Pari piirua vasemmalle

"Pari piirua vasemmalle" on ilmaisuna vanhemmalle sosialidemokraattiselle sukupolvelle tuttu tokaisu. Tämän twiitin ennen Twitteriä esitti 1960-luvulla Bo Ahlfors, tunnettu sosialidemokraattinen vasemmistointellektuelli, Työväen Akatemian kautta korkeakoulututkintoon saakka edennyt cp-vammainen ja vaikeista pakkoliikkeistä kärsinyt sosialidemokraatti.Voitaneen liioittelematta sanoa että tuosta lausahduksesta lähti liikkeelle se Rafael Paasion johtama innostava uudistusvaihe, joka johti suomalaisen hyvinvointiovaltion rakenteelliseen syntyyn 1970- ja 1980-luvuilla.

Pari piirua vasemmalle, mitä se voisi tänä päivänä tarkoittaa? Keski-Suomessa syntyneenä, kasvaneena ja siellä myös poliittisen herätyksen saaneena minua on jälkeenpäin kiinnostanut, miksi juuri sosialidemokratia oli Keski-Suomessa niin vahva työväenliikkeen arvosuuntaus. Naapurimaakunnissa Savossa, Pohjanmaalla tai Oulun läänissä ilmapiiri näytti aivan erilaiselta. Pohjanmaalta tuli isänmaallisuuteen silloinkin vedonnut, fasistiseksi luonnehdittu Lapuan liike. Oulun läänissä jylläsi Maalaisliitto ja Pohjois-Savossa SKP ja SKDL eli erikoisessa symbioosissa uskonnollisten herätysliikkeiden kanssa. Keski-Suomi vaikutti tässä suhteessa toisenlaiselta, siellä vallitsi erilainen tietoisuuden ilmapiiri.

Tapasin 1980-luvun alussa Kunta-alan Ammattiliiton liittotoimikunnassakin keskisuomalaisia arvoja edustaneen jyväskyläläisen Jouko Lehdon, jolla oli läheinen yhteys jo ennen sotia sosialidemokraattien keskuudessa syntyneeseen ilmapiiriin,  piiritoimistoon ja kansanedustajiin. Hänen isänsä toimi jonkin aikaa myös SDP:n piirisihteerinä ja hänellä oli "sisäpiiritietoa" ajalta, jolloin agitaatiota tehtiin vaalipiireittäin. Eritoten kansanedustajilla oli keskeinen asema sen ilmapiirin syntymisessä jossa politiikkaa tehtiin. "Se oli tietoinen valinta", totesi Jouko Lehto. "Keskisuomalainen sosialidemokratia päätettiin kasvattaa jyrkkyyteen." Tämä oli Jouko Lehdon ilmaus suuntautumisesta. Tarkoitus oli ettei työväestön, tavallisen kansan arvomaailmaan jäänyt tilaa sen enempää kommunistien kuin muidenkaan liikkeiden toiminnalle.

Sana "jyrkkyys" kuvaa ehkä huonosti sitä eheyden, ykseyden, vastuullisuuden ja arvopohjan rikastuttamisen ilmapiiriä, joka tuon kansanedustajien agitaation kautta maakuntaan kasvoi. Sana solidaarisuuskaan ei täysin pysty avaamaan sen sisältöä. Suomen kielessä ei taida oikeaa ilmaisua tälle x-kokemukselle olla olemassakaan. Lähimmäksi sitä pääsee mielestäni intialaisen Vedantakulttuurin ilmaus "Advaita" (ei-kaksi), joka kuvaa kasvamista ykseyteen, mielenlujuuteen ja levolliseen mutta palavaan tietoisuuteen, elämiseen tuon arvopohjan valaisemasssa hengessä.

Tästä pääsemmekin tarkastelemaan sitä, kuinka hyvin suomalainen tai eurooppalainen sosialidemokratia on tuon eheyden kokemuksen saavuttanut ja sitä toteuttanut.  Brittiläisen sanomalehti Guardianin kolumnisti Owen Jones Kirjoittaa 18.9. 2016 keskustavasemmistolaisen poliittisen suuntautumisen kriisistä. Kuvatessaan Labourin James Corbynin nousua brittiläisen työväenpuolueen johtoon hän sanoo:

"Tosiasiassa ns. keskustavasemmisto on kriisissä ympäri läntistä maailmaa. Saksan sosialidemokraatteja johtaa Sigmar Gabriel, joka ajaa uutta Labour-tyylistä kolmannen tien politiikkaa; sosialidemokratia on tällä hetkellä juniorikumppani keskustaoikeistolaisessa kristillisdemokraattien johtamassa hallituksessa. He voivat vain uneksia Britannian Labour-puolueen sinänsä huonoista kannatuslukemista jotka pyörivät alle ja yli 30%:n tuntumassa. SPD on lisäksi kovan antipakolaisliikkeen, radikaalin vasemmiston ja vihreiden puristuksessa. Espanjan sosialisteja johtavat maltilliset ja kun heidän kannatuksensa on romahtanut, radikaali Podemos-liike tunkee massiivisella voimalla heidän tilalleen. Ranskassa Sosialistinen puolue on todella epäsuosittu samalla kun "kansallinen rintama" pakolaisvastaisilla ja muslimivastaisilla teemoilla valtaa tilaa vasemmistolta. Kreikassa Syrizan valtaannousun seurauksena  sosialidemokraattinen PASOK on romahtanut poliittisena voimana ja Pohjolassa populistiset voimat syövät sosialidemokratian, perinteisen hyvinvointivaltion luojien asemaa. Italiassakin on "viiden tähden liike" joka uhkaa dramaattisesti poliittista vallanpitäjiä. Jopa Yhdysvalloissa omaperäinen sosialistisenaattori Bernie Sanders puski itsensä taistelemaan Demokraattisen Puolueen presidenttiehdokkuudesta. Jeremy Corbynin nousu ei tee poikkeusta tästä koko läntistä demokratiaa koskettavasta muutoksesta. Corbynin vastustajat Labourissa eivät ole onnistuneet vastaamaan siihen, miksi he olisivat menestyksekkäämpiä vallitsevassa poliittisessa ilmastossa."

Onko sosialidemokratia maltillisuudessaan, moniarvoisuudessaan ja "yhteistyökykyisyydessään" luistellut ulos siitä eheyden, autenttisuuden, vastuullisuuden ja arvopohjansa rikastuttamisen ilmapiiristä? Sehän innosti viime vuosisadan alun kansalaisia ja siivitti viisikymmentä vuotta sitten sosialidemokratian hyvinvointivaltion luomiseen historiallisen hetken avautuessa. Porvarienemmistöisessä hallitusyhteistyössä on jouduttu tekemään paljon kompromisseja ja uusliberalismin, so. markkinahenkisyyden voimistumisen myötä tuloerot, työttömyys ja kaikkinainen epävarmuus tulevaisuudesta ovat jo räjähtämässä käsiin.

Kun kuuntelen aamu-uintireissuillani ikämiesten rasistiseksi luokiteltavia puheita ja ilmaisuja, en voi välttyä vaikutelmalta, että taustalla on huoli omasta ja lasten selviytymisestä taloudellistakin turvallisuutta uhkaavassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Paremmin pärjäävät tokaisevat: "Laitetaan kaikki töihin, hehän maksavat työllään meidän ja omia eläkkeitään, rakentavat tulevaisuuden Suomea ja tarjoavat ankarista olosuhteista paenneille perheilleen turvallisuutta ja vision tulevaisuuteen." Onko kyse kannanottojen eroissa kyse rasismista vai jostakin muusta?

Markkina-alisteisuutta, sääntelyn purkamista ja vahvempien varaan rakentamista  ajavat voimat ovat tälläkin hetkellä poliittisena enemmistönä ja hallituksessa. Ne ovat turvattomuuta ja epätasa-arvoa lisäämällä luoneet pohjaa sille väärälle talousanalyysille, josta rasistisiksi luonnehditut puheenvuorot aika usein kumpuavat. Kun siis perussuomalaiset nyt konservatiivien ja keskustan kainalossa antavat Pertti Paasion sanoin tuulensuojaa rasismille - jota sitäkin on todella meilläkin - voidaan kysyä, olimmeko sosialidemokraatteina itsekin syyllisiä antaessamme verbaalisen ja toiminnallisen arvopohjamme laimentua avoveteen keitetyksi kahviksi etsiessämme "kolmatta tietä" ja jättäessämme poliittisen työvälineemme, valtion vahvistamisen yksityisistä motiiveista lähtevän väärähenkisen säästämisen kohteeksi?  Yhteisiä voimavarojahan pitäisi kartuttaa ja  tarttua sitä kautta voimaperäisesti aikamme suuriin ongelmiin.

Järjestöjä kieltämällä, kovemmalla kurilla ja autoritaarisilla otteilla ei päästä parempiin eikä kestäviin tuloksiin. Yhteiskuntamme materiaalista perustaa on rakennettava oikeudenmukaisemmaksi, valtiota vahvemmaksi ja vauraammaksi. Tässä suhteessa sosialidemokratian on palattava siihen keskisuomalaisen sosialidemokratian henkeen, jota kuvaa aitous, ykseys, vastuullisuus, arvopohjan elävöittäminen ja levollinen mutta sammumaton mielen palo.

Omistan tämän blogikirjoituksen edesmenneelle Bo Ahlforsille ja hänen edelleen elävälle tokaisulleen: "Pari piirua vasemmalle". Bo ei kuitenkaan ollut syntyjään keskisuomalainen.