On sanottava kun siltä tuntuu....

On Aleksis Kiven syntymäpäivä, lokakuun kymmenes, suomalaisen kirjallisuuden päivä. Siksikin on muutama ajatus saatava dokumentoitua. Olen juuri katsellut televisiosta presidentti Urho Kekkosen viimeisistä vuosista kertovaa dokumenttia. Olen samoissa ikävuosissa kuin hän oli sairastumisensa aikoihin. Kyllä minäkin tiedän että tulevaisuudesta puhuminen ei ole minua vaan jälkeeni tulevia sukupolvia varten. Siinäkin suhteessa tunnen yhteenkuuluvuutta ja samaistumista tuohon mieheen että kuvittelen osaavani sanoa vielä jotakin tärkeää. Juuri päättyneellä Vanhusten viikolla dokumentoin ystäväni Juhanin Järvenpäässä pitämän luennon "vanhustumisesta". Yksi tärkeimpiä hänen vanhuuteen liittyvistä oivalluksista oli: on sanottava silloin kun siltä tuntuu.

Sain sähköpostissa Suomen Sosialidemokraattisen puolueen puolueäänestykseen liittyvän viestin, luettelon ehdokkaista ja ohjeet siitä miten äänestäminen tapahtuu. Katselin ehdolla olevien listaa ja koetin palauttaa mieleen, mitä he ajattelevat ajan tärkeistä yhteiskunnallisista asioista ja sosialidemokratian edessä olevista haasteista. Tämä on tärkeää siksikin, kun tulevassa puoluekokouksessa tullaan käsittelemään suuntaa visioivaa periaateohjelmaa. Juuri kukaan ehdolla olevista ei ole toistaiseksi esittänyt oikeastaan yhtään mitään, ei ole ainakaan minun silmiini sattunut. Jouduin tästä aika syviin, omalta kannaltani synkeähköihin ajatuksiin.

Blogissani esittänyt ajatuksia Euroopan tilasta. Euroopan Unionin rakenteet ovat osoittautuneet sosialidemokratian kannalta yllättävän ankeiksi. Ulottuvuuksia jotka toimivat sosialidemokratiaa vastaan on monia. Tietyssä määrin se on ymmärrettävääkin, käyttäähän porvarillinen enemmistö sitä valtakirjaa jonka se on Euroopan Unionin parlamenttivaaleissa itselleen saanut.

EU tukee kiihkeästi markkinoita, yrityksiä ja niiden varaan rakentuvaa taloudellista logiikkaa. Juuri nyt vallassa oleva Euroopan Komissio on lopettanut käytännössä tukensa kansainvälisille ympäristöjärjestöille. Vielä muutama vuosikymmen sitten puhuttiin toivorikkaasti yhteishallinnosta, "comanagement"-periaatteesta, jossa EU:n virkamiehistö välittää ministerineuvostoille, komissiolle ja parlamentillekin kansalaiskentän tärkeitä viestejä. Tänä päivä tällaisesta kuuntelemisesta ei ole puhettakaan. Päinvastoin, ylhäältä päin on luotu rakenteita, joilla kasalaisjärjestöjä paimennetaan toiminnan ja ajattelun karsinoihin. Osallistava kansalaistoiminta elää - mutta se elää puutteessa ja kurjuudessa, kykenemättä juurikaan toteuttamaan sille kuuluvaa tärkeää tehtävää eli tuomaan viestiä, aktivoimaan kansalaisia ja kasvattamaan vastuunottoon.

Sosialidemokratia on aina rakentanut toimintansa "oikeutta kaikille" -periaatteen pohjalle, sille samalle joka oli SDP:n Forssan kokouksen tunnuksena jo vuonna 1903. Yhteinen hyvinvointi voi perustua vain avoimen, vahvan ja kansanvaltaisen hyvinvointivaltion varaan. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on rakentunut  tälle periaatteelle vuosikymmenten saatossa, etenkin viimeisen kahdeksankymmenen vuoden aikana. Euroopan Unioni ei tätä menestystarinaa tunnista, se rakentaa markkinoille alistetun talouspolitiikan varaan. Euroopan Unionin perussäännössä ja EKP:n peruskirjoissa julkisen sektorin kasvulle, resurssoinnille ja dynaamiselle toiminnalle on asetettu tiukat, pysyväisluontoiset rajat. Euroopan Keskuspankin, EKP:n peruskirja kieltää yksiselitteisesti tulevaisuuden rakentamisen yhteisen sektorin varaan. Mikä on sosialidemokratian tie Euroopan Unionissa?

Talouspolitiikassa on taivuttu porvarilliseen logiikkaan, jossa taloudellinen elpyminen rakentuu yritysten, erityisesti vientiin suuntautuneiden yritysten varaan. Kysymys ei ole ainoastaan suomalaisesta mantrasta, niin tehdään kaikissa Euroopan Unionin oikeistoenemmistöisissä talouksissa. Viimeiset tiedot ovat kuitenkin kertoneet, että kaikista viimeisen kahdeksan vuoden aikana tehdyistä toimista huolimatta vienti ei ole alkanut vetämään, meillä sen enempää kuin muuallakaan - keskusvaltaa Saksaa lukuunottamatta. Vienti on päinvastoin hiipumaan päin. Todellista käännettä nousuun ei ole näkyvissä. Hallitukset toimet kilpailukykysopimuksen turvin sadantuhannen uuden työpaikan luomiseksi näyttävät täysin mahdottomilta. Tosiasia on että yritystoiminta ei kykene omilla toimillaan juurikaan luomaan ostovoimaa ja kysyntää - se tarvitsee sitä voidakseen toimia. Alaspäin suuntautuvan kierteen katkaiseminen ja suurten yhteiskunnallisten ongelmien haltuunotto edellyttäisi mitä vitaalisinta yhteisen sektorin vahvistamista. Mikä on sosialidemokratian tie taloudellisen käänteen aikaansaamiseksi?

Me tarvitsisimme myös voimakasta kansalaisyhteiskuntaa, osallistamisen rakenteellista vahvistamista, aitoa massaliikettä hiipumassa olevan suomalaisen yhteiskunnan vahvistamiseksi. Aloitteita ei tässäkään tärkeässä asiassa ole ollut nähtävissä. Äänestysprosentit putoavat, politiikasta ja yhteiskunnallisesta keskustelusta on tullut tabu, josta ei ole lupa ääneen puhua. Onko sosialidemokratialla reseptiä tämän suukuoleman estämiseksi ja aktiivisen kansalaisyhteiskunnan henkiinherättämiseksi?

Meillä on takanamme harvinaisen pitkä rauhanomaisen kehityksen kausi ja luontevat suhteet naapurimaihimme. Kuitenkin on alkanut yhä voimakkaammin vaikuttaa omahyväinen uho, jossa naapurimaita, ennenkaikkea Venäjää ollaan yhdessä koko Euroopan Unionin kanssa asettamassa roistokansojen luokkaan. Kiihkeästi - myöskin sosialidemokraattien piirissä vaaditaan sotilaallista liittoutumista. Uhkakuvien väitetään olevan poikkeuksellisen vakavia. Oman muistikuvani mukaan meillä on ennen ja jälkeen toisen maailmansodan ollut paljon vakavampia, todella pelottavia tilanteita, jossa maan politiikkaan, poliittisiin puolueisiin ja yksittäisiin henkilöihin saakka ulottuvaa painostusta on käytetty politiikan välineenä. Voidaan sanoa että liennytyspolitiikan tuloksena olemme saaneet elää pitkän aikaa luottavaisin mielin ja rauhan tilassa. Sosialidemokratian kanta sotilaalliseen liittoutumiseen on tähän saakka ollut yksiselitteisen kielteinen. Mikä on tilanne tänä päivänä, uuden periaateohjelman hyväksymisen kynnyksellä ja siitä käytävässä keskustelussa.?

Tässä muutamia kysymyksiä, jotka ovat nousseet mieleen katsellessani oman vaalipiirini sosialidemokraattien ehdokaslistaa puoluekokoukseen. Virallista ehdotusta periaateohjelmasta ei ole näkynyt toistaiseksi. Suunnasta ei ole tietoa. Ehdokkaiden mielipiteet ovat sekavien arvailujen varassa. Mihinkähän suuntaan tässä ollaan menossa? Ketä minun pitäisi olla kannattamassa puoluekokousedustajiksi?

Entä voiko alla sanomatta jäsenenä mitään, jos siltä tuntuu?

Jokainen hetki on hyvä hetki

Demokratia elämäntapana on vaativa haaste. Tähän yhdenvertaisuutta, kanssaihmisen kunnioitusta, itseään erikoisemmin korostamatta elämistä, yhteisöllistä elämäntapaa ei taida tavallisuudesta, normaalisuudesta erottaa juuri millään tavalla. Siihen liittyvät sosiaaliset taidot eivät ole kovinkaan usein myötäsyntyisiä. Ne on opittava kasvuympäristössä, niissä yhteisöissä joissa lapsena ja nuorena elää ja toimii. Usein sanotaan että kasvaminen suuressa perheessä edistää sosiaalisten taitojen kehittymistä.  Ei ihme että varsinkin nuorempi sukupolvi pitää tätä elämäntapaa tylsänä ja mielenkiinnottomana. Elämässä pitää olla vauhtia ja jännitystä, vaarillasia tilanteita!

Koti ja perhe on parhaimmillaan tärkeä arvojen ja elämänkatsomuksen avartaja ja kiinteyttäjä. Perhe voi kuitenkin olla myös vallitsevan yhteiskunnan kovien arvojen agentti. On menestyttävä koulussa, harrastuksissa, on oltava muita parempi.  Jo toiseksi jääminen kilpailussa ja arvostusta jättää arpia mieleen. Loistava kilpahiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen on juuri äskettäin kuvannut tätä parhaan varjoon jäämistä ja sen seurauksia julkisuuskuvan rakentamisessa, palkitsemisessa ja huomioonottamisessa.

 Suuntautuako kilpailemiseen, omistamiseen, aseman tavoitteluun yhteiskunnassa, puolustaako itseään ja maataan voimalla ja väkivallalla, painaako pettymyksiä aiheuttanut vastapuoli maan rakoon maksamalla potut pottuina? Frankfurtin koulukunnan suuri sosialipsykologian ja filosofian "mestari" Erich Fromm kuvaa ihmisen mahdollisuuksia ja luonteenpiirteiden kehitystä valintana hyvän, produktiivisen ja elämää ylläpitävän tai pahan, epäproduktiivisen ja elämää rajoittavan suuntautumisen välillä.

Luonteenpiirteet istuvat ihmisen mielessä lujassa, ne ovat sementoituneet tietynlaiseksi pysyväksi turvallisuusrakenteeksi ihmismieleen. Siksi myös demokratiaa puolustavat ja sen sivuuttavat voimat ovat myös politiikassa  suhteellisen pysyviä. Juuri suhteessa demokratiaan kansalainen näyttää olevan valmis kokeilemaan mitä hyvänsä vaihtoehtoa, mutta ei yhteisöllistä, yhteiseen hyvinvointiin rakentuvaa vaihtoehtoa.

On kaiketi selvää että koulutuksen sisältöjen kehittämisessä käydään koko ajan vääntöä siitä, mitkä arvot ja asenteet tuottavat parhaan tuloksen. Peruskoulu on suuntautunut alunperin vahvasti luovan ja omaehtoisen, kanssaihmistä kunnioittavan ja yhteisöllisen suuntautumisen periaatteille. Näyttää kuitenkin siltä, että koulua ollaan vahvasti hylsyttämässä tyhjäksi näistä periaatteista. Sisälle tuodaan kilpailua ja eritoten kaupallisia periaatteita korostavia sisältöjä. Kaupalliset toimijat ovat tunkeutumassa opettajan tietokoneelle ja sitä kautta luokkahuoneeseen sisältöjen rakentamisessa. Koulut - etenkin yläasteen oppilaitokset - ovat erikoistumassa ja profiloitumassa menestyjiin ja "tavallisiin". Mistä opettajat ammentavat demokratiatietonsa, jos he itsekään eivät osallistu  näitä arvoja ylläpitäviin ja kehittäviin yhteisöihin? Voisin kuvitella että opettajainhuoneissa käydään jatkuvasti keskustelua suuntautumisesta, opettajan autoriteetista ja opetuksen sisältöjen muovaamisesta.

Siperia opettaa? Tämä 1990-luvun alun pääministerin Esko Ahon lanseeraama twiitti ennen Twitteriä kuvaa aika onnistuneesti sitä, että vasta ankeiksi muuttuneet olosuhteet saavat ihmisen ajattelemaan myös toista vaihtoehtoa. Esko Ahon tapauksessa tämä tarkoitti kuitenkin sitoutumista yhä tiukemmin kilpailuun, omistamiseen ja asemien tavoitteluun. Vaihtoehto olisi ollut kokeilla yhteisöllisempää, yhteistä turvallisuutta ja kaikki huomioonottavaa lähestymistapaa. Vasta lopullisen menehtymisen edessä ihminen saattaa yrittää tarttua vaihtoehtoiseen lähestymistapaan kuin hukkuva oljenkorteen. Juuri demokratia elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä näyttää usein olevan se viimeinen vaihtoehto.

Esko Ahon "Siperia opettaa" lähestymistapaa voisi kuvata myös länsimaiseksi, dialektiseksi, vastakohtien kautta syntyväksi oppimistilanteeksi. Kasvamisessa demokratiaan ja syntymisessä täydelleen omia voimavarojaan käyttäväksi ihmiseksi idän suuret filosofiat ovat rakentaneet jo vuosisatoja harjoituksen, meditaation ja valaistumisen varaan ja näin kehittyvälle tietoisuudelle. Kysymys on erilaisesta menetelmästä, mutta tarkoitus ja päämäärä on lopulta sama: kasvaa täysin siksi  ihmiseksi, johon perimämme, luonto ja olosuhteet ovat meillä mahdollisuuksia antaneet.

Kun sosialidemokraattina mietin mahdollisuuksia demokratiaan kasvamisessa, pidän selvänä että yhteiskunnallisella liikkeellä on oikeus ja velvollisuus käyttää hyväkseen kaikkea sitä humanistista, usein radikaalia ja tavanomaisuuden rajat ylittävää perintöä jota ihmiskunta on historiansa kuluessa ja eri puolilla maailmaa kehittänyt. Samalla tämä tarkoittaa sitä että polku itsensä kehittämiseen voi olla yksilöllinen, erilainen kuin kanssaihmisillä, mutta siitä huolimatta on mahdollisuus saavuttaa tuo ihmeellinen x-kokemus yhdenvertaisena, luovana ja omaehtoisena ihmisenä.

Kasvaminen demokratiaan ei ole ikäänsidottu pyrkimys. En pidä myöskään itsestäänselvänä että vanhemmiten ja iän myötä tuo harrastus lakkaisi. Tietenkin on niitä, jotka luopuvat taistelusta itsenäisyydestään ja omaehtoisuudestaan ja tyrkyttävät "Siperia on opettanut" -tyyliin omaa, nyt vallalla oleviin arvoihin pohjautuvaa näkemystään. Myös vanhemman ikäpolven arvot ja asenteet on siten asetettava sosiaalipsykologisen luupin alle ja tarkasteltava niitä siinä hengessä, vastaavatko ne koko yhteisöä vahvistavalla tavalla ajan tarpeisiin.

Harjoitus tekee mestarin, sanotaan. Buddahalainen viisaus tukee tätä ajatusta. Kun arvot ja asenteet kansanvaltaisen elämäntavan kannalta ovat kohdallaan, iän mukana tieto ja kokemus kumuloituvat. Vedantakultuurin mukaan kosminen voima Mahadeva  tukee ihmisen pyrkimystä syvempään tietoon ja valaistumiseen. "Vanhuus ja viisaus" voi muodostaa merkittävän voimavaran, vaikka iän mukanaan tuoma fyysinen heikkeneminen ei aina suo edellytyksiä kaikkein keskeisimpään taistoon osallistumiselle.

Koska ihminen on valmis, parhaimmillaan? Elämä taitaa olla paitsi jatkuvaa kasvamista, myös jatkuvaa syntymistä aina lopulliseen kypsymiseen, kuolemaan saakka. Herääminen uuteen päivään on uudelleensyntymistä, mahdollisuus uudelleen näkemiseen, kokemiseen ja välittämiseen. Zenin mestarin viisautta, koania lainatakseni: "Jokainen hetki on hyvä hetki."

Pari piirua vasemmalle

"Pari piirua vasemmalle" on ilmaisuna vanhemmalle sosialidemokraattiselle sukupolvelle tuttu tokaisu. Tämän twiitin ennen Twitteriä esitti 1960-luvulla Bo Ahlfors, tunnettu sosialidemokraattinen vasemmistointellektuelli, Työväen Akatemian kautta korkeakoulututkintoon saakka edennyt cp-vammainen ja vaikeista pakkoliikkeistä kärsinyt sosialidemokraatti.Voitaneen liioittelematta sanoa että tuosta lausahduksesta lähti liikkeelle se Rafael Paasion johtama innostava uudistusvaihe, joka johti suomalaisen hyvinvointiovaltion rakenteelliseen syntyyn 1970- ja 1980-luvuilla.

Pari piirua vasemmalle, mitä se voisi tänä päivänä tarkoittaa? Keski-Suomessa syntyneenä, kasvaneena ja siellä myös poliittisen herätyksen saaneena minua on jälkeenpäin kiinnostanut, miksi juuri sosialidemokratia oli Keski-Suomessa niin vahva työväenliikkeen arvosuuntaus. Naapurimaakunnissa Savossa, Pohjanmaalla tai Oulun läänissä ilmapiiri näytti aivan erilaiselta. Pohjanmaalta tuli isänmaallisuuteen silloinkin vedonnut, fasistiseksi luonnehdittu Lapuan liike. Oulun läänissä jylläsi Maalaisliitto ja Pohjois-Savossa SKP ja SKDL eli erikoisessa symbioosissa uskonnollisten herätysliikkeiden kanssa. Keski-Suomi vaikutti tässä suhteessa toisenlaiselta, siellä vallitsi erilainen tietoisuuden ilmapiiri.

Tapasin 1980-luvun alussa Kunta-alan Ammattiliiton liittotoimikunnassakin keskisuomalaisia arvoja edustaneen jyväskyläläisen Jouko Lehdon, jolla oli läheinen yhteys jo ennen sotia sosialidemokraattien keskuudessa syntyneeseen ilmapiiriin,  piiritoimistoon ja kansanedustajiin. Hänen isänsä toimi jonkin aikaa myös SDP:n piirisihteerinä ja hänellä oli "sisäpiiritietoa" ajalta, jolloin agitaatiota tehtiin vaalipiireittäin. Eritoten kansanedustajilla oli keskeinen asema sen ilmapiirin syntymisessä jossa politiikkaa tehtiin. "Se oli tietoinen valinta", totesi Jouko Lehto. "Keskisuomalainen sosialidemokratia päätettiin kasvattaa jyrkkyyteen." Tämä oli Jouko Lehdon ilmaus suuntautumisesta. Tarkoitus oli ettei työväestön, tavallisen kansan arvomaailmaan jäänyt tilaa sen enempää kommunistien kuin muidenkaan liikkeiden toiminnalle.

Sana "jyrkkyys" kuvaa ehkä huonosti sitä eheyden, ykseyden, vastuullisuuden ja arvopohjan rikastuttamisen ilmapiiriä, joka tuon kansanedustajien agitaation kautta maakuntaan kasvoi. Sana solidaarisuuskaan ei täysin pysty avaamaan sen sisältöä. Suomen kielessä ei taida oikeaa ilmaisua tälle x-kokemukselle olla olemassakaan. Lähimmäksi sitä pääsee mielestäni intialaisen Vedantakulttuurin ilmaus "Advaita" (ei-kaksi), joka kuvaa kasvamista ykseyteen, mielenlujuuteen ja levolliseen mutta palavaan tietoisuuteen, elämiseen tuon arvopohjan valaisemasssa hengessä.

Tästä pääsemmekin tarkastelemaan sitä, kuinka hyvin suomalainen tai eurooppalainen sosialidemokratia on tuon eheyden kokemuksen saavuttanut ja sitä toteuttanut.  Brittiläisen sanomalehti Guardianin kolumnisti Owen Jones Kirjoittaa 18.9. 2016 keskustavasemmistolaisen poliittisen suuntautumisen kriisistä. Kuvatessaan Labourin James Corbynin nousua brittiläisen työväenpuolueen johtoon hän sanoo:

"Tosiasiassa ns. keskustavasemmisto on kriisissä ympäri läntistä maailmaa. Saksan sosialidemokraatteja johtaa Sigmar Gabriel, joka ajaa uutta Labour-tyylistä kolmannen tien politiikkaa; sosialidemokratia on tällä hetkellä juniorikumppani keskustaoikeistolaisessa kristillisdemokraattien johtamassa hallituksessa. He voivat vain uneksia Britannian Labour-puolueen sinänsä huonoista kannatuslukemista jotka pyörivät alle ja yli 30%:n tuntumassa. SPD on lisäksi kovan antipakolaisliikkeen, radikaalin vasemmiston ja vihreiden puristuksessa. Espanjan sosialisteja johtavat maltilliset ja kun heidän kannatuksensa on romahtanut, radikaali Podemos-liike tunkee massiivisella voimalla heidän tilalleen. Ranskassa Sosialistinen puolue on todella epäsuosittu samalla kun "kansallinen rintama" pakolaisvastaisilla ja muslimivastaisilla teemoilla valtaa tilaa vasemmistolta. Kreikassa Syrizan valtaannousun seurauksena  sosialidemokraattinen PASOK on romahtanut poliittisena voimana ja Pohjolassa populistiset voimat syövät sosialidemokratian, perinteisen hyvinvointivaltion luojien asemaa. Italiassakin on "viiden tähden liike" joka uhkaa dramaattisesti poliittista vallanpitäjiä. Jopa Yhdysvalloissa omaperäinen sosialistisenaattori Bernie Sanders puski itsensä taistelemaan Demokraattisen Puolueen presidenttiehdokkuudesta. Jeremy Corbynin nousu ei tee poikkeusta tästä koko läntistä demokratiaa koskettavasta muutoksesta. Corbynin vastustajat Labourissa eivät ole onnistuneet vastaamaan siihen, miksi he olisivat menestyksekkäämpiä vallitsevassa poliittisessa ilmastossa."

Onko sosialidemokratia maltillisuudessaan, moniarvoisuudessaan ja "yhteistyökykyisyydessään" luistellut ulos siitä eheyden, autenttisuuden, vastuullisuuden ja arvopohjansa rikastuttamisen ilmapiiristä? Sehän innosti viime vuosisadan alun kansalaisia ja siivitti viisikymmentä vuotta sitten sosialidemokratian hyvinvointivaltion luomiseen historiallisen hetken avautuessa. Porvarienemmistöisessä hallitusyhteistyössä on jouduttu tekemään paljon kompromisseja ja uusliberalismin, so. markkinahenkisyyden voimistumisen myötä tuloerot, työttömyys ja kaikkinainen epävarmuus tulevaisuudesta ovat jo räjähtämässä käsiin.

Kun kuuntelen aamu-uintireissuillani ikämiesten rasistiseksi luokiteltavia puheita ja ilmaisuja, en voi välttyä vaikutelmalta, että taustalla on huoli omasta ja lasten selviytymisestä taloudellistakin turvallisuutta uhkaavassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Paremmin pärjäävät tokaisevat: "Laitetaan kaikki töihin, hehän maksavat työllään meidän ja omia eläkkeitään, rakentavat tulevaisuuden Suomea ja tarjoavat ankarista olosuhteista paenneille perheilleen turvallisuutta ja vision tulevaisuuteen." Onko kyse kannanottojen eroissa kyse rasismista vai jostakin muusta?

Markkina-alisteisuutta, sääntelyn purkamista ja vahvempien varaan rakentamista  ajavat voimat ovat tälläkin hetkellä poliittisena enemmistönä ja hallituksessa. Ne ovat turvattomuuta ja epätasa-arvoa lisäämällä luoneet pohjaa sille väärälle talousanalyysille, josta rasistisiksi luonnehditut puheenvuorot aika usein kumpuavat. Kun siis perussuomalaiset nyt konservatiivien ja keskustan kainalossa antavat Pertti Paasion sanoin tuulensuojaa rasismille - jota sitäkin on todella meilläkin - voidaan kysyä, olimmeko sosialidemokraatteina itsekin syyllisiä antaessamme verbaalisen ja toiminnallisen arvopohjamme laimentua avoveteen keitetyksi kahviksi etsiessämme "kolmatta tietä" ja jättäessämme poliittisen työvälineemme, valtion vahvistamisen yksityisistä motiiveista lähtevän väärähenkisen säästämisen kohteeksi?  Yhteisiä voimavarojahan pitäisi kartuttaa ja  tarttua sitä kautta voimaperäisesti aikamme suuriin ongelmiin.

Järjestöjä kieltämällä, kovemmalla kurilla ja autoritaarisilla otteilla ei päästä parempiin eikä kestäviin tuloksiin. Yhteiskuntamme materiaalista perustaa on rakennettava oikeudenmukaisemmaksi, valtiota vahvemmaksi ja vauraammaksi. Tässä suhteessa sosialidemokratian on palattava siihen keskisuomalaisen sosialidemokratian henkeen, jota kuvaa aitous, ykseys, vastuullisuus, arvopohjan elävöittäminen ja levollinen mutta sammumaton mielen palo.

Omistan tämän blogikirjoituksen edesmenneelle Bo Ahlforsille ja hänen edelleen elävälle tokaisulleen: "Pari piirua vasemmalle". Bo ei kuitenkaan ollut syntyjään keskisuomalainen.

Niin silloin päivä koittaa mun kansalleni...

Sosialidemokraattisen Puolueen periaateohjelmasta keskustellaan. Erilaisia versioita tehdään ja koetetaan - ilmeisesti juuri näinä päivinä - sovittaa yhteen. Vanhassa liikkeessä on mukana eri vuosikymmenillä syntyneitä, alkaen 1910-luvusta. Nuorimmat taitavat olla vuosituhannen vaihteessa maailmaan putkahtaneita. Kokemukset ja kieli vaihtelevat niin ikäpolvien kuin muiden henkilökohtaisen historiaan liittyvien aineisten osalta.

Julkaisen tässä Tampereen sosialidemokraattien keskuudessa aikaansaadun, kommentoitavaksi tarkoitetun luonnoksen, joka monella tavalla lämmitti mieltäni ja puhutteli samassa hengessä kuin mitä maailman ja Suomen tapahtumat minulta itseltäni edellyttävät. Minulla ei luettuani ollut lisättävänä kuin yksi lause:"Euroopan Unionin rakenteita on muutettava niin että sosialidemokraattinen, vahvan valtion varaan rakennettu hyvinvointi käy mahdolliseksi." Sekin on implisiittisesti kyllä jo mukana tässä mielestäni hienosti muotoillussa, toteutumistaan odottavassa periaateohjelmaluonnoksessa.

PERIAATEOHJELMA TAMPERE- RYHMÄ 09102016

TURVAA JA VAPAUTTA MUUTTUVASSA MAAILMASSA

”Se, joka hallitsee ihmisten unelmia, hallitsee ihmisiä ja heidän tulevaisuuttaan.”

SOSIALIDEMOKRATIAN HISTORIALLISET JUURET JA TÄHÄNASTISET SAAVUTUKSET

1. Sosialidemokratia syntyi 1800-luvun luokkayhteiskunnassa. Työväenliike kasvoi joukkoliikkeeksi poliittisen, ammatillisen, osuustoiminnallisen ja sivistyksellisen toiminnan kautta. Jo 1900-luvun alussa sosialidemokratia vaati yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, vapaata järjestäytymisoikeutta, kokoontumisvapautta, julkaisuvapautta ja sananvapautta, kahdeksan tunnin työpäivää sekä muitakin laajoja tuolloin utopistisiksi koettuja kansalaisvapauksia ja -oikeuksia. Työväenliikkeen toiminta rakennettiin kansanvallan periaatteen mukaiselle järjestökäytännölle.
   
   Työväenliikkeen syntyä on vaikea verrata mihinkään muuhun yhteiskunnallisen liikkeen syntyyn Suomen historiassa. Se on ollut yhteiskunnan perusteita radikaalisti ja syvällisesti muuttanut kansanliike. Yleisesti puhutaan Sosialidemokratian vuosisadasta. Sosialidemokratia Suomessa omaksui mannermaisen sosialidemokratian käsityksen, missä perustana ovat sosialismi ja demokratia. Sosialismi merkitsi sosialidemokratialle yhteistä voimavarojen kartuttamista itse asiassa säästämispääomaa, jonka pohjalle voitiin rakentaa kansanvaltainen hyvinvointivaltio ja luoda edellytykset ihmisten omaehtoiselle aineelliselle ja henkiselle kasvulle. Demokratia tuli tarkoittamaan sosialidemokratian ideologiassa sitä, että se on vapaan ihmisen elämänmuoto ja sosialidemokratian välttämätön edellytys.
2. Korostamme yhä edelleen sitä, että työväenliikkeen yhteiskunnallinen arvoperusta on ihmisen nostaminen poliittisen uudistustyön tärkeimmäksi kohteeksi. Tavoitteena on kansakunnan henkisten ja aineellisten olojen kehittäminen sellaisiksi, että ihminen voi pelotta ja vapaasti toteuttaa itseään kanssaihmisten kanssa osana luonnon suurta kokonaisuutta.

Sosialidemokraatit ovat taistelleet paremman yhteiskunnan rakentamisen puolesta Forssan ohjelman ajoista lähtien. Kansalaissodan 1918 tuloksena oli syntynyt voittajien Suomi, johon häviäjät eivät saaneet kuulua. Hekin, jotka jäivät henkiin, menettivät kirjaimellisesti kansalaisluottamuksen-sa. Sanotaan, että 1920- ja 30-luvuilla ei ollut yhteistä Suomea. Se oli heidän ja meidän Suomi, jossa ei ollut luottamusta kansalaissodassa voittaneiden ja hävinneiden kesken. Sitä on kutsuttu myös Leiri-Suomeksi. Kesti kaksi vuosikymmentä, ennen kuin se alkoi korjaantua, luottamus herätä ja lujittua. Luottamus syntyi viime hetkellä, kun syntyi ”talonpoikien ja työläisten sovintohallitus” – punamulta. Hallituksessa ja yhteiskunnassa syntynyt sopu oli avain tulevalle. Se pelasti Suomen seuraavasta koettelemuksesta. Neuvostoliiton hyökkäys yhdisti kaikki yhteiskuntaluokat syksyllä 1939 ennen näkemättömään ponnistukseen. Työläisten ja talonpoikien armeijan isänmaallinen taistelu ja uhrautuminen pelastivat Suomen itsenäisyyden.

3. Sosiaalivaltion ensimmäinen rakennuskausi alkoi heti sodan jälkeen 1945. Seurattiin muiden Pohjoismaiden ja Ruotsin esimerkkiä. Työväestön ja talonpoikien ennen talvisotaa toteutunut ns. punamultayhteistyö sai jatkoa. Luottamuspääomaa oli syntynyt niiden välille. Pääosin SDP:n ja Maalaisliiton/Keskustapuolueen varaan rakennetut hallitukset olivat se poliittinen voima seuraavina vuosikymmeninä, mikä varmisti Suomen etenemisen kohti Pohjolan demokratioiden kaltaista hyvinvointivaltiomallia. Vuonna 1961 Pekka Kuusi julkaisi teoksen 60-luvun sosiaalipolitiikka, jossa hän piti tuloerojen tasaamista ja sosiaaliturvan parantamista talouskasvua tukevina tekijöinä. Suuret 1960,-70 ja -80-lukujen yhteiskunnalliset ja taloudelliset uudistukset johtivat lopulta hyvinvointivaltion syntyyn Suomessa. Uudistustyö oli käynyt mahdolliseksi 1960-luvulla sosialidemokraattien suuren vaalivoiton kautta. Vasemmistoenemmistö saatiin eduskuntaan ja SDP:ssä alkoi nopea ja tuloksekas ohjelmatyö. Sosialidemokraattiset perusjärjestöjoukot saatiin laajasti ideoineen toteuttamaan visioitaan. Innostus valtasi koko sosialidemokraattisen kansanliikkeen.
   
4. Sodan kokenutta sukupolvea hallitsi usko työntekoon ja henkilökohtaiseen vaurastumiseen. Yhteiskuntaa rakennettiin sopimisen ja yhteisvastuun hengessä. Työmarkkinajärjestöt näyttivät esimerkillään suuntaa. Ne ottivat osaltaan vastuun Suomen rakentamisesta yhdeksi maailman parhaista valtioista. Sodan kokeneen sukupolven kestävin perintö rakennettiin talvisodan taisteluissa ja kotirintaman naisten työllä ja uhrauksilla. Työmarkkinajärjestöt olivat talvisodan hädän hetkellä tehneet ns. ”tammikuun kihlauksen”, missä sitouduttiin yhteistyöhön. Suomi liittyi sopimusyhteiskuntana muiden Pohjolan demokratioiden joukkoon. Paluuta vanhaan 1930-luvun yhteiskuntaan ei enää ollut. Tuskin kukaan tuosta sukupolvesta olisi osannut aavistaa, että edessä on pitkälle tulevaisuuteen kantava rauhan aika, minkä kuluessa Suomi kasvoi pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi.

5. Eduskunta sääti mittavan joukon uudistuslakeja 1960-, 70- ja 80-luvuilla, joita mm. SDP:n Forssan ohjelmassa v. 1903 oli vaadittu. Syvästi yhteiskuntaa muuttavia uudistuksia olivat mm. työeläkejärjestelmä, päivähoito, peruskoulu, terveyskeskukset, kansanterveyslaki, työelämän demokratisointiin tähdänneet uudistukset, yhteiskuntaa vakauttavat ja tuloeroja pienentävät tulopoliittiset ratkaisut ja laaja yhteiskunnallisten lakien kokonaisuus. Kansa tuki sosialidemokraattien tavoitteita. Suomi rakensi hyvinvointivaltiota yhteistyön politiikalla. Poliittiset raja-aidat voitiin ylittää oikealle ja vasemmalle. Sosialidemokratia oli se liima, joka yhdisti kansakunnan rauhanajan suureen ponnistukseen, joka nosti Suomen jälleen jaloilleen.

Yhteiskunnan henki alkoi 1970-luvulla vähitellen muuttua. Alkoi nousta kritiikkiä liian laajoista ja kalliista julkisista palveluista, ja yksityistämisen ideologia alkoi saada politiikassa jalan sijaa. Hyvinvointivaltion rakentajille kehkeytyi vastavoimia. Juuri valmistuneet hyvinvointivaltion rakenteet haluttiin todistaa tehottomiksi ja yhteisesti verovaroin tuotettuja palveluja alettiin epäillä ja nakertaa. Yhteisen hyvän sijasta oikeistopuolueet ja pääoman edustajat halusivat muuttaa yhteiskunnan julkisia palveluja vähitellen markkinaehtoisiksi.

5. Hyvinvointivaltion rakentaminen kriisiytyi 1990-luvun lamavuosina. Silloin alkoi hyvinvointimenojen voimakas karsiminen ns. kolmannen tien ohjelmallisessa hengessä. Se jatkui sosiaali- ja työvoimapolitiikan suuntaamisena siten, että pyrittiin patoamaan sosiaaliturvan käyttöä ja vähentämään siitä aiheutuvia menoja. Vedottiin myös EU-sopimusten rajoituksiin ja julkisten budjettien tasapainottamisvaateeseen. Sosiaaliturvan karsimiseen on synnytetty painetta myös verohelpotuksilla, mitkä heikentävät pysyvästi julkisen talouden rahoituspohjaa. Tämä kehityskulku on edelleen voimistunut vuoden 2008 talouden taantumasta lähtien.
6. Seurauksena on ollut, että Suomessa on siirrytty koko kansaa koskevasta hyvinvointipolitiikasta kohti amerikkalaista käytäntöä, missä on tyypillistä yksilön oman vastuun korostaminen. Uusliberalistisen talouspolitiikan kannattajat arvostelevat hyvinvointivaltiota erityisesti tehottomuudesta ja tuhlailevaisuudesta ja siitä, että se ei kannusta työtekoon ja ahkeruuteen. Tämä asenne on ideologista ja korostaa markkinoiden valtaa sekä ihmisen itsekeskeisyyttä ja yksilön omaa menestymistä yhteisöllisyyden ja yhteisvastuun sijaan.
7. Työväenliikkeen synty oli historiallinen tapahtuma, missä ihmiset ottivat itselleen oikeuden rakentaa tulevaisuutensa haluamallaan tavalla. Jokaisella kansalaisella tulee olla oikeus oman aikansa elämäntapahtumien käsikirjoitukseen ja osallistua elämän monimuotoiseen näytelmään, ei pelkästään katselijana, vaan aktiivisena osallistujana. Tämän kaiken päämääränä on yhteisen menestyksen luominen kansakunnalle ja jokaiselle sen jäsenelle.

SOSIALIDEMOKRATIAN LUONNE JA YHTEISKUNNAN UUDISTAMISEN PERIAATTEET

5. Sosialidemokratia on vapausliike. Se on myös yhteiskuntaa muuttava liike. Vapautta ei saavuteta ajamalla häikäilemättä omaa etua. Ihmiset etsivät yhteisyyttä ja tarvitsevat ennen kaikkea solidaarisuutta. Yksin pystymme vain vähään, yhdessä voimme tehdä suuria. Meidän visiomme yhteistyön ja solidaarisuuden yhteiskunta. Yhteistyön ja solidaarisuuden korostaminen on myös käytännön politiikan toimintalinjamme. Tämän toteuttamiseksi käytämme valtiollista ja muuta julkista valtaa ja vaikuttamista niillä foorumeilla, missä kansalaisilla on osallistumisen mahdollisuudet.
6. Yhteiskunnan uudistamisessa tärkeäksi kysymykseksi nousee taloudellinen toimeliaisuus. Markkinatalous ja sen rinnalla julkinen talous tulee saada yhdessä tukemaan kasvua, poistamaan puutetta ja rakentamaan laajasti yhteiskunnan menestystä. Yksinomaan markkinoiden varaan rakennettu yhteiskunta ei toimi näin. Nykyisen markkinatalouden ongelmat paljastavat sen tehottomuuden. Se jättää osan tuotantomahdollisuuksista käyttämättä. Lamat ja työttömyys ovat tästä toistuvia ja talouden rakenteellisen heikkouden paljastavia esimerkkejä. Talouden yksipuolinen linja, ”liian paljon markkinoita ja liian vähän valtiota aiheuttaa mahalaskun.” Sosialidemokraatit näkevät, että markkinat ja valtio ovat kumppaneita, eivät kilpailijoita. Valtion on taattava, että yhteiskunnan perusta on vahva. Toimivat markkinat ja vahva julkinen sektori antavat vakaan pohjan yhteiskunnan menestymiselle. Valtion tehtäviin kuuluvat mm. tutkimustoiminta, koulutus ja sivistyksen vaaliminen, infrastruktuurin, terveyden- ja sairaanhoidon ja sosiaaliturvan ylläpito, työlainsäädäntö, asuntotuotannon suunnittelu ja laajan yhdyskuntasuunnittelun järjestäminen. Tämä yhteiskunnan perusorganisaatio on samalla tehokkaan yksityisen yritystoiminnan välttämätön edellytys.

Positiivinen ihmiskäsitys ja kehitysoptimismi

5. Sosialidemokratia rakentuu positiiviselle ihmiskäsitykselle ja kehitysoptimismille. Niiden perustana ovat jatkuvasti kasvava ja laajeneva tieto, ymmärrys maailmasta ja sen liikelaeista sekä vahva, inhimillistä elämää kunnioittava sivistysperinne. Tiede ja teknologia ovat yhteiskunnan peruspilareita. Niihin perustuen voidaan rakentaa yhteiskuntaa kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti ja suunnitelmallisesti. Yhä monimutkaisempi yhteiskunta vaatii laajaa perussivistystä ja korkeaa moraalia niin valinnoissa kuin toisten kohtaamisessa. Sosialidemokratia kunnioittaa ihmisen ainutlaatuisuutta ja elämän ainutkertaisuutta. Tästä kumpuaa ihmisarvon ehdottomuus ja suvaitsevaisuus, myös solidaarisuus kanssaihmisiä ja heidän yhteisöjään kohtaan.

Demokraattinen sosialismi

5. Pohjoismainen hyvinvointivaltio sisältää demokraattisen sosialismin olennaiset piirteet. Vapaan Pohjolan sosialidemokraattisten puolueiden toiminnan lähtökohta on ollut hyvinvointivaltio, jota on rakennettu viime vuosisadan alusta lähtien. SDP on demokraattisen sosialismin puolue. Puolueen historia on lähtöisin demokraattisen sosialismin ideasta, joka tarkoittaa vapaiden ja tasa-arvoisten ihmisten yhteiskuntaa, minkä perusarvot työ, tasa-arvo ja turvallisuus on taottu kansakunnan kovien kokemusten alasimella. Sosialidemokratia oli käynyt työpaikoilla, joukkojärjestöissä ja koko yhteiskunnassa vuosikymmeniä kestäneen katkeran taistelun oikeistolaista ja vasemmistolaista totalitarismia vastaan kansanvaltaisten arvojen ja demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta. Hyvinvointirakenteet kaikkineen osoittavat, että se tie johti lopulta demokratiaan perustuvan modernin pohjoismaisen hyvinvointivaltion syntyyn.
6. Sosiaalidemokraateille demokraattinen sosialismi merkitsee vahvaa taloutta, demokraattista valtiota ja yhteiskuntaa, joka takaa kansalaisvapaudet, poliittiset ja taloudelliset perusoikeudet kaikille ihmisille läpi elämän. Se torjuu alistamisen ja väkivallan ja tarjoaa sosiaalisen ja inhimillisen turvan. Demokraattinen sosialismi pitää sisällään idean vapaasta, oikeudenmukaisesta ja solidaarisesta yhteiskunnasta, joka tarkoittaa pelkistetysti sosialidemokratiaa. Se tarkoittaa samalla yksilöiden yhteisvastuuta toisistaan ja omasta yhteisöstään sekä koko maailmasta.
7. Pohjoismainen yhteiskuntamalli on sopimusyhteiskunta. Se perustuu demokraattisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, mitkä koskevat myös pääomaa ja sen omistajia. Sopimusyhteiskunta nojaa yhteisiin sääntöihin ja lakien ja sopimusten kunnioittamiseen. Tämä tarkoittaa samalla vahvaa julkista toimintaa oikeudenmukaisuuden takeena, mutta se ei sulje pois kilpailun oloissa toimivaa elinkeinoelämää.

Hyvinvointivaltio

5. Pohjoismaissa puhumme yleisesti hyvinvointivaltiosta hyvinvointiyhteiskunnan sijasta. Hyvinvointivaltiokäsite painottaa sitä, että valtiollinen päätöksenteko määrittelee sen, mitä kuuluu hyvinvointivaltion piiriin. Markkinavoimat eivät synnytä itsessään hyvinvointivaltiota ilman poliittista tahtoa ja ohjausta.
6. Nykyistä talousajattelua hallitseva talousliberalistinen ideologia pyrkii minimoimaan valtion roolia yleisesti ja erityisesti siirtämällä nykyisiä valtion ja kuntien tehtäviä markkinaehtoisiksi ja rajoittamalla valtion toimintaa talouden alueella. Tämä johtaa kansalaisten, samoin alueiden väliseen eriarvoistumiseen. Seurauksena on nykyisenkaltaisen hyvinvointivaltion vähittäinen, mutta määrätietoinen alasajo. Luokkayhteiskuntaan paluu merkitsisi, että olisimme palaamassa tilanteeseen, minkä poistaminen oli sosialidemokratian alkuperäinen tavoite. Tämän kuolemanlaakso-skenaarion välttäminen on sosialidemokratian haaste ja velvollisuus.
7. Hyvinvointivaltio pitää edelleen rakentaa vahvan julkisen toiminnan periaatteelle. Hyvinvointirakenteet on nostettava uudelleen jaloilleen talouslaman sille aiheuttamasta kompuroimisesta. Nämä rakenteet on nähtävä pitkävaikutteisina sosiaalisina investointeina, joiden tulokset varmistavat pohjoismaisen yhteiskuntamallin uudistamisen ja jatkumisen. Sosiaalinen investointimalli menestysstrategiana edellyttää valtiota, jolla on määrätietoinen ohjelma kaikille kuuluvien palvelujen ylläpitämiseksi. Sen ytimessä on kansalaisten hyvinvointia turvaava toiminta, missä tunnistetaan inhimilliset voimavarat ja siihen investoidaan johdonmukaisesti siten, että puute ja köyhyys ja sen periytyminen seuraaville polville estetään. Tarvitaan köyhyyden ja syrjäytymisen erityisohjelma.

Tasa-arvo

5. Sosialidemokraattien tavoite on sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten eriarvoisuuksien poistaminen. Pelkistettynä tavoite on köyhyyden ja vähäosaisuuden poistaminen, hyvän elämän edellytysten tarjoaminen kansalaisille riippumatta syntyperästä, sukupuolesta, kansalaisuudesta tai elämiselle asettuvasta paikasta. Nämä tavoitteet edellyttävät näkemystä solidaarisuudesta, sukupuolten tasa-arvosta ja siitä, että kansakunnan yhteinen menestys on välttämätön pohja yksilöiden menestykselle. Vallankäytön yhteiskunnassa on rakennuttava kansanvallan periaatteelle. Sen ytimessä ovat riippumattomat yksilöt. Valta kuuluu kansalle, ei millekään eliittiryhmälle. Toisen maailmansodan jälkeen hyväksyttiin YK:n ihmisoikeuksien julistus. Sen mukaan yksilöllä on yhteiskunnan jäsenenä ja tasa-arvoisena kansalaisena oikeus saada sosiaalista turvaa ja hänelle tulee taata myös sivistykselliset ja taloudelliset oikeudet. Tästä ollaan uusliberalistisen politiikan seurauksena irtautumassa. Näemme välttämättömänä, että Suomi pitää kiinni ihmisoikeuksien julistuksesta ei vain sanoissa, vaan myös teoissa.

Vapaus ja rauha

5. SDP on rauhan puolue. Rauhan-nobelisti Willy Brandtin luonnehdintoja vapaasti lainaten: tarvitsemme enemmän demokratiaa, enemmän kansalaisoikeuksia, oikeudenmukaisuutta ja vastuullista vapautta. Nämä tavoitteet on mahdollista saavuttaa vain rauhan oloissa. Me sosialidemokraatit haluamme edistää globaalien turvallisuusrakenteiden toteuttamista Yhdistyneiden Kansakuntien myötävaikutuksella. Ponnistelemme johdonmukaisesti yleisen aseidenriisunnan puolesta. Erityisesti on tehtävä työtä ydinaseiden kieltämiseksi kokonaan ja pyrittävä kilpavarustelun lopettamiseen. Näin säästyvät voimavarat voidaan käyttää taloudellisiin ja sosiaalisiin tarkoituksiin. SDP sitoutuu edistämään rauhan ja edistyksen vastavuoroisuutta Suomessa, sen lähialueilla, Euroopassa, maailmassa. Turvallisuuspolitiikan ytimenä on ihmiskeskeinen, siis inhimillinen turvallisuus. Sosialidemokraatit korostavat laaja-alaista ja yhteistyöhön perustuvaa turvallisuuspolitiikkaa vaihtoehtona voimapolitiikalle ja aseisiin perustuvalle turvallisuudelle. Sosialidemokraatit pitävät kansainvälistä rauhantilaa jatkuvasti uhkaavien kriisien rauhoittamista kansainvälisen yhteisön keskeisenä tehtävänä. Kriisien hallintaan liittyvät läheisesti väestökysymys ja muuttoliikkeet.
6. Sosialidemokraateille vapaus on positiivista vapautta – vapautta johonkin. Tämä tarkoittaa mm. vapautta työhön, toimeentuloon, koulutukseen, terveyteen, turvallisuuteen, puhtaaseen ympäristöön ja kestävään talouskasvuun. Vapaus ei ole vain vahvojen vapautta. Vapautta pitää voida myös rajoittaa, jotta suurten joukkojen vapautta voidaan laajentaa. Kahlitun ei tarvitse suvaita kahleitaan!
   
   Sivistys
7. SDP on aina ollut sivistyspuolue. Sosialidemokratia tunnustaa tiedon ja sivistyksen ratkaisevan merkityksen kansakunnan ja yksilön menestymiselle. Sosialidemokraatit pitävät sivistyselämän laajentumista yhtä tärkeänä kuin valtiollista kansanvaltaa. Valtiollisen itsenäisyyden perusteena on pidettävä kansallista kulttuuria ja mahdollisuutta nostaa kansakunnan sivistyksellistä tasoa.
8. Sivistys kasvattaa ihmisistä kansalaisia ja koulutus on tämän sivistyksen kivijalka. Mitä enemmän yhteiskunnassa on sivistystä, sitä vahvempi on demokratia. Sivistys on kykyä tehdä valintoja ja arvioida kriittisesti omien valintojen seurauksia. Sivistys on puutteellista yhteiskunnassa silloin, kun se synnyttää ennakkoluuloja ja levittää vääriä tietoja, joiden kohteena ovat he, jotka uskovat eri tavalla tai tulevat toisenlaisesta kulttuurista. SDP ei hyväksy rasismia.
9. Yhteiskunnan rakentamisen on perustuttava ennakkoasenteista ja intohimoista vapaalle tutkitulle tiedolle. Kaikille on turvattava varallisuudesta, syntymätaustasta ja asuinpaikasta riippumatta yhteisesti rahoitetut, maksuttomat koulutusmahdollisuudet aina korkeimpiin suorituksiin asti, mukaan lukien teknologian ja muiden muutosten edellyttämä täydennyskoulutus. Jokaisella kansalaisella on oikeus edetä tiedollisesti, taidollisesti ja henkilökohtaisten edellytysten mukaisesti ja että jokaisella on oikeus sijoittua yhteiskuntaan osaamisen ja kyvykkyyden edellyttämiin tehtäviin.
10. Vapaa kansalainen – vapaa kansalaistoiminta kuuluvat demokraattisen yhteiskunnan rakenteeseen olennaisena osana. Kansalaisten vapaaehtoisesti muodostamat ja niiden sisällön vapauden periaatteella rakentuvat järjestöt kuten kansan- ja työväenopistot ovat olleet olennainen osa suomalaisen sivistysperinteen rakentamisessa. Tämän perinteen jatkuvuus, vaikkakin nykyisin ohentuneena, ei ole menettänyt ydinmerkitystään. Vapaa kansansivistys on uudelleen nostettava tavoitteidemme eturiviin ja toiminta sovitettava nykyaikaisen tietoyhteiskunnan tarpeisiin. Tätä toimintaa on yhteisistä varoista tuettava.
11. Vapaus taiteeseen – kulttuuri kuuluu kaikille. Kulttuuri on tulevaisuuden taloutta ja työllisyyttä. Kulttuurin ja taiteen merkitys jälkiteollisessa maailmassa kasvaa: luova työ ja kulttuurin tuoma hyvinvointi pitävät yhteiskuntaa koossa ja antavat sisältöä meidän kaikkien elämään. Sosialidemokratia kannattaa monimuotoisia, maksuttomia ja edullisia kulttuuripalveluita, jotka ottavat huomioon myös yhteiskunnan varjopuolelle joutuneet kansalaiset. Julkisesti rahoitettu kulttuuri on tuotava lähelle ihmisiä. Tarvitsemme esimerkiksi hyvää taidekasvatusta, eläviä kulttuuriympäristöjä ja palveluja erityisryhmille. Kaikilla tulee olla oikeus nauttia, tehdä ja kokea kulttuuria varallisuudesta ja taidoistaan riippumatta. Myös ammattitaiteilijoille on turvattava säällinen toimeentulo, joka viime kädessä turvaa taiteen vapauden.

POHJOISMAINEN TYÖVÄENPUOLUE

5. SDP on myös työväenpuolue. SDP kuuluu kiinteästi vapaan Pohjolan sosialidemokraattisten työväenpuolueiden arvoyhteisöön. Työ on meille arvo sinänsä, koska kansakunnan hyvinvointi ja menestys perustuvat työllä aikaansaatuihin tuloksiin. Työn tulokset ovat välttämätön perusta sosiaaliselle tasaukselle samoin kuin koulutukselle ja muulle sivistystyölle. Vain vahvan talouden vallitessa voidaan yhteiskunnan toiminnan kautta saada aikaan aineellinen hyvinvointi ja henkisen kasvun edellytykset, joille yksilön turva, hyvinvointi sekä kansakunnan menestys perustuvat.
   
6. Vahva talous on mahdollista silloin, kun kansantalouden tuotannontekijät on tehokkaasti organisoitu ja työvoima on täyskäytössä. Modernin talouden tavoitteena pitää olla täystyöllisyys. Demokratia on ulotettava talouteen ja työelämään. Yritysdemokratia on tehtävä todelliseksi. Me haluamme toteuttaa Thomas Pikettyn hienosti kuvaaman inhimillisen pääoman kasvupolun. Siinä taloudellinen rationaalisuus johtaa väistämättä demokraattiseen rationaalisuuteen ja tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan. Tämän toteuttamiseksi ja talousjärjestelmän rakenteiden uudistamiseksi on käynnistettävä kansallinen ohjelma. Siinä on inhimillinen sivistyspääoma nostettava tärkeimmäksi tuotannontekijäksi ydintavoitteena täystyöllisyys.

Vastuu ympäristöstä

5. Ympäristömuutosten hallitsemattomuuden uhka ja sen edellyttämät toimenpiteet ovat tulevaisuuden suuri haaste. Työväenpuolue tuntee vastuun myös ympäristöstä. Taloudellinen toiminta on rakennettava niin, että luonnonvarojen käyttö ja luontoon kohdistuva rasitus sopeutuvat luonnontalouden ehtoihin. Haluamme jättää elinkelpoisen maapallon tuleville sukupolville. Tämä edellyttää talousjärjestelmän rakenteellista uudistamista, teknologian valjastamista tähän tarkoitukseen, ja myös valtioiden välisiä menettelyjä markkinoiden suitsemiseksi, sillä markkinat eivät pysty omaa toimintaansa rajoittamaan näiden ehtojen toteuttamiseksi. Tarvitaan vahvaa valtiollista ja valtioiden välistä normitusta ympäristön tulevaisuuden turvaksi. Esimerkiksi sopii toiminta ilmastokysymyksen ratkaisemiseksi. SDP kannattaa ohjelmaa, jolla Itämeri suojellaan. Sosialidemokraatit tukevat kestävän kehityksen politiikkaa.
   

Valtion rooli

5. Työväenpuolue rakentaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa vahvan valtion perustalle. Erityinen huomio on kohdistettava siihen, että valtio on valmis ottamaan vastuuta silloin, kun yksityinen pääoma on kykenemätön tai haluton uudistamaan talouden rakenteita ja varmistamaan tuotannontekijöiden tehokkaan käytön. Valtio on kykenevä riskinottaja ja uuden rahoittaja myös tutkimuksen ja kehitystoiminnan alueella, mikä pohjustaa talouden edistystä ja rakenteiden uudistamista. Valtion vastuuta korostaa myös talouden ja yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttava teknologinen murros sekä siitä aiheutuvat vaikutukset kansalaisten elämään.

5. Valtion on ohjattava kansantalouden voimavarojen suuntautumista ja tehokkaan kysynnän varmistamista. Viimekädessä valtion tehtävänä on tarjota työtä heille, jotka sitä haluavat tehdä vähintään sopimusten mukaisella vähimmäispalkkatasolla. Tämä valtion velvoite voidaan toteuttaa myös organisoimalla tuotantovälineitä yritystoiminnaksi. Tässä tarkoituksessa valtio voi käyttää aloiteoikeutta yritysten perustamisessa joko yksin tai yhteistyössä yksityisen pääoman kanssa.
   
6. Vahva julkinen talous toimii suhdanteiden vaihteluita tasaavana vakauttajana. Valtio on markkinoiden säätelijä ja raamittaja. Valtion rooli on varmistaa, että toimintaympäristö on tasapuolinen. Monopolitilanteissa valtion ja muun julkisen toimijan vastuulla on tämänkaltaisten tehtävien hoitaminen, jotta poliittinen kontrolli ja vastuu ovat kansalaisten turvana pääoman saalistamista vastaan. Konfliktiriskien maailmassa talouden huoltovarmuus on edelleen tärkeä osa valtion vastuullisista tehtävistä.
   

Työ hyvinvoinnin perustana

5. Hyvinvointi on työhön perustuvan edistyksen tulos. Pääoma ilman työtä ei saa aikaan mitään inhimillisen hyvinvoinnin kannalta todellista. Tuottaakseen yhteiskuntaan hyötyä, on työn ja pääoman oltava samanaikaisesti läsnä. Tämä pätee myös automatisoituvassa, digitalisaation ja robottien ajan tuotantotavassa. Tämän kehitysvaiheen tulosten jakamiseen on sovitettava myös verotukselliset ratkaisut yhteishyvän talouden perustaksi, sillä tämänkään tuotantotavan tulos ei synny tyhjiössä, vaan yhteiskunnan luomissa olosuhteissa. Siksi myös yhteiskunnan on verojen muodossa saatava robottiajan arvonlisäyksestä perusteltu osuus.
   
6. Kansalaisten yhteisöön kiinnittyminen ja elämän edellytykset yhteiskunnassa ovat yhteydessä työhön niin pitkälle kuin inhimillisiä tarpeita tulee tyydyttää, vaikka uudistuva tekniikka hoitaakin yhä useammin ruumiillisen ponnistuksen ja rutiinityön. Monia kansalaisia työ kuormittaa kohtuuttomasti ja se voi johtaa ennenaikaiseen eläköitymiseen. Ratkaisuna työn rasittavuudelle on yhä useammin etätyö vaihtoehtona. Yhä useammalle työ ja vapaa aika eivät enää selkeästi erotu omassa ajankäytössä. Työ on aina läsnä henkisenä kuormittajana. Kasvava määrä ihmisistä on työttöminä ilman omaa syytä. Ratkaisua näihin epäkohtiin pitää hakea työn uudelleen jakamisesta ja työelämän uudelleen järjestämisestä. Samalla voidaan tehostaa pääoman käyttöä esimerkiksi uusilla työaikajaksotuksilla. Esimerkkinä 6+6 työaikamalli. Kun kehittyvä teknologia, pääomakannan tehostettu käyttö ja uudet työn organisoimistavat yhdistetään, voidaan samalla edetä kohti J. M. Keynesin aikanaan esittämää utopiaa kohti: Keynesin mallissa työaika voi lyhentyä merkittävästi ja työstä ”raskautettu” kansalainen saa edelleen riittävän toimeentulon.

Hyvinvointivaltion rahoittaminen

5. Hyvinvointivaltion toteutuksesta vastaavien valtion ja kuntien ja muiden julkisen talouden toimijoiden rahoitus on oltava vakaa. Verojen ja muiden tulojen kerryttäminen on oltava oikeudenmukaista ja maksukyvyn huomioon ottava. Verokantojen kattavuus ja progressiivisuus on oltava määritysperusteina. Pääoma ei saa olla vapaamatkustaja, koska yhteiskunta luo sille tuloksen tekemisen puitteet. Pääoman tuottoa on verotettava vähintään samasuhteisesti kuin palkkatuloa ja niihin vertautuvia tuloja. Pääomatulojen veronkierto ja verovälttely on estettävä kansainvälisillä sopimuksilla. Omaisuustulo on palautettava verotuksen piiriin.

GLOBALISAATIO

5. Kasvava keskinäinen riippuvuus ja talouden globalisaatioksi kutsuttu kehitysvaihe on muuttanut peruuttamattomasti kansantalouksien työnjakoa, kansallisten talouksien sisäisiä rakenteita, kansalaisten tiedon saannin ja yhteydenpidon edellytyksiä. Se on samalla lisännyt kansakuntien keskinäistä riippuvuutta. Tavoiteltaessa globalisaation hallinnan keinoja on puhuttava ihmiskuntapolitiikasta ja samalla globalisaation tuottamien hyötyjen tasaamisesta kansakuntien kesken. Globalisaatiokehitys voimistuu ja sitä vauhdittavat kiihtyvä teknologinen kehitys, paineet ympäristöongelmien samoin kuin väestömuutosten ja –liikkeiden hallitsemiseksi. Yhdistyneet kansakunnat on nostettava tämän kehitysvaiheen keskeiseksi toimijaksi.
   
   Suomi on pieni, pääoma- ja energiavaltaisen tuotantorakenteen hallitsema talous. Siksi sen on huolehdittava sopeutumiskyvystä muuttuvaan kansainväliseen työnjakoon, jatkuvien muutosten tunnistamiseen ja reagointikyvyn parantamiseen. Sosialidemokraatit haluavat panostaa uusien, globaaleille markkinoille suuntaavien liiketoiminta-alojen kehittämiseen.

5. Strategisesti tärkeillä talouden aloilla on valtion oltava toimijana tai merkittävällä panoksella mukana. Samoin valtion rooli tutkimus- ja kehityspanosten kautta innovaatioiden perustan rakentajana ja talouden rakenteen uudistajana on pidettävä vahvana. Tärkeää on huomata, että innovaatiokyvykkyydessä on määrän lisäksi myös suunta, mihin julkinen toimija valinnoillaan vaikuttaa. Sillä voidaan myös estää vapaiden markkinoiden ylilyönnit mm. ympäristön kannalta haitallisissa toiminnoissa. Valtion näin synnyttämä osaamispääoma on monissa talouden ja teknologian kehitysvaiheissa ratkaiseva yritysten tulevaisuuden kannalta. Valtion päätösvalta suhteessa yrityksiin on säilytettävä kansainvälisten sopimusten tulkinnassa. Valtion taloudellisten panostusten säilyttäminen korkealla tuottaa yhteiskunnallista säästöpääomaa. Sen leviäminen talouteen hyödyttää niin yksityistä yritystoimintaa kuin työntekijöitäkin.

Taloudellinen epätasa-arvo on rakenteellinen ongelma

5. Merkittävin taloudellista epätasa-arvoa aiheuttava rakenteellinen vinouma nykykapitalismissa on se, että pääoman kasvu/tuotto ylittää kansantalouden kasvun ja samalla myös palkkatulojen kasvun. Tästä seuraa jatkuvasti kärjistyvä ristiriita pääomia omistavien ja usein perityn omaisuuden ja palkkatulojen saajien välillä. Samalla tämä kehitys on esimerkki kapitalismin kriisejä tuottavasta, jopa itsetuhoisesta ja kansantalouden sisäisiä ristiriitoja kärjistävistä kehityskuluista. Nykymenolle vaihtoehtoisen talousmallin rakentaminen on aloitettava siitä, että ’normaalitalous’ erotetaan kiihtyvästi kasvavasta ja jyrkkiä vaihteluita aiheuttavasta finanssikapitalismista. Juuri nyt Euroopan yllä leijuu finanssikapitalistisen talouseliitin pyörittämän keinottelutoiminnan haamu. Yltiöpäinen rahan tahkoaminen nykyaikaisen teknistyneen pörssitoiminnan kiihottamana on saanut kohtuuttoman valta-aseman. Tämä reaalitalouden varallisuuden moninkertaisesti ylittävä laskelmoitu finanssitoiminta ei siirry laajojen kansanjoukkojen hyväksi talouden kasvuna ja hyvinvointina eikä se myöskään ota huomioon kestävän kehityksen reunaehtoja.

5. Talouden nousuvaiheiden tulokset jaetaan harvoille, mutta romahdukseen johtavien seurausten hoitamiseksi vaaditaan kansalaisten eli veronmaksajien tukea. Tämänkaltaisen markkinatalouden syöpäkasvaimen juuret ovat ihmisluonnon ahneudessa, hallitsemattomassa keinottelussa ja valtioiden johtajien kyvyttömyydessä sekä haluttomuudessa asettaa rajoja tälle moraalittomalle, vaikkakin nykynormien perusteella lailliselle toiminnalle. Tämä on itse asiassa toimintaa laillisuuden valekaavussa. Asetelman oikaiseminen tulee aloittaa siitä, että normaali talletus- ja luottopankkitoiminta pitää erottaa keinottelua tuottavasta investointipankkitoiminnasta. Tällä varjellaan veronmaksajien joutumista toistuvasti keinottelutoimintojen seurausten pelastajaksi. Tämä periaate on saatava voimaan ensin Euroopan unionin alueella ja viime kädessä maailmanlaajuisesti. Finanssiliiketoiminnan voitot on saatettava verotuksen piiriin.
   

Vastuullinen yritystoiminta

5. Yritykset ovat jatkuvasti uudistuva ja kehittyvä tapa järjestää talouden tavara- ja palvelutuotanto. Meidän sosialidemokraattien tavoite on tuotantotoiminnan edellytysten parantaminen ja yritystoiminnan menestys, sillä kaikki talouden edistys on riippuvainen tuotantopohjan kehityksestä. Kasvu syntyy teknologian, yritysten, teollis-taloudellisen rakenteen sekä niitä tukevien instituutioiden yhteisvaikutuksesta ja niiden keskinäisistä vuorovaikutussuhteista. Osuustoiminnallinen yritystoiminta on perusolemukseltaan vastuullinen tulevaisuuden yritysmuoto.
   
   SDP ymmärtää yrittäjyyden ja talouden edistyksen yhteyden ja sen yhteiskuntaan dynaamisuutta tuovan vaikutuksen. Talouden tulos syntyy yhteisvaikutuksesta, missä osallisina ovat yksityinen ja julkinen sektori; molemmat ammentavat menestymistä laajasta ja laadukkaasta sosiaalisesta ja fyysisestä toimintaympäristöstä ja niiden kanssa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta. Luodessaan yritystoiminnalle menestymisen edellytykset on yhteiskunnan saatava vastikkeena perusteltu osuus syntyvästä tuloksesta käytettäväksi yhteishyvän tarpeisiin.
   
   Koska työntekijät ovat välttämätön osallistuja yritystoiminnan tuloksen aikaansaamisessa, on työelämän rakenteita uudistettava työntekijäpainotteisemmiksi. Yhteistoimintaa yrityksissä on muutettava todellisen yhteistyön ja tasavertaisen vuorovaikuttamisen suuntaan. Yritystoimintaa on uudistettava niin, että voitto ei voi olla osakeyhtiön ainoa tavoite, vaan sen on otettava huomioon myös yritystoiminnan sosiaalinen näkökulma ja ympäristövaikutusten vastuullisuus.

5. Uusliberalistinen lyhyen tähtäimen voiton ja omistaja-arvon maksimoinnin tavoite ei toteuta laajojen kansanjoukkojen tarpeita. Se heikentää pitkäaikaisesti tarkasteltuna talouden suorituskykyä, sekä keskittää taloudellista ja siihen kietoutuvaa poliittista valtaa. Tämä demokratian uhka on tunnistettava ja sen kehityskulkuun on puututtava.
   
6. Tasapainotettua yritystoiminnan mallia pitää rakentaa niin, että omistajien ja palkatun johtoportaan osuuden lisäksi otetaan huomioon yritystoiminnan tulokseen vaikuttavat muutkin tekijät kuten tulokseen välittömästi liittyvän työpanoksen lisäksi yhteistyö- ja liikekumppanit. Koska yritysten tulos ei synny tyhjiössä, vaan yhteiskunnan luomassa toimintaympäristössä, on liiketoiminnan edellytysten rakentajan eli yhteiskunnan (valtio, kunta) saatava tuotoksesta perusteltu osuus veroina. Talouden rakenteellisen muutoksen vauhdittajaksi tulee poliittisten toimijoiden ohella kutsua myös ammattiyhdistysliike, joka nostaa esiin eettisesti korkeatasoisten yritysten toimintaa. Olisi tärkeää, että ay-liike ottaisi muutkin kuin palkkatyöntekijät eli ”nykyajan sorretut”, kuten freelancerit, yksinyrittäjät ja nollatuntisopimusorjat eettisen keskustelun ja toivottavan muutoksen piiriin.
   
7. SDP ja ay-liike yhdessä kasvattavat kansanvallan voimaa, mikä on välttämätöntä kansakunnan menestymiselle. Ay-liike on palkansaajien ja itsensä työllistäjien paras turva epävarmassa maailmassa ja talouselämän myrskyisässä muutoksessa. Sosialidemokraattien tulee seurata aikaansa ja varmistaa demokraattisten menettelyjen toteutuminen omassa järjestötoiminnassa.

KANSAINVÄLINEN SOSIALIDEMOKRATIA

Kansainvälinen yhteistyö

5. Globaali talous ja sen vaikutukset hyvinvointivaltion toiminnan edellytyksiin, hallitsematon väestönkasvu ja siitä seuraava muuttoliike yhdistettynä konfliktien aiheuttamaan pakolaisuuteen ovat uhkia. Niihin on haettava ratkaisua globaalilla tasolla. Keskeisin toimija on Yhdistyneet Kansakunnat alajärjestöineen. Vain vahvan YK:n johdolla voidaan ratkaista globaalit haasteet, mitkä ovat edessä kaikilla kansoilla ja kaikilla mantereilla.
   
6. Suomi ja Euroopan unioni
   SDP on kansainvälistä yhteistyötä korostava kansanliike. Euroopan unionin jäsenenä Suomi on mukana laajassa ja monille yhteiskuntapolitiikan aloille vaikuttavassa yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Ylikansalliset sitoumukset ja vaikutukset kansalliseen lainsäädäntöön ovat jo varsin merkittäviä kokonaisuuksia. Kyse on federalismin ja kansallisen suvereniteetin suhteesta. Euroopassa rauhaa ylläpitävä ja kansalaisten hyvinvointia rakentava integraatio on hyväksyttävää, mutta sosialidemokraatit haluavat rakentaa kansalaisten yhteisön ja sosiaalisen unionin.
   Vuosikymmeniä jatkuneen markkinaliberaalisen Euroopan rakentamisen jälkeen on viimeistään nyt hetki alkaa rakentaa sosiaalista Eurooppaa EU:n perustajiin lukeutuvan Jean Monnet`n esittämän humaanin idean pohjalta: "Emme kokoa yhteen valtioita, me yhdistämme ihmisiä”. "Nous ne coalissons pas des Etats, nous unions des hommes”. Muuten joudumme luopumaan Euroopan integraatiosta ja Euroopan kansalaisuudesta.
   
7. Integraatio ja federalismi
   Sosialidemokraatit painottavat sitä, että kansainvälisen riippuvuuden ja yhteistyön lisääntyessä on säilytettävä valtiolliset instituutiot. Suomen tulee kansakuntana omista lähtökohdistaan kehittää aineellista ja henkistä vaurauttaan ja säilyttää valtiollisen toiminnan edellytykset. Suomi kuuluu pohjoismaiseen arvoyhteisöön, joka koskee moninaista taloudellista ja poliittista yhteistyötä mukaan lukien oman alueen koskemattomuuden turvaaminen. Oman alueensa turvaamisessa Suomi nojaa uskottavaan puolustuskykyyn, joka tarkoittaa yleiseen asevelvollisuuteen perustuvia puolustusvoimia.

5. Tiivistyvällä yhteistyöllä Euroopan sosialististen puolueiden ja Sosialistisen Internationaalin kanssa SDP pyrkii vaikuttamaan siihen, että nykyinen markkinakapitalismille alistettu poliittinen linja muuttuu.
   
6. Euroopan valuutta-alue
   Suomi on liittynyt Euroopan yhteisvaluutta-alueeseen talous- ja turvallisuuspoliittisin perustein. Jäsenyyttä pitää jatkossakin arvioida näiden perusteiden kansakunnalle tarjoamien menestystekijöiden tai esteiden kautta. EU/EURO-alueella tavoite on oltava verokilpailun estäminen. Sosialidemokraatit vaativat, että määritellään minimiverokannat yritys- ja finanssiliiketoimille ja veroparatiisit lakkautetaan.
   
7. Kansalliset rajat ylittävä, normaalia talouden kehitystä häiritsevä finanssikapitalismi tarvitsee vastavoiman ja rajoitteita. Niiden aikaansaaminen on mahdollista vain kansainvälisellä yhteistyöllä mm. Euroopassa sosialistipuolueiden toiminnalla yhteistyössä järjestäytyneen ammattiyhdistysliikkeen kanssa.
   
8. Kaiken edellä esitetyn kantavana voimana on vastuuntunne – vastuu kansallisesti, kansainvälisesti, ja vastuu aivan erityisesti kansalaisia kohtaan hyvän ja turvallisen elämän edellytysten varmistamiseksi, sillä periaatteella, että heikoimmatkin yhteiskunnan jäsenet voidaan kantaa mukana inhimillisesti arvokkaalla tavalla.

* * * * *
Se, joka hallitsee talouden tuotantovälineitä, hallitsee myös henkistä käsitemaailmaa, ja siten myös ymmärrystä, millä taloudellista todellisuutta tulkitaan.

Talous- ja yhteiskuntatieteilijät, joiden julkaisuihin mm. ohjelmavalmistelussa on tukeuduttu:

Ahokas Jussi, Atkinsson Anthony B., Balls Ed, Dobbs Richard, Haaparanta Pertti, Holappa Lauri, Hutton Will (William), Kaltenbrunner Annina, Keynes John M., Kiander Jaakko, Kivimäki Ville, Koller Tim, Korkman Sixten, Krugman Paul, Levinas Emmanuel, Marx Karl, Mazzucato Mariana, Monnet Jean, Piketty Thomas, Ramaswamy Sree, Reich Robert B., Sipilä Jorma, Stiglitz Joseph E., Summers Lawrence H. Tuomala Matti, Turner Adair, Vahtola Jouko

----
Siis työväenlaulun sanoin: "Niin silloin päivä koittaa mun kansalleni, ja aurinko paistaa työläisellekin. Viel' kerran poissa on harteilta sortajan ies, voi suorana seistä jokainen Suomen mies."

Puoliksi tyhjä vai melkein täynnä?

Onko vesilasi puoliksi tyhjä vai melkein täynnä? Tätä hauskaa analogiaa käytetään usein puhuttaessa pessimistisestä tai toisaalta optimistisesta  asennoitumisesta. Selvää kaiketi on että kun tulevaisuuteen katsotaan, pitäisi nähdä vielä mahdollisuuksia toiveiden tynnyrin - tai vesilasin - täyttymisestä.

