tiistai 28. tammikuuta 2020

Hiekalle rakennettu

Onko EKP:n rahapolitiikan kivijalan uudelleenmuotoilua se, että muutetaan sanonta "alle" sanaan "noin" kun puhutaan inflaatiotavoitteesta? Todellisuudessa tarvitaan sekä Euroopan Unionin finanssipoliittisen linjan avaamista ja sitä kautta avoimempaa ja moni-ilmeisempää monetaristista politiikkaa. Se edellyttää muutoksia EU:n konsolidoidussa peruskirjassa.

Modernin Monetaarisen Teorian mukaan itsenäisen keskuspankin omaavan valtion tai yhteisön rahan vähyys tai loppuminen ei ole mahdollista, koska se voi tarvittaessa aina ja kaikissa olosuhteissa luoda tarvittavia pääomia 'tyhjästä' eli omilla päätöksillään ja kirjanpidollaan. Euroopan Keskuspankki käyttää jo nyt tätä instrumenttia määrällisessä elvytyksessään, mutta vain pankkien ja markkinoiden suuntaan. Tuntuisi luonnolliselta että tällainen ulottuvuus olisi EKP:lla käytettävissä myös valtioiden ja tietenkin erityisesti Valuuttaunionin jäsenvaltioiden suuntaan. Tämä mahdollisuus on kuitenkin torjuttu Euroopan Unionin keskeisissä asiakirjoissa, mm. sen konsolidoidussa peruskirjassa. Päätös on ehdoton ja se koskee valtiota ja sen kaikkia alarakenteita omaa pankkia (Suomen Pankki) lukuunottamatta - kuntataso mukaanluettuna. Koko eurooppalainen politiikka sosiaalista pilaria myöten johdetaan tästä aikanaan ideologisesti valitusta lähtökohdasta. Tämä on helposti havaittavissa seuraamalla Eurooopan Unionin elinten päätöksentekoa ja ja niiden sisältöjä.
Miksi tällainen yksipuolinen linja sitten valittiin Euroopan Unionin poliittiseksi lähtökohdaksi? Koko toisen maailmansodan jälkeinen aika käytiin kylmää sotaa rautaesiripun molemmin puolin; vastakkain olivat kommunisitisiksi tai sosialistisiksi itseänsä kutsuneet Neuvostoliitto ja sen johdettavana ollut valtion johdolla ja yksipuoluejärjestelmää toteuttanut blokki, vastassaan läntinen, kapitalistinen maailma, joka rakensi 'vapaan markkinatalouden' varaan.

Jossakin määrin näiden väliin ja ulkopuolelle jäi Euroopan pohjoisosassa Ruotsissa kehitetty ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion pohjaksi muodostunut 'kansankoti', jossa noudatettiin demokraattisiin rakenteisiin perustuvaa sekatalousjärjestelmää ja joka osoittautui erinomaisen hedelmälliseksi, toimivaksi ratkaisuksi. Läntiselle maailmalle yksipuolisesti valtiojohtoinen, yksipuoluejärjestelmään perustuva vaihtoehto muodostui jäykkyydessään ja byrokraattisuudessaan kauhukuvaksi, josta erityisesti Saksa oli huolestunut, olihan maa jakautunut läntiseen ja itäiseen, lopulta itsenäisiksi valtioiksi katsottaviin kokonaisuuksiin. Pelottava valtiojohtoinen järjestelmä DDR:ssä vaikutti joka tapauksessa vahvasti saksalaiseen yhteiskuntaluonteeseen ja tämä vaikutti Euroopan Unionia luotaessa enemmän ratkaisuihin kuin pohjoisessa sinnitellyt kansanvaltainen hyvinvointivaltio.

Saksa on ollut aina paitsi sijaintinsa ja asukasmääränsä, myös talousihmeeseensä ja korkeaan insinööritaitoonsa perustuen Euroopan johtava maa, huolimatta kolmanteen valtakuntaan, kansallissosialismiin ja sen tuhoisiin rakenteisiin perustuvista peloista. Saksaa sekin haavoitti pitkään, mutta vähitellen vanha kansallistunto on noussut uudelleen vaihtoehto Saksalle (AfD) liikkeenä ilmeisesti syvällä saksalaisessa luonteeenlaadussa olevan piirteistön seurauksena. Saksa on omassa politiikassaan torjunut valtioon ja sen rakenteisiin perustuvan politiikan tehden koko ajan yhä enemmän ja enemmän tilaa markkinaratkaisuille.

Kun Euroopan Unionia rakennettiin, erityisesti 1980-luvulta lähtien tämä valtion vieroksunta johti EU:n perussopimusten yhteydessä ehdottoman etusijan antamiseen markkinoille; katseen kääntäminen länteen, irtautuminen idän järjestelmistä tuntui sekä helpotukselta että hyvältä turvallisuusratkaisulta. Me emme huomanneet, että tuohon uuteen rakenteeseen ei kuulu sellaista sekatalouteen perustuvaa ratkaisumallia, johon olimme pohjoismaissa tottuneet. Kun vahva valtio on samalla hyvin keskeistä sosialidemokraattisessa hyvinvointiajattelussa, joutui myös eurooppalainen sosialidemokratia 'erittäin kilpailukykyisen markkinan' pakkopaitaan, josta sosialidemokratia maksaa edelleenkin kovaa hintaa paitsi kannatuksen hiipumisen, myös erilaisten pysyviksi näyttäviltä jääneiden sosiaalisen kurjuuden ja 'köyhyyteen tuomitun' valtion ongelmien muodossa.

Dynaaminen valtio voisi hyvinkin finanssi- ja rahapolitiikallaan pystyä hoitamaan yhteiskunnallisen jälkeenjääneisyyden - myös Euroopan Unionin oloissa - jos sille finanssi- ja rahapolitiikalla nämä mahdollisuudet annettaisiin. Esteenä uudistumiselle on peruskirjoihin konsensuksella rakennetut esteet, joita voidaa poistaa vain samantasoisilla uusilla päätöksillä. EKP:n kivijalan uudistamista koskevat varovaiset lausunnot antavat ymmärtää, miten vaikea ja vaarallinen tie tämä on. Berliinin konservatiivista karhua on vaikeaa taivuttaa, koska muutos osoittaisi että koko poliittinen rakennelma Euroopan Unionissa perustuu väärään, yksipuoliseen, rauhan ja demokratian (Rooman sopimus sic!) kannalta epäonnistuneeseen peruskirjan muotoiluun. Kuka uskaltaa osoittaa Euroopan talouseliittiä ja sanoa että te olette olleet koko ajan väärässä? Ei EKP:n johtokaan taida uskaltaa 'viheltää' sormillaan kirkossa?

On toinenkin samaa luokkaa oleva tyhmyys, joka sisältyy edelleen 1920-luvun jätti-inflaatiota pelkäävään Saksaan ja sen perustuslakiin, jonne on naulattu jo vuonna 1949 ja edelleenkin voimassaolevat valtion kasvun rajat. Tämä sama rakenne näkyy vain hieman muunnetussa muodossa Maastrichtin sopimuksessa ja sen tunnetuissa velkaantumista ja kasvua koskevissa rajoituksissa. Tämä Saksan perustuslain 'kategorinen imperatiivi' määrää voimakkaasti saksalaista poliittista keskustelua ja ohjelmanmuodostusta laidasta laitaan; sieltä ei voi tulla esitystä Maastrichtin sopimuksen muuttamisesta, olisihan se samalla Saksan perustuslain vastaista toimintaa ja niinmuodoin myös Saksan perustuslakituomioistuimen mukaisesti rangaistavaa 'isänmaan petturuutta'. Se muodostaa myös uskottavan syyn sille, miksi kunnioitettu saksalainen sosialidemokratia Euroopan keskiössä voimakkaasta retoriikasta huolimatta ei yllä strategisesti merkittävään, vaihtoehtoja tarjoavaan eurooppalaiseen politiikkaan.

Euroopan Unionin ja keskuspankin 'kivijalan' rakentaminen uudelleen on kaikkea muuta kuin korkopolitiikan nyansseilla leikkimistä. Moderni, asianmukaisilla finanssipäätöksillä tuettu rahapolitiikka pystyisi ja päässälaskutaidoilla vastaamaan Euroopan suuriin ongelmiin, jos ei tarvitsisi pelätä ankaria rangaistuksia ja joutumista tyhmyyden ja konformistisen automaattisen yhdenmuukaisuuden häpeäpaaluun.

Oletukseni on, että tämä ristiriita on Euroopan Unionin ja EKP:n tiedossa. Varovaisin sanakääntein yritetään löytää maaperää vakavalle uudistumiskeskustelulle. On hämmästyttävä srateginen virhe kirjoittaa johonkin aikaan liittyviä strategisia ohjeilta maan tai yhteisön perustuslakiin, lakiin jonka pitäisi vahvistaa demokratiaa, strategista moniarvoisuutta ja toimia demokratian kulmakivenä. Taitaa olla niin, että vain lasten ja lapsenmielisiksi tulevien suusta voi kuulla tunnetun mutta järkyttävän totuuden: keisarilla ei ole vaatteita vaikka niin kuvitellaan.

Ilmeisesti paluu lapseksi tulemiseen on totta tämän kirjoittajankin kohdalla. Siitä huolimatta se saattaa olla totta.

31.1. 2020

31.1. 2020
Helsingin Sanomat lainaa pääkirjoitukseensa Hämeessä ilmestyvän lehden ilmeistä vaatimusta luopua hallitusohjelmasta ja ryhtyä seuraamaan Talouden arviointineuvoston kriittiseksi kuvattua linjausta.
Talouden arviointineuvosto perustaa arviointinsa Valtionvarainministeriön laskelmiin ja ennustuksiin, ilmenee sen omista perusteluista vuoden 2910 arviointiraportissa.Valtionvarainministeriö puolestaan seuraa – joutuu seuraamaan – pelkästään Euroopan Unionin asettamaa päälinjaa ’mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan’ toimintaedellytysten toteuttamisesta. Jos Euroopa unionin yksipuolinen markkinaorientoituminen ja demokraattisen valtion syrjiminen on lähtökohtana, ei yhteistä hyvinvointia ja vahvaa kansanvaltaista valtiota tavoitteleva Sanna Marinin hallitus voi odottaa talouden arviointineuvostolta myönteistä ja rohkaisevaa lausuntoa. Totta on vain se, että hallitus joutuu hakemaan ulospääsyä kilpailukykyumpikujasta luomalla edellytyksiä työllisyydelle ja sitä kautta talouden kasvulle ahtaan kujanjuoksun tunnelmissa. Silti se saattaa siinä onnistua – Portugalin tapaan.

Huomiota kiinnittää se että vaikka Euroopan Keskuspankki on marraskuussa 2019 aloittanut uudelleen määrällisen elvytyksen luoden likviditeettiä yritystoiminnalle valtion velkakirjojen oston muodossa ja investointien ja työpaikkojen luomisen odotuksin, mitään investointibuumia yritysmaailman puolelta ei ole näkyviissä. Olisi luullut että arviointineuvostolla on jotakin sanomista tästä erityisestä hankkeesta ja sen mahdollisista vaikutuksista.

Ei kommentteja: