeanpuoleista rantaa. Se jakaa joen kahteen uomaan. Joen mutkassa on korkeita kunnaista, mainioita tykkien sijoituspaikkoja. Edessä oleva saari tarjosi suojaa sillan rakentamistyössä, se oli oleva sillan itä-päädyn verraton ja luonnollinen tukipylväs.
---
Sillan rakennustyö on huhtikuun neljännen päivän iltaan mennessä edistynyt jo melko pitkälle. Kyseenalaista aivan jännitykseen saakka on vain, onko Tilly korkeilta ja edullisilta asemiltaan saanut vihiä siitä, mitä ruotsalaisilla on tekeillä. Jos näin on, saattavat kaikki hyvät suunnitelmat käden käänteessä mennä myttyyn.
---
Aiheeseen liittyvää Die Stadt Rain tänään:


---
Keväinen aamu oli vielä anivarhainen, kun ruotsalaisten uusien asemien luota useiden veneiden nähtiin suuntautuvan itäisen rannan lähettyvillä sijaitsevaa saarta kohti. Veneet oli saatu Oberndorfin talonpojilta ja niissä kulki 300 suomalaista päällikkönsä, eversti Kaarle Kustaa Wrangelin johtamana poikki virran. Tälle kärkijoukolle oli uskottu kunniakas, mutta vastuunalainen tehtävä. Se oli iskujoukko sanan varsinaisessa merkityksessä. Saareen, jonne vasemmalta rannalta rakennettu silta johti, oli ennen varsinaisen taistelun alkua saatava luja vallitus, joka suojaisi sinne tulijoita vihollisen tulelta. Sentähden olikin retkikunta varustautunut paitsi ampuma-asein myös lapioin ja kuokin.
Nopein ja varovaisin aironvedoin lähestyttiin saarta. Viivyttelemättä siis työhön. Sadat lapiot ja kuokat iskeytyvät saaren rantakamaraan. Valli alkaa kohota. Työ jatkuu sisukkaasti, oikein suomlaisen härkäpäosyyden hurjuudella. Mutta se ei ole vielä läheskään loppuun suoritettu, kun vihollisen puolelta jo päästään selville, mitä saaressa on tekeillä. Samalla huomataan myös silta ja juosten rientää sankkoja joukkoja pyssymiehiä kapean salmen äärelle, suunnaten murhaavan muskettitulen kohti hiessäpäin ponnistelevaa vähäistä suomalaista miesjoukkoa. Miehet tarttuvan aseisiin, kätkeytyvät pensaikkoon ja puolivalmiin vallituksen suojaan. Kuumin tervehdyksin otetaan kahlaamalla saareen yrittävä vihollinen vastaan. Kerta kerran jälkeen suomalaiset torjuvat hyökkäyksen.
---
Tulinen kahakka on alkamassa. Tilanne on silmänräpäyksessä selvinnyt Tillylle kaikessa kauheudessaan. Hänen koko armeijansa saa komennuksen asettua asemiin rannalla vastapäätä ruotsalaisten uutta ylimenopaikkaa. Joukot lymyyntyvät rannan metsikköön. Tilly kiirehtää peloittavine piikkineliöineen edellä muiden. Torstensson suuntaa tykkinsä marssivien kylkeen aiheuttaen ammunnallaan suurta mieshukkaa.
---
Tillyn joukoissa saattaa huomata epäröintiä. Ne peräytyvät. Ei. Ne hyökkäävät. Peräytyvät uudelleen. Mutta se ei olekaan ihme, sillä ruotsalaisten patterien ristituli ja tuhannet musketit lakaisevat tuliluutana vastakkaista rantaa. Rantatöyräs on täynnä kaatuneiten ruumiita.
---
Mikä ylväs hyökkäys.
Mutta se katkeaa alkuunsa. Tilly suistuu sotaorhinsa selästä. Muskettikuula on osunut hänen polveensa. Tajuttomassa tilassa kannetaan mies, joka todellakin oli ollut soturi kiireestä kantapäähän asti, syrjääntaistelun tuoksinasta.
Johtajan kukistuttua ei taistelun jatkamsita enää käynyt ajatteleminenkaan. Hämmästys ja hämmennys Tillyn armeijassa oli sanoin kuvaamaton. Kaikki pakenivat päätä pahkaa rantaäyräitten takana sijaitsevaan leiriin etsien sieltä turvaa. "
Sadan vuoden sotatie
Lainauksia Jussi T. Lappalaisen kirjasta Lech virran taistelusta
Kustaa II Adolfin sotaretki etelään 1631-32


Näistä vastoinkäymisistä välittämättä kuninkaan pääarmeijan eteneminen jatkui maaliskuussa 1632 kohti Tonavaa, jonka varrella Tillyn leiri oli. Armeija pääsi vaikeuksitta Tonavan eteläpuolelle ja kääntyi itään, Toavaan etelästä laskevalle Lechvirralle, jonka takana Tilllyn lujat asemat olivat. Lechvirran taistelussa 3-5.4. 1632   joutuivat koville  juuri mainitut majuri Göran Wrangelin komentamat 334 pohjoissavolaista. Samalla kun vasemmalla hämättiin, savolaiset pantiin soutamaan oikealla virran takana olleeseen saareen. Sattumalta Kustaa Hornin nimikkorykmenttiä ei tietenkään lähetetty kärkiporukaksi, vaan siksi, että tuon ajan Savossa juuri vene oli pikkulapsillekin luontaisin liikkumaväline: vesillä liikkumisen ammattilaiset olivat asialla.

Wrangelin yllätys onnistui, savolaiset alkoivat linnoittaa saarta ja suojata sillan rakentamista virran yli. Kun Tillyn joukkojen huomio ja kova tulitus suuntautui heihin, parin kilometrin päässä oikealla pääsi ratsuväkiosasto kahlaamosta yli ja iski Tillyn vasempaan sivustaan. Tilly haavoittui taistelussa pahasti. Savolaisten koko päivän pitämälle saarelle saatiin nsiulta kello 126 valmiiksi. Hämmentyneet katolisen liigan joukot jättivät yöllä asemansa. Tilly kuoli myöhemmin haavoihinsa. Savolaisten lisäksi mainetta saivat ylimenoa taitavasti tukenut Lennart Torstenssonin tykistö ja taas kerran kahlaamon kautta hyökänneissä olleet Stålhandsken itsevarmat suomalaiset ratsumiehet.  (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivut5 66-67)


Nürnberg
"Toivon ja epätoivon vaiheilla Nürnbergin Alte Festen valleilla.
Kustaa Aadolfin armeija sijoittuu Nürnbergin kaupunkiin. Esivalmisteluja. Wallensteinia odotetaan.
---
Kuninkaan aikomus oli aluksi kulkea suoraan poikki Redniz-joen ja vallata Wallensteinin asemat idästä käsin. Suunnitelma oli siis eräänlainen uusi tai toinen Lech, edellisen kevään malliin. Mutta joen rannalla liikuttaessa huomattiin heti, että tuuma oli liian uhkarohkea, jopa mahdoton panna täytäntöön. Sehän olisi ollut heittäytymistä suoraan surman suuhun. Näillä tienoilla liikuttaessa oli peloton Juhana Banér eräällä partioretkellä haavoittunut, saatuaan musketin kuulan oikeaan käsivarteensa. Tämä teki etevän päällikön kykenemättömäksi ottamaan osaa tulossa olevaan suureen taisteluun, jossa kuningas niin tuiki välttämättömästi olisi tarvinnut jok'ainoan upseerinsa ansiokasta palvelusta."

