Eräänlainen epilogi

 "On totta, että Euroopan unioni ei ole enää samanlainen kuin Suomen liittymisvuonna 1995. Näin kuuluukin olla. Myös EU:n tulee elää ajassa ja kehittyä. Meidän suomalaisten velvollisuus on esittää näkemyksemme unionin suunnasta ja kehittämistarpeista. " Tämä lausahdus on peräisin pääministeri Sanna Marinin puheesta EU-selonteon yhteydessä eduskunnassa 24.2. 2021.

Keskustelua eduskunnassa hallitsi oppositio ja lopputuloksena näytti olevan perussuomalaisten ja muun eduskunnan vastakkainasettelu. Monista puheenvuoroista kävi ilmi että kansanedustajat ovat vasta syventymässä ymmärtämään Euroopan Unionin ja sen jäsenmaiden välisiäpoliittisia suhteita. Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja on Eurooppaoikeuden mukaan asiakirja, joka ylittää kansallisten perustuslakien sanoman, mikäli ristiriitaa näiden kahden välillä ilmenee. 

Suomen perustuslaki lähtee vahvasti kansalaisten perusoikeuksista ja siihen on ollut hyvä nojautua. Tämä on käynyt hyvin selväksi uudistettaessa sosiaali- ja terveydenhuollon suurta lakikokonaisuutta, SOTEksi kutsuttua. Edellisen hallituksen toimesta pyrittiin siihen, että markkina, so. yritykset saisivat tasavertaisen aseman  perustuslain edellyttämän valtion kokonaisvastuun rinnalla kansalaisten terveysdenhoidosta ja sosiaalihuollon tehtävistä.

Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja lähtee puolestaan juuri erittäin kilpailukykyisen markkinan (Lissabnin sopimus, 2. artikla, kohta 3) lähtökohdista. Markkinaehtoisuus on hyvin syvällekäyvä toimintaperiaate Euroopan Unionissa. Valtion roolia Euroopan Unionissa on rajattu eikä valtion tukeminen kuuluu Euroopan Unionin eilä sen keskuspankin EKP:n erityisvastuualueisiin. Sen enempää EKP kuin Euroopan Unionikaan ei ota vastuuta kansallisista veloista. Tämä näkyy erityisen selvästi myös siinä, että EKP:n määrällinen elvytys, jota on nyt toteutettu vajaan seitsemän vuoden aikana Suomenkin osalta noin 60 miljardin euron edestä, on suuntautunut valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta yritysten toiminnan tukemiseen uusien innovatioiden ja yritysratkaisujen tukemisen muodossa, varoen koko ajan EU:n kilpailusääntöjen rikkomista. Jäsenvaltiot vastaavat peruskirjan mukaan velkakirjojen takaisinlunastamisesta. Tätä voidaan pitää peruskirjan mukaisena kansallisena ja valtiollisena vastuunottona omista veloista. Rahat ovat menneet pankeille ja yrityksille, veloista vastaa valtio - siis Suomen kansa.

Eurooppa-selonteossaan hallitus hyväksyy tämän lähtökohdan ja katsoo sen jatkossakin olevan keskeinen toimintaperiaate. Toisaalta hallitus hyväksyy Euroopan Komission velanoton 750 mrd:n euron korona-tukipaketin muodossa ja mahdollistaa lisäksi tiettyjen verojen kannon Euroopan Komissiolle ainakin osittaisen lainojen lyhennysohjelman mahdollistamiseksi keskustasolla.

Kun katso kokonaisuutta, voi todeta hallituksen hyväksyvän  EKP:n rahapolitiikalla toteutetun määrällisen elvytyksen ja toisaalta Euroopan komission Korona-pandemian merkeissä lanseeraaman finanssipoliitisen elvytyksen. Valtavirtaisen talouspoliittisen ajattelun - myös uusliberaaliksi kutsutun politiikan - lähtökohtana on mm. Saksan keskuspankin johtajan Jens Weidmannin mukaan näiden kahden ulottuvuuden tiukka pito erillään toinen toisistaan. Hallituksemme kanta Euroopan Komssion velanoton 'kertaluontoisuudesta' tarkoittaa käytännössä asettumista valtavirtaisen, uusliberaalin fiskaalipolitiikan tukijaksi. Tämä on  linjassa Euroopan Unionin peruskirjoihin betonoidun ideologisen lähestymistavan kanssa.  Moderni Monetaarinen makrotalouspolitiikka puolestaan pitää itsestään selvänä että keskuspankin rahapolitiikka ja keskeisen hallinnon finanssipolitiikka kulkevat tosiasiassa käsi kädessä ja toisiaan tukien kunnes asetetut tavoitteet on saavutettu. Euroopan Unionissa tämä tarkoittaa yksipuolista tukea 'markkinalle', siis yritystoiminnalle. Demokraattista valtiota ei katsota markkinaan kuuluvaksi, vaikka sillä on aivan olennainen tehtävä sekä demokratian että kansalaisten oikeuksien kannalta.

Hallituksen pääpuolueen, sosialidemokraattien kannalta valtion aseman alistaminen markkinoille on perinteisesti ollut sekä demokratian että yhteisen hyvinvoinnin kannalta täysin yhteensopimaton lähestymistapa liikkeen periaatteiden kanssa. Kun viime puoluekokouksen yhteydessä käytiin keskustelua periaatejulistuksesta, halusi pieni mutta aktiivinen Tampere-ajatuspaja nostaa tämän asian keskusteluun. Haluttiin sosialidemokraattien ajavan myös Euroopan tasolla vahvaan, kansanvaltaiseen hyvinvointivaltioon perustuvaa politiikkaa. Tämän kannanoton saaminen periaateohjelmajulistukseen osoittautui koko valmistelun ajan kiistaiseksi. Lopulta kävi niin, että tätä - minunkin mielestäni - tärkeää kannanottoa ei periaateohjelmajulistukseen saatu. Tämä aiheutti suurta pettymystä ja jopa masennusta Tampereella tämän kysymyksen kanssa kovasti ahkeroineiden tovereiden keskuudessa.

Eurooppa-selonteossa hallituksen Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen yhteenvetopuheenvuorossaan ilmoitti, että hallitus ei tule kyseenalaistamaan Euroopan Unionin peruskirjaa ja sen nykyistä muotoa. Yhdessä periaateohjelmajulistuksen hyvin yleisluontoisen Eurooppaosion kanssa voisi todeta suomalaisen sosialidemokratian asettuneen Euroopan Unionin kehittämisen suhteen valtavirtaisen talouspolitiikan ja sen keskeisesti uusliberaalin strategian kannalle. 

Mm. kansantaloustieteilijä Mariana Mazzucato on mm. hallitukselle alustaessaan korostanut vahvan valtion merkitystä makrotalouspolitiikassa. Vaikka hallitus on fiskaalipolitiikan suhteen hyväksynyt ainakin hetkellisen irtautumisen etukäteissäästämisen ja kurinpitoon perustuvasta 'vanhasta' talouslinjasta, suhteeessa näiden tukien käyttämiseen on nyt taivuttu tiukan uusliberaalille, demokraattista valtiota dynaamisena toimijana hylkivälle linjalle. Tämä tulee varmasti näkymään sekä Korona-pandemiatukipaketin toteutuksen muodoissa että jatkuvana, heikkoja tuloksia tuottavana talouspolitiikkana. Ei ole ymmärretty että valtiolla on aivan olennaisen tärkeä ja erilainen tehtävä kansallisen turvallisuuden ja oikeuidenmukaisuuden toteuttamisessa. Yhä jaajemmin ollaan sitä mieltä, että sekatalousmalli taloudessa, siis yritysten ja valtion tasapainoinen yhteispeli,   on se dynaaminen voimatekijä jolla   sekä kansalliset taloudet että koko Eurooppa suurine tehtävineen nostetaan jaloilleen ja kuntoutetaan.   

Perussuomalaisten kritiikki Euroopan Unionia kohtaan on yhä sekavaa, mutta ilmeisesti sielläkin vaistotaan että pelkän markkinan voimin ja syvälle sisäisiin asioihin ulottuvalla kurinpidolla, Euroopan Komission oikeudella puuttua jopa yksityiskohtiin menevään ohjailuun on vakavuia seurauksia. Kun hallitus ja sen pääpuolue SDP kieltäytyy nostamasta keskusteluun liikkeen arvomaailman kannalta välttämätöntä paradigmanmuutosta, siis peruskirojen avaamista ja kehittämistä sekatalousmallin  ja modernin makrotalouspolitiikan suuntaan, ei pidä hämmästyä kansalaisten alitajuista epätoivoa ja  kallistumista  vaaleissa pelkästään kansallisia ratkaisuja korostavien, nationalististen voimien  kannattajiksi.

Vanhemmanpuoleiselle sosialidemokraatille hallituksen Eurooppa-selonteko on tässä suhteessa pettymys. Lähivuosina ei ole ainakaan Suomesta odotettavissa vahvan valtion ja  hyvinvointipolitiikan suuntaan tapahtuvaa eurooppalaista muutosta. On antauduttu valtavirtaisen, hengeltään uusliberaalin Euroopan  poliittiselle strategialle. Lopullisen käänteen tässä suhteessa muodstaa Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen ilmoitus siitä, että hallitus ei ole vaatimassa Euroopan Unionin peruskirjan avaamista ja Euroopan Unionin strategisen paradigman uudelleentarkastelua.

Mitä tehdä? Vapaajäsenen eroaminen puoleesta joka poliittisena välineenä on menettänyt olennaisen osan arvopohjaisesta lähestymistavastaan saattaisi tuntua loogiselta vastaukselta syntyneeseen tilanteeseen. Kun vaari arvoineen on ollut tärkeä esikuva sekä lapsille että lastenlapsille, tuntuu tällaisen ratkaisun tekeminen mahdottomalta. On vain pidettävä demokraattisen sosalismin, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion arvoista kiinni, vaikka sillä ei olisikaan merkitystä niiden muutamien vuosien aikana jota ehkä vielä edessä on. Epilogi tämä on siinä mielessä että herään ehkä vielä keskusteluun siinä vaiheessa jos ja kun tätä suurta poliittista suunnistusvirhettä ryhdytään oikaisemaan. Tältä istumalta aikahorisontti tässä suhteessa näyttää kuitenkin toivottoman pitkältä.

25.2. 2021

Juhani Räsänen:

Ilpo. Kirjoituksestasi huokuu pettymys, joka varmaan kalvaa monen Wanhan Toverin mieltä. Minun sielussani se on ollut kauan haavan päälle kasvaneena rupena, joka menee mukanani hautaan saakka. Sosialidemokratiaa ei ole pitkään aikaan voinut kutsua aatteeksi, jolla olisi itsenäinen aatteellinen paradigmallinen tunnusmerkistö; siinä määrin se on liudentunut palvelemaan uusliberalistisia voimia ja pyrkimyksiä, ja hylännyt aatteelliset arvonsa. Ns. "karpolainen politiikka" paljastaa ihmisten pettymyksen, joka näkyy kannatuksessa. Sanotaanhan, että pettymys on suurin poliittinen voima. Kirjoituksessasi on testamentillisiä tunnelmia, joista meistä monet jakaa. Vanhustuvan miehen mielessä pettymys kääntyy enemmän luovuttamisen kuin innostumisen ja voimaantumisen suuntaan; ja kysymys kääntyy kysymykseksi oman arvokkuuden säilyttämisestä siihen saakka, kun aika koittaa.

Helena Korpela:

Monesta varsin nuorestakin tuntuu , että "aika on ajanut ohitseni".

Aatteille tai ihanteille ei ole paikkaa politiikassa-vaikka "kysyntää" kyllä poliittisilla markkinoilla.

Siinä on juuri se ero.

Ei vain kieli , käsitteet ja asenteet vaan koko kulttuurin ihmiskäsitys on muuttunut.

Sosialidemokratialla on paikka van jonkinlaisena markkinaideologian ihmiskasvoisena myyjänä, iskujen pehmentäjänä.

Hannu Ikonen:

Tyhjentävää analyysia Ilpolta.

Jussi Seppänen

Olipas jymäkkää ja oikeaa - en minäkään ole eroamassa, mutta poikaani äänetsän kuntavaaleissa ja hän on persujen ehdokas Tampereellä, saman tekee moni muukin demari. Euron suhteen toivoni on mennyt - Unionissa olemista vielä olen puolustanut.

Ilpo Rossi:

Jussi Seppanen

 Omasta puolestani äänestin aikanaan Euroopan Unioniin liittymisen puolesta ja euroonkin suhtautumiseni on ollut välineellistä; jos sen arvo kestää, eläkeläinenklin pärjää sen kanssa vaikka sen prosentuaalinen arvo on eräistä muista syistä johtuen ollut hiipumaan päöin. Todellinen syy on Euroopan Unionin ideologisesti pelkän markkinavaihtoehdon varaan rakentaminen ja demokraattisen valtion tosiasiallinen syrjäyttäminen koko Euroopan Komission johtamassa kokonaisrakenteessa. Ilman peruskirjan uudistusta vahvan ja kansanvaltaisen eurooppalaisen hyvinvointivaltion rakentaminen on mahdotonta.

Pahalla vai hyvällä silmällä?

 Talousajatteluun on erityisesti viimeisen vuoden aikana ollut tunkeutumassa uusia ilmiöitä. Erityisesti se näkyy suhtautumisessa velanoton ja etukäteissäästämiseen välisessä ristiriidassa. Perinteinen, valtavirtaiseksi nimetty konsepti on ollut voimassa itse asiassa koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Mutta pinnan alla on koko saman ajan muhinut myös toisenlainen, useimmiten John Maynaard Keynesin nimeen yhdistetty vastasyklinen taloudellinen lähestymistapa. Sen mukaan laskusuhdanteessa on elvytettävä ja noususuhdanteessa hillittävä taloudellista - ja sen takana olevaa - sosiaalipsykologista vauhtia.

Suurta muutosta makrotaloudellisessa ajattelutavassa on merkinnyt Modernin Monetaarisen Teorian vähittäinen ja nyt jo konkreettisia muotoja saava jälkikeynesiläinen "narratiivi", jota ovat edistäneet sellaisen nimet kuin australialainen professori William (Bill) Mitchell, joka sattuu olemaan myös Helsinmgin Aalto-yliopiston  vieraileva professori ja joka myös tänä vuonna on pitänyt sekä julkisen että alan opiskelijoille tarkoitettuja erityisluentoja Modernin Monetaarisen teorian olemuksesta. 

Minun tietoisuuteeni tämän ulottuvuuden nostivat nuoren polven taloustreoriaa opiskelleet Ossi Ahokas ja Lauri Holoppa kirjallaan "Rahatalous haltuun - irti kurjistavasta talouspolitiikasta". Kirja ilmestyi vuonna 2014 Like kustantamon julkaisemana. Pidän tätä kirjaa erinomaisena johdatuksena vaihtoehtoiseen, jälkikeynesiläiseen monetaariseen ja myös finanssipoliittiseen tarkastelutapaan. Viime vuonna (2020) toinen kirjoittajista, nimitttäin  Lauri Holappa väitteli tohtoriksi  modernista rahateoriasta . Ossi Ahokas valmistellee tiettävästi juuri näinä aikoina omaa esitystään John Kaynaard Keynesin uraauurtavasta roolista suhtautumisesta rahaan endogeenisena, itsesäätöisenä välineenä Adam Smithin ulkoa ohjautuvan, eksogeenisen   "näkymättömän käden" ohjauksen sijasta ja sen vastapainona.

Moderni Monetaarinen teoria on Bill Mitchellin mukaan ideologisesti neutraali makrotaloudellinen lähestymistapa, jonka mukaan itsenäisen keskuspankin omaava valtio - tai yhteisö - ei voi mennä konkurssiin. Keskuspankki kykenee aina luomaan rahaa velkojen katteeksi. Raha ei siis synny säästämällä vaan velkasuhteita luomalla ja siten kirjanpidollisesti nykyaikana pelkkää enteriä painamalla.

Esimerkkinä tällaisesta rahan luomisesta velkasuhteella voi mainita Euroopan Keskuspankin monetaarisen määrällisen elvytyksen (QE) jolla on luotu viimeisen seitsemän vuoden aikana likviditeetiä Valuuttaunionin jäsenmaiden  markkinoiden, tässä tapauksessä pääasiassa pankkien ja yritysten tueksi euroina useampia tuhansia miljardeja. Suomikin on saanut markkinaratkaisuihin tätä tukea kaiketi jo yli 60 mrd euroa. Summat ovat valtavia ja ne ovat todella tulleet valtion velkakirjojen myynnin ja EKP:n osto-ohjelman kautta Suomen Pankin välityksellä liikepankkien kautta  markkinoiden käyttöön. Osa tästä on korvannut jossakin määrin valtion omaa taloudelloista panostusta yritysten toimintakyvyn ylläpitämisen. Sekään määrä ei ole pieni - yritystukien määrä lienee YLEn selvityksen mukaan vuositasolla noin neljä miljardia euroa. Valtavirtaisten ratkaisutapojen johdosta tämäkään valtava rahamäärä ei näy nostavan investointyeja liikkeelle - tässä näkyy uusliberaalien talousratkaisujen aneemisuus ja heikkotehoisuus.

Poliittisesti modernin rahateorian tulo kuvioon on jakanut sekä politiikkaa että kansantalouden asiantuntijoita - ja sellaisenaan itseään pitäviä - vastakkaisiin leireihin. Uskalletaanko ottaa velkaa? Pitääkö säästää etukäteen? Kuinka pian velanoton jälkeen on ryhdyttävä palaamaan elvytyksestä 'sopeutukseen' kuten termi kuuluu. Ja uskaltaako luottaa Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin velanottoon? Virallisen linjan mukaan Euroopan komission velat tulevat jäsenmaiden maksettaviksi jos Euroopan Komissio ei saa kerätyä omia varoja eritysverojen muodossa. Euroopan keskuspankin määrällisen elvytyksen huikeista velkavastuista ei puhuta tässä yhteydessä mitään. Jäsenvaltioilta lunastetut velkakirjat ovat kuitenkin EKP:n taseissa, tosin jäädytettyinä, "steriloituina" niin että niitä ei ole niiden maturiteetin koittaessa vaadittu lunastamaan takaisin. EKP:n taseissa nämä velat kaksinkertaisen kirjanpidon mukaisesti edelleen ovat, tosin tietääkseni vain nettomääräisinä, koska EKP käy valuuttakauppaa ja hoitaa rahapoltriikkaa intensiivisesti koko ajan. Makrotalouden muutosta ajatellen elämme välivaihetta, murrosta jossa aikaisemmat talousopit vielä vahvasti rajaavat seka ymmärrystä että ratkaisumalleja.

Poliittiset päätöksentekijät, sekä puolueet että työmarkkinajärjestöt laahaavat talousajattelussa vielä vahvasti valtavirtaisen, vanhahtavan talousteorian vankeina. Modernia rahateoriaa edustavat nuoren polven talousasiantuntijat pyritään pitämään keskeisen vaikuttamisen ulkopuolella eikä heitä juurikaan kutsuta mukaan näkemyksiään esittämään,. Useimmat näistä ovat saaneet palstatilaa ja vaikutusmahdollisuuksia vasemmistoliiton piirissä, Kansan Uutisten verkkolehdessä tai vaemmistoliiton ja sen ministerien/kansanedustajien erityisavustajina.

Näyttää siltä että SDP:n piirissä tällaista keskustelua ei ole juuri ollenkaan käyty ja että modernin rahateorian merkityksen ja esiinnousuun suhtaudutaan epäileväisesti. Palstatilaa ei muutenkin vaatimattomassa sosialidemokraattisessa lehdistössä ei näy löytyvän. Tosin Sorsa-säätiö on varovasti koettanut avata näköalaa tähänkin suuntaan. Jää vaikutelma,. että modernin monetaarisen teorian esittelijäöitä ja siitä kiinnostuneita ekonomisteja 'katsotaan pahalla silmällä' ja että heidät pyritään pitämään taka-alalla. Tämä piirre on pinnan alla tapahtuvaa muhimista, jossa uuden esiintuojia valitaan ja ilmiöiden esiinnostajia katsotaan joko pahalla tai hyvällä silmällä. Näyttää siltä että Cancel Culture on pesiytynyt muutoin hengeltään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kunnioittavaan työväenliikkeeseenkin.

Minun käsitykseni on että suuret makrotaloudet ovat jo nyt edenneet niin pitkälle modernin rahateorian soveltamisessa, että tämän ulottuvuuden on pakko nousta esiin myös vahvan hyvinvointivaltion rakentamisessa ja suurten globaalien ongelmien ratkaisemisessa. Ei ole mukavaa herätä jonakin aamuna havaitsemaan että makrotalouden suuri juna on ajanut muiden toimesta jo ohi ilman  että sen suuntaan ja sisältöön tuli vaikutettua.

Elvyttämisestä ja näivettämisestä

Suomen kestävän kasvun ohjelma

Valtionvarainministeri Matti Vanhanen esitteli 14.2. 2021 kansliapäällikkönsä kanssa Euroopan Komission tuki- ja lainapakettiin perustuvaa "Kestävän kasvun" ohjelmaa. "Suomen kestävän kasvun ohjelma pyrkii muun muassa vähentämään päästöjä, nostamaan työllisyyttä ja nopeuttamaan hoitoon pääsyä. Tässä linkki myös ministeri Vanhasen tätä ohjelmaa esittelevään videoon.

Keskustelu on vasta alkamassa

Keskustelu tästä ohjelmasta ja sen neljästä pilarista on tietenkin vasta alkamassa. Ohjelmassa ei esitelty mitään yksityiskohtaisia sovellutuksia, vaan lähestymistapa oli yleisluontoinen. Merkittävää on että konkrettisen sisällön lukkoonlyöminen tapahtuu päällekkäin edessäolevien kuntavaalien kiihkeimmän vaiheen kanssa.

Ruuhkainen kevät häiritsee keskustelua

Pelättävissä siis on että esitykset menevät - koripallokieltä käyttääkseni - "sukkana" läpi ilman mainittavampaa keskustelua. Kun kaikki EU:n jäsenmaat esittävät samaan aikaan omat ohjelmansa, joita niitäkin pitäisi pystyä seuraamaan ihan vertailun ja sisältöjen suuntautumisen vuoksi, voi ennustaa että keväällä on tässä suhteessa edessä aikamoinen 'hullunmylly'.

Maakuntakeskustelut painottuivat julkisiin infrahankkesiin?

Alustava ohjelma on vaativa ja sisältöesityksiä kerännyt maakuntakierros on tehty. Ministeri Vanhasen esityksestä kävi ilmi että maakuntatasolla on tehty erittäin runsaasti kaikenlaisia mutta myös mm. infrastruktuuriin liittyviä ehdotuksia. Euroopan Komission linja seuraa kuitenkin tarkasti konsolidoitujen perussopimusten henkeä, jonka mukaan keskeisenä toimintakumppanina tulee olla 'erittäin kilpailukykyinen markkina'.

Julkisten hankkeiden toissijaisuus?

Vanhanen totesikin, että pelkästään julkiseen infran ja palveluihin suuntautuvia ehdotuksia on niin paljon että yksin ne riittäisivät kattamaan koko koronatukipaketin ja -lainaosuuden käytön. Hän ilmaisi myös sen tosiasian että julkistn sektorin hankkeiden osuus voi olla vain pieni siivu koronatukipaketin kokonaisuudesta.

Kokonaisvaltaisesti ja pitkäjännitteisesti

Miten yrityspohjaisesti sitten luodaan kokonaisuuksia kattavia uusia toimintaklustereita niin että hallituksen tämä vaatimus toteutuu? Ministeri Vanhanen piti tätä tärkeänä haasteena, koska Euroopan Unionin on kokonaisuutena kyettävä kilpailemaan muiden globaalien toimijoiden kuten USA:n, Kiinan, Japanin, Intian tai Kanadan kanssa, jotka ovat myös liikkeellä pitkäjännitteisesti - ei kertaluontoisesti kuten EU - finanssipoliittisen ja monetaarisen elvytyksen keinoin.

Demokraattisen valtion rooli

Yhä ilmeisemmäksi käy, että hyvän uuden, laaja-alaisen ja kokonaisuuksia luovan infran ja kehittämisratkaisujen tulisi olla vahvasti valtioneuvoston, siis demokraattisen valtion ohjauksessa. Vanhasen mukaan yksityisen sektorin ja valtion työnjakoa tai yhteistoimintaa ei tässä yhteydessä ole vielä ratkaistu. Tiedossa on, että juuri julkinen infrastruktuuri on mm. Saksassa erittäin heikossa kunnossa; esimerkiksi koko maata kattavaa laajakaistaverkostoa Suomen tapaan ei juurikaan ole olemassa.

Euroopan Unionin ideologinen rakenne painottaa yritysten suuntaan

Muodostuuko Euroopan Unionin oma toimintarakenne esteeksi dynaamiselle eteenpäinmenolle - se on yksi suurista kysymyksistä 'Kestävän kasvun' ohjelman eurooppalaisessa toteuttamisessa.

Moninkertaistajat - multipiers - ja niiden merkitys

Ministeri Vanhanen korosti tässä yhteydessä tehtävien ratkaisujen merkitystä siitä näkökulmasta, että tehtävien ratkaisujen tulee tuottaa yhden euron sijoituksella kahden tai jopa useamman kertainen tuotto. Kysymys on talouden 'moninkertaistajista (multipliers). Julkisella sektorilla on tässä suhteessa eräitä tärkeitä etuja puolellaan. Julkisen sijoituksen (valtion, maakunnan, kunnan) ylijäämä mm. verotuksen kautta jää edelleensijoitettavaksi samaan tai uusiin julkisiin hankkeisiin. Yrityksen keskeinen tehtävä on tuottaa voittoa, joka helposti valuu kokonaan pois toteutetun hankkeen kehyksestä yhtiön ja sen omistajan taseisiin ja erittelemättömiin tarkoituksiin. Investointeihin ei ole viime vuosina juurikaan satsattu.

Julkisen ja yksityisen ero

Julkinen on avointa ja yritystoiminta - kilpailusyistä - läpinäkymätöntä ja ulkopuolisilta suljettua. Julkiset sijoitukset paljon työllistäviin hankkeisiin kuten esimerkiksi palvelurakenteeseen ovat erityisen tehokkaita kulutuksen nopean kierron vaikutuksesta. On tärkeää myös todeta taloudellisena moninkertaistajana palkkoja ja työehtoja koskeva kattava sopimusjärjestelmä, koska se tunnetusti mahdollistaa mahdollisimman tasaisen ja siksi tehokkaasti toimivan tulonjaon. Optiot ja huikeat tulospalkat eivät osallistu talouden moninkertaistamiseen samalla panoksella kuin tasaisen ja koordinoudun tulonjaon järjestelmät. Julkinen investoi itse hallinnossa, valtuustoissa, lautakunnissa ja kansalaiskeskuseluissa ilmaistuihin tarpeisiin, yrityksen investointien keskeisenä ehtona on mahdollisuus tehdä voittoa. Ero julkisen ja yksityisen investoinnin välillä edustaa kahta erilaista arvomaailmaa. Moninkertaistajaksi laskee mm. SDP:n aikaisempi puheenjohtaja Antti Rinne sairauksien ennaltaehkäisyn. Yksistään sen mahdollistaminen laaja-alaisesti nostaisi maan ulos melkein millaisesta taloudellisesta kuopasta tahansa.

Vahva hyvinvointivaltio on vahvuustekijä

Olen tässä pohtinut Korona-elvytyspaketin vaikuttavuuden mahdollisuuksia tukien ja lainojen tehokkaan käytön näkökulmasta. Oletukseni on, että vahvan julkisen sektorin ja kansanvaltaisen hyvinvointivaltion hallitsema Pohjois-Eurooppa on taipuvainen pärjäämään rahankäytössä paremmin kuin Etelä-Euroopan jäsenvaltiot. Myös Saksan taipumus sivuuttaa julkinen sektori heikentää siellä lainojen ja tukien käytön tehokkuutta, jota korkea tekninen osaaminen ja keskeinen sijainti Euroopassa toki kompensoivat.

Raha- ja finanssipolitiikka muutoksessa

Kun tähän lisätään varsin vahva todennäköisyys siitä, että nämä erittäin pitkän aikavälin lainat ja tuet eivät ainakaan kokonaisuudessaan lankea jäsenmaiden maksettavaksi, uskon voitavan elää tämän paketin kanssa. Ratkaisevaksi muodostuu Euroopan Komission ohjaus, mikä muodostaa pohjoismaisen, mielellään julkista sektoria toiminta-alustana käyttävän lähestymistavan kannalta ratkaisevan epävarmuustekijän.

Omallakin lainanotolla pärjätään

Onko tämä elämän ja kuoleman kysymys hallitukselle välikysymyskeskustelussa? Ei välttämättä, koska matalan korkotason oloissa hallitus voi selkeästi ja omalla vastuullaan ja omilla ohjelmallisilla tavoitteillaan elvyttää myös julkisen sektorin suuria hankkeita ja koordinoida hankekokonaisuuksia huomattavasti paremmin kuin mitä Euroopan Komission rakenteelliset ehdot tarjoavat.

Elvytyksen suuntautumisella on merkitystä

Niin oudolta kuin se ehkä tuntuu, elvytys voi väärin toteutettuna muodostua myös näivettämiseksi, jossa uudet dynaamiset ratkaisut jäävät piiloon, toiminta ei tapahtu koordinoidusti ja koko kansaa palvellen tai rahat valuvat taas suurelta osin teille tietymättömille.

Nähtäväksi jää kuinka käy.

Valtio, markkinat ja hyvinvointivaltio

 

Tässä FM Seppo Tuovisen mainio artikkeli kuuluisan talousvaikuttajan Mariana Mazzucaton edustamasta vahvan valtion merkityksestä yhteiselle hyvinvoinnille. Mazzucaton mielestä juuri julkinen sektori on innovatiivinen, "globaalin älyn" keskittymä, joka kykenee pitkäjännitteisyydellään tukemaan tärkeää perustutkimusta ja mahdollistamaan uusia innovaatioita, joista Seppo Tuovinenkin kirjoituksessaan mainitsee muutamia. Juuri äskettäin Mariana Mazzucato puhui Euroopam Ammattiyhdistysinstituutin ETUI:n suuressa nettikonferenssissa valtion merkityksestä. Hän korosti että jos 'markkina' mielletään -kuten Euroopan Unionin konsolidoiduissa perussopimuksissa on tehty - olennaisesti yritysten toteuittamaksi toiminnaksi, unohdetaan kansanvaltaisen valtion ja suuren yleisön sekä kansalaisjärjestöjen merkitys markkinan kokonaisuudessa. Tämä kapea näkemys on johtanut Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin yksipuoliseen yritykseen ratkaista tuotannon, kysynnän ja hyvinvoinnin tärkeimmät kysymykset pelkällä tarjonnan lisäämiselle. Tämä on johtanut aneemisen Euroopan syndroomaan, josta on todella vaikea päästä ulos peruskirjojen ehdottoman autoriteetin ja niiden muuttamisen edellyttämän yksimielisyyden vuoksi.

Mazzucaton kirja, johon Seppo Tuovinen kirjoituksessaan viittaa, "The Entrepreneurial State - Debunkin Private vs. Public Sector Myths" löytyy Youtubesta myös puolentoistatunnin mittaisena luento- ja haastatteluversiona. Miksi valtion rooli myös Euroopan Unionissa on niin tärkeä? Ennenkaikkea siksi että se kykenee rahoituksen saatuaan vastaamaan investoinneilla ja palvelutarjonnalla kansalaisten tarpeisiin ja luomaan tätä kautta aitoja, oikeita, toimeentulon tarjoavia työpaikkoja. Yritykset investoivat vain jos on riittävästi maksukykyistä kysyntää - ei muutoin. Kun Euroopan Unioni asettuu sääntömääräisesti vahvaa valtiota vastaan kieltäytymässä tukemasta jäsenvaltioitaan mutta suorastaan syytämällä rahaa yritystoiminnan tueksi, ollaan tekemisissä yksiulotteisen, autoritaarisen järjestelmän kanssa. Tähän 'kantoon EU-kaskessa' törmää tietenkin myös Mazzucaton vahvan valtion peräänkuuluttaminen. Tähän samaan seikkaan törmää myös eurooppalaisen vasemmiston, so. ennen kaikkea sosialidemokratian yritys toteuttaa kansanvaltaisen hyvinvointivaltion ideaa Euroopan tasolla. Yhdessä työnantajien pyrkimyksen kanssa liopettaa neuvottelu- ja sopimistoiminta ammattiyhdistysliikkeen kanssa muodostaa tämä uusliberaali lähestymistapa myrkyllisen yhdistelmän, jota vastaan demokratian ja parlamentarismin keinot sulöjetaam pois yhteiskunnallisen vaikuttamisen työkalupakista. Mitä siitä seuraa?

La Strada - Draghin tie

 Entinen Euroopan Keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi on suorastaan huudettu Italian uudeksi pääministeriksi ja hän on vannonut virkavalansa ja muodostanut uuden hallituksen. Tilanteen Giuseppe Conten hallituksen kaatamiselle tarjosi sosialidemokraatiksi tunnustautuneen Matteo Renzin puolueen esiinnostama epäluottamus ja parin ministerin eroaminen pääministeri Conten kabinetista. Matteo Renzi oli myös yhtenä ensimmäisistä ehdottamass Mario Draghia uuden hallituksen muodostajaksi ja lupasi omasta puolestaan hänelle tukensa ilman minkäänlaisia ehtoja tai ohjelmallisia esityksiä. Renzin asenne kuvastanee yhtäältä Italian poliittisen  umpikujan todellisuutta ja toisaalta luottamusta Draghiin euron pelastajana EKP:n pääjohtajakautenaan. Tunnettua on että hän aloitti kaudellaan monetaristisen määrällisen elvytyksen (QE) vastauksena Euroopan Unionin taloudelliseen hätään finanssikriisin jälkeisenä kautena jota sävytti ns. troikan kova, austeristinen politiikka  mm. Kreikkaa kohtaan.

Määrällinen elvyttäminen antoi ainakin hengähdysaikaa eurooppalaiselle makrotaloudelle ja Draghin seuraajankin, pääjohtaja Christine Lagarden kaudella on jatkettu määrällistä elvytystä, joka suurvaltojen keskuspankkien tapaan on ollut massiivista ja on ollut omiaan avaamaan tietyä uudenlaiselle monetaristiselle politiikalle, jossa keskuspankki voi tehtä 'kaiken mitä tarvitaan' valuutan pelastamiseksi ja sen merkityksen vahvistamiseksi. Italian uusi pääministeri oli tämän uuden monetaristisen linjan päänavaaja ja siihen perustuu myös häneen kohdistuva lähes rajaton luottamus. Mikä on sitten Draghin tie finanssipoliittisena toimijana ja valtion päämiehenä? Millä tavalla hän voi soveltaa  näkemystään myös Italian talouspolitiikkaan yrittäessään pelastaa tämän suuresti velkaantuneen maan katastrofilta?

Euroopan Unioni on ottanut ensimmäiset askeleensa aktiivisen, endogeenisen finanssipolitiikan toteuttajana, kun huippukokous viime heinäkuun alussa hyväksyi nyt toteutusvaiheessa olevan Korona-elvytyspaketin vaaditulla yksimielisyydellä. Sen toteutuminen  on kuitenkin vielä vahvistettava valuuttaunionin jäsenmaiden parlamenteissa. Sekä Italiassa että myös muissa valuuttaunionin jäsenmaissa näyttää olevan vaikeaa löytää riittävästi sellaisia toiminnallisia vaihtoehtoja jotka täyttävät Euroopan Komission valvonnan edellyttämät ehdot tuille ja lainoille. Monelle saattaa olla vaikeaa ymmärtää, miksi ilmasto- ja digitekniikkaan suuntautuvia hankkeita ei tahdo riittävästi löytyä. Mielestäni selitys löytyy Unionin peruskirjan asettamista rajauksista. Tuen ja lainojen on suuntauduttava 'markkinan' tukemiseen, joksi peruskirja mieltää pankkien kautta tapahtuvan alan yritysten tukemisen ja korona-paketille asetettujen toivoiden toteutumiselle tätä kautta. Ymmärtääksni suorat jäsenvaltioden hankkeet eivät tule kysymykseen. Tämä ongelma on nyt mös Italian pääministerin Draghin puntaroitavana.  

Pääministeri mario Draghin kokemukset EKP:n pääjohtajana antavat hänelle muita paremmat lähtökohdat tehdä dynaamisia avauksia Komission ottaman velan käyttämisen ja itse velan hoitamisen suuntaan. EKP voi myös tässä suhteessa tehdä 'kaiken tarvittavan' Eurioopan Komission tukemiseksi niin, että lopullinen vastuu velkojen ja tukien edellytetystä takaisinmaksusta ei kaadu jäsenvalrioiden - velkainen Italia mukaanluettuna - maksettavaksi edes hyväksytyn, vuoteen 2058 jatkuvan pitkän aikataulun puitteissa. Euroopan Komissio on eri asemassa kuin jäsenvaltiot, joiden valvoja se vakaus- ja kasvusopimuksen (ns. Maastrichtin sopimus liitteineen) pohjalta on. Euroopan Keskuspankki on tässä suhteessa  itsenäiseen valtioon verratavan Euroopan Unionin oma keskuspankki eikä liene epäilystäkään siitä etteikö se tekisi 'kaiken tarvittavan' myös Komission likviditeetin ylläpitämiseksi nyt kun finanssipoliittinen kanava on avattu. 

Voiko Korona-paketi vielä kaatua? Jokaisen jäsenmaan on se parlamenteissaan hyväksyttäåvä ja Suomen kohdalla poliittinen oppositio sekä laskee (perussuomalaiset, kristillisdemokraatit)  tämän varaan että pelkää (Kokoomus) sen vaihtoehdon toteutuvan. Myös jossakin muussa jäsenmaassa velka- ja tukipaketti voi joutua valtavirtaisen, eksogeenisesti (ulkoa määraytyvästi) toimivan talousajattelun kaatamaksi. Tämä on erityisen vaikea paikka valtavirtaisen talouspolitiikan ajattelutavan lumoissa elävälle Kokoomukselle. Sen mielestä velkaantuminen on pahinta mahdollista myrkkyä hyvälle taloudenpidolle. Vuosi sitten mm. Saksassa Korona-pandemian varjon suojassa tapahtunut paradigmanmuutos on kuitenkin  johtanut siihen, että jopa Saksa, jossa vahvat velkarajat on jo vuonna 1949 hyväksytyssä perustuslaissa, lähti mukaan velkaelvytykseen - perustuslakitumioistuimensa vastarinnasta huolimatta. Tämä on ehkä ja toivottavasti ensimmäinen askel modernin monetaarisen ja finanssipoliittisen muutoksen suuntaan, jossa velkaa ei pelätä, koska itsenäinen valtio - ja EU - kykenee keskuspankkinsa toimin vastaamaan mihin hyvänsä velkahaasteeseen.

Euroopan Unionin peruskirjan tiukan toteuttamisen mukaan paketti voi siis myös kaatua yksimielisyyden puutteeseen. Onko mitään tehtävissä? Tunnettu ekonomisti Thomas Piketty on viimeisimmässä kirjassaan "Pääoma ja ideologia" sekä sitä referoimissaan haastatteluissa vedonnut Saksan ja Ranskan kahdenkeskiseen 'samanmielisten päätökseen' jossa ne ovat tehneet omia, pelkästään näitä kahta maata ja niiden taloudellista yhteistyötä koskevia päätöksiä. Pikettyn mukaan samanmielisten yhteistyötä voidaan tarvittaessa laajentaa koskemaan myös Unionin piirissä laajempaa joukkoa jäsenmaita. Voisin kuvitella, että jos Korona-paketti uhkaa kaatua esimerkiksi kansallismielisten voimien vastustukseen, tilalle nouse nopeasti samanmielisten pysyttäytymien paketin piirissä. Ennenkin on puhuttu talouskehityksen erilaisista nopeuksista Unionin piirissä ja nyt se saattaa Korna-tukipaketin toteuttamisen yhteydessä osoittautua todella ajankohtaiseksi.

On vaikeaa kuvitella että Italia tyytyisi tässä tilanteessa peruskirjan mukaiseen markkina-ajattelun ylivaltaan, vaikka myös pääministeri Draghi on pääjohtajakautenaan pysyttäytynyt määrällisen elvytyksen toimissa  tässä 'pakkopaidassa'. Kuten mm. taloustieteilijä ja kirjailija Mariana Mazzucato on todennut, vahva valtio ja sekatalouden periaate valtion ja yritysten yhteistoiminnan muodossa on välttämätön edellytys selviytymiseksi yksiulotteisen talouspolitiikan anemiasta.

Mikä on siis Mario Draghin tie, la Strada? Pääminsiterinä hän nyt sekä pääsee että joutuu kehittämään sellaisia kansallisia että eutooppalaisia finanssipolitiikan muotoja, jotka toimivat EKP:n määrällisen elvytyksen hengessä ja helpottavat yhä selvemmin velkaantuneita jäsenvaltioita ylipäätään selviytymään  - Italia mukaanluettuna. Euroopan Komission finanssipolitiikka velanoton ja tukien muodossa avaa tien EKP:n monetaristisille toimille myös tällä alueella; velkakirjoja voidaan ostaa myös Komissiolta, velkoja voidaan jäädyttää tätä kautta myös keskuspankin taseisiin ja jopa mitätöidä. Komission oma rahoituspolitiikka joidenkin erityisverojen muodossa tulee mahdolliseksi. Lisäksi velanotto on tullut jäädäkseen; se ei ole kasvun ja kuntoutmisen este vaan ehdoton edellytys elpymiselle.

Italialaisen elokuvan "La Stradan" samannimisessä nimikkomelodiassa lauletaan: "Tie mittamaaton - mun edessäin on"... Italian ja Euroopan selviämisesä tie on vielä pitkä. Dynaamisen käänteen yhä suurempana esteenä on vanhoihin ajatusrakenteiin sitoutunut Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja, josta ei näytä olevan ulospääsytietä ja on myös jatkossa vaarana muuttaa selviytyminen La Stradan kaltaiseksi traagiseksi satiiriksi.  

Vai onko sittenkään? Keski-Euroopassa myös sosialidemokraatit suhtautuvat myönteisesti Euroopan Unionin muuttamiseksi perustuslailliseksi liittovaltioksi.  Taustalla on keski-Euroopan monien valtioden sisäinen federatiivinen luonne ja heidän - sekä hyvät että huonot - kokemuksensa liittovaltiosta. Hengeltään sekasortoistakin liittovaltiota pidetään Amerikassa demokraattisen arvojen peruskalliona. Eurooppalainen liittovaltio voisi tässä suhteessa olla rationaalisempi, vieläkin demokraattisempi ja - tämä on tärkeintä - ennenkaikkea väline aikansa eläneiden valuvikojen poistamiseksi, kansanvaltaisen hyvinvointivaltioperiaatteen nostamiseksi eurooppalaiseksi unelmaksi ja maailmalla niin suursti arvostettujen sosialidemokraattisten arvojen nostamiseksi keskiöön myös koko maanosan tasolla. Nythän niiden toteuttaminen vahvan valtion muodossa on itse asiassa kielletyä, mikä rumentaa nykyistä unionia suuresti autoritaaristen arvojen ja menettelytapojen - kuten uusliberaali sisä- ja ulkopolitiikka sanktioineen - suuntaan.

Kuinka hyvin pankkimaailmaan ja suuryritysten hallintoihin aikaisemmin sitoutunut Draghi pystyy uudistumaan. Italian kansan tuen luulisi häntä rohkaisevan revisioon ja reformeiihin, joihin hän on jo keskuspankin johtajana osoitti kykyä ja ennakkoluulottomuutta. Edistykselliset eurooppalaiset voimat vouisivat rohkaista edelleen tällä tiellä, edellyttäen että he osoittavat itse rohkeutta ja näkemyksellisyyttä.

15.2. 2021

Matteo Renzin odotukset Mario Draghin pääministeriyden ja ohjelman suhteen ovat korkealla. Vaikuttaisi siltä että Mario Draghi keskittyy erityisen investointiohjelman laatimiseen. Renzin mukaan Italian saama tuki- ja lainapaketti on historiallisen suuri ja mahdollistaa sen että veronkorotuksia ei ole tulossa. Kuten tunnettua, investoinnit ovat olleet euroopassa jo pitkään aneemisella tasolla, joten uudet avaukset tässä suhteessa olisivat erittäin tervetulleita. 

Kuinka neutraalia Euroopan Keskuspankin toiminta on?

Social Europe -verkkolehti kirjoitti 1.helmikuuta 2021 aiheesta, kuinka neutraalia Euroopan Keskuspankin rahapolitiikka on. Kirjituksessa on myös mielenkiintoisia linkkejä EKP:n määrällisen elvytyksen tilastoihin - nitä ei ole aina kovin helppoa löytää......

Euroopan Keskuspankin tase on kasvanut määrällisen elvytyksen ja myös korona-pandemian seurauksena yhä kiihtyvällä vauhdilla: "Finanssikriisin jälkeen keskuspankkien edellytettiin puuttuvan asiaan ja niiden tase kasvoi tasaisesti. Pandemian seurauksena toteutetut toimenpiteet ovat kuitenkin ylittäneet selvästi nämäkin toimet: EKP: n tase kasvoi 813 miljardilla eurolla vuodesta 2007 vuoteen 2010, mutta 2261 miljardilla eurolla helmi-joulukuussa 2020. Euroopan Valuuttaunionin osalta taseen loppusumma lähentelee jo 5000 mijardia.

Kun Suomen vastuuosuus määrällisestä elvytyksestä on n. 1,8 prosenttia ja taseiden kasvu on tapahtunut pääasiassa jäsenvaltioiden julkisten velkakirjojen osto-ohjelman kautta, on muodollista vastuuta velkakirjojen takaisinlunastamisesta kertynyt jo varmasti n. 70 miljardin edestä. Tämä euromäärä on sitten vuoden 2014 jälkeen ollut Suomen Pankin ja liikepankkien kautta markkinoiden käytettävissä 'fiskaalisen' toimintavalmiuden säilyttämiseksi ja Korona-pandemian seurauksena sen aiheuttamasta kriisistä ja lamasta toipumiseen. Kuinka ja missä määrin tämä euromäärä on jakautunut markkinoiden toimijoiden käyttöön? Suomen osalta ei täsmällistä tietoa taida olla käytettävissä?

Keskuspankin määrllisen elvytyksen edellytetään ohjeistuksen mukaan olevan 'neutraalia'. Painotukset ovat olleet vahvasti hiili/öljypainotteisia ja siksi kirjoittajat kysyvätkin, miten ilmastokriisiin suhtautuminen näkyy EKP:n toimintapolitiikassa.

Myös EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde on puheenvuorossaan ottanut tämän teeman esille.keskuspankin hallituksen saksalainen jäsen Isabel Schnabel erosi pankin hallituksesta kyseenalaistaen toteutetun määrällisen elvytyksen neutraaliuden. Saksalaisista lähtökohdista keskeistä hänen eronsa aikoihin oli valtaviin mittäsuhteisiin kasvanut määrällinen elvytys, joka oli ristiriidassa sekä Saksan Keskuspankin pitkäaikaisen tiukan rahapolitiikan kanssa että määrällisen elvytyksen neutraalisuusvaatimuksen kanssa.

Kansainvälisen järjestelypankin analyysi osoittaa, että osakkeiden hintojen tasainen nousu johtuu suurelta osin löysästä rahapolitiikasta. Mutta mitä se tarkoittaa varallisuuden epätasa-arvolle, kun osakekurssit nousevat keskuspankin puuttumisen vuoksi? Se hyödyttää enimmäkseen varakkaita henkilöitä, koska heillä on taipumus omistaa enemmän varoja. Viime vuonna tämän teki erityisen selväksi pandemia. Kun koronavirus levisi Euroopassa helmikuussa, osakekurssit laskivat työttömyyden kasvaessa. Koska osakemarkkinat ovat kuitenkin toipuneet - DAX äskettäin mursi ensimmäisen kerran 14 000 rajan -, kun taas reaalitalouden tilanne on edelleen kireä.

Keskuspankit ovat hyvin tietoisia politiikkansa vaikutuksista osakemarkkinoihin. Omaisuushintojen nousu on tarkoitettu rahapolitiikan välitysmekanismiksi. Mutta milloin viimeksi kuulimme keskuspankkiirin puhuvan eriarvoisuudesta?

Käynnissä oleva keskustelu EKP:n rasolla viittaa siihen että painotuksia pitäisi voida muuttaa sekä ilmastokriisin kannalta kestävämpään suuntaan että niin että Keskuspankille asetetut perustavoitteet voisivat nykyistä paremmin toteutua - linkki näihin tavoitteisiin löytyy kirjoituksesta.

Kansainvälisen järjestelypankin analyysi osoittaa, että osakkeiden hintojen tasainen nousu johtuu suurelta osin löysästä rahapolitiikasta. Mutta mitä se tarkoittaa varallisuuden epätasa-arvolle, kun osakekurssit nousevat keskuspankin puuttumisen vuoksi? Se hyödyttää enimmäkseen varakkaita henkilöitä, koska heillä on taipumus omistaa enemmän varoja. Viime vuonna tämän teki erityisen selväksi pandemia. Kun koronavirus levisi Euroopassa helmikuussa, osakekurssit laskivat työttömyyden kasvaessa. Koska osakemarkkinat ovat kuitenkin toipuneet - DAX äskettäin mursi ensimmäisen kerran 14 000 rajan -, kun taas reaalitalouden tilanne on edelleen kireä.

Keskuspankit ovat hyvin tietoisia politiikkansa vaikutuksista osakemarkkinoihin. Omaisuushintojen nousu on tarkoitettu rahapolitiikan välitysmekanismiksi. Mutta milloin viimeksi kuulimme keskuspankkiirin puhuvan eriarvoisuudesta?

Kokonaan keskustelun ulkopuolella on edelleen suuri määrällisen elvytyksen peruskysymys: se suuntautuu yksipuolisesti markkinoille, vaikka vastuu velkakirjojen lunastuksesta on valtavirtaisen talouspolitiikan sääntöjen mukaan jäsenvaltioilla. Määrällisen elvytyksen neutraaliuden kannalta jäsenvaltoiden julkiset hankkeet niin ilmastokysymyksissä, digitaalisten kokonaisratkaisujen kehittämisessä - puhumattakaan infrastruktuurista ja sosiaalista palvelurakenteesta - ovat elvytysraamin ulkopuolella. Ne muodostavat myös suuren kielletyn alueen, tabun EKP:n määrällisestä elvytyksestä tai Euroopan Komission finanssipolitiikasta puhuttaessa.

2.2. 2021

Pitkän linjan talousvaikuttaja Sixten Korkman kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomien yhdessä pääkirjoituksessa tietynlaisen moraalisen ja eettisen ylistyslaulun kapitalismille. Minäkin voisin lisätä tuohon listaan yhden kapitalismia ja onnellisuutta koskevan määritelmän, joka on kotoisin Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologian laitoksen elinikäiseksi valitun johtajan, Erich Frommin 1950-luvulla ilmestyneestä kirjasta "Terve yhteiskunta": "Kapitalismi on järjestelmä, jossa jokainen riistää toinen toistaan ja kaikkien oletetaan tulevan onnellisiksi." Pääkirjoituksen otsikko ja loppukaneetti kuitenkin varoittelevat kapitalismin kaikkivoipaisuudesta:"Suomen esimerkki muistuttaa, ettei markkinataloutta pidä päästää valloilleen." Liittyen tähän Fb-postaukseen täytyy kuitenkin todeta, että Euroopan Unioni on juuri sellainen järjestelmä, jossa markkina- siis kapitalismi - on asetettu jo perussopimuksissa ehdottomaan ylivalta-asemaan suhteessa demokraattiseen valtioon. Jos pääkirjoituksen sanomaa voi pitää ennustuksena, niin odotettavissa on koko manteretta koskeva yhteiskunnallinen palo, murroskausi, jonka lopputulema on täysin tuntematon.