Suuri, liittopäivävaaleja edeltävä - ja ainoa - tv-väittely Saksan CDU:ta, kristillisdemokraatteja edustavan liittokansleri Angela Merkelin ja sosialidemokraattien puheenjohtajan Martin Schulzin välillä käytiin eilen 3.9. 2017 ja se näytettiin keskeisillä tv-kanavilla, mm. RTL-kanavalla, joka näkyy koko saksankielisellä alueella ja on tilattavissa myös meillä. Tulos väittelystä oli selvä jo etukäteen. Sitten puheenjohtajaksi valitsemisensa jälkeen Saksan SPD on hävinnyt kolmet osavaltiovaalit. "Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden" teema ei aukea kansalaiselle kilpailua korostavassa ja voittajia palvovassa ilmapiirissä. Angela Merkel peitti taidokkaasti kokeneena poliittisena keskustelijana selkänsä taakse kaikkein kovapintaisimman ja todellisuudessa koko Eurooppaa piinapenkissä pitävän poliittisen oikeiston. Martin Schulz teki sen mitä tehtävissä oli. Lähtökohta oli suurelta osin sisäpoliittinen, saksalaisen keskiluokan lähtökohdista maailmaa katseleva ja arvottava. Kävitkö viime sunnuntaina jumalanpalveluksessa?
Tärkeitä teemoja kaivattiin. Poliittinen koalitio Saksan hallituksessa on myös omiaan vaimentamaan terävää ja analyyttista vastakkainasettelua. Saksassa puhutaan pilkallisesti "GroKodealista", mikä viittaa sekä suureen koalitioon että krokotiiliin saksalaisen poliittisen pragmaattisuuden epämiellyttävänä symbolina.
Eurooppakysymyksistä nousi keskeiseksi Saksan ja Turkin välinen kiista. Presidentti Erdoganin hallitsema Turkki on ottanut agressiivisen asenteen Saksan suuntaan ja siellä on mm. pidätettynä saksalaisia lehtimiehiä. Turkin turhautuminen EU:n kansa käytäviin, jo toistakymmentä vuotta kestäneisiin jäsenyysneuvoytteluihin on muuttanut ääntä kellossa suhteessa Eurooppaan. Angela Merkel on läpi vuosien suhtautunut kielteisesti Turkin jäsenyysvaatimuksiin, sosialidemokraatit ovat olleet pikemminkion edistämässä Turkin jäsenyyspyrkimyksiä jo pääministeri Lipposen aikana tapahtuneesta EU:n puheenjohtauuskaudesta lähtien. Turkin nykyinen presidentti Erdogan on osoittautunut taitavaksi , joskin autoritaariseksi toimijaksi ja islamilaisen arvoimaailman puolustajaksi myös poliittisessa elämässä. Turkilla on vahva valtti lähi-idän pakolaispolitiikassa, tulihan suuri pakolaisvyöry Eurooppaan pari vuotta sitten juuri Turkin kautta. Turkki teki myös aikaisemmin tänä vuonna pidetyissä vaaleissaan vahvasti vaalityötä myös Saksan suuren turkkilaisvähemmistön keskuudessa, mikä sekin lisäsi jännitteitä. Merkel ilmoitti aloittavansa keskustelut EU:n jäsenmaiden kesken jäsenyysneuvottelujen lopettamisesta Turkin kanssa. Schulz tarjosi tämän lisäksi myös taloudellisia pakotteita. Tämä oli se keskeinen kysymys joka Saksan suhteesta Euroopan Unioniin nousi päällimmäiseksi.
Saksan autoteollisuuden tietotekniikkarötöksistä ja dieselverosta keskusteltiin myös. Autoteollisuus on kuitenkin niin keskeisessä asemassa Saksan vientimarkkinoilla, ettei siitäkään suuria mielipide-eroja pääsyt syntymään.
Suuret rakenteelliset kysymykset eivät nousseet vahvasti esiin käydyssä keskustelussa suhteessa Euroopan Unioniin ja poliittinen vastakkainasettelukin oli puuroutuvaa. Tämän selkeytymättömän poliittisen ilmapiirin vallitessa on ymmärrettävää, että puolet saksalaisista eivät ilmaise mielipidetiedusteluissa mielipidettään. Yhteiskunnalliset erot ovat suuria ja pikemminkin kasvamaan päin kuin vähenemässä. Sosialidemokraattisen liittokansleri Gerhard Schröderin aikana 2000-luvun alkupuolella liikkeellelähtenyt Harz IV -ajattelu on iskenyt syvää juopaa saksalaiseen yhteiskuntaan. Työttömäksi jääneen tai muuten sosiaalista tukea tarvitsevan täytyy käytännössä kuluttaa ensin koko omaisuutensa autoa myöten ennenkuin yhteiskunnan tuki aidosti aktivoituu. Meillähän omaisuuden suoja on ollut tässä suhteessa vahvempi: yksin jääneen lesken ei ole tarvinnut luopua omakotitalostaan tai asunnostaan, vaikka on ollutkin sosiaalisen avun ja tuen tarpeessa.
Saksan tilanteesta tulee mieleen apostoli Paavalin korintolaisille lähettämä poliittinen viesti, joka tunnetaan vihkikaavoista rakkauden korkeana ylistyslauluna. "Vaikka sinä puhuisit enkelien kielillä, olisivat sanasi kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen, jos sinulla ei ole rakkautta." Poliittiset, pragmaattiset kompromissit niin Saksassa kuin meilläkin ovat muuttaneet sosialidemokraattien puheet ihmisten mielissä epäuskottavaksi sanahelinäksi. Näistä asetelmista lähdetään Saksassa vaaleihin ja sama ilmapiiri vallitsee meilläkin.
Tämän ongelman edessä ollaan ja nyt kysytään, millä tavalla liike voi tällaisesta kriisistä selvitä. Vanheneva järjestöväki ei kykene enää kovaan kiihdytykseen eikä nuorempi polvi usko saavansa ikääntyviltä puolueen jäseniltä sellaisa neuvoja, joilla maailma löytäisi sosialidemokratia edustaman oikeudenmukaisuusajattelun uudelleen. Poliittisen keskustelun välineet, omat sanomalehdet ovat käytännössä kadonneet, järjestöt ja osallistuminen rapautuneet, kääntyminen muodollisen koulutuksen suuren merkityksen korostamiseen on jättänyt omaehtoisen, "toisen" sivistystien varjoon ja näivettymään. Osallistamisen rakenteet ovat ylipäätään käyneet horjuviksi ja satunnaisiksi. Väkeä vetävät vain yhteiskunnasta poiskääntyneet herättäjäjuhlat ja musiikin tai urheilun ympärille kasvanut idolien palvonta.
Yksilötasolla kaiketi jokainen meistä on joutunut kokemaan tuon tunteen sivullisuudesta, marginaalissa olemisesta, valtavirran seuraamisesta rannalta eikä kohisevassa koskessa mukana seilaten. Mitä olet silloin kehittänyt omaksi elämänmuodoksesi ja tavaksesi selviytyä statistin osassa? Tähän kysymykseen joutuu lähes jokainen sosialidemokraatti tästä eteenpäin vastaamaan.
Omalla kohdallani olen elämän varrella joutunut pohdiskelemaan tätä useinkin. Eräs vastaus - zenbuddhismista se muistaakseni tulee - on "tiikeri pensaasssa" asennoituminen. Ei tiikerikään hyppää kaukana olevan saaliin perään muristen ja laukaten. On odotettava kunnes saalis on niin lähellä, että sen kiinnisaaminen on todennäköistä ja jopa varmaa. On kuitenkin oltava hereillä, pidettävä tietoisuutta elävänä ja seurattava maailman menoa näennäisen passiivisena. Kun historiallinen hetki tulee ja poliittinen ikkuna avautuu - silloin on hypättävä.
Kun yleinen ilmapiiri ei ole otollinen, on myös vaihdettava taktiikkaa strategisen tavoitteen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi. Joogamestarini puhuu levollisesta tietoisuuden tilasta, kyvystä hiljentyä, koota omat ajatukset, antaa mielen tyhjentyä, kunnes luova ja toimiva vaihtoehto kasvaa esiin mielen syvyyksistä ja yhteiskunnallisen tilanteen saattelemana. Ajan on oltava raskaana uuden tulemiselle; silloin voi myös uutta syntyä. Mainostamalla tai pakottamalla ei valmista tule.
Slow down! Pysähtyminen ja otollisemman hetken odottaminen tuntuu kiireisessä ja kuumeisessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä melkein synniltä. Ainakin omalla kohdallani olen huomannut että parhaat blogikirjoitukseni ja arvopohdiskeluni ovat syntyneet pysähtymisen, mietiskelyn ja omaan, arvopohjaan liittyvän pohdiskelun tuloksena. Ulkopuolinen paine on ollut tuolle pohdiskelulle tarpeen tietoisuuden taustalla, mutta hälinän ja huiskeen tuloksena ei niiden avautuminen ole tapahtunut. Hälinän rinnalla tarvitaan hiljaisuutta ja oikeaa hetkeä, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Kun nyt tuntuu ettei Suomi eikä maailma sosialidemokratiaa kaipaa, voi esittää myös vastakkaisen väitteen: maailma ei kaipaa mitään niin kiihkeästi kuin yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja yksiselitteisiä tekoja ja rakenneratkaisuja niiden saavuttamiseksi. Vaihtoehtoja ja visioita on olemassa ja lisää on löydettävissä. Tulee vielä aika, jolloin nyt selkänsä kääntävä tarttuu sosialidemokraattisiin ratkaisuihin kuin hukkuva oljenkorteen. Silloin on avauduttava ja rikastutettava sosiaalisia suhteita ja maailmaa.
Hiljennetään siis vauhtia ja annetaan uusien ratkaisujen nousta mielen syövereistä ja ajan ahdingosta. Slow down!
maanantai 4. syyskuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Perusteltua, mieltä rauhoittavaa ja voimaannuttavaa pohdiskelua.
Emme jätä "pelikenttää" vielä, vaikka aatteellisen perustan vahvistamista eivät taida "uuden ajan" politiikkaan tulijat enää millään tavalla pitää tarpeellisena. Mutta sen tärkeys tulee esille kolumnissasi, kun viittaat raamatullisiin teksteihin. Ottakaamme opiksi: eihän kirkkokaan ole lopettanut sanomansa julistamista, vaikka oppi on moneen kertaan kirjoitettuna ja puhuttuna kerrottu jokaiselle sukupolvelle. Vieläkin sitä julistetaan jokaisena viikkona, ja ylläpidetään julistuksen tueksi rakenteita ja rakennuksia, mitkä tämän jatkuvuuden varmistavat. Ottaisimmeko siitä oppia?
Lähetä kommentti