Arvokeskustelua nimestä

Työväen Retkeilyliiton retkeilypäivillä Nurmijärven Kotorannassa käytiin keskustelua mm. Työväen Retkeilyliiton nimestä. Liitossa on tavallaan "kahenlaista ilimoo" siitä, pitäisikö liiton nimi säilyttää entisellään, vai tulisiko sitä muuttaa aikaan ja odotuksiin sopivammaksi. TRL kuuluu kansainvälisten Luonnonystävien maailmanlaajuiseen liittoon "Naturfreunde Internationaliin" NFI:iin, englanniksi "International Friends of Nature - INF".

Tämä maailman vanhin ympäristöinternationaali on perustettu jo 1895 ja sen juuret ovat Wienin työlaiskaupunginosassa Ottakringissa. Luonnonystävien tausta on  proletaarinen, olivathan Itävallan vuoret ja alppiniityt jo tuolloin sulkeutumassa tavalliselta kansalta yksityisomistuksen, kulkukieltojen ja käyttörajoitusten muodossa. Syntyi "Berg Frei! huudahduksen kannustama  Naturfreunde-liike, joka halusi omilla toimillaan varmistaa myös Wienin työläisille pääsyn  vuorille, alppiniityille ja luontoelämysten pariin. Tästä alkoi NFI:n kehitys maailmanlaajuiseksi luonnonystävät-liikkeeksi. Sen rakenne on alusta lähtien ollut kansanvaltainen, demokraatttinen ja henkilöjäsenyyteen perustuva. Naturfreunde-järjestö mielletään työväenliikkeen järjestöksi ja kun Itävallasta puhutaan, merkitsee se vahvaa sosialidemokraattista, itävaltalaisittain  "sosialistista" suuntautumista.

Suomen jäsenjärjestö perustettiin n. 45 vuotta sitten ja toimeenpanijana oli legendaarinen retkeilijä, keski-Euroopan järjetöelämän tuntija ja mm. pitkäaikainen sosialidemokraattisten lehtien toimittaja Erkki Wiksten. Hän perusti kumppaneidensa kanssa ja keskellä kuuminta työväen urheiluliikkeen kahtiajakautumista Työväen Retkeilyliiton - Helsingin Työväen retkeilijät oli perustettu jo 1967. Aluksi järjestö toimi Tuöväen Urheiluseurojen Keskusliiton alaisuudessa itsenäisinä yhdistyksinä tai urheiluseurojen alajaostoina. TRL liittyi sitten 1970-luvuin puolivälin jälkeen kansainväälisiin Luonnosystävien järjestöön NFI:hin Suomen alajärjestönä. Nimi säilytettiin kuitenkin Työväen Retkeilyliittona. TRL on NFI:n ainoa kansallinen järjestö, jonka nimi ei ole "luonnonystävät" vaan "työväen retkeilijät". Se on ollut kansallinen ratkaisu ilmaista järjestön historialliset ja arvopohjaiset juuret.

Työväen Retkeilyliitossa on myös paljon seuroja, joiden nimsessä on vain sana "retkeilijät". "Työväen retkeilijät" -nimen on koettu rajaavan osallistumista - eihän työelämässäkään moni enää halua leimautua työmieheksi tai -naiseksi. Toisaalta monet kokevat juuri "Työväen Retkeilijät" sanaparin kuvaavan sitä taustaa ja analyysiatapaa, millä maailman ilmiöitä yhteiskunnallisesti katsellaan. Moni puolestaan on toivonut vähemmän luokkapohjaista tapaa ilmaista järjestön luonnetta. Mikä ratkaisuksi?

Keskusteltaessa asiasta ilmaisin omana kantanani työväenliikkeen työhön liittyvän arvopohjan, työn ja ihmisen vapauttamisen suuren periaatteen. Ei ole tarkoitus tehdä kaikista työläisiä, vaan työväenliikkeen päämääränä on työläisen roolin poistaminen ja koko työn maailman organisointi kokonaan uudelta, omaehtoiselta pohjalta. Tätä -  jonkun mielestä ehkä itsetuhoista - työtä työväenliike on tehnyt koko olemassaolonsa ajan. Työn vapauttamisessa on jo edetty varsin pitkälle. Jokaisen ihmisen elämään liittyy vaiheita ja jaksoja jolloin hän voi kokea olevansa vapautettu leipänsä ansaitsemisesta työnteon hiestä märkänä ja työntekoon pakotettuna. Lapsuus, koulu, opiskelu, sairaus, äitiys, vuosilomat, viisipäiväinen työviikko, kahdeksantuntinen työpäivä ja vihdoin kansaneläke tai työeläke ovat työn vapauttamisen konkreettisia muotoja kaikki. Kun puhutaan luonnosta, retkeilystä, matkailusta tai lomailusta, voidaan koko vapaa-aikasektorin sanoa olevan vapautetun työn ja aktiviteetin valtakuntaa.

Kun puhutaan järjestön nimestä, tämä työn vapauttamisen ulottuvuus on aina muistettava. Työväen Retkeilyliiton toiminta liittyy siten työn vapauttamisen alueeseen, jolla mukanaolija ei toimi työläisenä vaan vapaana, omaehtoisena ihmisenä. Tällä on suunnattoman tärkeä symbolinen merkitys ja siksi mm. ammattiyhdistysliikkeessä kansainvälisten luonnonystävien teemojen mukainen vapaa-aikatoiminta tulisi aina olla mukana, ei pelkästään joutilaana köllöttelynä vaan tietoisena ilmauksena vapauden valtakunnan laajenemisesta ja ihmisen omien harrastusten, omaehtoisuuden mahdollistajana.

