Työn vapauttamisesta

Työn vapauttamisesta

Kun taas pitkästä aikaa on alettu puhua työajan lyhentämisestä, kuusituntisesta työpäiväsät ja työn uudelleen jakamisesta, palautan tässä sekä itselleni että lukijalle jo 1970-luvun lopulla kirjoittamani esseen työn vapauttamisesta. Nimi voisi olla yhtä hyvin "työvoiman vapauttamisesta", tulkitsenhan tässä työväenliikkeen arvoperintöön olennaisena osana kuuluvaa  ihmisyyden, ihmisyyteen heräämisen ja - Työväen Sivistysliiton  1950- ja -60-lukujen pääsihteeriä Arvi Hautamäkeä lainaten - omaehtoisuuden periaatetta. TSL:ssä alettiin tuolloin puhua myös omaehtoisesta sivistystyöstä., kasvamisesta omaehtoisuuteen. Vaatimus lyhyemmästä työajasta kuuluu joukkoon työväenliikkeen pitkän ajan vaatimuksia, jotka kaikki saavat lähtökohtansa samasta lähteestä: tieteen ja teknologian kehityksen myötä ihmisen esihistoria alkaa olla loppuvaiheissaan. On aika käyttää näitä suuria edistysaskeleita ihmisyyden suuren tavoitteen, ihmisyyden mahdollistamisen. 
Kokosin muutamia keskeisiä esseitäni pieneen pamflettiin nimeltään "Sormi joka osoittaa kuuta". Ensimmäinen essee koskee heräämistä tietoisuuteen, "dialektista metodia", kykyä sanoa ei, asettaa itseä koskevia tavoitteita, taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja luoda järjestelmä, kansanvalta joka mahdollistaa jokaiselle "lajiolennolle" mahdollisimman suuren vapauden ja päätösvallan ihmisenä olemisessa. Toinen essee koskee tämän vapauden keskeistä ilemenemismuotoa, ihmisen aktiviteettia, työn ja toiminnan vapauttamista. Näin kirjoitin jo yli neljäkymmentä vuotta sitten:

Työn ja työvoiman vapauttaminen
"Dialektisen metodin ohella työn vapauttaminen on toinen tärkeä marxilaisen filosofian periaate. Ei suinkaan riitä se, että olevaa yhteiskuntajärjestelmää kritisoidaan, vaikka se onkin oikeutettua. Mikä tahansa kriittinen suhtautuminen vallitsevan järjestelmään ei ole vielä työväenliikkeen perinteellisten pyrkimysten toteuttamista. Kritiikillä täytyy olla tietty suunta. Työn vapauttamisen periaate antaa tässä suhteessa arvokasta tietoa siitä, minkälainen työväenliikkeen arvojen mukaisen yhteiskunnan tulisi olla. Työn vapauttamisen ja ihmisen luovuuden täysi toteutuminen ovat työväenliikkeen perinteellisen filosofian alkuperäisiä tavoitteita. Tämän tavoitteen tärkeyden huomaa erityisen selvästi eräistä Maxin kommunismia koskevista määritelmistä. 

Seuraava lainaus on "Saksalaisesta ideologiasta" (linkin takana oleva teksti ei ollut vielä 1979 käytössäni) ja se käsittelee työn vapauttamisen ohella myös työnjakoon liittyviä vaaroja:

Ote "Saksalaisesta ideologiasta":

- "Edelleen, työnjako pitää sisällään vastakohdan yksityisen perheen etujen ja keskinäisessä vuorovaikutuksessa olevien kaikkien yksilöiden yhteisen edun välillä. Ja todella tämä yhtenäinen etu ei esiinny ainoastaan ja pelkästään mielikuvituksessa yleisenä hyvänä, vaan ennen kaikkea todellisuudessa keskeisenä riippuvuussuhteena niiden yksilöiden keskuudessa, joille työ on jaettu. Ja lopuksi, työnjako tarjoaa meille ensimmäisen esimerkin siitä, kuinka - niin kauan kuin ihminen elää luonnollisessa yhteisössä, niin kauan kuin eroama yhteisön ja yksityisen edun välillä esiintyy, niin kauan aktiivisuus ei ole vapaaehtoista vaan luonnollisestikin jakautunut. Ihmisen oma teko tulee vieraantuneeksi voimaksi häntä itseään vastaan, orjuuttaen hänet sen sijasta, että hänen tekonsa olisi hänen valvonnassaan. Niin pian kuin työ on jaettu, jokaisella ihmisellä on erityinen rajattu toiminta-alueensa, johon hänet on pakotettu ja josta hän ei voi paeta. Hän on metsästäjä, kalastaja, paimen tai kriittinen kriitikko. Ja hänen täytyy jäädä tähän tehtävään ellei hän halua menettää elinehtojaan; kun sen sijaan kommunistisessa yhteiskunnassa, jossa kenelläkään ei ole määrättyä toiminta-aluetta, jokainen voi ryhtyä mihin tahansa haluamaansa toimeen. Yhteiskunta säätelee yleistä tuotantoa ja tekee siten minulle mahdolliseksi tehdä yhtä asiaa tänään ja toista huomenna, metsästää aamulla, kalastaa iltapäivällä, paimentaa karjaa illalla, kritikoida päivällisen jälkeen, juuri niin kuin haluan, ilman että ryhtyisin metsästäjäksi, kalastajaksi, paimeneksi tai kriitikoksi."

Käännös on kirjasta "Marx concept of man" (E. Fromm, T.J. Bottomore), jossa Marxin taloudelliset ja filosofiset käsikirjoitukset ensimmäisenä eglanninkielisenä käännöksenä muodostavat yhden osan.

Ihminen yhteiskunnan mittapuuna

Nämä lainaukset osoittavat ennen kaikkea kommunismin olleen Marxille humanistisen, inhimillisen yhteiskunnan malli. Sen ensisijaisena tavoitteena oli ihmisen todellisen olemuksen toteuttamisen mahdollistaminen. Yksi sen tärkeimpiä tunnuksia tuli olemaan ihmisen aktiivinen suhtautuminen ympäröivään todelliseen maailmaan. Tätä suhdetta Marx kutsui produktiiviseksi, luovaksi elämäksi. Marxin kommunismin tavoitteena oli siten ihmisen luovien kykyjen, inhimillisen täyttymyksen mahdollistaminen.

Marxin käsitys työstä on perinteistä palkkatyötä laajempi: se on ihmisen luovuuden, työn, toiminnan, ajatusten ja tunteiden toteuttamista, perustuen tietoisuuteen maailmasta ja ihmisenä olemisen ehdoista. Se on yhteiskunnallisesti integroitunutta omaehtoisuutta, itsensä ilmentämistä.

Luovuus ja omaehtoisuus

Luovuuden ajatus sinänsä on nykyään varsin yleisesti hyväksytty, ja itse asiassa siihen kuuluvia ominaisuuksia edellytetään jokaiselta hyvin tehtäväänsä hoitavalta kansalaiselta. Tosiasiassa kuitenkin tuotantoelämä ymppää luovan toiminnan käsitteeseen joukon sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät siihen ollenkaan kuulu ja jotka toimivat luovuutta ja omaehtoisuutta vastaan. (Työnjako, automaatio, voiton tavoittelu, työn ja pääoman välinen ristiriita, ihmisen sitominen määrättyyn tehtävään, palkkaorjuus, jne. lisäys 2007)

Lapsi - luonnostaan luova ja vapaa

Parhaimmillaan ja helposti havaittavassa muodossa luovan toiminnan ilmenemistä tapaa lasten keskuudessa. Luova toiminta on vapaan työn käytännöllinen ilmenemismuotoja siten sosialismin tärkeimpiä symboleja. Siten esimerkiksi sosialistisen kasvatuksen tulisi rakentua vapaan työn, luovuuden täydelle toteuttamiselle. Tavoitteena on ihmisen täydellinen syntyminen.

Työvoiman myyminen vieraannuttaa

Vallitsevien tuotantosuhteiden keskeisenä tarkoituksena on kuitenkin tuottaa voittoa. Voiton maksimoimisen periaate johtaa sellaiseen tuotantoon, joka ei aina välttämättä palvele ihmisen todellisia ja kipeimpiä tarpeita. Ihmisen on myytävä työvoimaansa tullakseen toimeen. Omaa elinvoimaansa myyvä ihminen vieraantuu omasta työstään ja samalla muusta toiminnasta. Toiminnalle pääoman ehdoilla on tyypillistä se, että siinä ihminen useimmiten joutuu luopumaan omasta toiminnastaan ja näkemys omista todellisista tarpeista hämärtyy.

Työn vapauttaminen - pysyvä tehtävä

Tässä yhteydessä on tietenkin olennaista todeta se, että ihminen joutuu kaikissa olosuhteissa - myöskin tulevaisuudessa - toteuttamaan työtehtäviä, jotka ovat yhteisön toiminnan kannalta välttämättömiä. Niiden joukossa saattaa olla sellaisiakin, jotka luonteestaan johtuen koetaan epämiellyttäviksi. Pyrittäessä työn vapauttamiseen tällaisen työn luonnetta voidaan kuitenkin muuttaa esimerkiksi tekniikka kehittämällä. Työn vapauttaminen ja ihmisen täysi toteutuminen on siten ihmisen tarpeiden kannalta katsottuna lisääntyvässä määrin mahdollista.

Palkkaorjuus

Työn myymiseen perustuva ajattelutapa on kuitenkin niin iskostunut elämäntapaamme, että haaveiluakaan siitä pois pääsemiseksi turkin tapaa. Tämän päivän työväenliikekään ei ole ottanut tavoitteekseen ihmisen kaikkien tarpeiden toteuttamista, vaan palkkaorjuuden kokonaisvaltaisen toteuttamisen täystyöllisyyspyrkimyksen muodossa. Veljellinen hyvinvoinnin jakaminen muilla keinoilla toimeentulon varmistamiseksi ei näytä toistaiseksi tulevan kysymykseen, vaikka täystyöllisyyskin perinteisessä muodossaan tuntuu tavoittamattomalta.

Työ ihmisen luovien voimien ilmenemismuotona ei siis toistaiseksi näytä olevan valtiovallan erityisessä suojeluksessa, vaikka perustuslaissamme näin juhlallisesti luvataankin. Työväenliike näyttää pyrkivän johdonmukaisesti paremmin palkattuun palkkaorjuuteen ja kilpailua esiintyy vain siitä, kuka rohkenee esittää kovimmat markkamääräiset korotusvaatimukset, tai kuka pystyy myymään nahkansa kaikkein kalleimmalla.

Kasvun vai tasaisemman työnjaon kautta?

Tuotantosuhteiden kritiikin keskeisenä kysymyksenä näyttävät esiintyvän tulojen lisääminen ja tulonjaon tasaaminen. Tuotannon lisäämistä - olipa se sitten mitä laatua hyvänsä - pidetään melko yleisesti parhaimpana keinona päästä kohden parempia päiviä. Työn ja pääoman välinen ristiriita koetaan ennen kaikkea epäoikeudenmukaisena tulonjakona. Suurempi solidaarisuus tulonjaossa on sekin tärkeää saavuttaa, mutta työn ja pääoman välisessä ristiriidassa en pitäisi tätä syvällisimpänä tavoitteena. Tasaisemman työnjaon tehtävänä on varmistaa pyrkimys vielä syvällisempään tavoitteeseen ja se on työn vapauttaminen pääoman kahleista.

Kurjuuden ja kerskailun polarisaatio

Toimeentulon solidaarisessa jakamisessa ei ole vielä onnistuttu, vaikka siihen työväenliikkeelläkin olisi ollut runsaasti mahdollisuuksia. Puutteen ja kurjuuden rinnalla rehottaa vieraantunut ja usein kerskaileva kulutus. Tulevaisuudenkuvana nousee esiin joustava ja pehmeä pakkotuotannon ja pakkokulutuksen yhteiskunta, jossa kenelläkään ei ole perusmallista suuresti poikkeavia toimintamahdollisuuksia, toiveita tai edes odotuksia.