Korona - suuri opettaja

Vuosi 2020 on poikkeuksellinen, opettava, muistoja herättävä - ja samalla vuosi jolloin historian akkuna suurille yhteiskunnallisille uudistuksille avautui. Otettiinko opetuksista opiksi vai ollaanko jäämässä taas kerran luokalle, kuten joskus takavuosina vielä monelle näin tapahtui?

Korona-pandemia osoittautui siksi suureksi opettajaksi, joka asetti koko maailman uusien vaatimusten eteen.  Edellisestä suuresta sodasta ja sen päättymisestä tuli kuluneeksi jo 70 vuotta, mikä tarkoitti sitä että muisto sota-ajan puutteellisesta ja kurinalaisesta elämästä ei ollut enää kaikkien biomuistissa. Etenkin vanhemmalla sukupolvella sota-ajan tiukat sääntelytoimet, olojen ankeus ja kurinalaisuuden vaatimus palautuivat kuin luonnostaan uudelleen mieleen.

Maan hallitus otti pääministeri Sanna Marinin johdolla kuitenkin jo alkuvuodesta komennon käsiinsä kun oli käynyt selväksi että Korona-infektiosta saattaa muodostua maailmanlaajuinen pandemia. Jo aikaisessa vaiheessa hallitus alkoi valmistella valmiuslain käyttöönottoa lähes sotilaallisen kurinalaisuuden hengessä. Poliittiset ryhmät ja eduskunta osoittivat laajassa parlamentaarisessa valmistelussa omaavansa tietoisuutta ja tahtoa tämän äärimmäisen poikkeuksellisen toimenpiteen toteuttamiseksi. Valmiuslakihan oli tarkoitettu käynnistettäväksi vain poikkeusoloissa, kuten sodan syttyessä, luonnokatastrofin tai vakavan kulkutaudin vaaran uhatessa. 

Suomi onnistui näiden toimien seurauksena jo alkuvuodesta pitämään tartuntatapaukset ja pandemian aiheuttamat kuolemat suhteellisen vähäisinä.  Sairaalakapasiteetti ei joutunut kriittiseen tilaan. Maan hallitus, STM ja  etenkin peruspalveluiminusteri Krista Kiuru ottivat tilanteen  tiukasti haltuun ja Ruotsin kaltaiselta suurelta katastrofilta on vältytty - ainakin toistaiseksi.

Korona-pandemian opetus oli se että poikkeusoloissa on kyettävä irtautumaan hallitusohjelmasta ja otettava "sodanjohto" hallituksen itsensä käsiin. Oli toimittava kurinalaisesti, kansalaisten terveys edellä. Tämä opetus kantoi hyvin koko alkuvuoden, mutta loppuvuodesta Koronan opetukset jo alkoivat unohtua. Vaadittiin - erityisesti matkailualalla - markkinoiden ehdoilla etenemistä ja pandemian vaatimusten alistamista yritystoiminnan kokemille uhkakuville. Nopeasti kuitenkin kävi selväksi että aina kun annetaan periksi, etenkin matkailussa, urheilussa tai viihteessä, uhkakuvat pahenevat ja pandemia leviää.

Seurasi ikäviä näytelmiä; vaadittiin vallan siirtämistä hallitukselta korona-epidemian hoidossa "nyrkille", johon pääministeri ei kuitenkaan suostunut. Se olisi tarkoittanut hallituksen tiukan linjan ehdollistamista, arvatenkin markkinoiden taloudellisten tavoitteiden suuntaan. Peruspalvelumisteri Krista Kiurulle esitettiin jo henkilökohtaista epäluottamuslausetta valtakunnan päälehden monisivuisen kyseenalaistamiskirjoituksen saattelemana. Hallitus piti kiinni strategisesta ja operatiivisesta johdosta ja tilanteen helpottaessa pysäytti valmiuslain mukaisen etenemisen ja siirtymisen tartuntatautilain edellyttämään marssijärjestykseen.

Korona-pandemia osoittautui myös suureksi opettajaksi makrotaloudessa. keväällä 2020 alkoi näkyä merkkejä siitä, että Euroopan keskeiseksi vaikuttajaksi noussut Saksa alkoi luopua budjetissaan "mustan nollan" politiikasta, kielteisestä suhtautumisesta velkaan ja etukäteissäästämisen vaatimuksesta suuria yhteiskunnallisia uudistuksia tehtäessä. Korona-pandemioan kulut ja niihin varautuminen edellyttivät suurisuuntaisia toimia. Niihin Saksa ryhtyikin aloittaen huomattavan velanoton. Se on suorastaan historiallinen poikkeus Saksan politiikassa toisen maailmansodan jälkeen. On sanottu, että korona-pandemia oli omalla tavallaan nostamassa vahvan valtion uudelleen ulos kaapista ja luurankoroolistaan, joka sille oli Euroopan Unionin konsolidoidussa perussopimuksessa  varattu. Erittäin kilpailukykyinen markkina (Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3) ei ollut oikea vastaus pandemian tyyppisen poikkeustilan hoitamiseen.

Korona ei ollut ainoa tekijä joka sai Saksan ja sen myötä myös muut maat - Suomi mukaanluettuna - aloittamaan poikkeukselliseksi tarkoitetun rohkean velkaelvytyksen. Viimeisten vuosien aikana on makrotalouspolitiikassa keskusteltu paljon uudenlaisesta, Modernista Monetaarisesta Teoriasta ja sen mukaisesta suhteesta makrotalouteen eritoten niissa maissa ja yhteisöissä joilla on oma keskuspankki ja päätösvalta monetaaristen ja finanssipoliittisten päätösten tekemiseen. Tämän teorian mukaan keskuspankin oaava valtio tai yhteisö ei voi koskaan joutua maksukyvyttömyyden tilaan, koska se voi omilla lisävelkaa koskevilla päätöksillään luoda kaikissa tarpeellisissa tilanteissa "rahaa tyhjästä" ja rahoittaa kaikki tarpeelliset hankkeensa. 

Muistettava tietenkin on, että Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaat - kuten Suomi - ovat luopuneet omasta itsenäisestä keskuspankista ja tätä tehtävää hoitaa Euroopan Keskuspankki EKP. Suomenkin osalta Europan Komission ja EKP:n toimet muodostuvat keskeisiksi, jos ja kun raha- ja finanssipolöitiikkaa ryhdytään käyttämään valuuttaunionin jäsenmaiden talouden ja hyvinvoinnin edstämiseen. Ilman euroopantasoisia toimia Suomen suhde euroon on sama kuin suhde vieraaseen valuuttaan.

Euroopassa päänavaajan roolia tässä suhteessa on kantanut Euroopan Keskuspankki aloittamalla monetaariset määrällisen elvytyksen (QE) toimensa jo vuonna 2014 ja jatkaen niitä toistaiseksi pitkälle eteenkin päin määritteellä "mitä ikinä se sitten vaatiikin" silloisen pääjohtaja Draghin legendaarisen ilmaisun mukaisesti. Euroopan Komissio yhtyi kesällä 2020 tähän uuteen makrotalouslinjaukseen omalla finanssipoliittisella korona-paketillaan, yhteensä 750 miljardia euroa, josta noin puolet on tukea ja toinen puoli velkaa. Euroopan Unionissa likviditeetin ylläpitämiseksi mielletty rahapolitiikka kuuluu nimenomaan EKP:n suvereniteettiin, joka pyrkii konsolidoiidun perussopimuksen mukaan olemaan kaiken politiikan ylä- ja ulkopuolella.Poliittisesta suuntautumisesta vastaa Euroopan komissio finanssipolitiikallaan pyerkii toimillaan vsuuntautumaan edessäoleviin suuriin haasteisiin. Taas osoittautui että tarvittiin vahvaa valtiota joka tomerasti ja päättävästi tarttuu toimiin kansakuntia ja koko maailmaa uhkaavan vaaran torjumiseksi.

Korona-pandemian opetukset vahvasta, demokraattisesta ja kurinalaisesta valtiosta eivät ole kuitenkaan tulleet kokonaan huomioonotetuksi. Euroopan Unioni etenee edelleen markkinakylki edellä perussopimusten mukaisesti, vaikka jäsenvaltiot joutuvatkin kantamaan keskeisen strategisen, operatiivisen ja taloudellisen taakan. Kuvaavaa on, että toimet on määritelty johtuviksi nimenomaan Korona-pandemiasta, vaikka tiedossa on että monet jäsenmaat Ranskasta alkaen odottavat kiihkeästi uutta visiota Euroopan Unionin roolista makrotaloudellisena toimijana. Heinäkuun alussa päätetyttyjen  toimien on nimenomaan edellytetty olevan kertaluonteisia, vaikka jo korona-pandemiankin vuoksi elvytystoimia on edelleen jatkettava ja jäsenvaltioiden otettava lisää velkaa rahoittaakseen pandemian aiheuttamia suuria kustannuksia kansalaisyhteiskunnalle ja myös yrityksille.

Koronan sanomaa suurena opettajana Euroopan Unionille voisi pitää julistuksena vahvan valtion nostamiseksi keskeiseksi toimijaksi paitsi luonnonkatastrofien, panmdemioiden tai rauhantilan järkkymisten  torjumisessa, myös niiden suurten rakenteellisten uudistusten toteuttamisessa, joilla on kiire ja joissa aikaa ei ole hukattavana: ilmastomuutos, digitalisaatio, kansainvaellukset ja yhtyenä kaikkein keskeisimpänä hyvinvointivaltion palveluiden tason kohottaminen investoinneilla infrastruktuuriin ja moninaisiin tarpeellisiin palveluihin koko mantereella. Myöskään sotilaallinen varustautuminen ei onnistu pelkästään markkinoiden toimin. Siinäkin - jos niin halutaan - vaaditaan vahvaakijn vehvempaa kansallista vastuunottoa.

Kuten tiedetään, Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus on ecdelleen sellaisenaan voimassa. Se on suuntautunut  ongelmien ratkomiseen keskeisesti markkinaehtoisten toimien kautta. Tämä muodostaa sietämättömän suuren ongelman ajatellen niitä tehtäviä jotka Euroopan Unionia odottavat. kuten määrällinen elvytys -Suomenkin osalta jo yli 50 mrd euroa - osoittaa, markkinaratkaisujen kautta resurssit valuvat helposti kokonaan muualle kuin mihin ne on tarkoitettu. Kuvaavaa on, että EKP rajoitti loppuvuodesta 2020 määrällistä elvytystä hallinnoivien pankkien ylimääräisiä osakeanteja. Kaikki rahat eivät ole yrityksille velkana kelvanneet; kun ostovoima ei ole kehittynyt riittvästi, ei ole edellytyksiä myöskään suurille markkinaehtoisille investoinneille. Pankit eivät ilmeisesti ole aikailleet määrällisen elvytyksen resurssien "pistämistä poikimaan". Tätä ongelma yritetään nyt hoitaa osakeantien rajoittamisen muodossa.

Vahvan valtion kautta tapahtuva investointi infrastruktuuriin ja palveluihibn toimii kokonaan toisella tavalla. Se luo työpaikkoja ja ostovoimaa   ja tarjoaa kannattavia investointimahdollisuuksia myös yrityksille. Vahvan valtion luurankon haahuilee edelleen Euroopassa.

Tiedossa on, että Euroopan Unionin peruskirja on luotu yksimielisyyttä edellyttävillä konsensuspäätöksillä. Brexit ja käsitys oikeusvaltiosta näyttävät tarkoittavan sitä, että yksimielisyyttä yksimielisyysvaatimuksen korvaamiseksi enemmistöpäätöksillä ei Euroopan Unionissa voida saavuttaa. Umpikuja vaatii siten muunlaista yhteistyötä, jota mm. kuuluisa ekonomisti Thomas Piketty on Social Euriope -verkkolehden haastattelussa ehdottanut. Jos ratkaisuja ei löydy, Euroopan Unionia uhkaa edelleen näivetyminen, taloudellisen polarisaation älyttömänä jatkuva vahvistuminen ja ennenpitkää hajoaminen - ellei ratkaisua keksitä. 

Yhteiskunnallisia maanvyöryjä, ilmaston ja ympäristön laukaisemia sosiaalisia tsunameja tulee eteen vielä tulevaisuudesssakin. Korona on tässä suhteessa suuri opettaja, jonka asettamista valtavista vaatimuksisa keskeistä on vahvan valtion vetäminen luurankokaapista uudelleen keskeiseksi, kansanvaltaiseksi toimijaksi. Demokratiaan ja rauhaan vetoavan Euroopan Unionin pitäisi nopeassa tahdissa ryhtyä soveltamaan tätä lähtökohtaa myös omassa rakenteessaan.

Suomi sattui olemaan korona-vuonna 2020 siinä onnellisessa tilanteessa, että meillä oli maan hallituksessa ja sen ohjelmassa vahva hyvinvointivaltio kirjattuna laajapohjaisen enemmistöhallituksen ohjelmaan. Kaiken koronasodan keskellä hallitus on ponnistellut sinnikkäästi ohjelmansa toteuttamiseksi ja onkin saanut liikkeelle monia suuria uudistuksia. Näitä ovat mm. vanhuspalvelulain hoitajamitoituksen vahvistaminen, peruskoulun laajentaminen yhdellä vuodella saumattomaksi kokonaisuudeksi koulutuksen ja pätevyyttä edeltävän työelämän välillä. Vuosikymmeniä rakennetu ja revitty SOTE-uudistus on annettu rautalankamallina eduskunnalle ja tulee keväällä 2021 käsiteltäväksi. Suuria liikennehankkeita ryhdytään toteuttamaan, työllisyydessä aloitetaan kuntakokeilu, joka parhaimmilaan merkitsee myös yli 55-vuotiaille arvokasta päätöstä työelämän loppuvuosille. Monia muitakin hankkeita on laitettu liikkeelle ja uusia ehtii vielä tulemaan. Voi todeta että historian akkuna on tämän hallituskauden aikana avoinna suurille yhteiskunnallisille uudistuksille 1960- ja 70 lukujen tapaan - viidenkymmenen vuoden yhteiskunnallisen harhailun jälkeen.

Korona siis opettaa. Mutta opiksi olisi myös otettava. sekä Suomessa että Euroopassa - ja myös muualla maailmassa.

Ranskalaisen Eurooppa-näkemyksen aika?

 Olen kaiketi jo lukijaa uuvuttaen yrittänyt kuvata, miten suurten tehtävien edessä Euroopan Unioni ja koko Eurooppa on suurten, globaalien haasteiden edessä. Uskon kirjoituksistani käyneen selville, että Euroopan Unioni on ollut pitkään lujasti sidoksissa maanosan kansallisiin rakenteisiin. Erityisesti tämä koskee suurimpia ja keskeisimpiä maita  kuten Saksaa, Englantia, Italiaa ja Ranskaa. Saksan tiukka sitoutuminen etukäteissäästämiseen, Brittien unelmat kansainyhteisön 'koskaan laskematomasta auringosta', Italian eteläeurooppalainen, huolettomalta vaikuttanut kulttuuri tai Ranskan pyrkimykset Kaarle Suuren tapaiseen Euroopan hallitsemiseen antavat merkkejä olemassaolostaan. 

Voisiko näistä erilaisista  kansallisista lähtökohdista olla hyötyä Euroopalle? Löytyisiko niistä globaalille toimijalle ominaista näkemystä? Miten selvitä ilmastokriisistä, digitalisaation saattamisesta kutakuinkin demokraattiseen hallintaan. Maahanmuutto, kulttuurien ja mannerten väliset jännitteet, sosiaaliset vastakohdat ja talouden polarisaatio ovat tunnetusti tällaisia haasteita. 

Syyskuussa ilmestynyt saksalainen viikkolehti Spiegel kiinnittää numerossaan 38 (12.9. 2020) huomiota Ranskan panokseen uusien ainesten tuomiseksi eurooppalaiseen keskusteluun. Presidentti Macron on jo useissa puheissaan vilautellut tarvetta vastata näihin megaluokan haasteisiin. Vähitellen Ranskan panos on alkanutkin näkyä eurooppalaisessa politiikassa. Ursula von der Layenin valitseminen Euroopan Komission puheenjohtajaksi tuli ehdotuksena pitkien neuvottelujen jälkeen Ranskan presidentiltä ja niinpä hänet valittiin tähän tehtävään kaikkien etukäteissuosikkien ulkopuolelta. 

Ranska on elätellyt pitkään ajatusta Euroopan aseman vahvistamisesta visiona globaali, tasavertainen toimija USA:n, Kiinan, Intian ja Venäjän kaltaisten suurvaltojen rinnalla. Saksan luopuminen tiukasta etukäteissäästämistä ja julkisen sektorin kasvua vahvasti hillitsevästä "mustan nollan" budjettipolitiikasta ja sen upottaminen keskeiseksi säännöksi Euroopan Unionin konsolidoituihin peruskirjoihin on hallinnut Euroopan Unionin strategista lähestymistapaa aina tämän vuoden alkuun saakka. Nyt on kuitenkin muutos tapahtunut ja kysyä sopii, mistä on tullut se tönäisy joka on saanut entisestä poikkeavan lähestymistavan liikkeelle.

Der Spiegel -lehti nostaa esiin Ranskan Eurooppaministerin Clément Beauenen yhtenä avainhenkilönä presidetti Macronin hallituksessa ja jo vuosia hänen lähipiirissään toimineena visionäärinä ja Marcronin puheiden yhtenä kirjoittajana. 

Vuoden 2019 alusta Saksa ja Ranska hyväksyivätkin yhteistoimintasopimuksen, jossa puhuttiin lähinnä yhteisestä eurooppalaisesta puolustuksesta ja jonka tulosten arveltiin jääneen aika vähäisiksi. Runsaan vuoden jälkeen on alkanut kuitenkin näyttää siltä, että suuria muutoksia on tapahtumassa Euroopan tasolla ja muutoksen suunta puhuu vahvasti ranskalaisen panoksen vahvistumisesta. Der Spiegel lehti korostaa, että monet tapahtumat ovat ikäänkuin sattumalta ajaneet Saksaa ja Ranskaa lähemmäksi toisiaan: Brittien Euroopan Unionille antamat ikävät rukkaset Brexitin muodossa, vuoden 2020 alusta iskenyt Krona-pandemia ja sen vakavat vaikutukset Euroopan valtioiden talouteen ja lisäksi Unionin sisäiset vastakkainasettelut: etelä - pohjoinen ja länsi - itä. Näyttäisi siltä että juuri Ranskan visioilla on tässä suhteessa paljon merkitystä. 

Ranska on ollut halukas kuuntelemaan myös pienempiä jäsenmaita ja näissä merkeissä presidentti Macron on vieraillut Suomessakin. Ranskan poliittisen järjestelmän tosiasiallinen murtuminen hänen valtaantulonsa yhteydessä on suorastaan pakottanut Ranskaa etsimään vastauksia myös oman maansa tilaan muualta kuin sisäpolitiikasta. Euroopan tasoisilla visionäärisillä näkemyksillä on tässä tilanteessa entistäkin suurempi merkitys. Ranskan Eurooppaministeri, 39-vuotias  Clément Beaune lienee tässä suhteessa yksi merkittävimpiä vaikuttajia.

Lisäisin tähän kokonaisuuteen vielä yhden, mielestäni merkittävän tekijän. Euroopan Unioni  ja sen jäsenmaat näyttää ollen hyvin hitaita kypsymään uuteen  makrotalousajatteluun, jossa itsenäisen keskuspankin omaava valtio tai yhteisö - kuten Euroopan Unioni - voi vastata taloudellisesti millaiseen haasteeseen tahansa. Kun Valuuttaunioniin liittymisen yhteydessä sen jäsenmaat luopuivat omista keskuspankeistaan ja itsenäisestä raha- ja finanssipolitiikasta, tarve uuteen makrotalouteen on noussut niin silmiinpistäväksi että vain luunkova ideologinen sitoutuminen on estänyt valtavirtaisen taloushegemonian sokaisemaa talouseliittiä näkemästä, mitä maanosa juuri nyt tarvitsee ja mitä mahdollisuuksia sillä todellisuudessa olisi käytettävissä. Suuriin ongelmiin on vastattava ja juuri nyt on se hetki, jolloin tosiasiat suorastaan pakottavat uuteen ajatteluun.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että uusia ratkaisuja on löydyttävä. Euroopan Komissio taiteilee jo nyt tähän aikaan sopimattoman kasvu- ja vakaussopimusen kanssa ja yrittää venyttää sen yhteydessä kehitettyjä poikkeustilannetta varten luotuja mekanismeja pelastukseksi. Uskon taustalla haettavan myös mahdollisuuksia koko Euroopan Unionin peruskirjan uudistamiseen ja muistaakseni mm. europarlamentaarikko Eero Heinäluoma on on jossakin tähän viitannutkin. 

Toisin kuin Saksalla, Ranskalla on suuri julkinen sektori ja myöskin tarve pitää sitä hyvinvoinnin ja vakauden tuoittajana pystyssä Ranskalla ei ole suuria luonnonvarareservejä esimerkiksi energiantuotantoa varten, mutta kylläkin rikas kansallinen kulttuuri. Ranskan leivät, juustot, viinit ja konjakit ovat maailman arvostetuimpia tuotteilta, mutta ei Ranskakaan elä pelkästään leivästä ja viinistä. 

Eurooppa on ajan pakottamien uusien kysymysten ja niihin ratkaisuja odottavien vastausten edessä. Olisiko Ranska se eurooppalainen maa, joka parhaiten kykenee näkemään suuria kokonaisuuksia?

15.1. 2021

"Me tarvitsemme vallankumouksen"...

Näin otsikoi der Spiegel 17.10. 2020 ilmestyneessä numerossa (43) nuoren, 27 vuotiaan kirjailijan Éduard Louisin haastattelun. Kirjailija  on lukenut koko syyskuun Pariisissa Monmartren kahvilaterassilla viimeisintä kirjaansa, joka kertoo hänen isästään ja työväenluokkaisesta taustastaan Pohjois-Ranskassa. Pyykkinarulla roikkuvat Ranskan presidenttien kuvat, presidenttien, joiden vallassaoloaikana ja heidän hyväksymillään päätöksillä hänen isänsä menetti terveytensä. 

Ranskalaiset eivät ole täysin vakuuttuneita presidentti Emmanuel Macronin keinoista Euroopan nostamiseksi vahvaksi suurvallaksi.  Keltaliivien kiihkeä kapina pariisissa osoitti, että Ranskassa on aitoa vihaa ja suuttumusta vähäosaisimpia sortavaa politiikkaa kohtaan. Presidenti Macron onnistui halvaannuttamaan perinteisen poliittisen jakolinjan oikeistoon ja vasemmistoon, mutta on jatkanut rikkaampien suosimista ja vähävaraisempaan kansanosaan, erityisesti työväestöön kohdistunutta riistävää politiikkaa. Polttoaineiden hinnat ja vuokratukien alentaminen viidellä eurolla olivat tekijöitä jotka synnyttivät keltaliivien massiivisen liikkeen ja rajut mielenosoitukset.

Éduard Louis sanoo tukevansa keltaliivien protestia, jonka hän näkee muistuttavan juuri perinteisen työväenluokan protestia, kuitenkin keltaliiveille ominaisessa sekasortoisessa muodossa. Hän kokee omien kokemustensa pohjalta perinteisen työväestön edustavan paitsi pääsyä tasa-arvoisempaan hyvinvointiin, myös samalla vanhoja rasistisia ja homofobisia asenteita. Hän kokee viestin menevän perille vain vihan ja suuttumuksen väkevöittämällä, tuhosuuntauisia elementtejä sisältävällä tavalla. 

Historiallinen askel kohden parempaa

Katselin ja kuuntelin tänään YLE:n Areenasta hallituksen sosiaali- ja terveysuudistusta  - ns. SOTE-uudistusta - koskevan ministerien ja hallituspuolueiden esittelyn. Antti Rinteen ilmiö-pohjalle rakennettu hallitusohjelma näyttää nyt olevan pääsemässä tämän hallituskauden ehkä tärkeimpään rakenteelliseen uudistukseen. 

Tätä hetkeä voidaan pitää historiallisena siksi, että 'historian akkuna' on nyt avautunut tälle koko kansakunnan hyvinvointia, terveyttä ja tasa-arvoa toteuttavalle uudistukselle. Taustalla on nykyinen perustuslakimme, joka edellyttää yhteisvastuun ottamista tästä uudistuksesta. Tässä suhteessa SOTE-uudistuksen tuominen hallitukselta yksimielisenä eduskuntaan merkitsee perustuslain kannalta myös  opposition tahdon toteutumista, ovathan myös oppositiossa nyt olevat voimat olleet perustuslain ja perustuslakivaliokunnan takana tämän suuren tehtävän toteuttamispohjaa rakentamassa.

Historian siivet havisevat yhteiskunnallisessa uudistustyössä harvakseltaan. Edellinen suuri paradigmanmuutos tapahtui 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin hyvinvointivaltion uudet suuret hankkeet kuten päivähoitolaki, peruskoulu-uudistus, työeläkelainsäädäntö ja suuri joukko työelämään liittyviä sopimuslakeja, mm. laki yhteistoiminnasta työpaikoilla, työpaikkaterveydenhuoltoa koskeva laki ja työpaikkaruokailua koskevat uudistukset saatiin voimaan. Sattumoisin olivat poliittiset edellytykset pitkän sodanjälkeisen riitelyn ja vastakkainasettelun jälkeen sellaiset että nämä pitkälle meidän aikaamme ulottuneet uudistukset saatiin aikaan.

Suuret uudistukset ovat vaikuttaneet myös näiden uudistusten aikana ja jälkeen syntyneisiin sukupolviin ja ikäluokkiin. Monista asioista, kuten tasa-arvoisesta koulutuksesta, terveellisestä ravinnosta, eläkkeestä aktiivisen työuran jälkeen on tullut lähes  itsestäänselvyyksiä. Taloudcellisen perusrakenteen muutos vaikuttaa tietoisuuteemme ja arkikokemukseemme voimakkaasti. Työväenliikkeen arvoperinnön alullesaattaja ja initioija Karl Marx totesi jo aikanaan, että yhteiskunnan materiaalinen perusta ja sen rakenteet vaikuttavat jopa haistamiseen ja maistamiseen, kuten hän asian ilmaisi. 

Kun katselen tämän päivän nuoria kasvissyöjiä, eläinten suojelijoita, puiden halaajia ja pitättyväiseen elämäntapaan pyrkiviä 'uuden tietoisuuden' kehittäjiä, voi vain ihmetellen todeta kuinka oikeassa  suuri mestari oli ja kuinka pitkälle hänen havaintonsa vaikuttavat vielä tulevaisuuteen. Vastaavasti työntekijä, joka 'joutuu' yhteistoimintalain mukaisiin neuvotteluihin, kokee vinksahtaneeksi kääntyneen yhteistoiminnan valtavana uhkana itselleen.

Sosiaalisten oikeuksien, terveyden, ja tasa-arvon  kohdalla epäkohtien poistaminen on kestänyt pidempään. Meidän ikaamme on vaikuttanut voimakkaasti yksityistä intressiä ja henkilökohtaista vastuuta korostanut ajattelutapa joka on ajanut myös yhteisvastuun ja henkilökohtaisen vastuun kannattajia eri leireihin. Tämä on näkynyt erityisesti suhtautumisessa taloudellisiin resursseihin ja niiden yhteisvastuulliseen käyttöön, mutta myös suhtautumisessa muukalaisiin, muualta kuin perinteisestä elämänpiiristämme kotoisin oleviin. Tämä on näkynyt myös suhtautumisessa sosiaalisiin oikeuksiin ja demokratiaan. Nyt liikkeelle saatu hallituksen SOTE-uudistus vie meidän suuren harppauksen kohden oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.

Katselen tätä kehitystä myös poliittisena ja yhteiskunnallisesti aktiivisena henkilönä, olenhan ollut aktiivisesti mukana sosialidemokraattisessa liikkeessä jo yli kuusikymmentä vuotta. Näen yhteyden sosiaalisuuden ja demokratian kehittämisessä myös sosialidemokratiaan aatteena, näkyväthän nämä ulottuvuudet jo liikkeen nimessä, ei ainoastaan suomesssa vaan myös kansainvälisesti; "social democracy" tarkoittaa juuri senkaltaista kehitystä mitä meidän SOTE-uudistuksemme vie eteenpäin.

Sosiaalioden dcemokratia ei ole kuitenkaan sosialidemokratian eikä minkään muunkaan aatteellisen suunnan yksityisomaisuutta eikä sitä pidä 'kapitalisoida' pelkästään yhden puolueen pääomaksi. Kysymys on koko ajan koko kansasta, sen suvereeneista ja luovuttamattomsiuta oikeuksista. Nykyisen hallituksen ilmiöpohjainen hallitus on onnistunut viiden naispuheenjohtajansa johdolla tarttumaan uuteen, kaikille tärkeään tietoisuuden tasoon ja siksi nämä voimat saavat nimensä siihen kunniatauluun, jota historia ja maailma tulee pitämään lähes uskomattomana saavutuksena. 

On luotu yhdessä edellytyksiä kansakunnan onnelle ja menestykselle. Koen suuria tunteita sanoessani tämän ja uskon sen suuresti vaikuttavan yhtyeiskuntaelämämme kuintoutumiseen ja selkeytymiseen.

Itse asiasta kuultuna

 Katselin juuri eilen Liisa Jaakonsaaren haastattelun "Itse asiasta kuultuna". Hyvä ohjelma - josta sain idean parastaikaa ristiriitaisen uudistuksen kohteena olevan eläkeputken poistoon 55 vuotiailta ja sitä vanhemmilta.

Olen aikaisemmin esittänyt kannanoton, jonka mukaan eläkeputki kannattaa pitää nykyisellään, jos mitään parempaa ei ole tarjolla. Pahin vaihtoehto on vajoaminen viimeisiksi tarkoitettuina työvuosinaan työttömyyteen ja toimeentuloluukun asiakkaaksi. Niin  ei saa käydä.

Eläkeputkessa on yksi vika, joka pitäisi tässä yhteydessä korjata. Eläkeputki tarkoittaa siirtymistä eläkkeelle, pois työelämästä. Samalla se tarkoittaa sitä, että eläkettä ei enää kerry sitä 1,5 prosenttia palkasta kuukaudessa vaikka edessä voisi vielä olla kahdeksankin vuotta aktiivista työelämää. 12,5 prosentin pudotus työeläkkeeseen koko loppuelämäksi on paljon rahaa. Jos eläkeputkeen joutuvan palkka on ollut esim. 2500 euroa kuukaudessa, putoaa eläkkeestä odotusarvoisesti noin 300 euroa kuukaudessa samalla kun tulotaso eläkeputkessa pienenee. Lisäksi:kuinka monelle kertyy vuosittain täydet eläkekarttumat, kun katkoksia työsuhteisiin ja työssäoloon kuitenkin monille tulee?

Yli 55-vuotiaita pitäisi kaiketi pitää edelleenkin sidoksissa työelämään ja parantaa heidän mahdollisuuksiaan ansaita viimeisetkin vuodet eläketuloa. Edessä voi hyvinkin olla vielä jopa muutama vuosikymmen elämää ikääntyneenä ja kaiken kokeneena vanhuksena, seniorina ja senjoriittana.

Tarvittaisiin rakentavia ehdotuksia siitä, millaiseen työelämään eläkeputken sijasta ikääntyvä työntekijä voisi osallistua. Nyt vaikuttaa siltä että mitään ei ole tarjolla, jos sellaiseksi ei lasketa tilastojen odotusarvoista työllistymistä, johon niin useasti viitataan. Se huonompi vaihtoehto on työttömyyskorvauikselle siirtyminen ja lopulta toimeentulotuen hakeminen työttömyyskorvauspäivien loputtua.

Mitä ikääntyvällä työntekijällä on sellaista jota muilla työntekijöillä ei ole? Pitkä kokemus työelämästä, paljon hiljaista, ulospäin näkymätöntä ja välittymätöntä tietoa, erityisosaamista työelämästä, kokemuksen mukanaan tuomaa teknistä, kommunikatiivista ja sosiaalista osaamista. Kysymys kuuluu: olisiko näillä taidoilla laajempaakin käyttöä?

Kokonaisuutena katsellen yli 55 vuotiaiden kokemusosaaminen on todellinen ja toistaiseksi käyttämätön aarreaitta, jonka arvoa on vaikea edes mitata. Siihen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Tärkeää olisi että tämä tietotaito saataisiin  laajempaan käyttöön relevanteilla toimialoilla. Näiden voimavarojen saaminen yhteiseen käyttöön edellyttää tämän ikäryhmän aktivoimista välittämään kokemuksiaan viimeisinä aktiivisuosinaan työelämässä sekä käytännön konsultteina työpisteissä, neuvonantajina sosiaalisessa kanssakäuymisessä ja vihdoin omien kokemusten ja osaamisen kirjallisena dokumentointina joko omatoimisesti tai haastattelujen ja esimerkkitilanteiden muodossa.

Mikä nimeksi tälle suurhankkeelle? Uudet työsuhteet voisivat syntyä niin julkiselle kuin yksityiselle sektorille, todennäköisimmin kuntiin, maakuntiin ja valtionhallintoon. Voitaisiin puhua työelämäkonsulteista, neuvonantajista ja kokemusasiantuntijoista. Palkkataso määräytyisi aikaisemman ammatillisen aseman perusteella, mutta tärkeätä olisi että tulotaso pysyisi vähintäänkin samana kuin mitä se oli ennen uusiin tehtäviin siirtymistä.

Näin tulisivat ikääntyvät työntekijät kuulluksi itse asiassa eli omassa osaamisessaan ja kokemuksineen kaikineen. Ymmärrettävää olisi sekin, etä kaikkien kokemukset työelämästä eivät ole niitä kaikkein ruusuisimpia. Juuri irtisanomisuhan alla olevien vanhempien työntekijöiden kokemusmpiiriin kuuluu paljon sellaista epäproduktiivista työelämästä, joka ansaitsisi tulla perinpohjaisesti selvitettyä. Myös työelämässä vallitsee filosofi Noam Chomskyn esiinnostama "Cancell Culture", sivuuttaminen, huomiotta jättäminen, luovan panoksen tyrmääminen ja hukkaaminen. Ehkä on jopa niin, että nämä loppuelämää rasittavat ja painajaisia aiheuttavat piirteet olisi nekin saatava talteen ja tutkittavaksi nykyistä tehokkaammin.

Jokainen meistä ansaitsisi tulla "kuulluksi itse asiassa", tarkoituksella kuvan saamiseksi työelämäkokemuksista, toimien kehittämiseksi virheiden korjaamiseksi ja ennenkaikka työkokemukseen liittyvän tietotaidon välittämiseksi nuoremmille sukupolville mahdollisimman seikkaperäisesti.

Palaan vielä Liisa Jaakonsaaren haastatteluun. Liisa teki listansa ja työelämäuransa sanomalehtitoimittajana ja poliitikkona. Voi olla että silläkin sektorilla kokemusten kokoamisesta on hyötyä,. vaikka Liisa ei eläketuloa heikentävään putkeen joutunutkaan. Tietääkseni Liisa Jaakonsaari onkin luvannut välittää tietotaitoaan  konsulttina ja neuvonantajana - jos tarvetta esiintyy...