Budjettiriihessä neuvotellaan hallituspolitiikan ja Suomen talouden tulevaisuudesta. Vastakkain näkyvät olevan hallituksen elvyttävään suuntaan tähtäävä politiikka, jossa varoja sijoitetaan työllisyyttä edistäviin toimiin. Niiden - ja niistä saatavien verotulojen avulla pyritään kattamaan elvytyksestä aiheutuvista kuluista se osa, jota nykyisessä budjetissa tehdyillä varauksilla ei saada katettua.
Oppositio - lähinnä Kokoomus puheenjohtajansa Orpon suulla kyseenalaistaa juuri tämän, laskennalliseen tulon odotusarvoon perustuvan poliittisen lähtökohdan. Kokoomuksen arvopohjan mukaan kuluja on supistettava, menoja vähennettävä ja ja pyrittävä tällä tavalla tasapainoon. Perusteluina esitetään mm. samanlaista lähestymistapaa kuin mikä on tavallisella kotitaloudella - Saksassa schwaabilaisella perheenäidillä - taloutensa suhteen. Vain se voidaan kuluttaa, mikä etukäteen on säästetty. Konservatiivisten, eksogeeniseen talous- ja rahapolitiikkaan suuntautuvan taloudellisen valtavirran mielestä muunlainen toiminta on lastemme tulevaisuudesta leikkaamista, tulevan sukupolven asettamista meidän kulutuksemme maksumieheksi. Surullista, kauheaa ja moraalisesti mitä arveluttavinta, eikö totta?
Tässä vaiheessa lienee aiheellista esittää kysymys: mistä raha modernissa yhteiskunnassa oikein syntyy? Ennen vanhaan rahaa tehtiin setelipainolla, mikä digitaalisessa ajassa on suurelta osin historiaa. Millä tavalla raha seteleinä tai digitaalisina arvoina tulee talouteen ja kuinka se siirtyy kansalaiselle, tavalliselle kuluttajalle? Tähän kysymykseen talous- ja rahapolitiikan tulee antaa vastauksia - ja tällä on tärkeä yhteys sekä säästämiseen että velkaan.
Syntyykö säästämällä rahaa? Ei taida syntyä - sehän on vain pidättäytymisestä tämänhetkisestä kulutuksesta. Velan lyhentäminen tarkoittaa että kulutuksesta pidättäydytään siltä osin lopullisesti. Uusia työpaikkoja ei synny, eikä synny lisää verotettavaa työtuloa. Syntyy kulutuksen supistamista, palvelujen vähentämistä, epäonnistuneita aktiivimalleja ja vähäisenkin inflaation aikana uutta kirjanpidollista velkaa prosentteina - mikä pakottaa edelleen kiristämään säästöruuvia. Uutta rahaa ei synny sen enempää seteleinä kuin digitaalisinakaan arvoina. Tässä mielessä säästäminen ei ole julkisen talouden kasvun väline oikeastaan ollenkaan.
Nykyaikana uutta rahaa, vaihdon välinettä syntyy muodostamalla velkasuhde, siis tekemällä velkaa. Tämä saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta näin asia todellisuudessa on. Erityisen tärkeää tämä on valtiontaloudessa - yritysvastuussa tilanne on toinen, koska siinä on otettava kansalaisten ostovoima erityisesti huomioon ennen investointia - mikä on velkasuhde sekin. Yksinkertaisimmillaan velkasuhde tarkoittaa projektiin suunnattua päätöstä, jonka kustannusvaikutukset kirjataan tilinpitoon vastaavalle puolelle käytettävissä olevana pääomana ja vastattavien puolelle velkana. Projektin toteutuessa kustannuksia maksetaan ja toteutunut osuus kirjataan taseeseen uutena omaisuutena. Kun projekti on toteutunut, taseen vastaavien puolella projektin tulos näkyy omaisuutena - joka on määrältään vähintään samansuuruinen kirjatun velan kanssa vastattavien puolella. Tulostaseessa lopputulos on tasapainotettu tehdyllä projektilla, omaisuustaseessa velka kuitataan toteutuneen projektin arvolla. Tilinpidon kokonaisuudessa lisääntynyt omaisuus pienentää kokonaisvelan suhteellista osuutta vaikka sellaisenaan aikaisempaa velkaa ei olisikaan maksettu pois. Se ei siis jää tulevien sukupolvien hoidettavaksi. Tässä suhteessa veronkanto-oikeudella varustetulla julkisella yhteisöllä on erilainen suhde velkaan kuin kotitaloudella.
Euroopan kokonaisuudessa koko Unionin tulisi käyttää laaja-alaisesti ja dynaamisesti talous- ja rahapolitiikkaa Modernin Monetaristisen Teorian (MMT) hengessä. Tähän ei Euroopan Unioni eikä sen keskuspankki EKP kykene demokraattisen valtion osalta sen vuoksi, että se on itse peruskirjoissaan kieltäytynyt ottamasta vastuuta jäsenvaltioiden talouspolitiikasta. Miksi? Syitä tähän kannattaisi talous- ja yhteiskuntatieteilijöiden keskuudessa pohtia tarkemmin ja perusteellisesti. Saksan hyperinflaatio 1920-luvulla vaikuttaa vieläkin vahvasti Saksan 1949 hyväksyttyyn perustuslakiin - se muodostaa esteen niiden keinotekoisten rajoitusten poistamiseksi, joita mm. Maastrichtin sopimuksessa ja sen soveltamisessa on - Saksan perustuslakia mukaillen - synnytetty.
Toisen suuren esteen muodostaa lähes koko 1900-luvun jatkunut vastakkainasettelu ns. sosialististen ja kapitalististen arvomaailmojen välillä. Reaalisosialismi upposi ja sen mukana murtui myös Berliinin muuri ja koko Saksan Demokraatinen Tasavalta DDR lakkasi valtiona olemasta. Tästä jäänyt yhteiskunnallinen krapula ei siedä valtion ja julkisen sektorin todellista merkitystä vuorovaikutteisena ja erilaisilla periaatteilla toimivana suureena suhteessa yritysmaailnaan. On syytä myös olettaa, että nuorempi sukupolvi ei enää tunnista kolmekymmentä vuotta sitten vallinnutta ideologista vastakkainasaettelua eikä osaa nähdä sitä yhtenä pysyväksi muodostuneena perusteena Euroopan Unionin nykyiselle rakenteelle.
Realisosialismin uppoamisen lisäksi myös kansanvaltainen pohjoismainen hyvinvointivaltio on joutunut sijaiskärsijäksi tästä autoritaarisesta reaalisosialismin perinnöstä Euroopan Unionissa. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on rakennettu reaalitalouden puitteissa; Euroopan Unionin uudet haasteet ovat kuitenkin niin mittavia, että niiden selättämiseksi tarvitaan uudenlaista talous- ja rahapolitiikkaa. Oletukseni on, että vahvan kieli- ja kulttuurimuurin takana 1,5 miljardin kansalaisen Kiina toteuttaa jo tätä monetaristista politiikkaa - sen pääomasatsaukset ovat kooltaan niin valtavia ja niitä on paljon - puolisentoistatuhatta - kaikkialla maailmassa. Mitään estettä siihen ei ole, koska MMT on ideologisesti arvoneutraali monetaristinen talousteoria. Sillä on paljon kannatusta mm. USA:n demokraattien keskuudessa (mm. RickharDWolf, ja Bernie Sandersin talousneuvonantaja Stephanie Kelton) ja muuallakin (Bill Mitchell). Todennäköisen Brexitin jälkeen se tarjoaa pelastusrenkaan myös Britannialle - jos siellä uusiin mahdollisuuksiin älytään tarttua.
Köyhyys ja kurjuus - ja sen ylläpitäminen - modernissa, tuotannollisesti ja teknologisesti kehittyneessä tietoyhteiskunnassa on ideologinen arvovalinta, josta olisi korkea aika vapautua ja ottaa aidosti vastuuta kansalaisyhteiskunnista Euroopassa ja muuallakin maailmalla. Vapaa, markkina-alisteinen media ei tue riittävässä määrin uusia, mahdollisuuksia antavia lähestymistapoja tässä suhteessa. Oma vasemmisto-keskustalainen hallituksemme voisi saada valtavasti lisää tuulta purjeisiinsa tekemällä tässä suhteessa rohkeampaa analyysia - sosialidemokraattien kenttäväen keskuudessa sitä jo tehdään. Tie ei ole raskaiden historiallisten kokemusten valossa helppo eikä ongelmaton - mutta ei se sitä ole ennenkään ollut.
Bertold Brechtin sanoin: "Tieteen tehtävä ei ole avata tietä ikuiselle viisaudelle, vaan asettaa rajoja ikuiselle erehdykselle."
19.10. 2019
"EU-MAIDEN johtajien piti perjantain huippukokouksessa antaa suuntaviivat EU:n tulevien vuosien budjetille, mutta sopu rahankäytöstä ei ole kokouksen jälkeen yhtään sen lähempänä kuin sitä ennenkään. Tavoitteena on, että vuosien 2021–2027 runsaan tuhannen miljardin euron budjetista voitaisiin sopia jo joulukuussa, mutta ainakaan Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ei tähän usko.
”En usko, että joulukuussa tulee päätöstä. Kaikki toistivat kantansa, jotka jo tiesimme. Ei tullut uusia elementtejä, ei ohjausta, ei mitään”, Juncker sanoo.
Budjettineuvotteluiden edistäminen on Suomen EU-puheenjohtajuuskauden suurin ponnistus. Suomi oli valmistellut perjantain kokoukseen oman kompromissiesityksen, jonka pääministeri Antti Rinne (sd) esitteli muille päämiehille."
Oppositio - lähinnä Kokoomus puheenjohtajansa Orpon suulla kyseenalaistaa juuri tämän, laskennalliseen tulon odotusarvoon perustuvan poliittisen lähtökohdan. Kokoomuksen arvopohjan mukaan kuluja on supistettava, menoja vähennettävä ja ja pyrittävä tällä tavalla tasapainoon. Perusteluina esitetään mm. samanlaista lähestymistapaa kuin mikä on tavallisella kotitaloudella - Saksassa schwaabilaisella perheenäidillä - taloutensa suhteen. Vain se voidaan kuluttaa, mikä etukäteen on säästetty. Konservatiivisten, eksogeeniseen talous- ja rahapolitiikkaan suuntautuvan taloudellisen valtavirran mielestä muunlainen toiminta on lastemme tulevaisuudesta leikkaamista, tulevan sukupolven asettamista meidän kulutuksemme maksumieheksi. Surullista, kauheaa ja moraalisesti mitä arveluttavinta, eikö totta?
Tässä vaiheessa lienee aiheellista esittää kysymys: mistä raha modernissa yhteiskunnassa oikein syntyy? Ennen vanhaan rahaa tehtiin setelipainolla, mikä digitaalisessa ajassa on suurelta osin historiaa. Millä tavalla raha seteleinä tai digitaalisina arvoina tulee talouteen ja kuinka se siirtyy kansalaiselle, tavalliselle kuluttajalle? Tähän kysymykseen talous- ja rahapolitiikan tulee antaa vastauksia - ja tällä on tärkeä yhteys sekä säästämiseen että velkaan.
Syntyykö säästämällä rahaa? Ei taida syntyä - sehän on vain pidättäytymisestä tämänhetkisestä kulutuksesta. Velan lyhentäminen tarkoittaa että kulutuksesta pidättäydytään siltä osin lopullisesti. Uusia työpaikkoja ei synny, eikä synny lisää verotettavaa työtuloa. Syntyy kulutuksen supistamista, palvelujen vähentämistä, epäonnistuneita aktiivimalleja ja vähäisenkin inflaation aikana uutta kirjanpidollista velkaa prosentteina - mikä pakottaa edelleen kiristämään säästöruuvia. Uutta rahaa ei synny sen enempää seteleinä kuin digitaalisinakaan arvoina. Tässä mielessä säästäminen ei ole julkisen talouden kasvun väline oikeastaan ollenkaan.
Nykyaikana uutta rahaa, vaihdon välinettä syntyy muodostamalla velkasuhde, siis tekemällä velkaa. Tämä saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta näin asia todellisuudessa on. Erityisen tärkeää tämä on valtiontaloudessa - yritysvastuussa tilanne on toinen, koska siinä on otettava kansalaisten ostovoima erityisesti huomioon ennen investointia - mikä on velkasuhde sekin. Yksinkertaisimmillaan velkasuhde tarkoittaa projektiin suunnattua päätöstä, jonka kustannusvaikutukset kirjataan tilinpitoon vastaavalle puolelle käytettävissä olevana pääomana ja vastattavien puolelle velkana. Projektin toteutuessa kustannuksia maksetaan ja toteutunut osuus kirjataan taseeseen uutena omaisuutena. Kun projekti on toteutunut, taseen vastaavien puolella projektin tulos näkyy omaisuutena - joka on määrältään vähintään samansuuruinen kirjatun velan kanssa vastattavien puolella. Tulostaseessa lopputulos on tasapainotettu tehdyllä projektilla, omaisuustaseessa velka kuitataan toteutuneen projektin arvolla. Tilinpidon kokonaisuudessa lisääntynyt omaisuus pienentää kokonaisvelan suhteellista osuutta vaikka sellaisenaan aikaisempaa velkaa ei olisikaan maksettu pois. Se ei siis jää tulevien sukupolvien hoidettavaksi. Tässä suhteessa veronkanto-oikeudella varustetulla julkisella yhteisöllä on erilainen suhde velkaan kuin kotitaloudella.
Euroopan kokonaisuudessa koko Unionin tulisi käyttää laaja-alaisesti ja dynaamisesti talous- ja rahapolitiikkaa Modernin Monetaristisen Teorian (MMT) hengessä. Tähän ei Euroopan Unioni eikä sen keskuspankki EKP kykene demokraattisen valtion osalta sen vuoksi, että se on itse peruskirjoissaan kieltäytynyt ottamasta vastuuta jäsenvaltioiden talouspolitiikasta. Miksi? Syitä tähän kannattaisi talous- ja yhteiskuntatieteilijöiden keskuudessa pohtia tarkemmin ja perusteellisesti. Saksan hyperinflaatio 1920-luvulla vaikuttaa vieläkin vahvasti Saksan 1949 hyväksyttyyn perustuslakiin - se muodostaa esteen niiden keinotekoisten rajoitusten poistamiseksi, joita mm. Maastrichtin sopimuksessa ja sen soveltamisessa on - Saksan perustuslakia mukaillen - synnytetty.
Toisen suuren esteen muodostaa lähes koko 1900-luvun jatkunut vastakkainasettelu ns. sosialististen ja kapitalististen arvomaailmojen välillä. Reaalisosialismi upposi ja sen mukana murtui myös Berliinin muuri ja koko Saksan Demokraatinen Tasavalta DDR lakkasi valtiona olemasta. Tästä jäänyt yhteiskunnallinen krapula ei siedä valtion ja julkisen sektorin todellista merkitystä vuorovaikutteisena ja erilaisilla periaatteilla toimivana suureena suhteessa yritysmaailnaan. On syytä myös olettaa, että nuorempi sukupolvi ei enää tunnista kolmekymmentä vuotta sitten vallinnutta ideologista vastakkainasaettelua eikä osaa nähdä sitä yhtenä pysyväksi muodostuneena perusteena Euroopan Unionin nykyiselle rakenteelle.
Realisosialismin uppoamisen lisäksi myös kansanvaltainen pohjoismainen hyvinvointivaltio on joutunut sijaiskärsijäksi tästä autoritaarisesta reaalisosialismin perinnöstä Euroopan Unionissa. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on rakennettu reaalitalouden puitteissa; Euroopan Unionin uudet haasteet ovat kuitenkin niin mittavia, että niiden selättämiseksi tarvitaan uudenlaista talous- ja rahapolitiikkaa. Oletukseni on, että vahvan kieli- ja kulttuurimuurin takana 1,5 miljardin kansalaisen Kiina toteuttaa jo tätä monetaristista politiikkaa - sen pääomasatsaukset ovat kooltaan niin valtavia ja niitä on paljon - puolisentoistatuhatta - kaikkialla maailmassa. Mitään estettä siihen ei ole, koska MMT on ideologisesti arvoneutraali monetaristinen talousteoria. Sillä on paljon kannatusta mm. USA:n demokraattien keskuudessa (mm. RickharDWolf, ja Bernie Sandersin talousneuvonantaja Stephanie Kelton) ja muuallakin (Bill Mitchell). Todennäköisen Brexitin jälkeen se tarjoaa pelastusrenkaan myös Britannialle - jos siellä uusiin mahdollisuuksiin älytään tarttua.
Köyhyys ja kurjuus - ja sen ylläpitäminen - modernissa, tuotannollisesti ja teknologisesti kehittyneessä tietoyhteiskunnassa on ideologinen arvovalinta, josta olisi korkea aika vapautua ja ottaa aidosti vastuuta kansalaisyhteiskunnista Euroopassa ja muuallakin maailmalla. Vapaa, markkina-alisteinen media ei tue riittävässä määrin uusia, mahdollisuuksia antavia lähestymistapoja tässä suhteessa. Oma vasemmisto-keskustalainen hallituksemme voisi saada valtavasti lisää tuulta purjeisiinsa tekemällä tässä suhteessa rohkeampaa analyysia - sosialidemokraattien kenttäväen keskuudessa sitä jo tehdään. Tie ei ole raskaiden historiallisten kokemusten valossa helppo eikä ongelmaton - mutta ei se sitä ole ennenkään ollut.
Bertold Brechtin sanoin: "Tieteen tehtävä ei ole avata tietä ikuiselle viisaudelle, vaan asettaa rajoja ikuiselle erehdykselle."
19.10. 2019
"EU-MAIDEN johtajien piti perjantain huippukokouksessa antaa suuntaviivat EU:n tulevien vuosien budjetille, mutta sopu rahankäytöstä ei ole kokouksen jälkeen yhtään sen lähempänä kuin sitä ennenkään. Tavoitteena on, että vuosien 2021–2027 runsaan tuhannen miljardin euron budjetista voitaisiin sopia jo joulukuussa, mutta ainakaan Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ei tähän usko.
”En usko, että joulukuussa tulee päätöstä. Kaikki toistivat kantansa, jotka jo tiesimme. Ei tullut uusia elementtejä, ei ohjausta, ei mitään”, Juncker sanoo.
Budjettineuvotteluiden edistäminen on Suomen EU-puheenjohtajuuskauden suurin ponnistus. Suomi oli valmistellut perjantain kokoukseen oman kompromissiesityksen, jonka pääministeri Antti Rinne (sd) esitteli muille päämiehille."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti