Sanan merkitys

Rohkenen lainata tähän pienen pätkän Yrjö Kallisen tekstiä kuuta osoittavasta sormesta; sen tarkoitus on osoittaa että paraskin teksti on vain yritys kuvata sen takana piilevää elämystä ja kokemusta jota kirjoittaja elää. Kun puhumme demokratiasta elämäntapana, meidän on ymmärrettävä että pyrkimys on kohden totuudellisuutta ja siihen  liittyvää elämystä.

"Suuren opettajan sanat ovat kuin taitettu kukka, joka käpristyy, kuivuu ja kuolee. Opettajan kerran lausumat sanat eivät ole samaa kuin totuus, vaikka ihmiset niin luulevat esimerkiksi puhuessaan Raamatun sanoissa ilmaistusta totuudesta. Niin kauan kuin uskomme niihin, totuuden täytyy pysyä meiltä suljettuna. Tämä pitäisi jokaisen ymmärtää, jos hän tahtoo päästä sovinnaisesta käsityksestään totuuden suhteen. Zen-buddhistit sanovat, että sana on sen takana olevan ihmisen käsityksen ilmaus. Tämä sana on sinnänsä on kuitenkin hyvin puutteellinen merkki, eika anna vielä kuvaa sen takana olevasta käsityksestä. Se käsitys voi vielä olla erilainen eri ihmisillä, joten sanat,  jotka opettaja sinkoaa, ovat hyvin ehdonalaiset. Näin ollen, kun valaistunut opettaja lausuu sanan, hän tarkoittaa sillä elämystä, joka on sen takana. Totuus on elämyksellinen eikä käsitteellinen, se on kaikkien käsitteiden tuolla puolen. Elämyksen ja sananvälillä on on yhtä suuri ero kuin omenan kukilla ja sen kuvalla. Sana ja totuus ovat eri ulottuvuuksissa. Tällä tavoin on aivan turhaa yrittää oivaltaa totuutta riippumalla kiinni pyhien kirjojen sanoista. Sanat ovat vain sormi, joka viittaa kuuhun. Se, johon sanan sormi viittaa, ei ole älyllinen selostus, eikä teoria, vaan se on eräs kokemus, jota ihminen elää. Sanat voivat luoda käsityksiä, mielikuvia, mutta totuus, jota valaistuneet kokevat, on jotakin aivan uutta, jota sanat eivät pysty ilmaisemaan."

(Tämä teksti on lainaus Suomen Teosofisen seuran kirjasta "Yrjö Kallinen - puheenvuoroja", Gummerus 1997)

Ihmisen etsinnästä
Yrjö Kallisen tekstiä 14.4. 1953
"(Esillä Acuna: "Sisäkohtainen elämä")
Tähän vaikuttavat monet seikat. Viime vuosisadalle, jota on sanottu luonnontieteiden vuosisadaksi, oli ominaista luonnon salaisuuksien tutkiminen ja ratkaiseminen, joka on mennyt niin pitkälle, että on päädytty atomipommiin. Nyt ihmiset ovat huomanneet, että luonnon salaisuuksien selittäminen ei riitä, että näkyväisten ja näkymättömien luonnon tosiasioiden tunteminen ei muuta ihmistä, että luonnon tuntemus, okkulttinen tieto sinänsä ei auta meitä. Tämän seikan joko tietoinen tai alitajuinen tunteminen alkaa nyt sarastaa ihmisille, ja sen vuoksi he alkavat kysyä oman itsensä, oman sielunsa arvoitusta. 
Panteismi tai advaita, johon sisältyy sama ajatus, kelpaavat viittaamaan siihen, mitä sanoilla voi ilmaista. Niin kauan kuin ihminen ei ole tajunnut todellisuutta, sisintä, hän voi puhua siitä paljonkin, mutta kun hän on tajunnut totuuden, hänestä tulee hiljainen.  Koko sanavarastomme on mielen luomusta, joka ei riitä kuvaamaan sellaista, mikä on mielen ulkopuolella. Silloin emme voi muuta kuin "sanan sormella viitata kuuhun". Sama koskee myös panteismin todellisuutta. Tavallisesti jokainen ihminen sisällyttää siihen oman käsityksensä mukaisen sisällön."

(Tämä teksti on lainaus Suomen Teosofisen seuran kirjasta "Yrjö Kallinen - puheenvuoroja", Gummerus 1997)