Katharsis - äkkinäinen tunnetila puhdistumisesta, vapautumisesta, anteeksiannosta. Tunnekokemus suurena helpotuksena lienee tuttu itsekullekin elämän varrelta. Lapsena saatu anteeksianto, aikuisena vapautuminen alkoholista tai huumeista ilmaisevat tätä kokemusta. Tuhlaajapojan paluu raamatun kertomuksena on meille useimmille tuttu. Käsitettä on taiteen ohella käytetty myös mediatutkimuksessa ja sosiaalipsykologiassa.
Aristoteleellä katharsis tarkoittaa sitä, että herättämällä sääliä ja pelkoa tragedia johtaa näiden tunteiden puhdistumiseen. Konflikteja ja kliimaksia seuraa terapeuttinen vapautuminen jännityksestä ja harmoninen olotila. Aristoteleen oppi oli reaktiota Platonin näkemyksiä vastaan. Platon väitti tragedian ruokkivan ihmisissä sellaisia tunteita, jotka todellisessa elämässä tulisi pitää kurissa. Kuitenkin Platonin mukaan tragedia sallii hillittömän tuskan ja vihan hallita ihmistä, ja opettaa ihmisiä toimimaan näin elämässäänkin. Platon näki filosofian itsensä katharsistisena.
Katharsis, Aristoteleen ilmaisu liittyy taiteeseen ja erityisesti kreikkalaiseen tragediaan. Kun tiedämme että antiikin Kreikan teatteri oli luonteeltaan oman aikansa tapahtumiin liittyvää yhteiskunnallista analyysia, tulee kysyneeksi, olisiko 'katharsiksella' käyttöä myös nykyisissä yhteiskunnallisissa käänteissä ?
Millaisia ovat suuret yhteiskunnalliset katharsis-käänteet? olisiko Ranskan vallankumous 'veljeys,vapaus, tasa-arvoisuus' tunnuksineen ollut aikansa suuri puhdistautumisprosessi? Omalta elinajaltani tulee mieleen 1930-luku, toinen maailmansota ja sen päättyminen natsi-Saksan romahtamiseen ja 'ei koskaan enää sotaa!' ilmapiiriin.
Tärkeää on muistaa että myös 1950-luvun alussa tapahtunut Euroopan Unionin alkusanojen lausuminen ja eurooppalaisen yhteistyön liikkeellelähtö toisen maailmansodan jälkeisissä katharsis-tunnelmissa; vain muutaman vuoden takana oli tuon hirvittävän sodan loppuminen, sota-ajan kärsimykset ja raskas - mutta myös toivorikas - jälleenrakennuskausi. Uskottiin, että voidaan rakentaa uudenlaista tulevaisuutta rauhan ja demokratian hengessä. Mm. sosialidemokraattinen lasten kasvamaansaattamisjärjestö 'Nuoret Kotkat' syntyi rintamamiesten kokemuksista ja heidän aikaansaamanaan vuonna 1943.
Sekä bolshevikkien voitossa lokakuun vallankumouksessa vuonna 1918 että Neuvotoliiton romahtamisessa 1980-90-lukujen taitteessa voidaan nähdä näitä samoja piirteitä. Berliinin muurin murtumien edusti saksalaisille ja koko läntiselle arvomaailmalle tietynlaista puhdistautmista ja anteeksiantoakin - eihän muurin murtuessa väkivaltaa sittenkään käytetty. Elämänhalu uudistui, palautui ja uusi voimistuminen koettiin alkavaksi.
Näyttää kuitenkin käyvän niin, että ajan kuluessa puhdistumisen ja vapautumisen tunne unohtuu ja vähitellen palataan samoihin arvoihin ja asenteisiin, joihin haluttiin saada anteeksiantoa ja joista haluttiin päästä vapaiksi. Oikeistovoimat ja kansallinen itsekkyys ovat Euroopan Unionissakin päässeet uuteen vauhtiin ja nyt pelätään ihan oikeasti, että julma 1930-luku saattaa arvoineen ja asenteineen palata uudelleen. Omaksuttu yhteiskuntaluonne (Fromm) istuu vahvassa ihmisen alitajunnassa ja periytyy suuren kirjan mukaan kolmanteen ja neljänteen polveen.
Onko Euroopan Unioni pysynyt sodanjälkeisen katharsiksen edellyttämällä tiellä? Rauhan ja demokratian kuorrutukseksi on noussut äärimmilleen viety kilpailu markkinoista ja elintilasta . Lissabonin sopimus, Rauhan ja demokratian linnakkeessa demokraattinen valtio on käytännössä kokonaan alistettu 'erittäin kilpailukykyiselle markkinalle' (Lissabonin sopimus, art.2, kohta 3). Markkinakilpailun tiimellyksessä EU:n jäsenmaat tavataan yhä useammin 'housut kintuissa' viemässä aseita ja sotavarustelua rauhan ja sosiaalisen turvallisuuden sijasta tukkanuottasilla oleviin ja sotilaallisiin iskuihin valmistautuviin maihin. Jopa EU:n sisällä harkitaan jo valtionjohtajatasolla sotilaallisen puolustusrakenteen luomista yhtenäisen ja rajojaan turvaavan markkinayhteisön turvaksi. Katharsiksen henki on kadonnut, vanhat arvot ja sen mukaiset luonteenpiirteistöt ovat nousemassa uudelleen keskeisimmiksi.
Millainen uusi 'katharsis' voisi olla - ja ennenkaikkea, tarvitaanko sitä? Sosiaalisessa mediassa käydään yhä kiivaampaa ja kriittisempää keskustelua Euroopan Unionin mitä ilmeisimmin muuttuneesta arvopohjasta ja siitä, kuinka ehdottomasti ja vailla ulospääsytietä se on muurattu pysyviksi ja muuttumatttomiksi tarkoitettuihin peruskirjoihin. Kun rakenne yksipuolisuudestaan johtuen ei kykene vastaamaan suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin ja kansojen sosiaalisen turvallisuuden kaipuuseeen, kysymys vääristyneiden rakenteden seurauksista on ymmärrettävää. En liene kaukana oikeasta kun totean että monet aktiivisestikin yhteiskunnallista keskustelua ja Euroopan tilannetta seuraavista ovat aidosti 'ihmetyksen sormi kummastuksen suussa'. Pelättävissä on katastrofi, yhteisten rakenteiden hallitsematon murtuminen, yhteiskunnallinen räjähdys tavalla tai toisella. Kukaan ei osaa ennustaa, miten se tapahtuisi ja mitkä olisivat seuraukset.
Onko niin, että vain väkivaltainen, hallitsematon murros, jota seuraa onnettomuus ja suuri on häpeä - ja uusi tarve katharsikseen, se ainoa tie joka on edessämme? Aiheuttaako ilmeinen ilmastomuutos ihmiskunnan käyttäytymisessä katharsiksen, asenteiden ja elintapojen pysyvän muutoksen?
Vai käykö niin, että suuren onnettomuuden tai muutoksenkin kynnyksellä ja sen jälkeen ihmisen on Platonin ajattelun mukaisesti pidettävä 'tunteensa kurissa', kävi kuinka kävi?
Aristoteleellä katharsis tarkoittaa sitä, että herättämällä sääliä ja pelkoa tragedia johtaa näiden tunteiden puhdistumiseen. Konflikteja ja kliimaksia seuraa terapeuttinen vapautuminen jännityksestä ja harmoninen olotila. Aristoteleen oppi oli reaktiota Platonin näkemyksiä vastaan. Platon väitti tragedian ruokkivan ihmisissä sellaisia tunteita, jotka todellisessa elämässä tulisi pitää kurissa. Kuitenkin Platonin mukaan tragedia sallii hillittömän tuskan ja vihan hallita ihmistä, ja opettaa ihmisiä toimimaan näin elämässäänkin. Platon näki filosofian itsensä katharsistisena.
Katharsis, Aristoteleen ilmaisu liittyy taiteeseen ja erityisesti kreikkalaiseen tragediaan. Kun tiedämme että antiikin Kreikan teatteri oli luonteeltaan oman aikansa tapahtumiin liittyvää yhteiskunnallista analyysia, tulee kysyneeksi, olisiko 'katharsiksella' käyttöä myös nykyisissä yhteiskunnallisissa käänteissä ?
Millaisia ovat suuret yhteiskunnalliset katharsis-käänteet? olisiko Ranskan vallankumous 'veljeys,vapaus, tasa-arvoisuus' tunnuksineen ollut aikansa suuri puhdistautumisprosessi? Omalta elinajaltani tulee mieleen 1930-luku, toinen maailmansota ja sen päättyminen natsi-Saksan romahtamiseen ja 'ei koskaan enää sotaa!' ilmapiiriin.
Tärkeää on muistaa että myös 1950-luvun alussa tapahtunut Euroopan Unionin alkusanojen lausuminen ja eurooppalaisen yhteistyön liikkeellelähtö toisen maailmansodan jälkeisissä katharsis-tunnelmissa; vain muutaman vuoden takana oli tuon hirvittävän sodan loppuminen, sota-ajan kärsimykset ja raskas - mutta myös toivorikas - jälleenrakennuskausi. Uskottiin, että voidaan rakentaa uudenlaista tulevaisuutta rauhan ja demokratian hengessä. Mm. sosialidemokraattinen lasten kasvamaansaattamisjärjestö 'Nuoret Kotkat' syntyi rintamamiesten kokemuksista ja heidän aikaansaamanaan vuonna 1943.
Sekä bolshevikkien voitossa lokakuun vallankumouksessa vuonna 1918 että Neuvotoliiton romahtamisessa 1980-90-lukujen taitteessa voidaan nähdä näitä samoja piirteitä. Berliinin muurin murtumien edusti saksalaisille ja koko läntiselle arvomaailmalle tietynlaista puhdistautmista ja anteeksiantoakin - eihän muurin murtuessa väkivaltaa sittenkään käytetty. Elämänhalu uudistui, palautui ja uusi voimistuminen koettiin alkavaksi.
Näyttää kuitenkin käyvän niin, että ajan kuluessa puhdistumisen ja vapautumisen tunne unohtuu ja vähitellen palataan samoihin arvoihin ja asenteisiin, joihin haluttiin saada anteeksiantoa ja joista haluttiin päästä vapaiksi. Oikeistovoimat ja kansallinen itsekkyys ovat Euroopan Unionissakin päässeet uuteen vauhtiin ja nyt pelätään ihan oikeasti, että julma 1930-luku saattaa arvoineen ja asenteineen palata uudelleen. Omaksuttu yhteiskuntaluonne (Fromm) istuu vahvassa ihmisen alitajunnassa ja periytyy suuren kirjan mukaan kolmanteen ja neljänteen polveen.
Onko Euroopan Unioni pysynyt sodanjälkeisen katharsiksen edellyttämällä tiellä? Rauhan ja demokratian kuorrutukseksi on noussut äärimmilleen viety kilpailu markkinoista ja elintilasta . Lissabonin sopimus, Rauhan ja demokratian linnakkeessa demokraattinen valtio on käytännössä kokonaan alistettu 'erittäin kilpailukykyiselle markkinalle' (Lissabonin sopimus, art.2, kohta 3). Markkinakilpailun tiimellyksessä EU:n jäsenmaat tavataan yhä useammin 'housut kintuissa' viemässä aseita ja sotavarustelua rauhan ja sosiaalisen turvallisuuden sijasta tukkanuottasilla oleviin ja sotilaallisiin iskuihin valmistautuviin maihin. Jopa EU:n sisällä harkitaan jo valtionjohtajatasolla sotilaallisen puolustusrakenteen luomista yhtenäisen ja rajojaan turvaavan markkinayhteisön turvaksi. Katharsiksen henki on kadonnut, vanhat arvot ja sen mukaiset luonteenpiirteistöt ovat nousemassa uudelleen keskeisimmiksi.
Millainen uusi 'katharsis' voisi olla - ja ennenkaikkea, tarvitaanko sitä? Sosiaalisessa mediassa käydään yhä kiivaampaa ja kriittisempää keskustelua Euroopan Unionin mitä ilmeisimmin muuttuneesta arvopohjasta ja siitä, kuinka ehdottomasti ja vailla ulospääsytietä se on muurattu pysyviksi ja muuttumatttomiksi tarkoitettuihin peruskirjoihin. Kun rakenne yksipuolisuudestaan johtuen ei kykene vastaamaan suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin ja kansojen sosiaalisen turvallisuuden kaipuuseeen, kysymys vääristyneiden rakenteden seurauksista on ymmärrettävää. En liene kaukana oikeasta kun totean että monet aktiivisestikin yhteiskunnallista keskustelua ja Euroopan tilannetta seuraavista ovat aidosti 'ihmetyksen sormi kummastuksen suussa'. Pelättävissä on katastrofi, yhteisten rakenteiden hallitsematon murtuminen, yhteiskunnallinen räjähdys tavalla tai toisella. Kukaan ei osaa ennustaa, miten se tapahtuisi ja mitkä olisivat seuraukset.
Onko niin, että vain väkivaltainen, hallitsematon murros, jota seuraa onnettomuus ja suuri on häpeä - ja uusi tarve katharsikseen, se ainoa tie joka on edessämme? Aiheuttaako ilmeinen ilmastomuutos ihmiskunnan käyttäytymisessä katharsiksen, asenteiden ja elintapojen pysyvän muutoksen?
Vai käykö niin, että suuren onnettomuuden tai muutoksenkin kynnyksellä ja sen jälkeen ihmisen on Platonin ajattelun mukaisesti pidettävä 'tunteensa kurissa', kävi kuinka kävi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti