Berliinin karhu taitaa olla heräämässä...

 

Modernin Monetaarisen Teorian parissa vuosikausia työskennellyt professori Bill Mitchell (William) kirjoittaa blogissaan Saksan perustuslakituomioistuimen kannanotosta Euroopan unionin "Next Generation" ohjelmaan, joka paremmin tunnetaan Korona-pandemian hoitoon liittyvänä 750 mrd:n euron tuki- ja lainapakettina jäsenvaltioille. Perustuslakituomioistuimen myönteiseksi tulkittu kannanotto ei Mitchellin mukaan ole avoimen valtakirjan antaminen Saksan puolesta tälle paketille. Ennenkuin valtuus voidaan allekirjoittaa, on varmistettava että Saksan budjettisuvereenisuutta ei millään tavalla loukata. Perustuslakituomioistuimen mukaan on varmistettava, että 'seuraavan sukupolven' tuki- ja lainapaketti ei avaa Euroopan Komissiolle oikeutta päästä vaikuttamaan Saksan kansalliseen budjetin tekoon. Tällä ehdolla ja tiukan kertaluontoisuuden periaatteella Saksan perustuslakituomioistuin voi siis antaa hyväksynnän tuki- ja lainapaketin käyttöönotolle.

Perustusklakituomioistuimen kannanotolla on merkittävä vaikutus myös Euroopan Komission ja muiden jäsenmaiden välisiin suhteisiin budjettipolitiikan kansallisen suvereniteetin kannalta. Euroopan Komissiohjan on luonut tiukan kontrolliohjelman ns. Maastrichtin Vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamiseksi. Käytäntö perustuu EU:n konsolidoituun perussopimukseen ja sen tulkintaan. Euroopan Komisio edellyttää jopa kriikissä pysymistä annetuissa eettisissä ohjeissa, jotka kieltävät kansallisilta hallituksilta ja Euroopan Unionin elimissä toimivilta hakemasta vaihtoehtoja muualta kuin hyväksytyn ja konsolidoimalla lujitetun peruskirjan toimintalinjasta.

Nyt Saksan peruslakituomioistuin on yhtäkkiä havahtunut kansallisen itsehallinnon menettämisen vaaraan, joka nousee kärjistettynä esille Euroopan Komission Korona-pandemiaan liittyvän tuki- ja lainapaketin yhteydessä. Tämä on mielestäni todella yllättävää, koska tämä vaara on ollut koko ajan nähtävillä ja toteutetuilla käytännöillä on jo nyt ollut suuri vaikuitus mm. meiläkin parastaikaa keskustelussa olevaan kehysbudjetointiin. Lue siis Bill Mitchellin ansiokas blogikirjoitus tästä teemasta!

Talouspolitiikan "Vekkulassa"

Pitkän aikavälin kasvu näytää jäävän Suomessa vaimeaksi, käy ilmi Rahamuseossa 6.4. 2021 pidetyssä webinaarissa. Näin ennustaa Valtion tarkastusvirston vanhempi ekonomisti Arto Kokkinen:

Väestön ikääntyessä ja nuorten ikäluokkien pienentyessä Suomen talouskasvun edellytykset heikkenevät. Talouden kasvu perustuu uutta teknologiaa sisältävän kiinteän pääoman jatkuvaan käyttöönottoon, mikä edellyttää talouden käytössä olevan inhimillisen pääoman kasvua. Koulutettavien ikäluokkien pienentyessä inhimillisen pääoman kertyminen hidastuu ja kääntyy lopulta laskuun. Suomen pitkän aikavälin talouskasvu uhkaakin jäädä vaimeaksi.

Luennon yhteydessä käy selväksi että kiinteän pääoman käyttö on kääntynyt laskuvoittoiseksi sitten 1990-luvun puolivälin. Liekö sattumaa vai ei mutta tämä mollivoittoinen kasvukehitys on tapahtunut samaan aikaan kuin mitä Suomi on ollut Euroopan Unionin jäsen. Arto Kokkinen peräänkuuluttaa uudenlaista kasvun politiikkaa ja uusia innovaatioita kasvukäyrän muuttamiseksi sekä aineellisen että aineettoman kiinteän omaisuuden kohdalla nykyistä paremmaksi. Hän ei tee esityksessään mitään suoria ehdotuksia suunnan muuttamiseksi paremmaksi - sitä voitaneen kaiketi pitää poliittisten voimien keskeisenä tehtävänä.

