Onko vesilasi puoliksi tyhjä vai melkein täynnä? Tätä hauskaa analogiaa käytetään usein puhuttaessa pessimistisestä tai toisaalta optimistisesta asennoitumisesta. Selvää kaiketi on että kun tulevaisuuteen katsotaan, pitäisi nähdä vielä mahdollisuuksia toiveiden tynnyrin - tai vesilasin - täyttymisestä.
Euroopan Unionin kohdalla tätä vesilasivertausta voisi katsella myös tämän länsimaisen arvoyhteisön demokratianäkökulmasta. Unionin suuriin keskeisin perusteisiin kuului lähtökohtaisesti rauhan ja demokratian vaaliminen tässä maanosassa toisen maailmansodan aineellisten, fyysisten ja henkisten tuhojen raunioilla. Ei koskaan enää sotaa! Ei koskaan enää rotuerotteluun perustuvia kansanmurhia! Kansalaisten tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja yhteinen hyvinvointi kunniaan!
Alku sodan jälkeen ei ollut niitä kaikkein helpoimpia. Suomi oli asevelikumppani Saksan kanssa, jota neuvostokommunismi syytti vaaralliseksi fasistiseksi maaksi, kansakunnaksi johon ei voinut luottaa. Saksa oli kolmannen valtakunnan uhopolitiikan ja rasistisen narsismin seurauksena raunioina. Länsi ei puolestaan luottanut neuvostokommunismiin, se edusti proletariaatin diktatuureineen ja yksipuoluejärjestelmineen demokratian irvikuvaa. Ruotsi oli pohjoismaista säästynyt pääosin sodan kauheuksilta viisaan eristäytymispolitiikkansa ja osin opportunistisen vientipolitiikkansa ansiosta: teollisuus toimi ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusteita rakennettiin. Ernst Wigforsin kansankoti alkoi tuolloin jo saada ensimmäisiä ilmenemismuotojaan. Avoin, kansanvaltainen hallinto, julkisten yhteisöjen ja laitosten ensisijainen rooli investoijana ja palveluiden tuottajana oli keskeistä ruotsalaisessa arvoyhteisössä.
Noista ajoista on jo kulunut seitsemänkymmentä vuotta ja keskustelua rauhasta ja demokratiasta jatkuu edelleen. Vain pieni osa kansakunnasta meilläkin kantaa vielä muistikuvissaan sota-aikojen tunnelmia ja kokemuksia. Minäkin kuulun niihin, jotka muistavat isän sotaanlähdön, paluun kotiin täiden syömänä, haavoittuneena ja henkisesti riekaleina. Kehossani näkyvät vielä sota-ajan ravinnonpuutteen seuraukset; riisitauti ja fyysinen näivettyminen olivat väistämättömiä seurauksia vuosia jatkuneesta aliravitsemuksesta, kurjuudesta, epävarmuudesta. Kesti pari vuosikymmentä saada niissä oloissa hampaansa hoidettua ja päästä fyysisesti siedettävään kuntoon.
Aika pian alkoi näyttää siltä että toivoa kuitenkin oli olemassa. Alkoi kiihkeä jälleenrakentamisen kausi, sotakorvaukset maksettiin. Olimme ylpeitä siitä, että mm. eduskuntavaalit vietiin läpi myös sota-ajan oloissa. Syntyivät äitiyspakkaukset, omakotitalot, rintamamiestilat. Ensimmäiset vesijohto- ja viemärijärjestelmät rakennettiin suomalaisiin kirkonkyliin, jotka vielä ennen sotia olivat paljolti samannäköisiä kuin mitä itärajan takana Karjalassa on edelleenkin nähtävissä. Selvisimme sotakorvauksista ja liittoutuneiden Neuvostoliitolle delegoimasta valvontakomission autoritaarisesta komennosta. Syntyi Paasikiven realismiin ja Kekkosen tunteisiin vetoava ystävyysyhteistyö Neuvostoliiton kanssa. Kommunistit saivat hyvitystä 1930-luvulla omasta mielestään kärsimälleen vääryydelle, kun heidän NKP:n ideologiseen vientiin perustuvat vallankumoushaaveensa kiellettiin järjestäytyneenä toimintana.
Onko demokratian lasi tänä päivänä puoliksi tyhjä vai täyttymäisillään? Euroopan Unionissa puhutaan demokratiavajeesta. Euroopan komissiolla on itsenäinen asema suhteessa Euroopan Parlamenttiin, vaikka parlamentin vaikutusvaltaa on lisätty. Parlamentti voi joko hyväksyä tai hylätä Euroopan Komission ehdotukset. Parlamentin jäsenet osallistuvat valmisteluprosesseihin tekemällä selvityksiä ja esityksiä valitsemaltaan toimialueelta. Unionin neuvostot käyttävät paljon aloitevaltaa, kukin omalla alueellaan. Kiinnostus Eurooppavaaleihin on ollut aika vähäistä, suurin piirtein joka toinen äänestää eurovaaleissa. Kiinnostus on samaa luokkaa kuin vastikään pidetyissä Venäjän Duuman vaaleissa.
Huomiota tietenkin kiinnittää eurooppalainsäädännön kasvava merkitys ja siihen perustuva yhä tiukempi ohjausvalta suhteessa kansallisiin hallituksiin. Maastrichtin sopimuskokonaisuus ja mm. Euroopan Keskuspankin peruskirjat ovat demokratian kannalta äärimmäisen merkittäviä. Keskeiset asiakirjat ovat markkinaorientoituneita ja EKP:n peruskirja jopa siinä määrin että se yksiselitteisesti kieltää pankilta jäsenvaltioiden taloudellisen tukemisen tai vastuun ottamisen jäsenvaltioiden veloista. Nämä asiakirjat on aikanaan hyväksytty pitkien neuvottelujen tuloksena konsensusperiaatteella eikä ole ajateltavissa, että muutoksia niihin saataisiin esimerkiksi enemmistöäänestyksillä. Kansalliset vaalit eivät muuta eurooppalainsäädäntöön sementoitua, Euroopan Unionille autorisoitua vallankäyttöä. Vasemmistolainen valtion johtava rooli on suljettu pois taloudellisessa vallankäytössä. Taustana tiukalle vapaan markkinatalouden varaan rakentamiselle on ollut ilmeisesti pelko ajautumisesta uudelleen valtiososialismiin ja pelko neuvostotyyppisen sosialismin paluusta. Samalla tämä ehdottoman autoritaarinen markkina-alisteinen rakenne sulkee tosiasiassa myös kansanvaltaisen hyvinvointivaltiokehityksen pois rationaalisten mahdollisuuksien joukosta. Tässä suhteessa sosialidemokratian kannalta demokratian lasi ei ole täyttymässä vaan on puoliksi tyhjä ja edelleen tyhjenemässä.
Läntiseen arvoyhteisöön näyttää kuuluvan sellainen, mielestäni jossakin määrin narsistinen ajatus, jonka mukaan meidän demokratialasimme on melkein täynnä, kun taas naapurien demokratialasi on selvästi vajaa ja oikeuttaa Euroopan Unionilta jopa sanktioita ja kurinpalautustoimia.
Patriarkaaliseen, autoritaariseen lähestymistapaan ja sen mukaiseen yhteiskuntaluonteeseen kuuluu ehdollisen rakkauden periaate. Olet hyväksytty ja rakastettu, kun noudatat auktorisoituja periaatteita ja toimintakäytäntöjä. Sen vastakohtana olisi matriarkaalinen, äidinoikeuteen perustuva ehdoton rakkaus myös niitä kohtaan jotka käyttäytyvät kurittomasti tai joidenkin muiden periaatteiden kuin niiden mukaan jotka ovat tulleet yhteisössä auktorisoiduksi.
Hyväksytäänkö Brittien ero EU:n arvoyhteisöstä? Kriminalisoidaanko Venäjän Krimin valloitus ja samalla suuren Venäjän turvallisuustarpeet? Miten suhtaudutaan pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, sen avoimeen ja kansanvaltaiseen hallintoon? Onko Kreikkaan kohdistettu riistävä austerismi rauhaa ja demokratiaa edistävää politiikkaa? Eikö Euroopan Unioni hyväksykään vahvan valtion ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lujaa, kansanvaltaista liittoa? Nojaudutaanko pelkästään USA:n republikaanien arvopohjaan, juuri nyt siihen liittyvistä riskeistä huolimatta? Tunkeutuuko populismia vahvistava rääpimiskulttuuri Eurooppaan USA:n, siis läntisen arvoyhteisön kärjistyneen vaalitaistelukulttuurin kautta?
Onko eurooppalaisen demokratian lasi siis tyhjenemässä vai täyttymässä?
lauantai 24. syyskuuta 2016
perjantai 23. syyskuuta 2016
EKP mukaan kunnallispolitiikkaan?
Politiikan eräs erityispiirre on se, että mitä ei sanota julki osoittautuukin aikomuksena ja poliittisena intentiona yhtäkkiä tärkeäksi, jopa merkittävämmäksi kuin se mitä on tullut julkisesti ilmaistua.
Valtion vuoden 2017 budjetista jää päällimmäisenä mieleen vyön kiristäminen, hallituspuolueiden pyrkimyksiä tukevat verohelpotukset ja yleinen kulutuskysynnän, ostovoiman heikkeneminen ns. kilpailukykysopimuksen hengessä. Maksujen korotukset pitävät huolen siitä että kenenkään ostovoima ei taida korkeimpia tuloryhmiä lukuunottamatta olla todellisuudessa nousemassa. Rikkain viidennes ei ostovoiman parannustaan tule käyttämään. Sen ei tarvitse sitä tehdä koska rahat riittävät muutenkin.
Asia josta ei ole paljoa puhuttu, mutta joka tosiasiassa vaikuttaa jo nyt ja tästä eteenpäin voimakkaasti, on EKP:n eli Euroopan Keskuspankin 2015 marraskuussa aloittama valtion velkakirjojen osto-ohjelma. Nykyisten EKP:n hallintoneuvoston tekemien päätösten perusteella EKP:n kansalliset jäsenpankit - kuten mm. Suomen Pankki - ostavat kuukausittain yhteensä 80 mrd:n edestä valtioiden velkakirjoja, jolloin valtion velka tältä osin muuttuu kansallisen keskuspankin velaksi ja katoaa valtion velkatileiltä. Kun Euroopan Unionissa on 550 miljoonaa kansalaista ja suomalaisia siitä n. 1%, voidaan karkeasti olettaa että Suomen osuus tuosta velkakirjojen ostosta on yhden prosentin luokkaa, siis 800 miljoona kuukausittain. Se saattaa olla vähän enemmänkin, koska kaikki EU-maat eivät kuulu Valuuttaunioniin eivätkä kaikki Valuuttaunionion maat - kuten esimerkiksi Kreikka - saa tätä määrällistä elvytystä. Tästä Suomen Pankki eikä hallitus ole julkisesti puhunut eikä pukahtanut mitään.
Kyllä Valtionvarainministeriö on tästä tietoinen, tietenkin. Kun valtionvarainministeri ottaa 5 mrd lisävelkaa vuoden 2017 budjetin katteeksi, voidaan arvioida että tällä tavalla käytetään tuosta viidentoista mrd:n velkahelpotuksesta ehkä yksi kolmasosa. Ilmeisesti valtion velkasuhdetta voidaan jonkin verran tässä yhteydessä parantaa velkaa poismaksamalla. Tehokkain tapa elvyttää olisi käyttää tuota varaa julkisen sektorin määrälliseen elvytykseen, julkisiin investointeihin, työtä vailla olevien palkkaamiseen julkisiin tehtäviin.
Valtionvarainministerillä on siis pelimerkkejä EKP:n elvytystoimien johdosta käytössä tavallista enemmän. Hallituksen politiikka on kuitenkin ollut ilmeisessä ristiriidassa EKP:n määrällisen elvytyksen intentioiden kanssa. Julkisen työllisyyden vahvistamisen ja siihen tehtävien investointien sijasta on annettu edelleen helpotuksia yrittäjille ja maanomistajille. Tästä ei ole apua koska ostovoima ei ole kasvamassa vaan heikkenemässä. Lähellä eläkeikää olevat pitkäaikaistyöttömät saivat elvytysresurssien määrään nähden pienen potin, mikä sinänsä parantaa näiden asemaa ja ilmeisesti menee suoraan kulutukseen ja toimii siten elvytyksen tarkoitusperien mukaisesti.
Oppositiokaan ei ole julkisesti puhunut tästä valtavasta elvytysruiskeesta juuri mitään. On reagoitu vain siihen mitä julkisesti on kerrottu. Olisi ollut tärkeää havaita tämä tosiasiassa tapahtuva elvytys ja antaa sen avulla luodulle liikkumavaralle myös poliittista sisältöä. Tärkeintä ei tässä vaiheessa ole kritisoida hallituksen lisävelanottoa, vaan vaatia vahvoja investointipanoksia työllisyyden parantamiseen erityisesti julkisella sektorilla. Valtio ja kunta ovta tärkeitä kohteita sen vuoksi, koska ne veronkanto-oikeudella varustettuna ovat kaikkein tehokkaimpia ja tarkoituksenmukaisimpia työllistäjiä. Elvytysvaran käyttö juuri julkisen sektorin alueella on kaikkein voimaperäisintäa ja nostaa parhaiten toiminnallista volyymia. Se puolestaan pienentää luonnollisella tavalla suhteellisen velkaantumisen astetta. Ei siis ole oikein supistaa julkista sektoria tässä EKP:n järjestämässä, julkiselle sektorille suunnatussa määrällisen elvytyksen tilanteessa, vaan satsata koko elvytysvara ainakin alkuvaiheessa suoraan työllistämiseen. Miksi? Siksi että jokainen palkattu työntekijä maksaa veroja sekä kunnalle että valtiolle, vähentää työttömyys- ja muita sosiaalikuluja samalla kertaa. Tämä elvytys, varsinkin jos se jatkuu, mahdollistaa kauan odotetun taloudellisen käänteen.
Kun asiaa ei ole julkisuudessa työstetty, ei se tarkoita kuitenkaan sitä etteikö toimintamahdollisuuksia tässä suhteessa olisi todellisuudessa olemassa ja etteikö niitä myös käytettäisi varsinkin nyt kun kunnallisvaalit ovat lähestymässä. Edellä kerrottuun perustuen veikkaukseni on, että vielä ennen kunnallisvaaleja elvytysvaraa löytyykin yhtäkkiä niin paljon että kuntien taloudellista asemaa voidaan sittenkin helpottaa. Tässä suhteessa EKP:n määrällisen elvytyksen kautta syntyy mahdollisuuksia poliittiseen vaikuttamiseen strategisesti tärkeällä hetkellä. En yhtään ihmettelisi vaikka juuri tämäntyyppiset toimet loisivat juuri kunnallisvaalien alla myönteistä mielialaa hallituksen suuntaan.
Tärkeää olisi että vaatimus julkisen sektorin kautta tapahtuvaan elvytykseen tulisi juuri nyt vasemmiston ja vihreiden muodostaman opposition suunnasta. Hallituksen tähänastinen politiikka ei ole osoittanut talouspoliittista viisautta määrällisen elvytyksen ja julkisen sektorin merkittävyyden yhteyksien näkemisessä. Tässä mielessä toimintatilaa on siis olemassa. Vaatimus voimakkaasta elvytyspaketista kuntien työllistämismahdollisuuksien parantamiseksi olisi tällä hetkellä strategisesti mitä viisainta politiikkaa. Vai odotetaanko niin kauan että hallitus herättää oppositionkin havaitsemaan käsillä olevat elvytysmahdollisuudet?
EKP:n elvytystoimista ollaan siis hiljaa mutta se ei tee menossa olevaa velkakirjojen osto-ohjelmaa olemattomaksi. Sillä on vaikutuksia valtion velkasuhteeseen ja sen todennäköiseen paranemiseen hallituksen ristiriitaisesta ja osin EKP:n intentioiden vastaisesta politiikasta huolimatta.
Asialla on myös toinen arka poliittinen ulottuvuutensa. Muodollisesti EKP ei saa osallistua poliittisiin prosesseihin, vaan sen tulee pysyä omalla tontillaan, raha- ja finanssipolitiikassa. Kreikan tapauksessa EKP on "troikan" kautta ollut vahvasti vaikuttamassa Kreikan talouspolitiikan muotoutumiseen pakottaessaan Kreikan kovan budjettikurin ja riistopolitiikan kohteeksi. Vaarallista tämä poliittinen vaikuttaminen on mm. siksi että Kreikan vasemmistolainen hallitus ei kurjasta talouspoliittisesta tilanteesta huolimatta ole nyt menossa olevan julkisen sektorin velkakirjaostojen kautta tapahtuvan määrällisen elvyttämisen kohteena. Onko tästä vedettävä sellainen johtopäätös että EKP tukee elvyttäessään ainoastaan konservatiivisesti suuntautuneita oikeistolaisia hallituksia? Tai Suomen tapauksessa: tukeeko EKP:n ja hallituksen kunnallisvaalien alla todennäköisesti julkistamat elvytystoimet meillä nyt istuvaa, konservatiivista ja oikeistolaista politiikkaa tekevää hallitusta?
Tuleeko siis EKP tällä kertaa mukaan suomalaiseen kunnallispolitiikkaan?
Valtion vuoden 2017 budjetista jää päällimmäisenä mieleen vyön kiristäminen, hallituspuolueiden pyrkimyksiä tukevat verohelpotukset ja yleinen kulutuskysynnän, ostovoiman heikkeneminen ns. kilpailukykysopimuksen hengessä. Maksujen korotukset pitävät huolen siitä että kenenkään ostovoima ei taida korkeimpia tuloryhmiä lukuunottamatta olla todellisuudessa nousemassa. Rikkain viidennes ei ostovoiman parannustaan tule käyttämään. Sen ei tarvitse sitä tehdä koska rahat riittävät muutenkin.
Asia josta ei ole paljoa puhuttu, mutta joka tosiasiassa vaikuttaa jo nyt ja tästä eteenpäin voimakkaasti, on EKP:n eli Euroopan Keskuspankin 2015 marraskuussa aloittama valtion velkakirjojen osto-ohjelma. Nykyisten EKP:n hallintoneuvoston tekemien päätösten perusteella EKP:n kansalliset jäsenpankit - kuten mm. Suomen Pankki - ostavat kuukausittain yhteensä 80 mrd:n edestä valtioiden velkakirjoja, jolloin valtion velka tältä osin muuttuu kansallisen keskuspankin velaksi ja katoaa valtion velkatileiltä. Kun Euroopan Unionissa on 550 miljoonaa kansalaista ja suomalaisia siitä n. 1%, voidaan karkeasti olettaa että Suomen osuus tuosta velkakirjojen ostosta on yhden prosentin luokkaa, siis 800 miljoona kuukausittain. Se saattaa olla vähän enemmänkin, koska kaikki EU-maat eivät kuulu Valuuttaunioniin eivätkä kaikki Valuuttaunionion maat - kuten esimerkiksi Kreikka - saa tätä määrällistä elvytystä. Tästä Suomen Pankki eikä hallitus ole julkisesti puhunut eikä pukahtanut mitään.
Kyllä Valtionvarainministeriö on tästä tietoinen, tietenkin. Kun valtionvarainministeri ottaa 5 mrd lisävelkaa vuoden 2017 budjetin katteeksi, voidaan arvioida että tällä tavalla käytetään tuosta viidentoista mrd:n velkahelpotuksesta ehkä yksi kolmasosa. Ilmeisesti valtion velkasuhdetta voidaan jonkin verran tässä yhteydessä parantaa velkaa poismaksamalla. Tehokkain tapa elvyttää olisi käyttää tuota varaa julkisen sektorin määrälliseen elvytykseen, julkisiin investointeihin, työtä vailla olevien palkkaamiseen julkisiin tehtäviin.
Valtionvarainministerillä on siis pelimerkkejä EKP:n elvytystoimien johdosta käytössä tavallista enemmän. Hallituksen politiikka on kuitenkin ollut ilmeisessä ristiriidassa EKP:n määrällisen elvytyksen intentioiden kanssa. Julkisen työllisyyden vahvistamisen ja siihen tehtävien investointien sijasta on annettu edelleen helpotuksia yrittäjille ja maanomistajille. Tästä ei ole apua koska ostovoima ei ole kasvamassa vaan heikkenemässä. Lähellä eläkeikää olevat pitkäaikaistyöttömät saivat elvytysresurssien määrään nähden pienen potin, mikä sinänsä parantaa näiden asemaa ja ilmeisesti menee suoraan kulutukseen ja toimii siten elvytyksen tarkoitusperien mukaisesti.
Oppositiokaan ei ole julkisesti puhunut tästä valtavasta elvytysruiskeesta juuri mitään. On reagoitu vain siihen mitä julkisesti on kerrottu. Olisi ollut tärkeää havaita tämä tosiasiassa tapahtuva elvytys ja antaa sen avulla luodulle liikkumavaralle myös poliittista sisältöä. Tärkeintä ei tässä vaiheessa ole kritisoida hallituksen lisävelanottoa, vaan vaatia vahvoja investointipanoksia työllisyyden parantamiseen erityisesti julkisella sektorilla. Valtio ja kunta ovta tärkeitä kohteita sen vuoksi, koska ne veronkanto-oikeudella varustettuna ovat kaikkein tehokkaimpia ja tarkoituksenmukaisimpia työllistäjiä. Elvytysvaran käyttö juuri julkisen sektorin alueella on kaikkein voimaperäisintäa ja nostaa parhaiten toiminnallista volyymia. Se puolestaan pienentää luonnollisella tavalla suhteellisen velkaantumisen astetta. Ei siis ole oikein supistaa julkista sektoria tässä EKP:n järjestämässä, julkiselle sektorille suunnatussa määrällisen elvytyksen tilanteessa, vaan satsata koko elvytysvara ainakin alkuvaiheessa suoraan työllistämiseen. Miksi? Siksi että jokainen palkattu työntekijä maksaa veroja sekä kunnalle että valtiolle, vähentää työttömyys- ja muita sosiaalikuluja samalla kertaa. Tämä elvytys, varsinkin jos se jatkuu, mahdollistaa kauan odotetun taloudellisen käänteen.
Kun asiaa ei ole julkisuudessa työstetty, ei se tarkoita kuitenkaan sitä etteikö toimintamahdollisuuksia tässä suhteessa olisi todellisuudessa olemassa ja etteikö niitä myös käytettäisi varsinkin nyt kun kunnallisvaalit ovat lähestymässä. Edellä kerrottuun perustuen veikkaukseni on, että vielä ennen kunnallisvaaleja elvytysvaraa löytyykin yhtäkkiä niin paljon että kuntien taloudellista asemaa voidaan sittenkin helpottaa. Tässä suhteessa EKP:n määrällisen elvytyksen kautta syntyy mahdollisuuksia poliittiseen vaikuttamiseen strategisesti tärkeällä hetkellä. En yhtään ihmettelisi vaikka juuri tämäntyyppiset toimet loisivat juuri kunnallisvaalien alla myönteistä mielialaa hallituksen suuntaan.
Tärkeää olisi että vaatimus julkisen sektorin kautta tapahtuvaan elvytykseen tulisi juuri nyt vasemmiston ja vihreiden muodostaman opposition suunnasta. Hallituksen tähänastinen politiikka ei ole osoittanut talouspoliittista viisautta määrällisen elvytyksen ja julkisen sektorin merkittävyyden yhteyksien näkemisessä. Tässä mielessä toimintatilaa on siis olemassa. Vaatimus voimakkaasta elvytyspaketista kuntien työllistämismahdollisuuksien parantamiseksi olisi tällä hetkellä strategisesti mitä viisainta politiikkaa. Vai odotetaanko niin kauan että hallitus herättää oppositionkin havaitsemaan käsillä olevat elvytysmahdollisuudet?
EKP:n elvytystoimista ollaan siis hiljaa mutta se ei tee menossa olevaa velkakirjojen osto-ohjelmaa olemattomaksi. Sillä on vaikutuksia valtion velkasuhteeseen ja sen todennäköiseen paranemiseen hallituksen ristiriitaisesta ja osin EKP:n intentioiden vastaisesta politiikasta huolimatta.
Asialla on myös toinen arka poliittinen ulottuvuutensa. Muodollisesti EKP ei saa osallistua poliittisiin prosesseihin, vaan sen tulee pysyä omalla tontillaan, raha- ja finanssipolitiikassa. Kreikan tapauksessa EKP on "troikan" kautta ollut vahvasti vaikuttamassa Kreikan talouspolitiikan muotoutumiseen pakottaessaan Kreikan kovan budjettikurin ja riistopolitiikan kohteeksi. Vaarallista tämä poliittinen vaikuttaminen on mm. siksi että Kreikan vasemmistolainen hallitus ei kurjasta talouspoliittisesta tilanteesta huolimatta ole nyt menossa olevan julkisen sektorin velkakirjaostojen kautta tapahtuvan määrällisen elvyttämisen kohteena. Onko tästä vedettävä sellainen johtopäätös että EKP tukee elvyttäessään ainoastaan konservatiivisesti suuntautuneita oikeistolaisia hallituksia? Tai Suomen tapauksessa: tukeeko EKP:n ja hallituksen kunnallisvaalien alla todennäköisesti julkistamat elvytystoimet meillä nyt istuvaa, konservatiivista ja oikeistolaista politiikkaa tekevää hallitusta?
Tuleeko siis EKP tällä kertaa mukaan suomalaiseen kunnallispolitiikkaan?
Tunnisteet:
austerismi,
Eurooppa,
politiikka,
Sosialidemokratia,
syrjintä
lauantai 10. syyskuuta 2016
Tahto on taitolaji
"Politik är att vilja!" Tämä twitterinomainen tokaisu tuli kuuluisaksi ruotsalaisen karismaattisen sosialidemokraatin Olf Palmen kirjan nimenä. Politiikka on tahtomista - ja sosialidemokraattisen politiikan ilmentymänä se on aivan tietyn tyyppistä tahtomista. Yritän seuraavassa osoittaa, että tahtomista on sitäkin monta lajia. Mielestäni tahtominen on yhteiskunnallisesti ehdollistuva luonteenrakenteen ilmentymä, joka voi saada politiikassa ja yhteiskunnallisena suuntautumisena sekä produktiivisia, elämää ja yhteisöä ylläpitäviä tai niiden kasvua ja kehittymistä haittaavia ja jopa ehkäiseviä muotoja.
Aloitetaan tahdon myönteisestä, kasvua ja yhteisön voimistumista tarkoittavasta tahdosta ja sen ilmenemisestä.
Produktiivisen, luovan ja asenteeltaan demokraattisen ihmisen toiminnassa tahto ilmenee sinnikkyytenä suhteessa toimintatapoihin ja päämääriin. Kysymys on pysyvästä pyrkimyksestä, joka ilmenee autenttisuutena, eheytenä toimintatavoissa, suhteessa kanssaihmisiin ja elämäntapaan. Se näkyy myös vastuullisuutena, kestävänä toiminnallisena latauksena jonka laatu ei muutu vaikka esimerkiksi iän myötä voimavarat vähenevätkin. Suomalainen "sisu" on parhaimmillaan juuri tällaista vakuuttavaa ja peräänantamatonta tahtomista.
Kysymys on pysyvästä mielentilasta, joka koko ajan hakee ilmenemismuotoja ja toteutamismahdollisuuksia. Luova, tavoitteistaan tietoinen ihminen on tällaisen tahtotilaan havahduttuaan valmis käyttämään aikaansa, mielikuvitustaan ja voimiaan toimintatapojensa ja tavoitteidensa hahmottamiseen. Pienikin uusi havainto tavoitteesta herättää mielenkiintoa, tulee pohdiskelun ja työstämisen kohteeksi, alkaa elää ja voimistua. Vedantakulttuurin mukaan tässä on kysymys kosmisen voiman pyhästä ja salatusta ominaisuudesta, joka välittömästi alkaa tukea aitoa, ehyttä ja ihmistä vahvistavaa pyrkimystä. Se alkaa muuttua konkreettisiksi sisällöiksi, toimintastrategiaksi, lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteiksi. "Politik är att vilja" on tässä suhteessa mitä totisinta totta.
Tahtomisessa, myös poliitisessa tahtomisessa olemme joutuneet näkemään ja tunnistamaan myös toisenlaista suuntautumista. Sen yleisnimikkeeksi sopii arroganssi, röyhkeys erilaisine alalajeineen. Kysymys on eiproduktiivisesta, yhteisöllisyyden ja kasvun suhteen kaavautuneesta, rajoittavasta mielentilasta. Tuo tahtotila saa monenlaisia ilmauksia sekin.
Olemme joutuneet kokemaan sekä ihmiskunnan historiassa että henkilökohtaisessa elämässä, miltä tuntuu elää autoritaarisen, narsistisen ja alistumista vaativan ihmisen lähipiirissä, työtoverina, elämänkumppanina, toimijana yhteisössä tai julkisessa tehtävässä. Tällainen henkilö pyrkii pitämään toisten ihmisten tahtoa "omassa taskussaan". Autoritaarinen auktoriteeti vaatii ehdotonta kuuliaisuutta, kritiikitöntä suhtautumista kaikkeen hänen tekemiseensä. Kapinointi tai vastaan asettuminen on suurin synti mihin ihminen voi autoritaarisessa yhteisössä syyllistyä. Vastarintaa ei sallita, siitä rangaistaan. Tahtotilana tämä demokratialle ja yhteisöllisyydelle vihamielinen luonteenpiirteistö on vakava uhka - eikä mitenkään harvinainen, valitettavasti.
Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologi Erich Fromm on kiinnitänyt huomiota myös autoritaarisen asenteen toisen puoleen, alistumisen haluun, pelkkään muiden tahdonilmaisujen vastaanottamiseen. Autoritaarisissa oloissa suuri enemmistö vaikenee tai antaa mielihyvin tukensa vahvoille johtajille. Näin kävi Saksassa 1930-luvulla suurelle osalle työväestöä, joka ei ollut henkisesti sellaisessa tilassa että olisi kyennyt vastustamaan Hitlerin valtaantuloa. Päinvastoin, monet läksivät mielihyvin mukaan ja samaistuivat vallan saaneeseen arvojen, asenteiden ja toimintatapojen kulttuuriin.
Entä omaisuuden hamuaminen kokonaisuudesta piittaamatta? Tuloerot ovat kasvaneet viimeisen ihmisiän aikana suunnattomiin mittoihin. Kohtuullinen turvallisuus ja jopa elämänlaatu edellyttävät oloissamme ainakin jossakin määrin omistamista. Siihen ei liity röyhkeyttä, koppavuutta, ylpeyttä tai häikäilemättömyytä. Suomi omine uuninpankkokapitalisteineen edustaa vielä harvinaisen tasa-arvoista yhteiskuntamallia, vaikka omaisuuksien kahmimiseen suuntautuva ylimielisyys, arroganssi on tahtotilana meillekin tuttua. Ajallemme tyypillistä on, että yhteisten voimavarojen kokoaminen yhteisen hyvinvoinnin luomiseksi ja koko kansakunnan kuntouttamiseksi on epäsuosittua ja vahvassa poliittisessa vastatuulessa. Euroopan Unionistakaan ei alkuodotuksista huolimatta ole tässä suhteessa tullut apua. Yksityistäminen, kaupallistaminen, eriarvoistaminen ja sen mukana tuleva nöyryyttäminen saa yhä uusia muotoja. Muodollisesti tätä hamuamista perustellaan tienä yhteiseen hyvinvointiin. Vähänkään pidemmälle tätä perusteluketjua pohtiva huomaa pian, että oman elämänlaadun parantaminen tätä kautta on reaalisen elämänkaarihorisontin tuolla puolen, tavoittamatttomissa.
Väkivaltaisuus oman tahtotilan toteuttamismuotona on tämän päivän eurooppalaisille - taas kerran - hyvin tuttua. Edelliset sukupolvet, jotka kuvittelivat että voima on samaa kuin totuus, taistelivat ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, tunnetuin seurauksin. Kysymys on todellakin voimankäytöstä, milloin pienemmästä milloin suuremmasta. Joskus riittää viittaus taloudelliseen ylivoimaan, joskus käytetään taloudellisia ja muita pakotteita, luodaan uhkakuvia ja pelotteita. Väkivaltaiseen tahtotilaan taipuvaiset kohtaavat usein sillä viimeisellä rannalla, jolla kaikki on - taas kerran - menetetty.
Puhuttaessa terrorismista kysymys on väkivaltaa ja sadismia kohtalokkaammasta tahtotilasta, nimittäin elottomksi tekemisestä, totaalisesta vastustajaksi koetun hävittämisestä, tuhoamisesta ja "lopullisesta ratkaisusta", kuten Saksan 1930-luvun tuhosuuntaiset voimat sitä nimittivät. Elottoman rakastaminen, toimimattomaksi tekeminen saa sekin arkipäivässä moninaisia muotoja alkaen torjuvasta tai muista välinpitämättömyyttä heijastelevista asenteista, kuten roskaamisesta, likaamisesta, kiinnostuksesta tuhoamiseen, jatkuen mobbaamiseen ja rääkkäämiseen - jopa tappamiseen saakka. Röyhkeyden ja arroganssin tahtotilaa sekin on.
Kun politiikassa puhumme demokratiasta elämäntapana ja yhteistyön välineenä, pitäisi poliittiseen valintaan liittyä myös oman tahtotilan tutkiskelua ja sinnikästä elämää ja yhteisöä ylläpitävän tahtotilan avaamista. Kysymys ei ole kaikkein helpoimmasta tehtävästä. Se vaatii päivittäistä pohdiskelua ja harjoitusta, soveltamista omaan elämäntilanteseen ja myös ajan yhteiskunnallisiin ilmiöihin.
Aloitetaan tahdon myönteisestä, kasvua ja yhteisön voimistumista tarkoittavasta tahdosta ja sen ilmenemisestä.
Produktiivisen, luovan ja asenteeltaan demokraattisen ihmisen toiminnassa tahto ilmenee sinnikkyytenä suhteessa toimintatapoihin ja päämääriin. Kysymys on pysyvästä pyrkimyksestä, joka ilmenee autenttisuutena, eheytenä toimintatavoissa, suhteessa kanssaihmisiin ja elämäntapaan. Se näkyy myös vastuullisuutena, kestävänä toiminnallisena latauksena jonka laatu ei muutu vaikka esimerkiksi iän myötä voimavarat vähenevätkin. Suomalainen "sisu" on parhaimmillaan juuri tällaista vakuuttavaa ja peräänantamatonta tahtomista.
Kysymys on pysyvästä mielentilasta, joka koko ajan hakee ilmenemismuotoja ja toteutamismahdollisuuksia. Luova, tavoitteistaan tietoinen ihminen on tällaisen tahtotilaan havahduttuaan valmis käyttämään aikaansa, mielikuvitustaan ja voimiaan toimintatapojensa ja tavoitteidensa hahmottamiseen. Pienikin uusi havainto tavoitteesta herättää mielenkiintoa, tulee pohdiskelun ja työstämisen kohteeksi, alkaa elää ja voimistua. Vedantakulttuurin mukaan tässä on kysymys kosmisen voiman pyhästä ja salatusta ominaisuudesta, joka välittömästi alkaa tukea aitoa, ehyttä ja ihmistä vahvistavaa pyrkimystä. Se alkaa muuttua konkreettisiksi sisällöiksi, toimintastrategiaksi, lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteiksi. "Politik är att vilja" on tässä suhteessa mitä totisinta totta.
Tahtomisessa, myös poliitisessa tahtomisessa olemme joutuneet näkemään ja tunnistamaan myös toisenlaista suuntautumista. Sen yleisnimikkeeksi sopii arroganssi, röyhkeys erilaisine alalajeineen. Kysymys on eiproduktiivisesta, yhteisöllisyyden ja kasvun suhteen kaavautuneesta, rajoittavasta mielentilasta. Tuo tahtotila saa monenlaisia ilmauksia sekin.
Olemme joutuneet kokemaan sekä ihmiskunnan historiassa että henkilökohtaisessa elämässä, miltä tuntuu elää autoritaarisen, narsistisen ja alistumista vaativan ihmisen lähipiirissä, työtoverina, elämänkumppanina, toimijana yhteisössä tai julkisessa tehtävässä. Tällainen henkilö pyrkii pitämään toisten ihmisten tahtoa "omassa taskussaan". Autoritaarinen auktoriteeti vaatii ehdotonta kuuliaisuutta, kritiikitöntä suhtautumista kaikkeen hänen tekemiseensä. Kapinointi tai vastaan asettuminen on suurin synti mihin ihminen voi autoritaarisessa yhteisössä syyllistyä. Vastarintaa ei sallita, siitä rangaistaan. Tahtotilana tämä demokratialle ja yhteisöllisyydelle vihamielinen luonteenpiirteistö on vakava uhka - eikä mitenkään harvinainen, valitettavasti.
Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologi Erich Fromm on kiinnitänyt huomiota myös autoritaarisen asenteen toisen puoleen, alistumisen haluun, pelkkään muiden tahdonilmaisujen vastaanottamiseen. Autoritaarisissa oloissa suuri enemmistö vaikenee tai antaa mielihyvin tukensa vahvoille johtajille. Näin kävi Saksassa 1930-luvulla suurelle osalle työväestöä, joka ei ollut henkisesti sellaisessa tilassa että olisi kyennyt vastustamaan Hitlerin valtaantuloa. Päinvastoin, monet läksivät mielihyvin mukaan ja samaistuivat vallan saaneeseen arvojen, asenteiden ja toimintatapojen kulttuuriin.
Entä omaisuuden hamuaminen kokonaisuudesta piittaamatta? Tuloerot ovat kasvaneet viimeisen ihmisiän aikana suunnattomiin mittoihin. Kohtuullinen turvallisuus ja jopa elämänlaatu edellyttävät oloissamme ainakin jossakin määrin omistamista. Siihen ei liity röyhkeyttä, koppavuutta, ylpeyttä tai häikäilemättömyytä. Suomi omine uuninpankkokapitalisteineen edustaa vielä harvinaisen tasa-arvoista yhteiskuntamallia, vaikka omaisuuksien kahmimiseen suuntautuva ylimielisyys, arroganssi on tahtotilana meillekin tuttua. Ajallemme tyypillistä on, että yhteisten voimavarojen kokoaminen yhteisen hyvinvoinnin luomiseksi ja koko kansakunnan kuntouttamiseksi on epäsuosittua ja vahvassa poliittisessa vastatuulessa. Euroopan Unionistakaan ei alkuodotuksista huolimatta ole tässä suhteessa tullut apua. Yksityistäminen, kaupallistaminen, eriarvoistaminen ja sen mukana tuleva nöyryyttäminen saa yhä uusia muotoja. Muodollisesti tätä hamuamista perustellaan tienä yhteiseen hyvinvointiin. Vähänkään pidemmälle tätä perusteluketjua pohtiva huomaa pian, että oman elämänlaadun parantaminen tätä kautta on reaalisen elämänkaarihorisontin tuolla puolen, tavoittamatttomissa.
Väkivaltaisuus oman tahtotilan toteuttamismuotona on tämän päivän eurooppalaisille - taas kerran - hyvin tuttua. Edelliset sukupolvet, jotka kuvittelivat että voima on samaa kuin totuus, taistelivat ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, tunnetuin seurauksin. Kysymys on todellakin voimankäytöstä, milloin pienemmästä milloin suuremmasta. Joskus riittää viittaus taloudelliseen ylivoimaan, joskus käytetään taloudellisia ja muita pakotteita, luodaan uhkakuvia ja pelotteita. Väkivaltaiseen tahtotilaan taipuvaiset kohtaavat usein sillä viimeisellä rannalla, jolla kaikki on - taas kerran - menetetty.
Puhuttaessa terrorismista kysymys on väkivaltaa ja sadismia kohtalokkaammasta tahtotilasta, nimittäin elottomksi tekemisestä, totaalisesta vastustajaksi koetun hävittämisestä, tuhoamisesta ja "lopullisesta ratkaisusta", kuten Saksan 1930-luvun tuhosuuntaiset voimat sitä nimittivät. Elottoman rakastaminen, toimimattomaksi tekeminen saa sekin arkipäivässä moninaisia muotoja alkaen torjuvasta tai muista välinpitämättömyyttä heijastelevista asenteista, kuten roskaamisesta, likaamisesta, kiinnostuksesta tuhoamiseen, jatkuen mobbaamiseen ja rääkkäämiseen - jopa tappamiseen saakka. Röyhkeyden ja arroganssin tahtotilaa sekin on.
Kun politiikassa puhumme demokratiasta elämäntapana ja yhteistyön välineenä, pitäisi poliittiseen valintaan liittyä myös oman tahtotilan tutkiskelua ja sinnikästä elämää ja yhteisöä ylläpitävän tahtotilan avaamista. Kysymys ei ole kaikkein helpoimmasta tehtävästä. Se vaatii päivittäistä pohdiskelua ja harjoitusta, soveltamista omaan elämäntilanteseen ja myös ajan yhteiskunnallisiin ilmiöihin.
torstai 8. syyskuuta 2016
Toista vaihtoehtoa ei sallita
Tänä aamuna 8.9. 2016 mielipidetutkimukset ovat nostamassa sosialidemokraatteja maan suurimmaksi puolueeksi, vaihteeksi. Kannatus on hieman yli 20 % mikä on sosialidemokraateille ja SDP:lle alhainen kannatusprosentti verrattuna takavuosien lukuihin, puhumattakaan sadan vuoden takaisesta - väkivaltaisesti menetetystä ja suuren turhautumisen aiheuttaneesta tilanteesta. Silloinhan sosialidemokratialla oli mahdollisuus yksinkertaiseen enemmistöön itsenäisen Suomen ensimmäisessä eduskunnassa.
En haluaisi pilata iloa puolueen Gallup-menestymisestä, vaikka tiedossa onkin että mielipidetiedustelut voivat nostaa liikkeen poliittiselle aallonharjalle ja hetken pitääkin sen siellä. Menestyksen muuttaminen poliittiseksi uudistusliikkeeksi saattaa nykyoloissa olla huomattavasti vaikeampaa kun ennen.
Kahdenkymmen prosenttiyksikön kannatus on vain viidennes koko parlamentaarisesta voimapotentiaalista, olkoonkin että vaalimatematiikka suosii jonkin verran suurimpia ryhmiä. Sellaisella edustuksella edessä on äärimmäisen hankala hallituskumppanien etsintä. Nykyisten hallituspuolueiden ohjelmallinen ja periaatteellinen sitoutuminen konservatiiviseen, markkina-alisteiseen blokkiin tarkoittaa sitä, että sosialidemokraattisen politiikan toteuttaminen porvarillisenemmistöisessä eduskunnassa olisi jatkuvaa lehmäkauppaa ja sosiaalisen motivaation uhraamista milloin markkinahenkisyyden, milloin keskustalle tyypillisen oman intressiryhmän edunvalvonnan jatkamiseen tai sitten perussuomalaisten epähumaanin ihmiskäsityksen poliittiseen soveltamiseen.
SDP:n, vihreiden ja Vasemmistoliiton yhteinen, yli 50%:n kannatus saattaisi muodostaa mahdollisuuden nyt kun vihreät ovat yhä selkeämmin alkaneet asettaa ihmisen osaksi naturalistista politiikkakäsitystään. Sosialidemokraattien taholta tähän voidaan liikkeen arvoperinteeseen viitaten ja Karl Marxin varhaiskirjoitusten sanoin todeta, että "ei ole naturalismia ilman sosialismia eikä sosialismia ilman naturalismia." Olisiko historiallinen uudistusikkuna avautumassa samaan tapaan kuin 50 vuotta sitten Rafael Paasion johdolla saavutetun suuren vaalivoiton aikoihin? Siltä ei valitettavasti näytä.
Erona viidenkymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen on se että olemme menneet mukaan Euroopan Unioniin, sen koordinoimaan talousalueeseen, sitoutuneet mm. Maastrichtin ja Lissabonin sopimusten kautta markkinaehtoiseen talouspolitiikkaan ja mikä merkityksellisintä, olemme mukana EKP:n johtamassa Valuuttaunionissa. Keskeiset budjetin raameja ja rahapolitiikkaa koskevat ehdot tulevat auktorisoituina diktaatteina Euroopan Komissiolta. Keskeisissä peruskirjoissa määritellään periaatteelliset linjaukset. Ne sulkevat valtion ja sen alaiset demokraattiset instituutiot käytännössä pois pelistä dynaamisena, yhteiskuntaa vahvistavana ja elvyttävänä politiittisen uudistustyön välineenä. Sosialidemokratialle ja vasemmistolaiselle politiikalle tämä on suuri ja kohtalokas tilanne - etten sanoisi umpikuja.
Toistaiseksi parhaan muotoilun vallitsevasta eurooppalaisesta yleispoliittisesta tilanteesta olen löytänyt John Weeksilta. John Weeks kirjoittaa "Social Europe" -verkkolehden 2.9. 2016 päivän numerossa otsikolla "Väärä diagnoosi, väärä lääke, ei toipumista". Hän on kirjoittanut kirjan "1%:n taloutta: Kuinka valtavirtainen taloustiede palvelee rikkaita, sivuuttaa todellisuuden ja vääristää politiikkaa: 'Economics of the 1%: How mainstream economics serves the rich, obscures reality and distorts policy' (Anthem).
John Weeks, taloustieteilijä ja emeritusprofessori Lontoon SOAS -yliopistossa kuvaa tilannetta seuraavasti : "Jos lääkäri tekee väärän diagnoosin ja määrää potilaalle väärää lääkettä, ei ole aihetta odottaa potilaan toipuvan.Tällaisessa tilanteessa viisas potilas hakee vaihtoehtoista analyysia toiselta lääkäriltä. Kreikan tapaukseen viitaten voidaan sanoa, että on euroalueen kansalaisten epäonnea että toista vaihtoehtoa ei sallita."
"Toista vaihtoehtoa ei sallita". Tämä John Weeksin ilmaisu kuvaa täsmälleen vallitsevaa tilannetta Euroopan Unionissa ja sen jäsenvaltioissa. Sosialidemokratialle tyypillinen keynesiläinen - ja tällä hetkellä erityisesti jälkikeynesiläinen - elvyttäminen valtion kautta ja mm. rahapolitiikan käyttäminen sen välineenä on Euroopan Unionion ja EKP:n perussäännöissä kielletty. Tämä tarkoittaa sitä, että vaalivoiton ja sitä mahdollisesti seuraavan hallitusvastuun oloissa myös sosialidemokratia on sidottu Euroopan Unionin väärään diagnoosiin ja vääriin talouspoliittisiin lääkkeisiin. Kärjistäen voidaan sanoa että sosialidemokraattiseen politiikkaan sisältyvä yhteiskunnallinen dynamiikka on Euroopan Unioniossa kielletty. Kielto on ehdoton ja se perustuu sisämarkkinoiden keskeisiin asiakirjoihin.
Olen kirjottanut tästä problematiikasta lukuisia analyyseja ja erityisesti tämän vuosikymmenen tapahtumien myötä kuva on edelleen synkistynyt. Tämä ei koske ainoastaan suomalaista sosialidemokratiaa vaan tätä parisataa vuotta vanhaa uudistusliikiettä kokonaisuudessaan. Poliittisen myötätuulen vallitessa saattaa olla mahdollisuuksia painottaa yhteikuntapolitiikkaa markkinoiden sijasta sosialiseen suuntaan, mutta dynaaminen, suuriin yhteiskunnallisiin kysymyksiin suuntautuminen on mahdotonta nykyoloissa Euroopan Unionissa.
Miksi ja miten tällaiseen tilanteeseen on sitten jouduttu? Taustalla on neuvostotyyppisen, reaktionäärisen valtiososialismin pelko ja halu tältä pohjalta estää "sosialistiset" vaihtoehdot mahdollisuutena kokonaan pois. Euroopan Unioni on kehittänyt vahvat välineet "läntisten arvojen" auktorisoimiseksi ehdottomilla ja valtioon nojautuvien kehittämisratkaisujen kieltämisellä. Samalla tullaan heittäneeksi romukoppaan myös pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltio, ruotsalaisen sosialidemokratian liikkeellelaittama suurenmoinen saavutus. Kun Suomi sitten 1990-luvun puolivälissä liittyi kansanäänestyksellä Euroopan Unioniin, oli yhteisön sisällä juna jo täydessä vauhdissa markkinaehtoiseen ja sittemmin markkina-alisteiseen suuntaan. Kansanäänestyksessä keskeisiksi nousivat turvallisuuskysymykset ja liittyminen läntisen arvoyhteisöön. Liittymisestä valuuttaunioniin ei enää äänestetty, sitä pidettiin vain tärkeänä ja oleellisena sovellutuksena eurooppalaisessa yhteistyössä.
Mielipidetiedusteluissa annetaan ymmärtää että valta saattaa olla vaihtumassa ja että vaihtoehtoinen politiikka saisi jalansijaa. Traagista sekä kansan että sosialidemokratian kannalta on viimeisimmän 8.9. 2016 julkaistun mielipidetiedustelun implisiittinen oletus että suuri kansallinen politiikan ja kehityksen muutos olisi mahdollista. Vaalituloksella ei ole kuin marginaalinen merkitys valitsemassamme Euroopan Unionin valtavirrassa. Toista vaihtoehtoa ei sallita.
Mikä on sitten suomalaisen ja eurooppalaisen sosialidemokratian strategia jos se haluaa vastata aikamme suuriin kysymyksiin, kuten taloudelliseen polarisoitumiseen, kasvaviin kansainvaelluksiin, sodanuhkaan, terrorismiin,uusien sukupolvien toiveisiin ja tarpeisiin? Miten herättää aitoa kiinnostusta osallistumiseen ja osallistamiseen? Onko Euroopan Unioni unissakävelijä vai osoittaako se valmiutta välttämättömään uudelleenasennoitumiseen? Onko sosialidemokratia itse valmis arvioimaan tilaansa näiden suurten kysymysten edessä? Vai rikotaanko tietoisesti sääntöjä?
Mielipidetiedustelun pilven nuuhkaisun taustalla vaanii John Weekasin muotoilema, ankara todellisuus:
"Toista vaihtoehtoa ei sallita."
En haluaisi pilata iloa puolueen Gallup-menestymisestä, vaikka tiedossa onkin että mielipidetiedustelut voivat nostaa liikkeen poliittiselle aallonharjalle ja hetken pitääkin sen siellä. Menestyksen muuttaminen poliittiseksi uudistusliikkeeksi saattaa nykyoloissa olla huomattavasti vaikeampaa kun ennen.
Kahdenkymmen prosenttiyksikön kannatus on vain viidennes koko parlamentaarisesta voimapotentiaalista, olkoonkin että vaalimatematiikka suosii jonkin verran suurimpia ryhmiä. Sellaisella edustuksella edessä on äärimmäisen hankala hallituskumppanien etsintä. Nykyisten hallituspuolueiden ohjelmallinen ja periaatteellinen sitoutuminen konservatiiviseen, markkina-alisteiseen blokkiin tarkoittaa sitä, että sosialidemokraattisen politiikan toteuttaminen porvarillisenemmistöisessä eduskunnassa olisi jatkuvaa lehmäkauppaa ja sosiaalisen motivaation uhraamista milloin markkinahenkisyyden, milloin keskustalle tyypillisen oman intressiryhmän edunvalvonnan jatkamiseen tai sitten perussuomalaisten epähumaanin ihmiskäsityksen poliittiseen soveltamiseen.
SDP:n, vihreiden ja Vasemmistoliiton yhteinen, yli 50%:n kannatus saattaisi muodostaa mahdollisuuden nyt kun vihreät ovat yhä selkeämmin alkaneet asettaa ihmisen osaksi naturalistista politiikkakäsitystään. Sosialidemokraattien taholta tähän voidaan liikkeen arvoperinteeseen viitaten ja Karl Marxin varhaiskirjoitusten sanoin todeta, että "ei ole naturalismia ilman sosialismia eikä sosialismia ilman naturalismia." Olisiko historiallinen uudistusikkuna avautumassa samaan tapaan kuin 50 vuotta sitten Rafael Paasion johdolla saavutetun suuren vaalivoiton aikoihin? Siltä ei valitettavasti näytä.
Erona viidenkymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen on se että olemme menneet mukaan Euroopan Unioniin, sen koordinoimaan talousalueeseen, sitoutuneet mm. Maastrichtin ja Lissabonin sopimusten kautta markkinaehtoiseen talouspolitiikkaan ja mikä merkityksellisintä, olemme mukana EKP:n johtamassa Valuuttaunionissa. Keskeiset budjetin raameja ja rahapolitiikkaa koskevat ehdot tulevat auktorisoituina diktaatteina Euroopan Komissiolta. Keskeisissä peruskirjoissa määritellään periaatteelliset linjaukset. Ne sulkevat valtion ja sen alaiset demokraattiset instituutiot käytännössä pois pelistä dynaamisena, yhteiskuntaa vahvistavana ja elvyttävänä politiittisen uudistustyön välineenä. Sosialidemokratialle ja vasemmistolaiselle politiikalle tämä on suuri ja kohtalokas tilanne - etten sanoisi umpikuja.
Toistaiseksi parhaan muotoilun vallitsevasta eurooppalaisesta yleispoliittisesta tilanteesta olen löytänyt John Weeksilta. John Weeks kirjoittaa "Social Europe" -verkkolehden 2.9. 2016 päivän numerossa otsikolla "Väärä diagnoosi, väärä lääke, ei toipumista". Hän on kirjoittanut kirjan "1%:n taloutta: Kuinka valtavirtainen taloustiede palvelee rikkaita, sivuuttaa todellisuuden ja vääristää politiikkaa: 'Economics of the 1%: How mainstream economics serves the rich, obscures reality and distorts policy' (Anthem).
John Weeks, taloustieteilijä ja emeritusprofessori Lontoon SOAS -yliopistossa kuvaa tilannetta seuraavasti : "Jos lääkäri tekee väärän diagnoosin ja määrää potilaalle väärää lääkettä, ei ole aihetta odottaa potilaan toipuvan.Tällaisessa tilanteessa viisas potilas hakee vaihtoehtoista analyysia toiselta lääkäriltä. Kreikan tapaukseen viitaten voidaan sanoa, että on euroalueen kansalaisten epäonnea että toista vaihtoehtoa ei sallita."
"Toista vaihtoehtoa ei sallita". Tämä John Weeksin ilmaisu kuvaa täsmälleen vallitsevaa tilannetta Euroopan Unionissa ja sen jäsenvaltioissa. Sosialidemokratialle tyypillinen keynesiläinen - ja tällä hetkellä erityisesti jälkikeynesiläinen - elvyttäminen valtion kautta ja mm. rahapolitiikan käyttäminen sen välineenä on Euroopan Unionion ja EKP:n perussäännöissä kielletty. Tämä tarkoittaa sitä, että vaalivoiton ja sitä mahdollisesti seuraavan hallitusvastuun oloissa myös sosialidemokratia on sidottu Euroopan Unionin väärään diagnoosiin ja vääriin talouspoliittisiin lääkkeisiin. Kärjistäen voidaan sanoa että sosialidemokraattiseen politiikkaan sisältyvä yhteiskunnallinen dynamiikka on Euroopan Unioniossa kielletty. Kielto on ehdoton ja se perustuu sisämarkkinoiden keskeisiin asiakirjoihin.
Olen kirjottanut tästä problematiikasta lukuisia analyyseja ja erityisesti tämän vuosikymmenen tapahtumien myötä kuva on edelleen synkistynyt. Tämä ei koske ainoastaan suomalaista sosialidemokratiaa vaan tätä parisataa vuotta vanhaa uudistusliikiettä kokonaisuudessaan. Poliittisen myötätuulen vallitessa saattaa olla mahdollisuuksia painottaa yhteikuntapolitiikkaa markkinoiden sijasta sosialiseen suuntaan, mutta dynaaminen, suuriin yhteiskunnallisiin kysymyksiin suuntautuminen on mahdotonta nykyoloissa Euroopan Unionissa.
Miksi ja miten tällaiseen tilanteeseen on sitten jouduttu? Taustalla on neuvostotyyppisen, reaktionäärisen valtiososialismin pelko ja halu tältä pohjalta estää "sosialistiset" vaihtoehdot mahdollisuutena kokonaan pois. Euroopan Unioni on kehittänyt vahvat välineet "läntisten arvojen" auktorisoimiseksi ehdottomilla ja valtioon nojautuvien kehittämisratkaisujen kieltämisellä. Samalla tullaan heittäneeksi romukoppaan myös pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltio, ruotsalaisen sosialidemokratian liikkeellelaittama suurenmoinen saavutus. Kun Suomi sitten 1990-luvun puolivälissä liittyi kansanäänestyksellä Euroopan Unioniin, oli yhteisön sisällä juna jo täydessä vauhdissa markkinaehtoiseen ja sittemmin markkina-alisteiseen suuntaan. Kansanäänestyksessä keskeisiksi nousivat turvallisuuskysymykset ja liittyminen läntisen arvoyhteisöön. Liittymisestä valuuttaunioniin ei enää äänestetty, sitä pidettiin vain tärkeänä ja oleellisena sovellutuksena eurooppalaisessa yhteistyössä.
Mielipidetiedusteluissa annetaan ymmärtää että valta saattaa olla vaihtumassa ja että vaihtoehtoinen politiikka saisi jalansijaa. Traagista sekä kansan että sosialidemokratian kannalta on viimeisimmän 8.9. 2016 julkaistun mielipidetiedustelun implisiittinen oletus että suuri kansallinen politiikan ja kehityksen muutos olisi mahdollista. Vaalituloksella ei ole kuin marginaalinen merkitys valitsemassamme Euroopan Unionin valtavirrassa. Toista vaihtoehtoa ei sallita.
Mikä on sitten suomalaisen ja eurooppalaisen sosialidemokratian strategia jos se haluaa vastata aikamme suuriin kysymyksiin, kuten taloudelliseen polarisoitumiseen, kasvaviin kansainvaelluksiin, sodanuhkaan, terrorismiin,uusien sukupolvien toiveisiin ja tarpeisiin? Miten herättää aitoa kiinnostusta osallistumiseen ja osallistamiseen? Onko Euroopan Unioni unissakävelijä vai osoittaako se valmiutta välttämättömään uudelleenasennoitumiseen? Onko sosialidemokratia itse valmis arvioimaan tilaansa näiden suurten kysymysten edessä? Vai rikotaanko tietoisesti sääntöjä?
Mielipidetiedustelun pilven nuuhkaisun taustalla vaanii John Weekasin muotoilema, ankara todellisuus:
"Toista vaihtoehtoa ei sallita."
Tunnisteet:
Eurooppa,
Sosialidemokratia
tiistai 6. syyskuuta 2016
Tunne ja politiikka
Sosiaalisessa mediassa - mm. Facebook-sivulla nimeltä "Sosialidemokratia Suomessa" on käyty vilkasta keskustelua Britannian Brexit kansanäänestyksestä ja Britannian Labourin osuudesta Euroopan Unionista eroamiseen. Syytettyjen penkille on nostettu - mielestäni yllättäen ja epäoikeudenmukaisesti - Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn, joka pitkästä kokemuksestaan huolimatta yllättäen voitti puolueen puheenjohtajakilvan. Tietääkseni häntä on pidetty radikaalina, lojaalina ja hyväntahtoisena takarivin taavina, joka ei ole tullut kysymykseen aikaisemmin Labourin puheenjohtajaa valittaessa.
Puolueen seikkailut vanhasta luokkataisteluretoriikasta poikkeavan modernin sosialidemokraattisen linjan löytämisesssä eivät ole tuottaneet tulosta. Päinvastoin, sekä Tony Blair että Gordon Brown joutuivat tukiessaan USA:n unilateraalista hyökkäystä Irakiin ikävään, perusteiltaan tyhjän päälle rakennettuun sotaan, jossa brittisotilaitakin menehtyi enemmän kuin tarpeeksi. Kolmannen linjan sisäpoliittiset saavutukset? Ilmeisesti pystyttiin jossakin määrin torjumaan konservatiivien uusliberaalia politiikkaa ja saamaan aikaan joitakin kompromisseja. Saavutukset ovat sitten konservatiivien uuden valtaanpääsyn tainneet valua vuosien myötä olemattomiin.
Poimin tähän blogiini joitakin SOMEssa käyttämiäni kommentteja Britannian Labourista ja suhtautumisestani Jeremy Corbynin persoonaan ja politiikkaan. Uskon tämän yhteenvedon eheyttävän kokonaiskuvaa Britannian työväenpuolueen puheenjohtajasta ja "tilanteessa" tehdystä analyysista:
13.7. 2016
Kuuta osoittava sormi: Ihmetyksen sormi kummastuksen suussa...
Mielenkiintoista nähdä miten brittien politiikka nyt muuttuu - vai muuttuuko? Retoriikka edustaa sosiaalista tietoisuutta, mutta ratkaisumallit taitavat kuitenkin edustaa aitoa brittiläistä konservatiivisuutta. Labourin liberaalidemokraateille tässä jä hyvin vähän elintilaa ja aito vahva sosiaalinen vaihtoehto olisi Jeremy Corbynin johtama, uusia jäseniä yli 100 000 saanut Labour. Hän ei taida kuitenkaan olla hovikelpoinen vahvaa valtiota edustavine mieliopiteinen. Sitähän konservatiivit eivät halua.
21.7. 2016
Corbyn: we can build a society in which prosperity is truly shared
youtube.com
Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn on aloittanut kampanjan puheeenjohtajuutensa puolesta. Miksi Jeremy Corbynin pitäisi saada jatkaa Labourin puheenjohtajana? Tässä hän puhuu kampanjan avajaistilaisuudessa 21.7. 2016. Hänen mielestään Labourin on toimittava johdonmukaisesti epäoikeudenmukaisuutta, epätasa-arvoa, sortoa ja diskriminointia vastaan. Jos Labour pääsee hallitukseen, näitä periaatteita ryhdytään soveltamaan käytäntöön brittiläisessä työlämässä. Tämä on keskeinen kysymys myös Labourin puheenjohtajakampanjassa sanoo Jeremy Corbyn...
24.7. 2016
Corbyn’s vow: ‘I won’t let us be portrayed as brick-throwing thugs’
theguardian.com
Parlamenttiryhmän ja Labourin puoluejohdon välinen kilpailu johtavasta asemasta repii Britannian työväenpuoluetta. Parlamenttiryhmän enemmistö kyseenalaistaa puheenjohtaja Corbynin johtajuuden - mutta hänen lyhyellä kaudellaan Labourin jäsenmäärä on kolminkertaistunut. Mielestäni viisaita sanoja Labourin puheenjohtajalta Jeremy Corbynilta: "Puolueen jäsenten ei pidä herjata parlamenttiryhmän jäseniä tai niitä jotka osoittautuvat puolueen jäseniksi. Mutta vilpittömästi, nykyiset puolueen jäsenet - ne jotka tekivät joistakin parlamentaarikkoja - heitä ei pitäisi loukata tai kohdella kaltoin parlamentaarikkojen taholta." Lukemisen arvoinen artikkeli Guardianissa ja antaa periaatteellista pohdittavaa myös suomalaiselle sosialidemokratialle ensi vuoden puoluekokousta lähestyttäessä.
5.8. 2016 vastauksena "Sosialidemokratia Suomessa" Facebook-sivulla Hannu Taavitsaiselle:
Asiasisällöt ratkaisevat. Väite että Labourin enemmistö - se joka valitsi Jeremy Corbyunin puheenjohtajaksi - olisi suhteessa demokratiaan elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä suvaitsematonta ja epäuskottavaa, on ennenkuulumatonta. Uskon kiistan puheenjohtajuudesta olevan kovaa, mutta että puolueen valtalinja alkaisi terrorisoida systemaattisesti valtaa tavoittelevaa parlamenttiryhmää tai puolueen vähemmistöjä, sitä en usko.
Jeremy Corbyn's 10 pledges
- eli Jeremy Corbynin kymmenen tavoitetta...
Se mikä Corbynin lifestylessä minua viehättää, on hänen integriteettinsä. sitoutumisensa, vastuullisuutensa ja säteilevä esiintymisensä kaikesta vastarinnasta huolimatta. Nämä piirteet tekevät hänestä karismaattisen puoluejohtajan. Kun kuuntelen hänen tapaansa kuvata asioita, sijoitan hänet samaan suurten sosialidemokraattien kategoriaan Olof Palmen, Bruno Kreiskyn, Willy Brandtin ja Rafael Paasion kanssa...
Minä en kauhistele Corbynin suunnitelmia julkisen sektorin ja ylipäätään reaalitalouteen sijoittavan valtion - kaupungit mukaan lukien - aktivoimiseksi, vaan näen sen dynaamisena mahdollisuutena. Avainulottuvuuksia ovat työvoiman puute, veronkanto-oikeus, suurten massojen tyydyttämätön kulutusnälkä ja tähän liittyvä nopea rahankierto sekä uudet, julkista reaalitaloutta tukevat rahoitusinstrumentit. Tätä kautta on generoitavissa dynamiikkaa, joka nollaa suuretkin julkisen velkasuhteen prosentuaaliset määrät muutamassa vuodessa. Tältä kannalta katsottuna yksityinen, voitontavoitteluun perustuva business voi myös hyötyä reaalitalouden kasvusta, vaikka sen dynamiikka talouden kasvattajana ei olekaan samaa luokkaa kuin yhteisen sektorin. Syynä tähän on yritysmaailman sijoitusten suuntautuminen imaginääriseen todellisten tarpeiden sijasta, kerääntyvien pääomien jemmaaminen rahastoihin ja yritysvastuun ylläpitämiseen, omistajien nopean rikastumisen tarpeeseen ja näiden aiheuttaman vuotamisen epäproduktiivisiin vaikutuksiin.
Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn puhui eilen 6.8. 2016 Cornwallissa, saarivaltakunnan rautatieteollisuuden kehdossa ja nyt alimpia palkkoja ja puutteellsia elinolosuhteita tarjoavassa lounaiskolkassa. Laitan tähän tekemäni lyhenteen jotta asiaan perehtymätön saa kuvaa siitä mistä työväenpuolue Labourissa ja sen "rallyessa" keskustellaan:
"Emme ole käsitelleet vielä perusteellisesti sitä, miten pankit ahneudessaan ajoivat maan kriisiin, alkoivat konservatiivien johdolla murentaa yhteistä julkista sektoria. Politiikkamme on erilaista ja näyttää siltä että monien johtavien poliitikkojen on vaikea sitä ymmärtää. Mutta tässä me autamme heitä. Sosiaalinen media ulottuu aivan uudella tavalla suurten joukkojen lähelle. Ne jotka ovat skeptisiä Labourin menestyksen suhteen totean vain että vuodessa jäsenmäärä on noussut vuoden 2015 200.000:sta tämän hetken 540.000:een. Cornwallissa on matalimmat palkat, huonoin infrastruktuuri ja konservatiivinen politiikka on johtanut tällaiseen epätasapainoon. Rautatiet, Cornwallin teollisuuden perusta on saatettava uudelleen valtion haltuun. Julkista liikennettä on ylipäätään kehitettävä. Rahat tulevat takaisin yhteisöjen kehittymisen myötä. Julkinen asuntorakentaminen nosti valtavat määrät kansalaisia kurjuudesta turvalliseen elämään toisen maailmansodan jälkeen. Yksityinen intressi ei tarjoa turvallista ja tavoitettavissa olevaa asumisen tasoa. Kalliissa yksityisissä asunnoissa asumisen suunnatun tuen sijasta me satsaamme sosiaalisen asuntotuotantoon. Me panostamme paikalliseen energiatuotantoon ja muuhunkin yhteisölliseen paikalliseen tuotantoon. Riiston on loputtava ja satsaus verovaroilla julkisen rakenteen kehittämiseen on tärkeä arvoulottuvuus. Labourin ohjelma haluaa toteuttaa täyden työllisyyden. On moraalisesti kestämätöntä että niin monet ihmiset joutuvat viettämään yönsä kaduilla ja puistoissa. Emmekö osaa kehittää asuntopolitiikkaa niin, että tämä eettisesti kestämätön tilanne päättyy? Me haluamme murskata sääntelemättömien markkinoiden veroparatiisit ja yksityiset piilorahastot. Me haluamme että yritykset neuvottelevat palvelusuhteen ehdoista ja palkoista. Me tulemme muuttamaan terveydenhuoltoa jokaiselle ulottuvaksi ja me haluamme muuttaa kieltä ja tapaa jolla elämisen ehdoista puhtaan. Me haluamme toimia vastuullisesti suhteessa ympäristöön. Me haluamme saada yhteisömme ja koko maapallon kestävän kehityksen piiriin. Tasa-arvo on äärimmäisen tärkeä maallemme; vapaa puheoikeus, oikeus koulutukseen, oikeus mielipiteen ilmaisuun. Jos media vastustaa ihmisoikeuksia asettamalla kysymysmerkkejä ja ajatusviivoja niiden toteuttamiseen, me vastustamme tällaista median käyttäytymistä kaikissa paikoissa ja kaikissa olosuhteissa. Haluan sellaisen Labour-hallituksen joka toteuttaa atomivoimasta vapaan kehityksen sen kaikissa muodoissa. Puolue on muuttunut viime vuosina, poliittinen keskustelu on muuttunut. Politiikasta on tullut halveksuttua teatteria ja tähän me haluamme muutoksen. Tuomme enemmän ihmisiä politiikkaan ja yhteisen tekemisen meininkiä tulevaisuuden kehittämisen ja uuden luomiseen. Haluan nähdä Labourin ja Englannin joka satsaa nuoriin ja vastaa heidän luovuuteensa ja elämänhaluunsa. Haluan että Labour-puolue tarttuu tähän toimeen joka puolella maata.
Minulla on tunne että nämä Corbynin puheenvuorot tulevat elämään vielä pitkään. Hyvässä lykyssä hän voittaa vaalit ja pääsee tositoimiin! Käy kuuntelemassa!
7.8. 2016:
Labourin tilanne osoittaa että "ei koskaan voi olla vielä tänään" - Bertthold Brechtiä lainatakseni. Sosialidemokratian tilanne on kuitenkin äärimmäisen haastava, sillä vaikka saisimme suurimman puolueen aseman ja pääsisimme hallitusvastuuseen, Euroopan Unionin suuret linjat kuten Maaastrichtin sopimus lisäpöytäkirjoineen ja laajennuksineen sekä Valuuttaunionin perussäännöt toimivat sosialidemokraateille niin tärkeän yhteisen sektorin voimistamista vastaan, Tosiasiassa samat peruskirjat ehkäisevät myös markkinoita ja yrityksiä investoimasta, koska yritykset eivät voi luoda juurikaan kysyntää. Unionin politiikassa tarvittaisiin nopea käänne sekatalouden suuntaan, jossa julkista sektoria vahvistetaan niin että se voi lisätä investointeja, rakentaa infrastruktuuria ja innovoida palveluiden kehittämistä. Jos Unionin tasolta ei saada apua, on rohjettava lainata sisäisiltä markkinoilta, työeläkerahastoilta ja myös julkista palvelua kannattavalta yleisöltä joukkovelkakirjalainojen muodossa. Olennaista tällöin on veroakantavan yhteisön itsenäinen, pankkien voitontavoittelusta riippumaton toiminta.
BAME for Jeremy Corbyn in Highbury Fields
Labourin karismaattisen johtajan Jeremy Corbynin tilaisuuksissa on väkeä kuin pipoa keskellä parasta loma-aikaa. Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn kiittää tässä videossa järjestöväkeä sen uhrautuvasta työstä Labourin kampanjan järjestämisessä. "Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen neljäkymmentä vuotta jatkuneesta julkisen sektorin alasajosta." Viime keväänä alkanut massaliike haluaa muutoksen tähän tuhoisaan politiikkaan. Politiikkaa on tehtävä entisestä täysin poikkeavalla tavalla. Tarvitsemme toisenlaisen strategian, joka investoi ja analysoi yhyteiskuntaa. Me tarvitsemme investointeja työhön, terveydenhoitoon, koulutukseen, vähemmistöjen suojeluun; tarvitsemme aloitteita tähän suuntaan. Leikkausten on loputtava. On taisteltava yhä esiintyvää rodullista diskriminointia vastaan. Hänen puheensa on voimakasta julistusta epäoikeudenmukaisuuksia vastaan. Hän kehottaa hyväksymään monikulttuurisuuden ja välttämään epäoikeudenmukaisuudesta kasvavaa hirvittävää sekasortoa. Tulossa saattaa olla poliittinen jytky (BAME) Corbynin tapaan saarivaltiossa.
Jeremy Corbyn speaking in Derby
Riisto on poliittinen valinta - se ei ole välttämättömyys. Labourin johtaja Jeremy Corbyn vaatii poliittisen suunnan täydellistä muuttamista 40 vuotta jatkuneen valtion köydyttämisen ja julkisen sektorin halvaannuttamisen jälkeen. Käy kuuntelemassa hänen puhettaan Derbyssä elokuun puolivälissä 2016...
17.8. 2016 Vastauksena "Sosialidemokratia Suomessa" Facebook-sivulla Ulla-Maija Rajakankaalle
BAME for Jeremy Corbyn in Highbury Fields
Tämä menossa oleva "season" on nyt kestänyt nelisenkymmentä vuotta alkaen Friedmanin ja Chigagon poikien monetaristisesta maailmanvalloituksesta 1970 -luvun alussa ja jatkuen Reaganin, Tatcherin politiikkana tähän päivään saakka. Tämä sietämätön piina ja kurjistaminen, jonka sisältöä Corbyn nyt eri puolilla iso-Britanniaa kriittisesti ja lennokkaasti avaa, vetää valtavia määriä ihmisiä Labourin rallyen tilaisuuksiin. Mielestäni Labourin linja julkisen sektorin kautta toteutettavassa elvytyksessä on täsmälleen oikea ratkaisumalli - jonka toteuttaminen EU:n piirissä on vastoin oppikirjaa ja perussääntöjä ja siksi virallisesti mahdotonta. Sitäpaitsi se merkitsisi kokonaan uudentasoisia mahdollisuuksia yritysmaailmalle ostovoiman ja kysynnän kasvun kautta. Monetaristinen tie on kuljettu loppuun ja sen jäljet pelottavat. Ei ole pienintäkään syytä lähteä peesaamaan konservatiivista ajattelutapaa - ei sen enempää Iso-Britanniassa kuin Suomessakaan.
Jeremy Corbyn In London's Highbury Fields 15/8/16
"Suoraa puhetta, rehellistä politiikkaa."
Jeremy Corbyn puhuu Lontoossa 15.8. 2016. "Politiikassa ollaan mukana sen vuoksi että halutaan muuttaa vallitsevaa tilannetta. Labourin ongelma on ollut se, että se ei ole haastanut poliittisia vastustajiaan aidosti vaikka nämä ovat jatkuvasti romuttaneet yhteisiä, so. julkisia paveluja. Ihmiset ovat yksinkertaisesti saaneet tarpeekseen heille poliittisin, ideologisin perustein aiheutetusta piinasta. Tästä herätyksestä lähti liikkeelle Labourin ympärille kasvava innostunut joukkoliike. "Jos haluamme olla joukkoliike, politiikkaa on ryhdyttävä tekemään kokonaan toisella tavalla kuin tähän saakka on tehty. Kysymys ei ole siis minusta, vaan joukkoliikkeestä ja sitä johtavasta tiimistä. Britannian talouspolitiikka on ollut perusteiltaan väärää ja sen sisältöä ja suuntaa on muutettava. Köyhimmät alueet Iso-Britanniassa ovat samalla alueita joilla julkista sektoria on ajettu kaikkein rajuimmin alas. On siis puututtava toisenlaisen talouspolitiikan keinoin myös diskriminointiin ja rasismiin, joka on tullut osaksi arkipäivää kurjistavan politiikan myötä. Tähän kauhistuttavaan tilanteeseen, jossa me kaikki olemme häviäjiä, on uudella politiikalla puututtava. Me emme suvaitse minkäänlaista syrjintää. Uusi talous tarkoittaa julkisia investointeja asuntoihin ja työpaikkoihin ja yhteisöjen elämänehtojen parantamiseen". Labourin kannattajiin on liittynyt viime kuukausina yli 300 000 kansalaista. Olen tässä avannut pääpiirteittäin Corbynin puheen sisältöä, jotta lukija saa kiinni Corbynin ajattelutavasta.
Itse en luokittelisi itseäni "corbynistiksi" senkään vuoksi, että en elämäntavoissani ja luontosuhteessani ole yltänyt aivan sellaiseen ehdottomuuteen kuin mitä Corbyn edustaa. En ole kasvissyöjä enkä ole epäröinnistäni huolimatta vastustanut ydinvoimaa yhtä ehdottomasti kuin mitä tämä Labourin puheenjohtaja tekee. Hänen analyysinsä uusliberalismista ja monetarismista yhtäällä ja tapa korostaa, yhteisen, hallinnoltaan avoimen ja kansanvaltaisen valtion merkitystä sosialidemokratian keskeisenä välineenä yhdenvertaisuuden ja kaikkiin ulottuvan hyvinvoinnin luojana on se ulottuvuus joka meitä yhdistää Jeremy Corbynin johtamaan Labouriin.
18.8. 2016
Corbyn korostaa mm. asuntopolitiikassaan valtiojohtoisen "councilhousing" eli julkisen asuntorakentamisen linjaa. Briteissä asutaan paljon vuokralla ja yritysten rakennusbusiness on johtanut siihen, että julkisin varoin joudutaan tukemaan "mahdollisimman hyvän tuoton" ehdoilla tapahtuvaa vuokra-asumista. Valtio, siis veronmaksajat joutuvat tätä kautta rahoittamaan yksityisten tuotto-odotuksia ja voitontavoittelua. Corbyn vaatii kiihkeästi julkisyhteisöjen omaa asuntotuotantoa. Nyt meillä näytetään pohtivan business-pohjaista asuntotuotantoa vakuutusyhtiöiden sijoitusmuotona.
Jeremy Corbyn Matlock Rally Speech 16 August 2016
Taas on vilkaistava Iso-Britanniaan. Matlockin rallytapahtuma 16.9. 2016 oli 22. jossa Jeremy Corbyn on mukana sitten rallyn alkamisen jälkeen - ja kolmas viimeisen 18 tunnin aikana.
"Vapaaehtoistyöntekijät ansaitsevat kiitoksen rallyn järjestämisestä ja mm. ruokapankkitoiminnassa tehdystä vapaaehtoistyöstä. Mutta miksi 21. vuosisadalla miljoonien ihmisten pitää turvautua vuosikausia ruokajonoihin? Todellinen syy kurjuuteen on 2008-09 aloitettu sääntelyn purkaminen ja ahneus joka on johtanut julkisen sektorin, valtion köyhdyttämiseen. Tukea on leikattu erityisesti köyhimmiltä alueilta ja annettu sellaisille jotka eivät sitä todellisuudessa tarvitse. Tähän tilanteeseen haluamme puuttua ja sen me tulemme perusteita myöten tekemään mikäli rallymme tuottaa tulosta. Meidän on puututtava oman sukupolvemme lasten kurjuuteen ja sosiaalisin toimenpitein, julkisin investoinnein näihin kysymyksiin. Tähän meidän on sitouduttava. Tätä varten olemme tehneet vaihtoehtoisen talousohjelman, jonka panemme toimeen jos saamme enemmistön parlamenttiin. Tarvitsemme julkista asuntotuotantoa kalliin, voittoa tavoittelevan asuntorakentamisen sijaan. Se merkitsee julkisten investointien käynnistämistä kaikilla yhteiskunnan keskeisillä sektoreilla.
Mitä tapahtuu tämän maan työntekijöille? Vuosien säännösten purkamisen ja jatkuvan kurjistamisen jälkeen heidän tapaansa toimia syyllistetään ja mustamaalataan. Huonot, heikennetyt palvelut aiheuttavat suunnatonta stressiä kaikille, mutta erityisesti muista maista tulleille, joilla ei ole riittävää kielitaitoa. Se johtaa ongelmiin koko perheen piirissä, lasten edistymisessä koulussa ja opinnoissaan. Tämä konservatiivisen politiikan tuloksista kärsivä nuori sukupolvi meidän on pelastettava. Meidän on investoitava nuoren sukupolven koulutukseen, maksutomaan pääsyyn koulutukseen ja opintoihin. Näitä uudistuksia ja tätä suunnanmuutosta varten Britannia tarvitsee Labour-hallituksen. Toistemme syytteleminen, varsinkin toisenlaista etnistä ryhmää olevien haukkuminen ja vierastaminen ei auta meitä yhtään.
Vastustin Irakin sotaa, koska seuraukset olivat nähtävissä. Euroopan Unionin on kunnioitettava ihmisoikeuksia ja huolehdittava aseiden sijasta ruoasta. Olen ollut pitkään mukana työväenpuolueessa ja ammattiyhdistysliikkeessä. Olen iloinen ja ylpeä siitä - ja erityisen iloinen siitä että nuoret näyttävät löytävän poliittisen ajattelun ja myös ammattiyhdistysliikkeen.
Käytännön palveluja ihmisille - koko maassa!"
Onko Jeremy Corbyn populistinen kansankiihottaja?
Vetoaako hän väärällä tavalla tunteisiin? Hän on hyvä puhuja eikä lue sanomaansa papereista. Hän ei vetoa vihaan, väkivaltaan, vastustajan epädemokraattiseen nujertamiseen. Hän ei vaikuta narsistilta eikä uhmamieliseltä, autoritaariselta johtajatyypiltä. Hän ei ehdota lehmäkauppoja tai viittaa kulisseissa käytyihin neuvotteluihin. Hän ei halua tuhota yhtäkään kansanryhmää, olkoon ne kotimaisia tai ulkomaalaistaustaisia. Hänen lähestymistapaansa voisi kuvata keskittyneeksi, "tässä ja nyt" persoonaksi joka vetoaa produktiivisiin, yhteisölisiin ratkaisumalleihin. Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn on valovoimainen persoona, esimerkki sosialidemokraattisen sanoman sisäistäneestäpuoluejohtajasta ja ihmisestä.
Jeremy4Labour in Sheffield: Yhdessä voimme muuttaa ja uudelleenrakentaa Britanniaa
Iso-Britannian Labour-työväepuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn puhuu puolueen rallytapahtumassa Sheffieldissä perjantaina 19.8. 2016; hän käy läpi jo tutuksi tulleita sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemoja jotka otetaan korjattavaksi jos Labour saa enemmistön parlamenttivaaleissa. Kuulijamäärä on valtaisa ja vastaanotto sellainen jota hänen poliittiset vastustajansa varmasti kadehtivat. Britanniassa Labourin valtaanpääsy on mahdollista, varsinkin kun konservatiivit ovat jakautuneet populisteihin ja perinteisiin Toryn kannattajiin.
20.8. 2016
Suomi ja Iso-Britannia ovat siinä suhteessa erilaisi maita että briteillä on oma valuutta ja mahdollisuus itsenäiseen, esimerkiksi jälkikeynesiläiseen, valtion kautta tapahtuvaan elvytyspolitiikkaan varsinkin nyt, kun eroa EU:sta valmistellaan. Suomella ei tätä mahdollisuutta ole eikä EU:n peruskirjoihin konsensuksella sementoitujen taloussääntöjen ohi voida mennä muuten kuin sääntöjä rikkomalla. Kreikan tapaus toimii tässä suhteessa varteenotettavana pelotteena. Euroopan Keskuspankki näyttäisi kuitenkin antaneen jäsenpankeilleen luvan ksvattaa omaa velkaosuuttaan ostamalla jäsenvaltioiden velkakirjoja. Asiasta ei ole puhuttu julkisuudeaa juuri mitään, mutta Suomenkin velkasuhde näyttää vime kuukausien aikana pudonneen alle Maastrichtin sopimuksen 60%:n- EKP voi tämän tehdä, mutta Suomen valtion aloitteesta tämä ei taitaisi onnistua. Sosialidemokraattinen elvytyspolitiikka valtion ja kuntien tarpeellisia investointeja lisäämällä ei sääntöjen puitteissa ole siten mahdollista.
Päivän Helsingin Sanomat (5.9. 2016) raportoi Jeremy Corbynin kansansuosiosta ja samalla mahdottoman tuntuisesta tehtävästä päihittää konservatiivinen Theresa May ja epätoivoa kylvävä uusliberalistinen "ainoan vaihtoehdon" politiikka...
Keskustelusta "Sosialidemokratia Suomessa" Facebooksivustolla 5.9. 2016:
Siitä huolimatta että Euroopan Unioni on yhä selvemmin muotoillut politiikkansa uusliberalistisista lähtökohdista ja johtanut austeristiseen politiikkaan suhteessa jäsenvaltioihin, Corbyn oli julkisesti Euroopan Unionissa pysymisen kannalla. Todelliset hajoita ja hallitse poliitikot löytyvät Britanniassa pääsääntöisesti Toryjen ja Ukipin leireistä. Konservatiivisen politiikan seuraukset ovat Britanniassakin olleet äärimmäisen raskaita tavalliselle kansalaiselle. Ennen vaaleja Britannian media aliarvioiden sivuutti tavallisten palkansaajien roolin äänestystilanteessa. Syntynyt tilanne on Euroopan Unionin kannalta synkkä, mutta onnistuessaan Corbyn saa samantyyppisen mahdollisuuden kuin Paasio SDP:n johdossa 1960-luvun alussa. Vaalivoiton saaminen ei ole Britanniassakaan mikään kognitiivinen prosessi, vaan siinä kuuluukin olla tunnetta ja affektiivista otetta mukana. Sellaisella vaalivoitolla, jossa ei ole muiuta sisältöä kuin taktinen lehmäkauppapeli, ei ole muutoksen kannalta toivottua ja odotettua merkitystä.
Tietääkseni Corbyn ei ole ollut Eurooppaa tai eurooppalaista yhteistyötä vastaan, sen vallannutta uusliberalistista, markkina-alisteista vallankäyttöä vastaan kylläkin. Sisältökysymyksissä hän edustaa edistyksellistä sosialidemokratiaa ja se eetos jolla hän asiansa ilmaisee, nostaa hänet kansanvaltaisen työväenliikkeen suurten johtajien joukkoon. "Kick out the blairities" yhdessä julkaistussa kuvassa kertoo, että Corbynin vastustajilta Labourissa puuttuvat vahvat, kansaa ja yhteisöllistä ajattelua tukevat argumentit. Ei niitä täälläkään ole näkynyt.
Tässä yksi Jeremy Corbynin parhaista puheista heinäkuulta 2016.
Kommenttini 7.9. 2016:
Jeremy Corbynin valinta Labourin puheenjohtajaksi ja pääministerikandidaatiksi tilanteessa jossa Labour saavuttaisi parlamenttiin riittävän enemmistön, on tietenkin tilanne jossa Jeremy Corbynin ehdoton sodanvastaisuus - yhtenä
Puolueen seikkailut vanhasta luokkataisteluretoriikasta poikkeavan modernin sosialidemokraattisen linjan löytämisesssä eivät ole tuottaneet tulosta. Päinvastoin, sekä Tony Blair että Gordon Brown joutuivat tukiessaan USA:n unilateraalista hyökkäystä Irakiin ikävään, perusteiltaan tyhjän päälle rakennettuun sotaan, jossa brittisotilaitakin menehtyi enemmän kuin tarpeeksi. Kolmannen linjan sisäpoliittiset saavutukset? Ilmeisesti pystyttiin jossakin määrin torjumaan konservatiivien uusliberaalia politiikkaa ja saamaan aikaan joitakin kompromisseja. Saavutukset ovat sitten konservatiivien uuden valtaanpääsyn tainneet valua vuosien myötä olemattomiin.
Poimin tähän blogiini joitakin SOMEssa käyttämiäni kommentteja Britannian Labourista ja suhtautumisestani Jeremy Corbynin persoonaan ja politiikkaan. Uskon tämän yhteenvedon eheyttävän kokonaiskuvaa Britannian työväenpuolueen puheenjohtajasta ja "tilanteessa" tehdystä analyysista:
13.7. 2016
Kuuta osoittava sormi: Ihmetyksen sormi kummastuksen suussa...
Mielenkiintoista nähdä miten brittien politiikka nyt muuttuu - vai muuttuuko? Retoriikka edustaa sosiaalista tietoisuutta, mutta ratkaisumallit taitavat kuitenkin edustaa aitoa brittiläistä konservatiivisuutta. Labourin liberaalidemokraateille tässä jä hyvin vähän elintilaa ja aito vahva sosiaalinen vaihtoehto olisi Jeremy Corbynin johtama, uusia jäseniä yli 100 000 saanut Labour. Hän ei taida kuitenkaan olla hovikelpoinen vahvaa valtiota edustavine mieliopiteinen. Sitähän konservatiivit eivät halua.
21.7. 2016
Corbyn: we can build a society in which prosperity is truly shared
youtube.com
Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn on aloittanut kampanjan puheeenjohtajuutensa puolesta. Miksi Jeremy Corbynin pitäisi saada jatkaa Labourin puheenjohtajana? Tässä hän puhuu kampanjan avajaistilaisuudessa 21.7. 2016. Hänen mielestään Labourin on toimittava johdonmukaisesti epäoikeudenmukaisuutta, epätasa-arvoa, sortoa ja diskriminointia vastaan. Jos Labour pääsee hallitukseen, näitä periaatteita ryhdytään soveltamaan käytäntöön brittiläisessä työlämässä. Tämä on keskeinen kysymys myös Labourin puheenjohtajakampanjassa sanoo Jeremy Corbyn...
24.7. 2016
Corbyn’s vow: ‘I won’t let us be portrayed as brick-throwing thugs’
theguardian.com
Parlamenttiryhmän ja Labourin puoluejohdon välinen kilpailu johtavasta asemasta repii Britannian työväenpuoluetta. Parlamenttiryhmän enemmistö kyseenalaistaa puheenjohtaja Corbynin johtajuuden - mutta hänen lyhyellä kaudellaan Labourin jäsenmäärä on kolminkertaistunut. Mielestäni viisaita sanoja Labourin puheenjohtajalta Jeremy Corbynilta: "Puolueen jäsenten ei pidä herjata parlamenttiryhmän jäseniä tai niitä jotka osoittautuvat puolueen jäseniksi. Mutta vilpittömästi, nykyiset puolueen jäsenet - ne jotka tekivät joistakin parlamentaarikkoja - heitä ei pitäisi loukata tai kohdella kaltoin parlamentaarikkojen taholta." Lukemisen arvoinen artikkeli Guardianissa ja antaa periaatteellista pohdittavaa myös suomalaiselle sosialidemokratialle ensi vuoden puoluekokousta lähestyttäessä.
5.8. 2016 vastauksena "Sosialidemokratia Suomessa" Facebook-sivulla Hannu Taavitsaiselle:
Asiasisällöt ratkaisevat. Väite että Labourin enemmistö - se joka valitsi Jeremy Corbyunin puheenjohtajaksi - olisi suhteessa demokratiaan elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä suvaitsematonta ja epäuskottavaa, on ennenkuulumatonta. Uskon kiistan puheenjohtajuudesta olevan kovaa, mutta että puolueen valtalinja alkaisi terrorisoida systemaattisesti valtaa tavoittelevaa parlamenttiryhmää tai puolueen vähemmistöjä, sitä en usko.
Jeremy Corbyn's 10 pledges
- eli Jeremy Corbynin kymmenen tavoitetta...
Se mikä Corbynin lifestylessä minua viehättää, on hänen integriteettinsä. sitoutumisensa, vastuullisuutensa ja säteilevä esiintymisensä kaikesta vastarinnasta huolimatta. Nämä piirteet tekevät hänestä karismaattisen puoluejohtajan. Kun kuuntelen hänen tapaansa kuvata asioita, sijoitan hänet samaan suurten sosialidemokraattien kategoriaan Olof Palmen, Bruno Kreiskyn, Willy Brandtin ja Rafael Paasion kanssa...
Minä en kauhistele Corbynin suunnitelmia julkisen sektorin ja ylipäätään reaalitalouteen sijoittavan valtion - kaupungit mukaan lukien - aktivoimiseksi, vaan näen sen dynaamisena mahdollisuutena. Avainulottuvuuksia ovat työvoiman puute, veronkanto-oikeus, suurten massojen tyydyttämätön kulutusnälkä ja tähän liittyvä nopea rahankierto sekä uudet, julkista reaalitaloutta tukevat rahoitusinstrumentit. Tätä kautta on generoitavissa dynamiikkaa, joka nollaa suuretkin julkisen velkasuhteen prosentuaaliset määrät muutamassa vuodessa. Tältä kannalta katsottuna yksityinen, voitontavoitteluun perustuva business voi myös hyötyä reaalitalouden kasvusta, vaikka sen dynamiikka talouden kasvattajana ei olekaan samaa luokkaa kuin yhteisen sektorin. Syynä tähän on yritysmaailman sijoitusten suuntautuminen imaginääriseen todellisten tarpeiden sijasta, kerääntyvien pääomien jemmaaminen rahastoihin ja yritysvastuun ylläpitämiseen, omistajien nopean rikastumisen tarpeeseen ja näiden aiheuttaman vuotamisen epäproduktiivisiin vaikutuksiin.
Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn puhui eilen 6.8. 2016 Cornwallissa, saarivaltakunnan rautatieteollisuuden kehdossa ja nyt alimpia palkkoja ja puutteellsia elinolosuhteita tarjoavassa lounaiskolkassa. Laitan tähän tekemäni lyhenteen jotta asiaan perehtymätön saa kuvaa siitä mistä työväenpuolue Labourissa ja sen "rallyessa" keskustellaan:
"Emme ole käsitelleet vielä perusteellisesti sitä, miten pankit ahneudessaan ajoivat maan kriisiin, alkoivat konservatiivien johdolla murentaa yhteistä julkista sektoria. Politiikkamme on erilaista ja näyttää siltä että monien johtavien poliitikkojen on vaikea sitä ymmärtää. Mutta tässä me autamme heitä. Sosiaalinen media ulottuu aivan uudella tavalla suurten joukkojen lähelle. Ne jotka ovat skeptisiä Labourin menestyksen suhteen totean vain että vuodessa jäsenmäärä on noussut vuoden 2015 200.000:sta tämän hetken 540.000:een. Cornwallissa on matalimmat palkat, huonoin infrastruktuuri ja konservatiivinen politiikka on johtanut tällaiseen epätasapainoon. Rautatiet, Cornwallin teollisuuden perusta on saatettava uudelleen valtion haltuun. Julkista liikennettä on ylipäätään kehitettävä. Rahat tulevat takaisin yhteisöjen kehittymisen myötä. Julkinen asuntorakentaminen nosti valtavat määrät kansalaisia kurjuudesta turvalliseen elämään toisen maailmansodan jälkeen. Yksityinen intressi ei tarjoa turvallista ja tavoitettavissa olevaa asumisen tasoa. Kalliissa yksityisissä asunnoissa asumisen suunnatun tuen sijasta me satsaamme sosiaalisen asuntotuotantoon. Me panostamme paikalliseen energiatuotantoon ja muuhunkin yhteisölliseen paikalliseen tuotantoon. Riiston on loputtava ja satsaus verovaroilla julkisen rakenteen kehittämiseen on tärkeä arvoulottuvuus. Labourin ohjelma haluaa toteuttaa täyden työllisyyden. On moraalisesti kestämätöntä että niin monet ihmiset joutuvat viettämään yönsä kaduilla ja puistoissa. Emmekö osaa kehittää asuntopolitiikkaa niin, että tämä eettisesti kestämätön tilanne päättyy? Me haluamme murskata sääntelemättömien markkinoiden veroparatiisit ja yksityiset piilorahastot. Me haluamme että yritykset neuvottelevat palvelusuhteen ehdoista ja palkoista. Me tulemme muuttamaan terveydenhuoltoa jokaiselle ulottuvaksi ja me haluamme muuttaa kieltä ja tapaa jolla elämisen ehdoista puhtaan. Me haluamme toimia vastuullisesti suhteessa ympäristöön. Me haluamme saada yhteisömme ja koko maapallon kestävän kehityksen piiriin. Tasa-arvo on äärimmäisen tärkeä maallemme; vapaa puheoikeus, oikeus koulutukseen, oikeus mielipiteen ilmaisuun. Jos media vastustaa ihmisoikeuksia asettamalla kysymysmerkkejä ja ajatusviivoja niiden toteuttamiseen, me vastustamme tällaista median käyttäytymistä kaikissa paikoissa ja kaikissa olosuhteissa. Haluan sellaisen Labour-hallituksen joka toteuttaa atomivoimasta vapaan kehityksen sen kaikissa muodoissa. Puolue on muuttunut viime vuosina, poliittinen keskustelu on muuttunut. Politiikasta on tullut halveksuttua teatteria ja tähän me haluamme muutoksen. Tuomme enemmän ihmisiä politiikkaan ja yhteisen tekemisen meininkiä tulevaisuuden kehittämisen ja uuden luomiseen. Haluan nähdä Labourin ja Englannin joka satsaa nuoriin ja vastaa heidän luovuuteensa ja elämänhaluunsa. Haluan että Labour-puolue tarttuu tähän toimeen joka puolella maata.
Minulla on tunne että nämä Corbynin puheenvuorot tulevat elämään vielä pitkään. Hyvässä lykyssä hän voittaa vaalit ja pääsee tositoimiin! Käy kuuntelemassa!
7.8. 2016:
Labourin tilanne osoittaa että "ei koskaan voi olla vielä tänään" - Bertthold Brechtiä lainatakseni. Sosialidemokratian tilanne on kuitenkin äärimmäisen haastava, sillä vaikka saisimme suurimman puolueen aseman ja pääsisimme hallitusvastuuseen, Euroopan Unionin suuret linjat kuten Maaastrichtin sopimus lisäpöytäkirjoineen ja laajennuksineen sekä Valuuttaunionin perussäännöt toimivat sosialidemokraateille niin tärkeän yhteisen sektorin voimistamista vastaan, Tosiasiassa samat peruskirjat ehkäisevät myös markkinoita ja yrityksiä investoimasta, koska yritykset eivät voi luoda juurikaan kysyntää. Unionin politiikassa tarvittaisiin nopea käänne sekatalouden suuntaan, jossa julkista sektoria vahvistetaan niin että se voi lisätä investointeja, rakentaa infrastruktuuria ja innovoida palveluiden kehittämistä. Jos Unionin tasolta ei saada apua, on rohjettava lainata sisäisiltä markkinoilta, työeläkerahastoilta ja myös julkista palvelua kannattavalta yleisöltä joukkovelkakirjalainojen muodossa. Olennaista tällöin on veroakantavan yhteisön itsenäinen, pankkien voitontavoittelusta riippumaton toiminta.
BAME for Jeremy Corbyn in Highbury Fields
Labourin karismaattisen johtajan Jeremy Corbynin tilaisuuksissa on väkeä kuin pipoa keskellä parasta loma-aikaa. Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn kiittää tässä videossa järjestöväkeä sen uhrautuvasta työstä Labourin kampanjan järjestämisessä. "Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen neljäkymmentä vuotta jatkuneesta julkisen sektorin alasajosta." Viime keväänä alkanut massaliike haluaa muutoksen tähän tuhoisaan politiikkaan. Politiikkaa on tehtävä entisestä täysin poikkeavalla tavalla. Tarvitsemme toisenlaisen strategian, joka investoi ja analysoi yhyteiskuntaa. Me tarvitsemme investointeja työhön, terveydenhoitoon, koulutukseen, vähemmistöjen suojeluun; tarvitsemme aloitteita tähän suuntaan. Leikkausten on loputtava. On taisteltava yhä esiintyvää rodullista diskriminointia vastaan. Hänen puheensa on voimakasta julistusta epäoikeudenmukaisuuksia vastaan. Hän kehottaa hyväksymään monikulttuurisuuden ja välttämään epäoikeudenmukaisuudesta kasvavaa hirvittävää sekasortoa. Tulossa saattaa olla poliittinen jytky (BAME) Corbynin tapaan saarivaltiossa.
Jeremy Corbyn speaking in Derby
Riisto on poliittinen valinta - se ei ole välttämättömyys. Labourin johtaja Jeremy Corbyn vaatii poliittisen suunnan täydellistä muuttamista 40 vuotta jatkuneen valtion köydyttämisen ja julkisen sektorin halvaannuttamisen jälkeen. Käy kuuntelemassa hänen puhettaan Derbyssä elokuun puolivälissä 2016...
17.8. 2016 Vastauksena "Sosialidemokratia Suomessa" Facebook-sivulla Ulla-Maija Rajakankaalle
BAME for Jeremy Corbyn in Highbury Fields
Tämä menossa oleva "season" on nyt kestänyt nelisenkymmentä vuotta alkaen Friedmanin ja Chigagon poikien monetaristisesta maailmanvalloituksesta 1970 -luvun alussa ja jatkuen Reaganin, Tatcherin politiikkana tähän päivään saakka. Tämä sietämätön piina ja kurjistaminen, jonka sisältöä Corbyn nyt eri puolilla iso-Britanniaa kriittisesti ja lennokkaasti avaa, vetää valtavia määriä ihmisiä Labourin rallyen tilaisuuksiin. Mielestäni Labourin linja julkisen sektorin kautta toteutettavassa elvytyksessä on täsmälleen oikea ratkaisumalli - jonka toteuttaminen EU:n piirissä on vastoin oppikirjaa ja perussääntöjä ja siksi virallisesti mahdotonta. Sitäpaitsi se merkitsisi kokonaan uudentasoisia mahdollisuuksia yritysmaailmalle ostovoiman ja kysynnän kasvun kautta. Monetaristinen tie on kuljettu loppuun ja sen jäljet pelottavat. Ei ole pienintäkään syytä lähteä peesaamaan konservatiivista ajattelutapaa - ei sen enempää Iso-Britanniassa kuin Suomessakaan.
Jeremy Corbyn In London's Highbury Fields 15/8/16
"Suoraa puhetta, rehellistä politiikkaa."
Jeremy Corbyn puhuu Lontoossa 15.8. 2016. "Politiikassa ollaan mukana sen vuoksi että halutaan muuttaa vallitsevaa tilannetta. Labourin ongelma on ollut se, että se ei ole haastanut poliittisia vastustajiaan aidosti vaikka nämä ovat jatkuvasti romuttaneet yhteisiä, so. julkisia paveluja. Ihmiset ovat yksinkertaisesti saaneet tarpeekseen heille poliittisin, ideologisin perustein aiheutetusta piinasta. Tästä herätyksestä lähti liikkeelle Labourin ympärille kasvava innostunut joukkoliike. "Jos haluamme olla joukkoliike, politiikkaa on ryhdyttävä tekemään kokonaan toisella tavalla kuin tähän saakka on tehty. Kysymys ei ole siis minusta, vaan joukkoliikkeestä ja sitä johtavasta tiimistä. Britannian talouspolitiikka on ollut perusteiltaan väärää ja sen sisältöä ja suuntaa on muutettava. Köyhimmät alueet Iso-Britanniassa ovat samalla alueita joilla julkista sektoria on ajettu kaikkein rajuimmin alas. On siis puututtava toisenlaisen talouspolitiikan keinoin myös diskriminointiin ja rasismiin, joka on tullut osaksi arkipäivää kurjistavan politiikan myötä. Tähän kauhistuttavaan tilanteeseen, jossa me kaikki olemme häviäjiä, on uudella politiikalla puututtava. Me emme suvaitse minkäänlaista syrjintää. Uusi talous tarkoittaa julkisia investointeja asuntoihin ja työpaikkoihin ja yhteisöjen elämänehtojen parantamiseen". Labourin kannattajiin on liittynyt viime kuukausina yli 300 000 kansalaista. Olen tässä avannut pääpiirteittäin Corbynin puheen sisältöä, jotta lukija saa kiinni Corbynin ajattelutavasta.
Itse en luokittelisi itseäni "corbynistiksi" senkään vuoksi, että en elämäntavoissani ja luontosuhteessani ole yltänyt aivan sellaiseen ehdottomuuteen kuin mitä Corbyn edustaa. En ole kasvissyöjä enkä ole epäröinnistäni huolimatta vastustanut ydinvoimaa yhtä ehdottomasti kuin mitä tämä Labourin puheenjohtaja tekee. Hänen analyysinsä uusliberalismista ja monetarismista yhtäällä ja tapa korostaa, yhteisen, hallinnoltaan avoimen ja kansanvaltaisen valtion merkitystä sosialidemokratian keskeisenä välineenä yhdenvertaisuuden ja kaikkiin ulottuvan hyvinvoinnin luojana on se ulottuvuus joka meitä yhdistää Jeremy Corbynin johtamaan Labouriin.
18.8. 2016
Corbyn korostaa mm. asuntopolitiikassaan valtiojohtoisen "councilhousing" eli julkisen asuntorakentamisen linjaa. Briteissä asutaan paljon vuokralla ja yritysten rakennusbusiness on johtanut siihen, että julkisin varoin joudutaan tukemaan "mahdollisimman hyvän tuoton" ehdoilla tapahtuvaa vuokra-asumista. Valtio, siis veronmaksajat joutuvat tätä kautta rahoittamaan yksityisten tuotto-odotuksia ja voitontavoittelua. Corbyn vaatii kiihkeästi julkisyhteisöjen omaa asuntotuotantoa. Nyt meillä näytetään pohtivan business-pohjaista asuntotuotantoa vakuutusyhtiöiden sijoitusmuotona.
Jeremy Corbyn Matlock Rally Speech 16 August 2016
Taas on vilkaistava Iso-Britanniaan. Matlockin rallytapahtuma 16.9. 2016 oli 22. jossa Jeremy Corbyn on mukana sitten rallyn alkamisen jälkeen - ja kolmas viimeisen 18 tunnin aikana.
"Vapaaehtoistyöntekijät ansaitsevat kiitoksen rallyn järjestämisestä ja mm. ruokapankkitoiminnassa tehdystä vapaaehtoistyöstä. Mutta miksi 21. vuosisadalla miljoonien ihmisten pitää turvautua vuosikausia ruokajonoihin? Todellinen syy kurjuuteen on 2008-09 aloitettu sääntelyn purkaminen ja ahneus joka on johtanut julkisen sektorin, valtion köyhdyttämiseen. Tukea on leikattu erityisesti köyhimmiltä alueilta ja annettu sellaisille jotka eivät sitä todellisuudessa tarvitse. Tähän tilanteeseen haluamme puuttua ja sen me tulemme perusteita myöten tekemään mikäli rallymme tuottaa tulosta. Meidän on puututtava oman sukupolvemme lasten kurjuuteen ja sosiaalisin toimenpitein, julkisin investoinnein näihin kysymyksiin. Tähän meidän on sitouduttava. Tätä varten olemme tehneet vaihtoehtoisen talousohjelman, jonka panemme toimeen jos saamme enemmistön parlamenttiin. Tarvitsemme julkista asuntotuotantoa kalliin, voittoa tavoittelevan asuntorakentamisen sijaan. Se merkitsee julkisten investointien käynnistämistä kaikilla yhteiskunnan keskeisillä sektoreilla.
Mitä tapahtuu tämän maan työntekijöille? Vuosien säännösten purkamisen ja jatkuvan kurjistamisen jälkeen heidän tapaansa toimia syyllistetään ja mustamaalataan. Huonot, heikennetyt palvelut aiheuttavat suunnatonta stressiä kaikille, mutta erityisesti muista maista tulleille, joilla ei ole riittävää kielitaitoa. Se johtaa ongelmiin koko perheen piirissä, lasten edistymisessä koulussa ja opinnoissaan. Tämä konservatiivisen politiikan tuloksista kärsivä nuori sukupolvi meidän on pelastettava. Meidän on investoitava nuoren sukupolven koulutukseen, maksutomaan pääsyyn koulutukseen ja opintoihin. Näitä uudistuksia ja tätä suunnanmuutosta varten Britannia tarvitsee Labour-hallituksen. Toistemme syytteleminen, varsinkin toisenlaista etnistä ryhmää olevien haukkuminen ja vierastaminen ei auta meitä yhtään.
Vastustin Irakin sotaa, koska seuraukset olivat nähtävissä. Euroopan Unionin on kunnioitettava ihmisoikeuksia ja huolehdittava aseiden sijasta ruoasta. Olen ollut pitkään mukana työväenpuolueessa ja ammattiyhdistysliikkeessä. Olen iloinen ja ylpeä siitä - ja erityisen iloinen siitä että nuoret näyttävät löytävän poliittisen ajattelun ja myös ammattiyhdistysliikkeen.
Käytännön palveluja ihmisille - koko maassa!"
Onko Jeremy Corbyn populistinen kansankiihottaja?
Vetoaako hän väärällä tavalla tunteisiin? Hän on hyvä puhuja eikä lue sanomaansa papereista. Hän ei vetoa vihaan, väkivaltaan, vastustajan epädemokraattiseen nujertamiseen. Hän ei vaikuta narsistilta eikä uhmamieliseltä, autoritaariselta johtajatyypiltä. Hän ei ehdota lehmäkauppoja tai viittaa kulisseissa käytyihin neuvotteluihin. Hän ei halua tuhota yhtäkään kansanryhmää, olkoon ne kotimaisia tai ulkomaalaistaustaisia. Hänen lähestymistapaansa voisi kuvata keskittyneeksi, "tässä ja nyt" persoonaksi joka vetoaa produktiivisiin, yhteisölisiin ratkaisumalleihin. Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn on valovoimainen persoona, esimerkki sosialidemokraattisen sanoman sisäistäneestäpuoluejohtajasta ja ihmisestä.
Jeremy4Labour in Sheffield: Yhdessä voimme muuttaa ja uudelleenrakentaa Britanniaa
Iso-Britannian Labour-työväepuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn puhuu puolueen rallytapahtumassa Sheffieldissä perjantaina 19.8. 2016; hän käy läpi jo tutuksi tulleita sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemoja jotka otetaan korjattavaksi jos Labour saa enemmistön parlamenttivaaleissa. Kuulijamäärä on valtaisa ja vastaanotto sellainen jota hänen poliittiset vastustajansa varmasti kadehtivat. Britanniassa Labourin valtaanpääsy on mahdollista, varsinkin kun konservatiivit ovat jakautuneet populisteihin ja perinteisiin Toryn kannattajiin.
20.8. 2016
Suomi ja Iso-Britannia ovat siinä suhteessa erilaisi maita että briteillä on oma valuutta ja mahdollisuus itsenäiseen, esimerkiksi jälkikeynesiläiseen, valtion kautta tapahtuvaan elvytyspolitiikkaan varsinkin nyt, kun eroa EU:sta valmistellaan. Suomella ei tätä mahdollisuutta ole eikä EU:n peruskirjoihin konsensuksella sementoitujen taloussääntöjen ohi voida mennä muuten kuin sääntöjä rikkomalla. Kreikan tapaus toimii tässä suhteessa varteenotettavana pelotteena. Euroopan Keskuspankki näyttäisi kuitenkin antaneen jäsenpankeilleen luvan ksvattaa omaa velkaosuuttaan ostamalla jäsenvaltioiden velkakirjoja. Asiasta ei ole puhuttu julkisuudeaa juuri mitään, mutta Suomenkin velkasuhde näyttää vime kuukausien aikana pudonneen alle Maastrichtin sopimuksen 60%:n- EKP voi tämän tehdä, mutta Suomen valtion aloitteesta tämä ei taitaisi onnistua. Sosialidemokraattinen elvytyspolitiikka valtion ja kuntien tarpeellisia investointeja lisäämällä ei sääntöjen puitteissa ole siten mahdollista.
Keskustelusta "Sosialidemokratia Suomessa" Facebooksivustolla 5.9. 2016:
Siitä huolimatta että Euroopan Unioni on yhä selvemmin muotoillut politiikkansa uusliberalistisista lähtökohdista ja johtanut austeristiseen politiikkaan suhteessa jäsenvaltioihin, Corbyn oli julkisesti Euroopan Unionissa pysymisen kannalla. Todelliset hajoita ja hallitse poliitikot löytyvät Britanniassa pääsääntöisesti Toryjen ja Ukipin leireistä. Konservatiivisen politiikan seuraukset ovat Britanniassakin olleet äärimmäisen raskaita tavalliselle kansalaiselle. Ennen vaaleja Britannian media aliarvioiden sivuutti tavallisten palkansaajien roolin äänestystilanteessa. Syntynyt tilanne on Euroopan Unionin kannalta synkkä, mutta onnistuessaan Corbyn saa samantyyppisen mahdollisuuden kuin Paasio SDP:n johdossa 1960-luvun alussa. Vaalivoiton saaminen ei ole Britanniassakaan mikään kognitiivinen prosessi, vaan siinä kuuluukin olla tunnetta ja affektiivista otetta mukana. Sellaisella vaalivoitolla, jossa ei ole muiuta sisältöä kuin taktinen lehmäkauppapeli, ei ole muutoksen kannalta toivottua ja odotettua merkitystä.
Tietääkseni Corbyn ei ole ollut Eurooppaa tai eurooppalaista yhteistyötä vastaan, sen vallannutta uusliberalistista, markkina-alisteista vallankäyttöä vastaan kylläkin. Sisältökysymyksissä hän edustaa edistyksellistä sosialidemokratiaa ja se eetos jolla hän asiansa ilmaisee, nostaa hänet kansanvaltaisen työväenliikkeen suurten johtajien joukkoon. "Kick out the blairities" yhdessä julkaistussa kuvassa kertoo, että Corbynin vastustajilta Labourissa puuttuvat vahvat, kansaa ja yhteisöllistä ajattelua tukevat argumentit. Ei niitä täälläkään ole näkynyt.
Tässä yksi Jeremy Corbynin parhaista puheista heinäkuulta 2016.
Kommenttini 7.9. 2016:
Jeremy Corbynin valinta Labourin puheenjohtajaksi ja pääministerikandidaatiksi tilanteessa jossa Labour saavuttaisi parlamenttiin riittävän enemmistön, on tietenkin tilanne jossa Jeremy Corbynin ehdoton sodanvastaisuus - yhtenä
Tunnisteet:
demokratia elämäntapana,
hyvinvointivaltio,
Jeremy Corbyn,
Sosialidemokratia
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Hyväntekijöitä ja kaappareita
Saksalainen kirjailija Günter Grass kirjoitti 1970-luvun lopulla kirjan "Das Treffen in Telgte", suomeksi "Kirjailijakokous". Se kertoo 30-vuotisen sodan päätösvaiheissa vuonna 1647 järjestetystä kirjailijakokouksesta, jossa osanottajat käsikirjoitustensa avulla kuvaavat pyrkimyksiä uuteen maailmajärjestykseen ja rauhaisampaan yhdessäoloon kuin mitä vuosisadan alku on ollut. Kokous päättyy tulipalon muodossa murhenäytelmään ja samalla osoittautui, että "kirjailijat" olivat tulleet kokonaan muissa tarkoituksissa koko talven kestäneeseen kokoukseen. Itse kukin heistä näyttää tekevän kokonaan toisenlaista businesta kuin mikä tapaamisen alkuperäinen tarkoitus oli.
Aikaamme näyttää kuuluvan ilmiö, jossa alunperin hyvässä uskossa ja tarkoituksessa aloitettu toiminta alkaa muuttua ja osoittautuu loppupeleissä vastakohdakseen. Se näkyy erityisesti sosiaalisia tarkoituksia varten, hyvässä uskossa perustetuista yhteisöistä, jotka yhteisin varoin rahoitettuna aloittavat yhteistä hyvää tarkoittavat palvelunsa, mutta muuttuvat matkan varrella kaupallista ja myös vallassaolevien henkilökohtaista menestystä palveleviksi "kovan rahan" toimijoiksi.
Erityisesti viime aikoina on puhuttu alunperin vuokra-asuntoja tuottamaan ryhtyneistä organisaatioista, mm. Valtakunnallisesta Vuokratalo-osuuskunnasta VVO:sta, Nuorisoasuntosäätiöstä ja näiden rahoittajasta ARA:sta ja RAY:sta, joiden politiikka on yhä selvemmin painottumassa businesstyyppiseen toimintaan. Sen sekaantuminen vaalirahoitukseen jo osoitti että eduntavoitteluintriigejä on sekä organisaatioiden hallinnolla että niiden taustalla olevilla poliittisilla suuntauksilla. Hyväntekijä on yhä ilmeisemmin muuttumassa kaappariorganisaatioksi, nykyajan mustan lipun alla purjehtivaksi piraatiksi.
Tähän liittyy myös Raha-automaattiyhdistyksen toimintamotiivien muutos ja yritys yhteiskunnallisena instituutiona sopeutua EU:sta tulevaan markkinaehtoiseen ohjaukseen. Sosiaalinen motivaatio on heikentynyt, kansalaisjärjestökenttää on ajettu ylhäältä rakennettuihin aitauksiin, arvopohja on kaventunut. Tällä on todennäköisesti huomattava vaikutus siihen, että erilaisia oman tulevaisuuden varmistamiseen tähtääviä organisaatioita yhä luodaan. Linnareissut eivät himmennä sädekehää, yhä uudestaan lähdetään liikkeelle.
Sisäpiireissä perustelut ovat ilmeisen hyväksyviä; on kysymys menestymisestä vaaleissa, oman eturyhmän edunvalvonnasta, yksityisen osapuolen saamisesta mukaan hyvän tarkoituksen edistämiseen. Onko yhteinen intressi, yhteisöllisyys, kansallinen intressi kokonaan katoamassa?
Näyttää siltä että ministerit ja ministeriöt, kukin vuorollaan ja omista lähtökohdistaan yrittävät puuttua asioiden kulkuun. Tarkoitusperät tahtovat kuitenkin jäädä suurelle yleisölle epäselviksi. Onko ministeri vahvistamassa vaiko estämässä menossa olevaa muodonvaihdosta?
Kaikkein suurin kaappaus taitaa olla tapahtumassa kuitenkin valtakunnallisessa tulopolitiikassa, työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen välisten neuvottelujen piirissä. Elinkeinoelämä on saanut vuosittain miljardihelpotuksia verotuksen keventymisen, eläkevastuiden keventämisen ja suoranaisten tukien muodossa sillä perusteella, että vihdoinkin saataisiin käänne aikaan, kilpailukyky paranisi ja uusia työaikkoja alkaisi syntyä, vienti alkaisi vetämään.
Juuri mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut. Oletukseni on että elinkeinoelämä on saanut kymmenien miljardien eurojen helpotuksia ja tukia sitten vuoden 2008 jolloin nykyisen lamakauden katsotaan alkaneen. Tukien määrä on jo nyt niin suuri ettei aktiivisesti yhteiskuntaelämää ja politiikkaa seuraavakaan kykene enää hahmottamaan, mitä kaikkea vuosien varrella hyvän tarkoitukseen, työllisyyden parantamiseksi, viennin edistämiseksi ja talouskasvun aikaansaamiseksi on elinkeinoelämälle annettu. Mihin tuet ovat menneet, siitä ei ole julkisuudessa keskusteltu eikä ilmeisesti myöskään tutkimuksia tehty. Tuloerot ovat kuitenkin kääntyneet kasvuun ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on kasvamaan päin. Väitetään että vähätuloisin viidennes kansasta ei pääse tämän tuloryhmän alhaisen eliniän vuoksi koskaan nauttimaan maksamistaan työeläkkeistä. Valtavirtaista talouspolitiikkaa tukeva media - jonka ilmoitustulot ovat riippuvaisia elinkeinoelämän yritysten ilmoituksista - on johdonmukaisesti ja kritiikittömästi myötäillyt tapahtunutta.
Nyt kun yhteiset voimavarat ovat loppumassa ja käänne yhteisten arvojen kannalta uhkaa kääntyä entistä tuhoisammaksi, elinkeinoelämä on pistämässä pillinsä pussiin ja lopettamassa neuvottelutoiminnan valtakunnan tasolla. Katse on käännetty paikallisiin neuvotteluihin, hajanaisiin edunvalvontarakenteisiin, josko sieltä olisi vielä nyhdettävissä jotakin. Kun puhun kaappari-instituutioista tarkoitan tällä juuri hyvillä tarkoituksilla kuorrutettua toimintaa, "kirjailijakokousta" jonka todelliset tarkoitusperät ovat kokonaan muita kuin mistä julkisuudessa puhutaan.
Kansalaiselle osoitettu kysymys tässä yhteydessä on seuraava: osaatko vielä erottaa rosvon ja hyväntekijän?
Aikaamme näyttää kuuluvan ilmiö, jossa alunperin hyvässä uskossa ja tarkoituksessa aloitettu toiminta alkaa muuttua ja osoittautuu loppupeleissä vastakohdakseen. Se näkyy erityisesti sosiaalisia tarkoituksia varten, hyvässä uskossa perustetuista yhteisöistä, jotka yhteisin varoin rahoitettuna aloittavat yhteistä hyvää tarkoittavat palvelunsa, mutta muuttuvat matkan varrella kaupallista ja myös vallassaolevien henkilökohtaista menestystä palveleviksi "kovan rahan" toimijoiksi.
Erityisesti viime aikoina on puhuttu alunperin vuokra-asuntoja tuottamaan ryhtyneistä organisaatioista, mm. Valtakunnallisesta Vuokratalo-osuuskunnasta VVO:sta, Nuorisoasuntosäätiöstä ja näiden rahoittajasta ARA:sta ja RAY:sta, joiden politiikka on yhä selvemmin painottumassa businesstyyppiseen toimintaan. Sen sekaantuminen vaalirahoitukseen jo osoitti että eduntavoitteluintriigejä on sekä organisaatioiden hallinnolla että niiden taustalla olevilla poliittisilla suuntauksilla. Hyväntekijä on yhä ilmeisemmin muuttumassa kaappariorganisaatioksi, nykyajan mustan lipun alla purjehtivaksi piraatiksi.
Tähän liittyy myös Raha-automaattiyhdistyksen toimintamotiivien muutos ja yritys yhteiskunnallisena instituutiona sopeutua EU:sta tulevaan markkinaehtoiseen ohjaukseen. Sosiaalinen motivaatio on heikentynyt, kansalaisjärjestökenttää on ajettu ylhäältä rakennettuihin aitauksiin, arvopohja on kaventunut. Tällä on todennäköisesti huomattava vaikutus siihen, että erilaisia oman tulevaisuuden varmistamiseen tähtääviä organisaatioita yhä luodaan. Linnareissut eivät himmennä sädekehää, yhä uudestaan lähdetään liikkeelle.
Sisäpiireissä perustelut ovat ilmeisen hyväksyviä; on kysymys menestymisestä vaaleissa, oman eturyhmän edunvalvonnasta, yksityisen osapuolen saamisesta mukaan hyvän tarkoituksen edistämiseen. Onko yhteinen intressi, yhteisöllisyys, kansallinen intressi kokonaan katoamassa?
Näyttää siltä että ministerit ja ministeriöt, kukin vuorollaan ja omista lähtökohdistaan yrittävät puuttua asioiden kulkuun. Tarkoitusperät tahtovat kuitenkin jäädä suurelle yleisölle epäselviksi. Onko ministeri vahvistamassa vaiko estämässä menossa olevaa muodonvaihdosta?
Kaikkein suurin kaappaus taitaa olla tapahtumassa kuitenkin valtakunnallisessa tulopolitiikassa, työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen välisten neuvottelujen piirissä. Elinkeinoelämä on saanut vuosittain miljardihelpotuksia verotuksen keventymisen, eläkevastuiden keventämisen ja suoranaisten tukien muodossa sillä perusteella, että vihdoinkin saataisiin käänne aikaan, kilpailukyky paranisi ja uusia työaikkoja alkaisi syntyä, vienti alkaisi vetämään.
Juuri mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut. Oletukseni on että elinkeinoelämä on saanut kymmenien miljardien eurojen helpotuksia ja tukia sitten vuoden 2008 jolloin nykyisen lamakauden katsotaan alkaneen. Tukien määrä on jo nyt niin suuri ettei aktiivisesti yhteiskuntaelämää ja politiikkaa seuraavakaan kykene enää hahmottamaan, mitä kaikkea vuosien varrella hyvän tarkoitukseen, työllisyyden parantamiseksi, viennin edistämiseksi ja talouskasvun aikaansaamiseksi on elinkeinoelämälle annettu. Mihin tuet ovat menneet, siitä ei ole julkisuudessa keskusteltu eikä ilmeisesti myöskään tutkimuksia tehty. Tuloerot ovat kuitenkin kääntyneet kasvuun ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on kasvamaan päin. Väitetään että vähätuloisin viidennes kansasta ei pääse tämän tuloryhmän alhaisen eliniän vuoksi koskaan nauttimaan maksamistaan työeläkkeistä. Valtavirtaista talouspolitiikkaa tukeva media - jonka ilmoitustulot ovat riippuvaisia elinkeinoelämän yritysten ilmoituksista - on johdonmukaisesti ja kritiikittömästi myötäillyt tapahtunutta.
Nyt kun yhteiset voimavarat ovat loppumassa ja käänne yhteisten arvojen kannalta uhkaa kääntyä entistä tuhoisammaksi, elinkeinoelämä on pistämässä pillinsä pussiin ja lopettamassa neuvottelutoiminnan valtakunnan tasolla. Katse on käännetty paikallisiin neuvotteluihin, hajanaisiin edunvalvontarakenteisiin, josko sieltä olisi vielä nyhdettävissä jotakin. Kun puhun kaappari-instituutioista tarkoitan tällä juuri hyvillä tarkoituksilla kuorrutettua toimintaa, "kirjailijakokousta" jonka todelliset tarkoitusperät ovat kokonaan muita kuin mistä julkisuudessa puhutaan.
Kansalaiselle osoitettu kysymys tässä yhteydessä on seuraava: osaatko vielä erottaa rosvon ja hyväntekijän?
Tunnisteet:
kaappari-instituutio,
kaupallistaminen,
Omistaminen,
vieraantuminen
torstai 25. elokuuta 2016
Nettirysän filosofiaa
Muistuu tässä mieleen Reino Helismaan sanoittama, tukkikämpälle sijoittuva laulunrenkutus, jossa nuori tukkilainen haikailee soittopelin perään:"Voi kun olis viulu." Porukka hankkii hänelle viulun ja sen saatuaan nuori haaveilija huokaisee:"Voi kun osais soittaa."
Kysymys on tietotekniikassakin samasta seikasta: pelit ja vehkeet ovat sitä varten että niitä käytetään. Tarkoitus on opetella kokoamaan tietoa erilaisista lähteistä, työstämään sitä omailmeiseksi - ja ryhtyä jakamaan edelleen sosiaalisen median välineiden kautta.
Täsä tarkoituksessa EKL-Werkkoviestijät on tehnyt seuraavanlaisen aloitteen Kansan Sivistysrahastolle:
"EKL-Werkkoviestijät - 15 vuotta vanha emeritus-kansalaisten verkkoyhteisö - jatkaa toimintaansa luovan ja sosiaalipsykologialtaan produktiivisen verkostoitumisen ja aktiivisuuden kehittämiseksi sosiaalisessa mediassa. Jo aikaisemminkin tässä yhteisössä on harrastettu verkonpaikkausta ja verkonparsintaa - ja nyt tavoitteena on “rysäyttää” kalastusaiheisen lähestymistavan merkeissä erityisen “Nettirysän” aikaansaamiseksi niin ikäihmisille kuin muillekin arvosisällön välitämistä tavoitteleville tietokoneiden ja internet-sovellutusten käyttäjille.
Tavoitteena on saada aikaan ruutuarkkitehtuuriltaan miellyttävä, rakenteeltaan keskeisiä sisältöjä hahmottavan ja samalla yksilöllisiin tarpeisiin helposti muunneltavan tietokoneen työpöytäsovellutuksen aikaansaaminen. Kalastuksessa käytettävä “rysä“ edustaa tässä työpöydän sisältöjen ja tehtävien analogiaa. Arvopohjaansa välittävä tietokoneen käyttäjä on opastettava löytämään itselleen tärkeät sisältönsä ja lähteensä sekä kokoamaan ne helposti koostettavaan ja edelleen välitettävään muotoon. Erilaisia laatikostoja tähän tarkoitukseen on luotu aikaisemminkin, mutta EKL-Werkkoviestijät tavoittelevat nyt luovaa ja toimimiseen houkuttelevaa lähestymistapaa. Esteettisesti kauniilla ja omaehtoisuutta korostavalla ja siihen kannustavalla tavalla rakennettu tietokoneen työpöytä voi olla motivoiva ja oman elämän arvosisällön hahmottamista elävöittävä väline kenen hyvänsä, mutta erityisesti elämänkokemusta ja iän tuomaa viisautta omaavan emeritus-kansalaisen käytössä.
Tarkoitus on perustaa työryhmä tämän tehtävän perusrakenteen hahmottamiseksi ja kahden osanottajamäärältään rajoitetun ja arvosisältöjä harrastavien työseminaarin avulla aikaansaada tavoitetta vastaava ratkaisu. Kysymys on tärkeästä arvoperinnön välittämisestä aikalaisille ja tuleville sukupolville."
Kansan sivistäminen - siitähän tässä on joka suhteessa kysymys...
Kysymys on tietotekniikassakin samasta seikasta: pelit ja vehkeet ovat sitä varten että niitä käytetään. Tarkoitus on opetella kokoamaan tietoa erilaisista lähteistä, työstämään sitä omailmeiseksi - ja ryhtyä jakamaan edelleen sosiaalisen median välineiden kautta.
Täsä tarkoituksessa EKL-Werkkoviestijät on tehnyt seuraavanlaisen aloitteen Kansan Sivistysrahastolle:
"EKL-Werkkoviestijät - 15 vuotta vanha emeritus-kansalaisten verkkoyhteisö - jatkaa toimintaansa luovan ja sosiaalipsykologialtaan produktiivisen verkostoitumisen ja aktiivisuuden kehittämiseksi sosiaalisessa mediassa. Jo aikaisemminkin tässä yhteisössä on harrastettu verkonpaikkausta ja verkonparsintaa - ja nyt tavoitteena on “rysäyttää” kalastusaiheisen lähestymistavan merkeissä erityisen “Nettirysän” aikaansaamiseksi niin ikäihmisille kuin muillekin arvosisällön välitämistä tavoitteleville tietokoneiden ja internet-sovellutusten käyttäjille.
Tavoitteena on saada aikaan ruutuarkkitehtuuriltaan miellyttävä, rakenteeltaan keskeisiä sisältöjä hahmottavan ja samalla yksilöllisiin tarpeisiin helposti muunneltavan tietokoneen työpöytäsovellutuksen aikaansaaminen. Kalastuksessa käytettävä “rysä“ edustaa tässä työpöydän sisältöjen ja tehtävien analogiaa. Arvopohjaansa välittävä tietokoneen käyttäjä on opastettava löytämään itselleen tärkeät sisältönsä ja lähteensä sekä kokoamaan ne helposti koostettavaan ja edelleen välitettävään muotoon. Erilaisia laatikostoja tähän tarkoitukseen on luotu aikaisemminkin, mutta EKL-Werkkoviestijät tavoittelevat nyt luovaa ja toimimiseen houkuttelevaa lähestymistapaa. Esteettisesti kauniilla ja omaehtoisuutta korostavalla ja siihen kannustavalla tavalla rakennettu tietokoneen työpöytä voi olla motivoiva ja oman elämän arvosisällön hahmottamista elävöittävä väline kenen hyvänsä, mutta erityisesti elämänkokemusta ja iän tuomaa viisautta omaavan emeritus-kansalaisen käytössä.
Tarkoitus on perustaa työryhmä tämän tehtävän perusrakenteen hahmottamiseksi ja kahden osanottajamäärältään rajoitetun ja arvosisältöjä harrastavien työseminaarin avulla aikaansaada tavoitetta vastaava ratkaisu. Kysymys on tärkeästä arvoperinnön välittämisestä aikalaisille ja tuleville sukupolville."
Kansan sivistäminen - siitähän tässä on joka suhteessa kysymys...
Tunnisteet:
demokratia elämäntapana
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)