Sadan vuoden sotatie
Lainauksia Jussi T. Lappalaisen kirjasta Nürnbergin  taistelusta
Kustaa II Adolfin sotaretki etelään 1631-32
Kustaa II Adolfin ensimmäinen vastoinkäyminen tuli, kun hän 24.8. 1632 koetti Alte Westen luona tuhota vihollisensa leirin. Ryhmitystä vielä valmisteltaessa kaksi vihollisen ratsastavaa valiorykmenttiä hyökkäsi kuitenkin yllättäen metsän suojassa leiristä ulos ja sai mm. Lennart Torstenssonin vangiksi. Hänet vaihdettiin takaisin seuraavana vuonna, mutta kurjiosta vankeusoloista hän sai pysyviä terveysongelmia.
30-vuotinen sota Youtubessa:



Lainauksia Jussi T. Lappalaisen kirjasta "Sadan vuoden sotatie" Lützenin  taistelusta:

Kustaa II Adolfin sotaretki etelään 1631-32
Lützenin taistelu oli itse asiassa kahden vain noin 18000-miehisen armeijan yhteenotto. Suomalaisia olivat Stålhandsken rykmentin noin 500 hämäläistä ja uusmaalaista ratsukkoa sekä pariinsataan mieheen huvennut Savon jalkaväki. Ruotsin armeija lähti kahtena linjana etenemään kohti kenttälinnoittautunutta vihollista. Molempien linjojen keskusta oli jalkaväkeä ja siivet ratsuväkeä. Oikeaa ratsuväkisiipeä komensi kuningas itse lähimpänä miehenään eversti Stålhandske, jonka omat ratsukot olivat ensimmäisen linjan äärimmäisenä oikealla siivellä. Sitä pidettiin tavallisesti kunniapaikkana.
Sumussa edennyt Ruotsin ryhmitys törmäsi noin klo 11 korkealla tielinjalla olleisiin keisarillisten kenttävarustuksiin. Jalkaväki pääsi kuitenkin tien yli; ratsuväellä oli rinteen vuoksi vaikeuksia. Jalkaväki sai jo käsiinsä keisarillisten tykiiasemankin. Hälytetty Pappenheiminratsuväki palasi kuitenkin taistelukentälle puoliltapäivin ja pysäytti hyökkäyksellään Ruotsin oikean siiven etenemisen. Pappenheim itse haavoittui kuolettavasti rykmentintykinkuulasta ja musketinluodeista.
Kustaa II Adolf puolestaan otti taas itse riskin ja asettui Smoolannin ratsuväen kärkeen vastahyökkäystä tekemään. Se suuntautui keisartillisten taempaa ratsuväkiryhmitystä vastaan. Omat ja viholliset ratsuosastot joutuivat tällöin toistensa sekaan. Kuningas sai kahakassa luodinhaavan käsivarteensa ja lähti pienen seuralaisjoukon kanssa vetäytymään taaksepäin tien suuntaan, kun kuninkaan onni lopultakin petti: hän ratsasti päin viholliskyrassieereja. Nämä avasivat tulen, ja kuningas putosi satuilasta. Kun smoolantilaisetkin joutuivat vetäytymään, kuningas jäi kiireessä vihollisen pouolelle.
Stålhandske otti oikean siiven komentoonsa, uusi hyökkäyksen ja sai maaston hetkeksi takaisin niin että kuninkaan ryöstetty ruumis löytyi. Wallenstein tuli nyt itse uhatulle siivelle, samoin sinne siirtyi kuninkaan kuolemasta kuullut Ruotsin armeijan vasenta siipeä johtanut Weimarin Bernhard-herttua.
Taistelu raivosi nyt pitkään ratkaisemattomana, mutta molempien puolten väsymyksen vuoksi alkoi illan hämärtyessä löaantua. Wallenstein katsoi tällöin parhaaksi vetää joukkonsa Leipzigiin: hänen päälliköistään merkittävä osa oli siinä vaiheessa haavoittunut ja toimintakyvyttömiä. Taistelukenttä jäi täten Ruotsin armeijalle, mutta moloemmat armeijat olivat kaatuneina ja haavoittuneina menettäneet suunnilleen yhtä paljon miehiä, noin 400-500 kumpikin. Ruotsin suuri tappio oli kuninkaan kaatuminen.  (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivut 68-69)

Heilbronnin liiton taistelut 1633-34
Heilbronnin liitto otti vastatakseen Etelä-Saksassa toimineen armeijan huollon, josta Ruotsi vapautui.
---
Åke Tott, kuninkaan entinen “Lumiaura”, ei sairautensa vuoksi enää jaksanut. Komentotehtävistä syrjäytettynä hän vei kuninkaan ruumiin Ruotsiin ja jäi valtaneuvostoon. Hän kuolikin kahdeksaa vuotta myöhemmin vain 42-vuotiaana ja lepää kappelissa Turun tuomiokirkossa. Kustaa Horn ja Weimarin herttua johtivat nyt protestanttien armeijoita. Ne marssivat keväällä 1633 jälleen Baijeriin; toisaalta sotatoimet jatkuivat Länsi-Saksassa Westfalenissa ja Reinillä. Tässä vaiheessa Stålhandsken suomalaiset ratsumiehet toimivat vähän aikaa Hollannissakin espanjalaisia vastaan. Wallenstein puolestaan otti  Koillis-Saksan haltuunsa, mutta vetäytyi taas talveksi Böömiin. Hänen omapäinen ja monimutkainen diplomaattinen pelinsä johti siihen, että hänet murhattiin helmikuun lopussa 1634.  (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivu 71)

Loppuunpalanut?

Kuva der Spiegelin nr. 50/2019 kannesta

Joulukuun alussa 2019 saksalainen viikkolehti der Spiegel (nr. 50, 7.12. 2019) julkaisi laajan pääartikkelin Saksan SPD:stä ja sen tilasta. Lehden kansikuvan teema oli valittu samasta aiheesta ja sen sanoma on karu: saksalainen sosialidemokratia on loppuunpalanut. Lehti kysyi etusivullaan: "Kuka vielä tarvitsee SPD:tä? Lehti nimeää artikkelinsa tietynlaiseksi psykologiseksi analyysiksi, "psykogrammiksi" hämmentyneen puolueen tilasta.

Lehti aloittaa tarinansa Saksan SPD:n jatkuvasti ja vuosikaupalla häviämistä vaaleista. Viimeisimmät vaalit on pidetty marraskuussa 2019  Thüringenin osavaltiossa. Maapäivävaalit ovat takana ja puoluen maapäiväryhmä istuu sille liian isoksi käyneessä salissa. Kannatus on pudonnut 8,2 prosenttiin ja viiden prosentin äänirajakynnys häämöttää jo edessä. Tunnelma on surullinen, loukkaantunut, epätodellinen.

Valtuutettu Hey muistaa vielä ajan, jolloin hänet valittiin maapäivävaltuutetuksi suoran 38,2 prosentin kannatuksella. Nyt on vaikeuksia enää pitää yhteyttä maapäivien kaikkiin vaalipiireihin. Heyn mielestä puolue on päätynyt puhumaan liian paljon pehmeistä arvoista, kovaan todellisuuteen liittyvä on jäänyt taka-alalle.

Tässä kokouksessa ei vielä tiedetä, että Olaf Scholz, SPD:n valtionvarainministeri ja Klara Geywitz tulevat parina häviämään puolueen johtajaparista käytävän vaalin. Voittajiksi selviytyvät entinen osavaltioministeri D.  Norbert Walter-Borjans ja Saskia Esken. Hey pitää pitkään - melkein puoli vuotta - jatkunutta puheenjohtajavaalia ajanhukkana ja sen aikana ilmaistua halua irtautua liittovaltion koalitiohallituksesta vahingollisena. Hey ei koe hyvänä sitä, että puolue yrittää lyhyin väliajoin ja johtoa vaihtamalla löytää uudelleen itsensä. "Tyhjiä fraaseja heitetään keskusteluun ja lopputulokseksi jää vain hästäkki #Uudistuminen. Pitäisi suuntautua enemmän kansan arkipäivään liittyviin asioihin, koulujen ja kokoontumispaikkojen (Kneipe ) sulkemisiin, bussilinjojen lakkauttamiseen, kaukolämmön lopettamisiin. Julkiset palvelut eivät toimi, kaupat häviävät. SPD:n pitäisi tarttua näihin 'haiseviin' tosiasioihin."

SPD:n kannatus on laskenut kaikkialla Saksassa ja mielipidetiedusteluissa 72 prosenttia vastaajista valitsee vaihtoehdon, jonka mukaan "SPD ei tiedä mitä varten se oikeastaan on olemassa". Puhe 'haisevasta' tosiasiasta on itse asiassa sitaatti vuodelta 2009 silloisen SPD:n puheenjohtajan Sigmar Gabrielin puheesta jossa hän piti vaaleissa hävinneen SPD:n tilannetta historiallisena tappiona. "Me olemme hävinneet kaikkialla ja kaikissa kysymyksissä. Tällä tavalla käy puolueelle, jolla ei ole havaittavaa profiilia."

"Uudet aloitukset" eivät ole onnistuneet. Sitä lupasi mm. Martin Schulz syksyllä 2017, mutta tuloksena oli katastrofi. "SPD ei huolehdi riittävästi asioista jotka koskevat tavallista kansalaista." Huonompaa todistusta ei lehden mukaan puolue voi saada. Näin on käynyt kaikkialla Saksassa. Hampurissa tappiot ovat pienimpiä -2.8 prosenttia, mutta Thûringenissä ja Brandenburgissa entisen Itä-Saksan puolella prosentit ylittävät kaksikymmentä. Lehti julkaisee kartan eri osavaltioiden tilanteesta ja valtasuhteista.

Näyttää siltä että toinen saksalainen valtapuolue CDU on levittäytynyt perinteiselle sosialidemokraattien tontille samaan aikaan kun tämä on 1960-luvulta lähtien yrittänyt suuntauta keskiluokan suuntaan, luopunut ideologisesta painolastista, joka vielä sodan jälkeen näkyi Karl Marxin kuvina julisteissa, toveri-nimityksen käytössä, luokkataistelusta puhumisena. Alettiin puhua sosiaalisesta markkinataloudesta. Sosialidemokratia teki käännöksen, irtautui vasemmistolaisista mielikuvista ja suuntasi keskustaan. Tämä on tuottanut tulosta vain kerran, kun SPD ja vihreät pääsivät muodostamaan  hallituskoalition  vuonna 1997.

Lehti on käynyt seuraamassa nuorsosialistien (Jusos) kokousta Bad Godesbergissa, jossa piirretään teemapilviä ja pohditaan, miltä nuorekkaan kaupungin tulisi näyttää. Teeman otsikoksi valitaan "Feministinen kaupunki". Osanottajat ovat pääosin opiskelijoita, nuoria työntekijöitä ei joukosta löydy.

Wanhoja Tovereita vastaava työyhteisö on SPD:ssä nimeltään "60+", jossa kokeneet puoluekonkarit, yhteiskunnallisissa tehtävissä ansioituneet ja poliittisissa tehtävissä järjestöelämässä toimineet kokoontuvat ja vaihtavat ajatuksiaan. Korkeita eläkkeelläolevia virkamiehiä, jotka ovat aikanaan toimineet vallan keskuksissa ja mielellään muistelevat mielenkiintoisia tapahtumia menneiltä vuosilta. Koko mennyt vuosisata nousee uudelleen esille, natsiajan taistelut ja kohtalot. Täältä löytyvät myös perinteisen sosialidemokratian kaikkein kiihkeimmät puolustajat. Mediaa syytetään sosialidemokratian alaspainamisesta,  mobbaamisesta ja tilan tekemisestä uhkaavassa nousussa oleville oikeistovoimille. Veteraaniryhmän puheenjohtaja Lothar Binding on itse toiminut liittopäivien sosialidemokraattisen ryhmän talouspoliittisena asiantuntijana. Välttäen jyrkkiä ilmaisuja hän toteaa, että Agenda 2010, jossa liittokansleri Schröderin johdolla toteutettiin ns. Harz IV sosiaaliset leikkaukset ja uudenlainen, perusturvaa leikkaava lähestymistapa, "on monen mielestä vahingoittanut meidän syvintä sisintämme".  Binding toivoo Saksan asettuvan voimakkaasti rauhanomaisten ratkaisujen puolelle maailman konflikteissa, uutta myönteisempää suhdetta on haettava Venäjään, on haettava "paradoksaalista interventiota" eli tavanomaisesta poikkeavia, rohkeita ratkaisuja. Hä puhuu kansalaisvakuutuksesta sosiaaliturvan seuraavana askeleena ja työelämävakuutuksesta, jossa haetaan tasapainoa hyvin ja huonosti pärjäävien välillä. Kun klassinen työ katoaa, on vaarana ajautuminen 80/20 yhteiskuntaan, jossa yksi viidesosa putoaa kokonaan kelkasta. Hiilipohjaiseista polttoaineista on luovuttava. Edessä on suuri muutos digitaalisen aikakauden koittaessa, "itseasiassa ei-staattinen tila jossa muutokset seuraavat toinen toisiaan".

Entä äärioikeistolainen vaihtoehtopuolue Afd? Lothar Binding ärtyy tavatessaan kansalaisia jotka purkavat pettymystään valitsemalla vaaleissa ASfD:n.  Hän kysyy:" Jos pidät minua huonona, niin miksi valitset sijaan sellaisen joka on vielä huonompi?" Bindingin mukaan ratkaisuna ei ole kuukausia kestävät puheenjohtajavalinnat, alati esiteltävät uudet ohjelmat, uudistumisprosesit, ilmaanheitetyt villit ideat, vaan rauha, kärsivällisyys, uskottavuus, uusi luottamus. "Tarvitaan johtajahahmoa, jonka persoonassa  ja karismassa nämä ominaisuudet ihannetapauksessa onnellisella tavalla yhtyvät. "
---
Näin siis der Spiegel saksalaisen sosialidemokratian tilasta loppuvuodesta 2019. Saksa kiinnostaa meitä maana, joka on historiasssaan tuottanut ääripäitä sekä pahassa että hyvässä.  Hitlerin natsi-Saksa painaa edelleen mobbauksineen ja nekrofiilisine yhteiskuntaluonteineen leimaansa tietyllä tavalla vielä jälkipolviinkin ja voi muodostaa uhkan koko maanosalle. Mutta tuo maa tuotti myös valistusajan hengessä suuria ajattelijoita, tiedemiehiä ja filosofeja, jotka ovat jättäneet pysyvät jäljen eurooppalaiseen ajatteluun. Karl Marx ei ole vieläkään mikään kuollut koira; hänen  yhteiskuntaa koskevat visionsa radikaalin asennoitumisen ja toiminnan muodossa elähdyttävät meitä tänäkin päivänä - ajattelen tässä ilmastomuutoksen johdosta edellytettyjä elämäntapamuutoksia. Hänen loppuunsattamatta jäänyttä ihmiskuvaansa täydentää mm. Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologia, joka nostaa ihmisen käyttäytymisen keskeiseksi vaikuttimeksi elämään liittyvän epävarmuuden seksuaalisen motiivin sijasta. Tässä suhteessa se onnistuu yhdistämään Marxin yhteiskuntavision  ja itävaltalaisen Sigmund Freudin psykonalyysin elähdyttävällä ja pitkälle tulevaisuteen vaikuttavalla tavalla.

Entä saksalainen - ja myös - sosialidemokratia? Hyötyykö se maansa vahvasta filosofisesta kulttuuriperinteestä? Olisiko niin että poliittinen likinäköisyys suhteessa omaan perintöön estää näkemästä metsää puilta? Onko mahdollista löytää toimintatapa, jossa 'onnellisella tavalla' yhtyvät puolueen perusarvot, rauha, kärsivällisyys, uskottavuus ja uusi luottamus?

Karhunpalveluksia

Vuosi 2019 on päättymässä ja sen myötä myös Suomen puheenjohtajuus Euroopan Unionin Neuvostossa. Keskityn omassa  'vuosikatsauksessani' Suomen hallituksen eurooppapolitiikkaan;  Mm. Saku Uuninpankkopoika Timonen on omalta osaltaan tehnyt mielestäni toistaiseksi ylittämättömän  arvion Suomen sisäpolitiikasta, johon voi yhtyä. Eurooppapolitiikka on jäänyt vähemmälle huomiolle, enkä ole nähnyt siitä tehdyn kovin syvällistä arviota. Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen arvioi hallituksen toteuttamaa politiikkaa päättymässä olevana puheenjohtajakautena YLEn politiikaradiossa 30.12. 2019 myönteisin sanakääntein. Sen aika tulee ehkä myöhemmin - syistä, joihin puutun tässä puheenvuorossa.

Suomen hallituksen tavoitteet puheenjohtajakaudella liittyivät oikeusvaltioperiaatteeseen ja Euroopan Unionin rahoituskehykseen sekä näiden kahden tavoitteen kytkemiseen yhteen siten, että eurooppalaista oikeusvaltioperiaatetta rikkova  jäsenvaltio voi joutua taloudellisten rangaistusten kohteeksi rikkoessaan keskeistä lainsäädäntöä. Tällä näytettäisiin tarkoitettavan ennenkaikkea vapaata mielipiteenmuodostusta, oikeuslaitoksen kokoonpanoa, yliopistojen toimintavapautta, mutta myös Euroopan lainsäädännön, siis yhteiseksi julistettujen arvojen mukaista  mukaisen politiikan vastustamista, mukaan lukien markkinoiden ja demokraattisen valtion toimintasuhteet sekä talouskuri sellaisena kuin se on  määritelty Euroopan Unionin konsolidoiduissa peruskirjoissa ja mm. Maastrichtin sopimuksessa lisäyksineen ja laajennuksineen.

Kysymys on Antti Rinteen hallituksen eurooppapolitiikasta, jota nyt jatkaa Sanna Marinin hallitus täsmälleen samalla ohjelmalla, johon Rinteen neuvottelemana SDP, Vihreät, Keskusta, Vasemmistoliitto ja RKP yhtyivät. Hallitusohjelman sisäpoliittisia ansioita ei käy kiistäminen eikä Rinteen neuvottelutaitojakaan, niin vaikean spagaatin mm. Keskustapuolue joutui  tekemään Juha Sipilän johtaman Keskustan, Kokoomuksen ja unholaan painumassa olevan Sinisten parlamenttiryhmän jäsenistä muodostuneen hallituksen kanssa. Lopulta Sipilän hallitus törmäsi sekä perustuslakiin että laillisuuden rajoja hipovaan - ja ilmeisesti ylittäväänkin - maakuntahallinnon ja Soten rakenteiden ennakointiin. Pääministeriksi nousseen oppositiojohtaja Rinteen politiikka oli tässä suhteessa voimakasta ja siitä seurasi sitten rangaistus, joka estää Antti Rinnettä johtamasta hallituspolitiikkaa neuvottelemansa hallitusohjelman ja sen kokoonpanon puitteissa.  Eroopapolitiikassa kuitenkin tilanne on toinen.

Silmiinistävää nykyisen keskustavasemmistolaisen hallituksen politiikassa on irtiotto markkinaperiaatteista ja uusien ratkaisujen hakeminen valtion voimistamisen suunnasta hyvinvointivaltion kunnianpalautuksen muodossa. Tämä ei ole tavanomaista eurooppalaisessa politiikassa.  Vasemmistolaiset ajatukset ja ohjelmat ovat olleet jo vuosikausia vastatuulessa
myös Euroopassa ja vain niiden poikkeuksellisen hyvä menestyminen on mahdollistanut niiden toiminnan, jota Euroopan Komissio on sitten joutunut katselemaan jossakin määrin läpi sormien. Heikommasta tilanteesta lähteneet vasemmistohenkiset hallitukset ja populistista irtiottoa julistaneet hallitukset ovat ajautuneet vaikeuksiin ja  joutuneet joko sanktioiden tai niillä tapahtuneen uhkailun kohteeksi, esimerkkeinä Kreikka ja Italia. Suomen uusi  hallitus  näyttäisi tässä suhteessa olevan Euroopan Komission tarkkailun alla; valtion roolin vahvistamista on jo ehditty ihmetellä ja varoituksen sanoja on kuulunut.

Euroopan Unionin markkinakeskeinen ja demokraattisen valtion roolia rajoittava toimintatapa ei ole kuitenkaan muuttunut mihinkään, siitä todistaa mm. loka-marraskuun taitteessa annettu raportti Euroopan Unionin taloudellisesta tilasta ja odotettavissa olevista korjaavista toimista. Euroopan Unioni rakentaa toimintansa edelleen erittäin kilpailukykyisen markkinan (Lissabonin sopimus, 2. artikla, 3.kohta) varaan. Tästä löytyy - tottakai - Euroopan Unionin politiikasta lukuisia esimerkkejä ja itse asiassa koko Unionin koneisto - johon kuuluvat myös EKP, EKP:n alaisuudessa toimiva Investointipankki, EKP:n kansalliset jäsenpankit ja lisäksi myös perusohjelmat hyväksyneet valtiot virkamieskoneistoineen,  toteuttaa tätä - ja vain tätä - lähestymistapaa. Euroopan Unionin ajamat vapaakauppasopimukset, EKP:n määrällinen elvytys markkinoiden suuntaan ja myös markkinoiden irroittaminen yhteiskuntavastuusta Sosiaalisen pilarin 'sosialisaation' yhteydessä puhuvat tästä selkeää ja todistusvoimaista kieltä. Euroopan Unioni on kovan kilpailun markkinayhteisö ja sen jäsenvaltiot on hyväksyttyjen peruskirjojen ja eurooppalaisen lainsäädännön kautta alistettu toimimaan tässä hengessä ja tekemään palveluksia keskeisten periaatteiden soveltamiselle.


Mitä tarkoittaa oikeusvaltioperiaate tässä viitekehyksessä? Se tarkoittaa Euroopan Unionin keskeisten toimintaperiaatteiden sisäistämistä ja niiden mukaista toimintaa. Suomen perustuslaki, joka on hengeltään toisenlainen, ei markkinoiden vaan kansalaisen oikeuksien ensisijaisuutta ajava, on myös viime kädessä alisteinen Euroopan Unionin konsolidoiduille peruskirjoille, niistä johdetuille ohjelmille ja toimintakäytännöille. Ministeriöt - mm. valtionvarainministeriö - eivät saa eivätkä voi suositella toisenlaista politiikaa. Suomen Pankki EKP:n alaisena ja sen valvonnassa seuraa tiukasti yhteisiä periaatteita,   jopa EKP:n pääjohtajan puheenvuorossaan suosittelemaa vaitonaista linjaa puhuttaessa määrällisestä elvytyksestä. Euroopan Unionin linjaukset  - olkoonkin että ne ovat yksipuolisen uusliberaaleja ja markkinavoimia suosivia - edustavat tämän markkinayhteisön oikeusvaltioperiaatetta. Jäsenmaan hallituksen on toimittava peruskirjojen ja niiden pohjalta toteutettujen ohjelmien ja päätöksien mukaisesti. Piste.

Kuka voi sitten esittää kritiikkiä Euroopan Unionia, sen rakenteita, ohjelmia ja päätöksiä kohtaan? Hallitukset voivat esittää vaihtoehtoisia lähestymistapoja, mutta vain keskeisen lainsäädännön ja ohjelmien puitteissa. Näitä kritisoiva poliittinen mielenilmaisu on sekin sillä tavalla säänneltyä, että kritiikin on pysyttävä voimassa olevan ja pysyväksi tarkoitetun lähestymistavan, paradigman puitteissa. Peruskirjojen lähestymistapaa voivat kritisoida kansalaiset ja poliittiset puolueet. Kansalaisjärjestöjen kriittisiä ilmaisuja rajoitetaan taloudellisilla sanktioilla; yhteistyöstä projektien muodossa kieltäydytään (esim. kansainväliset ympäristöjärjestöt) ja mm. Saksassa on sikäläinen Attac-järjestö julistettu ei-yleishyödylliseksi järjestöksi sikäläisen finanssivalvonnan (Das Höchste Finanzgericht) toimesta, koska se on esittänyt liian poliittisia mielipiteitä ja aktiivisesti vastustanut mm. Euroopan Unionin vapaakauppapolitiikkaa.

Paradoksaalista on sekin, että eurooppalainen sosialidemokratia, jonka menestys on mitä suurimmassa määrin riippuvainen vahvasta valtiosta, ei ole nostanut ääntään sen keskeisen oikeusvaltioperiaatteen merkeissä, jonka mukaan sillä pluralistisen, demokraattisen lähestymistavan nimissä pitäisi olla oikeus toteuttaa hyvinvointivaltion toteuttamiseeen tähtäävää, resurssitietoista ja omista arvovalinnoistaan lähtevää politiikkaa. On suuri kysymysmerkki, mikä on johtanut eurooppalaisen sosialidemokratian tällaiseen, automaattiseen alistumiseen sidottuun sosiaalipsykologiseen tilaan. Omalta osaltani etsin tähän vastausta autoritaarisen luonteenpiirteistön alistuvasta, vastaanottavasta ja myötäjuoksuna ilmevästä yhteiskuntaluonteesta, jota Frankfurtin koulukunta ja erityisesti maailmankuulu sosiaalipsykologi Erich Fromm on niin osuvasti kuvannut ensimmäisen kerran jo ennen toista maailmansotaa ilmestyneessä, ensimmäisessä poliittisen pakolaisuuden aikana ilmestyneessä kirjassaan Escape From Freedom (Vaarallinen vapaus, Kirjayhtymä 1966). Kun kirjaa ei ole enää suomeksi saatavana, olen asian ymmärtämiseksi kirjoittanut automaattista yhdenmukaisuutta kuvaavan luvun uudelleen Frommin elämäntyötä käsittelevään kirjoituskokoelmaani.

Palatakseni takaisin Euroopan Unionin oikeusvaltioperiaatteeseen se tarkoittaa vasemmistolaisen ja erityisesti pohjoismaisen sosialidemokratian kannalta kansanvaltaisen hyvinvointivaltion alistamista globaalin uusliberalistisen markkinakilpajuoksun reunaehtoihin. Oikeusvaltioperiaatteen yhdistäminen taloudellisiin  sanktioihin tarkoittaa poliittisen vasemmiston kannalta hirttosilmukan asettamista vapaaehtoisesti omaan kaulaan. Mitä tämä tarkoittaa valtavirtaisen, demokraattisen valtion dynaamisia voimia rajoittavan politiikan oloissa, se jää nähtäväksi. Keinojen määrä on rajallinen ja jos hallituksen työllistämispolitiikka ei onnistu odotetulla tavalla ja lisäpanostuksia tarvittaisiin, törmäystä Euroopan Unionin virallisen politiikan kanssa tuskin voidaan välttää. Oppositio pitää tästä melkoisella varmuudella huolen, edustaahan se ainakin talousajattelussaan valtavirtaisen talousajattelun lähestymistapaa. Viimeistään silloin joudutaan mittaamaan perustuslakimme arvojen kestävyys suhteessa eurooppalaiseen lainsäädäntöön.

Kun talouspolitiikassakaan ei ole onnistuttu irtautumaan valtavirtaisen, uuskeynesiläisyydeksi kutsutun talouspolitiikan sekavasta  ja modernin, endogeenisen talous- ja rahapolitiikan keinoja vain yksipuolisesti markkinan eduksi tulkitsevasta talousajattelusta, ei myöskään Suomen hallituksen talouspoliittinen raami Euroopan Unionin politiikalle vastaa niitä odotuksia, joita sosialidemokratian tänä kriittisenä, valtavia yhteisiä ponnistuksia vaativana aikana olisi eurooppalaiselle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle asetettava. Näissä oloissa taloudellisten sanktioiden ja oikeusvaltioperiaatteen nivominen yhteen on karhunpalvelus rationaaliselle, ihmiskeskeiselle ja ja globaaleja haasteita ratkovalle politiikalle. Tässä mielessä Euroopan Unionin puheenjohtajuuskausi jäi Suomelta huitaisuksi ilmaan ja todellisuudessa lisäaseiden antamiseksi uusliberaalien voimien käsiin keskustavasemmistolaisen talouspoliittisen ajattelun nujertamiseksi tulevaisuudessa.

Mitenkähän tämän ristiriidan kanssa oikein jaksetaan elää?

3.1. 2020
Helsingin Sanomat arvioi pääkirjoituksessaan Suomen onnistumista puheejohtajakauden tavoitteissaan. "Ihan jees" ja"perus" kuvaavat sitä tasoa, jolla onnistumista arvioidaan. Oikeusvaltuoperiaatteen kytkemisestä EU-rahoitukseen sanotaan seuraavasti:" Monivuotisiin rahoituskehyksiin on nyt tarjolla kirjaus oikeusvaltioperiaatteista, mutta se on yhä lopullisesti hyväksymättä. Epäselväksi jää, miten kytkentä käytännössä toimisi ja tehoaisi sääntöjen rikkojiin. Rikkomuksen pitää liittyä nimenomaan EU-rahoituksen väärinkäytöksiin, joten yleisiin oikeusperiaateongelmiin kirjaus ei yllä." Miten kävi Kreikan tapauksessa, kun se yritti käyttää rahoitusta valtion vahvistamiseen? Tuli vakavaa kurinpitoa, austerismia ja vajoaminen taloudessa kymmeniä vuosia taaksepäin tavalla, jonka seurauksista ei horisontin tälle puolen mahtuvalla aikajanalla ole mahdollista selvitä. EU:n ytimessä - peruskirjoissa - oleva oikeusvaltiota rampauttava ideologinen linjaus ei noussut lainkaan esiin. Rahoituskehyksessä tyydyttiin saksalaistyyppiseen "mustan nollan" politiikkaan.  

Pyhittääkö tavoite keinot?

Kotkaliikkeessä - sosialidemokraattisessa kasvamaan saattamisen järjestössä - oli jo 1950-luvulta lähtien 'kuntoisuuskäskyissä' yksi kehoitus jossa sanottiin:  "Kunnioita jokaisen ihmisen rehellistä vakaumusta." Rinteen hallituksen kaatumiseen johtaneen tapahtumaketjun yhteydessä tuli tämäkin, sosialidemokratialle tuttu ja velvoittava periaate mieleen. Vakaumus on jossakin määrin syvempi ilmaisu kuin pelkkä mielipiteen kertominen. Taustalla on arvoja ja parhaimmillaan kokonainen arvomaailma, joka ohjaa toimintaa, ilmaisuja ja jopa käyttäytymistä. Suomalainen sananlasku ilmaisee tämän asian seuraavasti: "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin."

Hallituskriisiin johtaneessa tapahtumaketjussa sen enempää Rinnettä kuin Paateroakaan ei syytetty valehtelusta, vaikka ristiriitaisuutta tapahtumien ja lausuntojen tuiskeessa saattoi esiintyäkin. Molempien vakaumus ja tahtotila suhteessa palkkoihin ja toimeentuloon ilmaistiin hallitusohjelmassa: "Edistämme palkkatasa-arvoa ja jatkamme samapalkkaisuusohjelmaa." Jo tämän yleisperiaatteen olisi pitänyt johtaa valtiojohtoisessa laitoksessa - siis Postissa - kriittiseen oman toiminnan tarkasteluun.

Tämän tahtotilan ilmaiseminen myös Postin työtaistelun aikana taisi olla se ratkaiseva syy, joka johti ministerieroon ja lopulta hallituksen kaatumiseeen. Rinteen ammattiyhdistystausta ja 180-asteen käännös suhteessa edellisen hallituksen kilpailukykypolitiikkaan tuli ilmaistua 'työehtosopimusshoppailuna'. Keskustapuolueen eduskuntaryhmän takapenkillä vaaniva edellisen hallituksen pääministeri odotti vain sopivaa hetkeä iskun tekemiseen. Paljastetut Whatsup-viestit ja sähköpostit näyttävät osoittavan, että epäluottamuksen syynä oli kunnioitusta ansaitsematon Rinteen vakaumus ja siihen liittyvä ammattiyhdistystausta.

Onko ammattiyhdistystoiminta jotenkin ristiriidassa ihmisoikeuksien ja demokraattisten arvojen kanssa? Yhdistyneiden Kansakuntien Yleismaailmallinen Ihmisoikeuksien Julistus on tässä yhteydessä tärkeä ja kantava ohjenuora. Se on sitä kokonaisuudessaankin, mutta tapahtuneen johdosta kannattaa kiinnittää huomiota sopimuksen 23. artiklaan:

"23. artikla.

Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan.
Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä.
Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot.
Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi."

Jokainen on myös oikeutettu - pääministeriä myöten - kaikkeen siihen suojaan, jonka ihmisoikeuden antavat: Tämä todetaan jo sopimuksen 2. artiklassa:

"22. artikla. 
Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.

Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen."
---
Suomikin on ratifioinut myös Kansainvälisen työjärjestön keskeiset sopimukset ja periaatteet, joiden mukaan työelämässä on toimittava. Vuonna 1998, 86. kansainvälinen työkonferenssi antoi julistuksen työelämän perusperiaatteista ja oikeuksista .
Tämä julistus sisältää neljä peruspolitiikkaa:

Työntekijöiden oikeus liittyä vapaasti ja neuvotella kollektiivisesti
Pakotetun ja pakollisen työn lopettaminen
Lapsityövoiman lopettaminen 
Työntekijöiden epäreilun syrjinnän päättyminen

ILO korostaa, että sen jäsenillä on velvollisuus pyrkiä noudattamaan täysin näitä periaatteita, jotka sisältyvät asiaankuuluviin ILO: n yleissopimuksiin. Useimmat jäsenvaltiot ovat nyt ratifioineet perusperiaatteita edustavat ILO: n yleissopimukset.

Edelläkuvatut periaatteet on tarkoitettu käytännössä sovellettaviksi ja ne muodostavat tärkeän osan siitä oikeusvaltioperiaatteesta, jota Rinteenkin nyt eronnut hallitus ajoi toisena tärkeänä periaatteena sovellettavaksi koko Euroopan Unionin tasolla.

Kun tässä valossa katselee vapaan ja puolueettoman, kaupallisiin arvoihin ja sieltä rahoituksensa saavan  median vyörytystä ja loppupeleissä  tapahtunutta ja perustelematta jäänyttä pääministerin luottamuksen menetystä, herää vahva epäilys että keskeisiä demokratiaan ja oikeusvaltioon liittyviä periaatteita ja toimintakäytäntöjä ei syksyn kriisissä noudatettu. Kysymyksessä oli poliittinen ajojahti, jonka toimintakäytännöt muistuttavat enemmän mobbausta kuin oikeusvaltioperiaatetta. 

Edeltäneen hallituksen kilpailukykypolitiikka oli itse asiassa mitä jyrkimmässä ristiriidassa sekä ihmisoikeuksien että työelämäsääntöjen keskeisten perusarvojen kanssa. Kun mobbaamisen tielle lähdettiin, olisi pitänyt ymmärtää, että aina löytyy voimia jotka saavat lisämotivaatiota ja vauhtia autoritaarisesti ja riistävästi asennoituneen, pohjimmiltaan kaupallisen median ylilyönneistä. Oikeutettu yhteiskunnallinen kritiikki muuttuu poliittiseksi vainoksi, jossa arvokasta ja aktiivista työtä tekevät ja yhteiskunnallista vastuuta kansalaisjärjestöissä ja yhteiskunnallisissa elimissä kantavat joutuvat vakaumuksensa vuoksi 'poliittisen pogromin' kohteeksi. Tietynlainen vakaumus julistetaan lopullisesti pannaan. Sitä ei juuri kukaan kestä pitkään; sillä on seurauksia jotka niin yhteiskunnallisen toiminnan, yleisen aktiivisuuden ja myös inhimilliseltä kannalta ovat epäproduktiivisia, lamaannuttavia ja aktiivisen, kansanvaltaisen yhteiskunnan henkistä pääomaa murentavia.

Pyhittääkö tavoite käytetyt keinot? Ei pyhitä. On kuten Erich Fromm, maineikas Frankfurtin koulun sosiaalipsykologi tavoitteiden ja keinojen suhteesta totesi: "Viimeinen sovellettu keino on jo osa päämäärää". 

Pelättävissä on, että jos tätä epäproduktiivista, tuhosuuntaista toimintakulttuuria ei avata ja arvostella, että keinot vain kovenevat demokratiaa kunnioittavan ja sen mukaan elävän kansalaisen on tavalla tai toisella suojauduttava. Historiasta löytyy tästäkin huolestuttavia esimerkkejä:

Kuinka oikeusmurha tehdään?

Omistajaohjausministeri Paateron eroilmoitus 29.11. 2019 ja siihen johtanut ryöpytys mediassa ja eduskunnassa on ollut viime päivien ja viikkojenkin keskeistä uutisaineistoa. Olen tähän keskusteluun  itsekin osallistunut lähinnä Facebookin kautta ja toteuttanut siten tasavallan presidentin itsenäisyyspäiväkutsujen teemaksi nostamaa tiedon ja yhteiskunnallisen keskustelun periaatetta. Seuraavassa muutamia postauksia Facebookin toimintalokistani poimittuna:

29.11. 2019
Poliittisen tahtotilan ja luetun ymmärtäminen
Postin hallituksen puheenjohtaja väittää, että hän - eikä Postin hallitus - ole saanut suullista tai kirjallista ohjetta miten toimia yhden ryhmän siirtämisessä toisen, eriarvoistavan, halvemman työehtosopimuksen piiriin. Hallituksen tahtotilasta sanotaan jo selvästi hallitusohjelmassa:"Edistämme palkkatasa-arvoa ja jatkamme samapalkkaisuusohjelmaa." Jo tämän yleisperiaatteen olisi pitänyt johtaa valtiojohtoisessa laitoksessa kriittiseen oman toiminnan tarkasteluun. Mielestäni postin hallitus ei voi vetäytyä tietämättömyyden verhon suojaan tässä asiassa. Ei voida edellyttää että ministeri on ällätikulla osoittamassa miten pitää päättää kun hallitusohjelman kanssa selvässä ristiriidassa oleva päätös aiotaan tehdä. Asiasta olisi pitänyt ilmoittaa ministerille jo etukäteen eikä jättää tehtyä päätöstä itse kaiveltavaksi jostakin sivulauseen sivulauseesta.
---
Parlamentaarisen demokratian ymmärtäminen
Ministeri Paateron ilmaisema luottamus Postin hallitukselle voidaan ymmärtää niinkin, että hän luottaa Postin hallituksen kykyyn lukea hallitusohjelmaa ja tulkita siitä hallituksen tahtotilaa. Kysymys on aivan keskeisestä parlamentaarisesta toimintatavasta ja erityisesti valtion omistamissa laitoksissa keskeisten poliittisten linjausten seuraamisen pitäisi olla jokapäiväistä ja luontevaa sopeutumista hallituksen ilmaisemaan tahtotilaan. Postin tapauksessa näin ei käynyt. Päinvastoin, Postin hallitus ja johto kokonaisuudessaan seurasi edellisen hallituksen kilpailukykyhenkistä politiikkaa. Lisäksi näyttää siltä, että Posti ei halua seurata Rinteen hallituksen tahtotilaa - siitä kielii Postin hallituksen puheenjohtajan Markku Pohjolan ilmoitus että hän ei aio erota. Kysymys on paitsi juridiikasta erillisen kirjallisen tai suullisen tiedon vaatimisesta hallituksen linjasta, myös poliittisesta painostuksesta aiemmin noudatetun linjan suuntaan. Onneksi paketinlakittelijoiden tapauksessa työtaistelun avulla Posti saatiin peräytymään.
---
27.11. 2019
Yksipuolinen media
Meillä puhutaan vapaasta lehdistöstä ja mediastakin, mutta tosiasiassa moniarvoisuudesta ei ole puhettakaan. Käy juuri niin kuin Aamulehden tapauksessa asiasta kerrot. Erityisesti sosialidemokratia on tämän vapaan lehdistön kattavan tulituksen kohteena eikä sosiaalista mediaa lukuunottamatta juuri mahdollisuutta ole sosialidemokratian lähtökohdista arvottavaan keskusteluun, tavoitteenasetteliusta puhumattakaan. Täytyy oikein ihmetellä, kuinka yhdistysten toimijat, valtuustojen jäsenet ja ay-liikkeen luottamusmiehet jaksavat pitää aatteestaan ja tietoisuudestaan kiinni tällaisissa olosuhteissa. Koko ajan on pelättävissä, että sanallinen tulitus muuttuu vihapuheeksi ja sen mukaisiksi teoiksi. Mistä löytäisi historiasta sopivan vertauksen tälle röykytykselle ja mielestäni tuhosuuntaisia piirteitä omaavalle yhteiskuntavisiolle? Venäjänkielestä tuli 1800-luvulla käyttöön sana "pogrom", jolla kuvattiin juutalaisiin kohdistunutta vihaa ja tuhotekoja. Minusta tämä tilanne muistuttaa sosialidemokraatteihin ja nyt koko hallitukseen suuntautuvaa 'poliittista pogromia'.
---
Koveneva politiikka
Muistiin fb-sivun toimintalokiin; näyttää siltä että ministeri Paatero on toiminut niin hyvin ja johdonmukaisesti kuin mitä hän saamansa informaation pohjalta on voinut tehdä. Postin hallitus tekee päätöksensä maapallon toisella puolen julkisten palvelujen puutteesta kärsivässä ja saastassa rypevässä San Fransiscossa, jonne juuri paria kuukautta ennen ministeriksi tullut Paatero ei osallistu. Edustajana on valtionhallinnon virkamies, joka jättää kertomatta päätöksestä ministerille. Pelkään että Paateroa vedetään tässä puolueettoman, porvarillisen, ilmoitustuloilla elävän lehdistön toimesta samalla tavalla 'kölin alta' kuin mitä tapahtui takavuosina Arja Alholle ja Maria Guzeninalle. Kaikkein kokeneimmat ja arvopohjaltan ehyimmät kansalaiset tuhotaan? Kaikesta huolimatta Paatero ei ole antanut vihalle valtaa vaan hakee edelleen luottamuksellista suhdetta Postin hallintoon. Näin minäkin olisin toiminut, jos olisin ministerin paineiden keskellä osannut...
"Postin hallituksessa istuu valtion edustajana omistajaohjausosaston finanssineuvos Minna Pajumaa. Hänen kauttaan Paateron esikunnalla on jatkuvasti suora yhteys Postin hallitukseen.
Pajumaa ei halua kommentoida aihetta HS:lle millään tavoin."
---

Poliittista noitavainoa?
Näin siinä sitten kävi; taas ajettiin rehti ja kokenut naisministeri nurkkaan, toiminut TUL:n puheenjohtajana, sosialidemokraattisen kasvatusjärjestön puheenjohtajana, lukuisissa tehtävissä omassa maakunnassaan, SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja hän on parastaikaa. Kohta perinteeksi muodostuva porvarillinen kaava jatkuu; pidetään epärehellisenä, osaamattomana ja muutenkin vastuullisiin tehtäviin sopimattomana. Ei sopinut markkinahenkisesti johdettujen Veikkauksen ja Postin toimien valvojaksi. Sotkettiin mielettömän mediaryöpytyksen voimin lillukanvarsiin, ei päässyt toteuttamaan varsinaista tehtävää lyhyenä ministerinäoloaikanaan oikeastaan ollenkaan. Tämä on sitä modernia poliittista Pogromia...

Puolueeton, porvarillinen, yritysten ilmoitustuloilla ansaitseva media on puolensa valinnut - muutahan meillä ei olekaan. Se siitä vapaasta lehdistöstä, neljännestä valtiomahdista - jota se Aamulehdenkin tapauksessa sumeilematta käyttää. On siinä varsinainen tuki moniarvoiselle yhteiskunnalle...

Yhteiskuntavastuusta yritysvastuuseen
Rakenteelliset seikat ovat tässäkin taustalla. Yritysmaailma haluaa 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' nimissä ja Euroopan Komission kahden edellisen kauden politiikkaa noudattaen irtautua kokonaan yhteiskuntavastuusta.


26.11. 2019
Luottamuksen ilmapiiri:
Hyvä kirjoitus Satu Lehtolalta; mietin juuri tänään Lauri Ihalaisen eilen 26.11. 2019 A-studiossa peräänkuuluttamasta luottamuksen ilmapiiristä. Tekee mieli kysyä Mao Tse Tungin tapaan: voivatko sellaiset suunnistaa yhdessä, joilla on erilainen kartta, eri tavoite ja eri suuntaan osoittavat kompassit?
---
Yhteiskunta- vai yritysvastuu?
EK:n edustaja peräänkuulutti työntekijäpuolen 'yhteiskuntavastuuta' aamun 26.11. 2019 TV1:n lähetyksessä; tosiasia kuitenkin on että EK on Euroopan Komission kahden edellisen kauden toimenpiteiden ja suositusten mukaan luopumassa kaikesta yhteiskuntavastuusta 'erittäin kilpailukykyisen markkinan' aikaansaamiseksi. Luopuminen valtakunnallisesta sopimisesta on osa tähän tavoitteeseen pyrkivää strategiaa, paikallisen sopimisen pirstominen seuraava ilmeinen askel.
---
'Erittäin kilpailukykyinen markkina'
Euroopan Unioni on peruskirjoissaan sitoutunut talousideologian yhteen ulottuvuuteen, nimittäin 'erittäin kilpailukykyisen markkinan' ylivoimaiseen ja autuaaksitekevään lähtökohtaan (Lissabonin sopimus, art. 2, kohta 3) . Tämä on se yksiulotteinen lähtökohta, arvonluontia, josta Mazzucto puhuu. Markkina ei sellaisenaan luo arvoa - se tarvitsee kysyntää ostovoiman muodossa voidakseen investoida ja edistää 'yritysvastuuta'. Julkinen sektorin, valtion ja kuntien meidän tapauksessa - tehtävä on vastata arvonluonnilla kansalaisten ilmaisemaan kysyntään ja sosiaalisiin tarpeisiin. Tämä on näkynyt viime vuosina markkkinoiden pyrkimyksenä irtautua yhteiskuntavastuusta jota pyrkimystä Euroopan komissio on edellisillä toimintakausillaan voimakkaasti tukenut. Tähän ei liity mitään erityistä mystiikkaa vaan selkeä poliittisideologinen pyrkimys, jota mm. Social Europe - verkkolehti mielestäni ansiokkaasti kuvasi kesällä 2019...
---
24.11. 2019
Sopimusyhteiskunnan pirstominen
Keskitetty sopiminen on EK:n toimesta lopetettu - nyt on vuorossa alakohtaisen ja paikallisen sopimisen pirstominen...
---

22.11. 2019
Olisiko niin että juuret juontavat tässä Postin hallituksen pirstovassa politiikassa 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' aikaansaamisen ja sitten kun Postin sisälle on saatu tehtäväkokonaisuuksia toteuttavia yksityisiä toimijoita, nämä uhkaavat EU:n tasoisilla säädöksillä ja rankaisutoimenpiteillä? Eli kuin on annettu pirulle pikkusormi, se uhkaa viedä ennen pitkää koko käden?
---
Poliittinen amputoiminen
Vahvan valtion varaan hyvinvointia rakentava sosialidemokratia ja vasemmisto ylipäätään on joutunut tässä poliittisesti amputoiduksi; EU:n ja Saksan perustuslaissa - siksi kai EU:n perussopimusta on lupa kutsua - on vakava perustuslaillinen virhe: taloudellisia strategisia tavoitteita on sisällytetty yhteiskuntarakenteen perustaan ja nämä strategiset - luonteeltaan poliittiset - määräykset estävät moniarvoisen yhteiskunnallisen kehittämisen koko mantereen tasolla - vain märkkinavaihtoehto on hallitseva. Sosialidemokratian kannalta Euroopan Unionin lähestymistapa on autoritaarinen, kaikkia poliittisia voimia samaan lähestymistapaan pakottava järjestelmä. Tässä suhteessa - tosin päinvastaisessa merkityksessä - se muistuttaa vahvasti edesmenneen DDR:n valtiollista järjestelmää, jossa monia puolueita sallittiin, mutta niiden oli alistuttava neuvostotyyppisen sosialistisen yhteiskuntajärjestelmän ehdoilla toimiviksi.

---
16.11. 2019
Hyvinvointivaltion rakentaminen
Kotimaan politiikassa Rinteen hallitus toimii hyvinvointivaltiota vahvistavalla otteella erinomaisella tavalla ja se ansaitsee tässä suhteessa jokaisen jäsenen ja kannattajan luijan ja vankkumattoman tuen. Jos sama ote saataisiin toteutettua myös Euroopan Unionin tasolla, sen finanssi- ja rahapolitiikassa, hyvinvointivaltiosta voisi tulla menestystarina koko mantereen tasolla. Kysymys on samalla kertaa sekä oikeusvaltioperiaatteesta että eurooppalaista hyvinvontia vahvistavasta rahoituskehyksestä.
--

Katharsis

Katharsis - äkkinäinen tunnetila puhdistumisesta, vapautumisesta, anteeksiannosta. Tunnekokemus suurena helpotuksena lienee tuttu itsekullekin elämän varrelta. Lapsena saatu anteeksianto, aikuisena vapautuminen  alkoholista tai huumeista ilmaisevat tätä kokemusta. Tuhlaajapojan paluu raamatun kertomuksena on meille useimmille tuttu. Käsitettä on taiteen ohella käytetty myös mediatutkimuksessa ja  sosiaalipsykologiassa.

Aristoteleellä katharsis tarkoittaa sitä, että herättämällä sääliä ja pelkoa tragedia johtaa näiden tunteiden puhdistumiseen. Konflikteja ja kliimaksia seuraa terapeuttinen vapautuminen jännityksestä ja harmoninen olotila. Aristoteleen oppi oli reaktiota Platonin näkemyksiä vastaan. Platon väitti tragedian ruokkivan ihmisissä sellaisia tunteita, jotka todellisessa elämässä tulisi pitää kurissa. Kuitenkin Platonin mukaan tragedia sallii hillittömän tuskan ja vihan hallita ihmistä, ja opettaa ihmisiä toimimaan näin elämässäänkin.  Platon näki filosofian itsensä katharsistisena.

Katharsis, Aristoteleen ilmaisu liittyy taiteeseen ja erityisesti kreikkalaiseen tragediaan. Kun tiedämme että antiikin Kreikan teatteri oli luonteeltaan oman aikansa tapahtumiin liittyvää yhteiskunnallista analyysia, tulee kysyneeksi, olisiko 'katharsiksella'  käyttöä myös nykyisissä yhteiskunnallisissa käänteissä ?

Millaisia ovat suuret yhteiskunnalliset katharsis-käänteet? olisiko Ranskan vallankumous 'veljeys,vapaus, tasa-arvoisuus' tunnuksineen ollut aikansa suuri puhdistautumisprosessi? Omalta elinajaltani tulee mieleen 1930-luku, toinen maailmansota ja sen päättyminen natsi-Saksan romahtamiseen ja  'ei koskaan enää sotaa!' ilmapiiriin.

Tärkeää on muistaa että myös 1950-luvun alussa tapahtunut Euroopan Unionin alkusanojen lausuminen ja eurooppalaisen yhteistyön liikkeellelähtö toisen maailmansodan jälkeisissä katharsis-tunnelmissa; vain muutaman vuoden takana oli tuon hirvittävän sodan loppuminen, sota-ajan kärsimykset ja raskas - mutta myös toivorikas - jälleenrakennuskausi. Uskottiin, että voidaan rakentaa uudenlaista tulevaisuutta rauhan ja demokratian hengessä. Mm. sosialidemokraattinen lasten kasvamaansaattamisjärjestö 'Nuoret Kotkat' syntyi rintamamiesten kokemuksista ja heidän aikaansaamanaan vuonna 1943.

Sekä bolshevikkien voitossa lokakuun vallankumouksessa vuonna 1918 että Neuvotoliiton romahtamisessa 1980-90-lukujen taitteessa voidaan nähdä näitä samoja piirteitä. Berliinin muurin murtumien edusti saksalaisille ja koko läntiselle arvomaailmalle tietynlaista puhdistautmista ja anteeksiantoakin - eihän muurin murtuessa väkivaltaa sittenkään käytetty. Elämänhalu uudistui, palautui ja uusi voimistuminen koettiin alkavaksi.

Näyttää kuitenkin käyvän niin, että ajan kuluessa puhdistumisen ja vapautumisen tunne unohtuu ja vähitellen palataan samoihin arvoihin ja asenteisiin, joihin haluttiin saada anteeksiantoa ja joista haluttiin päästä vapaiksi. Oikeistovoimat ja kansallinen itsekkyys ovat Euroopan Unionissakin päässeet uuteen vauhtiin ja nyt pelätään ihan oikeasti, että julma 1930-luku saattaa arvoineen ja asenteineen palata uudelleen. Omaksuttu yhteiskuntaluonne (Fromm)  istuu vahvassa ihmisen alitajunnassa ja periytyy suuren kirjan mukaan kolmanteen ja neljänteen polveen.

Onko Euroopan Unioni pysynyt sodanjälkeisen katharsiksen edellyttämällä tiellä? Rauhan ja demokratian kuorrutukseksi on noussut äärimmilleen viety kilpailu markkinoista ja elintilasta . Lissabonin sopimus,  Rauhan ja demokratian linnakkeessa demokraattinen valtio on käytännössä kokonaan alistettu 'erittäin kilpailukykyiselle markkinalle' (Lissabonin sopimus,  art.2, kohta 3). Markkinakilpailun tiimellyksessä EU:n jäsenmaat tavataan yhä useammin 'housut kintuissa' viemässä aseita ja sotavarustelua rauhan ja sosiaalisen turvallisuuden sijasta tukkanuottasilla oleviin  ja sotilaallisiin iskuihin valmistautuviin maihin. Jopa EU:n sisällä harkitaan jo valtionjohtajatasolla sotilaallisen puolustusrakenteen luomista yhtenäisen ja rajojaan turvaavan markkinayhteisön turvaksi. Katharsiksen henki on kadonnut, vanhat arvot ja sen mukaiset luonteenpiirteistöt ovat nousemassa uudelleen keskeisimmiksi.

Millainen uusi 'katharsis' voisi olla - ja ennenkaikkea, tarvitaanko sitä? Sosiaalisessa mediassa käydään yhä kiivaampaa ja kriittisempää keskustelua Euroopan Unionin mitä ilmeisimmin muuttuneesta arvopohjasta ja siitä, kuinka ehdottomasti ja vailla ulospääsytietä se on muurattu pysyviksi ja muuttumatttomiksi tarkoitettuihin peruskirjoihin. Kun rakenne yksipuolisuudestaan johtuen ei kykene vastaamaan suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin ja kansojen sosiaalisen turvallisuuden kaipuuseeen, kysymys vääristyneiden rakenteden seurauksista on ymmärrettävää. En liene kaukana oikeasta kun totean että monet aktiivisestikin yhteiskunnallista keskustelua ja Euroopan tilannetta seuraavista ovat aidosti 'ihmetyksen sormi kummastuksen suussa'. Pelättävissä on katastrofi, yhteisten rakenteiden hallitsematon murtuminen, yhteiskunnallinen räjähdys tavalla tai toisella.  Kukaan ei osaa ennustaa, miten se tapahtuisi ja mitkä olisivat seuraukset.

Onko niin, että vain väkivaltainen, hallitsematon murros, jota seuraa onnettomuus ja suuri on häpeä -  ja uusi tarve katharsikseen, se ainoa tie joka on edessämme? Aiheuttaako ilmeinen ilmastomuutos ihmiskunnan käyttäytymisessä katharsiksen, asenteiden ja elintapojen pysyvän muutoksen?

Vai käykö niin, että suuren onnettomuuden tai muutoksenkin kynnyksellä ja sen jälkeen ihmisen on Platonin ajattelun mukaisesti pidettävä 'tunteensa kurissa', kävi kuinka kävi?