Taistelua on jatkettava...

Valtakunnan päämedioissa ja niiden kolumneissa on puitu taas sosialidemokratian tilaa, pääsääntöisesti kielteisessä,  päätä poliittisen vedenpinnan alle painavassa hengessä. Tämä tietenkin kuuluu poliittiseen demokratiaan ja sellaisena se on otettava ja hyväksyttävä. Porvarillisen median poliittiset toimittajat ja kolumnistit eivät liene kuitenkaan parhaimpia voimia käsittelemään työväenliikkeen arvomaailmaa filosofisena, ihmistä koskevana ulottuvuutena. Historiallinen asenteiden, väärinkäsitysten ja ennakkoluulojen jätevuori muodostaa tehokkaan esteen pääsemiseen lähteelle ja virkistävän, selkeän ja sellaisenaan raikkaan avaamisen suorittamisen.

On siis puhuttu Timo Harakan ja kumppaneiden lanseeraamasta  "Liike 2020" ohjelmasta ja työn käsitteen määrittelemisestä joko sosialidemokraattisen puolueen johdon tai sitten Timo Harakan esittämästä näkökulmasta. Näköharhaa tässä suhteessa mielestäni edustaa arvio että SDP:n ja Timo Harakan lähtökohdat olisivat kovin erilaiset. Molemmat pitävät työtä palkkatyönä ja ihmisen pääasiallista aktiviteettia työvoimana olemisena ja tässä suhteessa käytettävänä voimavarana. SDP:n on ammatiyhdistysliikkeen tukemana usein ilmaissut arvostavansa tällaista työtä, Timo Harakka taas sanoo että työvoimana olemiseen ei liity mitään erityistä arvoa.

Työn käsitteestä puhuttaessa kannattaa mainita, että Neuvostoliiton marxismi-leninismin "stahanovilainen" työkäsite vei palkkatyön virittämisen samantyyppiseen ekstaattiseen tilaan kuin mitä yritysmaailma tällä hetkellä lännessä tavoittelee. Sosialidemokratialla tai ammattiyhdistysliikkeellä ei tarvitse mielestäni olla mitään tekemistä tällaisen työvoiman itseruoskinnan kanssa.

Toisenlainen, palkkatyötä laajempi työn käsite näkyy myös työväenliikkeessä, sen kasvatus- ja kulttuurijärjestöissä. Työväen Svistysliikkeessä puhutaan - on puhuttu jo vuosikymmeniä - omaehtoisuudesta, ihmisen kasvamaan saattamisesta, ihmisyyden ihanteesta. Luovuuden käsitteestä - sehän kuuluu nykyäään kasvatuksen peruskäsitteisiin - alettiin puhua 1960-luvulla, kun Ruotsin Työväen Sivistysliiton kautta tuli käsite "skapandet", luovuus aikuisena oppimisen ja jatkuvan kasvatuksen käsitteistöön. Tätä ei nuorempi sukupolvi taida vielä tietää eikä vanhempi aina muistaa. Ei ihme että luovuus käsitettiin meillä pitkään pelkkänä lumen luontina, ennenkuin se alkoi saada henkisempää, sivistyksellistä sisältöä.

Keskustelussa näytetään tulkitsevan Harakan ulostuloa niin, että hän tässä ravistelee sosialidemokraattista työväenliikettä irti pölyisestä tehdastyöperinteestä ja vaatii moderninpaa, toistaiseksi vielä tarkempaa kuvaa vailla olevaa lähestymistapaa. Kun Harakka sanoo, että työllä - siis palkkatyövoimana olemisella ei ole erityistä arvoa, niin mielestäni hän vain ilmaisee tämän päivän tyylillä sen, mitä Karl Marx nimitti palkkaorjuudeksi, pelkkänä työvoimana olemiseksi. Tavoitteena ei ole parempi palkkaorjuus, vaan sen voittaminen ja lopettaminen, siirtyminen ihmisen esihistoriasta aitoon ihmisen voimavaroja kunnioittavaan ja vapauttavaan aikakauteen.

Ammattiyhdistysliikkeen moittiminen siitä että se puuhastelee työvoiman parempien elinolosuhteiden kanssa, ei ole oikeutettua sekään. Mehän elämme palkkaorjuuden aikakautta, jossa ihmisen on pakko myydä työvoimaansa saadakseen toimeentulon, pysyäkseen hengissä, turvatakseen tulevaisuutensa. Tätä tosiasiaa ammattiyhdistysliike on katsellut jo yli sata vuotta silmästä silmään ja asettuessaan työvoiman elinehtojen parantamisen puolelle sen lähtökohta on ollut pragmaattinen, ihmisen tosiasiallisen elämäntilanteen näkeminen ja ymmärtäminen.

Onko ammattiyhdistysliike siten unohtanut kokonaan ihmisen palkkaorjuudesta vapauttamisen? Vanhana ammattiyhdistystoimitsijana - sitäkin on tullut tehtyä - sanoisin, että sopimustoiminta pitää sisällään runsain mitoin aineksia, jotka tähtäävät ihmisen kuntouttamiseen ja henkiin herättämiseen omaehtoisena yhteiskunnallisena toimijana. Kun ajattelemme ihmisen elinkaarta, sieltä löytyy monia sellaisia rakenteita, joita ammattiyhdistysliike on joko tukenut tai ollut itse tavoittelemassa. Lasten ei tarvitse meillä osallistua työvoimaan, vaan he saavat vapaasti kehittää taitojaan omaehtoisuuteen, luovuuteen, aitona ihmisenä olemiseen. Peruskoulukin tähtää tähän, vaikka sen sisältöä on kovasti taivuteltu pelkäksi sopeuttamiskoneistoksi työvoimana olemiseen. Ihailen tässä suhteessa ikätoveriani, järvenpääläistä Juhani Räsästä, joka on tehnyt uskomattoman elämäntyön voimaannuttamisen alueella, ihmisen toiminnallisten  sisältöjen saamiseksi osaksi peruskoulun yhteiskuntaluonnetta, sisäistä tietoisuutta.

Luetteloa voisi jatkaa pitkäänkin: sairaana ei tarvitse tehdä töitä, vaikka sairastamisen ehtoja pyritäänkin säästösyistä heikentämään. Tosin takana voi olla muutakin, esimerkiksi käsitys siitä että ihminen on pohjimmiltaan laiska eikä häneen ole sairastamisienkaan suhteen luottamista. Vuosilomat, joustava työaika, työterveys - sitäkin ollaan lakkauttelemassa ja siirtämässä säästösyistä muihin kokonaisuuksiin  -  kaikissa näissä asioissa - puhumattakaan puhe- ilmaisu- ja myötämääräämisen noudattamisesta työelämässä -  on kysymys jostakin kauaskantoisemmasta kuin pelkästään työvoimana olemisen parantamisesta. Ja sitten työ- ja kansaneläkkeet - elämän iltapuhde ja viimeiset vuodet ihminen on vapautettu palkkatyön raadannasta. Eläkeläinen on todellakin vapaa kehittämään itseään ja toteuttamaan elämänsä suuria haaveita ja sisältöjä - mikäli ankeat elämänkokemukset eivät sitä ennen ole kokonaan sammuttaneet sisältöjen löytämisen iloa.

Sosialidemokraattista puoluetta voidaan moittia siitä, että se ei ole kuin hämärästi ja muiden tavoitteidensa taustalla onnistunut viittamaan siihen arvoperintöön, joka tahtoo jäädä kaikenlaisen puolinaisen ja jopa vastakkaisen pärrön, disinformaation  alle. Media kokonaisuudessaankaan ei ole kyennyt avaamaan ihmiselle hänen oikeuttaan kasvaa täyteen ihmisyyteen, vaan muut tavoitteet, markkinoiden menestys, poliittinen impivaaralaisuus, sitoutuminen turpeeseen, uskontoon  tai kieleen ovat politiikassa muka  tärkeämpiä. Myllertävässä globaalissa maailmassa pikkusieluinen, omaan lautaseen tuijottava ihminen jää helposti kansainvälisten megakoneistojen jalkoihin.  Sanottakoon siis tässä, että sosialidemokratian arvoperinteessä on tavoitteena työn, siis ihmisen kaiken aktiviteetin - haistamisesta ja maistamisesta alkaen - vapauttaminen, ihmisen kuntouttaminen ja voimaannuttaminen. Tavoitteena on tapaus ihmisen  mahdollistava, historian sisällä toteutuva yhteiskunta. Sen aineksia on jo paljon koossa, mutta ihmisen esihistoria, julmuutta, sortoa, kuolemaa ja kauhua pursuava draama  ei ole vielä ohi - siksi taistelua on jatkettava.

Ääni sisälläni sanoo: siksi taistelua on jatkettava. Siksi taistelua on jatkettava. SIKSI TAISTELUA ON JATKETTAVA!