Periaateohjelmakeskustelua

SDP:n periaateohjelmatyöstä on julkaistu luonnos keskusteltavaksi. Tässä muutamia ensi lukemisen kommentteja, lainatut kohdat kursiivilla:

"Pelko tekee ihmiset heikoksi vallalle ja auktoriteetille.Pelokkaat ihmiset etsivät turvaa toisten alistamisesta ja vahvojen johtajien seuraamisesta. Pelokkaat pakenevat vastuuta ja epävarmuutta kansankiihottajien ja karismaattisten johtajien tykö, jotka lupaavat vapauttaa 
ihmiset sivilisaation taakasta. Ottaa meiltä meidän yksilöllisyytemme musertava moraalinen vastuu, raskas aikuisuus, ja antaa meidän sulautua kollektiiviin. Kokea se huumaava varmuus ja vastuuttomuus,jonka vain lauma voi tarjota."

Tässä kaivattaisiin kokonaisvaltaisempaa kuvausta siitä, millä tavalla sosialidemokratia kokee rakenteiden vaikuttavan elämäntapaan. Ylläoleva kuvaus sopii autoritaarisella tavalla epäproduktiivisiin olosuhteisiin ja eritoten autoritaarisen luonteenpiirteistön alistuvaan, vastaanottavaiseen puoleen.

Epäproduktiivisia asennesuuntauksia on muitakin, kuten esimerkiksi kiihkeä omistamisen halu, hamuaminen, omaisuuksien kokoaminen keinolla millä hyvänsä ja samalla yhteisen vastuun välttely. Epäproduktiivisuus voi olla myös väkivallan ja voiman ihannointia, varustautumista puolustamaan itseään ja koko kansakuntaa uskoen väkivallan ja aseellisen ylivoiman olevan se ainoa tie,jolla voidaan menestytä ja rakentaa tulevaisuutta. Samaan sarjaan kuuluu myös  kaupallisuus, idolien palvonta ja välinpitämättömyys kanssaihmisen kohtalosta.

Suomalaisen elämäntapa - ja yhteiskunnassa vallalla olevan luonteenlaatu - voi saada myös produktiivisen, elämää ylläpitävän, omaehtoisuuteen ja luovuuteen suuntautuvan sisällön. Voimme sosialidemokraatteina kaiketi todeta, että peruskoulu ja lyhyessä ajassa aikaansaadut hyvinvointirakenteet ovat jo nyt vahvasti vaikuttaneet ihmisten odotuksiin ja elämäntapaan siten että näitä rakenteita pidetään jopa itsestäänselvyytenä ja että niiden varaan voi rakentaa tulevaisuutta.

Peruskoulun oppilaat ovat menestyneet erinomaisesti kansalinvälisissä vertailuissa ja mm. naapurimaassamme Ruotsissa pidetään Suomen perkoulurakennetta tietynlaisena malliesimerkkinä hyvästä, oikeaan luonteenlaatuun ja suuntaan kasvattavasta, voimaannuttavasta koulusta. Sosialidemokratian tulee kaikin käytettävissä olevin voimin ja sisällöllisin kuvauksin ja harjoituksin edesauttaa havahtumista omien pntentiaalisten voimavarojen käyttöön. Järvenpäässä vaikuttava Juhani Rsänen on kuvannut paremmin kuin ehkä kukaan muu tätä myönteistä, koululaista energisoivaa lähestymistapaa.

Juuri kiihtyvällä vauhdilla tapahtuva kaupallistaminen, yhtiöittäminen, globaaliin kilpailuun ilman suojarakenteita suuntautuva asennoituminen edustaa kokonaan toisenlaista, useita epäproduktiivisen yhteiskuntakehityksen muotoja. Tällä tavalla luodut rakenteet edellyttävät autoritaarista, kilpailevaa, väkivaltaan taipuvaa, yhdenvertaisuutta vähättelevää, ja lopulta ihmisen nujertavaa luonnerakennetta, johon esimerkiksi meidän peruskoulumme ei juuri millään tavalla valmista kasvuikäistä lasta ja nuorta.

"Demokratiassa ihmisten on konkreettisesti pystyttävä vaikuttamaan lähidemokratian kautta. Etäiset, suuret kokonaisuudet jäävät muuten liian abstrakteiksi ja ihmiset vieraantuvat politiikasta. Silloin osa ihmisistä sulkee itsensä demokratian ulkopuolelle, demokratia heikkenee. Pahimmillaan poliittinen toiminta kanavoituu silloin epädemokraattisiin ääriliikkeisiin." 

Tämä tärkeä kappale vaatii kuvauksen siitä, miltä sosialidemokraattinen vaihtoehto osallistamisesta ja osallistumisesta näyttää. Kansanliikkeet ja kansalaisjärjestöt, sosiaaliset yhteisöt eri muodoissaan  muodostavat - niiden täytyy muodostua - sellaiseksi kansalaisia aktivoivaksi ja demokraattiseen vaikuttamiseen johtavaksi väyläksi, joka nostaa ihmiset passiivisuudesta aktiivisiksi ja toimiviksi, tietoisiksi kansalaisiksi.

Edessä on suuri, moottoriteiden ja metron rakentamiseen verrattava osallistamisen valtaväylän rakentaminen. Meidän on kyettävä visoimaan, osallistava, aktiivinen yhteiskunta ja opittava varaamaan sen kehittämiseen riittävästi resursseja samaan tapaan kuin varaamme liikkumisen infrastruktuuriin. Keskusteluluonnoksessa mainittu suora demokratia edellyttää rakenteita, jossa yhteisöllisyyden, yhteistoiminnan, aktivoitumisen ja sekä vastuunoton kokemukset voivat toteutua.

"Vähemmistöjen oikeuksien ajaminen edellyttää kykyä asettua toisen ihmisen asemaan – eli solidaarisuutta. Sosialidemokratia on edistänyt vähemmistöjen kansalaisoikeuksia ja oikeuteen työhön ja toimeentuloon. Paljon on saavutettu, mutta työ on vielä kesken."

Kyky asettua toisen ihmisen asemaan riippumatta hänen alkuperästään, ihonväristään, etnisestä taustastaan, uskonnollisesta vakaumuksesta tai poliittisista mielipiteistään edellyttää ehdottoman rakkauden, "äidin oikeuden", matriarkaalisen  arvoperinteen elvyttämistä sosialidemokraattisessa liikkeessä. Äidinrakkauden ehdottomuus kuuluu sosialidemokratiaan sen yhteiskunnallsia arvovalintoja ohjaavana ja tukevana periaatteena. Kun ohjelmassa puhutaan sukupuolten tasa-arvosta, olisi liikkeen kuvaaminen matriarkaalisia arvoja kunnioittavana ja toteuttavana liikkeenä parempi kuin puhuminen "feministisestä" liikkeestä.

"Sivistys ei ole pelkästään tietoa, vaan empatiaa ja ymmärrystä. Koulutus ei takaa sivistystä, mutta se antaa siihen paremmat eväät. Moni on kyennyt sivistämään itsensä vaatimattomista lähtökohdista ja huonoista koulutus mahdollisuuksista huolimatta. Sosialidemokratiaan aina kuulunut itsensä sivistämisen ihanne."

Tähän sivistystä koskevaan, sinänsä hyvään kuvaukseen liittäisin konkreettisena vaatimuksena omaehtoisen, "toisen sivistystien" avoinna pitämisen. Tämä tarkoittaisi omaehtoisen sivistämisen ja elämänkokemuksen huomioonottamista muodollisen koulutuksen ja oppiarvojen ohella pätevyyksiä antavana "koeteltuna kansalaiskuntona". Työväen Sivistysliiton emerituspääsihteeri Juhani Pikkusaari on kirjassaan  "Työväen omaehtoisen sivystystyön aatteen kantavuus" (2014) tehnyt myös avauksen tähän suuntaan.

"Työ ei ole pelkkää toimeentuloa. Ihmisillä on syvä tarve olla osa mielekästä tarinaa, olla tekemässä itsestään jotain tai muuttaa maailmaa parempaan suuntaan. Iso osa oman elämän mielekkyydestä tulee siitä, miten voi edistää ja suojella itselleen tärkeitä asioita ja auttaa läheisiään. Kaikki tämä on työtä, sen laajemmassa Työ ei ole pelkkää toimeentuloa. Ihmisillä on syvä tarve olla osa mielekästä tarinaa, olla tekemässä itsestään jotain tai muuttaa maailmaa parempaan suuntaan. Iso osa oman elämän mielekkyydestä tulee siitä, miten voi edistää ja suojella itselleen tärkeitä asioita ja auttaa läheisiään. Kaikki tämä on työtä, sen laajemmassa merkityksessä."

Työn näkeminen sekä ihmisen itsensä toteuttamismuotona että arvoja ja rakenteita luovana voimavarana on luonnoksessa nähty melko hyvin. Raha työn arvon mittarina ja toimeentulon välttämättömänä välineenä tarkoittaisi sitä, että työn taloudellinen, kulttuurinen ja omaehtoisuutta toteuttava arvo tulee olla myös rahan välinein mitattavissa. Raha, "universaalinen portto" (Karl Marx) on kesytettävä tukemaan ihmisen itsensä toteuttamista ja inhimillisen, omaehtoista aktiivisuutta  tukevan yhteiskunnan rakentamista.

"Markkinatalous on tehokkain talousjärjestelmä vaurauden tuottamiseksi yhteiskuntaan. Säännelty markkinatalous toimivine instituutioineen palvelee parhaiten niin yrityksen omistajia, työntekijöitä kuin kuluttajiakin. Markkinoiden avulla on luotu uusia resursseja, parannettu ihmisten elämää ja nostettu iso joukko ihmisiä köyhyydestä. Hyvin toimivat markkinat ruokkivat ihmisten luovuutta ja kohdentavat resurssit tehokkaasti."

Käsityksemme työstä heijastuu myös markkinatalouteen, omistamiseen ja siihen missä olosuhteissa työ luo kestävällä ja oikeudenmukaisella tavalla kaikille tehokkaimmin hyvinvointia ja vaurautta. Yritykset luovat hyvinvointia vain sillä edellytyksellä että niiden tuotteille on kysyntää ja ostovoimaa. Julkinen sektori tarvitsee tuekseen yksityistä aloitteellisuutta mahdollistavia rakenteita kuten yhdistyksiä, yrityksiä, säätiöitä ja julkisesti tuettuja laitoksia, projekteja.  Raha- ja finanssipolitiikalla luodaan edellytyksiä kansalaisten olennaisiin tarpeisiin ja sitä varten rakennettavaan infrastruktuuriin. Julkisen ja yksityisen sektorin erilainen rooli ja tehtävä muodostaa yhdessä sosialidemokraatisen sekatalousjärjestelmän perustan.  Julkisen ja yksityisen erilainen motiivi ja siitä johtuva suuntautumisero muodostavat edelleenkin pysyvän ja jatkuvaa korjausta vaativan työn ja pääoman välisen  ristiriiristiriidan.

"Erityisesti Euroopan talous- ja rahaliiton kehitys on asettanut merkittäviä rajoitteita kansalliselle talouspolitiikalle ja hyvinvointivaltiokehitykselle. Nykyiset finanssipolitiikan säännöt ovat vaikeuttaneet järkevän vakauttamispolitiikan harjoittamista. Säännöt ovat johtaneet laskusuhdanteiden aikana koviin leikkauksiin erityisesti julkisella sektorilla."

Työn ja pääoman välisessä ristiriidassa Euroopan Unionin rakenteet ovat osoittautuneet pääomalle ja sen yhtiömuotoiselle omistamiselle etusijan antavaksi, pohjoismaista kansanvaltaista hyvinvointimallia tunnistamattomaksi ja sitä syrjiväksi rakenteeksi. Näitä rakenteita oli luotu jo vuosia ennen kuin Suomi päätti liittyä Euroopan Unioniin ja näiden rakenteiden hyväksyminen oli jäseneksi pääsemisen ehto. Hypättiin siis vauhdissa olevaan junaan. Yhdessä EKP:n perusrakenteen kanssa Eurooppa uhkaa muuttua täysin markkina-alisteiseksi suuryritysten ja "yhtiöiden Euroopaksi", jossa kansanvaltaisilla ja transparenteilla julkisen sektorin rakenteilla on vain markkinoille alisteiseksi rakennettu rooli. Forssan 1903 ohjelmaan viitaten pitäisi sanoa, että "julkisia rakenteita ja yhteisiä voimavaroja on kaikissa olosuhteissa puolustettava ja välikäsien toimivaltaa muutettava alisteisiksi demokraattiselle päätöksenteolle".

Lopuksi lainaus 1950-luvulta:
"Juuri tässä piilee erittäin suuri vaara. Kun kerran koko liike-elämä, niin ajatellaan, on sellaisen poliittisesti ja ideologisesti määräytyneen ryhmän hallussa, joka historiansa aikaisemmassa vaiheessa aikanaan syntyneiden käsitysten ja voimasuhteiden perusteella on pystynyt pitämään käsissään valtiovaltaa ja johtamaan sitä niin, että talouselämä on pysynyt tiukasti heidän käsissään - niin miksei myöskin sosialidemokratia käyttäisi tuota samaa valtiovaltaa hyväkseen oman taloudellisen toimintansa laajentamiseksi, silloin kun sillä on riittävästi vaikutusvaltaa valtioon nähden!"

Näin totesi Sosialistisessa aikakauslehdessä Nils Nilsson, SAK:n talouspoliittinen sihteeri Sosialistisen Aikakauslehden numerossa 2 vuonna 1955.