Lukuisissa eurooppalaista taloutta koskevissa postauksissani tässäkin blogissa olen kiinnittänyt huomiota demokraattisen valtion - erityisesti Euroopan Unionin jäsenvaltioiden mutta myös muualla läntisessä arvoyhteisössä - puuttumiseen dynaamisena toimijana eurooppalaisesta raha- ja finanssipolitiikasta. Syyt tähän löytyvät Euroopan Unionin rakenteellisesta valinnasta käyttää vain oikean jalan asekelmaa talouspolitiikan "Vekkulan" rappusissa . Rohkenen käyttää tällaista analogiaa, koska rahan pumppaaminen esimerkiksi EKP:n määrällisen elvytyksen muodossa yritysten likviditeetin parantamiseksi ei näy saavan investointeja liikkeelle sen enempää Suomessa kuin muuallakaan Euroopassa.

Kun nyt on saatu kuulla että USA:n vastavalittu presidentti on laittamassa liikkeelle jopa 1900 miljardin euron suuruisen tukipaketin mm. suurten julkisten infrastruktuurihankkeiden käynnistämiseksi, tarkoittaa se sitä että USA:ssa otetaan nyt käyttöön talopuspoliittisen Vekkulan toinenkin askel. Se päättää paikallaan sahaamisen vaiheen ja myös osa merkittävistä yritysjohtajista on ilmaissut tukensa yritysten osallistumiseen yhteiskuntavastuuseen näiden hankkeiden toteuttamiseksi korkeamman yritysverotuksen muodossa. Painotukset yritysmarkkinan yksipuolisesta ja tuloksettomasta pönkittämisestä ovat nyt siirtymässä sekatalousperiasatteella toimivaan lähestymistapaan, talouspoliittisen Vekkulan molempien askelmien käyttämiseen. 

SDP:n takavuosien puoluesihteerin Erkki Raatikaisen lanseeraaman sekatalous-käsitteen ohella voitaisiin hyvin käyttää nykyajassa niin suosittua kahden moottorin käsitettä, hybriditaloutta. On jokseenkin käsittämätöntä että tämän päivän talousasiantuntijoilta - laajoista kansanjoukoista puhumattakaan - on valtion, siis julkisen sektorin valtavan suuri merkitys talouden dynaamisena kasvutekijänä päässyt unohtumaan. Vahva valtio investoi kansalaisten ilmaisemiin tarpeisiin, yritystoiminta  johonkin myytävissä olevaan - jos on ostovoimaa. Yhden jalan vekkulaperiaate ulottuu yritystoiminnassa siis myös yrityksen omistajan ja siellä työskentelevän väliseen suhteeseen. Tämä on yksi markkinatalouden suuria kohtalonkysymyksiä.

Näyttäisi siltä että USA:n talouspolitiikassa tapahtumassa oleva edistysaskel on ainakin jonkinlaisessa yhteydessä Moderniin Monetaariseen Teoriaan (MMT), jota erityisesti Joe Bidenin poliittinen kilpailija Bernie Sanders ajoi voimakkaasti omassa vaalikampanjassaan. Hänen talouspoliittiseen tukiryhmäänsä kuului myös MMT:n edustamaa uutta lähestymistapaa ajava Stephanie Kelton, joka odeisessa videossa kertoo MMT:n keskeisistä periaatteista. Bernie Sanders ei ole nytkään kokonaan pois kuvioista, onhan hänet valittu USA:n budjettikomitean puheenjohtajaksi. Ei liene vaikeaa arvata että Joe Bidenin tunnettu voimia yhdistävä politiikka toimii tässä Bernie Sandersin ja presidentti Joe Bidenin yhteistyönä. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että suuren amerikkalaisen tukipaketin  kustantaminen ei jää yksin yritysten tehtäväksi, vaan apuna käytetään endogeenista, itsesäätöiseen makrotalouteen kuuluvaa elementtiä yhdessä USA:n keskuspankin Fed'in kanssa. Tästä on jo näkynyt vahvoja suuntaaantavia linjauksia presidentti Trumpin  hallintokauden loppupuolella hänen toteuttamassaan monetaarisessa 'helikopterielvytyksessä' ei rahan jakamisessa suoraan kansalaisille. Siten keskuspankki tulisi mukaan endogeniosen rahapolitiikan toteuttamiseen ja USA:n talouspolitiikan "Vekkulan" vasemmanpuolen nostavaksi portaaksi.

Näyttäisi siltä että myös Euroopan keskuspankki EKP valmistelee samantyyppisiä uusia rakenteita, joista myös Suomen Pankin päääjohtaja Olli Rehn mainitsee talouskatsauksensa kalvosarjassa puhuessaan "Digieuron" eli eurojärjestelmän digitaalisen keskuspankkiraahan valmistelussa. Kaikki muuten hyvin tältä osin - mutta pääjohtajankin käytössä on toistaiseksi vain talouspoliittisen Vekkulan oikeanpuoleinen askelma.

Rationaalisia vastauksia kaivataan

 Suomessa päivitellään Elinkeinoelämän ja työnantajapuolen irtisanoutumista sopimustoiminnasta keskeisellä tasolla ja jatkavan sitä pääosin vain paikallistason toimintana. Missä määrin tämä tulee olemaan neuvottelemista, sopimista tai työtaisteluihin ja työelämän rampautumiseen johtavaa jatkuvaa taistelua, sen tullaan lähivuosinä näkemään. Toisesta maailmansodasta saakka jatkunut 75-vuotinen sopimisen historia on nyt kuten Eltankajärven jää - taakse jäänyttä elämää. Se mitä näinä vuosina on saatu vietyä lainsäädäntöön, pätee edelleenkin, mutta sopimusten varassa olevat asiat ovat kaikki katkolla. 

Sopinee kysyä, missä määrin eri osapuolet ovat perillä kokonaisuudesta ja kuinka hyvin voidaan vanhaa sopimuksiin perustuvaa kokonaisuutta pitää kasassa. Edessä on mahdottomalta tuntuva viidakko sopimista ja sopimatta jättämistä. Tulevaisuus vaikuttaa kaoottiselta. Työnantajapuolen vakuuttelut siitä että tällä tavalla päästään parhaaseen tulokseen, jää nähtäväksi. Todellinen toinen mahdollisuus on, että keskipalkat ja palkkasumma kokonaisuudessaankin putoaa ja monet sopimuksiin aiemmin kuuluneet edut tulevat katkolle. Sillä on oma vaikutuksensa teollisuuden työntekijäpuolen ostovoimaan, valtion ja kuntien verotuloihin. Jos palkkatason yleistä nousua ei ole odotettavissa, mitkään supertoimet eivät saa myöskään teollisuuden investointiastetta nousemaan, koska tarvittavaa ostovoimaa ei ole olemassa.   

Mahdollinen nousu ja vakauttaminen taitavat näissä uusissa olosuhteissa jäädä  muiden kuin yritysten hoidettavaksi. Kun yhteiskuntavastuu on karsittu kokonaan pois yritysten eettisestä konseptista, jäljelle jää vain voitontavoittelu - ja muutahan meillä ei yrityslainsäädäntö yrittämiseltä edellytetäkään. Yhteiskuntavastuu on julkisella rakenteella, valtiolla ja kunnilla. Rooman sopimuksen ja muidenkin EU:n ratifioimien sopimusten mukaan  Euroopan Unionin tehtävä on myös rauhan ja demokratian vaaliminen, mutta siitä johdettuun Euroopan Unionin konsolidoituun perussopimukseen se ei enää keskeisenä asiana kuulu. Oikeusvaltioperiaate pitää sisällään myös 'erittäin kilpailukykykyisen markkinan' (Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3) suuntaa antavan strategisen periaatteen. Sen soveltaminen käytäntöön tarkoittaa valtion strategista toissijaisuutta; tämä tullaan näkemään erityisesti nyt, kun Euroopan Komission Korona-elvytyspakettia ryhdytään soveltamaan käytäntöön. 

Yritystoiminnan yhteiskuntavastuun poistamisen rinnalla eurooppalaisesta kansallisvaltiosta on katsottu muodostuvan taakka kaikenkattavalle onnistumiselle yritystoiminnassa. Tämä näkyy kaikilla tasoilla Euroopan Unionin ja Komission toiminnassa. Demokratiaan viittaavat julkilausumat ja katederipuheet sallitaan, mutta käytännössä on sitouduttava markkinaehtoiseen lähestymistapaan. Sen enempää EKP:n määrällistä elvytystä - Suomen saama osuus viimeisen seitsemän vuoden ajalta on jo nyt yli 60 miljardia euroa - kuin muutaman miljardin tuki- ja lainapakettia (vastuineen yli 6 mrd euroa vuoteen 2058  mennessä) ei voida käyttää vahvan valtion rakentamiseen ja palveluiden kehittämiseen, ei ainakaan julkisen sektorin omana toimintana. Jos Sinusta tuntuu että väitteeni ovat tässä suhteessa vääriä tai yksipuolisia, taakka todistaa valtion toimintamahdollisuudet todellisiksi ovat tässä asiassa Sinun puolellasi.

Miltä näyttää tulevaisuuden Eurooppa nykyisen peruskirjan tarjoamien mahdollisuuksien valossa? Vahva ja kansanvaltainen hyvinvointivaltio on suljettu mahdollisuutena kokonaan pois kuvioista. Samoin näyttää siltä että 'markkina' kokonaisuudessaankaan - siis yritystoiminta ja julkisen sektori yhdessä - eivät tehtävänasettelusta johtuen voi onnistua yhteisen hyvinvoinnin rakentamisessa. Pääomavirrat on ohjattu kokonaan muualle ja vaikka veroparatiisit suljettaisiin, ei yhteinen vastuunotto saa näistä toimista toimintatilaa. Onko Euroopan Unionissa edellytyksiä nostaa yritysverotusta niin että välttämätön infrastruktuuri ja palvelut saataisiin järkevänhintaisina ja kohtuullisen kustannuksin toteutettua? Jos jollakin on tähän vastaus, niin olisin siitä minäkin kiinnostunut.

Samaan aikaan kun yritystoiminnan asemaa on jatkuvasti vahvistettu, kansalaisjärjestöjen asema on Euroopassa heikentynyt. Viime vuosikymmenen aikana on eurooppalaisten ja Euroopassa toimivien kansainvälisten ympäristöjärjestöjen avustus ja yhteistyöohjelmat ajettu alas, kiitos Junckerin johtaman Euroopan komission. Suhteessa eurooppalaisiin instituutioihin yritysten lobbaustoiminta on muodostunut aivan ylivoimaiseksi eikä kansalaisjärjestöillä ole ollut varaa eikä mahdollisuuksia yltää järkevään vuoropuheluun Euroopan Unionin kanssa.

Kaikesta edelläsanotusta huolimatta näyttää meitä Euroopan Unionin elimissä edustavien kannanotoissa vallitsevan hallitsevana edelleen vahva positiivinen henki ja rohkaisevat kannanotot Unionin mahdollisuuksista menestyä sen edessäolevien suurten tehtävien hoidossa: ilmaston ja ympäristön suojelu, digitalisaation ja automatisaation rationaalinen hallinta, vastaaminen massamuuttoliikkeisiin ja pandemian kaltaisiin epävarmuustekijöihin, työn ja toimeentulon turvaaminen, sosiaalisen vastuun kantaminen, puhumattakaan rauhan, luottamuksen  ja demokratian vahvistamisesta maailmassa.  On kaiketi perusteltua kysyä tätä taustaa katsottaessa: onko optimismille rationaalista perustetta?

Eurooppalainen kärsimysnäytelmä

 Makrotalouspolitiikassa tapahtuu.

Päättymässä olevalla viikolla USA:n presidentti Joe Bidenin julkaisi uuden elvytyspaketin joka on kooltaan jättimäinen, 2300 miljardia dollaria. Uutisen mukaan tästä on tarkoitus käyttää kokonaista 650 miljardia pelkästään julkisen infrastruktuurin parantamiseen. Se onkin tarpeen, sillä 'markkinan' hallisemassa USA:ssa valtaväylät, kadut ja sillat ovat uutisten mukaan huonossa kunnossa. 

Erona Euroopan Unionin laina- ja elvytyspakettiin, joka on kooltaan 750 mrd euroa kertaluonteisena tuki- ja lainapakettina on siis se, että tukea suunnataan myös julkisiin investointeihin. Euroopan Unionissa jäsenvaltioiden suora tukeminen on konsolidoidun perussopimuksen mukaan kiellettyä. Toinen suuri ero on myös kertaluonteisuus, kun taas USA:ssa tukitoimia jatkettaneen ilman sen suurempia esteitä jatkossakin, vaikka tämän liittovaltion kokonaisvelka on jo muutenkin yli 28000 miljardia dollaria.

Ehdotuksessa, joka mennee ilman muuta läpi sekä demokraattienemmistöisissä Edustajainhuoneessa että Senaatissa, suunnitellaan Reutersin mukaan 650 miljardin sijoituksia liikenteeseen. Sillä parannetaan 32 000 kilometrin edestä tieverkostoa, kymmenen "taloudellisesti merkittävää siltaa" ja 10 000 muuta siltaa. Tieturvallisuuteen on summasta  varattu 20 miljardia, raideverkostoon 80 miljardia, lentokenttiin 25 miljardia ja sisävesiliikenteeseen 17 miljadia.

Kun katsoo Suomen hallituksen ehdotusta Euroopan komission tuki ja elvytyspaketin kansalliseksi toteuttamiseksi, siinä ei puhuta julkisen infrastruktuurin ja palveluiden parantamisesta suoraan mitään, vaikka toki hallitusohjelman painopistealueiden mukaan tarkoitus on edetä. Myös käsittelyvauhti on hitaanpuoleista ja sen toteutumisen tiellä on vielä monia esteitä viime vuoden heinäkuun alussa tehdyn huippukokouksen yksimielisestä päätöksestä huolimatta. Mukaan on kytketty Suomen aloitteesta oikeusvaltioperiaatteen toteuttaminen, jonka alustava ja rajoittunut tulkinta uhkaa jo pudottaa ainakin Puolan että Unkarin pois koko ohjelmasta. Jos näin on käy, nämä maat voivat äänestää koko laina- ja tukipakettia vastaan, jolloin jo joudutaan hakemaan uusia ratkaisuja. On puhuttu mahdollisuudesta toteuttaa se Thomas Pikettyn ehdottamana   'samanmielisten' projektina, jollaisesta on jo esimerkki Saksan ja Ranskan välillä solmitun ja ilmeisesti EU:n tukeman  yhteistoimintasopimuksen muodossa. 

Nyt on vain niin, että Saksassa sikäläinen perustuslakituomioistuin on asettunut vastustamaan laina- ja tukipaketin vastaanottoa viitaten Saksan vuonna 1949 hyväksyttyyn perustuslakiin, joka asettaa sekä liittovaltion että osavaltioiden alijäämille tiukat rajat. Niiden mukaan Saksa ei saa ottaa vastaan tätä tuki- ja lainaerää, koska se on ristiriidassa Saksan perustuslain kanssa. Jos tämä kanta Saksassa menee läpi, on mitä ilmeisintä että Saksa ei tule hyväksymään Euroopan komission lainoja myöskään muille maille. On muistettava että sisämarkkinat rakentuvat yhteistyön lisäksi markkinakilpailulle ja Saksan joutuminen tässä suhteessa huonompaan asemaan muihin EU:n jäsenmaihin nähden ei voi tulla kysymykseen. Saksan perustuslakituomioistuinhan kyseenalaisti jo Euroopan Komission tuki- ja lainapaketin, koska Euroopan Unionin kasvu- ja vakausopimuksen ehdot ovat lähes suoraa lainausta Saksan voimassaolevan perustuslain teksteistä.

Tähän traagiseen virheeseen, jossa peruskirjatasoiseen asiakirjaan sisällytetään johonkin aikaan perustuvia strategisia määräyksiä kategorisena imperatiivina, uhkaa nyt Euroopan Unionin markrotalouspolitiikan uudistaminen kaatua. Mukana on kaksi perustavaa laatua olevaa - ja kohtalokasta - ajatusvirhettä. Ensimmäinen niistä on valtion sulkeminen toimijana lähes kokonaan pois kuvasta ja elvytyksen suuntaaminen kokonaan muille markkinatoimijoille. Syynä tähän, mm. pohjoismaista, vahvaan valtioon rakentavaa sosialidemokratiaa rampauttavaan lähestymistaapaan ovat Saksan kahtijakautuminen kylmän sodan seurauksena. Se johti Saksan Demokraattisen Tasavallan (DDR) syntymiseen ja autoritaariseen yksipuoluejärjestelmään vahvan sosialistisen, yksityistä markkinaa syrjivän ja sen jopa kieltävän järjestelmän syntymiseen. Tämän seurauksena Saksan Liittotasavallan puolella on nähtävissä suorastaan valtava pelko valtion vahvistamista vastaan yhteiskunnallisena toimijana. Tästä syystä myöskään DDR:n poliittisen järjestelmän perillinen eli "die Linke" (Vasemmisto) ei puolueena näytä kelpaavan Saksan liittovaltion hallitukseen, vaikka osavaltiotasolla (Bremen, Thüringen) jo näin on käynyt. Tästä seuraa mm. se että Saksan julkiset rakenteet ja palvelut ovat kehittyneet heikosti ja niitä korvaamaan on luotu muunlaisia, osavaltioiden itsenäisyydestä johtuen erilaisiin ratkaisuihin perustuvia rakenteita.

Se toinen syy on perustuslakitasoisesti pelätty velkaantuminen ja vaatimus etukäteissäästämisestä silloin kun julkisia rakenteita parannetaan ja hankkeita  käynnistetään.   Saksa pelkää velanottoa perustuslakitasoisesti ja tämä ajattelutapa on juurtunut syvään saksalaiseen poliittiseen ajatteluun. On tehtävä mitä muuta hyvänsä mutta velkaa ei saa ottaa. Hyvän esimerkin tästä pelosta tarjoaa se austeristinen politiikka, jota Saksan valtionvarainministeriön (Schäuble) johtolla toteutettiin Kreikkaa kohtaan vuoden 2008 USA:ta ja Eurooppaa kohdanneen talousromahduksen jälkeen. EKP:n pääjohtajan Mario Draghin aikaansaaman EKP:n monetaarisen määrällisen elvytysohjelman toteutus vuoden 2012 jälkeen muutti tilannetta jossakin määrin niin, että jopa Kreikka pääsi vuoden 2016 lopulla takaisin määrällisen elvytyksen piiriin. Kreikan velkavuori ei ole kuitenkaan pienentynyt, vaan on jatkanut kasvuaan - siitä vain ei nyt puhuta suureen ääneen.

USA on siis astumassa taas kerran rivakasti eteenpäin rohkean monetaarisen elvytyksen tiellä, jossa liittovaltion aikaisemmalla velalla ei näytä olevan merkitystä ja joka sitä paitsi suuntautuu yksityisen markkinan lisäksi myös julkisten rakenteiden parantamiseen lähes yhtä suurella dollarimäärällä kuin mitä koko Euroopan Komission korona-elvytyspaketti on tukineen ja lainoineen. Toimeenpanossa ei ilmeisestikään viivytellä, mikä antaa aiheen olettaa että USA toipuu Trumpin palleaiskusta nopeasti samaan aikaan kun Euroopan Unioni ottaa edelleen lukua, nyrkkeilyanalogiaa käyttääkseni.

Oman lukunsa mannerten välisessä kilpailussa muodostaa tietenkin Kiina, joka käyttää kommunistisen puolueen suvereniteettiin perustuvaa sekatalousjärjestelmää eli vahvaa valtiota ja   vahvasti monetaristisin keinoin tuettua ja järjestelmälle lojaalia yritysmaailmaa kaikin keinoin hyväkseen. Kiinaa suojaa autoritaarisen järjestelnän lisäksi kulttuuri- ja kielimuuri, joiden taakse eivät länsimaiden sanktiot eivätkä sotilaalliset uhkailut näytä ulottuvan. Lisäksi 1,4 miljardin asukkaan Kiina pysäytti Korona-pandemian kuin seinään ja on palannut nopeasti taloudellisen kasvun tielle. Kiinan hankkeet ovat saaneet myönteisen vastaanoton myös monissa Euroopan Unionin jäsenmaissa.  Lisäksi Euroopan Unionin yhteisönä hylännyt Venäjä on kääntynyt selvästi öljyputkineen ja hankkeineen Kiinan suuntaan. Euroopan Unioni  on merkillisen yksin ja aneemisen tuntuinen tässä mannertenvälisessä, suurvaltain hallitsemassa voimien mittelyssä.

Mihin menet Eurooppa?