Rationaalisia vastauksia kaivataan

 Suomessa päivitellään Elinkeinoelämän ja työnantajapuolen irtisanoutumista sopimustoiminnasta keskeisellä tasolla ja jatkavan sitä pääosin vain paikallistason toimintana. Missä määrin tämä tulee olemaan neuvottelemista, sopimista tai työtaisteluihin ja työelämän rampautumiseen johtavaa jatkuvaa taistelua, sen tullaan lähivuosinä näkemään. Toisesta maailmansodasta saakka jatkunut 75-vuotinen sopimisen historia on nyt kuten Eltankajärven jää - taakse jäänyttä elämää. Se mitä näinä vuosina on saatu vietyä lainsäädäntöön, pätee edelleenkin, mutta sopimusten varassa olevat asiat ovat kaikki katkolla. 

Sopinee kysyä, missä määrin eri osapuolet ovat perillä kokonaisuudesta ja kuinka hyvin voidaan vanhaa sopimuksiin perustuvaa kokonaisuutta pitää kasassa. Edessä on mahdottomalta tuntuva viidakko sopimista ja sopimatta jättämistä. Tulevaisuus vaikuttaa kaoottiselta. Työnantajapuolen vakuuttelut siitä että tällä tavalla päästään parhaaseen tulokseen, jää nähtäväksi. Todellinen toinen mahdollisuus on, että keskipalkat ja palkkasumma kokonaisuudessaankin putoaa ja monet sopimuksiin aiemmin kuuluneet edut tulevat katkolle. Sillä on oma vaikutuksensa teollisuuden työntekijäpuolen ostovoimaan, valtion ja kuntien verotuloihin. Jos palkkatason yleistä nousua ei ole odotettavissa, mitkään supertoimet eivät saa myöskään teollisuuden investointiastetta nousemaan, koska tarvittavaa ostovoimaa ei ole olemassa.   

Mahdollinen nousu ja vakauttaminen taitavat näissä uusissa olosuhteissa jäädä  muiden kuin yritysten hoidettavaksi. Kun yhteiskuntavastuu on karsittu kokonaan pois yritysten eettisestä konseptista, jäljelle jää vain voitontavoittelu - ja muutahan meillä ei yrityslainsäädäntö yrittämiseltä edellytetäkään. Yhteiskuntavastuu on julkisella rakenteella, valtiolla ja kunnilla. Rooman sopimuksen ja muidenkin EU:n ratifioimien sopimusten mukaan  Euroopan Unionin tehtävä on myös rauhan ja demokratian vaaliminen, mutta siitä johdettuun Euroopan Unionin konsolidoituun perussopimukseen se ei enää keskeisenä asiana kuulu. Oikeusvaltioperiaate pitää sisällään myös 'erittäin kilpailukykykyisen markkinan' (Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3) suuntaa antavan strategisen periaatteen. Sen soveltaminen käytäntöön tarkoittaa valtion strategista toissijaisuutta; tämä tullaan näkemään erityisesti nyt, kun Euroopan Komission Korona-elvytyspakettia ryhdytään soveltamaan käytäntöön. 

Yritystoiminnan yhteiskuntavastuun poistamisen rinnalla eurooppalaisesta kansallisvaltiosta on katsottu muodostuvan taakka kaikenkattavalle onnistumiselle yritystoiminnassa. Tämä näkyy kaikilla tasoilla Euroopan Unionin ja Komission toiminnassa. Demokratiaan viittaavat julkilausumat ja katederipuheet sallitaan, mutta käytännössä on sitouduttava markkinaehtoiseen lähestymistapaan. Sen enempää EKP:n määrällistä elvytystä - Suomen saama osuus viimeisen seitsemän vuoden ajalta on jo nyt yli 60 miljardia euroa - kuin muutaman miljardin tuki- ja lainapakettia (vastuineen yli 6 mrd euroa vuoteen 2058  mennessä) ei voida käyttää vahvan valtion rakentamiseen ja palveluiden kehittämiseen, ei ainakaan julkisen sektorin omana toimintana. Jos Sinusta tuntuu että väitteeni ovat tässä suhteessa vääriä tai yksipuolisia, taakka todistaa valtion toimintamahdollisuudet todellisiksi ovat tässä asiassa Sinun puolellasi.

Miltä näyttää tulevaisuuden Eurooppa nykyisen peruskirjan tarjoamien mahdollisuuksien valossa? Vahva ja kansanvaltainen hyvinvointivaltio on suljettu mahdollisuutena kokonaan pois kuvioista. Samoin näyttää siltä että 'markkina' kokonaisuudessaankaan - siis yritystoiminta ja julkisen sektori yhdessä - eivät tehtävänasettelusta johtuen voi onnistua yhteisen hyvinvoinnin rakentamisessa. Pääomavirrat on ohjattu kokonaan muualle ja vaikka veroparatiisit suljettaisiin, ei yhteinen vastuunotto saa näistä toimista toimintatilaa. Onko Euroopan Unionissa edellytyksiä nostaa yritysverotusta niin että välttämätön infrastruktuuri ja palvelut saataisiin järkevänhintaisina ja kohtuullisen kustannuksin toteutettua? Jos jollakin on tähän vastaus, niin olisin siitä minäkin kiinnostunut.

Samaan aikaan kun yritystoiminnan asemaa on jatkuvasti vahvistettu, kansalaisjärjestöjen asema on Euroopassa heikentynyt. Viime vuosikymmenen aikana on eurooppalaisten ja Euroopassa toimivien kansainvälisten ympäristöjärjestöjen avustus ja yhteistyöohjelmat ajettu alas, kiitos Junckerin johtaman Euroopan komission. Suhteessa eurooppalaisiin instituutioihin yritysten lobbaustoiminta on muodostunut aivan ylivoimaiseksi eikä kansalaisjärjestöillä ole ollut varaa eikä mahdollisuuksia yltää järkevään vuoropuheluun Euroopan Unionin kanssa.

Kaikesta edelläsanotusta huolimatta näyttää meitä Euroopan Unionin elimissä edustavien kannanotoissa vallitsevan hallitsevana edelleen vahva positiivinen henki ja rohkaisevat kannanotot Unionin mahdollisuuksista menestyä sen edessäolevien suurten tehtävien hoidossa: ilmaston ja ympäristön suojelu, digitalisaation ja automatisaation rationaalinen hallinta, vastaaminen massamuuttoliikkeisiin ja pandemian kaltaisiin epävarmuustekijöihin, työn ja toimeentulon turvaaminen, sosiaalisen vastuun kantaminen, puhumattakaan rauhan, luottamuksen  ja demokratian vahvistamisesta maailmassa.  On kaiketi perusteltua kysyä tätä taustaa katsottaessa: onko optimismille rationaalista perustetta?