Euroopan Unionin kohdalla tätä vesilasivertausta voisi katsella myös tämän länsimaisen arvoyhteisön demokratianäkökulmasta. Unionin suuriin keskeisin perusteisiin kuului lähtökohtaisesti rauhan ja demokratian vaaliminen tässä maanosassa toisen maailmansodan aineellisten, fyysisten  ja henkisten tuhojen raunioilla. Ei koskaan enää sotaa! Ei koskaan enää rotuerotteluun perustuvia kansanmurhia! Kansalaisten tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja yhteinen hyvinvointi kunniaan!

Alku sodan jälkeen ei ollut niitä kaikkein helpoimpia. Suomi oli asevelikumppani Saksan kanssa, jota neuvostokommunismi syytti vaaralliseksi fasistiseksi maaksi, kansakunnaksi johon ei voinut luottaa. Saksa oli kolmannen valtakunnan uhopolitiikan ja rasistisen narsismin seurauksena raunioina. Länsi ei puolestaan luottanut neuvostokommunismiin, se edusti proletariaatin diktatuureineen ja yksipuoluejärjestelmineen demokratian irvikuvaa. Ruotsi oli pohjoismaista säästynyt pääosin sodan kauheuksilta viisaan eristäytymispolitiikkansa ja osin opportunistisen vientipolitiikkansa ansiosta: teollisuus toimi ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusteita rakennettiin. Ernst Wigforsin kansankoti alkoi tuolloin jo saada ensimmäisiä ilmenemismuotojaan. Avoin, kansanvaltainen hallinto, julkisten yhteisöjen ja laitosten ensisijainen rooli investoijana ja palveluiden tuottajana oli keskeistä ruotsalaisessa arvoyhteisössä.

Noista ajoista on jo kulunut seitsemänkymmentä vuotta ja keskustelua rauhasta ja demokratiasta jatkuu edelleen. Vain pieni osa kansakunnasta meilläkin kantaa vielä muistikuvissaan sota-aikojen tunnelmia ja kokemuksia. Minäkin kuulun niihin, jotka muistavat isän sotaanlähdön, paluun kotiin täiden syömänä, haavoittuneena ja henkisesti riekaleina. Kehossani näkyvät vielä sota-ajan ravinnonpuutteen seuraukset; riisitauti ja fyysinen näivettyminen olivat väistämättömiä seurauksia vuosia jatkuneesta aliravitsemuksesta, kurjuudesta, epävarmuudesta. Kesti pari vuosikymmentä saada niissä oloissa hampaansa hoidettua ja päästä fyysisesti siedettävään kuntoon.

Aika pian alkoi näyttää siltä että toivoa kuitenkin oli olemassa. Alkoi kiihkeä jälleenrakentamisen kausi, sotakorvaukset maksettiin. Olimme ylpeitä siitä, että mm. eduskuntavaalit vietiin läpi myös sota-ajan oloissa. Syntyivät äitiyspakkaukset, omakotitalot, rintamamiestilat. Ensimmäiset vesijohto- ja viemärijärjestelmät rakennettiin suomalaisiin kirkonkyliin, jotka vielä ennen sotia olivat paljolti samannäköisiä kuin mitä itärajan takana Karjalassa on edelleenkin nähtävissä. Selvisimme sotakorvauksista ja liittoutuneiden Neuvostoliitolle delegoimasta valvontakomission autoritaarisesta komennosta. Syntyi Paasikiven realismiin ja Kekkosen tunteisiin vetoava ystävyysyhteistyö Neuvostoliiton kanssa. Kommunistit saivat hyvitystä 1930-luvulla omasta mielestään kärsimälleen vääryydelle, kun heidän NKP:n  ideologiseen vientiin perustuvat vallankumoushaaveensa kiellettiin järjestäytyneenä toimintana.

Onko demokratian lasi tänä päivänä puoliksi tyhjä vai täyttymäisillään? Euroopan Unionissa puhutaan demokratiavajeesta. Euroopan komissiolla on itsenäinen asema suhteessa Euroopan Parlamenttiin, vaikka parlamentin vaikutusvaltaa on lisätty. Parlamentti voi joko hyväksyä tai hylätä Euroopan Komission ehdotukset. Parlamentin jäsenet osallistuvat valmisteluprosesseihin tekemällä selvityksiä ja esityksiä valitsemaltaan toimialueelta. Unionin neuvostot käyttävät paljon aloitevaltaa, kukin omalla alueellaan. Kiinnostus Eurooppavaaleihin on ollut aika vähäistä, suurin piirtein joka toinen äänestää eurovaaleissa. Kiinnostus on samaa luokkaa kuin vastikään pidetyissä Venäjän Duuman vaaleissa.

Huomiota tietenkin kiinnittää eurooppalainsäädännön kasvava merkitys ja siihen perustuva yhä tiukempi  ohjausvalta suhteessa kansallisiin hallituksiin. Maastrichtin sopimuskokonaisuus ja mm. Euroopan Keskuspankin peruskirjat ovat demokratian kannalta äärimmäisen merkittäviä. Keskeiset asiakirjat ovat markkinaorientoituneita ja EKP:n peruskirja jopa siinä määrin että se yksiselitteisesti kieltää pankilta jäsenvaltioiden taloudellisen tukemisen tai vastuun ottamisen jäsenvaltioiden veloista. Nämä asiakirjat on aikanaan hyväksytty pitkien neuvottelujen tuloksena konsensusperiaatteella eikä ole ajateltavissa, että muutoksia niihin saataisiin esimerkiksi enemmistöäänestyksillä. Kansalliset vaalit eivät muuta eurooppalainsäädäntöön sementoitua, Euroopan Unionille autorisoitua vallankäyttöä.   Vasemmistolainen valtion johtava rooli on suljettu pois taloudellisessa vallankäytössä. Taustana tiukalle vapaan markkinatalouden varaan rakentamiselle on ollut ilmeisesti pelko ajautumisesta uudelleen valtiososialismiin  ja pelko neuvostotyyppisen sosialismin paluusta. Samalla tämä ehdottoman autoritaarinen markkina-alisteinen rakenne sulkee tosiasiassa myös kansanvaltaisen hyvinvointivaltiokehityksen pois rationaalisten mahdollisuuksien joukosta. Tässä suhteessa sosialidemokratian kannalta demokratian lasi ei ole täyttymässä vaan on puoliksi tyhjä ja edelleen tyhjenemässä.

Läntiseen arvoyhteisöön näyttää kuuluvan sellainen, mielestäni jossakin määrin narsistinen ajatus, jonka mukaan meidän demokratialasimme on melkein täynnä, kun taas naapurien demokratialasi on selvästi vajaa ja oikeuttaa Euroopan Unionilta jopa sanktioita ja kurinpalautustoimia.

Patriarkaaliseen, autoritaariseen lähestymistapaan ja sen mukaiseen yhteiskuntaluonteeseen kuuluu ehdollisen rakkauden periaate. Olet hyväksytty ja  rakastettu, kun noudatat auktorisoituja periaatteita ja toimintakäytäntöjä. Sen vastakohtana olisi matriarkaalinen, äidinoikeuteen perustuva ehdoton rakkaus myös niitä kohtaan jotka käyttäytyvät kurittomasti tai joidenkin muiden periaatteiden kuin niiden mukaan jotka ovat tulleet yhteisössä auktorisoiduksi.

 Hyväksytäänkö Brittien ero EU:n arvoyhteisöstä? Kriminalisoidaanko Venäjän Krimin valloitus ja samalla suuren Venäjän turvallisuustarpeet? Miten suhtaudutaan pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, sen avoimeen ja kansanvaltaiseen hallintoon? Onko Kreikkaan kohdistettu riistävä austerismi rauhaa ja demokratiaa edistävää politiikkaa? Eikö Euroopan Unioni hyväksykään vahvan valtion ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lujaa, kansanvaltaista liittoa? Nojaudutaanko pelkästään USA:n republikaanien arvopohjaan, juuri nyt siihen liittyvistä riskeistä huolimatta? Tunkeutuuko populismia vahvistava rääpimiskulttuuri Eurooppaan USA:n, siis läntisen arvoyhteisön kärjistyneen vaalitaistelukulttuurin kautta?

Onko eurooppalaisen demokratian lasi siis tyhjenemässä vai täyttymässä?

EKP mukaan kunnallispolitiikkaan?

Politiikan eräs erityispiirre on se, että mitä ei sanota julki osoittautuukin aikomuksena ja poliittisena intentiona yhtäkkiä tärkeäksi, jopa merkittävämmäksi kuin se mitä on tullut julkisesti ilmaistua.

Valtion vuoden 2017 budjetista jää päällimmäisenä mieleen vyön kiristäminen, hallituspuolueiden pyrkimyksiä tukevat verohelpotukset ja yleinen kulutuskysynnän, ostovoiman heikkeneminen ns. kilpailukykysopimuksen hengessä. Maksujen korotukset pitävät huolen siitä että kenenkään ostovoima ei taida korkeimpia tuloryhmiä lukuunottamatta olla todellisuudessa nousemassa. Rikkain viidennes ei ostovoiman parannustaan tule käyttämään. Sen ei tarvitse sitä tehdä koska rahat riittävät muutenkin.

Asia josta ei ole paljoa puhuttu, mutta joka tosiasiassa vaikuttaa jo nyt ja tästä eteenpäin voimakkaasti, on EKP:n eli  Euroopan Keskuspankin 2015 marraskuussa aloittama valtion velkakirjojen osto-ohjelma. Nykyisten EKP:n hallintoneuvoston tekemien päätösten perusteella EKP:n kansalliset jäsenpankit  - kuten mm. Suomen Pankki - ostavat kuukausittain yhteensä 80 mrd:n edestä valtioiden velkakirjoja, jolloin valtion velka tältä osin muuttuu kansallisen keskuspankin velaksi ja katoaa valtion velkatileiltä. Kun Euroopan Unionissa on 550 miljoonaa kansalaista ja suomalaisia siitä n. 1%, voidaan karkeasti olettaa että Suomen osuus tuosta velkakirjojen ostosta on yhden prosentin luokkaa, siis 800 miljoona kuukausittain. Se saattaa olla vähän enemmänkin, koska kaikki EU-maat eivät kuulu Valuuttaunioniin eivätkä kaikki Valuuttaunionion maat - kuten esimerkiksi Kreikka - saa tätä määrällistä elvytystä. Tästä Suomen Pankki eikä hallitus ole julkisesti puhunut eikä pukahtanut mitään.

Kyllä Valtionvarainministeriö on tästä tietoinen, tietenkin. Kun valtionvarainministeri ottaa 5 mrd lisävelkaa vuoden 2017 budjetin katteeksi, voidaan arvioida että tällä tavalla käytetään tuosta viidentoista mrd:n velkahelpotuksesta ehkä yksi kolmasosa. Ilmeisesti valtion velkasuhdetta voidaan jonkin verran tässä yhteydessä parantaa velkaa poismaksamalla. Tehokkain tapa elvyttää olisi käyttää tuota varaa julkisen sektorin määrälliseen elvytykseen, julkisiin investointeihin, työtä vailla olevien palkkaamiseen julkisiin tehtäviin.

Valtionvarainministerillä on siis pelimerkkejä EKP:n elvytystoimien johdosta käytössä tavallista enemmän. Hallituksen politiikka on kuitenkin ollut ilmeisessä ristiriidassa EKP:n määrällisen elvytyksen intentioiden kanssa. Julkisen työllisyyden vahvistamisen ja siihen tehtävien investointien sijasta on annettu edelleen helpotuksia yrittäjille ja maanomistajille. Tästä ei ole apua koska ostovoima ei ole kasvamassa vaan heikkenemässä.  Lähellä eläkeikää olevat pitkäaikaistyöttömät saivat elvytysresurssien määrään nähden pienen potin, mikä sinänsä parantaa näiden asemaa ja ilmeisesti menee suoraan kulutukseen ja toimii siten elvytyksen tarkoitusperien mukaisesti.

Oppositiokaan ei ole julkisesti puhunut tästä valtavasta elvytysruiskeesta juuri mitään. On reagoitu vain siihen mitä julkisesti on kerrottu. Olisi ollut tärkeää havaita tämä tosiasiassa tapahtuva elvytys ja antaa sen avulla luodulle liikkumavaralle myös poliittista sisältöä. Tärkeintä ei tässä vaiheessa ole kritisoida hallituksen lisävelanottoa, vaan vaatia vahvoja investointipanoksia työllisyyden parantamiseen erityisesti julkisella sektorilla. Valtio ja kunta ovta tärkeitä kohteita sen vuoksi, koska ne veronkanto-oikeudella varustettuna ovat kaikkein tehokkaimpia ja tarkoituksenmukaisimpia  työllistäjiä. Elvytysvaran käyttö juuri julkisen sektorin alueella on kaikkein voimaperäisintäa ja nostaa parhaiten toiminnallista volyymia. Se puolestaan pienentää luonnollisella tavalla suhteellisen velkaantumisen astetta. Ei siis ole oikein supistaa julkista sektoria tässä EKP:n järjestämässä, julkiselle sektorille suunnatussa määrällisen elvytyksen tilanteessa, vaan satsata koko elvytysvara ainakin alkuvaiheessa suoraan työllistämiseen. Miksi? Siksi että jokainen palkattu työntekijä maksaa veroja sekä kunnalle että valtiolle, vähentää työttömyys- ja muita sosiaalikuluja samalla kertaa. Tämä elvytys, varsinkin jos se jatkuu, mahdollistaa kauan odotetun taloudellisen käänteen.

Kun asiaa ei ole julkisuudessa työstetty, ei se tarkoita kuitenkaan sitä etteikö toimintamahdollisuuksia tässä suhteessa olisi todellisuudessa olemassa ja etteikö niitä myös käytettäisi varsinkin nyt kun kunnallisvaalit ovat lähestymässä. Edellä kerrottuun perustuen veikkaukseni on, että vielä ennen kunnallisvaaleja elvytysvaraa löytyykin yhtäkkiä niin paljon että kuntien taloudellista asemaa voidaan sittenkin helpottaa. Tässä suhteessa EKP:n määrällisen elvytyksen kautta syntyy mahdollisuuksia poliittiseen vaikuttamiseen  strategisesti tärkeällä hetkellä. En yhtään ihmettelisi vaikka juuri tämäntyyppiset toimet loisivat juuri kunnallisvaalien alla myönteistä mielialaa hallituksen suuntaan.

Tärkeää olisi että vaatimus julkisen sektorin kautta tapahtuvaan elvytykseen tulisi juuri nyt vasemmiston ja vihreiden muodostaman opposition suunnasta. Hallituksen tähänastinen politiikka ei ole osoittanut talouspoliittista viisautta määrällisen elvytyksen ja julkisen sektorin merkittävyyden yhteyksien näkemisessä. Tässä mielessä toimintatilaa on siis olemassa. Vaatimus voimakkaasta elvytyspaketista kuntien työllistämismahdollisuuksien parantamiseksi olisi tällä hetkellä strategisesti mitä viisainta politiikkaa. Vai odotetaanko niin kauan että hallitus herättää oppositionkin havaitsemaan käsillä olevat elvytysmahdollisuudet?

EKP:n elvytystoimista ollaan siis hiljaa mutta se ei tee menossa olevaa velkakirjojen osto-ohjelmaa olemattomaksi. Sillä on vaikutuksia valtion velkasuhteeseen ja sen todennäköiseen paranemiseen hallituksen ristiriitaisesta ja osin EKP:n intentioiden vastaisesta politiikasta huolimatta.

Asialla on myös toinen arka poliittinen  ulottuvuutensa. Muodollisesti EKP ei saa osallistua poliittisiin prosesseihin, vaan sen tulee pysyä omalla tontillaan, raha- ja finanssipolitiikassa. Kreikan tapauksessa EKP on "troikan" kautta ollut vahvasti vaikuttamassa Kreikan talouspolitiikan muotoutumiseen pakottaessaan Kreikan kovan budjettikurin ja riistopolitiikan kohteeksi. Vaarallista tämä poliittinen vaikuttaminen on mm. siksi että Kreikan vasemmistolainen hallitus ei kurjasta talouspoliittisesta tilanteesta huolimatta ole nyt menossa olevan julkisen sektorin velkakirjaostojen kautta tapahtuvan määrällisen elvyttämisen kohteena. Onko tästä vedettävä sellainen johtopäätös että EKP tukee elvyttäessään ainoastaan konservatiivisesti suuntautuneita oikeistolaisia hallituksia? Tai Suomen tapauksessa: tukeeko EKP:n ja hallituksen kunnallisvaalien alla todennäköisesti julkistamat elvytystoimet meillä nyt istuvaa, konservatiivista ja oikeistolaista politiikkaa tekevää hallitusta?

Tuleeko siis EKP tällä kertaa mukaan suomalaiseen kunnallispolitiikkaan?

Tahto on taitolaji

"Politik är att vilja!" Tämä twitterinomainen tokaisu tuli kuuluisaksi ruotsalaisen karismaattisen sosialidemokraatin Olf Palmen kirjan nimenä. Politiikka on tahtomista - ja sosialidemokraattisen politiikan ilmentymänä se on aivan tietyn tyyppistä tahtomista. Yritän seuraavassa osoittaa, että tahtomista on sitäkin monta lajia. Mielestäni tahtominen on  yhteiskunnallisesti ehdollistuva luonteenrakenteen ilmentymä, joka voi saada politiikassa ja yhteiskunnallisena suuntautumisena sekä produktiivisia, elämää ja yhteisöä ylläpitäviä tai niiden kasvua ja kehittymistä haittaavia ja jopa ehkäiseviä muotoja.

Aloitetaan tahdon myönteisestä, kasvua ja yhteisön voimistumista tarkoittavasta tahdosta ja sen ilmenemisestä.

Produktiivisen, luovan ja asenteeltaan demokraattisen ihmisen toiminnassa tahto ilmenee sinnikkyytenä suhteessa toimintatapoihin ja päämääriin. Kysymys on pysyvästä pyrkimyksestä, joka ilmenee autenttisuutena, eheytenä toimintatavoissa, suhteessa kanssaihmisiin ja elämäntapaan. Se näkyy myös vastuullisuutena, kestävänä toiminnallisena latauksena jonka laatu ei muutu vaikka esimerkiksi iän myötä voimavarat vähenevätkin. Suomalainen "sisu" on parhaimmillaan juuri tällaista vakuuttavaa ja peräänantamatonta tahtomista.

 Kysymys on pysyvästä mielentilasta, joka koko ajan hakee ilmenemismuotoja ja toteutamismahdollisuuksia. Luova, tavoitteistaan tietoinen ihminen on tällaisen tahtotilaan havahduttuaan valmis käyttämään aikaansa, mielikuvitustaan  ja voimiaan toimintatapojensa ja tavoitteidensa hahmottamiseen. Pienikin uusi havainto tavoitteesta herättää mielenkiintoa, tulee pohdiskelun ja työstämisen kohteeksi, alkaa elää ja voimistua. Vedantakulttuurin mukaan tässä on kysymys kosmisen voiman pyhästä ja salatusta ominaisuudesta, joka välittömästi alkaa tukea aitoa, ehyttä ja ihmistä vahvistavaa pyrkimystä. Se alkaa muuttua konkreettisiksi sisällöiksi, toimintastrategiaksi, lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteiksi. "Politik är att vilja" on tässä suhteessa mitä totisinta totta.

Tahtomisessa, myös poliitisessa tahtomisessa olemme joutuneet näkemään ja tunnistamaan myös toisenlaista suuntautumista. Sen yleisnimikkeeksi  sopii arroganssi, röyhkeys erilaisine alalajeineen. Kysymys on eiproduktiivisesta, yhteisöllisyyden ja kasvun suhteen kaavautuneesta, rajoittavasta mielentilasta. Tuo tahtotila saa monenlaisia ilmauksia sekin.

Olemme joutuneet kokemaan sekä ihmiskunnan historiassa että henkilökohtaisessa elämässä, miltä tuntuu elää autoritaarisen, narsistisen ja alistumista vaativan ihmisen lähipiirissä, työtoverina, elämänkumppanina, toimijana yhteisössä tai julkisessa tehtävässä. Tällainen henkilö pyrkii pitämään toisten ihmisten tahtoa "omassa taskussaan". Autoritaarinen auktoriteeti vaatii ehdotonta kuuliaisuutta, kritiikitöntä suhtautumista kaikkeen hänen tekemiseensä. Kapinointi tai vastaan asettuminen on suurin synti mihin ihminen voi autoritaarisessa yhteisössä syyllistyä. Vastarintaa ei sallita, siitä rangaistaan. Tahtotilana tämä demokratialle ja yhteisöllisyydelle vihamielinen luonteenpiirteistö on vakava uhka - eikä mitenkään harvinainen, valitettavasti.

Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologi Erich Fromm on kiinnitänyt huomiota myös autoritaarisen asenteen toisen puoleen, alistumisen haluun, pelkkään muiden tahdonilmaisujen vastaanottamiseen. Autoritaarisissa oloissa suuri enemmistö vaikenee tai antaa mielihyvin tukensa vahvoille johtajille. Näin kävi Saksassa 1930-luvulla suurelle osalle työväestöä, joka ei ollut henkisesti sellaisessa tilassa että olisi kyennyt vastustamaan Hitlerin valtaantuloa. Päinvastoin, monet läksivät mielihyvin mukaan ja samaistuivat vallan saaneeseen arvojen, asenteiden ja toimintatapojen kulttuuriin.

Entä omaisuuden hamuaminen kokonaisuudesta piittaamatta? Tuloerot ovat kasvaneet viimeisen ihmisiän aikana suunnattomiin mittoihin. Kohtuullinen turvallisuus ja jopa elämänlaatu edellyttävät oloissamme ainakin jossakin määrin omistamista. Siihen ei liity röyhkeyttä, koppavuutta, ylpeyttä tai häikäilemättömyytä. Suomi omine uuninpankkokapitalisteineen edustaa vielä harvinaisen tasa-arvoista yhteiskuntamallia, vaikka omaisuuksien kahmimiseen suuntautuva ylimielisyys, arroganssi on tahtotilana meillekin tuttua. Ajallemme tyypillistä on, että yhteisten voimavarojen kokoaminen yhteisen hyvinvoinnin luomiseksi ja koko kansakunnan kuntouttamiseksi on epäsuosittua ja vahvassa poliittisessa vastatuulessa. Euroopan Unionistakaan ei alkuodotuksista huolimatta ole tässä suhteessa tullut apua. Yksityistäminen, kaupallistaminen, eriarvoistaminen ja sen mukana tuleva nöyryyttäminen saa yhä uusia muotoja. Muodollisesti tätä hamuamista perustellaan tienä yhteiseen hyvinvointiin. Vähänkään pidemmälle tätä perusteluketjua pohtiva huomaa pian, että oman elämänlaadun parantaminen tätä kautta on reaalisen elämänkaarihorisontin tuolla puolen, tavoittamatttomissa.

Väkivaltaisuus oman tahtotilan toteuttamismuotona on tämän päivän eurooppalaisille - taas kerran - hyvin tuttua. Edelliset sukupolvet, jotka kuvittelivat että voima on samaa kuin totuus, taistelivat ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, tunnetuin seurauksin.  Kysymys on todellakin voimankäytöstä, milloin pienemmästä milloin suuremmasta. Joskus riittää viittaus taloudelliseen ylivoimaan, joskus käytetään taloudellisia ja muita pakotteita, luodaan uhkakuvia ja pelotteita. Väkivaltaiseen tahtotilaan taipuvaiset kohtaavat usein sillä viimeisellä rannalla, jolla kaikki on - taas kerran - menetetty.

Puhuttaessa terrorismista kysymys on väkivaltaa ja sadismia kohtalokkaammasta tahtotilasta, nimittäin elottomksi tekemisestä, totaalisesta vastustajaksi koetun hävittämisestä, tuhoamisesta ja "lopullisesta ratkaisusta", kuten Saksan 1930-luvun tuhosuuntaiset voimat sitä nimittivät. Elottoman rakastaminen, toimimattomaksi tekeminen saa sekin arkipäivässä moninaisia muotoja alkaen torjuvasta tai muista välinpitämättömyyttä heijastelevista asenteista, kuten roskaamisesta, likaamisesta, kiinnostuksesta tuhoamiseen, jatkuen  mobbaamiseen ja rääkkäämiseen - jopa tappamiseen saakka. Röyhkeyden ja arroganssin tahtotilaa sekin on.

Kun politiikassa puhumme demokratiasta elämäntapana ja yhteistyön välineenä, pitäisi poliittiseen valintaan liittyä myös oman tahtotilan tutkiskelua ja sinnikästä  elämää ja yhteisöä ylläpitävän tahtotilan avaamista. Kysymys ei ole kaikkein helpoimmasta tehtävästä. Se vaatii päivittäistä pohdiskelua ja harjoitusta, soveltamista omaan elämäntilanteseen ja myös ajan yhteiskunnallisiin ilmiöihin.