Yhteiskunnallisesti työ tällä sektorilla on vielä mitä suurimmassa määrin kesken. Juuri yhteistoiminnassa opitaan välttämättömiä demokratian taitoja myös vapaa-ajalla, aktivoidutaan tärkeinä koettuihin asioihin ja opitaan ottamaan vastuuta rakenteista ja organisaatioista - demokratian pelisääntöjen mukaan. On suuri vahinko että tämä tärkeä kansalaistoiminnan, osallistamisen alue on jäänyt yhteiskunnalta kehittämättä, mikä näkyy mm. järjestötoiminnan vieroksumisena ja osaamattomuutena sekä vapaa-aikajärjestöjen yhteiskunnallisten avustusten riittämättömyytenä ja kehittymättömyytenä. Tärkeä, kansainvälistä ulottuvuutta omaava toiminnallinen ulottuvuus on jäänyt toistaiseksi vielä mahdollisuutena käyttämättä. Kuinka suurenmoista olisi nähdä nuori ihminen, joka ilman paniikkireaktiota kykenee toimintaan ja järjestöteknisiin tehtäviin sekä lähiympäristössä että laajemminkn - jopa kansainvälisesti.

Kun siis Työväen Retkeilyliiton nimikysymystä pohditaan, toivoisi löytyvän parvi työn vapauttamisen visiota ilmaisevia vaihtoehtoja, unohtamatta kuitenkaan niitä peruslähtökohtia josta vapaa-aikatoiminnan suuri ja innostava merkitys kasvaa. Se on vapautuminen omaehtoiseen toimintaan ja tietoinen ponnistelu sen lisäämiseksi, "tapaus ihmisen" toteuttamiseksi. Ehdotin muuten jo neljännesvuosisata sitten nimiyhdistelmää "TRL - Luonnonystävät", jossa yhtyvät sekä tietoisuus omista juurista että kansainvälisestä arvoyhteydestä. Mutta nimi voi syntyä muutakin kautta: luonteva loma, maltillinen matkailu, letkeä lampsiminen, huvitoiminta, vapaa-aikajaosto, bloggaaminen, tupettaminen - mahdollisuuksia on kokonainen myriaadi.

Tärkeää on saada erityisesti ammattiyhdistysliike mukaan tietoisesti kehittämään toimintoja työn vapauttamisen valtakunnassa - se on ammattiyhdistysliikkeen historiallinen tehtävä. Käytettävät nimet kuvatkoon omaehtoisten ja toiminnaltaan vapautuneiden ihmisten  kekseliäisyyttä. Järjestäytymällä tältä osin kansainvälisten luonnonystävien kansalliseen organisaatioon osoitamme, että kyse ei ole pelkästään joutenolosta ja köllöttelystä, vaan työn vapauttamisen suuren idean synnyttämistä uusista visioista - uudesta, vapaan ihmisen toimintakulttuurista.

Tilaaja vastaa

TV 1:n 12.5. 2018 Ykkösaamun haastattelussa pj. Antti Rinne toi nyt selvästi esiin sen, että EKP:n määrällinen elvytys on ilmeisesti ollut ratkaisevassa asemassa hallituksen talouspolitiikan menestymisessä. Jos määrällistä elvytystä voitaisiin Euroopan Unionissa suunnata suoraan myöskin jäsenvaltioiden suurin infrastruktuuri- ja palveluidenkehittämishankkeisiin, syntyisi sellaista dynaamista voimaa, jota juuri sosialidemokraattinen yhteiskuntapolitiikka voi parhaimmillaan tarjota. Tällaisen yhteiskuntaelvytyksen Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus sulkee toistaiseksi mahdollisuutena pois, markkinoiden tukemisen määrällisen elvyttämisen muodossa ja kilpailun vääristämisen uhallakaan ei. Rinteen valinnat olivat yhteiskuntapolitiikan suhteen oikeansuuntaisia ja maltillisia, joten siinä suhteessa politiikka on kohdallaan ja sitä tuetaan kaikin käytettävissä olevin mokomin. Sosialidemokraattinen eurooppapolitiikka uinuu toistaiseksi valtiollisen reaalipolitiikan kehdossa. Toivotaan että herääminen tapahtuu ennenkuin vähäeleinen Kiina näyttää dragoonisen voimansa...

Pj. Rinne puhui myös tilaaja-tuottajamallista SOTE-kysymyksen yhteydessä - ja periaatteessa tietenkin sen aiheuttamista ongelmista yleisemminkin. Tilaaja-tuottajamalli on se avainratkaisu, johon kilpailuttaminen perustuu. Ongelmat kilpailuttamisessa ovat laajati tunnettuja. Sen soveltaminen vaatii mitä suurinta tarkkuutta ja lisäksi suuren määrn asiantuntemista. Virheitä ja puutteita sattuu jatkuvasti. Tämä ongelmakenttä on kytköksissä sekä demokratian toteutumiseen että juridisiin vastuukysymyksiin.

Tilaajan ja tuottajan erottamisessa - tämä taitaa kuulua EU:n kaupallisiin ydinperiaatteisiin - toimintaketju katkaistaan hallinnollisesti avoimeen julkiseen ja vastaavasti ulkopuolisilta kilpailusyistä suljettuun yksityiseen toiminta-alueeseen. Palkat, palvelusten hinnat ja koko toteutusorganisaatio rajataan rahoittajan, julkisen sektorin ulottumattomiin. Onnistuuko näin suuri periaatteellinen toimintatavan valinta - itseasiassa muutos suhteessa Unionin käytäntöihin, muodostaa EU:n oloissa suuren periaatteellisen taistelutantereen. Ilmeistä on että sosialidemokratia joutuu tässä asiassa käymään taistelua Euroopan Unionin peruskirjojen ja konsolidoidun peruskirjan soveltamisen tasolla. Kysymys on motiiveista ja niiden eheydestä,  vastuullisuudesta ja integriteetistä.


Kysymys on välittömästi kytköksissä käsitykseemme demokratiasta, osallistamisesta ja mahdollisuudesta kantaa täysipainoisesti vastuuta siitä mitä päätämme. Vastuu tehtävän onnistumisesta ei siirry tilaajalta tuottajalle palvelun suirittajaa valittaessa. Julkisen oamana työnä toteutetttu palvelu on koko ajan kansanvaltaisen hallinnon tarkasteltavana ja tarvittaessa myös korjattavana.

Vähäinen ei ole myöskään korruption vaara kilpailua toteutettaessa. Melkein kaikissa suurissa hankkeissa paljastuu tavan takaa meilläkin välistävetoja, joilla hankkeeseen osallistuneet ovat ottaneet lahjuksia vastaan. Kustannuslaskelmatkaan eivät ole pitäneet ja kesken toteutuksen tilaaja on joutunut ottamaan lisävastuuta rahoituksesta. Julkinen sektori on toiminut meillä kansainvälisestikin mitaten kustannustehokkaasti eikä korruptio ole sen piirissä muodostunut omana työnä toteutettuna ollenkaan niin suureksi kuin mitä tilaaja-tuottajamallissa on tapahtunut.


Kuka siis kantaa vastuun kilpailuttamisen ja tilauksen onnistumisesta ja sen vastaamisesta pyydetyn palvelun toteuttamista?

Henri Mure toteaa Tampereen yliopistossa vuonna 2012 valmistuneessa pro-gradu-tutkimuksessaan, että kokonaisvastuun kantajaksi tutkimuksessa osoittautui tilaaja. Kaikki tutkimuskaupungeissa haastatellut henkilöt totesivat tilaajan kantavan vastuun palveluprosessin lopputuloksista.

Frankfurtin koulun eliniäkseen valitun sosiaalipsykologian laitoksen johtajan Erich Frommin ajatus sopii mitä parhaiten tässä yhteydessä pohdiskeltavaksi:
:
"Vain jos ihminen hallitsee yhteiskuntaa ja alistaa talouskoneiston inhimillisen onnen sanelemien tarkoitusperien käyttöön ja vain jos hän aktiivisesti ottaa osaa yhteiskunnalliseen prosessiin, hän selviytyy siitä mikä nyt ajaa hänet toivottomuuteen - yksinäisyydestään ja voimattomuudentunteestaan. Ihminen ei nykyisin hyvinvointivaltiossa enää kärsi niin paljon köyhyydestä kuin hän kärsii siitä että hänestä on tullut automaatti ja vähäinen hammas suuressa hammaspyörästössä ja että hänen elämänsä on muuttunut tyhjäksi ja merkityksettömäksi. Erilaisten autoritääristen järjestelmien voittaminen on mahdollinen vain jos demokratia ei peräänny vaan hyökkää ja etenee jatkaen sen toteutumista mikä on ollut tarkoituksena niiden mielissä, jotka kautta viimeksi kuluneiden vuosisatojen ovat taistelleet vapauden puolesta. Demokratia voittaa nihilistiset voimat vain jos se pystyy saamaan ihmisiin uskon, joka on vahvin mihin ihmismieli kykenee, uskon elämään ja sellaiseen vapauteen joka on yksilöllisen minän toiminnallista ja omaehtoista toteuttamista."
(Erich Fromm kirjassa "Vaarallinen vapaus", Helsinki 1962)

Satanen kuussa ei riitä!

Onko ongelma suurempi kun sata euroa?
Hollannin eläkejärjestelmän kerrotaan olevan yksi maailman parhaita. Se koostuu jokaiselle kansalaiselle maksettavasta peruseläkkeestä eli kansaneläkkeestä, työeläkemaksuilla kartutettavasta työeläkejärjestelmästä ja itsemaksetuista eläkevakuutuksista. Asiasta kirjoittaa Bernerd van Praag, Amsterdamin yliopiston taloustieteen emeritus-professori. Jutun otsikko on "Hollantilainen potilas". Ehkä otsikon pitäisi olla pikemminkin "eurooppalaoinen potilas". Työelämän pirstoutuminen ja toimeentulon epävarmuus saattavat sisältää todella pitkälle meneviä seurauksia.

"Social Europe" -verkkolehden mukaan Euroopan Unionin tekemät muutokset korkopolitiikassa ovat aiheuttamassa tietynlaisen kriisin maksupolitiikassa, ilmeisesti koskien ainakin julkisen sektorin eläkkeitä. Yksityisissä eläkerahastoissa näyttäisi olevan kolminkertainen määrä euroja Suomen työeläkerahastojen pariinsataan miljardiin verrattuna. Eläketasossa pyritään 70%:n tasoon elinaikana maksetusta palkkatasosta - ei viimeisimmästä maksetusta palkasta.

Todellinen ongelma työeläkejärjestelmälle koituu Hollannissa - ja mitä ilmeisimmin ennenpitkää myös Suomessa - työsuhteiden muuttumisesta entistä lyhyemmiksi, rikkonaisemmiksi ja epäsäännöllisemmiksi. Kun palkoilla kilpaillaan työelämään pääsystä, seuraa tästä se että työeläkemaksuja ei useinkaan makseta ja maksettua työeläkettä ei niin muodoin myöskään kerry. Kun eläkkeiden maksu Hollannissakin perustuu tietynlaiseen sukupolvisopimukseen, on nuorempi sukupolvi putoamassa tyhjän päälle rakennettuun työeläkekuiluun. 

Kovaan kilpailuun perustuva Euroopan Unionin politiikka on siten aiheuttamassa valtavaa eläkeläisköyhyyttä - ilmeisesti koko Euroopan Unionin alueella. Näin käy ellei jotakin tehdä - ja se tekeminen on vielä vaativampi yritys kuin aiempien eläkkeiden nostaminen satasella lähimmän kymmenen vuoden aikana. #Ainaheikommanpuolella #Elämmeköunessa

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo näkyy nimittäneen poliittista oppositiota vastuuttomaksi ja populistiseksi vaatiessaan sadan euron korotusta alimpiin työeläkkeisiin. Satanen kuussa on esityksenä töksähtävä siinä mielessä, että sillä jollakin tavalla korjattaisiin hallituksen  läpi murjomia esityksiä koskien kaikkein heikkotuloisimpia eläkeläisiä. Tarvittaisiin kuitenkin näkemystä siit' suuresta lviinista, joka eurooppalaisessa tulonjakotaistelussa on tapahtumassa ja joka uhkaa haudata alleen koko alullaan olleen hyvinvointivaltioajattelun. 

Työnantajat ovat lisäksi vetäytyneet lähes kokonaan vastuusta työeläkerahastojen kartuttamisessa. Mihinkähän näitäkin varoja aikanaan käytetään, kun massiivinen osa prekariaatissa eläneitä ja pätkätöitä tehneet aikanaan ovat eläkeiässä eikä mitään kunnon työeläkettä ole karttunut?

Lisäys 13.5. 2018:
Saan entisten kansainvälisten työtehtävieni perusteella pientä työeläkettä myös Itävallasta toimittuani siellä 1970-luvun alussa kansainvälisen Sosialistisen Kasvatuksen Internationaalin IFM-SEI:n pääsihteerinä. Viime vuonna SPÖ:n johtama hallitus nosti sadalla eurolla kaikkia työeläkkeitä ja minäkin pääsin osalliseksi tästä tehdystä universaaliratkaisusta. Sen suuri etu oli se, että ei jouduttu keskustelemaan eriarvoisuudesta 1399 euroa ja 1400 euroa kuukaudessa eläkettä saavan välillä. Miten Rinteen mallin mukainen osatasokorotus käytännössä voidaan toteuttaa, on ainakin minulle toistaiseksi arvoitus.

Työn vapauttamisesta

Lähestytään toukokuun alkua ja kansainvälistä työn juhlapäivää. Meidän sukupolvemme on eläkkeellä ollessa saanut kokea, mitä "työn vapauttaminen" tarkoittaa. Se on tapahtunut työeläkkeen ja tähän saakka kohtuullisen hyvinvointivaltion sosiaaliturvan ja terveydenhoidon muodossa. 

Meidän sukupolvellemme - kirjoitan tätä jo aika vanhana eläkkeensaajana - oikeus ja mahdollisuus työhön oli luonnollinen asia, vaikka loppuvuosina monet joutuivat kokemaan työttömyyttä, kriisejä ja pettymyksiäkin. Se ei poista kuitenkaan suurta tarinaa työelämän muuttamisesta vastauksena ihmisen taitoihin ja tarpeisiin - ja myös oikeudeksi vapautumiseen työstä toimeentulon muotona elämään liittyvissä tilanteissa: lapsena, koululaisena, työttömänä, sairaana, raskausaikana, asevelvollisena - ja vihdoin eläkkeensaajana. 

Toukokuun ensimmäisenä on meidän jokaisen muistettava, että työeläke ja sosiaalinen turvallisuus ei tullut ilmaiseksi - se oli oikeudenmukaista yhteiskuntaa sinnikkäästi vaativien kansalaisten ansiota!
Tämän vappusaarnan kunniaksi taustakuvaan on valikoitunut lasisen kahvipannun alta löytynyt lämminhenkinen punainen pannulappu...

Kolme iloista rosvoa

"Hiljaa, hiljaa hiivitään me metropolin yössä, on kansa kaikki pötköllään vain rosvot raataa työssä... Nämä Kardemummaan sijoittuvan lastennäytelmän tunnuslaulun alkusanat vähän sovellettuna sopivat aika hyvin siihen tyyliin, jolla "Liike Nyt!" (linkkiä ei voinut ladata) näyttää lähteneen liikkeelle.

Pienissä piireissä kohdattiin, puhuttiin, suunniteltiin ja perustettiin. Liikkeillä on nytkin kuten ennenkin tietty sosiaalipsykologinen tausta. Työväenliikkeen kohdalla se oli taloudellinen epäoikeudenmukaisuus, eriarvoisuuden kasvu ja alistetun luokan tarve vapautua ja päästä  toteuttamaan itseään. Vallassa olleilla luokilla se perustui turvalliseksi katsotun ja arvostusta luovan omistamisen lisäämiseen. Se edellytti työn tekoa ja teettämistä hinnalla, josta jäi lisäarvoa, ylijäämää, voittoa työvoiman palkkaajan käteen. Maaomaisuus, kiinteistöt, rakennukset, käteinen raha, arvpoperit  ja viimeaikoiina myös laskennalliset odotusarvot muodostuivat täksi palkatun työvoiman avulla koottavaksi pääomaksi. Tässä onkin onnistuttu niin hyvin, että kolmannen vuosituhannen ensimmäisen sadan vuoden loppupuolella taloustieteilijä Pikettyn mukaan pari prosenttia ihmiskunnasta omistaa kaiken.

"Liike Nyt!" ry:n keskeisillä perustajilla ei taida henkilökohtaisesti olla rahasta puutetta, joten se ei näytä sopivan ensisijaiseksi motiiviksi liikkeen perustamiselle. Ei sovi myöskään kielellinen eikä kansallinen eristäytyminen - perustajat ovat kaikki myös kansainvälisesti osaavia ja näyttöjäkin löytyy. Osaamista ja nerokkuuttakin perustajilla on omasta takaa: Harkimo on menestyvä liikemies, Jungner laittoi liikkeelle YLE:n organisoitumisen internettiin ja uusien katselulaitteiden myriaadiin, Enbuske on menestynyt rohkeana, röyhkeänäkin liberaalina joka rikkoo rajoja ja ulottuu uusille alueille. Kolmen iloisen rosvon vertaus sopinee siinä mielessä perustajiin, että kaikki ovat osaavia opportunisteja, jotka ottavat tilaisuudesta vaarin ja ehkä muutakin, kun sellainen tarjoutuu. Kyllä tällaisesta paketista jotakin syntyy, varsinkin kun vanhat poliittiset voimat jättävät tilaisuuksia Harkimon mukaan miljoonittain käyttämättä.

Ei siis ole syytä  kiistää  hankkeen käynnistäjien produktiivista voimaa ja mahdollisuuksia onnistua. Mutta heidän luonteenpiirteistöihinsä liittyy myös sellaista, joka saattaa muodostua itse Liike.nyt menestyksen esteeksi. Luonne ja luonteenpiirteistö eivät ole kirjoituspöydän laatikosta vedettäviä ja käyttöön otettavia ominaisuuksia, koska se on aivan keskeistä ihmisen ja yhteisön turvallisuudelle - sanoo myös Jungnerin esikuvakseen mainitsena sosiaalipsykologi Erich Fromm. Luonteenpiirteistö on sekä hyvässä että pahassa yksi kaikkein vaikeimmin muutettavia, pysyviä inhimillisiä ominaisuuksia. Uskoon tuleminen, totaalinen pettyminen tai pitkä ennakkoluuloton kasvuprosessi voi tarjota mahdollisuuden muutokseen. Olisiko Liike.nyt perustajissa tällaista havaittavissa?

Osallistamisen ja osallistumisen luonteeseen liittyy paitsi ihmisten mukaansaaminen, myös mukaantulijan luontainen pyrkimys aktivoitua, hakea yhteisyyttä ja yhteistoimintaa ja päästä omalta osaltaan myös vastuunottoon. Tässä maan edistyksellisimmätkin voimat ovat kautta linjan olleet enemmän pysäyttäjiä kuin voimaannuttajia ja siksi uusille foorumeillle on ilman muuta tarvetta.

Harkimo on liikemies ja kilpailija henkeen ja vereen. Liike-elämässä joutuu pysäyttämään, lamauttamaan ja jopa murskaamaan muita kilpailijoita menestyäkseen. On voinut havaitan Harkimon hänen televisioesiintymistensäkin perusteella korostaneen myös itsessään näitä persoonallisuuden piirteitä. Kilpailu sellaisenaan merkitsee tarjoilemista itselle ensin ja vastapuolen jättämistä näppejään nuolemaan. Tämä lähestymistapa ei tue heikointa lenkkiä, jonka mahdollisuuksia myös pitäisi politiikan kovassa väännössä hopealle tai kokonaan marginaaliin jääneiden osalta pyrkiä parantamaan. Uskon tämän olevan myös "Liike Nyt!"  yhteisön tavoitteena.

Ei pidä tietenkään kokonaan kiistää sitä, etteikö ihminen voi tulla synnintuntoon ja alkaa miettiä elämänasennettaan ja omaa toimimntaansa kokonaan toisessa valossa. Harkimo puhuu ympäristönsuojelusta ja tarpeestä jättää tässä suhteessa oman sukupolvensa osalta hyvä perintö pojilleen ja tulevalle sukupolvelle laajemminkin. Harkimon omilla asenteilla ympäristönsuojelussa onkin edessä  kokonaan uudenlainen, henkisesti kumouksellinen maapallonympäripurjehdus. Jotakin uutta, suureen yhteiseen tasapainoon pyrkivää pitäisi nousta esiin, jotta tämä sinänsä lämmin suhde jälkipolviin saisi konkreettista sisältöä. Mainittakoon, että tänään on myös kansainvälinen maan päivä.

Kevät tulee ja sammakotkin pullistelevat näyttääkseen mahtiaan ja suvunjatkamiskykyään osoittaakseeen olevansa parhaita kumppaneita kutulammikon Liike Nyt! yhteisössä. Narsismi, omahyväisyys, pullistelu omistuksilla, autoilla tai seurustelutaidoilla ovat voimavaroja nekin, mutta yhtyneenä kilpailuun ja paikan tavoitteluun auringossa taakse saattaa jäädä rumaa jälkeä siinäkin. Kolmen iloisen rosvon kohdalla tarvitaan uusia, aikaisemmasta poikkeavia näyttöjä jotta autenttisuutta toimintaan syntyy.

Vastuullisuus ja eheys ovat menettely- ja toimintatapojen kirjoa laajasti käyttävlle liikkeelle välttämätöntä sekin. Se tarkoittaa suhdetta kanssaihmisiin, kykyyn omistautua ja toimia eheästi niin suhteessa läheisiin kuin niihin toistaiseksi tuntemattomiin, jotka haluaisivat omalla panoksellaan rakentaa yhteistä tulevaisuutta "Liike Nyt!" eisön piirissä. Se tiedetään, että normaalissa järjestöelämässä juuri tällaiset seikat johtavat ihmiisä suuriin ja jopa peruuttamattomiin ristiriitoihin - silloinkin, kun julkisuudessa ei ole mitään erityistä näytttöä pirstovista, epäproduktiivisista luonteenpiirteistä. Kun keskeisinä voimina ovat usko omaan ylivoimaiseen osaamineseen, henkilökohtainen pullistelu, ahnehtiminen ja narsistinen näyttämisen halu, lähtökohdat liikkeen menestymiselle eivät näytä pidemmän päälle kovin kaksisilta.

Kolmen iloisen rosvon tunnuslaulu Kardemumman yössä jatkuu: "Jos pakko on niin ryöstetään, mut' tarpeetont'  ei ensinkään, siis tiukkaakin, tiukkaakin tiukekemmin nyt Kasper, jesper ja Joonatan..."

Johdon mukaista politiikkaa

Moni varmaan ihmettelee sitä, että samaan aikaan kun taloudesta kerrotaan hyviä uutisia, hallitus kurittaa indeksien ja opintotukien leikkaamisella kaikkein avuttomimmassa asemassa olevien kansalaisten taloudellista ja yhteiskunnallista asemaa. Löytyykö mistään rationaalisia perusteita tällaiselle politiikalle? Riittääkö perusteeksi se että nyt on varauduttava vieläkin huonompiin aikoihin ja että tämän vuoksi avuttomien ryhmien leikkaukset ovat perusteltuja?

Kyllä useimmat huomaavat irrationaalin, järjettömältä vaikuttavan perustelutavan - mutta harvat osaavat löytää syvempiä perusteluja tällaiselle politiikalle. Vielä harvemmat osaavat kääntää tässä yhteydessä katseensa Euroopan Unionin suuntaan, josta kuitenkin jo kaiketi 70% kotimaisen lainsäädännön keskeisistä ohjausmekanismeista tulee. Löytyisikö hallituksen politiikan rationaliteetti tästä suunnasta? Siltä minusta näyttää.

Euroopan Unionin toimintaa ohjaavat perusarvot, jotka rakentuvat ylväästi rauhaan ja demokratiaan. Perusarvojen pohjalta on kuitenkin saatu aikaan Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja, joka kääntää tietyssä mielessä nämä  periaatteet vastakohdikseen. Keskeinen voimatekijaä ja vaikuttaja Euroopan unionissa ovat markkinat ja kaupan vapaudet, valtioiden rooli lainsäädännön ensisijaisena toimeenpanijana ja vastuunkantajana on jäädytetty jonnekin 1990-luvun alun tasolle. Silloin muuri saksojen välillä murtui ja liittotasavallan hallitus pääministeri Helmut Kohlin johdolla otti tehtäväkseen huolehtia "läntisen arvoyhteisön" ylivoiman ja hegemonian toteutumisesta. Silloin lyötiin lukkoon periaatteet, joiden pohjalta syntyi nyt voimassa oleva EU:n konsolidoitu peruskirja. Se kieltää yhteisen hyvinvoinnin rakentamisen Unionin talous- ja rahapoltiikan avulla jäsenvaltioiden varaan ja asettaa pankit ja yritykset demokraattisten ja tässä mielessä avointen julkisten rakenteiden sijaan keskeiseksi toimijaksi. Rautaesiripun takainen sosialismi siirrettiin lopullisesti sivuun. Sosialidemokraattien luoma pohjoismainen hyvinvointivaltio, demokraattisen sosialismin vaikuttava symboli joutui kuitenkin samalla markkinaperiaatteen ja hallinnoltaan suljetun kaupallisuuden armoille.

Näistä keskeisistä periaatteista seuraa kaupallisten, markkinoiden varaan ojjattavien ratkaisujen lisääntyminen. Tässä tehtävässä meidän hallituksemme on ottanut suorastaan valtavan loikan Euroopan Unionin hegemoniseksi julistaman politiikan suuntaan. Kaupallistaminen etenee, mutta julkisyhteisö joutuu yhä useammin ja mitä erilaisimmilla yhteiskunnallisen toiminnan alueilla katselemaan aidan raosta ulkopuolelta, miten markkinat hoitavat yhteisiksi tarkoitettuja asioita. Tässä mielessä Suomen hallitus on "Euroopan ytimessä" Saksan kanssa  ja toteuttaa lähinnä kaikkia muita vastaan kilpailevan Saksan kanssa tiukan talouskurin ja tarvittaessa muita jäsenvaltioita kohtaan austeristisia toimia harjoittavaa eurooppapolitiiikkaa. Tässä suhteessa nykyhallituksen toimet ovat täysin rationaalisia, "eurooppahenkisiä" eivätkä juurikaan sodi kaupallisuutta ja markkinameininkiä etusijalla pitävää politiikkaa vastaan.

Tosin merkkejä siitä, että hallituksen toimet sisältävät ristiriidan, on olemassa. Sote-lainsäädäntöä ei haluta viedä EU-tuomioistuimen tarkastettavaksi, koska se ilmeisesti maakuntahallinnon aseman osalta saattaisi merkitä Keskustapuolueen unelman, hyvinvointivaltiohenkisen ja keskustan ylivoimaisesti johtaman maakuntahallinnon torppaamista. Myös Kokoomus rakoilee tässä suhteessa; yhä uusia kansanedustajia ja kunnallishallinnon porvarillisia päättäjiä on alkanut kauhistella nyt toteutumassa olevan Sote-lainsäädännön seurauksia. Vaikuttaa siltä, että valistuneen porvariston ja maalaiskeskustan sisällä oivalletaan, että maata viedään kauhistuttavalla vauhdilla kohden tuntematonta - tai pahoja aavistuksia sisältävää  - tulevaisuutta.

Kirjoitin Facebookissa 17.4. 2018 kommenttipuheenvuoron hallituksen raamibudjeteista,  siis pitkälle tulevaisuuteen ulottuvan  ulottuvan suunnittelun,  käytävän keskustelun yhteydessä tästä ymmärtämättämyyden ja tietynlaisen, pelkästään Suomeen keskittyvän  viattomuuden ilmapiiristä seuraavasti:

"Kuuntelin Eduskunnan raamibudjettikeskustelun avaus- ja puoluepuheenvuorot - ja ihmettelin sitä, että EKP:n määrällinen elvyttäminen (QE) ei noussut edes opposition pääpuheenvuoroissa esille: tarkkoja tietoja määrällisen elvyttämisen suuruudesta tällä hallituskaudella ei ole ilmeisesti saatavissa, koska asiasta on pidetty äärimmäisen matalaa profiilia. Kun Suomen väkiluku on melko tarkkaan 1% Euroopan unionin väkiluvusta, jo tällä perusteella voidaan arvioida että määrällisen elvytyksen potti on ollut n. 30 mrd vuosina 2015- 2018. Suomen kerroin on ilmeisesti väkilukua suurempi joten myös määrällinen elvytys on tätäkin suurempaa. Karkea arvioni on että määrällinen elvytys on vähentänyt velanoton tarvetta 7 mrd:n verran vuositasolla. Hallitus antaa ymmärtää että sen loistava hallituspolitiikka olisi ponkaissut talouden kasvuun. Määrällinen elvytys ei voi suuntautua suoraan valtion menojen kattamiseen - yritystukiin ja niihin verattaviin kulueriin kylläkin. Tästä seuraa julkisen talouden jatkuva kurjistuminen ja avuttomiin väestöryhmiin suunnatut leikkaukset. Mistä johtuu että hallituksen poliittiset toimet eivät johda jatkuvaan kasvuun vaan odotukset ovat pikemminkin pessimistisiä? Oletukseni on, että kun EKP:n johtoon todennäköisesti loppuvuodesta tulee saksalainen Wolfgang Schäublen austeristisen politiikan jatkaja, määrällinen elvytys supistuu minimiin ja velkakierre voimistuu uudelleen. Uskon kyllä valtionvarainministeri Orvon olevan vahvasti tietoinen näistä pääomavirroista, mutta miksi herättää makrotaloutta ymmärtämätöntä oppositiota perussuomalaisesta unimaailmasta?"

Uusliberalistisen ja aidon liberalismin ero on siinä, että vanha "hyvä" liberalismi on vapaa keinojen suhteen myös rahapolitiikassa. Samalla tavalla kuin itsenäinen valtio voi luoda hankkeita ja pääomaa päätöksillään, Euroopan Unioni ja sen keskuspankki voisivat tukea myös valtioita ja koko Unionia suurissa ja tärkeissä hankkeissa samaan tapaan kuin nyt on tuettu yrityksiä määrällisen elvytyksen muodossa 2014-2018 tuhansilla miljardeilla euroilla. Itse asiassa Ranskan presidentti Macron ehdotti juuri tänään pakolaiskysymyksen hoitamista eurooppalaisilla päätöksillä. Ainoan suuren esteen muodostaa Euroopan Unionin ja EKP:n konsolidoitu peruskirja, joka ideologisin, neuvostotyyppisen sosialismin pelkoon pohjautuvin perustein kieltää tämän liberaalin, keynesiläisen vaihtoehdon. Eurooppalaiselle sosialidemokratialle tämä olisi luonteva, sosiaalinen ja demokraattinen visio tulevaisuuden eurooppapolitiikaksi

Hallituksen politiikka on siis johdon mukaista - ei johdonmukaista. Syynä tähän on konservatiivinen ja uusliberaali hegemonia ja sen tuottama irrationaali - ettn sanoisi järjetön ja sydämmetön - eurooppalainen ilmapiiri. 

Pro-euroooppalaisuuden kahdet kasvot

Onko pro-eurooppalaisuudella "kahdet kasvot? Olen kirjoitellut kriittiseen sävyyn Euroopan Unionin sisällä tapahtuneesta muutoksesta yksiulotteiseen, markkinaliberalismilla perusteltuun suuntaan. Oliko tämä toisen maailmansodan opetusten jälkeen perustetun Euroopan Hiili- ja Teräsunionin tarkoitus? Tässäkö hengessä Euroopan Unionin perustamisvaiheessa puhuttiin rauhan ja demokratian linnakkeesta? Tämäkö on se sosiaalisen markkinatalouden malli jota Euroopan konservatiivit sanoivat tavoittelevansa? Tästä kirjoittaa blogissaan Hans Kundnani...

Hans Kundnani kirjoittaa 6.4. 2018 Social Europe -verkkolehdessä Euroopan Unionissa tapahtuneesta muodonmuutoksesta, josta aletaan mitä ilmeisimmin tulla yhä tietoisemmiksi.
Asennoituminen pro-eurooppalaiseksi tarkoittaa intuitiivisesti sitä, että integraatio on hyväksi ja disintegraatio jo sellaisenaan vastustettava ajatus.

Siten Euroopan Komission pyrkimys muuttaa Euroopan vakausmekanismia (ESM) Euroopan Valuuttarahastoksi - tästähän Euroopan johtajat keskustelevat - mielletään integraatioprosessissa pro-eurooppalaiseksi lähestymistavaksi. Erityisesti Saksassa keskustellaan Euroopan Unionin uudistamisesta ja erityisesti siitä, hyväksyykö Saksa Ranskan presidentti Macronin alunperin tästä teemasta esittämät ajatukset.

Kuitenkin, on olemassa kaksi täysin erilaista tapaa suhtautua Komission esityksiin. Macronille syvenevä integraatio olisi suojelevan ja suurempaa keskinäistä solidaarisuutta tarkoittavan Euroopan kehittämistä. Tässä hengessä Euroopan Valuuttarahasto olisi yhteinen "istukkamainen", ravitseva rahasto koko euroalueelle. Saksassa, Wolfgang Schäuble mukaanluettuna, tällaista rahastoa näytetään tukevan täysin erilaisista löhtökohdista. Heidän mielestään Valuutarahasto tarkoittaa lisääntyvää jäsenvaltioiden kontrollia ja entistä voimallisempaa pakottamista seurata euroalueen fiskaalisia sääntöjä tarkoituksella siten lisätä Euroopan kilpailullisuutta.Jos tämä ajatus muodostuisi vallitsevaksi, "enemmän Eurooppaa" merkitsisi myös "enemmän Saksaa" - samalla tavoin kuin on viimeisen seitsemän vuoden aikana sitten eurokriisin puhkeamisen menetelty.

Nämä erilaiset visiot osoittavat että Euroopan integraation syventäminen ei ole automaatisesti ja sisällöllisesti hyvä asia.Tosiasiassa Euroopan Valuuttarahaston muodostaminen saattaisi merkitä käännöstä aikaan jolloi eurokriisi alkoi. Vaikka integraatiota on jatkettu sen jälkeenkin ja eurovaltiot ovat hyväksyneet tavan toteuttaa suvereenisuuttaan tavalla  joka olisi aikaisemmissa olosuhteissa ollut laadullisesti  lähes  mahdotonta eurooppalaisena projektina. Taitaa olla niin, että "enemmän Eurooppaa" -hankkeiden nimissä on muotoutumassa kokonaan toisenlainen todellisuus kuin mitä "pro-eurooppalaisella" kansalaisella on mielessään.

Keskeistä EU:n muutoksessa on suhtautuminen ehdollistamiseen. Ehdollistamista käytettiin aikaisemmin ulkoa tulevan ehdollistamisen ilmauksena. EU-jäsenmaat jotka halusivat liittyä euroon ehdollistettiin Maastrichtin sopimuksella ja vakaus- ja kasvusopimuksella. Kun eurokriisi alkoi, sisäistä ehdollistamista tiukennettiin "Maastricht III" sopimuksella. Se näytti joka tapauksessa pehmeämmältä kuin ulkoinen ehdollistaminen koska uhat EU:n jäsenmaita kohtaan eivät olleet uskottavia.Tämä tilanne kuitenkin muuttui kun Kreikka uhattiin sulkea euroalueen ulkopuolelle heinäkuussa 2015 - ajatus jonka Saksan vapaiden demokraattien johtaja Christian Lindner uudisti syksyn 2017 liittopäivävaalien yhteydessä.

Tämä "sisäisen ehdollistamisen" periaate on muuttanut soidaarisuuden käsitettä EU:ssa. Eurokriisin aikana velkaantneet maat vaativat solidarisuutta ja kokivat että he eivät sitä saaneet lainottajamailta näiden vastustaessa valtionlainojen keskinäistämistä. Lainoittajamaat kokivat osoittaneensa solidaarisuutta hyväksyessään velkojen aiheuttamat konkurssit. Totuus lienee jossakin välimailla: Euroalueella on ollut tietynlaista solidaarisuutta sitten kriisin puhkeamisen, mutta se on ollut solidaarisutta kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tapaan - se tarkoittaa ehdollisia lainoja joita saadaan IMF:n edellyttämien rakennemuutosten muodossa valtion hallinnossa ja politiikassa. Näin ei ole aikaisemmin "solidaarisuutta" ymmärretty Euroopan Unionissa.

Näyttää siltä että tässä prosessissa Euroopan Unioni on kuin uudelleennimetty IMF - Kansainvälinen valuuttarahasto. Näyttää yhä enemmän siltä että EU:sta on tullut jäsenvaltioiden markkinakurin ylläpitäjä - se on jotakin todella erilaista kuin mitä Euroopan Unionin perustajilla oli aikanaan mielessä ja täysin erilaista mitä useimmat pro-europpalaiset jatkuvasti ymmärtävät EU:n olevan. Todellakin hälyyttävää on se, että keskusteltaessa kriisimaiden tilanteen helpottamisesta Euroopan Unioni on ollut vieläkin joustamattomampi kuin IMF - kansainvälinen valuuttarahasto. Kuten kirjoittaja mainitsee Luigi Zingalesin todenneen heinäkuussa 2015:"Jos Eurooppa ei ole muuta kuin ikävä versio IMF:stä, mitä on jäljellä Euroopan yhdentymisprojektista?" Euroopan vakaus- ja kasvumekanismin muuttuminen Euroopan Valuuttarahastoksi saattaa olla lopullinen, looginen askel prosessissa muovata Euroopan Unioni IMF:n, Kansainvälisen Valuuttarahaston kaltaiseksi rakenteeksi.

"Kilpaileva Euroopa"
Euroopan Unionin muuntuminen ruumiillistuu enemmän kuin kenessäkään muussa Saksan liitokanslerissa Angela Merkelissä. Hän on puhunut puhumasta päästyään Euroopan tekemisestä "kilpailukykyiseksi", siis kykneväksi kilpailemaan taloudellisesti ja ehkä myös geopoliittisesti maailman muiden alueiden kanssa. Mutta kilpailukykyiseksi tulemisen taustalla on tapahtumassa toinen, salakavala muutos;  pro-eurooppalaiset olettivat aikanaan Euroopasta tulevan jonkinlainen malli muulle maailmalle. Merkelin johdolla he ovat nyt hylänneet tämän ajatuksen ja kokevat EU:n lisääntyvässä määrin kilpailijana. Ajatuksen tukijat sanovat että ollakseen malli Euroopan Unionin pitää olla "kilpaileva". Mutta tullaksen kilpailevaksi, Eurooppa hylsyttää, tekee ontoksi sen mallin jonka puolesta se kerran pystytettiin.

Erityisesti Merkel selvästi uskoo että ollakseen kilpailukykyinen Euroopan on supistettava anteliaaksi koettua  hyvinvointivaltiota. Hän sanoo etä Euroopassa on 7 rosenttia maailman väestöstä, 25 prosenttia sen bruttokansantuotteesta ja 50 prosenttia sen sosiaalikuluista ja toteaa että näin anteliaalla tiellä ei voida jatkaa.Tämä logiikka on kurjistamisen taustalla "kriisimaissa". Esimerkiksi aikaisempi Kreikan valtionvarainministeri Yannis Varoufakis sanoi, että hänen ensimmäisessä tapaamisessaan Saksan valtionvarainministerin Schäublen kanssa tämä totesi että Euroopan yliantelias sosiaalimalli ei ollut enää kestävällä pohjalla ja että siitä piti hankkiutua eroon jotta Euroopasta saadaan kilpailukykyinen. Tällainen kilpaileva Eurooppa ei muistuta juurikaan pro-eurooppalaista mielikuvaa maanosasta joka korostaa "sosiaalista markkinataloutta".

Lopuksi kirjoittaja muistuttaa räikeästä - ja häiritsevästä mielikuvasta uudesta Euroopasta Mark Leonardsin kirjassa " Why Europe Will Run the 21st Century". Hän herättää siinä henkiin Jeremy Benthamin paneurooppalaisen mielikuvan kurittavasta ja rankaisevasta "noidankehävankilasta", jollaisesta myös Michel Focault on puhunut sävyisien ruumiiden tekemisenä. Siinä kurittaminen ja rankaiseminen on EU:n käyttämällä voimalla pakotettu niin tehokkaasti, etä säännöt tulevat viimeistä piirtoa myöten sisäistetyksi. Eli se mitä näyttää olevan tulossa ei ole niinkään "suojeleva Euroopopa" vaan "Kurittava ja rankaiseva Eurooppa".

(Ylläoleva on "vapaa käännös" Hans Kundnanin blogikirjoituksesta, IR)