Yhdellä siivellä ei voi lentää

EKP aloittaa taas marraskuun alusta valtioiden velkakirjojen osto-ohjelman. Määristä kertoi Helsingin Sanomat 13.9. 2019 ja oletusarvona voisi pitää Suomen tapauksessa noin 200 miljoonan ostoja kuukausitasolla mikä on noin yksi prosenttti 20 miljardin kokonaisesta kuukausierästä. Italiasta tuleva talouskomissaari on ilmoittanut pyrkivänsä kasvu-ja vakaussopimuksen uudistamisen/muuttamiseen. 

Tämä enteilee sitä, että tavalla tai toisella osto-ohjelman on palveltava myös valtiota. Italia itse on raskaasti velkaantunut. Pelkästään yrityksiin ja markkinoille suuntautunut elvytys vaarantaa vapaata ja rehtiä kilpailua. Nordean tulo Ruotsista Suomeen tapahtui myös siksi että Valuuttaunionin jäsenmaassa Suomessa se pääsee osalliseksi tästä määrällisestä elvytyksestä. 

Määrällinen elvytys vähentää valtion tarvetta velanottoon, koska määrällisellä elvytyksellä voidaan korvata valtion muutoin suorittamia tukitoimia yrityksille. Vuosien 2014-2018 valtavista elvytystoimista meillä vaiettiin visusti ja siksi tarkkoja lukuja ei kerrottu sen enempää Suomen Pankin kuin valtionvarainministeriönkään toimesta. Hallituksen kannalta EKP:n ilmoitus määrällisen elvytyksen uudelleen aloittamisesta on myönteinen uutinen - ja sitä se saattaa olla myös komissaari Urpilaisen kannalta. Tavalla tai toisella elvytyksen tulisi suuntautua myös julkisten investointiohjelmien toteuttamiseen ja ostovoiman lisäämiseen, jos elvytyksellä aiotaan saada eurooppalaista konetta toden teolla käyntiin…



EKP:n elvytystä on katsottava ennenkaikkea rahapoliittisesta näkökulmasta; Euroopan Komissiolla ja ennenkaikkea talouskomissaarilla on sekä oikeus että velvollisuus sanoasanansa Euroopan Unionin fiskaalipoliittisesta linjasta. Kun nyt Italian komissaari on astumassa tähän virkaan, on jo nyt kuultu ajatuksia koko Maastrichtin sopimuksen (Sopimus Euroopan Unionista) pohjana olevan Kasvu- ja vakaussopimuksen ottamisesta tarkasteluun.



Euroopan Unionin etelällä on perusteltuja syitä ottaa peruslähtökohdat tarkastelun kohteeksi. Maat ovat syvästi velkaantuneita eikä reaalitalouteen sidoksissa oleva austeristinen kurinpalautuspolitiikka kykene sukupolvienkaan aikana ratkaisemaan endogeenisesti kasvavaa rahataloutta. Kun pankkien ja valtioidenkin on mahdollisuus luoda rahaa velkasitoumuksilla ja vain mielikuvituksen rajoittaessa määrää, on reaalitaloudella mahdoton vastata velkaantumisen antamaan haasteeseen. Keskuspankkirahoitus on luonnollinen tapa vastata valtioiden infrastruktuurin, tehtävien ja palveluiden antamaan haasteeseen. Musta nolla, velaton valtio on nollatoimija myös sosiaalisen vastuunottajana.
EKP:n tuleva, marraskuun alusta 2019 tehtävänsä aloittava pääjohtaja Christine Lagarde on puhunut pankkiunionin ohella myös pääomaunionin viemisestä eteenpäin. Mikä pääomaunioni oikein on? Tästä ei ole kovin tarkkaa tietoa ainakaan minulla; Linkin takana oleva lyhyt kolumni kuvaa sitä, onko pääomaunioni rikkaruoho vai kukkanen. Lyhyesti voidaan todeta, että se näyttäisi tarkoittavan EU:n nykyisen perussopimuksen linjanvetojen yhä tiiviimpää ja ehdottomampaa sementoimista Euroopan Unionin tulevaisuuslinjaksi.
Italialla ja Ranskalla – vähintäänkin näillä – olisi tarvetta saada muutettua Euroopan Unionin finanssi- ja rahapolitiikkaa sellaiseen endogeeniseen talous- ja rahapoliittiseen lähestymistapaan, jossa hyvinvointivaltion - vahvan sellaisen - arvo palautettaisiin.Komissaareista se antaisi kaikille uusia näköaloja, mukaanluettuna Jutta Urpilaisen kumppanuussalkku. Ilman rahapoliittisia välineitä Kiina ei ole sivuutettavissa Afrikassa – eikä pikapuolin muillakaan mantereilla.
Taustalla on aika yksinkertainen selviö; demoraattinen valtio ja markkinat ovat erilaisia toimijoita sekä motivaatioltaan, lähestymistavaltaan että käytettävissä olevilta keinoiltaan. Itsenäisen keskuspankin omaava valtio – sellaiseksi kaiketi Euroopan unionikin on luettava – voi luoda vapaasti velkasuhteita projektejaan ja kaikkia rahoitustarpeitaan varten. Tähän mennessä toteutettu tuhansiin miljardeihin nouseva keskuspankkirahoitus määrällisen elvytyksen muodossa on jo osoittanut, että inflaatio ei ole endogeenista rahoittajaa uhkaamassa – jos ei sellaiseksi lasketa strategista poliittista tuhoamisyritystä mahdollisen vaihtoehtoisen, modernin talouspolitiikan vallatessa alaa. Omatekoinen toisen talouspoliittisen jalan - demokraattisen valtion - amputoiminen merkiutsee tuhosuuntaista tietä koko toisen maailmansodan jälkeistä aikaa sävyttäneelle pyrkimykselle luoda Euroopasta demokraattinen, taloudellinen ja kulttuurinen yhteisö. 
Modernin monetaarisen teorian kehittäjä, australialainen professori Bill Mitchell luennoi muuten juuri tässä viikonvaihteessa EKP:n järjestämässä työpajassa: ” Next week, I will be in Europe speaking to some large financial institutions including Amundi (Paris), Pimco (Berlin) and then a workshop at the European Central Bank, financial market interests in London, and more”, kirjoitti hän 11. syyskuua blogissaan.
Kykeneekö uuusi Euroopan komissio puheenjohtajansa Ursula von der Layenin johdolla aikaansaamaan käänteen eurooppalaisessa politiikassa moniarvoiseen, poliittista pluralismia edustavaan suuntaan? Jos Komission puheenjohtaja pysyy uskollisena Saksan perustuslaille, entinen meno näyttäisi jatkuvan eikä muutosta lähestymistapaan ole odotettavissa . 
Mitkä ovat tällöin vaihtoehdot? Äärioikeistolaiset voimat ovat kasvaneet Euroopassa ja ne pyrkivät voimakkaasti, voisi sanoa "keinoja kaihtamatta" takaisin kansallismieliseen politiikkaan. Se merkitsee Euroopan Unionin hajoamista. Markkinaehtoinen talousjärjestelmä ei voi luoda ostovoimaa eikä sellaisia rakenteita, jota moderni maailma tarvitsee, varsinkaan ilmastokriisin osoittaessa yhä vakavampia ilmenemismuotoja. 

Yhdellä siivellä ei voi lentää - siksi sekatalousmalli avaisi tietä tulevaisuuden hyvinvoivaan - mutta ei varmastikaan kriisittömään - tulevaisuuteen.

Nyrkki leuan alla?

Talouspolitiikkaan on viimeistään kolmannen vuosituhannen alusta tullut uusi  ulottuvuus, keskuspankkiraha. Rahapolitiikkahan ei ole enää lähes viiteenkymmeneen vuoteen ollut sidoksissa  peräiseen kultakantaan, vaan rahan vakaus perustuu muunlaisiin vakuuksiin. Siksi dollari ja Saksan markka aina ovat olleet vahvoja valuuttoja ja dollari on sitä edelleenkin. Saksan markan on korvannut monella tapaa Euroopan valuuttaunionin rahayksikkö euro. Se uusi ilmiö, joka on tullut kuvaan mukaan on rahan endogeenisuus, poliittisiin päätöksiin perustuva  rahan luominen ja kaksinkertainen kirjanpito, jolla rahan sijoittumista ja kulkua seurataan. Saattaa tuntua ehkä yllättävältä, miten raha syntyy ja kuka sitä tekee. Pankkilaitos kokonaisuudessaan tekee velkasuhteita muodostaessaan rahaa ja niin voi tehdä myös ahapoliittisesti itsenäinen valtiokin. Euroopan keskuspankki tekee päätöksillään, velkakirjojen ostoillaan ja jatkossa ehkä muillakin toimenpiteillään rahaa. Määrällisellä elvytyksellä ja valuuttaunionin jäsenmaiden velkakirjojen ostoilla luotiin "likviditeettiä" tuhansilla milljardeilla euroilla ja tämä piristysruiske nosti eurovaltiotkin hetkellisesti kasvun kauteen, vaikka määrällisen elvytyksen eurot piti EKP:n peurssääntöjen mukaisesti suunnata pankki- ja yritysmaailman tarjontapoltitiikkaan. Euroopan Keskuspankilla on siten jatkossakin erityisen merkittävä rooli keskuspankkirahan luojana ja koko mantereen talouspolitiikan monetaarisena toteuttajana, vaikka varsinainen talouspolitiikka kuuluu edelleenkin - ainakin muodollisesti - Euroopan Unionin poliittisen päätöksentekokoneistojn ruoteliin.

Mikä on politiikan ja EKP:n suhde? Finanssipolitiikka - poliittinen talous -  ja rahapolitiikka - monetaristinen tekniikka - näyttävät jo nyt sekoittuvan toisiinsa; kun Kreikka asetettiin taloudellisten kurinpitotoimine kohteeksi, oli Euroopan keskuspankki mukana troikassa asettamassa Kreikalle sanktioita. Kreikka ei päässyt myöskään määrällisen elvytyksen piiriin kuin aivan loppuvaiheessa ja silloinkin EKP:n muuttuneen asenteen johdosta.

Toteuttaessaan toimintaansa EKP tulee noudattaa Euroopan unionin konsolidoidun perussopimuksen 130. artiklaa, jonka mukaamn "Käyttäessään sille perussopimuksilla ja EKPJ:n ja EKP:n perussäännöllä annettuja valtuuksiaan tai suorittaessaan niillä sille annettuja tehtäviään ja velvollisuuksiaan Euroopan keskuspankki tai kansallinen keskuspankki taikka Euroopan keskuspankin tai kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen jäsen ei pyydä eikä ota ohjeita unionin toimielimiltä, elimiltä tai laitoksilta, jäsenvaltioiden hallituksilta eikä miltään muultakaan taholta. Unionin toimielimet, elimet ja laitokset sekä jäsenvaltioiden hallitukset sitoutuvat kunnioittamaan tätä periaatetta ja pidättymään yrityksistä vaikuttaa Euroopan keskuspankin tai kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäseniin heidän suorittaessaan tehtäviään."

Perussopimuksen182 artiklan 3. kohdan mukaan "Euroopan keskuspankki on oikeushenkilö. Sillä on yksinoikeus antaa lupa euron liikkeeseen laskemiseen. Euroopan keskuspankki on riippumaton käyttäessään valtuuksiaan ja huolehtiessaan varainhoidostaan. Unionin toimielimet, elimet ja laitokset sekä jäsenvaltioiden hallitukset kunnioittavat tätä riippumattomuutta." EKP siis toteuttaa Euroopan Unionin rahapolitiikkaa suhteessa jäsenvaltioihin eikä sen itsenäiseen päätöksentekoon perussopimuksen mukaan puututta. Tämä antaa EKP:lle vahvan vaikuttajan ja toimijan roolin koko yhteismarkkina-alueella.

Tästä tulemmekin Suomen hallituksen EU:n puheenjohtajakaudelle asettamiin kahteen merkittävään päätavoitteeseen, EU:n rahoituskehyksen kehittämiseen ja oikeusvaltioperiaatteen toteuttamiseen. Suomi on selväsanaisesti ilmoittanut ja myös ehdottanut, että jos joku jäsenvaltioista ei ole valmis seuraamaan Euroopan komission päätöksiä jossakin keskeisessä hankkeessa, Unioni ottaa käyttöön sanktioita jotka sisällöllisesti tarkoittavat rajoituksia Euroopan Unionilta tuleviin tukiin. Kun Euroopan Unionin suurten strategisten hankkeiden rahoituksessa EKP:lla on määrällisen elvytyksen (QE) tapaan merkittävä rooli, jää miettimään, millä tavalla jo ennestään veteen piirretynä viivana toimiva ero Euroopan Unionin talouspolitiikkaa toteuttavan finanssipolitiikan ja EKP:n rahapolitiikan välillä toteutuu.

Kreikan esimerkki osoittaa, että jo määrällisen elvytyksen rajoittaminen vetivät EKP:n mukaan Euroopan Unionin talouspoliittisiin linjauksiin ja sanktioihin. Jos rahapoliittisa sanktioita ryhdytään laajemmin käyttämään oikeusvaltioperiaatteen läpiviemiseen, nostaa se EKP:n tietynlaiseksi nyrkiksi jäsenvaltioiden leuan alle ja tätä kautta myös poliittiseksi toimijaksi, joka saattaa kylläkin tukea Euroopan komissiota sen tavoitteissa, mutta "ei pyydä eikä ota ohjeitaunionin toimielimiltä, elimiltä tai laitoksilta, jäsenvaltioiden hallituksilta eikä miltään muultakaan taholta."

Uusliberaali "vain mielikvitus on rajana" talouspolitiikka oli Kreikan oman kokemattomuuden rinnalla se tekijä, joka sai koko valtion pysyvään ja vuosikymmeniä jatkuvaan velka- ja kurinpitokierteeseen. Unkari ja Puola ovat joutuneet  EU:n kanssa ristiriitaan pakolaispolitiikan ja demokraattisten oikeuksien rajoittamisesta seuranneiden syytösten ja kurinpitovaatimusten kanssa. Myös korruptio on otettu esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteen sääntöjä loukkaavavna toimintatapana - josta on erityisesti syytetty Romaniaa. Entä jos pohjoismaista hyvinvointivaltiota vahvistamaan pyrkivä hallitus joutuu samalla tavalla ristiriitaan vaikkapa kasvu- ja vakaussopimustemn rajoitusten ja konsolidoidussa perussopimuksessa demokraattiselle valtiolle asetettujen rajoitusten kanssa?

Kun tarkastelen tehtyjä ehdotuksia sanktioista sosialidemokraattisen puolueen periaateohjelmaa mielessä pitäen, muistan jo 1952 periaateohjelmassa puhutun "demokratiasta elämätapana ja yhteistyön välineenä". Erityisen tärkeänä koen tuon periaatteen toteuttamisen kansojen välillä ja erityisesti valtiollisissa suhteissa. Onko liian rohkeaa todeta, että pelkkä ekonomistinen tai juristeriikkaan liittyvä lähestymistapa ei tavoita yhteisen hyvinvointivaltion sosiaalipsykologista ydintä? Ekonomia pitää tärkeänä vain rahavirtoja ja pääomaliilkkeitä, juristiikka puolestaan nojautuu pääasiassa sanktioihin. Kumpikaan ei ota suoranaisesti kantaa demokratian kannalta olennaiseen yhteisen hyvinvoinnin tavoitteluun. Euroopasta puhuttaessa se tarkoittaa suuria makrotaloudellisia  uhkia, haasteita, tavoitteita ja hankkeita, joissa toimintaa tulisi saada ripeästi ja dynaamisesti käyntiin.

Minua häiritsee että sosialidemokraattien johtama "keskustavasemmistolainen" hallitus yhtyy Euroopan tasolla autoritaariseen ja austeristiseen sanktiopolitiikan suosittelemiseen oikeusvaltioperiaatteen  syventämisen muotona. Samoin on häiritsevää se, että talous- ja rahapolitiikassa ja rahoituslehyksen luomisessa ei ole osattu avata endogeenisen sekatalousmallin näköalaa, jossa poliittiseen päätöksentekoon yhdistetään vahvan valtion ja markkinoiden "eurooppalainen hyvinvointimalli".

Olen jo aiemminkin blogissani viitannut huolestuttavaan mahdollisuuteen, jossa rahapolitiikkaa ryhdytään käyttämään poliittisena välineenä Euroopan unionin "Mahdollsimman tehokkaan markkinatalouden"  tavoitteiden saavuttamiseen estämällä endogeenisen rahapolitiikan käyttö demokraattisen valtion vahvistamiseen. Suomen hallituksen molempien päätavoitteiden, EU:n rahoituskehyksen ja oikeusvaltioperiaatteen toteuttamisen yhteydessä pitäisi siis tarkastella myös Euroopan Unionin omien, kiveenhakattujen periaatteiden oikeusvaltioperustaa ja tarvetta koko rakenteen kehittämiseen kohden syvempää demokratiaa ja poliittista moniarvoisuutta.

Tarvitsevatko Euroopan Unionin jäsenvaltiot uhkaavan nyrkin leuan alle taloudellisten sanktioiden muodossa? Kansanvaltaien elämäntavan ja yhteistoiminnan kannalta tämä lähestymistapa tukee nationalistista itseymmärrystä ja loukkaa helposti myös kansallista oikeudetuntoa. Eino Leinoa  mukaillen:"edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie."